Gringos locosin Wall of fame annos?

Hot!!

Voisiko joku tulisen annoksen syönyt kertoa miltä tuntui?
jos tykkää suht tulisesta ruoasta tekeekö annos tiukkaa tunnissa syötynä :-OOOO

12

3336

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • V.

      Yritin juuri (n. vuoden poppamieskastikkeita silloin tällöin syöneenä) kylmiltään vetää ja sainkin periaatteessa kaiken syötyä paitsi 30 % kastiketta.
      Nyt kaduttaa että yritin. Tulisuuden kyllä kestää jos on tottunut mutta maha pistää hanttiin niin ettei mitään järkeä.
      Mieti kolmesti ennen ku yrität :D

    • JmJ75

      Kävin syömässä tuon viime sunnuntaina Jyväskylän Gringos locosissa. Pari työkaveria söi tuon myös aiemmin. On erittäin tulinen ja voin sanoa että kannattaa kokeilla vaikka ensin vaikka diablo burgerilla ja jos se tuntuu tuliselta niin jätä tämä väliin! Itse en pitänyt Diabloa erittäin tulisena mutta tätä annosta pidän. Söin annoksen puolessa tunnissa. Pahin tuossa oli "minulle" tuo raaka kokonainen habanero ja en erityisesti pitänyt tuosta pihvistä. Kastikekin oli toki todella tulista :). Kuin söisit erittäin vahvaa chilikastiketta suoraan lusikalla :) Sunnuntaina oli jotain 40 kuvaa seinällä. Mutta käykäähän rohkeat kokeilemassa. tuosta sai hienon diblomin ja t-paidan.

    • Riittisanoipoppa

      Onneksi olkoon Suomi24:n asiallisimmasta ketjusta!
      En ole tuota annosta vielä syönyt. Diablo Burger menee kuin euron juusto. Harmi, ettei kastike ole aina kovin tasalaatuista. Välillä se on oikeasti tulista.
      Tuota haastetta en ole kokeillut. Paita on ainakin hieno. Epäonnistujille pitäisi olla oma Wall Of Shame.

      • Pettynyt asiakas

        " Diablo Burger menee kuin euron juusto. Harmi, ettei kastike ole aina kovin tasalaatuista. Välillä se on oikeasti tulista " - pitää paikkansa.
        Kokeilin ko purilaista Tampereella ja voin todeta, aivan liian paljon tulista soossia, ei mitään tolkkua. Söin mutta en nauttinut pätkääkään.

        Olen syönyt monta tulista annosta ja tämä oli pohjanoteeraus. Julmettu tulisuus ei mitään muuta - homman voisi hoitaa toisellakin tavalla.


      • älä osta et pety
        Pettynyt asiakas kirjoitti:

        " Diablo Burger menee kuin euron juusto. Harmi, ettei kastike ole aina kovin tasalaatuista. Välillä se on oikeasti tulista " - pitää paikkansa.
        Kokeilin ko purilaista Tampereella ja voin todeta, aivan liian paljon tulista soossia, ei mitään tolkkua. Söin mutta en nauttinut pätkääkään.

        Olen syönyt monta tulista annosta ja tämä oli pohjanoteeraus. Julmettu tulisuus ei mitään muuta - homman voisi hoitaa toisellakin tavalla.

        Diablo burgeri ei ole tulinen, monta kertaa syönyt. Se on tarkoitettu chiliharrastajille jotka tykkää semmoisesta. Jos kerran et ole chiliharrastaja miksi otat tulisen purilaisen ?
        Ihan älytöntä toimintaa sulta :O

        Olen syönyt monta kertaa diablon, heittoja on ollut mutta ei se ärjyimmilläänkään ole muuta kuin vähän lämmittävä.

        Haasteannokset on sitten erikseen, esim Jack The Roosterin Deah burgeri on ihan eri planeetalta, ellei jopa universumista kun Diablo.


    • chiliaddict

      Itse pidän valtavasti tulisista ruoista, olen ollut chilin ystävä jo jotain 5 vuotta, tuttuni söi tuon wall of fame ruoan ja tekisi kyllä itsekin valtavasti mieli kokeilla. T-paita on ainakin upea

    • Oli hot!!

      Aviomieheni on suuri chilin ystävä ja kesälomareissulla Tampereella satuttiin Gringos Locosin kohdalle ja nähtiin ovessa ilmoitus tuosta "Bistec de la Muerte" -haasteesta, joten sitähän piti hänen kokeilla!

      Söi koko annoksen vähän yli puolessa tunnissa, ja sai kuvansa seinälle sekä diplomin ja t-paidan (joka on kyllä hieno :-) Ei tullut paha olo, mutta yöllä kuulemma vähän närästi.

      Oli hänen mukaansa todella tulista, tulisin annos jonka hän on syönyt, varsinkin kastike. Ei varmaan kannata kokeilla kylmiltään, vaan vasta kun on tottunut chilin syömiseen. Aviomieheni käyttää chiliä useamman kerran viikossa, esim. Blairin "Death Rain" -jauhetta, sekä Poppamiehestä ostettuja Naga Morich ja Savu Naga Morich -jauheita.

      Itse en voi sietää tulisia ruokia ja varmaan kuolisin jos yrittäisin tuo Bistecin syödä. :-)

    • pizzaaa

      oli tulisempi kuin tabasco

    • haasteläpi

      Tuli kokeiltuu joo ja tuntu kyllä pahalta heti viiden haarukallisen jälkeen. Ensimmäiset viis haarukallista oli suorastaan nautinnollisia. Sen jälkeen alkoi polttamaan. Ja ei se annoksen tulisuus yksin ole paha vaan myös sen koko. Mutta diplomi kädessä, paita päällä ja kuva seinällä on hyvä hymyillä.

    • Pisnismies

      Eli jos alkaa myymään annosta, jossa saa palan paperia ja paidan mukaan, se myy? hyvä tietää :P

    • JoonasITE

      Helvetin hyvän makuinen tulisuus ei ollu itselläni pahin haaste vaan se et jakso syyä kaikki. Mut maku oli aivan mahtava suosittelen vaikka vähän petyin tulisuuteen

    • Anonyymi

      muutamia vuosia sitten kävin syömässä, yksi lihan pala jäi ja kastike, ei vain enää pystynyt nielemään. vaikka olen vuosia syönyt tulista ruokaan niin tän annoksen jälkeen meni vuosi tuliseen ruokaan, en suosittele

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      43
      1990
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1341
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1331
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      15
      1214
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1095
    6. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      94
      1009
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      75
      990
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      158
      832
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      56
      782
    10. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      61
      738
    11. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      719
    12. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      717
    13. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      688
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      43
      675
    15. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      147
      671
    16. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      24
      651
    17. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      96
      643
    18. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      642
    19. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      638
    20. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      51
      637
    Aihe