Ja missä? Ja jne.
Sen sijaan että teoriaa jaetaan, niin jaetaan oikeita tarinoita. Aloitan. Laitan kolme tapausta, omia kokemuksiani.
- Työkkäri heitti mut jollekin... Valmistava koulutus tai joku semmonen se oli. No sinne menin ja siellä minuun sitten yksi tyttö iski silmänsä. Aloitteen teki hän.
- Suomi24:ssä yhdellä palstalla kirjoittelin, minusta oli kuviakin esillä ja siellä sitten ilmeisesti niiden perusteella kiinnostui yksi nainen, kirjoittelullani saattoi olla myös tekemistä, joskin epäilen, kun olimme erimieltä noin 98%:ssa asioista. Häneltä sain fesarikutsun jossain vaiheessa ja sitten paljastui vielä että mulla asuu sukua samassa kylässä jossa se asuu, joten tapaaminen oli tuomittu tapahtumaan tietenkin. Aloite tai ratkaisevan liikkeen tekijä ei niin selkeä tässä, mutta hänen piikkiinsä menee.
- Töissä tuli törmättyä silloin tällöin yhteen kiinnostavaan naisasiakkaaseen. Hänelle hymyilin joka kerta, kenties hieman aidommin kuin muille. Ja sen yhden kerran jälkeen kun nimilaattaani erehdyin pitämään häneen törmätessäni, tuli fesarikutsu hyvin pian. Olinkohan unohtanut esittäytyä kunnolla...
No laitetaan neljäs.
- Baariin menin yksin. Siellä sitten yhden itseäni jonkun verran vanhemman naisen kanssa päädyin samaan pöytään illan aikana. Se satunnainen panosuhde kesti parivuotta. Siinä ei ollut vakavamman potentiaalia, mutta sainpahan seksiä usein.
Joo aika suppea alku, enkä kovin kuvaavia kertomuksia jaksanut, ehkä muut jaksaa. Eli missä, mitän jne. voi tavata niitä miehiä/naisia? Sitä kun usein kysellään. Niin nyt sitten oikeiden tapaamisten kautta avaamaan.
Miten tavataan?
7
172
Vastaukset
- Good for you
Sulla on ollut onnea.
Itse en ole tavannut ketään koskaan livenä netin kautta tutuksi tulleisiin ihmisiin, tunnen tosin ranskasta, englannista sekä yleensäkin ympäri eurooppaa nettituttuja ikinä en ole livessä tavannut heitä mutta joo heitä on. Kun olen ollut aika läheisesti erään tunnetun foorumin ylläpitäjän tukena siis sisäpiirissä, n. 50 000 käyttäjää muistaakseni siihen aikaan (muutama vuosi takaperin). Sitä en mainitse mikä, enkä tule paljastamaan mutta englanniksi joutui kirjoittelemaan.
Mutta joo yleensä tapaan kaveriporukan kautta, kaupungilla, baarissa, työssä/koulussa ja niin edelleen.- 3669457694957
Toverit ATM:t! Polttakaamme tämä YTM roviolla kuin noita konsanaan!
- Utelias Hitler
No voi vittu. Pitääkö muka johonkin feisbuukkiin liittyä että naiset uskaltaa lähestyä. En ala.
Oletko komea mies? Eihän naiset yleensä uskalla lähestyä jos ei ole komea mies.
Saitko seksiä näiltä kaikilta? Tuntuko hyvälle? - pois pois pois
Siinäpä aloitteellinen mies.
- Joren Meininki
Pari omaa tapausta:
Menin naisen luokse kylään ja huomasin että hän kävi kuumana minuun. Seuraavalla kerralla vein mukanani putelin yhden tähden jallua ja pistettiin pohjammaan kautta. Nussin naikkosen tainnoksiin.
Olin ilmaiskeikalla ja näin tytön hengailevan muuten vain mestoilla. Kysyin haluaako lähteä kämpilleni. Halusi tietenkin, ja päädyimme kuksimaan monta kertaa.
Hommasin yhden puolitutun naisen numeron tiedustelusta. Vedin perseet ja soitin hänelle. En todellakaan muista mitä sanoin, mutta ilmeisesti se toimi, sillä päädyimme sänkyyn hyvin pian kun näimme seuraavan kerran. - Mies1985
Suurin osa tytöistä tai naisista jotka olen joko tavannut tai saanut itseeni ihastumaan (mutta ei tapaamaan välimatkan takia ja ihastuksen laantuessa) olen tainnut löytää S24-chatistä. Siitä on kyllä jo aikaa.
Chat -> Mese -> Tapaaminen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381299
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä35830Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46587- 14580
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27576Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26538Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24511
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16482Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver15472