Yhhyh, kylläpä ahdistaa..

Eewulin haamu

..tuo vanha raksamies, joka tuijottaa aina kun olen näköetäisyydellä.
Haluaisin olla parvekkeellanikin rauhassa ja nauttia auringosta mutta miten voin kun tunnen heti jos joku alkaa tuijottamaan ja se on ahdistavaa toden totta. Minun täytyy suunnitella tarkkaan jopa lenkkireittini ettei se ukko näkisi minua ja tuijottaisi. Että pitääkin tuon raksatyömaan olla juuri parvekkeeni alla :(
Onneksi koirani huomasi miehessä olevan jotain vialla selvästikkin, ei se muuten olisi haukkunut, murissut ja näyttänyt hampaitaan.

Veikkaan, että jos sanoisin ystävällisestikkin, että voisiko se lopettaa tuijottelun ja jättää minut rauhaan niin varmasti vain innostuisi ja tuijottelisi lisää.

Millä ihmeen ilveellä vanhat miehet kuvittelee, että ikäiseni parikymppiset naiset olisivat kiinnostuneita heistä? Vai onko vanhoilla miehillä nyt jokin kiima-aika meneillään, jolloin koitetaan kaikkia nuoria naisia?

Minua ei ainakaan nappaa kilonkaan paskan vertaa lähes isäni ikäiset miehet eikä innosta saada heiltä minkäänlaista huomiota.

101

264

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 13+1

      Kiima-aikahan niillä, kevät kun on. Iän kankeuttama hormonitoimintakin alkaa heräillä, mutta kotona ikääntymisen ja leviämisen katkeroittama vaimo ei anna ja töissä joutuu jatkuvasti näkemään kuinka nuoret kauniit naiset kuoriutuvat lämpötilojen noustessa talviturkeistaan. Eipä ihmekään jos siinä alkaa katse harhailla ja housuissa jomottaa.

    • Niinjajoo

      Ei se varmaan kuvittelekaan, että sillä olisi mahdollisuuksia parikymppiseen. Kyllä miehet silti tykkää katsella nuoria naisia, ihan iästä riippumatta. Luultavasti oma isäsikin katselee mielellään nuoria ja kauniita naisia, vaikka ei siitä puhuisikaan.

      • Eewulin haamu

        Ei kuvittele mutta silti on pitänyt käyä onneaan yrittämässä ja kysymässä nimeäni ja siviilisäätyäni? Näin tuo ukkeli yks aamu teki kun olin lenkiltä tulossa.

      • Älyn haamu
        Eewulin haamu kirjoitti:

        Ei kuvittele mutta silti on pitänyt käyä onneaan yrittämässä ja kysymässä nimeäni ja siviilisäätyäni? Näin tuo ukkeli yks aamu teki kun olin lenkiltä tulossa.

        Onhan naisia kiva vähän kiusotella tuijottelemalla rintoja ja muutenkin :-)

      • Niinjajoo
        Eewulin haamu kirjoitti:

        Ei kuvittele mutta silti on pitänyt käyä onneaan yrittämässä ja kysymässä nimeäni ja siviilisäätyäni? Näin tuo ukkeli yks aamu teki kun olin lenkiltä tulossa.

        No tuo ei selvinnyt kirjoituksestasi millään tavalla. Ajatuksia en osaa lukea.

    • pdpps

      Hyi saatana! Oo varovainen sen kanssa jos se tietää missä asutkin! Ties mikä starkki ja ahdistelija se on! Ei noista koskaan tiiä mitä ne voi tehdä.
      Toiset myös tykkäävät ahdistella katseella. Tietävät kuinka vaivaannuttavaa ja epämukavaa se kohteesta on.
      Inhottava mies! Toivottavasti pääset siitä pian!

    • Don Silvio ohjeistaa

      Berlusconikin sanoi: on parempi pitää nuorista naisista kuin olla homo.

    • taw4etawetawet

      Ei se mitään kyttää. Eewuli taas kuvittelee itsestään liikoja. Tuollaisia tavisnaamareita liikkuu siellä Rovaniemelläkin 300 tusinassa. Taidat vain haaveilla että jotkut vanhat setät himoitsee.

      • Älyn haamu

        Kyllä Eewuli sentään Rovaniemen mittakaavassa on kaunis nainen. Helsingissä ei niinkään mutta lappilaiset onkin rumia.

      • Eewulin haamu

        En minä mitään kuvittele, se todellakin kyttää mutta niin, ethän sie usko ku et ite ole näkemässä. Miehän olenki ruma harppu, niin tietty niinhän se oli..
        Enkä todellakaan haaveile tuollaisesta.

        Että sie oot tyhmä!

        Miksi mie valehtelisin tälläsestä asiasta?

      • Eewulin haamu
        Älyn haamu kirjoitti:

        Kyllä Eewuli sentään Rovaniemen mittakaavassa on kaunis nainen. Helsingissä ei niinkään mutta lappilaiset onkin rumia.

        Olet sitten kai nähny kaikki lappilaiset naiset, kun voit väittää heidän olevan rumia? Eipä met olla rumempia ku hesalaisetkaan, urpo!

      • Älyn haamu
        Eewulin haamu kirjoitti:

        Olet sitten kai nähny kaikki lappilaiset naiset, kun voit väittää heidän olevan rumia? Eipä met olla rumempia ku hesalaisetkaan, urpo!

        Tarpeeksi monta olen nähnyt ja sen perusteella voin tuollaisen johtopäätöksen tehdä. Ja sehän on vain sun etu kun Rovaniemen mittakaavassa olet kaunis mutta Helsingissä et sitä olisi.

      • Eewulin haamu
        Älyn haamu kirjoitti:

        Tarpeeksi monta olen nähnyt ja sen perusteella voin tuollaisen johtopäätöksen tehdä. Ja sehän on vain sun etu kun Rovaniemen mittakaavassa olet kaunis mutta Helsingissä et sitä olisi.

        No en sinun silmissäsi mutta jonku toisen silmissä voin olla. Sinä et kuitenkaan ole Helsingin miesten silmät etkä voi toisten puolesta määritellä ihmisen kauneutta.

      • Älyn haamu
        Eewulin haamu kirjoitti:

        No en sinun silmissäsi mutta jonku toisen silmissä voin olla. Sinä et kuitenkaan ole Helsingin miesten silmät etkä voi toisten puolesta määritellä ihmisen kauneutta.

        Kannattaa pysyä siellä Rovaniemellä. Stadissa sä olisit pelkkä tavis.

      • Eewulin haamu
        Älyn haamu kirjoitti:

        Kannattaa pysyä siellä Rovaniemellä. Stadissa sä olisit pelkkä tavis.

        No mitä sitten? Eipä minua ahista olla tavis, ja ette te ole sen hienompia ihmisiä sielläkhän päässä.
        Kylhän mie sinne päin saan tulla jos ite niin haluan, mulle yks helvetin sama mitä hienohelmat aattelee.

      • Älyn haamu
        Eewulin haamu kirjoitti:

        No mitä sitten? Eipä minua ahista olla tavis, ja ette te ole sen hienompia ihmisiä sielläkhän päässä.
        Kylhän mie sinne päin saan tulla jos ite niin haluan, mulle yks helvetin sama mitä hienohelmat aattelee.

        Saat toki tulla käymään mutta asumaan ei kannata jäädä. Olet niin maalainen että et sinä tänne sopeutuisi.

      • Älyn haamu
        Älyn haamu kirjoitti:

        Saat toki tulla käymään mutta asumaan ei kannata jäädä. Olet niin maalainen että et sinä tänne sopeutuisi.

        Sanon siis kaikella ystävyydellä.

      • Eewulin haamu
        Älyn haamu kirjoitti:

        Saat toki tulla käymään mutta asumaan ei kannata jäädä. Olet niin maalainen että et sinä tänne sopeutuisi.

        Hahahaha, en voisi asua hienohelmojen seassa, lomalla saatan siskon luona käydä mutta asua en voisi paikassa, jossa on ihmisiä vaikka kuin paljon ja iso osa pinnallisia pönttöjä.

        Ja en ole sinun ystävä.

      • Älyn haamu
        Eewulin haamu kirjoitti:

        Hahahaha, en voisi asua hienohelmojen seassa, lomalla saatan siskon luona käydä mutta asua en voisi paikassa, jossa on ihmisiä vaikka kuin paljon ja iso osa pinnallisia pönttöjä.

        Ja en ole sinun ystävä.

        Mutta mähän tykkään susta. Ja oot sä ihan nätti.

      • tawetwtewtqw
        Eewulin haamu kirjoitti:

        En minä mitään kuvittele, se todellakin kyttää mutta niin, ethän sie usko ku et ite ole näkemässä. Miehän olenki ruma harppu, niin tietty niinhän se oli..
        Enkä todellakaan haaveile tuollaisesta.

        Että sie oot tyhmä!

        Miksi mie valehtelisin tälläsestä asiasta?

        Hyi kun on ruma murre.

        En sanonut että olet ruma harppu. Olet vain tavis. Tuskin se susta mitään haluaa. Saahan sitä ihmisiä katsella. Tuollaiset tavikset heti luulee että kun mies katsoo että se himoitsee.

        Että te tavikset ootte sitten jaksatte.

      • Don Johnsonin fleda
        Älyn haamu kirjoitti:

        Mutta mähän tykkään susta. Ja oot sä ihan nätti.

        Sulta ei se heruttava kiusottelu oikein irtoa. Menee vähän liian ilkeäksi välillä.

      • Eewulin haamu
        tawetwtewtqw kirjoitti:

        Hyi kun on ruma murre.

        En sanonut että olet ruma harppu. Olet vain tavis. Tuskin se susta mitään haluaa. Saahan sitä ihmisiä katsella. Tuollaiset tavikset heti luulee että kun mies katsoo että se himoitsee.

        Että te tavikset ootte sitten jaksatte.

        Kuules, en edelleenkään kuvittele itestä liikoja. Ja jos se ukko olis vaan sellanen, että kattelempa nyt huvikseni ihmisiä, niin ei se kyttäis jota saatanan päivä just minun parveketta oottaen että tulisin siihen.

        Ja mitä sitten, jos olenki tavis, aika moni ihminen on. Ja luuletko tosissaan ettei taviksesta kukaan voi kiinnostua? Aika hakoteillä oot jätkä.

      • Ihme touhuu....

        Ai että "taviksia" ei kukaan oikeasti halua? Kaikki haluaa jonkun huippukauniin naisen? Missähän maailmassa sinä oikein asut?

        Ja tuskin jotain vanhaa ukkoa voisi luokitella ylemmän tason mieheksi mutta sinä kaiketi sen teet.

        Niimpä niin, ei tavisnainen kenellekkään kelpaa..

      • wtewtwetw
        Eewulin haamu kirjoitti:

        Kuules, en edelleenkään kuvittele itestä liikoja. Ja jos se ukko olis vaan sellanen, että kattelempa nyt huvikseni ihmisiä, niin ei se kyttäis jota saatanan päivä just minun parveketta oottaen että tulisin siihen.

        Ja mitä sitten, jos olenki tavis, aika moni ihminen on. Ja luuletko tosissaan ettei taviksesta kukaan voi kiinnostua? Aika hakoteillä oot jätkä.

        Teitä tavisnaisia on hauska härnätä kun kaiken muun hyvän lisäksi teiltä puuttuu huumorintaju. Luulis että kompensoisitte sitä tavismaista ulkonäköänne edes hurmaavalla luonteella, mutta ei näköjään onnistu kaikilta.

      • Eewulin haamu
        wtewtwetw kirjoitti:

        Minusta on vain kivaa antaa sulle aihetta vastata :D

        Väännetäänkö vielä lisää kättä tästä aiheesta?

      • Eewuli fan sivusta
        Eewulin haamu kirjoitti:

        Kuules, en edelleenkään kuvittele itestä liikoja. Ja jos se ukko olis vaan sellanen, että kattelempa nyt huvikseni ihmisiä, niin ei se kyttäis jota saatanan päivä just minun parveketta oottaen että tulisin siihen.

        Ja mitä sitten, jos olenki tavis, aika moni ihminen on. Ja luuletko tosissaan ettei taviksesta kukaan voi kiinnostua? Aika hakoteillä oot jätkä.

        Olet nätti ja haluttava. Haluaisin riisua tunikasi ja nuolla tissejäsi. Minkä kokoiset ne olivatkaan?

        Sille ei kuitenkaan voi mitään että olet tavis. Miksi se on mielestäsi niin kauhea asia? Esimerkiksi minä haluaisin sinua niin paljon että voisin matkustaa sodankylän elokuvafestareille sinua katsomaan. Miksi sinulle ei riitä olla tavis jota miehet haluavat? Miksi pitäisi olla missi jota miehet haluavat?

      • Eewulin haamu
        Eewuli fan sivusta kirjoitti:

        Täh, ööh? Kyllä mulle riittää olla tavis, en halua olla kaikkien miesten haluama kohde numero 1. I love to be tavis.

        Sinä sitä paitsi haluat vain pillua ja sitä et sinä eikä kukaan muukaan tule saamaan sillä irtosuhteet ei inspaa.

      • Eewuli fan sivusta
        Eewulin haamu kirjoitti:

        Täh, ööh? Kyllä mulle riittää olla tavis, en halua olla kaikkien miesten haluama kohde numero 1. I love to be tavis.

        Sinä sitä paitsi haluat vain pillua ja sitä et sinä eikä kukaan muukaan tule saamaan sillä irtosuhteet ei inspaa.

        Haluan pimppin lisäksi myös tissejäsi. Kerro vähän niistä :) Minkä muotoiset, minkä kokoiset? Millaiset nännit?

      • Eewulin haamu
        Eewuli fan sivusta kirjoitti:

        Haluan pimppin lisäksi myös tissejäsi. Kerro vähän niistä :) Minkä muotoiset, minkä kokoiset? Millaiset nännit?

        Empä kerro ku ei se sulle kuulu.

        Kehoni on omani eikä kuulu muille

      • Eewuli fan sivusta
        Eewulin haamu kirjoitti:

        Empä kerro ku ei se sulle kuulu.

        Kehoni on omani eikä kuulu muille

        Sitten minun täytyy varmaan arvailla vain. Luultavasti arvaan tissisi vähemmän kauniiksi kuin mitä ne ovat oikeasti. Sääli...

        Mitä muuten ne amisjätkät siellä sun opiskelupaikassasi ovat sanoneet tisseistäsi tai pebastasi? Ovatko tykänneet?

      • Miesasialuuseri
        Eewuli fan sivusta kirjoitti:

        Sitten minun täytyy varmaan arvailla vain. Luultavasti arvaan tissisi vähemmän kauniiksi kuin mitä ne ovat oikeasti. Sääli...

        Mitä muuten ne amisjätkät siellä sun opiskelupaikassasi ovat sanoneet tisseistäsi tai pebastasi? Ovatko tykänneet?

        Eewuli lähti tauolle tältä palstalta, sai kuulemma hupia kerrakseen.

      • Miesasialuuseri
        Älyn haamu kirjoitti:

        Mutta mähän tykkään susta. Ja oot sä ihan nätti.

        Sä tykkää kenestäkään muusta kuin itsestäs. Onhan se nähty..
        Stadin pelle

      • Eewuli fan sivusta
        Miesasialuuseri kirjoitti:

        Eewuli lähti tauolle tältä palstalta, sai kuulemma hupia kerrakseen.

        Kerroppas sinä että millaiset tissit sinulla on?
        Tykkäätkö kun tissejä puristellaan?
        Vai tykkäätkö enemmän jos vain nänniä hiplataan?

      • Miesasialuuseri
        Eewuli fan sivusta kirjoitti:

        Kerroppas sinä että millaiset tissit sinulla on?
        Tykkäätkö kun tissejä puristellaan?
        Vai tykkäätkö enemmän jos vain nänniä hiplataan?

        Mistä tiedät kumpi olen, mies vai nainen?

      • Eewuli fan sivusta
        Miesasialuuseri kirjoitti:

        Mistä tiedät kumpi olen, mies vai nainen?

        Naisasialooseri on mies ja sinä olet ilmeisesti alkanut alunperin johonkin hänen ketjuunsa trollaamaan tuolla nimellä ja valinnut sen Naisasialooserin nimen peilikuvaksi. Olet luultavasti nainen.

      • Miesasialuuseri
        Eewuli fan sivusta kirjoitti:

        Naisasialooseri on mies ja sinä olet ilmeisesti alkanut alunperin johonkin hänen ketjuunsa trollaamaan tuolla nimellä ja valinnut sen Naisasialooserin nimen peilikuvaksi. Olet luultavasti nainen.

        Trollaan kyllä mutta en silti välttämättä ole nainen. Tämän palstan tietyt tyypit on vain näin miehenkin näkökulmasta ihmeellistä sakkia. Ja miksen puolustaisi palstan naisia tai naisia ylipäänsä? Ei sitä tee juuri kukaan.

      • Eewuli fan sivusta
        Miesasialuuseri kirjoitti:

        Trollaan kyllä mutta en silti välttämättä ole nainen. Tämän palstan tietyt tyypit on vain näin miehenkin näkökulmasta ihmeellistä sakkia. Ja miksen puolustaisi palstan naisia tai naisia ylipäänsä? Ei sitä tee juuri kukaan.

        Taidat nyt yrittää huijata. Varmasti jutut saattaa olla ihmeellisiä miehenkin mielestä mutta et olisi ottanut Naisasialooserin nimimerkin peilikuvaa jos et olisi halunnut tuoda naisen kokemusta vastaukseksi naisasialooserille silloin kun ensimmäisen kerran nimimerkkiä käytit.

      • Miesasialuuseri
        Eewuli fan sivusta kirjoitti:

        Taidat nyt yrittää huijata. Varmasti jutut saattaa olla ihmeellisiä miehenkin mielestä mutta et olisi ottanut Naisasialooserin nimimerkin peilikuvaa jos et olisi halunnut tuoda naisen kokemusta vastaukseksi naisasialooserille silloin kun ensimmäisen kerran nimimerkkiä käytit.

        No päätä sinä mitä olen.. Totuus jäänee selvittämättä.

      • Eewuli fan sivusta
        Miesasialuuseri kirjoitti:

        No päätä sinä mitä olen.. Totuus jäänee selvittämättä.

        Sinua taitaa ärsyttää etten usko että olisit mies. Olisit valinnut jonkun toisen nimimerkin niin menisi paremmin läpi.

      • Miesasialuuseri
        Eewuli fan sivusta kirjoitti:

        Sinua taitaa ärsyttää etten usko että olisit mies. Olisit valinnut jonkun toisen nimimerkin niin menisi paremmin läpi.

        Ei minua ärsytä :) Siinähän pähkäilet itseksesi. Sama se minulle on.
        Hyvää loppuiltaa

      • Eewuli fan sivusta
        Miesasialuuseri kirjoitti:

        Ei minua ärsytä :) Siinähän pähkäilet itseksesi. Sama se minulle on.
        Hyvää loppuiltaa

        Hyvää loppuiltaa! Pähkäilen tissejäsi :)

    • ...............

      Kun vain jatkaa tuijottelua, niin huomio voi kääntyä pois siitä tosiseikasta, että on tullut käytännössä torjutuksi. Se on toisten mielestä parempi vaihtoehto. En usko, että se uskoo saavansa sinulta mitään. Jos kerran räkäiset oikein äänekkäästi kohdalla ja sylkäiset säilötyn, keltaisen räkäklimpin lahkeiden tuntumaan, niin se jo tepsii.

    • Heh heh, kyllä mun on todettava että mäkin varmaan kattelisin jos olisin semmosessa duunissa...

      • Eewulin haamu

        Mutta se on ahdistavaa, on se teistä varmaan hurjan hauskaa mutta aatteleeko miehet omaa napaa pidemmälle tuossa asiassa?
        Ei siinä mitään, jos olis vain yhden päivän tuijotellut mutta se on joka päiväistä.

        Pitänee pyytää jotain miespuolista kaveria esittämään minun miestä hetkeksi, jos se tepsis.

      • Älyn haamu
        Eewulin haamu kirjoitti:

        Mutta se on ahdistavaa, on se teistä varmaan hurjan hauskaa mutta aatteleeko miehet omaa napaa pidemmälle tuossa asiassa?
        Ei siinä mitään, jos olis vain yhden päivän tuijotellut mutta se on joka päiväistä.

        Pitänee pyytää jotain miespuolista kaveria esittämään minun miestä hetkeksi, jos se tepsis.

        Eipä tuosta pienestä kiusaamisesta mitään harmiakaan ole.

      • tehomies

        Jos minä asuisin paikkakunnallasi, niin voisin esittää sun miesystävää ja tuijotella sitä ukkoa parvekkeeltasi, niin olen " satavarma " ettei äijä enää katselisi sinua!

      • Eewulin haamu
        Älyn haamu kirjoitti:

        Eipä tuosta pienestä kiusaamisesta mitään harmiakaan ole.

        Niin ku et tiedä siitä mitään, koska et ole moista joutunu kokemaan.
        Ei se kuule ole hauskaa ja siitä on harmia.
        Ei voi tulla rauhassa kerrostalolleenkaan jos ukkeli on lähistöllä. Ahistaa mennä omalle parvekkeelle jos jo ikkunasta huomaa ukon tuijottelevan ja oottavan koska tulen parvekkeelle.

      • Älyn haamu
        tehomies kirjoitti:

        Jos minä asuisin paikkakunnallasi, niin voisin esittää sun miesystävää ja tuijotella sitä ukkoa parvekkeeltasi, niin olen " satavarma " ettei äijä enää katselisi sinua!

        Pillupalkalla tietenkin, niinhän?

      • pois pois
        Eewulin haamu kirjoitti:

        Mutta se on ahdistavaa, on se teistä varmaan hurjan hauskaa mutta aatteleeko miehet omaa napaa pidemmälle tuossa asiassa?
        Ei siinä mitään, jos olis vain yhden päivän tuijotellut mutta se on joka päiväistä.

        Pitänee pyytää jotain miespuolista kaveria esittämään minun miestä hetkeksi, jos se tepsis.

        Koska naiset puolestaan välittävät, miltä miehistä tuntuu?

        Eivät koskaan. Joten yhtä lailla paskaako sitä miehenä miettimään, mitä naiset mistäkin tykkäävät.

      • White wolf
        pois pois kirjoitti:

        Koska naiset puolestaan välittävät, miltä miehistä tuntuu?

        Eivät koskaan. Joten yhtä lailla paskaako sitä miehenä miettimään, mitä naiset mistäkin tykkäävät.

        Eli tuijottelisit vain menemään ja ahdistelisit naista niin paljon kuin lystäisit?

      • tehomies
        Älyn haamu kirjoitti:

        Pillupalkalla tietenkin, niinhän?

        Eewuli on kunnon nainen, joten tuollainen maksutapa ei tule kyseeseen.

      • Älyn haamu
        White wolf kirjoitti:

        Eli tuijottelisit vain menemään ja ahdistelisit naista niin paljon kuin lystäisit?

        Niin juuri teen.

      • No, miten on?
        White wolf kirjoitti:

        Eli tuijottelisit vain menemään ja ahdistelisit naista niin paljon kuin lystäisit?

        Häiritseekö White wolfia tuijottelu, vai tuijotellaanko sua ylipäätään?

      • Eewulin haamu kirjoitti:

        Mutta se on ahdistavaa, on se teistä varmaan hurjan hauskaa mutta aatteleeko miehet omaa napaa pidemmälle tuossa asiassa?
        Ei siinä mitään, jos olis vain yhden päivän tuijotellut mutta se on joka päiväistä.

        Pitänee pyytää jotain miespuolista kaveria esittämään minun miestä hetkeksi, jos se tepsis.

        "Mutta se on ahdistavaa, on se teistä varmaan hurjan hauskaa mutta aatteleeko miehet omaa napaa pidemmälle tuossa asiassa?"
        No okei tässä nimenomaisessa asiassa ei varmaankaan, en mä ainakaan ajattelis. Ei ole kyllä tullut ennen mieleen se että katselu on ahdistavaa, kun kyllähän kaunista naista kuin sä oot niin on kiva katella.

        "Ei siinä mitään, jos olis vain yhden päivän tuijotellut mutta se on joka päiväistä."
        No tässä tapauksessa on kyseessä jo jotain muutakin, en mä ainakaan joka päivä ja hetki tuijottelis vaan keskittyisin työhön.

        "Pitänee pyytää jotain miespuolista kaveria esittämään minun miestä hetkeksi, jos se tepsis. "
        Tuo on muuten oiva temppu näyttää että ei katota, varmaan tepsii :)

      • .
        Eewulin haamu kirjoitti:

        Niin ku et tiedä siitä mitään, koska et ole moista joutunu kokemaan.
        Ei se kuule ole hauskaa ja siitä on harmia.
        Ei voi tulla rauhassa kerrostalolleenkaan jos ukkeli on lähistöllä. Ahistaa mennä omalle parvekkeelle jos jo ikkunasta huomaa ukon tuijottelevan ja oottavan koska tulen parvekkeelle.

        Pystytä kota tunturiin. Ei kanssaihmiset vaivaa.

      • White wolf
        No, miten on? kirjoitti:

        Häiritseekö White wolfia tuijottelu, vai tuijotellaanko sua ylipäätään?

        Ei tuijotella ja se on hyvä. Miehistä ole mihinkään järkevään.

      • Eewulin haamu
        tehomies kirjoitti:

        Eewuli on kunnon nainen, joten tuollainen maksutapa ei tule kyseeseen.

        Äly tietää sen mutta jatkaa silti tuota älytöntä läppäänsä.

      • tehomies
        White wolf kirjoitti:

        Ei tuijotella ja se on hyvä. Miehistä ole mihinkään järkevään.

        Vai ei tuijotella - sitä en usko!

        Kyllähän miehistä johonkin järkeväänkin on pakko olla, tosin myönnän etten nyt aivan heti keksi mihin järkevään miehistä olisi.

      • White wolf
        tehomies kirjoitti:

        Vai ei tuijotella - sitä en usko!

        Kyllähän miehistä johonkin järkeväänkin on pakko olla, tosin myönnän etten nyt aivan heti keksi mihin järkevään miehistä olisi.

        Ei teistä ole mihinkään, te vain pelaatte ja leikitte. Eikä minua tosiaan tuijotella.

      • tehomies
        White wolf kirjoitti:

        Ei teistä ole mihinkään, te vain pelaatte ja leikitte. Eikä minua tosiaan tuijotella.

        Okei, miehistä ei ole mihinkään.

        Ainoastaan" kaikenmaailman" panomiehet leikkivät ja pelaavat.

        En vieläkään usko ettei sinua tuijotella!

      • White wolf
        tehomies kirjoitti:

        Okei, miehistä ei ole mihinkään.

        Ainoastaan" kaikenmaailman" panomiehet leikkivät ja pelaavat.

        En vieläkään usko ettei sinua tuijotella!

        Vilkaistaan, ei tuijotella. Miksi minua pitäisi tuijotella? En ole missi enkä mikään muukaan. Olen vain särjetty nainen, jolle miesten "kohteliaisuudet" on valhetta ja keino päästä pöksyihini.

      • tehomies
        White wolf kirjoitti:

        Vilkaistaan, ei tuijotella. Miksi minua pitäisi tuijotella? En ole missi enkä mikään muukaan. Olen vain särjetty nainen, jolle miesten "kohteliaisuudet" on valhetta ja keino päästä pöksyihini.

        Ymmärtääkseni sinun pöksyihin ei ole moni mies päässyt - eikä taida päästä.

      • White wolf
        tehomies kirjoitti:

        Ymmärtääkseni sinun pöksyihin ei ole moni mies päässyt - eikä taida päästä.

        Yhden päästin, kas kun uskoin että olisimme olleet yhdessä vanhoiksi saakka.
        Petturi mikä petturi, kyllä riittää minulle moiset. Yksin on hyvä olla.

    • Täällä meidän naapurustos on kans ton tapanen kyylä-äijä. Ei viitti takapihallekaa mennä mitää tekemään ku se kyttää omalta etupihaltaan mistä se näkee suoraan sinne meidän takapihalle. Mut ei se onneksi kauheesti haittaa, naurattaa vaan. Se on just semmonen kaljamahainen yli 50v. mies.

    • 678909+opkö

      Jos siltä tuntuu. Se on naisten ongelma jos ei miellytä, ei minun.

    • Älyn haamu

      Isrtun monesti junassa tai bussissa kauniita nuoria naisia vastapäätä ja kiusoittelen heitä tuijottelemalla rintoja jne.

      Harmitonta hupia AT-miehille.

    • ....

      Jos naisia häiritsee tuijottelu, he voivat helposti pukeutua kaapuun.

      • Eewulin haamu

        Ei ole nyt pukeutumisesta ollut kyse, ja äly, tuskin se nyt minun tissejäkään tuijottele kun kattoo alhaalta ylöspäin. Etkä sinäkään kyttää tasan samoja naisia joka päivä, tuo ukkeli kyttää.

        Johan se huutaa aina huomenta, jos aamulenkillä erehyn käveleen työmaan ohi tai päästän koiran aamusta käymään partsilla ja se ukko huomaa minut.

        Ei se onneksi joka hetki tuijottele mutta aina ku kykenee niin sit kyllä ja pyrkii hääräämään tasan tuon parvekkeen alla.

        Ja heppu, joka ehotti kodan pystyttämistä, heko heko, ei kanssaihmiset vaivaa yleensä mutta vanhan miehen vahtaaminen ottaa päähän ja se että se koittaa udella nimeäni tms.

        Toivottavasti saisin tietää pääsenkö uuteen kouluun niin voisin muuttaa pois koko kaupungista.

    • taqw3tqwa2tweat

      Eewuli ja itmies sopiskin hyvin yhteen kun molemmat on yhtä juntteja. Eewuli taitaa vaan kuvitella itsestään liikoja, niin ei itjuntti kelpaa. Toisaalta taas ei taida itjuntillekaan kelvata kukaan kun on vannoutunut peräkammarin poika.

      • Eewulin haamu

        Hohhoijaa noita sun juttujas, ootko itte sit niin täydellinen et sullon varaa arvostella?

        Mulla on jo eräs jäpikkä mielessä niin en sillon muita kattele.

        Hyvähän sun on netissä mussuttaa, livenä lienet jonki sortin nössö.

      • taratwetawetawt

        Heh heh. Ootpas ärhäkkä pimu. Onhan se hyvä olla jäpikkä mielessä, mutta tosiasiassa joudut tyytymään itmieheen tai vastaavaan, jos miehen haluat ihan oikeastikin.

      • Eewulin haamu
        taratwetawetawt kirjoitti:

        Heh heh. Ootpas ärhäkkä pimu. Onhan se hyvä olla jäpikkä mielessä, mutta tosiasiassa joudut tyytymään itmieheen tai vastaavaan, jos miehen haluat ihan oikeastikin.

        Niin olen joo.
        Ja tosiasiassa, sekin mikä mulla on mielessä on samalla lailla tavallinen ihminen niinku minäki joten se on sellanen niinku haluanki sen olevan, tavallinen mies. En pyri hakemaan mitään "omaa tasoa" ylempänä olevaa miestä..(nuo tasottelut on typeriä mutta puhun sinun kielelläsi)

        Minun silmiini se haluamani mies on komea ja kyllä, minulla on mahikset saada se kokonaan itselleni. Ei minun tarvitse tyytyä "rumiin" miehiin jos sellasia nyt on.

    • violet.

      Oon usein miettinyt että kirjoitatko tänne palstalle ihan tosissasi. En siis sano tätä pahalla, mutta ei helvetti... :D

      Sinuna antaisin äijän tuijottaa, tuskinpa tuo vaarallinen on.

      • Eewulin haamu

        Toisinaan, toisinaan en. Onko tuolla väliä? Pistää toisinaan vain ärsyttää liikaa jotkut provovastaukset niin sitten tulee pistettyä takaisin.

        Ei se varmaan vaarallinen ole mutta ahdistava se on. Olisi kiva jos se pysyis vaan työmaalla eikä tulisi lätisemään mitään.

      • Eewulin haamu

        Ni ja tänne on kiva purkaa turhautuminen ja saada aikaan sekasortoa ja erilaisia kommentteja. Nyt tänään sattu vain niin ahistamaan tuo ukkeli niin päätinpä kertoa siitä. Sainpa taas aikaan mukavan vastausten sekamelskan.
        Hupia se tämäki on.

      • violet.
        Eewulin haamu kirjoitti:

        Toisinaan, toisinaan en. Onko tuolla väliä? Pistää toisinaan vain ärsyttää liikaa jotkut provovastaukset niin sitten tulee pistettyä takaisin.

        Ei se varmaan vaarallinen ole mutta ahdistava se on. Olisi kiva jos se pysyis vaan työmaalla eikä tulisi lätisemään mitään.

        No, kokeile nyt aluksi sitä "ei kiinnosta" tai "jätä mut rauhaan" sellaisella äänellä ettei äijä voi vahingossakaan tulkita väärin. Kyllä se varmaan tajuaa jättää sut rauhaan jos on yhtään normaali.

      • Miesasialuuseri
        violet. kirjoitti:

        No, kokeile nyt aluksi sitä "ei kiinnosta" tai "jätä mut rauhaan" sellaisella äänellä ettei äijä voi vahingossakaan tulkita väärin. Kyllä se varmaan tajuaa jättää sut rauhaan jos on yhtään normaali.

        Paitsi jos mimmi on idioottimagneetti eikä ukko kässää :D ? What's next?

      • taetawetaw
        Eewulin haamu kirjoitti:

        Ni ja tänne on kiva purkaa turhautuminen ja saada aikaan sekasortoa ja erilaisia kommentteja. Nyt tänään sattu vain niin ahistamaan tuo ukkeli niin päätinpä kertoa siitä. Sainpa taas aikaan mukavan vastausten sekamelskan.
        Hupia se tämäki on.

        Tavisnaisten halvat huvit. Heh heh.

      • violet.
        Miesasialuuseri kirjoitti:

        Paitsi jos mimmi on idioottimagneetti eikä ukko kässää :D ? What's next?

        Alat leikkiä sekopäätä ja pelotat sen pois.

      • Eewulin haamu
        taetawetaw kirjoitti:

        Tavisnaisten halvat huvit. Heh heh.

        Kyllä, hullulla on halvat huvit :D

      • Älyn haamu
        Eewulin haamu kirjoitti:

        Kyllä, hullulla on halvat huvit :D

        Hullulla on halvat huvit, idiootilla ilmaset.

      • Eewulin haamu
        Älyn haamu kirjoitti:

        Hullulla on halvat huvit, idiootilla ilmaset.

        Kyllä se niin on. Ja teitä juuri on kiva kiusia.

    • anna mennä

      Kyllä ne vanhat ukot luulevat kaikenlaista. Vilauta sille niin josko se siitä tokenisi...sitä se kuitenkin odottaa.

      • Eewulin haamu

        Ehken nyt kuiteskaan, en ole vilauttelija tyyppiä.

    • 56gty56gy

      Jotkut miehet on kyllä sellaisia, että ei ne tajua sitten ollenkaan miten junttimaista tuollainen kyttäys on. Eivät meinaa tajuta vaikka miten koittais vinkata, että lopeta nyt jo. Oletko sanonut tuolle ukolle koskaan mitään? Vastannut tervehdyksiin, pyytänyt lopettamaan tuon kyttäyksen.. ym.?

      Kiinnität jonkun lakanan parvekkeelle, jossa lukee "En ole kiinnostunut isäni ikäisistä miehistä enkä kaipaa heidän jokapäiväistä kyttäystään" tms.

      • Eewulin haamu

        Sanoin eilen ystävällisesti, että voisiko hän lopettaa ainaisen tuijottelun mutta mies kohautti vain olkapäitään, naureskeli ja meni pois. Ota siitä sitte selvää.

        En tosiaankaan vastaa tervehdyksiin ja yritän olla kiinnittämättä huomiota mutta huomaan aina jos joku tuijottaa, enkä pidä siitä. Oli ihminen minkälainen vain, en pidä siitä että tuijotellaan kuin ei olisi naista koskaan nähnyt.

    • jgkfls

      Jos tuo tuijottelu ei ala loppua niin koita sellaista että tsuumailet itse parvekkeeltasi kiikareilla tuota miestä vaikka tarvittaessa tunnin putkeen. Pysy itse viltin suojissa, jolloin hän ei pysty tuijottamaan takaisin. Eiköhän siinä ukko alkaisi jo tuntea oman olonsakin vähän ahdistuneeksi, ja loppuisi ehkä tuo sinunkin tuijottelu.

    • Kapteeni Parisänky

      Helpoimmalla tässä elämässä pääsee kun mies ignooraa juuri ne omahyväiset tavis naiset.
      Laadukas nainen kyllä nauttii miesten huomiosta, vaikkei ko. mies tyyppi kolahdakkaan on silti seksuaalinen jännite olemassa vaikkei se rientoa makkariin edes tarkoittaisi.

      Perkeleen sulkeutuneet sukupuolimarkkinamme!

      • Laadukasko olet itse

        Miksi luulet, että Eewulin haamu on omahyväinen?

        Laadukas nainen juuri on omahyväinen, ei tavisnaiset. Laadukas nainen on koppava bitch mutta sen taidat jo tietää sillä eivät ne sinuun päin katsoisikaan.

    • Kysymys sinulle

      Nautitko itse äitisi ikäisten vanhempien naisten estottomista tuijotuksista?

      • Miesasialuuseri

        Keneltä kysyt?

      • hups...
        Miesasialuuseri kirjoitti:

        Keneltä kysyt?

        Laadukasko olet itse nikille siis oli tuo kysymys tarkoitettu.

      • Laadukasko olet itse

        En nauti, en minäkään koe tuijottelua hyväksi.

    • Tunnustan....

      Olen pannutkin äitini ikäistä vanhaa ämmää.

      • panos e

        Vanhoilla lutkilla ei tee mitään.

    • Ota käyttöön

      kansainvälinen käsimerkki, ja jos ei siitä ymmärrä, huikkaat sille kovaan ääneen, että mikäs se teidän vastaavan mestarin nimi taas olikaan!?

    • sir_eino

      No jos sä olet sen mielestä nätti? Jos se ei tee mitään muuta kun katseele niin mitä vahinkoa siinä tapahtuu?

      No okei, ymmärrän kyllä jos se ei jätä sinua rauhaan ollenkaan. Kai se häiritsee.

    • White wolf

      On se miekkosen mielestä varmaan nätti mutta pitäisi ukon varmaan itsenkin tajuta ettei nuori nainen ole kiinnostunut vanhoista miehistä. Harva nuori nainen on ja Eewulin haamu taisi mainitakin ettei häntä kiinnosta vanhukset.

      On kai se ahdistavaa, jos joku minua joka päivä eikä voisi normaalisti käydä lenkillä ja tulla mitä reittiä tahtoo vain koska mies kyttäisi tilaisuutta tulla pulisemaan. Jos se nyt Eewulin tilanteessa sellaista tilaisuutta odottelee.

      Mutta aloittajalle, anna sen ukon tuijottaa. Olet ilmeisesti miehen mielestä todella nätti mutta älä puhu sille mitään, se pakkaa vain innostamaan sellaisia miehiä.

    • ghbhjjjnbbmmj

      Tuollaisista vanhoista ukoista pääsee eroon kun RÄKÄISEE niitä kohti
      kuuluvasti !

      • 2. vaihtoehto

        Toinen vaihtoehto on vilauttaa papalle nänniä!

    • Oh, behave!

      Niin, kuten joku jo totesikin, niin vastaava silläkin työmaalla on. Olet papparaiselle asiasta jo maininnut, joten jos tuo ei vieläkään lopu, niin ei muuta kuin marssit sinne työmaan laidalle ja pyydät jotakuta hakemaan vastaavan työnjohtajan. Jos ei pokka riitä tuohon, niin varmasti saat puhelimellakin kiinni.

      Ymmärrän kyllä tuota miestä, sillä olen minäkin Eewulin kuvan nähnyt, mutta käytöstavat silti pitää olla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ampumisvälikohtauksen syynä kahden eri romanisuvun erimielisyydet

      Ikaalislainen romaniseurue joutui tahtomattaan tulitaisteluun etelä-pohjalaisen romanisuvun kanssa. Tilanne ei ratkennu
      Seinäjoki
      67
      1425
    2. KJ Konetimber OY

      Haettu konkurssiin Eläke yhtiö Ilmarisen toimesta.
      Kuhmo
      70
      1418
    3. Laaja sähkökatko Sallilan verkossa!

      Mä heräsin yhden maissa UPS:n piipittkseen, koska sähköt poikki ja on edelleen. Odottelin jonkun aikaa ja soitin vikanum
      Loimaa
      38
      1416
    4. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      268
      1315
    5. Millä kirjaimella nimeni alkaa

      Ja montako kirjainta sukunimestäni voi laskea? N to M
      Ikävä
      63
      1085
    6. Hyviä tehokkaira vinkkejä erittäin pinttuneen wc pytyn puhdistukseen

      Eli semmonen vuokra-asunnon pytty jossa hyvin sitkeään pi ttyny se vesiosa. Kloriittia olen liottanu yön yli ja yleispuh
      Ikävä
      124
      832
    7. Voiko "miehisen kunnian" käsitteen ohittaa?

      Palstalla kovasti pidetään minua jollain tavoin sairaana, kun puhun miehisestä kunniasta. Voidaanko me siis täysin ohi
      Sinkut
      148
      809
    8. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      57
      788
    9. Et uskaltaisi kuitenkaan nähdä enää

      Niin mitäpä sitä enää vatkaamaan.
      Ikävä
      52
      761
    10. Voi että, kaikki on nyt ohi

      Aijon nyt unohtaa kaiken. Morjes. Mieheltä
      Ikävä
      59
      727
    Aihe