Evoluutio on ihmisoikeusrikos

Ihminen2011

Olen ihminen ja minut on luotu Jumalan kuvaksi. Olen arvokas ja tärkeä Jumalan silmissään. Siksi minulle kuuluu ihmisoikeudet ja loukkaamaton ihmisarvo.

Evoluutio-opetuksen kautta ihmisarvoani on kuitenkin loukattu. Evoluutioteorian mukaan olen vain joku eläin, joka on sukua apinalle ja kaukaisempaa sukua matelijoille ja kaloille.

Tämä on räikeä loukkaus minua ja monia, ellei kaikkia ihmisiä, kohtaan. Se on pahempaa kuin mikään rasismi.
Kenelläkään ei ole oikeutta riistää minulta tai muilta ihmisiltä heidän ihmisarvoaan minkään opetuksen muodossa.

Edellä olevan perusteella kehoitankin täten ihmisoikeusjärjestöjä ja humanitäärisiä piirejä tai yksittäisiä ihmisiä tekemään asiasta rikosilmoituksen kaikkia niitä tiedemiehiä, tutkijoita, koulujen biologian kirjojen tekijöitä, TV:n ohjelman tuottajia ja muita henkilöitä vastaan, jotka ovat myötävaikuttaneet tai edelleen vaikuttavat siihen, että tällaista oppia Suomessa opetetaan ja suositaan.

Samalla vaadin koulujen biologian opetukseen sellaista muutosta, että mainitun kaltaiset ihmisoikeusrikkomukset poistetaan koulujen opetusohjelmista.

13

204

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olenko arvoton?

      Voi voi. Ja kun minä olen luullut, että ihmisarvo syntyy aivan jostain muusta kuin ikivanhoista tarinoista tai jostain nykyaikaisesta teoriasta. Voi voi sentään, Ihminen 2011.

    • Evoluution ollessa fakta ja kirkkosi rikkoessa ihmisoikeuksia enemmän kuin juuri mikään muu järjestö on pakko sanoa, että voi voi ihmislasta...

      • Joukko uskonveljiä

        Mistä tiedät, mihin kirkkokuntaan avaaja kuuluu?

        Suomen evankelis-luterilainen kirkko kyllä nykyisin rikkoo Raamatun sanaa ja luterilaista oppia vastaan, mutta tuskin nyt sentään ihmisoikeuksia vastaan?


    • Ihminen2011

      "Evoluution ollessa fakta ja kirkkosi rikkoessa ihmisoikeuksia enemmän kuin juuri mikään muu järjestö on pakko sanoa, että voi voi ihmislasta... "

      Jos evoluutio on fakta ja ihminen on vain eläin, niin muista huomioida se myös omassa elämässäsi. Kun seuraavan kerran sairastut, muista mennä eläinlääkärin vastaanotolle hoitoa saamaan.

      Kirkolla ja sen teoilla ei ole mitään tekemistä tämän kysymyksen kanssa.

      • Ihminen tosiaan on eläin, täällä hirnutaan sinun logiikallesi ja analogioillesi! :D


      • jaadejuude joo

        Muista seuraavalla kerralla kun sairastut, niin lääketeollisuus ja lääketiede perustuu biologiaan, joka on rakennettu evoluutioteorian pohjalle.

        Kannattaa siis jäädä kotiin vaan rukoilemaan, että ne sappikivet tms. lähtee pois jollain ihmeellä.


    • jepjep.

      Eikö sitten uskonnon varjolla tehdyt noitaroviot, kivitykset, raipaniskut, syrjinnät ym. ole loukanneet ihmisoikeuksia?

    • Huoh...

      Jo kerran postasit saman viestin ja esitinkin sinulle kysymyksen.
      Kumpi loukkaa enemmän ihmisarvoasi:

      Jumala joka tekee sinusta kuvansa vai evoluutio, joka tekee sinusta ihmisen?

      • kuoleva eläin

        näitä, omasta mielestään "jumalan kuvia", hilluu kirveet ja pyssyt kourissa ympäri "jumalan pallon", eli tappavat ja raiskaavat jumalan nimissä. "jumala on suuri" - suuri MIKÄ ? Minun mielestäni tämän suuren paskan ympärille luodut kultit ovat perseestä.


    • nykyihminen

      Itsehän olen mielummin esimerkki luonnon muovaamasta mestariteoksesta kuin jonkun korkean voiman leikkikalu joka on valmistettu siitä epämääräisestä moskasta mitä sängyn alle kertyy ellei imuroi. Mutta makunsa kullakin

    • JeesusKraistus

      Troll troll lol lol?

      Lopetetaan samantien lääketieteelliset tiedekunnat ja poistetaan kokonaan sairaanhoitajan ja lääkärin ammatti nimikkeistä työpaikkoihin.

      • Daijujujuuu

        Poistetaan myös kokonaan lääketeollisuus ja apteekit.


    • nwofrl

      Ei sinulle kuulu mitään. Sinun pitää ottaa.

      Sinä olet eläin. Jos tämä tosiasia loukkaa sinua, niin olet melko outo.

      Suck it up!

      Uskonnollisten ihmisten ongelma on juuri tuo "Jumal-kompleksi".

      "Minut on luotu Jumalan kuvaksi jne". Yritä tulla alas sieltä taivaastasi, ja herätä todellisuuteen.

      Ihmisen muodostuminen alkulimasta on todella mielenkiintoinen asia. Se on hienoa. Ei siitä tarvitse loukkaantua.

      - Veljesi on apina, ja apina on veljesi. (lol)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      168
      1428
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      41
      1019
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      725
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      650
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      637
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      20
      622
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      573
    Aihe