Oldenhaser nimeltään. Etiketin mukaan 98% lihaa. suomalaisissa sinalihasäilykkeissä max 80% lihaa.
Mutta mistä tuo liha on oikeasti kotoisin. Tuohan ei ole raakalihaa, jonka alkuperä pitää ilmoittaa, vaikka valmistusmaa, Saksa, ilmoitetaan. Sitten on sekin, että Lidl ei teetä lihavalmisteille salmonellatestejä.
Lidlin sianlihasäilyke?
6
478
Vastaukset
- köttköttnött
Kuulehan, ei Lidlin tarvitsekaan tehdä mitään salmonellatestejä, salmonella testin tekeminen kuuluu valmistajalle, eli tässä tapauksessa Saksalaiselle elintarviketehtaalle.
Suomessa kuin Saksassa noudatetaan samaa käytäntöä testien suhteen, ei täälläkään kaupan ketjut suorita testejä, vaan valmistajat esim. HK, Atria jne
Eihän täällä esim. Pouttu ilmoita mistä liha on peräisin, vaikka tuote on valmistettu Suomessa, mutta liha tuontilihaa ns dumppieriä, jonka alkuperää ei ilmoiteta.- EUvirBryss2011
Hmm... mielenkiintoinen väite, ettei Suomessa testata Saksalaisia tuotteita.
Vaikka eletään molemmat EU:n alueella niin myynttiin tulevat tuotteet yleensä testataan ennen kuin ne myyntiin pistetään ekaa kertaa (Tullilaboratorio), vaikka kyseessä olisi toinen EU maa.
Lisäksi Tullilaboratorio testaa ns. tarkistustestauksilla tuotteita myös muista EU:n maista tänne tulevia ruokatuotteita.
Vaikka EU:n säädökset ovat samanlaisia niin maiden välillä ns. vapaasti liikkuvasta tuotteista tehdään myös testejä ja ihan senkin vuoksi koska juurikin ruoka, kasvi ym. kaupan tuotteiden kautta leviävät loiset/pieneliöt ja bakteerit pyritään estämään maasta toiseen siirtymästä.
EU:ssa on toki ns. valmistajan omatestaus käytäntö mutta tämä käytäntö kusee ja pahasti ja tästä yksi esimerkki mm. nämä Espanjan kurkut, joiden takia on muutama kymmenen jo kuollut ja tartuntoja satoja Saksassa.
- Ella Salmon fan club
"että Lidl ei teetä lihavalmisteille salmonellatestejä. "
Peltipurkkiin säilöttäessä tuotteita pidetään niin kauan kuumassa - purkin sulkemisen jälkeen - että ei varmasti siinä salmonellabakteerit jää henkiin.
Salmonella on tuoreena myytävien elintarvikkeiden ongelma. - hyvää on, parasta
maultaan-
mutta tuntuue ttä saisi syödä 2 purkkia ennenkun nälkä lähtee.
ja tulee riippuvuus siihen.
Purkki on sisältä maalattu, toisin kuin suomalaisissa,. - köhkerö
Mutta ei sitä enää saa....?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.734976Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.113369Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j212669Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.571727- 471566
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441336- 941332
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2201139Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.711015IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra51889