25+ yksinäisten miesten tulevaisuudensuunnitelmat?

Mies1985

Oletteko miettineet mitä aiotte tai haluatte saavuttaa ollessanne alle 30-vuotiaita?

Itselläni ei ole juurikaan työkokemusta kertynyt tässä nuoruusvuosien varrella ja kovasta opiskelustakaan ei ole vielä varsinaista kokemusta. Kesät ovat menneet paljolti netissä jutellessa teineille ja jotain urheilua idyllisessä maalaismaisemassa on siinä samalla yrittänyt öisin harrastaa. Siitä on jo monta snickersiä ja läpinäkyvää täytelakupussia kun se alkoi ja uskon että minussa on vielä monta snickersiä ja energiajuomaa jäljellä. Mietin voinko sopeutua tavalliseen työelämään kaiken tämän ajan jälkeen mutta suunnitelmissa on aika rankka opiskelu aikani tappamiseksi ja jos selviän siitä, voisin kuvitella sopeutuvani myös työelämään.

Keho ei ole paljon rakkauden kesästä muuttunut ja huippuhetki oli keväällä 2010 ennen loukkaantumista ja nyt tarkoitus nousta suorituskyvyllisesti ylöspäin siitä ajasta, vaikkakin venyttely on jäänyt todella vähälle ja passiivisuus kangistaa nopeasti. Toisaalta on taas mielessä tapahtunut jotain sellaista muutosta ettei naisellinen liikkeensulokkuus enää sillä lailla kiehdo eikä taitoluisteluakaan jaksa talvisin samalla innolla katsoa kuin 'parikymppisenä'. Kaippa tämä jotenkin liittyy siihen suurempaan ihmisten ilmoille lähtemiseen ja naisten mystisyyden kuoriutumiseen. Seksikin pitäisi mielellään saada aloitettua tänä virallisen nuoruuden aikana koska aikaa, lääkkeitä ja snickersejä kuluu ja seksuaaliterveys ei tästä lähde enää ainakaan nousuun, ellen sitten rupea jonkinlaiseksi kestävyysjuoksijaksi ja syö sen mukaisesti. 2007 antoi jo merkkejä tästä.

Asustan nyt keski-isossa kaupungissa vaikka se alkaa olla jo nähty ja näyttää siltä että pääsen opiskelemaan radikaalin alanvaihdon jälkeen. Siispä olen visualisoinut itselleni sellaiset tavoitteet että;
-saisin ammatin 29-vuotiaana päätoimisen opiskelun kautta ja katselisin teinien kasvavan
-sivutoimisten opiskelujen kautta saisin käytännössä toista tutkintoa vastaavan meriittimäärän siinä sivussa mikä parantaisi itseluottamustani ja ottaisi vähän takaisin menetettyjä vuosia
-yrittäisin vielä jaksaa kuitenkin käydä salilla niin että peilistä näkyisi synttäreillä muutakin kuin karheampi iho, eli kehoa pitäisi viedä eteenpäin ja opiskella bodariksi
-jos energiaa jää (hivenen epätodennäköistä) aloittaisin vielä jonkun vanhojen ukkojen urheilulajin kuten ammunnan josta saisin jotain muuta progressiivista touhuilua

Kaiken kaikkiaan siis yrittäisin tehdä kaikkea kehittävää vaikka se olisi samanlaista pakkopullaa ja hampaiden kirskuttelua kuin "viihteelle" meneminen viikonloppuna, jotta olisi sitten jotain syytä olla mielissään.

Kesällä joko jumittaisin koneella ja tekisin samaa kuin ennenkin ja yrittäisin käydä kesäkouluja tai saattaisin repäistä ja yrittää ulkomaille kesätöihin mikä olisi aika iso haaste. On tietysti myös se mahdollisuus että tuo koko koulunkäyntini katkeaisi jos lähtisin sokkona esim.vapaaehtoiseksi työntekijäksi ulkomaille lukuvuoden pituiseksi ajaksi. Suhtaudun kyllä vähän pessimistisesti tähän ajatukseen.

Tuleva tyttöystävä sitten luultavasti olisi enintään 18-vuotias koska koulussa voisi tutustua paremmin kuin sen ulkona eikä energiaa riittäisi enää baarissa kyllästymiseen viikonloppuisin. Kansalaisopiston mummut ovat tietysti hyvää juttuseuraa mutta eivät parisuhdemateriaalia.

16

323

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Oletteko miettineet mitä aiotte tai haluatte saavuttaa ollessanne alle 30-vuotiaita?"
      Tavoitteet on seuraavat:
      - Vakituinen työpaikka joka on kohtuullinen, hyvä työskennellä jne..
      - Mun tyyliin sopiva tyttöystävä.

      Muita tavoitteita ei oikeastaan ole, koska ne muut asiat on helppo toteuttaa ja nuo kaksi ovat ainoita sellaisia jotka todella ovat tavoitteita vaikean toteutettavuuden vuoksi.

    • työtön ATM

      Paljon on suunnitelmia ollut mutta en valitettavasti taida olla ihan opiskelukunnossa psyykkisesti.

      • *'*'*'

        Lopeta toi lässytys. Ei siihen opiskeluun mitään psyykettä tarvita.
        Oletettavasti osaat käyttää tietokonetta, lukea ja kirjoittaa.
        Vai onko sulla tähänkin joku henkilökohtainen vammaisavustaja????????


      • työtön ATM
        *'*'*' kirjoitti:

        Lopeta toi lässytys. Ei siihen opiskeluun mitään psyykettä tarvita.
        Oletettavasti osaat käyttää tietokonetta, lukea ja kirjoittaa.
        Vai onko sulla tähänkin joku henkilökohtainen vammaisavustaja????????

        Ei siitä tule mitään kun joutuisin vain kiistoihin muiden kanssa.


      • No utelenpa vaan
        työtön ATM kirjoitti:

        Ei siitä tule mitään kun joutuisin vain kiistoihin muiden kanssa.

        Mistä ne kiistat sitten syntyvät? Oletko kova vittuilija oikeassa elämässä?


      • ...........
        No utelenpa vaan kirjoitti:

        Mistä ne kiistat sitten syntyvät? Oletko kova vittuilija oikeassa elämässä?

        Taitaa olla vaan niin että työtön ATM pelkää jotain siinä opiskelussa ja keksii noita verukkeitaan.


      • Funky monkey
        työtön ATM kirjoitti:

        Ei siitä tule mitään kun joutuisin vain kiistoihin muiden kanssa.

        No miksi joudut kiistoihin? Ehkä ihan ensimmäinen asia mikä sun kannattaisi laittaa uusiksi on se, että miten "antaa palautetta" muille joutumatta heti johonkin verisiin kiistoihin.


    • ,.,

      Eipä ole enää suunnitelmia. Yksin juodessa menee aika ja loppuelämä.

    • Kemisti1977

      Mä olen jo 34-vuotias enkä ole löytänyt vakituista työpaikkaa vieläkään. Yliopisto käyty ja maisterin paperit saatu. Kemian alalta eli kemisti olen. Töitä ei löydy.

      Kemisti1977

      • Oletko valmis muuttamaa työn perässä ? Turussakin näkyy olevan kemistin paikka auki. - Mut aika monet kemistit taitavat nykyään aloitella laboranttina ja jatkavat siitä sitten koulutustaan paremmin vastaaviin hommiin tilaisuuden tullen. - Suurten ikäluokkien eläköitymistä odotellessa...


      • utelia

        MItes kun kemia on käytännönläheisempi aine (opiskelu muistuttaa jossain määrin amk:ta), niin eikö ole mitään tasapainoa opiskelijamäärien ja työpaikkatarjonnan välillä. Vai onko yo-kemia niin teoreettista vielä, että tutkinnon voi suorittaa ilman käytännön työtä (en tarkoita opiskeluun kuuluvia laitoksen sisällä tehtäviä 'töitä').


    • Kusetettu meitä on

      Suuret ikäluokat on jo eläkkeellä...

    • DI-mies pks

      Ei tässä enää mitään suuria toiveita ole. Minulta löytyy jo 2 tutkintoa, joista toinen on AMK-tutkinto ja toinen ylempi korkeakoulututkinto. Työkokemusta omalta alalta on jo sen verran, että voi jo valita työpaikkansa. Nykyinen työpaikka on mahtava ja tilipussikin on mukavan kokoinen.

      Puuttuu vielä sellainen kohtalaisen kokoinen omistusasunto ja nainen jonka kanssa haluaa siinä asua. Tänään on kyllä treffit, joten ehkä se nainen löytyy jo tänään :)

    • jackaroo

      Kyllähän noita suunnitelmia on. Aion tehdä/saavuttaa seuraavat asiat ennen kun täytän 30v:

      - Valmistua yliopistosta
      - Saada oman alani töitä
      - Kroppa "rantakuntoon"
      - Parantaa sosiaalista elämääni huomattavasti nykyisestä
      - Muuttaa Helsingin keskustaan
      - Ehkä jopa ottaa asuntolainan (jos saan vakiduunin)
      - Toki sitä naisrintamallakin voisi jotain tapahtua

      • miehenkuvotus

        Hieman samankaltaisia suunnitelmia täälläkin. Kolmekymmentä lähestyy ja jotain pitäisi saada aikaan ennen sitä.

        - Saada DI:n paperit, ehkä vuodessa mahdollista.
        - Saada töitä.
        - Saada kroppaa kuntoon, rantakuntoon en tule koskaan pääsemään ilman veistä, koska ylipainoa ollut sen verta liikaa.
        - Muuttaa pois pääkaupunkiseudulta, suurin syy taitaa olla asuntojen tuskainen hinta. Ei yksinäinen ihminen pysty enään edes yksiötä ostamaan...
        - Tottakai toivon jotain piristystä naisrintamallekkin, mutta en kyllä usko mahdottomiin.


      • Kohta lennetään
        miehenkuvotus kirjoitti:

        Hieman samankaltaisia suunnitelmia täälläkin. Kolmekymmentä lähestyy ja jotain pitäisi saada aikaan ennen sitä.

        - Saada DI:n paperit, ehkä vuodessa mahdollista.
        - Saada töitä.
        - Saada kroppaa kuntoon, rantakuntoon en tule koskaan pääsemään ilman veistä, koska ylipainoa ollut sen verta liikaa.
        - Muuttaa pois pääkaupunkiseudulta, suurin syy taitaa olla asuntojen tuskainen hinta. Ei yksinäinen ihminen pysty enään edes yksiötä ostamaan...
        - Tottakai toivon jotain piristystä naisrintamallekkin, mutta en kyllä usko mahdottomiin.

        Turhaan suunnittelette tulevaisuutta. Fukusiman tilanne on pahempi kuin meille on kerrottu. http://sirhenriristi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/64948-koska-tama-hulluus-loppuu


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laaja sähkökatko Sallilan verkossa!

      Mä heräsin yhden maissa UPS:n piipittkseen, koska sähköt poikki ja on edelleen. Odottelin jonkun aikaa ja soitin vikanum
      Loimaa
      35
      1250
    2. KJ Konetimber OY

      Haettu konkurssiin Eläke yhtiö Ilmarisen toimesta.
      Kuhmo
      37
      1085
    3. Millä kirjaimella nimeni alkaa

      Ja montako kirjainta sukunimestäni voi laskea? N to M
      Ikävä
      60
      970
    4. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      175
      944
    5. Ampumisvälikohtauksen syynä kahden eri romanisuvun erimielisyydet

      Ikaalislainen romaniseurue joutui tahtomattaan tulitaisteluun etelä-pohjalaisen romanisuvun kanssa. Tilanne ei ratkennu
      Seinäjoki
      42
      800
    6. Hyviä tehokkaira vinkkejä erittäin pinttuneen wc pytyn puhdistukseen

      Eli semmonen vuokra-asunnon pytty jossa hyvin sitkeään pi ttyny se vesiosa. Kloriittia olen liottanu yön yli ja yleispuh
      Ikävä
      122
      745
    7. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      57
      718
    8. Voiko "miehisen kunnian" käsitteen ohittaa?

      Palstalla kovasti pidetään minua jollain tavoin sairaana, kun puhun miehisestä kunniasta. Voidaanko me siis täysin ohi
      Sinkut
      144
      693
    9. Et uskaltaisi kuitenkaan nähdä enää

      Niin mitäpä sitä enää vatkaamaan.
      Ikävä
      52
      661
    10. Voi että, kaikki on nyt ohi

      Aijon nyt unohtaa kaiken. Morjes. Mieheltä
      Ikävä
      59
      647
    Aihe