Voiko hyvännäköinen mies olla liian ujo?

aluksi tietoa miehestä: todella hyvännäköinen, sellainen jonka perään naiset kuolaa, huippumallin näköinen kasvoiltaan ja vartaloltaan. Luonteeltaan todella itsevarma, hieman johtajatyyppiä. Hieman ylimielinen ja vittumainen.

Taustaa: mies jää kiinni pitkistä katseista, kääntää nopeasti katseen pois. Keksii tikusta asiaa päästäkseen juttelemaan. On selvästi hermostunut ollessaan kanssani kahden kesken tekemisissä. Välillä ei uskalla katsoa silmiin puhuessaan. Jäätyy. Silloin kun ei ole jäässä, äänensävy muuttuu jotenkin hitaammaksi ja pehmeämmäksi kun puhuu minulle. Tuijottaa sanaakaan sanomatta unelmoivalla katseella, muulloin välttelee katsetta tai vaikuttaa siltä ettei jostain syystä pysty katsomaan silmiin..

Eli näiden merkkien perusteella
-on kiinnostunut/ihastunut
-on ujo

Mutta aikaa kuluu kuluu vaan ja mies ei tee minkäänlaista aloitetta. Miksi ei? Voiko olla todella niin ujo, ettei tee aloitetta vai onko kyse ylpeydestä (tottunut kai naisten aloitteisiin?) vai eikö vaan ole tarpeeksi kiinnostunut että viitsisi tehdä aloitetta?

Itse olen ikäväkseni jälkimmäisellä kannalla, sillä uskon, että aloitteen kyllä uskaltaa tehdä JOS on aidosti kiinnostunut, mutta haluan silti rehellisiä mielipiteitä teiltä muilta?

Ja vielä jos löytyisi kommentteja hyvännäköisiltä miehiltä jotka ovat olleet vastaavassa tilanteessa, voisitteko selittää tuon miehen käytöstä ja miksi ei tee aloitetta?
171945
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Naisena olen sinun vastakohtasi.Mä en voi sietää seksuaalisesti hyökkääviä aloitteita.Mulle toimii joko aito tai tekaistu ujous.VAADIN MIEHELTÄ että se aloittaa tutustumisen kaikinpuolin housut tiiviisti jalassaan.En halua pantteria kimppuuni.

Äänestä

.

ei sitä aina viittis suoriutua

.

Äänestä

Aidosti kiinnostuneet naiset osaavat kyllä tehdä aloitteen ihan ilman neuvonta-apua.

Äänestä
  • Niinpä. Siinähän se selviäisi miehen ujousastekin samalla.

    Äänestä

  • ja sinun aloitteesi on samaa kuin kähmiminen

    Äänestä

  • alv-liskot kirjoitti:

    ja sinun aloitteesi on samaa kuin kähmiminen

    Tarkoitatko nyt "mitä kuuluu?" kähmimistä, "onko asiat hyvin?" lääppimistä, "joko mennään?" hinkkausta, "noh?" silittelyä ja "joo" sipaisua (jne.).

    (kommunikaatio on myös koskettelua)

    :)

    Äänestä

Missä yleensä olette tekemisissä?

Äänestä

Kyllä toki kirjoittamasi perusteella vaikuttaa kiinnostuneelta ja todella tarkkaan ootki sitä näköjään seurannut ;D

Käy kiinni!! Mitä sä enää ootat!!? Älytöntä odottaa että mies tekee alotteen kun on kerto noin "selkeästi" sulle osottanu kiinnostusta. Voin kyl todeta sen, että mitä pidemmälle miettii toisen tekemistä, käyttäytymistä ja mahdollisen ihastumisen/kiinnostuksen tasoa sitä vaikeempaa on ite tehdä yhtään mitään.

*Syvä huokaus*

Miks aina pitää ajatella, miks ei vois kerranki mennä vaa niinku mieli tekee? Esim. jos tekee mieli pussata niin räväytä ja pussaa! :D Lähtökohtana tuskin on hirveitä draamoja kuten "molemmat parisuhteessa ja nyt työpaikan mies kiinnostuu..." Eletään elämä kerrallaan joten kuoppa on tyhjää parempi - siel on pohja vastassa.

Käy kiinni nainen!

Äänestä
  • *virnistelee* Helpompi neuvoa toisia kuin itseään? :)

    Äänestä

  • UPDATE_8577284 kirjoitti:

    *virnistelee* Helpompi neuvoa toisia kuin itseään? :)

    Oles nyt siellä virnuilemasta.. me ei puhuttu MUN tilanteesta millään tasolla joten leave me out of this :>

    Äänestä

  • old_profile_45950 kirjoitti:

    Oles nyt siellä virnuilemasta.. me ei puhuttu MUN tilanteesta millään tasolla joten leave me out of this :>

    .

    niinkun kauankin ollu tässä tilanteessa :)

    .

    Äänestä

No ei ainakaan tuosta viestistäsi ilmene yhtäkään syytä olla sinusta kiinnostunut. Päinvastoin, vaikutat miljoonasiviililtä.

Äänestä

Tuskin kukaan haluaisi julkisesti myöntää haluavansa epärehellistä, töykeää, tyhmää ja rumaa naista, joten uskoisin edustavani tässäkin asiassa valkoisenrodun viimeistä toivoa ja olla rehellinen. Niin ja piti vielä sanoa, että ken kuuseen kurkottaa, hän Kataiseen kapsahtaa.

Äänestä

Nimimerkille Ihmettelen kovasti:
Hyvä ulkonäkö ei takaa hyvää itsetuntoa, itsevarmuutta. Kysy lähtisikö hän vaikka kahville kanssasi, niin sillähän tuo selviää.

Äänestä

Toki kaikennäköiset ihmiset voi olla ujoja. Ei kait se mihinkään ulkonäköön pohjaudu se ujouskaan. Muutenkin hankalaa määritellä hyvännäköinen, kun niin monenlaisia käsityksiä hyvännäköisestäkin on olemassa. Kun on myöskin olemassa tietoisia ja ei tietoisia ihmisiä omasta hyvännäköisyydestänkin. Ja niitä jotka ei piittaa siitä, mitä muut ulkonäöstä miettii.

Ulospäin näkyvät roolit ei aina kuitenkaan ole sitä mitä ihminen sisimmässään oikeasti on. Monesti roolit on ns. suojakilpiä ja selvitymiskonsteja ja rooli otetaan juuri noista syistä.

Ihmisiä siellä kauniinkin kuoren alla on. Tääkin pitäs muistaa.

Aloitteen tekemisen suhteen jo itsekin luettelit muutamia vaihtoehtoja, ujous, ylpeys, odottaa sinun aloitetta, ei ole riittävän kiinnostunut, ehkä jo varattu... voi myöskin olla yksi syy. Tai kiusaantuminen tilanteista tms. Ympäristökin voi vaikuttaa käytökseen, joskus ympäristön vaihdos voi antaa rohkeutta.

Äänestä

hän ei ole tarpeeksi kiinnostunut tehdäkseen aloitetta, pitää vain pientä silmäpeliä, jos sattuisi saamaan sut aloitteelliseksi, jolloin saisi pitää hetken hauskaa ja sitten voi jättää sinut vailla tunnontuskia, koska eihän hän ole koskaan syvempää kiinnostusta osoittanutkaan, joten suosittelen sinun lämpimästi hänen antaa pitävän tunkkinsa.

Äänestä
  • .

    Hyvät tunkit ovatkin aliarvostettuja

    Ei anneta niille kuuluvaa arvoa kuin vasta hätätilanteessa

    .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmettelen kovasti kirjoitti:

aluksi tietoa miehestä: todella hyvännäköinen, sellainen jonka perään naiset kuolaa, huippumallin näköinen kasvoiltaan ja vartaloltaan. Luonteeltaan todella itsevarma, hieman johtajatyyppiä. Hieman ylimielinen ja vittumainen.

Taustaa: mies jää kiinni pitkistä katseista, kääntää nopeasti katseen pois. Keksii tikusta asiaa päästäkseen juttelemaan. On selvästi hermostunut ollessaan kanssani kahden kesken tekemisissä. Välillä ei uskalla katsoa silmiin puhuessaan. Jäätyy. Silloin kun ei ole jäässä, äänensävy muuttuu jotenkin hitaammaksi ja pehmeämmäksi kun puhuu minulle. Tuijottaa sanaakaan sanomatta unelmoivalla katseella, muulloin välttelee katsetta tai vaikuttaa siltä ettei jostain syystä pysty katsomaan silmiin..

Eli näiden merkkien perusteella
-on kiinnostunut/ihastunut
-on ujo

Mutta aikaa kuluu kuluu vaan ja mies ei tee minkäänlaista aloitetta. Miksi ei? Voiko olla todella niin ujo, ettei tee aloitetta vai onko kyse ylpeydestä (tottunut kai naisten aloitteisiin?) vai eikö vaan ole tarpeeksi kiinnostunut että viitsisi tehdä aloitetta?

Itse olen ikäväkseni jälkimmäisellä kannalla, sillä uskon, että aloitteen kyllä uskaltaa tehdä JOS on aidosti kiinnostunut, mutta haluan silti rehellisiä mielipiteitä teiltä muilta?

Ja vielä jos löytyisi kommentteja hyvännäköisiltä miehiltä jotka ovat olleet vastaavassa tilanteessa, voisitteko selittää tuon miehen käytöstä ja miksi ei tee aloitetta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu