Miten saada työnantaja suopeammaksi pyöräilyä kohtaan?

Tukeeko työnantajanne mitenkään työmatkapyöräilyä?

Itse vaihdoin talven aikana firmasta toiseen. Edellisessä paikassa oli pukuhuone suihkuineen ja kaappeineen, lukittava pyörävarasto ja suopea suhtautuminen pyöräilyyn esim. työnantaja antoi luvan käydä ns. työajalla suihkussa kaikille, jotka tulevat fillarilla töihin, koska työteho paranee niin paljon. Eli sai leimata itsensä sisään jo suihkuun mennessä.

Tässä uudessa ei ole pukuhuonetta eikä suihkuja. KAIKKI muut tulevat autolla töihin. (siis todellakin jokainen omalla henkilökohtaisella autollaan - talvella olin ainut joka käytti julkisia) Kaikille autoille on pihassa parkkipaikat. Kevään tullessa kyselin pomolta, mihin pyörän voisi jättää jos alan kulkea pyörällä töihin. Katsoi kuin vähäjärkistä ja alkoi paasata että älä ainakaan pihaan tuo ettei ole autojen tiellä.

Sanoin, että en halua että pyörä varastetaan jostain kadulta, että voisinko tuoda ylös työhuoneeseen. Piti minua ihan hulluna ja kielsi ehdottomasti. Ehdotti sitten, että jos ihan pakko on pyörällä töihin tunkea, niin laittaisit tuonne pihan perälle roskakatoksen taakse, ettei näy siitä kun täällä käy sentään asiakkaitakin. Kävin katsomassa paikkaa, tilaa roskakatoksen takana semmoiset 20 cm betonimuurin ja katoksen välissä. Että sinne sitten fillari pitäisi tunkea ja jotenkin lukkoonkin saada.

Onko tämmöistä suhtautumista paljonkin työpaikoilla? Miten voisi saada kovasti autoilevaa johtoporrasta vähän suopeammaksi työmatkapyöräilylle?
Älkääkä alkako luetella työmatkapyöräilyn etuja autoiluun nähden, kyllä MINÄ ne tiedän :) Kysymys kuuluu miten saada työnantaja tajuamaan asia.
15567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Meillä on katetut ja vartioidut pyöräparkit ja sosiaalitilat suihkuineen, kaappeineen ja kuivauskaappeineen. Työnantaja tukee työmatkapyöräilyä, koska se taas tukee työtehoa.

Julkisista olen samaa mieltä työnantajasi kanssa. Jos duunipaikka ja koti ei sattumalta ole juuri kiskojen vieressä, niin kyllä auto ja polkupyörä ovat ainoat järkevät tavat kulkea työmatkaa.

Pääsin kymmenen vuotta sitten vaikuttamaan yhden ison insinööritoimiston sijoittumiseen pääkaupunkiseudulla. Työmatkaliikenne generoitui kolmeksi vaatimukseksi tarjouspyyntöön:
- alle 500 metriä juna tai metroasemalta,
- 70% työntekijöistä autopaikka ja
- sääsuojattuja sekä vartioituja pyöräpaikkoja 25%:lle.

Myöhemmin arvioituna aika oikean suuntaiset vaatimukset. Työmatkaliikkujien sosiaalitilojen kapasiteetti olisi ehkä saanut olla vähän enemmänkin, kuin neljännes.

Äänestä

Olisko sulla mahdollisuus siihen parkkipaikkaan? Jätä fillari siihen.

Äänestä

Hankin sähköpyörän.Kukaan ei varasta pyörää josta on otettu akku mukaan työhuoneeseen.Siksi kalliiksi akun ja laturin osto varkaalle tulee.Sähköpyörää ilman akkua ei saa myöskään myydyksi.

Niin ja suihkussa käynnit saa unohtaa,kun ei tule hiki.
Kotimatkalla voi kuntoilla hikeen asti jos haluaa.Polkemalla ilman että on virta päällä.

Pyöräilyyn en tarvi työnantajan mielipidettä.En jätä pyörää kenenkään tielle,en sisäänkäynnin eteen.Akun joskus lataan työpaikalla,mutta hintaa lataukselle tulee saman verran kun keittäisi kahvit.(5 tuntia 70W teholla,kahvinkeitin 15min x 1200W.)

Äänestä

Miten sinä tuollaiseen työpaikkaan eksyit? Eikö tuollainen urpo pomona ole urpo jo monessa muussakin asiassa? ;-)

...no eipä ole itsellänikään asiat paljoa paremmin. Pyöräilyyn suhtaudutaan kyllä suopeasti, mutta asiallisten tilojen hommaaminen parin hengen pienyrityksessä on ymmärrettävästi haasteellista.

Äänestä

"Miten saada työnantaja ..."

Kirjoittamastasi päätellen ei mitenkään. Koita kestää!

Muista seuraavassa työpaikkahaastattelussa kysyä oleellisia työpaikan oloihin vaikuttavia asioita...

Äänestä

Näin se taitaa olla, että kaikki asiat pitää oppia kantapään kautta. Ei olisi työhaastattelussa tullut mieleenkään tuommoista hommaa kysyä, että sopiiko pyörällä tulla töihin.
Se, että kaikki muut tulee autoilla kertoo tietysti paljon, kun tämä fima kumminkin on aivan Helsingin keskustassa. Eli ongelmaa julkisilla tulosta ei todellakaan pitäisi olla.
Jotenkin luulisi, että nykypäivänä olisi jo vähän eri asenne mutta eipä näköjään.

Äänestä

Olekko muuten varma tuosta sähköpyörähommasta? Onko varkaat tosiaan VARMASTI kaikki niin perehtyneitä asiaan, että tajuavat ettei sähköpyörää kannata varastaa ilman akkua?

Äänestä

No jo pitää olla virma :) Ei kovin ekohenkistä porukkaa tunnu olevan. Autolla nyt on niin turha tukkia Helsingin keskustaan kuin olla ja voi. Liityntäparkkeja olis ja ajattele kuinka monta fillaria siihen teidänkin pihan parkkipaikalle mahtuisi muutaman hiilidioksidipäästöpommin sijaan!

Äänestä

Empä luottaisi pyörävarkaiden asiantuntijuuteen. Joka urpo ei välttämättä edes tajua, että kyseessä on sähköpyörä saati ehdi tarkistelemaan onko akku paikallaan vai ei. Ottaa pyörän mukaansa jos saa. Eli tuon varaan en uskaltaisi laskea.

Äänestä
  • .Kiinalainen sähköpyörä saa olla rauhassa koska tällä seudulla ei elele nappiruohot.Öisin s.pyörä on luonnollisesti kotona.Täysin varma asiasta ei tietysti koskaan voi olla.

    Pyörän valmistenumero/rungonnumero kannattaa ottaa muistiin.

    Äänestä

Hienoa, että työnantajasi ei halua hienhajuista ukkoa löträämään suihkuun palkallisella työajalla.

Firman imagolle on vahingollista, jos asiakkaat näkevät, että jonku pitää kulkea pyörällä töihin.

Meidän firman pihaan saa parkkiluvan vain ne, joilla on edustusluokan auto.

Äänestä
  • Tuollanen toiminta vie asiakkaat muualle?

    Äänestä

  • Meillä taas käydään yhtä kovaa vääntöä Cännärin ja italialaisten maantiepyörien kuin MB S-sarjan ja Audi Q:n välillä. Insera on yhtä vahingollinen firman imagolle kuin Lada! Ferrari ja Tommasini taas ovat yhtä positiivisia. Itse olen tylsän SAAB ja Spessu linjan kannattaja.

    Äänestä

Kyllä se, että tukkii autolla Helsingin keskustaan kertoo NIIN paljon... Siinä touhussa kun ei ole tosiaankaan järjen hiventä.
Vaihdappa firmaa kun tilaisuus koittaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Teuwo kirjoitti:

Tukeeko työnantajanne mitenkään työmatkapyöräilyä?

Itse vaihdoin talven aikana firmasta toiseen. Edellisessä paikassa oli pukuhuone suihkuineen ja kaappeineen, lukittava pyörävarasto ja suopea suhtautuminen pyöräilyyn esim. työnantaja antoi luvan käydä ns. työajalla suihkussa kaikille, jotka tulevat fillarilla töihin, koska työteho paranee niin paljon. Eli sai leimata itsensä sisään jo suihkuun mennessä.

Tässä uudessa ei ole pukuhuonetta eikä suihkuja. KAIKKI muut tulevat autolla töihin. (siis todellakin jokainen omalla henkilökohtaisella autollaan - talvella olin ainut joka käytti julkisia) Kaikille autoille on pihassa parkkipaikat. Kevään tullessa kyselin pomolta, mihin pyörän voisi jättää jos alan kulkea pyörällä töihin. Katsoi kuin vähäjärkistä ja alkoi paasata että älä ainakaan pihaan tuo ettei ole autojen tiellä.

Sanoin, että en halua että pyörä varastetaan jostain kadulta, että voisinko tuoda ylös työhuoneeseen. Piti minua ihan hulluna ja kielsi ehdottomasti. Ehdotti sitten, että jos ihan pakko on pyörällä töihin tunkea, niin laittaisit tuonne pihan perälle roskakatoksen taakse, ettei näy siitä kun täällä käy sentään asiakkaitakin. Kävin katsomassa paikkaa, tilaa roskakatoksen takana semmoiset 20 cm betonimuurin ja katoksen välissä. Että sinne sitten fillari pitäisi tunkea ja jotenkin lukkoonkin saada.

Onko tämmöistä suhtautumista paljonkin työpaikoilla? Miten voisi saada kovasti autoilevaa johtoporrasta vähän suopeammaksi työmatkapyöräilylle?
Älkääkä alkako luetella työmatkapyöräilyn etuja autoiluun nähden, kyllä MINÄ ne tiedän :) Kysymys kuuluu miten saada työnantaja tajuamaan asia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu