Mikä sitten lienee se totuus

mietintää tämäkin

Mikähän näistä vaihtoehdoista nyt sitten pitää paikkansa

1. Sinkkumiehet ja sinkkunaiset vaativat oikeasti mahdottomia tulevilta kumppaneiltaan.

2. Edellämainitut kuvittelevat ja uskottelevat sekä itselleen että toisilleen (esimerkkinä tämäkin sinkkupalsta), että naiset/miehet vaativat mahdottomia. Ja sen seurauksena sitten kukaan (paitsi kaikkein rohkeimmat) ei enää uskalla esimerkiksi iskeä ketään, kun jo valmiiksi uskoo, että se kiinnostava mies tai nainen etsii jotain täydellistä ihmistä

3. Mahdottomia ei oikeasti vaadittaisi, mutta niin uskotellaan muille, jotta pidetään ns. omaa tasoa yllä muiden silmissä ?

31

198

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pano e

      Kaikki kolme kohtaa pitää paikkansa.

    • Going to bed

      Kaikki kolme kohtaa pitä paikkansa ja

      4. Sinkkumiehet ja naiset kohtaavat niin harvakseltaan sellaisissa ympyröissä joissa tietyt kriteerit ovat todella korkealla joka saa entistä voimakkaamman reaktion aikaiseksi kaikissa osapuolissa. Kohtaamiset ovat myös niin nopeita ja vaivaannuttavia että yhä vaikeammaksi tulee tutustua ilman kriteerien asettamia paineita.

      Rimat ei kun kohoavat ja samoin tekevät muurit ihmsiten ympärillä.

    • 1+2+3

      Kaikki pitävät paikkaansa, mutta erityisesti kohta 3 sopii tämän palstan atm:iin. Oikeasti eivät vain saa naista, mutta ovat kääntäneet sen niinpäin, että kukaan ei kelpaa heille. Itsesuojelua tuokin...

    • Eewulin haamu

      Onneksi en vaadi muuta kuin uskollisuutta ja sitä, että mies pitää minusta omana itsenäni. Ja onneksi olen sellaisen miehen löytänyt, enää tarvisi vain varmistuksen että hän todella tahtoo parisuhteen kanssani

    • Darth

      Yhdistelmänä 1 ja 2. Media on nostanut vaatimukset ja mielikuvat älyttömiksi. Ensivaikutelma ratkaisee, eikä halua tutustua ensivaikutelmaa pitemmälle löydy. Niin työ- kuin parisuhde-markkinoita dominoi ulospäinsuuntautuneiden tapakulttuuri, jotka kulkevat enemmän muodin ja muiden hyväksynnän mukana kuin uskaltaisivat tehdä omia itsenäisiä päätöksiä.

      Luulen että ekstrovertit edelleen uskaltavat tehdä aloitteita ja hakeutuvat kaltaistensa seuraan ravintoloihin jne. Mutta introverteilla on varmasti yhä suurempia vaikeuksia löytää paikkaansa ilman kannustavaa ympäristöä saati toimia omilla ehdoillaan. Introverttien ja ekstroverttien eristäminen toisistaan kasvuvaiheessa voisi toimia ratkaisuna.

      Olen aiemmin maininnut, että esimerkiksi työpaikallani ekstrovertti miehet hallitsevat kaksimielisyyksillä ”ilmatilaa” kun paikalle tulee naisia. Itse vetäydyn sellaisessa tilanteessa, vaikka muuten ehkä pystyisinkin juttelemaan, rohkeat kaksimielisyydet on se viimeinen niitti, etten edes halua osallistua keskusteluun. Toki sain kommenttia, että rohkeasti vain tervehtimään. Mutta sellaisessa tilanteessa olen liian vaivautunut. Saati jos olisin oikeasti kiinnostunut ja yrittäisin luoda tuttavuutta, ja vieressä olisi pippeliään vemputtava naurattaja. Silloin voi tyytyä suosiolla olemaan yksin, jos kaikkien kunnioitus introvertin persoonaa kohti on tasan 0.

      • hmm jaa

        "Olen aiemmin maininnut, että esimerkiksi työpaikallani ekstrovertti miehet hallitsevat kaksimielisyyksillä ”ilmatilaa” kun paikalle tulee naisia. Itse vetäydyn sellaisessa tilanteessa, vaikka muuten ehkä pystyisinkin juttelemaan, rohkeat kaksimielisyydet on se viimeinen niitti, etten edes halua osallistua keskusteluun. Toki sain kommenttia, että rohkeasti vain tervehtimään. Mutta sellaisessa tilanteessa olen liian vaivautunut. Saati jos olisin oikeasti kiinnostunut ja yrittäisin luoda tuttavuutta, ja vieressä olisi pippeliään vemputtava naurattaja. Silloin voi tyytyä suosiolla olemaan yksin, jos kaikkien kunnioitus introvertin persoonaa kohti on tasan 0. "

        On tietysti mahdollista, että naiset työpaikallasi ovat oikeasti ihastuneita kaksimielisyyksiä viljeleviin suunpieksäjiin, mutta toisaalta on mahdollista, että kyse on vain kohteliaisuudesta/ miellyttämisenhalusta. Itsekin tiedän naisia, jotka kikattelevat ties mille miesten jutuille ja sitten takanapäin haukkuvat nuo kaksimielisyyksiä viljelevät tyypit täysin lyttyyn.

        En sitten tiedä, että mikä siihen on syynä, että sitä esitetään miehen edessä niin kovin lumoutunutta ja ihastunutta. Kenties se on sitä kuuluisaa "liiallista kiltteyttä" ettei haluta/uskalleta kritisoida miehen sanomisia suoraan.

        Ja mitä tulee hiljaisuuteen ja introverttiuteen niin tiedän omasta kokemuksesta, että se oikeasti tuo ongelmia tässä soiaalisuutta ja ekstroverttiutta ihannoivassa yhteiskunnassa. Toisaalta olen huomannut myöskin sen, että aika usein tällaisen ekstrovertin ja aina äänessä olevan tyypin jutut menevät usein ihmisiltä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta jos joku hiljaisempi tyyppi sanoo mielipiteensä johonkin asiaan, niin häntä oikeasti myös kuunnellaan.


      • mietteitä nämä

        Kun näitä kaksimielisyyksiä puhuvat jatkuvasti pirittävät naisia tulee tällaisesta jutusta ja käytöksestä se standardi jota naiset alkavat odottaa kaikilta miehiltä. Naiset pian oppivat näille tavoille ja ne miehet jotka eivät näin käyttäydy alkavat näyttää naisten silmisssä saamattomilta nössöiltä. Vaikka naiset eivät välttämättä niin paljon pidä näistä kaksimielisyyksistä, niin alkavat he kuitenkin myös nussia näiden extroverttien kaksimielisyyksiä puhuvien miesten kanssa, siksi kun näitä miehiä jatkuvasti heidän ympärillään parveilee heitä iskemässsä. Tästä taasen seuraa se että naiset alkavat suorastaan inhota niitä mieheiä jotka ovat jääneet sivummalle, näistä miehistä tulee naisten silmissä surkeita luuserirunkkareita.
        Kun naiset sitten vielä paljon seuraavat mediaa niin sieltä he saavat tukea tälle kuvalleen miehestä paljon naisia nussivana sukupuolihurjastelijana. Näin siksi kun media taasen toimii tässä asiassa näiden paljon naisia nussiven miesten ehdoilla. Nämä naisa paljon nussivat miehet tietenkin myös itse alkavat haukkua parhaan kykynsä mukaan nussimilleen naisille näitä sivummalle jääneitä miehiä. Tästä se hyvin kielteinen mielikuva naisten päähän tulee näistä sivummalle jääneistä miehistä. Ei tämä kielteinen mielikuva siis niinkään tule suoraan mediasta, joka vaan keskittyy ihailemaan miestä paljon naisia nussivana sukupuolihurjastelijana.

        Nämä naisiin kiinni käyvät extroverttimiehet ovat tietenkin varattuja miehiä tai heillä siis ainakin on jo nainen käytössään ja ehkä jo perhettäkin(juuri siksi he käyttäytyvät naisten edessä itsevarman oloisena ja vetoavat naisiin). Nämä miehet suuntaavat tämän ekstrovertin käytöksensä kaikkiin naisiin olivat nämä sitten varattuja tai eivät. Näin mennen kaikki naiset tulevat jo hyvin nuoresta aina ainakin hyvin nussituiksi, ja myös pysyvätkin nussittuina niin kauan kuin heissä vähänkin on jäljellä nuoruuden kauneutta ja naiseutta.


    • mäpäs olenkin päättäny luopua kaikista "kriteereistä" ja jos eteen tulee tyyppi johon haluan tutustua niin tutustun, silläkin uhalla että siinä ei olisi mitään sellasta mitä "listaani on listattu".
      Aion jatkossa olla vähän avara katseisempi miesten suhteen, enkä heti tyrmää tyyppiä joka onkin vaan 170cm pitkä, vaikka toivoisin miehen olevan päälle 180centtinen.
      Jos ihminen muutoin on kiinnostava, niin ulkoisilla seikoilla ei ole juurikaan mitään merkitystä.

      Hauskaa ja iloista viikon alkua kaikille =))

      • jatketaan etsintää

        En ihan mene noin joustolinjalle. Pitää sitä jotain rimaa sentään pitää yllä. Ei työtöntä ( jos ei ole vain väliaikaista ja yrittää kovasti saada töitä), ei hukka pätkää (selvästi minua lyhyempi), ei sika rumaa, ei mt-potilasta, jne. Onhan noita. Ei sellaiset jutut onnistu jossa otetaan kuka_vaan_kunhan_joku_on.

        Hauskaa ja iloista viikon alkua myös.


      • war hammer
        jatketaan etsintää kirjoitti:

        En ihan mene noin joustolinjalle. Pitää sitä jotain rimaa sentään pitää yllä. Ei työtöntä ( jos ei ole vain väliaikaista ja yrittää kovasti saada töitä), ei hukka pätkää (selvästi minua lyhyempi), ei sika rumaa, ei mt-potilasta, jne. Onhan noita. Ei sellaiset jutut onnistu jossa otetaan kuka_vaan_kunhan_joku_on.

        Hauskaa ja iloista viikon alkua myös.

        =D lycca till


      • jatketaan etsintää
        war hammer kirjoitti:

        =D lycca till

        Sitä tarviin. Kiitos. Mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa.


      • war hammer
        jatketaan etsintää kirjoitti:

        Sitä tarviin. Kiitos. Mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa.

        Hyvällä suhteella ja ulkonäöllä/muodolla ei oo mitään tekemistä keskenään =)


      • jatketaan etsintää
        war hammer kirjoitti:

        Hyvällä suhteella ja ulkonäöllä/muodolla ei oo mitään tekemistä keskenään =)

        On sillä sen verran että tiedän etten olisi onnellinen ruman kanssa. Joten on tekemistä.


      • war hammer
        jatketaan etsintää kirjoitti:

        On sillä sen verran että tiedän etten olisi onnellinen ruman kanssa. Joten on tekemistä.

        Noo..Siperia opettaa =D


      • jatketaan etsintää kirjoitti:

        En ihan mene noin joustolinjalle. Pitää sitä jotain rimaa sentään pitää yllä. Ei työtöntä ( jos ei ole vain väliaikaista ja yrittää kovasti saada töitä), ei hukka pätkää (selvästi minua lyhyempi), ei sika rumaa, ei mt-potilasta, jne. Onhan noita. Ei sellaiset jutut onnistu jossa otetaan kuka_vaan_kunhan_joku_on.

        Hauskaa ja iloista viikon alkua myös.

        tokihan sitä jotain rimaa pidetään yllä, mut sellaset turhanpäiväset jutut, millä ei varsinaisesti oikeestikaan ole mitään merkitystä, jätän nyt täysin huomiotta ja keskityn niihin seikkoihin mitkä oikeesti kiinnittää mun huomion....
        En tosiaan mene sillä tyylillä, että otetaan kuka vaan, kunhan joku on, mutta menen sillä tyylillä, että jos tyyppi on kiinnostava niin tutustutaan ja katsotaan mitä tuleman pitää


    • Jätä netti vähemmälle ja mene itse hommaamaan sitä ensikäden tietoa.

      "The truth is out there..." ;)

    • Itsensä yli- tai aliarvioiminen suhteessa muihin ihmisiin asettaa korkeita kynnyksiä pariutua. Loppujen lopuksi, kaikki lähtee itsestä.

    • mr_groove

      Varmasti epärealistiset vaatimukset ja sitä kautta tasojen kohtaamattomuus aiheuttavat ongelmia tutustumisessa. Sinkkuillessani havaitsin, että pidempään sinkkuilleilta puuttu rohkeus heittäytyä suhteeseen ja asettaa itsensä haavoittuvaksi, vaikka halua olisikin.

      Itse puolestaan en kykene pysymään sinkkuna, kun minulla on niin vähän vaatimuksia ja olen valmis ottamaan turpiin ihmissuhdemarkkinoilla, jos kohtaan mielenkiintoisen naisen.

    • war hammer

      Kun vaadin, että vastakappale on nainen niin ei se järin
      mahdotonta minusta ole.

      Mutta totta on tosin, että jätän vastaamatta niille joilla on vaatimuksia
      kuten pituus.. Jos hänen tulevaisuutensa, loppuelämänsä ja onnelisuutensa
      jää kiinni 2 cm:stä mikä korjaantuu jo kun vetää kengät jalkaan,
      niin sitten se on niin.

      En myöskään lähde muuttamaan silmieni väriä vihreästä siniseksi. Ja
      jos hännen primäärein ideansa on saada töissä käyvä köyhä
      mielumin kuin työtön ja varakas, niin ei sekään ole minun asiani.

      Jokainen saa mielestäni vaatia tarpeensa mukaan,
      mutta järkeä saisi käyttää. Omia haluja ei tulisi tyrkyttää vaatimuksina
      muille ja kertoa sitä ääneen, vaan kertoa itsestään ilman,
      että julki tuo ääri jyrkkiä näkemyksiä toisesta.

      Miehenä en ole järin kiinnostunut siitä mitä liikuntaa nainen
      harrastaa, kun mikää nyky lajeista ei kuitenaa sano minulle mitään.
      Ja vaikka sanoisinkin, niin tuo pinta ei pahemmin kiinnosta,
      vaan syvin olemus joka jää jostain syystä mainitsematta.
      Ei sen puoleen, en täällä niin rankasti kuin tosielämässä syyllisty ihmisen tuomitsemiseen ulkonäön perusteella tai kuvan, mutta noissa oli hyvä olla ajatus mukana koska väärin käsityksen määrä on uskomaton.

      Tässä on muutama aika hyvä turnoff:

      Olen sinkku (no enpä olis arvannut)

      Haen miestä (hetero ja hakee miestä , voi sen tähren)

      Harrasta zumbaa (ketä kiinnostaa)

      Olen 153 cm haen vähintään 190 cm miestä
      (ei nekään haluu kääpiötä ,kun en minäkään jättiläistä)

      Olen matkustellut ja haluun matkustella

      (öö..misä välis se perhe ja talo ja muut tulee kun vuos tulos on 10 000-21 000?)

      halun miehen joka on ruskettunut (kova vaatimus maassa jossa on 8 kk talvea)

      En pidä pettämisestä(kuka pitää)

      ei pelimiehille (jos olisin en tunnustaisis sitä ääneen)

      en hae seksi seuraa(olen 30 ja huomannut, että kaikilla naisilla on sama tavara jaossa kuin sinulla. Jos pelkäät, että se kuluu käytössä niin annetaan olla)

    • Mun kohdalla pitää paikkaansa ehkä toi 2:s kohta. Vähän kun lueskelee esim. naisten treffi-ilmoituksia enemmälti niin alkaa tuntua siltä että jotkut vaativat ihan mahdottomia. Tuntuu siltä että ei tavallinen mies enää kelpaa, vikoineen ja puutteineen. Työttömyys on muuten kaikista pahin naisten karkottaja... mutta minkäs sille mahtaa kun kukaan ei ota töihin.

      • ei oo pelkoo

        Töitä on aina..Täällä ei vain ole naista, jonka vuoksi tiputtaisin
        tulojani 500 €/kk ja menisin 40 h/v töihin =)
        jos lapasia tulee niin asetelma muuttuu.


      • outo kaveri tollanen
        ei oo pelkoo kirjoitti:

        Töitä on aina..Täällä ei vain ole naista, jonka vuoksi tiputtaisin
        tulojani 500 €/kk ja menisin 40 h/v töihin =)
        jos lapasia tulee niin asetelma muuttuu.

        Oletko kova poika neulomaan, lapasia siis?


      • ei oo pelkoo
        outo kaveri tollanen kirjoitti:

        Oletko kova poika neulomaan, lapasia siis?

        Poika..näin miesten kesken...joo o olen mä. =P


      • kaverin kaveri
        ei oo pelkoo kirjoitti:

        Poika..näin miesten kesken...joo o olen mä. =P

        Teillä on neulepiiri, miesten kesken? Hienoa. Voisitte tehdä myös sukkia ja pipoja niin ei käy yksitoikkoiseksi.


    • rfewad

      Ei yhtä ainoaa totuutta ole olemassakaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laaja sähkökatko Sallilan verkossa!

      Mä heräsin yhden maissa UPS:n piipittkseen, koska sähköt poikki ja on edelleen. Odottelin jonkun aikaa ja soitin vikanum
      Loimaa
      38
      1416
    2. KJ Konetimber OY

      Haettu konkurssiin Eläke yhtiö Ilmarisen toimesta.
      Kuhmo
      70
      1408
    3. Ampumisvälikohtauksen syynä kahden eri romanisuvun erimielisyydet

      Ikaalislainen romaniseurue joutui tahtomattaan tulitaisteluun etelä-pohjalaisen romanisuvun kanssa. Tilanne ei ratkennu
      Seinäjoki
      66
      1394
    4. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      261
      1290
    5. Millä kirjaimella nimeni alkaa

      Ja montako kirjainta sukunimestäni voi laskea? N to M
      Ikävä
      63
      1085
    6. Hyviä tehokkaira vinkkejä erittäin pinttuneen wc pytyn puhdistukseen

      Eli semmonen vuokra-asunnon pytty jossa hyvin sitkeään pi ttyny se vesiosa. Kloriittia olen liottanu yön yli ja yleispuh
      Ikävä
      124
      822
    7. Voiko "miehisen kunnian" käsitteen ohittaa?

      Palstalla kovasti pidetään minua jollain tavoin sairaana, kun puhun miehisestä kunniasta. Voidaanko me siis täysin ohi
      Sinkut
      148
      809
    8. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      57
      778
    9. Et uskaltaisi kuitenkaan nähdä enää

      Niin mitäpä sitä enää vatkaamaan.
      Ikävä
      52
      751
    10. Voi että, kaikki on nyt ohi

      Aijon nyt unohtaa kaiken. Morjes. Mieheltä
      Ikävä
      59
      717
    Aihe