Eilen tuli piipahdettua Kolilla kansallismaisemaan katsomassa. Päivän kruunasi 2 miljardia vuotta vanhat kivettyneet aaltojen jäljet rantahiekassa. Kolille mennessä oli suuria mainoksia tulikivi oy tehtaasta ja myös maininta kivikylästä. Palatessa aloin miettiä poiketakko kivikylään vai ei kun Australialais kaveri näytti olevan aika uupunut. Mutta päätin kääntyä pihaan, piha ei oikein ollut houkutteleva, aloin ajatelle onko aukikkaan. No kiersimme rakennuksen ja sieltä löytyi pääovi, mutta remontin merkkejä oli sielläkin. Mutta he se selittivät paikan olevan auki ja remontin vuoksi muutaman euron sisäänpääsymaksua ei peritä.
Paikka olikin mitä mainioin, monenlaisia näytteitä Suomesta ja maailmalta, Lisaksi hieman poiketen kaksikieliset selitykset Suomeksi ja Englanniksi.(Onneksi ei ruotsia), joten Australialais kaveri viihtyi todella hyvin.
Todella monenlaisia kiviä, mineraaleja, kiteitä, malmeja, suurin osa oli suomesta, joten hämmästyttävää kuinka paljon suomessa on erilaisia mineraaleja ja kiteitä.
Ehkä noin itä-rajan pinnassa selitykset voisi olla myös venäjäksi.
Samassa yhteydessä on myös kauppa josta voi ostaa erilaisia "kauniita" kivia, kiteitä ja muodostumia.
Kiva yllätys laajuudellaan, vaikka ensi vaikutelma olikin hieman "keskeneräinen".
Suosittelen kaikille kivista ja mineraaleista kiinnostuneille.
Kivikylä Juuka, positiivinen yllätys
airfoil
2
602
Vastaukset
- xvuorimiess
Kuriositeettinä tuohon "ruotsinkielen tarpeettomuuteen;-)
ehkä 1/4 osa kaikista alkuaineista ja mineraaleista ovat ruotsalaiset "löytäneet"
esim: Linné, Cronstedt, Scheele ja Berzelius. Ovatpas kunnostautuneet sillä saralla :)
Siltikin mieluummin venäjä kuin ruotsin kieli tuonne Juukaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1492013Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3051707- 931557
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001190Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois761172- 671140
- 221027
- 48997
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73946- 45927