Kertoo A-studio maanantaina.
Nyt on petterillä kiire sorvata mallinnuksiaan jotta uusi pieni jääkausi
mahtuisi IPCC ilmastonlämpenemis skenaarioihin.
Näinhän se piti mennäkkin.
Milloin saamme ensimmäiset jääkausi alaarmit, ja vaatimukset kansainvälisestä verosta ja sitovasta sopimuksesta uuden jääkauden torjumiseksi.
Kyllä kohta alkaa nutut kientymään.
Pieni jääkausi alkaa kolmen vuoden kuluttua
50
460
Vastaukset
- Sähköteurastaja
Joko Pohjoisnapa on sulanut kuten vuonna 1959? BUAHAHAHAHAHAHAAAA
- Eelis Permanen
Oliko Arktis sula kesällä 1959? Kyllä vai ei? Etkö tosiaan osaa valita kahdesta vaihtoehdosta? Röhönaurua.
- ÖÖmies Jäz
Vastaan Sähkiksen puolesta. Ei. Siellä oli jäätä vähimmilläänkin noin 20 x Suomen pinta-ala.
- Sula Pohjoisnapa
Us NAVY,n valokuvat ja havainnot todistavat ettei siellä ollut jäitä.
Ettekö usko muuta kuin play statin pelejä.
Näkeehän tuon sokea Reettakin ettei ollut jäitä. - Eelis Permanen
Mitä, oliko Arktis sula kesällä -59 vai ei? Ei kuulu vastausta. Yhtä nuotta-avannon kokoista reikää ei nyt lasketa kun alue on kymmeniä miljoonia nelikilometrejä. Kyllä ne maailmalle olisivat kertoneet sieltä Pohjoisnavan yli kulkevilta lentoreiteiltä jos oliskin noin ykskaks yllättäen sulaksi mennyt koko napaseutu. Olis nimittäin ollut sen luokan uutinen. Kuka kiistää?
- Voi Sula
Loogiselta tuntuu. Kai siitä maailmalla tietoa olisi jos Arktis sula olis ollut.
- Jääasema Zebra
Katso US navyn kuvasta jossa on sula pohjoisnapa vuodelta 1959, etkö usko omia silmiäsi.
Ihan löytyy jopa Wikipedisatakin.
http://en.wikipedia.org/wiki/File:USS_Skate_at_North_Pole_-_0857806.jpgOletkos Sähköteurastaja lukenut Jääasema Zebran? Siinä nimittäin sukellusvene etsii ylöspäin suuntaavalla kaikuluotaimella juuri sellaista railoa kuin tuossa vuoden 1959 kuvassa. Tarpeeksi isosta railosta mahtuisi hyvin pintautumaan, mutta muistaakseni kirjan hätätilanteessa joutuivat vähän nopeuttamaan ilmastonmuutosta ampumalla torpedolla riittävän ohueen kohtaan jäästä, että pääsivät läpi.
Kirja on vuodelta 1963 ja jäätä oli aivan perkeleesti. Se ei muuten ollut fiktiota, vaan Pohjoisella Jäämerellä vallitseva tilanne. ; )- amisfyysikko
Kollimaattori kirjoitti:
Oletkos Sähköteurastaja lukenut Jääasema Zebran? Siinä nimittäin sukellusvene etsii ylöspäin suuntaavalla kaikuluotaimella juuri sellaista railoa kuin tuossa vuoden 1959 kuvassa. Tarpeeksi isosta railosta mahtuisi hyvin pintautumaan, mutta muistaakseni kirjan hätätilanteessa joutuivat vähän nopeuttamaan ilmastonmuutosta ampumalla torpedolla riittävän ohueen kohtaan jäästä, että pääsivät läpi.
Kirja on vuodelta 1963 ja jäätä oli aivan perkeleesti. Se ei muuten ollut fiktiota, vaan Pohjoisella Jäämerellä vallitseva tilanne. ; )Jääasema Zeebra oli vain mielikuvitusta Kollimaattori.
- Eelis Permanen
Edelleen oliko Arktis sula kesällä -59? Kyllä / ei? Et näköjään pysty vastaamaan, mitä onko vaihtoehtoja liikaa? Tiedätkö mitä se on, kun ei näe metsää puilta? Tai tässä tapauksessa yhdeltä puulta (=avanto navan seutuvilla).
- Jääasema Zebra
No olihan se sula koska US navy todistaa valokuvillaan sen olevamn sula.
Onko sinun vaikeaa eroittaa valokuvasta sulaa vettä tai jäätä.
Jää on semmoista valkoista, jota näkisit talvella ulkona, jos kävisit talvella ulkona.- semantiikkaseppo
Hyvä Jääasema. Siinä on eroa puhutaanko, että Arktis on sula vai Arktiksella on sulaa. Siinä saattaa olla eroa vaikkapa 20 Suomen koon verran. Oliko tällainen asia sinulle kovin outo?
- Eelis Permanen
No niin, eli Arktis oli siis sula kesällä -59. Selvä homma. Nyt meni historian kirjoitus uusiksi. Alkaa melkoinen selvittely miksei kukaan koskaan kertonut huhti-syyskuun -59 aikana maailmalle mitään että siellä ei ollut jäätä yhtään. Oliko ylilentävien lentokoneiden ikkunat ehkä pimennetty? Miksei pinnassa käväisseet sukellusveneet nyt kuvanneet mitään? Mitä oikein on tapahtunut? Salaliitto?
- USS Skate
US NAVY kertoi sen olevan sula maailmakuululla valokuvalla jossa esitetään pohjoisnavan olevan sula vuonna 1959 jopa aikaisin keväällä.
Nykyään mahtavaa jääminimiä odotellaan vasta elokuun tienoilla.
Myöskään nykyään pinnassa eivät sukellusveneet pysty käymään koska jäätä on yläpuolella metrikaupalla, siksi ei nykypäiviltä ole kuvia sulasta pohjoisnavasta lainkaan.
Pohjoinsvalta on kyllä kuvia pohjoisnavan veppikameroista jotka kertovat mahtavasta jääkentästä, mutta eivät kerro sulasta pohjoisnavasta kuten vuonna 1959.
http://en.wikipedia.org/wiki/File:USS_Skate_at_North_Pole_-_0857806.jpg- jäälautta
Katsopa tarkemmin kuvaa. Siinä näkyy jäälauttoja. Jäättömällä pohjoisnavalla ei pitäisi näkyä jäälauttoja.
- :-)
Koska tässä kuvassa on UFO, täytyy niiden olla totta! Eikö niin? :-)
http://farm4.static.flickr.com/3419/3775154453_3d08c17bb4_b.jpg - Jäämies Öz
Eihän ne ole jäälauttoja, mitä lienee sohjoa tai jäähileitä jäidenlähdön jäljiltä.
Siis pohjoisnavan jäidenlähdön jäljistä. Missä näet jäälauttoja.
Onko taas kovin vaikeaa hahmottaa mitä selvässä valokuvassa on.
Siinä on sukellusvene sulalla pohjoisnavalla, mainitaan myös tekstissä USS Skaten olevan pohjoisnavalla, jollet osaa lukea. - väärä aika
Jos tuollainen valokuva otettaisiin nyt, jokainen tämän palstan alarmisti pitäisi sitä vankkumattomana todisteena jäättömästä Arktiksesta.
Miksei se sitten kelpaa kun se on otettu 1959?- prokaryootti
Se ei kelpaa vuodelta 1959, eikä se kelpaisi vuodelta 2011.
Miksi?
Koska todisteet eivät tue väitettä jäättömästä pohjoisnavasta ja valokuvat sukellusveneistä ovat pelkkiä anekdoottisia todisteita, jotka eivät kelpaa tieteellisistä todisteista.
Anekdoottiset todisteet ovat:
"... evidence that is factually unreliable, as well as evidence that may be true but cherry-picked or otherwise unrepresentative of typical cases."
http://en.wikipedia.org/wiki/Anecdotal_evidence
http://fi.wikipedia.org/wiki/Anekdoottinen_todiste
- prokaryootti
Tässä ketjussa on kaksi viittausta Wikin kuvaan USS Skatesta (http://en.wikipedia.org/wiki/File:USS_Skate_at_North_Pole_-_0857806.jpg), jossa ei ole minkäänlaista kuvatekstiä. Kuvan nimi ei ole kuvateksti, jos niin sattuisit kuvittelemaan.
Tuo kuva kuuluu Wikin artikkeliin "USS Skate (SSN-578)" (http://en.wikipedia.org/wiki/USS_Skate_(SSN-578)) ja siinä on kuvateksti, jossa lukee: "USS Skate - Skate (SSN-578), (Date and Location uncertain). US Navy photo". Kuvatekstin mukaan kuvan ottohetken paikkaa ja päivämäärää ei tiedetä varmuudella.
Kun kuvaa katsoo tarkemmin, sukellusveneen kannella on parimetrinen jäälautta, jonka päällä vasemmanpuoleisin mies seisoo, ja sukellusveneen vieressä kelluu useita jäälauttoja. Lisäksi vesi näyttää osin ohuen jääkerroksen peittämältä (sen erottaa kun katsoo miten sukellusvene heijastuu vedestä, heijastus on osin kirkas ja osin samea). Ilma on niin sumuinen, että sukellusveneen peräpäätä hädin tuskin erottaa, joten on mahdotonta sanoa millainen tilanne on vähänkään kauempana.
Entä kuvan ottaja? Käveleekö hän vetten päällä? Tuskinpa. Ehkäpä hän seisoo isommalla jäälautalla.
Onhan se toki houkuttelevaa uskoa, yhden hämärän kuvan perusteella, että koko pohjoisnapa olisi ollut jäätön. Samalla tavoin ihmiset uskovat ufoihin hämärien valokuvien ja kertomusten perusteella. Mielestäni uskomukset ufoihin ja jäättömään pohjoisnapaan kuuluvat samaan kategoriaan. - Jäämies Öz
Niimpä hyvinniin, pohjois napa on Connelleyn jäljiltä tutntematon, mutta toisessa paikassa kerrotaan USS skaten olevan pohjoisnavalla, jolloin paikka ei olekkaan tuntematon.
US navy itse kertoo:
Skate (SSN-578), surfaced at the North Pole, 17 March 1959
eli maaliskuun puolessa välissä oli jo sulaa pohjoisnavalla.
Tänä päivänä se on umpijäässä, joten trendi on että jäät ovat lisääntyneet hillittömästi.
http://www.navsource.org/archives/08/tn/0857806.gif - prokaryootti
Aika epätoivoista. Takerrut lillukanvarsiin.
Kuvasi on tältä sivulta:
http://www.navsource.org/archives/08/08578.htm
Sieltä löytyy linkki tälle sivulle:
http://www.hazegray.org/danfs/submar/ssn578.txt
Tuon sivun mukaan Skate suuntasi 30. heinäkuuta 1958 pohjoisnavalle ja operoi 10 päivää jään alla (kulkien 3900 km matkan jään alla). Tuona aikana Skate pintaantui jään läpi 9 kertaa. Vuonna 1958 pohjoisnapa ei siis ollut jäätön.
Vuoden 1959 maaliskuussa Skate suuntasi jälleen pohjoisnavalle, tarkoituksenaan olla ensimmäinen sukellusvene, joka operoi äärimmäisessä kylmyydessä ja paksuimman jään olosuhteissa. Skate kulki 6300 km matkan jään alla, pintaantuen sen läpi 10 kertaa. Pohjoisnapa ei ollut jäätön edes vuonna 1959.
Skate sai pronssitähden toimistaan: se osoitti ensimmäisenä, että sukellusveneet kykenevät operoimaan arktisen jään alla ja sen keskellä, kylmimpään vuodenaikaan ("...for the first time the ability of submarines to operate in and under the Arctic ice in the dead of winter..."). - Sähköteurastaja
No näytä vain uusimmat sukellusvenekuvat pohjoisnavalta, ne missä on
sulaa kuten vuonna 1959.
http://www.arctic.noaa.gov/gallery_np.html - Eelis Permanen
Maaliskuu on kylmin kuukausi keskimäärin pohjoisnavalla, lämpötilat tuolloin yleisesti -30 - 40 astetta. Toki siellä, kuten pohjoisessa Lapissakin, kylmimpään aikaan voi olla myös tilapäisesti vaikka lähellä nollaa. Mutta kuka nyt voi uskoa sellaiseen sulamiseen keskellä kylmää talvea että jäät lähtisi...no varmaan ne, jotka uskoo ufoihinkin. Ehkä siellä on ollut tuossa kohtaa ohutta jäätä ja sukellusvene on sitten rikkonut loput ja on tultu pintaan kuvaamaan. Ja näyttämään Neuvostoliitolle että täällä(kin) ollaan. Huomatkaa kylmä sota. Lähdekritiikkiä siis.
- ???
Miten te ihmiset viitsitte kinata samasta asiasta tuon mielisairaan sähkötrollin kanssa jo noin 87. kertaa?
- prokaryootti
Hyvässä jäässähän tuo on. Jään laajuus saavutti maksiminsa vasta äskettäin. Miniminsä se saavuttaa vasta syyskuun loppupuolella.
- Eelis Permanen
Tiedepalstaa ei anneta hullujen mellastuskentäksi. Sähköteurastaja pieree verta kun luuli hörhöilyllään karkottavansa täältä kaikki asialliset keskustelijat. Mutta ei onnistunut.
- Sähköteurastaja
Minä vain rallattelen kun alarmisti ei kestä yhtä valokuvaa.
Jäät ovat patvineet vuodesta 1959 lähtien minkä todistaa seuraava valokuva, pohjoisnavalta jäidenlähdön aikaan.
http://www.john-daly.com/NP1987.jpg- sivistetään trollia
Tässäpä taas kerran erään USS Skaten Arktis-matkoilla vuosina 1958 ja 1959 mukana olleen miehistön jäsenen kertomus:
“the Skate found open water both in the summer and following winter. We surfaced near the North Pole in the winter through thin ice less than 2 feet thick. The ice moves from Alaska to Iceland and the wind and tides causes open water as the ice breaks up. The Ice at the polar ice cap is an average of 6-8 feet thick, but with the wind and tides the ice will crack and open into large polynyas (areas of open water), these areas will refreeze over with thin ice. We had sonar equipment that would find these open or thin areas to come up through, thus limiting any damage to the submarine. The ice would also close in and cover these areas crushing together making large ice ridges both above and below the water. We came up through a very large opening in 1958 that was 1/2 mile long and 200 yards wide. The wind came up and closed the opening within 2 hours. On both trips we were able to find open water. We were not able to surface through ice thicker than 3 feet.”
- Hester, James E.
Arktis ei siis ollut sula vuosina 1958-1959. Siellä oli keskimäärin 6-8 jalkaa eli 1,8-2,4 metriä jäätä, jossa oli railoja. - pilkkukaks
sivistetään trollia kirjoitti:
Tässäpä taas kerran erään USS Skaten Arktis-matkoilla vuosina 1958 ja 1959 mukana olleen miehistön jäsenen kertomus:
“the Skate found open water both in the summer and following winter. We surfaced near the North Pole in the winter through thin ice less than 2 feet thick. The ice moves from Alaska to Iceland and the wind and tides causes open water as the ice breaks up. The Ice at the polar ice cap is an average of 6-8 feet thick, but with the wind and tides the ice will crack and open into large polynyas (areas of open water), these areas will refreeze over with thin ice. We had sonar equipment that would find these open or thin areas to come up through, thus limiting any damage to the submarine. The ice would also close in and cover these areas crushing together making large ice ridges both above and below the water. We came up through a very large opening in 1958 that was 1/2 mile long and 200 yards wide. The wind came up and closed the opening within 2 hours. On both trips we were able to find open water. We were not able to surface through ice thicker than 3 feet.”
- Hester, James E.
Arktis ei siis ollut sula vuosina 1958-1959. Siellä oli keskimäärin 6-8 jalkaa eli 1,8-2,4 metriä jäätä, jossa oli railoja.Niinpäs, nytkin siellä on keskimäärin 3-5 metriä jäätä, railojen sijasta tiiviisti pakkaantunutta 10m jäätä.
Melkoista sulamista, miksi mallit näyttävät että jäätä on navalla nyt juuri tälläkin hetkellä vähemmän kuin kertomuksen hetkellä,
kun ilmiselvästi on enemmän.
Vai valehteliko likateollisuuden öljykätyrinä toiminut Hesterkin?
- Sähköteurastaja
No miksi ei tänä päivänä ole näyttää kuvia jäidenlähdöstä kuten vuonna 1959.
Lainaus tekstistäsi:
"open water as the ice breaks up".- :-)
Täällähän niitä: http://www.csp.navy.mil/asl/Submarines.htm
HMS Tireless 2004:
http://www.csp.navy.mil/asl/ScrapBook/Icex2004/Tireless01.jpg
(siinä on sellainen polynya)
USS Connecticut 2007:
http://www.csp.navy.mil/asl/ScrapBook/Boats/Connecticut2007.jpg
USS Annapolis ja USS Helena 2009:
http://www.csp.navy.mil/asl/ScrapBook/Icex2009/ANP_HEL_09.jpg
- Jäämies Öz.
Ovatko ne Hutsunlahdella käymässä talvella, vai missä lienevät.
Itämerelläkö, vai Välimerellä? - totuuden torvi
Hämäävät sukellusvenekuvat. Löytyipä tällainen helmi:
http://classic-web.archive.org/web/20060218082437/http://www.trump.net.au/~greenhou/home.html
Sieltä sitaatti:
"[...] John Daly was eventually persuaded to remove the picture from his web site. [...] he had absolutely no evidence to prove that the picture was of the Skate at the North Pole on the 17th March 1959 - it wasn't - it was just a convenient photo, chosen to 'prove' the point he was trying to make."
Kannattaa lukea tuolta sivulta millaiset olosuhteet oikeasti olivat pohjoisnavalla maaliskuun 17. päivänä 1959. Pimeää ja niin tuulista ettei kirja meinannut pysyä käsissä. Kuva ei oikein sovi yhteen todellisten olosuhteiden kanssa.- Eelis Permanen
No tässäpä se nähtiin. Mieletön parin vuoden hörhöily täysin tyhjästä. Eelis on tiennyt aina....
- Jäämies Öz
Mitä kitiset, onhan Wikipediassakin kuva USS Skatesta sulalla pohjoisnavalla vuonna 1959.
http://en.wikipedia.org/wiki/File:USS_Skate_at_North_Pole_-_0857806.jpg- Eelis Permanen
Wikipedia. Sen mukaan oli absoluuttinen nollapistekin määritelty äskettäin Mikael Granlundin mukaan. Näyttää kelpaavan teurastajan lähteeksi. Eiköhän Özzi julisteta tämä asia loppuunkäsitellyksi, kesällä -59 Arktiksella oli jäätä 7,5 milj. neliökm, se on noin 22 Suomen pinta-alaa. Niin kuin olemme voineet graafeista nähdä. Ensi syyskuussa jäätä ei ole noin paljon, lyödäänkö veto?
- Kapteeni Nemo
Mistä sait vuodelle 1959 jäiden laajuuden ilman mittouksia.
Mistä sait 1800 luvulle jäiden laajuuden ilman mittouksia.
Plikkarillan nuo on kutastu.
Limatolookit voisivat työntää pleikkarinsa sinne mihin aurinko ei paista.
Ei mallinnus todista yhtään mitään.- totuuden torvi
No ehkäpä jään laajuudesta kertoo jotain se, että USS Skate kulki 6300 km matkan jään alla vuonna 1959. Eli roppakaupalla sitä jäätä löytyi, eikä toteamiseen tarvittu xboxia.
- totuuden torvi
Totuus kuvasta löytyy täältä (LIFE-lehden artikkeli vuodelta 1959):
http://tinyurl.com/skatearticle
Tuossa artikkelissa USS Skaten kapteeni James Calvert kertoo miltä pohjoisnapa näytti 17. maaliskuuta 1959. Aivan toiselta kuin rakkaassa kuvassasi.
Jopa Anthony Watts joutui myöntämään, että kyseinen kuva ei ehkä olekaan pohjoisnavalta 17. maaliskuuta 1959:
http://wattsupwiththat.com/2009/04/26/ice-at-the-north-pole-in-1958-not-so-thick/#comment-122335
Wikin kuvateksti sanoo rakkaasta kuvastasi näin: "Date and Location uncertain" ... eli edes Wiki ei väitä kuvan olevan pohjoisnavalta.
Mielenkiinnolla odotan miten sovitat nämä ristiriidat mielessäsi, millaiseksi nyt muutat kertomuksesi. - Kapteeni Nemo
No eikö mielestäsi tuossa ole Wikipedian kuva sulasta pohjoisnavasta
vuodelta 1959
Kun katsot linkkiä, ja osaisit lukea, siinä lukee Wikipedia.
http://en.wikipedia.org/wiki/File:USS_Skate_at_North_Pole_-_0857806.jpg- totuuden torvi
Etkö ymmärtänyt aiempia kommenttejani? Niissä on jo vastaus kysymykseesi. Kerro ihmeessä mikä sinulta jäi ymmärtämättä, niin voin selventää.
- Jäämies Öz
Alarmistia vietiin kuin laskiämpäriä, kun pohjoisnapa oli sula vuonna 1959, kuten jopa Wikipediakin todistaa.
http://en.wikipedia.org/wiki/File:USS_Skate_at_North_Pole_-_0857806.jpgSähköteurastajalle Wikipedian todistusarvo on juuri niinkuin itselle kulloinkin sopii: milloin Jumalan sanaa, milloin viherpiipertäjien tuherrusta ja törkeää väärennöstä.
Liikuttavaa. : )
- Kapteeni Nemo
No eihän siihen Wikipediaa tarvi sotkea, kun se on maailmankuulu US NAVY kuva, meinaan sulasta pohjoisnavasta.
Skate (SSN-578), surfaced at the North Pole, 17 March 1959.
US Navy photo courtesy of tripod.com
http://www.navsource.org/archives/08/tn/0857806.gif
Jos osaat lukea, tuossa lukee "navsource.org". - ikävä totuus
USS Skaten kapteeni, komentaja James Calvert, kertoo tässä LIFE-lehden artikkelissa miltä pohjoisnavalla näytti, kun USS Skate pintaantui siellä vuonna 1959.
http://tinyurl.com/skatearticle
Artikkelissa on myös kuva pintaantumistapahtumasta, ja se on jokseenkin erilainen kuin sähköteurastajan lempparikuva. Jopa Watts on joutunut myöntämään, että tuo sähköteurastajan lempparikuva ei ehkä olekaan pohjoisnavalta. - Sähköteurastaja
Wikipedia ja Daly sekä US Navy esittävän sen olevan sulalta pohjoisnvalta.
Suottas mulle kitisette, minä olen syytön sulaan pohjoisnapaan, valittakaa jonnenninn muualle.
Jos pohjoisnapa on umpijäässä nyt, se ei todellakaan ole vikani.
Se vain esittäää Hansun trendin että jäätyminen on lisääntynyt.
Ihan ojalan laskuopin mukaan.
Ei silloin oltu keksitty ilmastotieteilijöiden suosimaa photoshoppia.
Ehkä kyse on sään haltijasta.- Eelis Permanen
Anna mun nauraa. Nyt kelpaa Wikipedia paremmin tietolähteeksi kuin USS Skaten kapteeni? Ei ole teurastajan päivä tänään.
- Sähköteurastaja
En minä piitaa, sano kumpi on mieleisesi.
Tiesitkö olleen keskiajan lämmin, vai oliko kestiajalla lämmintä.
Vai oliko silloin jääkausi? Täh???? - Eelis Permanen
Mittaustulokset keskiajalta puuttuvat. Jääkaudesta on jo hiukka kauemmin.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614183Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653414Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541779Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251637Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961414Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132920Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235853en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115819Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17784