Vaikeaan rakastutaan

Viimeinen vastaus sulle kun ehdin lukaista sun viestin

Uskoisin että se johtuu siitä että toisaalta toinen tuntuu haasteelliselta sekä siitä että jotenkin kun esimerkiksi mies tai nainen tuntuu "vaikealta" niin silloin toisesta saa salaperäisemmän vaikutelman.

Tähän voi liittyä myös kuvitelma että sekä toisella että itsellä on enemmän "tunteet pelissä" sekä välissä on "ääneen sanomatonta intohimoa".

Jotenkin meidän aivot toimii sillä tavoin että vihjailu toimii paremmin usein näissä asioissa kuin suora avoimuus ja rehellisyys. Ehkä se tulkitaan seksuaaliseksi viestinnäksi jos toinen on vähän hankala.

Esimerkkinä eräs nainen joka oli minun puolestani kiinnostava jo alunperin, mutta hänen käytöksensä sai minut tietyllä tavalla hullaantumaan koska se oli niin "epätasaista". Lopulta hän torjui minut, mutta hänen käytöksensä jatkui samanlaisena.
Tietoisella tasolla toki ymmärsin ettei häntä kiinnosta mutta aivot taistelivat pitkään tuota vastaan koska hänellä oli tapana käyttäytyä tavalla jota ei voi kutsua ihan normaaliksi kanssakäymiseksi.

Ehkä kyse on vaan siitä että koukutumme johonkin "mysteeriin" jonka aivot tulkitsevat mielenkiinnoksi ja seksuaalisesti kiinnostavaksi vaikka todellisuudessa toinen on vain hankala tai epäselvä.

Salaperäisyys kiehtoo meitä ja voi koukuttaa meidät johonkuhun.

Tähän verrattuna haasteeton ilmiselvä nainen tuntuu varmaankin tylsältä.
Mutta ei siinä mitään, samaa tapahtuu myös miehille ja olen huomannut kuinka oma käytökseni tuossa avoimuus-salaperäisyys suhteessa vaikuttaa naisen kiinnostukseen.

"Siis, ei se minua haittaa, että miehet haluavat hankalia ja haasteellisia naisia (Olisin itsekin, mutta en osaa)"

Älä nyt itseäsi enempää mainosta, kun alkaa seisomaan. Ujosta kiltistä naisesta minä haaveilen.

Miehet haluaa kaunista ja kiinnostavaa naista. Jos siinä tulee jotain haasteellisuutta tai draamakuningatarta mukana, niin sen kanssa sitten eletään, tai suhde gosahtaa jossain vaiheessa kun jonkun sietokynnys ylittyy.

Ruman on oltava kiltti ja nöyrä, kaunis saa olla hieman vaikeakin.

Nainen jolle kelpaa kuka tahansa mies ei herätä kunnioitusta tai mielenkiintoa. Liika takertuminen on myös epämiellyttävää. Naisen tulee olla sopivan itsenäinen, sellainen jolla on oma arvo itsessään eikä heittäydy mieheen kuin pelastusrenkaaseen.

Toisaalta taas nainen joka oikuttelee ja leikkii tahallisen vaikeaa on rasittava, ja täytyy olla todella kaunis ja mielenkiintoinen tapaus että sellaista jaksaa.

No tuo ei pidä mun kohdalla paikkaansa. En halua missään tapauksessa vaikeaa naista. Kyllä mä huolin ennemmin mukavan ja hyvin kohtelevan naisen. Tosin pääasia on kyllä siinä miten hyvin tulee toimeen ja onko hyvä olla yhdessä, jos nuo 2 asiaa täyttyy niin se on oikeastaan aivan sama muulle mun puolesta.

Taidat sekoittaa vaikeuden ja salaperäisyyden. Nalkutus, riitely ja tunteilla leikkiminen eivät nappaa, mutta sopiva salaperäisyys naisessa on ehdotonta plussaa.

Mua ei ainakaan kiinnosta mitkään ylimääräiset hankaluudet, vaan mukava ja sujuva yhdessä olo jossa molemmat saa olla luontevasti omana itsenään. Sellainen jonkinlainen salaperäisyys on mielenkiintoista, jossa oppi pikku hiljaa kaikkia pieniä juttuja naisesta ja varsinkin jos ne on jotenkin yllättäviä tiedonmurusia. Ei niitä nyt tarvi alkaa mitenkään varta vasten järjestämään, mutta sellainen sopiva siiman antaminen ja ikäänkuin "tiedon pihtaaminen" on toimii ainakin muhun.

Tolla tavalla salaperäistä naista mä kutsuisin miellyttävällä ja mielenkiintoisella tavalla sopivan haasteelliseksi. Mut ehkä jotkut sitten kaipaa hirveetä draamaa, nalkutusta ja riitelyä. Mä oon jokusen kerran aikani kestettyäni pistäny tollasten syiden takia suhteen poikki.

Tapasin 22- vuotiaan naisen. Kasvot olivat nätit, häntä kuvailtaisiin hyvännäköiseksi, todella tumma ja ei yhtään suomalaisen näköinen, ei kuitenkaan mikään miss maailma.. vartalo oli kuin bikinimainoksesta ilman vaatteita.. nainen oli sairaanhoitaja ja vaikutti hyvin tasapainoiselta ja eli mukavaa elämää, hyvin naisellinen... kuitenkin hän aina sanoi olevansa kiinnostunut minusta, käytös oli toista.. ei vastannut puheluihin, ei viesteihin mutta soitti aina jossain vaiheessa takaisin, hyvin ristiriitaista.. neljän kuukauden tapailun aikana ei koskaan ottanut itse ensin yhteyttä eikä kysynyt tavataanko, ei mitään.. silti minä YT:nä olin valloitettu.. joskus taas vastasi heti.. oli hyvin tietoinen maailmasta ja maailmanpolitiikasta, loistavaa juttuseuraa.. en ole koskaan tavannut ketään kuin hän, se nainen teki minut hulluksi! Samoin teki monta muuta miestä, lopulta tapasi erään joka kosi häntä 3kk jälkeen.. yhä ovat yhdessä. Harmi.

Olisko tässä se kyseessä, että jos nainen on tarpeeksi kaunis ja mies rakastuu häneen päätäpahkaa, niin mies on valmis mihin tahansa naisen vuoksi? Silloin nainen pyörittää miestä ihan miten päin vaan.

Ihan vastaava ilmiö on naisillakin. Jotkut naisetkin rakastuvat renttumiehiin, jotka ovat heidän mielestään komeita. Rakastunut nainen antaa "Auervaaran" tehdä mitä haluaa, kunhan vain nainen saa pitää miehen edes jollakin tavoin.

Usein tällaisissa suhteissa käy niin, että lyhyen kiihkeän intohimon jälkeen alkaa se, että viikossa suurin osa ajasta on enemmän tai vähemmän riitelyä tai mustasukkaisena kärvistelyä. kun tarpeeksi kauan katselee puolison omavaltaista käytöstä, niin se rakastunut, hyväksikäytetty puoliso sydän särkyneenä ottaa eron. Siinä seuraavassa suhteessa osaa sitten arvostaa tavallista tasaista arkea, jossa ei tarvitse koko ajan riidellä

Hyvin moni mies olisi kiitollinen naisesta, joka ei ole vaikea draamakuningatar. Ongelma onkin siinä, että sinäkin luultavasti kiinnostut niistä miehistä, joilla on itsellään tuollainen draamaluonne ja siksi viihtyvät samanlaisten naisten seurassa. Sinuakaan ei siis taida kiinnostaa "tasainen" mies, vaan ne renttupojat saa sydämen läpättämään?

Miehet vai pojat?

Parikymppiset pojat seurustelevat ulkonäön kanssa. Nainen saa olla melkein millainen vaan jos on hyvännäköinen. Jossain vaiheessa myös muilla asioilla alkaa olla merkitystä, enemmänkin kun ulkonäöllä. Yleensä noi draamakuningattaret on sellaisia joilla on varaa. Kauniita. Mutta jos on huono luonne niin iän karttuessa flaksi vähenee koska miehet alkaa vaatia myös luonteelta jotain.

No, samaahan ne naisetkin tekee. Joskus nuorena pärjäsi sillä että oli pitkä tukka, bändipaita ja nätti hymy. Nykyään pitää osata keskustellakin.

ajat takaa termiä tossukka/nössö/nynnykkä, jolla ei ole omaa tahtoa. Tätä tismalleen samaa asiaa tarkoittavat naiset sanomalla, ettei tahdo nössöä miestä.

En tiedä kumpi on pahempi vaihtoehto: nössö, joka antaa toisen päättää ihan kaikesta, ei ikinä sano suoraan jos joku vituttaa vai toinen ääripää narsisti, joka haluaa päättää kaikesta, ei kuuntele toista eikä ole kiinnostunut toisesta aidosti, haluaa tyrannisoida.

Paras ja ikävä kyllä harvinaisin vaihtoehto on lepsakka, hyväsydäminen, huumorintajuinen luonne yhdistettynä omiin mielipiteisiin, temperamentin nousuun jonkun ärsyttäessä -> puolustukseen, hyökkäykseen.

Toiset ajattelevat kesyttävänsä itselle ehkä seksuaalisesti mielenkiintoisen naisen. Toiset taas pysyvät kaukana ko. persoonasta.

Paljon miehiä läpikäynyt nainen on usein taitava sängyssä. Siinä onkin kesyttämistä.

"Vaikea" ihminen? Minä erottaisin persoonan ja elämänkulun. Voi olla persoonana "helppo", esim. ei kiinnosta testailu ja pelaamiset, ei katso asioita vain omasta näkökulmasta, mutta elämä on voinut olla vaikea ja elämäntilanne on vaikea. Tai elämä on voinut sujua kitkatta ja haluaa olla pissisprinsessa. Tai on ollut helppo elämä ja on helppoluonteinen. Tai mikä pahinta, on ollut vaikeaa, se on rajanut ennemmin kuin avartanut ja on luonteeltaan vaikea.

Mielestäni kuulun eka ryhmään. Olen usein miettinyt että olisi minulle helpompaa jos olisin luonteeltani "haastavampi" eli vaativampi, päällekäyvämpi, äänekkäämpi jne. Siis näkyvämpi. Miehet huomaisivat ja siten tykkäisivät.

Osaatko olla helppo ja tuoda itseä miehen tykö? Itsä syttää enemmän helpo kuin vaikea.

En kyllä oikein usko tuota aloittajan väitettä että miehet rakastuisivat "vaikeisiin" naisiin. Tosin en ole koskaan ollut rakastunut, joten ehkä minulla ei vain ole vertailupohjaa tässä asiassa.

Itse olen ainakin sen verran "kiltti" ja "arka" että jättäisin kyllä koko homman kesken jos nainen olisi vaikeasti lähestyttävä tai pelaisi minulla jotain ihmeen peliä, eli minulle liian haasteellinen. Ehkä sitä lähestyisi innokkaammin noita haasteellisempia naisia jos olisi paljon nykyistä enemmän kokemusta. Lapsena se 3 metrin lumikasan päälle kiipeäminen oli varmasti ihan jännittävää, mutta ei se varmaan enää siltä samalta tunnu aikuisena, ei varsinkaan jos sitä on kiivennyt Mount Everestille.

Mutta minusta tuo "miehet haluavat haasteellisia naisia" väite on samaa sarjaa tuon "naiset haluavat renttumiehiä" väitteen kanssa. Eli pelkää tyhjää puhetta, mutta meidän jokaisen lähipiiristä löytyy varmasti sen verran noita väitteitä tukevia tapauksia ettei noita voi kukaan meistä ihan täysin kumota.

Minä olen huomannut sellaisen ilmiön, että muutamia vuosia sitten, kun itsessä ei vielä ollut eron jäljiltä kykyä sitoutua ja sitä halusi vain elää ja nauttia elämästä, niin silloin löytyi niitä sitoutumiskykyisiä ja kunnollisia miehiä, jotka olivat valmiita tekemään ihan mitä tahansa minut pitääkseen. En siis tarkoita, että olisin mitään kevyitä ihmissuhteita tuolloinkaan etsinyt tai ketään "pyörittänyt", mutta suhteellisen sosiaalista elämää elin ja helposti ihmisiin tutustuin. Ehkä liikaa kiltteyttä ja tahdottomuutta oli sitten se, että ei tarpeeksi napakasti aina osannut määritellä tuttavuutta päättyneeksi, jos toinen alkoi liian vahvasti olla kiinnostunut.

Nyt kun itse on vakaampi ja haluaa ihan oikean ihmissuhteen, niin ihmisiin kyllä edelleen tutustuu ja niitä pohdintoja siitä voisiko kyseinen ihminen olla juuri se "oikea" kyllä syntyy, mutta nyt nämä miehet tuntuvat olevan enemmänkin juuri niitä "renttuja", jotka mielellään nojailisivat minuun hetken, mutta kovin vastavuoroista suhdetta en heidän kanssaan kyllä varmasti pystyisi rakentamaan. Toki en varmasti itsekkään mikään superhelppo tuttavuus kaikessa itsenäisyydessäni ole, mutta varmasti en ainakaan haastavampi kuin vielä muutama vuosi sitten. Nyt toki osaan paremmin määritellä sen, mitä itse haluan ja yleensä nuo "renttu" suhteet saavat jäädä ihan alkututtavuuteen, koska tiedän haluavani muuta. Toki en nyt heti ensikontaktissa ketään "rentuksi" leimaa, mutta nopeasti se tulee näkyviin vuorovaikutuksessa ja yhteydenpidossa, jos tuttavuudesta ja tutustumisesta sellainen tietynlainen vastavuoroisuus puuttuu. Yleensä myös tuon asian vastapuolelle ilmaisen omana tunteenani. Lähinnä siis muotoilen kokevani, ettei tuttavuus ole ihan sitä, mitä toivon ja annan vastapuolelle mahdollisuuden korjata käsitykseni asiasta. Tässä vaiheessa toivon selviävän sen onko kyse sellaisista hetkellisistä haavoista vai siitä, että henkilö lähinnä etsii ihmistä täyttämään niitä omia toiveitaan, muttei aiokaan itse hirveästi tuttavuuteen sijoittaa. Jos kyse on jälkimmäisestä, niin harvemmin ihmistä saa edes keskustelemaan asiasta. Ja toki en ketään "rentuksi" nimittele tai kenellekkään mitään rikkinäisyyttä tai sitoutumiskyvyttömyyttä määrittele. Mutta se varovaisuuteni ja pohtivuuteni kyllä nopeasti nuo "rentut" karsii ja siksi sitä hitaasti etenemistä harjoitan ja muillekin suosittelen.

Olenkin miettinyt, että onko tuossa ilmiössä kyse siitä, että ihmiset etsivät sitä vastapariaan vähän niiden omien "risaisuuksiensa" ja haavojensa mukaan. Vaiheessa, missä itse tiedostin, että olen vielä liian hajanainen ihmissuhteeseen, vetosin ihmisiin, jotka halusivat hoivata ja pitää huolta. Nyt kun olen ehyempi ja uskon, että minulla olisi oikeasti ihmissuhteeseen jotakin annettavaa, mutta toisaalta taas myös kykyä toivoa siltä ihmissuhteelta enemmän, niin vedänkin puoleeni ihmisiä, jotka sitä minun hoivaani ja tukeani haluaisivat, mutta heistä taas ei vielä ole siihen tasapainoiseen ja vastavuoroiseen ihmissuhteeseen lähtemään. Tosin he eivät kyllä tunnu tuota asiaa juurikaan pohtivan....kuten itse hyvinkin avoimesti aikoinaan tein.

Lähinnä tässä siis pohdin, että onko tuossa "vaikea nainen"/"renttu mies" -kliseessä kyse enemmänkin jostakin tuollaisesta ilmiöstä. Sellainen aikuinen ja vakaa ihminen vetää puoleensa ihmistä, joka hiukan lapsen tavoin sitä hoivaa ja tukea tarvitsee...tai jonkinlaista pönkitystä omalle egolleen raadollisimmissa tapauksissa. Toisaalta se hoivan ja tuen tarve taas vetoaa tietyn tyyppisiin ihmisiin. Kyllähän ihan terveissäkin ihmissuhteissa ollaan tekemisissä tuollaisten ilmiöiden kanssa, mutta jonkinlainen tasapaino tuon asian kanssa löytyy, koska eihän ihmissuhdetta muuten jaksa.

Mutta uskon kuitenkin, että ihan tasapainoisena ja sitoutumiskykyisenä ihmisenä minun on mahdollista sellainen sitoutumiskykyinen ja tasapainoinen ihminen löytää. Eli en aio tasapainottomaksi heittäytyä löytääkseni sen ihmissuhteen ;D. Mutta luultavasti siinä ihmisen rikkinäisyydessä kuitenkin on jotakin vetoavaa ja se liittyy tuohon haasteellisten/renttujen kiehtovuuteen.