Kertokaa mitä voi syödä luonnosta normaalien marjojen sienien lisäksi? Esimek. männyn latvan voi syödä kun poistaa neulaset. Ja voikukanlehdet on salattina käypää.
Onko muuta samankaltaista tiedossa jota vain voisi käyttää ruokana, ja ohje. Esim. onko minkään kasvin juuret syötäväksi kelpaavaa?
Saako mistään proteiinia.
Pettu on kai liian vaikeavalmisteista.
Syötävää luonnosta? Luonon antimet?
3
217
Vastaukset
- yrttipoimija
Haeppa tietoa vaikka Arktisten Aromien sivuilta
- Panhandle
Sienissä on jonkin verran proteiinia. Reilummin proteiinia saat, kun alat metsästää tai kalastaa. Ne vain ovat luvanvaraisia toimintoja, vain mato-ongella voi kalastaa ilman vesialueen omistajan lupaa (ja silloinkin pitää olla valtion kalastuskortti).
Proteiinia on tietenkin myös pienemmissä öttiäisissä, mutta niitä harva haluaa syödä. Hyönteisiä esimerkiksi voi syödä, jossakin päin maailmaa heinäsirkat ovat suurta herkkua.
Kasvispuolelta voi periaatteessa syödä kaikkea, mikä ei ole myrkyllistä, mutta eivätköhän kaikki edes kohtuullisen hyvänmakuiset luonnonkasvit ole jo tiedossa (nokkonen, nuori horsma, apila).
Ihan ensimmäiseksi kannattaa opetella tuntemaan myrkylliset kasvit, että osaa välttää niitä, Toiseksi kannattaa selvittää, mitä jokamiehen oikeus sallii ja mitä ei, et saa toisen metsästä nyppiä männynlatvoja tai kuusenkerkkiä noin vain
tai valuttaa mahlaa lehtipuista. - nAtURe
Ihan vaan tiedoksi, että 99 % meidän elintarvikkeista tulee luonnosta, mistäs muualta. En edes keksi mitään pelkästään teollista tuotetta joka ei olisi alunperin sieltä. Katsele ympärilles, vilkase jääkaapin sisältö ja koita keksiä jotain joka EI olis luonnontuote. Pakkausmateriaaleja ei huomioida.
Voiko olla vielä semmoisia ihmisiä jotka luulee maidon tulevan kaupasta, voin meijeristä ja makkaran tehtaasta.
Jauhoja myydään kaupan hyllystä.
Jos tarkotat jotain extreme retkeä pelkillä luonnon antimilla, niin ei tarvia kun hankkia tietoa ihmisille myrkyllisistä aineista; ei kannata popsia kielon marjoja tai tuoreita korvasieniä.
Tietoa vaan lisäät, sillä pärjää !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574156Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643394Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541771Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251630Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961411Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132910Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235851en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115808Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17773