Vihaan small talkia ja flirttipuhetta

I hate small talk

Kokeeko kukaan muu, että on vaikea tutustua vastakkaisen sukupuolen ihmisiin, koska small talk ja flirttailuun kuuluvat puujalkavitsit ovat niin typeriä?

Tutustuisin parhaiten naisiin sellaisessa tilanteessa, jossa voimme puhua pidempään ja syvällisemmin jostain asiasta. Sellaisissa tilanteissa loistan ja pääsen yhtäkkiä väläyttämään jopa humoristisia puoliani. Niinkin paljon, että saan muut ulvomaan naurusta, mikä voi olla vaikea uskoa sellaisille ihmisille, jotka näkevät vain tönkön käyttäytymiseni pinnallisissa tilanteissa.

Small talkia ja sellaista "sivistynyttä" flirttailua ja puujalkavitsien heittelyä en kuitenkaan osaa. Rehellisesti sanottuna vihaan sitä, että muut ihmiset pitävät small talkin puhumisesta niin paljon.

Miten voisin tutustua naisiin niin, että pääsisin juttelemaan syvällisempiä heti ensitapaamisella?

19

1029

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sanoppa muuta kato

      Olen kaltaisesi. Silloin harvoin kuin jossain iltaelämässä uskaltaa lähestyä naista, aika usein juttu saattaa jämähtää nimenomaan siihen, että en osaa tuota mainitsemasi kaltaista small talkkia.

      Olen luonut profiilin tänne treffipalstalle. Siellä olen saanut ihan järkeviäkin keskusteluja aikaan. Vielä en ole treffeille mennyt kasvotusten, mutta sitten kun se aika koittaa, ei ole enää syytä heittää typerää small talkkia, vaan voi puhua ihan järkevistä asioista. Toki huumori ja hauskat jutut kuuluvat asiaan, mutta se ei enää ole pääosassa, kun nainen on jo tutustunut sinuun kirjoitettujen viestien pohjalta. Enkä haluaisikaan tapailla naista, jota kiinnostaa vaan kevyt jutustelu ja se, että mies osaisi häntä mahdollisimman paljon hauskuuttaa.

      Ehkä voisit koittaa samaa, vaikka onhan se hieman raadollinen paikka jossa luokitellaan ihmisiä paljon rankemmin ominaisuuksien mukaan kuin elävässä elämässä.

    • Mies 28v

      Täällä myös samantapainen tapaus. En nyt sentään vihaa flirttiä tai small-talkia, mutta en myöskään nauti niistä niinkään sosiaalisena toimintana vaan enemmänkin älyllisenä haasteena, jota ei kuitenkaan jaksa riittävän pitkään.

      Nettideittiä suosittelen minäkin. Ei niitä syvällisiä naisia sielläkään puissa kasva, mutta heitä on silti helpompi löytää sieltä kuin elävästä elämästä. Kannattaa tehdä profiili, josta näkyy, että kaipaat syvällisyyttä (älä vain mainitse, että kaipaat syvällisyyttä, vaan tee profiilista syvällinen), ja varo negatiivisia tunteita (vaikka vihaisit flirttiä ja small-talkia, sitä ei kannata mainita edes epäsuorasti).

      Toisaalta, jos olet yhtään samankaltainen kuin minä, voisit kyllä oppia tuota keveympääkin jutustelua, jos ei niin, että nauttisit siitä, niin ainakin sen verran, että pystyisit hämäämään kanssaihmisiäsi ja antamaan "normaalimman" kuvan itsestäsi. Se auttaa monin tavoin.

    • Sanoppa muuta, mulla on osittain sama homma. Ei ole supliikki hanskassa ei. Mä olen vieläpä epäsosiaalinen tapaus, kun en normaalistikaan juttele kovin paljoa. Tää on mulla sellanen negatiivinen asia että kukaan ei jaksa katella mua kovin pitkään.
      Ehkä mä annan tylsän vaikutelman olemalla hiljaa. Taitaa olla niin että olen katellut ihan vääräntyyppistä naista. Pitäisi varmaan katella vastakohtaa, elikkä sellasta joka sanoo ns. tahdin miten mennään. Semmoisen kanssa varmaan tulisin toimeen aika hyvin, mut mistä löytää sellanen on taas toinen kysymys.

      • Ex-hissukka

        Niin, puhumattomuus on tylsää. Miten toisesta voi kiinnostua, jos häneen ei tutustu? Miten toiseen voi tutustua, jos toinen on koko ajan hiljaa?

        Ei saa olla liian passiivinen, tai jos haluaa olla, niin sitten ei ole syytä valittaa jos ei mitään saakaan. Oma elämä on ihan omissa käsissä. Jos haluaa jotain, on yleensä tehtävä jotain sen eteen.


      • Ex-hissukka kirjoitti:

        Niin, puhumattomuus on tylsää. Miten toisesta voi kiinnostua, jos häneen ei tutustu? Miten toiseen voi tutustua, jos toinen on koko ajan hiljaa?

        Ei saa olla liian passiivinen, tai jos haluaa olla, niin sitten ei ole syytä valittaa jos ei mitään saakaan. Oma elämä on ihan omissa käsissä. Jos haluaa jotain, on yleensä tehtävä jotain sen eteen.

        Niinpä, miten päästä yli puhumattomuudesta? Tää on mulle kynnyskysymys.

        Itsestäni olen huomannut sen että kirjoittaminen ja lukeminen luonnistuu hirmu paljon paremmin kuin kahden kesken juttelu. Juttelu on useimmiten sellasta että mä olen hiljaa eli ts. tylsä.

        On totta yksi juttu miten pääsen yli puhumattomuudesta ja se on sillon että olen kännissä, silloin juttu lentää. Mutta sitten selvänä taas olen hiljaa -> tylsä.

        Onkohan olemassa mitään lääkitystä poistamaan tuota estoa? Jos on niin tarttisin sellasen.


    • Reipas Poikamies

      "Miten toiseen voi tutustua, jos toinen on koko ajan hiljaa? "

      Tekemällä kysymyksiä ja itse kiinnostumalla keskustelemaan? Miksi se ei monelle naiselle käy?

      Koska meillähän klassinen miehen rooli on olla "johtava" ja viedä tutustumista naisen kanssa eteenpäin myös tunne tasolla jotta seksuaalinen kipinä herää ja syttyy. Niin usein olen siitä sanonut: moni ei tätä siltaa osaa rakentaa naisen kanssa ja sitten tulos treffeistä on se kamumiehen paikka naamakirjassa ja *ylläri* kohta nainen on parisuhteessa toisen nimisen naamakirjan käyttäjä miehen kanssa. Kenellä kuulostaa tutulle ceissi?

      Tälläinen intiimimpi keskustelu naisen kanssa on Suomessa vähän tiskin alla oleva juttu, sitä käyttävät miehet usein assosioidaan pelimies tyyliin vaikka oletus on turha yleisesti vaikka pelimiehille ominaista toki. Miksi kivalle naiselle ei voisi miehenä puhua naisen kauneudesta kivasti ja yms kun harvaa naista niin innostaa tietää sen bemarin aluvanteista tai vastaavista teknisistä vimputtimista pelkästään miehen kertomana.

      Itse koin sisäisen heräämiseni siinä juuri että swappasin teknisen keskustelun tunne-keskusteluun naisten kanssa- voinen sanoa että uskalsin alkaa frlirtata. Muutos olis ilmeisen toimiva. Suosittelen.

      Sen sijaan jenkki-tyylinen small-talk istuu huonosti Suomessa moneen tilanteeseen täysin tuntemattomien kanssa, joskin sen käyttö ei ihan toivotonta enää ole saman ikäisten ihmisten kanssa. Se hiljainen kyräily kyllä ottaa minuakin ohimoon monesti enemmän.

      • Näin mietin

        "Koska meillähän klassinen miehen rooli on olla "johtava""

        Meillä? Ulkomaillahan miehen rooli ei ole tuollainen, vai mitä tarkoitat? Suomalainen mies pääsee kohtalaisen helpolla moneen muuhun kulttuuriin verrattuna.


      • Vähän realismia
        Näin mietin kirjoitti:

        "Koska meillähän klassinen miehen rooli on olla "johtava""

        Meillä? Ulkomaillahan miehen rooli ei ole tuollainen, vai mitä tarkoitat? Suomalainen mies pääsee kohtalaisen helpolla moneen muuhun kulttuuriin verrattuna.

        "Meillä? Ulkomaillahan miehen rooli ei ole tuollainen, vai mitä tarkoitat? Suomalainen mies pääsee kohtalaisen helpolla moneen muuhun kulttuuriin verrattuna. "

        Eikä pääse.

        Erona Suomessa ovat miten nainen suhtautuu näihin tilanteisiin joka luo sen eron Suomen ja monien muiden maiden miehen ja naisen kohtaamisten välille.

        Miehen rooli Suomessa on hyvin jäykkä mutta naiset saavat tehdä mitä hyvänsä ja osa oikein väkisin yrittää olla miellyttämättä miehiä olemalla mahdollisimman passiivisia, usein jopa epänaisellisia.

        Muissa maissa joissa on machokulttuuri niin nainen on antelias käytöksessään myös toiseen suuntaan ja ottaa miehen miehenä. Suomessa ei.


    • kumpi oli ensin...

      Millaisista aiheista keskustellaan syvällisesti? Tai siis mitkä on niitä järkeviä ja syvällisiä puheenaiheita?

      • Mies 28v

        Voin tietysti vastata vain omalta osaltani, mutta minusta kyse ei ole niinkään aiheista, vaan siitä, miten puhutaan.

        Syvällisyys vastakohtana small-talkille on ainakin sitä, että ohitetaan niin sanotut sosiaaliset rituaalit, kuten säiden päivittelyt, ja jos ei ole mitään sanottavaa, ollaan hiljaa. Puhutaan vain silloin, kun on oikeasti jotain sanottavaa eikä vain hiljaisuuden rikkomiseksi.

        Toinen juttu on sitten se, että erilaiset ihmiset miettivät asioita eri tasoilla. Jotkut ottavat asioita itsestäänselvyyksinä kritisoimatta juurikaan, kun taas jotkut toiset miettivät samoja asioita paljon syvemmältä ja muodostavat omat käsityksensä niistä. Ainakin itse olen huomannut, että kun näiden ääripäiden edustajat yrittävät jutella, niin toinen turhautuu siihen, kun toisella ei ole mitään omaperäistä lisättävää asiaan, ja toinen pitkästyy, kun ei jaksa miettiä asiaa niin perinpohjaisesti kuin toinen on miettinyt.


      • Sapere aude
        Mies 28v kirjoitti:

        Voin tietysti vastata vain omalta osaltani, mutta minusta kyse ei ole niinkään aiheista, vaan siitä, miten puhutaan.

        Syvällisyys vastakohtana small-talkille on ainakin sitä, että ohitetaan niin sanotut sosiaaliset rituaalit, kuten säiden päivittelyt, ja jos ei ole mitään sanottavaa, ollaan hiljaa. Puhutaan vain silloin, kun on oikeasti jotain sanottavaa eikä vain hiljaisuuden rikkomiseksi.

        Toinen juttu on sitten se, että erilaiset ihmiset miettivät asioita eri tasoilla. Jotkut ottavat asioita itsestäänselvyyksinä kritisoimatta juurikaan, kun taas jotkut toiset miettivät samoja asioita paljon syvemmältä ja muodostavat omat käsityksensä niistä. Ainakin itse olen huomannut, että kun näiden ääripäiden edustajat yrittävät jutella, niin toinen turhautuu siihen, kun toisella ei ole mitään omaperäistä lisättävää asiaan, ja toinen pitkästyy, kun ei jaksa miettiä asiaa niin perinpohjaisesti kuin toinen on miettinyt.

        Ah, nii just. Eli syvällinen keskustelu periaatteessa onnistuu silloin, kun esim. molemmilla on sama kiinnostuksen kohde/harrastus tms. eli voi puhua ihan oikeasti jostain asiasta? Kun molemmilla on mielipiteitä aiheesta.



        Ketjun aloittajan kannattaa siis hakeutua juttusille naisten kanssa sellaisessa paikassa, jossa voisi kuvitella kohtaavansa "samanhenkisiä" ihmisiä? Harrastusten kautta esim.


      • Mies 28v
        Sapere aude kirjoitti:

        Ah, nii just. Eli syvällinen keskustelu periaatteessa onnistuu silloin, kun esim. molemmilla on sama kiinnostuksen kohde/harrastus tms. eli voi puhua ihan oikeasti jostain asiasta? Kun molemmilla on mielipiteitä aiheesta.



        Ketjun aloittajan kannattaa siis hakeutua juttusille naisten kanssa sellaisessa paikassa, jossa voisi kuvitella kohtaavansa "samanhenkisiä" ihmisiä? Harrastusten kautta esim.

        Seuran löytäminen harrastusten kautta on hyvä ajatus sinänsä, mutta mielestäni tässä oli nyt pohjimmiltaan kyse eri asiasta.

        Sekään, että jakaa mielenkiinnonkohteen, ei vielä takaa, että keskustelu olisi sillä tavalla syvällistä kuin minä tuon termin miellän. Sen saman harrastuksen ympärillä voi silti pyöriä erilaisia ihmisiä, joista yhdet vaan antavat asioiden olla siten kuin ovat ja keskittyvät nauttimiseen, kun taas jotkut toiset miettivät, miksi asiat ovat siten kuin ovat, ja joille tuo miettiminen on osa huvia.

        Tuollainen syvällisyys ei siis riipu yhteisestä aiheesta tai asiantuntijuudesta, vaan yksinkertaisesti erilaisista tavoista ajatella.


    • djfghkdfgk

      Kerro parempia flirttivitsejä?

    • Free Fanny

      Minuakin alkoivat kiinnostaa nuo syvällisemmät aiheet. Hiljaisuus sopii mielestäni vasta hyvien ystävien kesken, vieraammassa seurassa tuntuisi aika kiusalliselta jos molemmat vain istuisivat hiljaa pitkät tovit ja katselisivat ikkunasta ulos.

      "Syvällisen" keskustelun yhdistän itse puolestaan vakavamieliseen keskusteluun ja siinä yhteydessä tuo aloittajan maininta muiden naurattamisesta tuntuu oudolta.

      Voisikohan kyse olla taas ihan vain termien erilaisesta ymmärtämisestä?

      • 19

        Ajattelin itse vähän samalla logiikalla, siksi rupes mietityttää täälläkin...


      • Mies 28v
        19 kirjoitti:

        Ajattelin itse vähän samalla logiikalla, siksi rupes mietityttää täälläkin...

        Voi hyvinkin olla kyse termien erilaisesta ymmärtämisestä.

        Omasta mielestäni syvällisen keskustelun ei ole pakko olla niinkään vakavaa, vaan siinä vaan pohditaan asioita sen verran syvältä, että useimmat eivät jaksaisi vaivata moisella päätään, ellei aihe osuisi tarkasti omiin kiinnostuksenkohteisiin.

        Tuollaista keskustelua voi värittää itseironialla, jolloin naurattaminenkaan ei ole ongelma.


    • ..................

      Ihan hyvältä kuulostaa. Jutteletteko muuten toisten poikien kanssa myös syvällisiä vai haluatteko jutella / pystyttekö juttelemaan niitä vain naisten kanssa silloin kun se onnistuu? Aina parempi olla itsensä myös tässä asiassa. Silleen vain ehkä, että ei oleta että saman tien päästäisiin pinnallisesta tuttavuudesta syvään, luottamukselliseen yhteyteen toisen kanssa ja taas sitten toisen kanssa, kuka nyt kulloinkin on kiikarissa. Siis niin, että oltaisiin jo kuin vanha aviopari. Joissain tilanteissa ihmisten välillä niin voi käydä, mutta ei ehkä näissä sukupuolten välistä kiinnostusta käsittävissä tilanteissa. Vai onko jollakulla kokemusta?

      • Mies 28v

        Ainakin minä juttelen yleensä mies-puolistenkin kavereiden kanssa "syvällisiä" silloin kun juttelen. Maailmaa sosiaalisine normeineen ei tietenkään voi paeta, joten small-talk on myös tarpeen, mutta sen jätän yleensä minimiin ja avaan suuni kunnolla vasta sitten, kun seura vaikuttaa siltä, että sen kanssa onnistuisi muukin.

        Jotenkin sitä vaan monestikin löytää kaltaisensa. On kavereita, joiden kanssa ei koskaan pääse small-talkia pidemmälle, ja on kavereita, joiden kanssa ei kaipaa small-talkia edes alussa, kun kumpikin kuulee heti toisen jutuista, että nyt voidaan mennä suoraan asiaan.


    • alea_iacta_essi

      Suorastaan vihaat smal talkia ja flirttipuhetta? Senkun olet mitä olet - mutta anna muiden olla mitä he ovat. Ei se ole sinulta mitään pois. Naurettavaa vihata tuollaista...

      Mitä noihin syvällisyyksiin tulee, niin minusta toinen ihminen pitää ensin tuntea, ennen kuin niistä alkaa puhumaan; ja siinä tutustumisessa auttanee alkuun kevyempi jutustelu. Tietysti riippuu siitä mitä kukakin "syvällisyyksillä" tarkoittaa. Jonkun mielestä se, mitä toinen pitää "syvällisenä", voi olla varsin arkista ja yleistä asiaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ampumisvälikohtauksen syynä kahden eri romanisuvun erimielisyydet

      Ikaalislainen romaniseurue joutui tahtomattaan tulitaisteluun etelä-pohjalaisen romanisuvun kanssa. Tilanne ei ratkennu
      Seinäjoki
      96
      2428
    2. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      360
      1608
    3. KJ Konetimber OY

      Haettu konkurssiin Eläke yhtiö Ilmarisen toimesta.
      Kuhmo
      77
      1557
    4. Laaja sähkökatko Sallilan verkossa!

      Mä heräsin yhden maissa UPS:n piipittkseen, koska sähköt poikki ja on edelleen. Odottelin jonkun aikaa ja soitin vikanum
      Loimaa
      43
      1467
    5. Millä kirjaimella nimeni alkaa

      Ja montako kirjainta sukunimestäni voi laskea? N to M
      Ikävä
      64
      1135
    6. Hyviä tehokkaira vinkkejä erittäin pinttuneen wc pytyn puhdistukseen

      Eli semmonen vuokra-asunnon pytty jossa hyvin sitkeään pi ttyny se vesiosa. Kloriittia olen liottanu yön yli ja yleispuh
      Ikävä
      134
      934
    7. Mitä tuntemuksia

      sinulle tulee, kun hän ilmestyy näköpiiriin? Vaihtelevatko ne?
      Ikävä
      83
      883
    8. Voiko "miehisen kunnian" käsitteen ohittaa?

      Palstalla kovasti pidetään minua jollain tavoin sairaana, kun puhun miehisestä kunniasta. Voidaanko me siis täysin ohi
      Sinkut
      148
      859
    9. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      58
      838
    10. Miksi toisten toiveet ahdistavat teitä?

      Kertokaapa miksi toisen ihmisen toiveet mahdolliselle kumppanilleen ahdistavat niin kovasti? Oletatko, että hän vaatii j
      Sinkut
      135
      804
    Aihe