Tähdet hylkivät toisiansa samassa suhteessa kuin laajenevat.
galaksit hylkivät toisiansa samassa suhteessa kuin laajenevat.
Hylkivätkö isot galaksijoukot toisiansa nopeammin kuin laajenevat?
Fotonitkin hylkivät toisiansa suht samassa suhteessa kuin laajenevat.
tarpeeksi pitkän matkan aikana hylkiminen on nopeampaa kuin laajeneminen ja näin valo venyy eli punasiirtyy.
tai ainakin fotoniryhmien keskinäinen hykiminen on voimakkaampaa ja näin fotonien muodostamien aaltojen välinen matka venyy ilman että tila muka laajenee jotenkin hokkus pokkus.
Tässä eräs oleellinen asia joka on hyvä sisäistää ihan aluksi Maailmankaikkeudesta, niin ettei tarvitse alkaa uskomaan joihin höpö höpö ylimääräisiin tilaulottuvuuksiin, laajenevaan tilaan, kaareutuvaan tilaan / vetävään voimaan, pimeään aineeseen eli yhdellä sanalla sanoen Spaghettihirviöön!
"Vaihtaisin tuossa yllä olevassa kappaleessa sanojesi ”tsunami ja maanjäristys” paikkaa, jotta ne olisivat tapahtumajärjestyksessä."
Eli oletat että Tsunami vaatii voimakkaan maanjäristyksen jossa Maa nousee voimakkaasti jne?
Ei Tsunami välttämättä tarvitse voimakasta maanjäristystä.
Avaruudesta tuleva energiapulssi saa aikaiseksi Tsunamin ja maanjäristyksen yhtä aikaa!
Kuusta tulevisat tihentymistä absorboituu energiaa meren noijn 4 asteiseen veteen ja saa aikaiseksi vuorovesi-ilmiön, koska vesi laajenee muuta kun se lämpenee yli 4 asteiseksi.
Vesi laajenee myös silloin kun se viilenee alle 4 asteen ja tämä siksi että silloin laajenevista vesimolekyyleistä ulos päin työntyvä energia saa vuorovaikuttaa rauhassa vastaan tulevan energian kanssa joka on peräisin viereisestä vesimolekyylistä, jolloin ne saavat toisensa ohjautumaan sinne mistä ovat tulossa ja näin voimakaampi hylkiminen koko ajan laajenevien vesimolekyylien kesken jne.
Avaruudesta tulevan energiapulssin tihentymien energiaa saattaa kuitenkin absorboitua kerrosta syvemmälle aineessa.
Kuusta tuleva energia absorboitunee joko vesimolekyylien tai atomien ytimien väliselle alueelle siellä liikkuvaan energiaan, jolloin vesimolekyylien hylkiminen voimistuu.
Avaruudesta tulevan voimakkaan energiapulssin energiaa absorboitunee protonien ja neutronien välisellä alueella liikkuvaan enegriaan tai kenties jopa kvarkkien välisellä alueella liikkuvaan energiaan ja näin normaalia voimakkaampi hetkellinen hylkiminen koko ajan laajenevien kvarkkien kesken ja siitä meren ja meren pohjan yhtäaikainen laajeneminen.
..
Ihminen mittaa energiaa jota absorboituu atomien ytimien väliselle alueelle eli atomien ytimistä toisiin atomien ytimiin menossa olevaan energiaan, jolloin koko ajan laajenevien atomien ytimien hylkiminen voimistuu!
Ihminen ei vielä kykene mittaamaan energiaa jota absorboituu koko ajan laajenevista kvarkeista ulos työntyvään energiaan, joka saisi koko ajan laajenevat kvarkit hylkimään toisiansa hetkellisesti normaalia voimakkaammin, kunnes tuo ylimääräinen energia työntyisi ulos atomien ytimistä ja voimistaisi koko ajan laajenevien atomien ytimien keskinäistä hylkimistä.
.
Tähdet hylkivät toisiansa
10
79
Vastaukset
- hjkp09rgbhjklö
Kaikki keskustelupalstat hylkivät sinua, koska osaat vain ja ainoastaan jankuttaa samaa paskaa.
- Mr. Pressure
Kun ydinpommi räjähtää, se hylkii ympärillään olevaa ilmaa voimakkaasti ja työntää sitä pois päin räjähdyspisteestä.
Jossakin vaiheessa pois päin työnnettävä ilma alkaa työntymään voimalla kohti räjähdyspistettä, you know!
Ennustan "näin" tapahtuvan tässäkin asiassa!
Minä siis "räjäytän" totuuden ilmoille ja te ette kestä sitä heti, mutta aika on minun puolellani!
.- ertyuiophjkl
Ikuisuuskaan ei riitä, koska väitteesi ovat vastoin luonnonlakeja. Ei paska hautomalla parane.
- 1 +1 on joskus 1
ertyuiophjkl kirjoitti:
Ikuisuuskaan ei riitä, koska väitteesi ovat vastoin luonnonlakeja. Ei paska hautomalla parane.
Paska on erinomainen lannoite oikeassa paikassa!
Tämä ei vaikuta oikealle paikalle, mutta annan teille mahdollisuuden, you know.
. - 2+3 on ehkä 7
1 +1 on joskus 1 kirjoitti:
Paska on erinomainen lannoite oikeassa paikassa!
Tämä ei vaikuta oikealle paikalle, mutta annan teille mahdollisuuden, you know.
.Jukka, teoriasi ovat kuin pierusi... ne ovat täyttä paskaa, you know!
- fghjkolpo9i8u7re
1 +1 on joskus 1 kirjoitti:
Paska on erinomainen lannoite oikeassa paikassa!
Tämä ei vaikuta oikealle paikalle, mutta annan teille mahdollisuuden, you know.
.Kerro milloin 1 1 = 1.
Kun käytät matemaattista formaattia, et voi tehdä oletuksia, jotka eivät formaattiin kuulu. Valitettavasti sinulle tällaisten itsestäänselvyyksienkin tajuaminen tuntuu ylivoimaiselta. Sinulle nuotio ja ydinreaktio olivat yhteismitallisia asioita. Molemmat sammuvat tyhjiössä?
Vois sitä tietämättömyyden syvyyttä ja laajuutta. - Mr. Pressure
fghjkolpo9i8u7re kirjoitti:
Kerro milloin 1 1 = 1.
Kun käytät matemaattista formaattia, et voi tehdä oletuksia, jotka eivät formaattiin kuulu. Valitettavasti sinulle tällaisten itsestäänselvyyksienkin tajuaminen tuntuu ylivoimaiselta. Sinulle nuotio ja ydinreaktio olivat yhteismitallisia asioita. Molemmat sammuvat tyhjiössä?
Vois sitä tietämättömyyden syvyyttä ja laajuutta.Esim. kaksi tähteä voi sulautua yhdeksi ja jatkaa laajenemistaan yhtenä kokonaisuutena, vaikka hyvin tiedämme että se koostuu äärimmäisen monesta erillisestä tihentymästä.
1 mutteri 1 pultti = yksi kokonaisuus kun ne yhdistää.
Ei vaikea asia ollenkaan!
Matematiikalla ei voi todistaa jumalia!
Kuka tahansa ymmärtää ettei mitään synny totaalisesta olemattomuudesta.
Ja siksi kuka tahansa ymmärtää että kaikki se konkreettinen asia joka nyt on olemassa, on aina ollut olemassa.
Koska kaikki se mikä nyt on olemassa, on ollut aina olemassa eli ikuisesti, on myös tila / avaruus ikuinen.
Kuka tahansa ymmärtää että silloin tila / avaruus ei ole koskaan syntynyt alkuräjähdysteorian mukaisesti hokkus pokkus simsalapim.
Tämän kuka tahansa täysjärkinen ymmärtää, mutta te ette?
. - hjklpöå+098765
Mr. Pressure kirjoitti:
Esim. kaksi tähteä voi sulautua yhdeksi ja jatkaa laajenemistaan yhtenä kokonaisuutena, vaikka hyvin tiedämme että se koostuu äärimmäisen monesta erillisestä tihentymästä.
1 mutteri 1 pultti = yksi kokonaisuus kun ne yhdistää.
Ei vaikea asia ollenkaan!
Matematiikalla ei voi todistaa jumalia!
Kuka tahansa ymmärtää ettei mitään synny totaalisesta olemattomuudesta.
Ja siksi kuka tahansa ymmärtää että kaikki se konkreettinen asia joka nyt on olemassa, on aina ollut olemassa.
Koska kaikki se mikä nyt on olemassa, on ollut aina olemassa eli ikuisesti, on myös tila / avaruus ikuinen.
Kuka tahansa ymmärtää että silloin tila / avaruus ei ole koskaan syntynyt alkuräjähdysteorian mukaisesti hokkus pokkus simsalapim.
Tämän kuka tahansa täysjärkinen ymmärtää, mutta te ette?
.Tuolla ei ole matiikan merkinnän kanssa mitään tekemistä.
Itse asiassa arvasin, että jotain tuollaista sieltä taas tulee. Puhut täysin asian vierestä ymmärtämättä sitä kuitenkaan itse.
Sanojen "kuka tahansa ymmärtää" tilalle voisi laittaa "idiootti luulee". Silloin kirjoitettaisiin faktaa.
Miksi sinä olet se ainoa "kuka tahansa"? Siksi, että et kykene ymmärtämään fysiikasta enempää kuin idiootti.
- puppugeneraattori
Ei tarvita syvällistä ymmärtämystä sen käsittämiseen, että tähdet hylkivät toisiansa kuvailee hiusten halkomiseksi osoittautunutta geneerisyyttä.
- ..sitten tulee Nibru
..ja PUHUMMM!
Eikä hyljeksi enää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574151Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643391Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541768Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251625Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961406Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?131907Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235850en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115806anna hänen mennä
Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.54769