Kuinka toipua henkisestä väkivallasta?

Sinun ei tarvitse toipua yksin. Olet urhoollisesti selvinnyt jo pahimmasta ja nyt valo näkyy tunnelin päässä.

Ystävät ovat tarpeen, mutta saatko sinä heiltä puoelueetonta neuvoa?

Hae ammattiapua. Saattaa olla että joudut kokeileman useampaa ammattialista ennenkuin loydät ihmisen joka tuntuu sopivalta. Mutta tuo vaivannäko kannattaa. Sinä olet vuosia joutunut kokemaan henkistä rasitusta, sitä ei muutamalla keskustelukerralla voi pyyhkaista muistipankista. Varaudu pitkä-aikaiseen "terapiaan", se todella kannattaa saadaksesi itse kokonaiseksi ja auttaa sinua neutraalin ihmisen ammattidon avulla rikkomaan saadut kahleet ja loytää kyky seisoa vankasti omilla jaloillasi.
Ilman syyllisyyttä tai katkeruutta.

Muista myoskin että:

1) virkavalta on käytettävissä mikäli miehesi ei ymmärrä sinun tarvettasi yksityiseen ja omaan rauhaan. Hänelle EI ole oikeutta pompottaa sinua enää oman vaihtuvan mielensä mukaan.

2) laki säätelee mitä saa ja ei saa tehdä toiselle

3) lapsenne on lailla suojattu. Hänen turvallisuuteensa kuuluu myos taloudellinen takuu. Miehesi EI voi sitä poistaa sitä kosto- tai muussa mielessä

Sinä kyllä pärjäät kun vältät kuulemasta enää miestäsi. Poista tekstiviestit avaamattomina, älä vastaa soittoihin ja turvadu lakimieheen (kuntasi ilmaiseen lakiapuun) jos tarvitsee.
Toimi säätojen mukaan välttääksesi henkilokohtaisia yhteydenottoja.

Erovaiheessa tunteet automaattisesti nousevat pintaan, mutta ne eivät tavallisesti auta asioiden edespäin vientiä. Teillä on tietenkin histoaa takana. Nyt on aika mennä eteenpäin. Teidän kummankin: miehesi ja sinun (lapsesi kanssa)

Hoitaessanne eron mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti sitä hyotyvät kaikki. Lapsenne ehkä eniten.

ihan samantapasta olen kokenut ja nyt eronnut, oli todella vaikeaa päästä siitä eroon.
Erosta vuosia ja sillä uus kumppani, vieläkin kikuttelee ja nyt sitä harmittaa kun ei voi puuttua elämääni.
Mutta, olen helpottunut nyt ja erosta jo aikaa, vaikeaa oli kyllä, myönnän, kun olin tottunut olemaan sen kynnysmatto.

Kaikesta selviää ja ajatuksia kannattaa kirjoittaa paljon pois paperille, se oli hyvä keino minulla.

Lopulta silppusin ja nyt tunnen olevani vapaa, enkä pelkää enää.Apua kannattaa ottaa vastaan ja puhua avoimesti, eikä jäädä yksin.

Puret hammasta yhteen ja sanot perrrrkele ja näytät, että sinua ei junttiuunot latista eivätkä litistä.

http://www.narsistienuhrientuki.info/

No hyvin tulet pärjäämään, vaikutat vahvalta ihmiseltä!
Itse koin pelkkää helpotusta eron jälkeen ja vastenmielinen puistatus käy, jos ex tulee mieleen joskus.
Pistin välit ihan kokonaan poikki exääni ja lapset käyvät, jos käyvät hänen luonaan.
Lapset tietävät, etten välitä enää kuulla mitään uutisia isästään, en edes kuolin- uutista ja hyväksyvät tämän täysin.
Poika itse sanoi viimeisinä avioliittovuosinani, että miksen lähde tuollaisesta paskaliitosta ja sitten lähdinkin, kun nuorin muutti pois.
Myös minun exäni mieli sairastui vanhetessaan, eikä se ole oikein, että kumppanikin joutuu siitä kärsiin.
Tuollaisten paikka olisi mielisairaalassa, jos niitä edelleen suomessakin tarpeeksi olisi..
Nyt seurustelen ihanan lesken kanssa ja välitän hänestä todella paljon, valmis en ole kuitenkaan yhteenasumisiin, siitä touhusta sain tarpeekseni.

Minulla on vuosia vähemmän takana,mutta viimeisellä uskalsin toimittaa eropaperit,ja aloittaa elämääni pojan kanssa kahden,ja tiedän jo nyt ettei se helppoa tule olemaan,itsetunto on niin nollassa ja sen rakentaminen uudelleen vie paljon aikaa,luotto ns hyvään mieheen on mennyt kokonaan,nyt tuntuu siltä ettei enää koskaan,mies jonka kanssa olin naimisissa,on ulkomaalainen ja ihan eri kulttuurista kuin itse.Itse alistaminen alkoi huomaamatta,pikku hiljaa tottakai aina sinun parhaaksi,rakastan sinua niin paljon ja kun oli niin sinisilmäinen sokea,vailla omaa järkeä sitä,helposti lankeaa kauniisiin sanoihin,mitkään varotukset toisilta menee ohi korvien..voi niin paljon on tarinoita..mutta sinulle superhali ja voimia muista elämä kaikesta huolimatta jatkuu,sen eteen pitää jaksaa tehdä töitä,itselläni on kaikki vasta alussa,mutta tiedän että jonain päivänä olen vielä iloinen ja onnellinen...Muista olet kärsinyt ihminen ja sinulle kuuluu onni ja ilo elämä ilman pelkoa.tavoittele sitä kerää tukijoukkoja kerro tarinasi niin monelle kun jaksat itse huuda vihaa,,itselläni hyvä purkautumis keino kerätä ympäri maailmaa nettituttuja ja niille purkaa itseään,ihanaa terapiaa..muista olet rakkauden arvoinen♥♥♥

Eräs ystäväni kertoi, että häntä auttoi tuollaisessa tilanteessa psykiatrilla käynnit. Se oli rankka prosessi, mutta tuotti tulosta ja nainen on saanut käsiteltyä hyvin noita asioita. Varmasti siitä on jälkensä jäänyt, mutta on kyllä erittäin tyytyväinen että haki keskusteluapua ja käsitteli asioita ja on huomattavasti onnellisempi nyt. Hänellä ei tosin ollut yhteisiä lapsia miehen kanssa, joten ei joudu paljoakaan olemaan tekemisissä koko miehen kanssa. Eli kyllä sitä valoa sullakin varmaan edessä on. Äläkä turhaan nyt mieti sitä piinan pituutta ja määrää, koska sulla ei ole muita vaihtoehtoja kuin käydä se läpi. Itsesi ja lasten vuoksi.

En tiedä onko tähän ehtinyt joku samaa kokenut vastaamaan ja antamaan vaikka linkkejä/yhteystietoja tuollaisissa tilanteissa auttaviin tahoihin.

Ja mitenkään väheksymättä suomi24:ää, niin vinkkaisisin sinulle viellä tuosta toisesta keskustelupalstasta:

http://www.kiianmaa.com/eroperhefoorumi/index.php

En osaa tarkemmin siitä sanoa, mutta se on tarkoitettu juuri eronneille perheellisille ja varmasti löytyy ihmisiä, jotka ovat samoja kokeneet. Ja palstat joissa on se oma nimimerkki jolla kirjottelee, niin asioita voi keskustella ihmisten kanssa pidemmälläkin tähtäimellä (ja eroprosessit etenkin sinun tilanteessa ovat tosiaankin pitkiä) eikä juttu jää vain yhteen ketjuun.

Hei, itse olin, onneksi, vain 7 vuotta vastaavanlaisessa liitossa. Mutta irti pääseminen oli työn ja tuskan takana. Kiusaamiset eivät eroon loppuneet. Mutta päätin jotta riitelyyn tarvitaan kaksi, annoin kaiken tulla ja mennä, välillä kyllä vaikeuksia oli mutta löysin liikunnasta keinon purkaa omaa kiukkua ulos.
Itsensä löytäminen oli myös monen vuoden työ, luin kaikki kirjat mitä kirjastosta vaan käsiini sain, pohdin kuka ja minkälainen oikeasti olen, itsensä kun olin hukannut liitossa kun kaikki meni kuten mies halusi ja itse yritti pitää sopua yllä.
Kaikki itsetutkiskelukirjat, ihmis-suhdekirjat, psykologiaa ym. Paljon auttoi itselleen kirjoittaminen, kirjoitin jopa miehelle kirjeitä joita en koskaan lähettänyt, purin kaiken ulos mitä olisin halunnut vuosien varrella hänelle sanoa.
Monta vuotta meni ja lopulta päätin hävittää kirjat ja alkaa elämään. Uusi elämä ei valitettavasti samassa kaupungissa enään onnistunut, muutimme lasten kanssa pois. Nyt kahdenkymmene vuoden jälkeen mies ei enään mitenkään häiritse elämääni vaikka joskus törmätään. Onneksi lapset ovat isoja joten ei tarvitse olla missään tekemisissä.