olen hakenut apua mt toimistosta, missä minua kehoitettiin hyväksymään itseni ja löytämään sopu oman itseni kanssa. tämä ajoi minut entistä pahempaan ahdistukseen, kun tajusin miten paska ja huono ihminen minä olen. olen aina tiennyt olevani huono ihminen, mutta nyt en enää pysty tapaamaan muita ihmisiä koska häpeän itseäni niin paljon.
itsensähyväksymisen jälkeen elämästäni katosi kaikki ilo, en kelpaa enää mihinkään.
itsensähyväksymisen jälkeen elämästäni katosi kaikki ilo, en kelpaa enää mihinkään.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Siis anna itsellesi anteeksi, ei ole pakko olla täydellinen.
minä en vaadi mitään, vaan muut vaativat minulta enemmän kuin mihin kykenen.
Meniköhän itsensähyväksyminen ja itsensäväheksyminen sekaisin aloittajalla?
Sinulle suosittelisin, pyydä apua Jumalalta. Kaikki me olemme surkeita syntisäkkejä Jumalan edessä, ja kaikki hän armahtaa yhtäkaikki.
"Mene äläkä enää syntiä tee", sanoi Jeesus naiselle, jonka väkijoukko halusi kivittää kuoliaaksi koska hän oli jäänyt kiinni aviorikoksesta.
Kuulostat pikemminkin masentuneelta ja ahdistuneelta kuin itsesi hyväksyneeltä. Kyllä hyväksymiseen kuuluu tietynlainen lempeä rakkaudellisuus omaa itseäkin kohtaan. Opettele rakastamaan, ensin omaa surkeaa itseäsi, sitten muita, ajattelisin minä. Ei se helppoa ole kaikista lähtökohdista, mutta ei mahdotontakaan.
mitä lempeyttä on lauseessa "mene, äläkä enää syntiä tee". minä en ainakaan pysty elämään ettenkö jotakin syntiä teksisi taas kohta. jumala vaatii meiltä täydellisyyttä, eikä minusta ainakaan siihen ole.
vai niiun
Miksiköhän aina kehotetaan ihmistä hyväksymään itsensä. Tottakai ihminen hyväksyy, kun vaan muutkin hyväksyisivät. Paremminkin voisi sanoa, että yritä oppia kestämään arvostelevat ihmiset ja yritä päästä itse yläpuolelle. Sekään ei lohduta, jos sanotaan, älä välitä loukkauksista. Tottakai jokainen välittää, haluaa tai ei. Sekin on aika vale, että kaikissa on vikoja. Ei ole. Jotkut on aika onnistuneita, jotkut ei, valitettavasti. Ei kannata kumminkaan surra, kun meitä on paljon 'epäonnistuneita'. Elämä on kumminkin ihanaa.
Terapiahoitoa ei kannata lopettaa kesken. Monilla tilanne ikäänkuin pahenee alussa, koska ne arkaluontoset asiat nousee sisimmästä ulos päivänvaloon ja koskee siitä syystä aika lailla. Ammattiauttajilla on myös vaitiolovelvollisuus. Kaikenmaailman 'ystäville' ei kannata kaikkia arkaluontosia asioita kertoa. Ne voi käyttää hyväkseen sopivassa tilanteessa sanomisiasi lyömätarkotuksessa. Minä en ainakaan luota muihin kun ammattiauttajiin.
Terapiahoito voi joskus kestää vuosia, ennenkun alkaa itselle pikkuhiljaa selviämään asioita. Siinä voi joutua kokemaan itkua ja vihanpurkauksia vuoronperään.
Omaa lapsuudenkotiakin kannattaa miettiä. Rakastettiinko ja hyväksyttiinkö. Vai pääsikö se jo siellä lapsuudenkodissa kehittymään, heikko itsetunto, jossa sai tuntea itsensä arvottomaksi, vähäpätökseksi, pettymykseksi, rumaksi, kömpölöksi, tyhmäksi ym.ym. Äiti odotti ehkä prinsessaa, jota voisi sitten ylpeänä esitellä ja saisi samalla pönkitettyä itse omaa heikkoa itsetuntoaan. Minulle kävi niin aikoinaan, valitettavasti.