miksi ei läskiä?!

90kg

ÄRSYTTÄÄÄ! Tuun nyt tänne vuodattamaan kun saa niin kiukun pintaan. Pojat kertokaa siis: miksi ette voi seurustella läskin kanssa?? Ymmärrän, että joitan se kuvottaa, mutta silti voihan ne vaatteet pitää päälläkin. Miksi kaikki miespuoliset on niin ulkonäkökeskeisiä? Olen reilusti ylipainoinen, mutta muuten ihan nätti läskiks (joo luonne ratkasee niin varmaa, kaikki sanovat minua mukavaksi ihmiseksi ja helposti lähestyttäväksi yms.) ikinä en ole edes pientä flirttailua saanut keltään saati sitten että olisin seurustelemaan asti päässyt.
Tietysti voisin laihduttaa ja olen 100 % varma että sitten saisin edes jotain poikia kiinnostumaan minusta, mutta ärsyttää niin paljon, että jos ei kerta tämän näköisenä tai kokoisena kelpaa kenellekään niin miksi laihtuneena enää ketään haluaisin kelle läski ei kelvannut.

92

797

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sir Von Baughen

      No,mäpäs sitten vuodatan takasin:D

      Se on ihan sama toisten peri.Olen nimittäin koittanut ottaa treffi puolella yhteen jos toiseen neitokaiseen yhteyttä joilla lukee vielä joten"en katso pintaa,sisin on tärkein" tms.sontaa.Ja kyllä,läskin olen ja se tuntuu häiritsevän aidan toisella puolella niin paljon että ei siinä auta vaikka kuinka koittaa laitaa rentoa ja hauskaa viestiä.Lopputulos aina sama,ei vastausta.

      Ja mä tiedän kanssa että jos laihdutan itteni ns.normaali kokoiseksi niin ei tarvitse jäädä yksin.Joo,mutta,onnea etsintään.:D:)

      • "Ja mä tiedän kanssa että jos laihdutan itteni ns.normaali kokoiseksi niin ei tarvitse jäädä yksin."

        Ikävä todeta, mutta tämä ei välttämättä päde miehillä. Suomikin on täynnä hoikkia, normaalivartaloisia ja lihaksikkaitakin miehiä jotka ei saa ketään.
        Lihavalle tilanne voi olla siinä tapauksessa eri, että jos laihtumisen yhteydessä sattuisi saamaan hirvittävän boostin itseluottamukselle ja ylimaallista varmuutta mennä "tilanteisiin". Tämän skenaarion varaan ei kuitenkaan kannattane liikoja rakennella. Jos laihtumiseen ei muita motivaatioita ola kuin naisen saaminen, niin voi ihan yhtä hyvin unohtaa koko jutun.

      • sir_eino
        stalemate81 kirjoitti:

        "Ja mä tiedän kanssa että jos laihdutan itteni ns.normaali kokoiseksi niin ei tarvitse jäädä yksin."

        Suomalaisista aikuisista puolet on ylipainoisia ja suurin osa aikuisista, varmaan 70-80% on parisuhteessa.

        En usko että ylipainoisuus ja sinkkuus korreloivat paljon.

      • Sir Von Baughen
        stalemate81 kirjoitti:

        "Ja mä tiedän kanssa että jos laihdutan itteni ns.normaali kokoiseksi niin ei tarvitse jäädä yksin."

        Ikävä todeta, mutta tämä ei välttämättä päde miehillä. Suomikin on täynnä hoikkia, normaalivartaloisia ja lihaksikkaitakin miehiä jotka ei saa ketään.
        Lihavalle tilanne voi olla siinä tapauksessa eri, että jos laihtumisen yhteydessä sattuisi saamaan hirvittävän boostin itseluottamukselle ja ylimaallista varmuutta mennä "tilanteisiin". Tämän skenaarion varaan ei kuitenkaan kannattane liikoja rakennella. Jos laihtumiseen ei muita motivaatioita ola kuin naisen saaminen, niin voi ihan yhtä hyvin unohtaa koko jutun.

        "Ikävä todeta, mutta tämä ei välttämättä päde miehillä. Suomikin on täynnä hoikkia, normaalivartaloisia ja lihaksikkaitakin miehiä jotka ei saa ketään.
        Lihavalle tilanne voi olla siinä tapauksessa eri, että jos laihtumisen yhteydessä sattuisi saamaan hirvittävän boostin itseluottamukselle ja ylimaallista varmuutta mennä "tilanteisiin". Tämän skenaarion varaan ei kuitenkaan kannattane liikoja rakennella. Jos laihtumiseen ei muita motivaatioita ola kuin naisen saaminen, niin voi ihan yhtä hyvin unohtaa koko jutun."

        Noniii,nyt tais olla kirjoittana joku joka luokittelee itsensä ATM:ksi.Kohdallani onkin kyse siitä että olen ulospäin tuleva,puhelias,rento ja iloinen persoona joka kyllä tekee tälläisenäänkin varmasti vaikutuksen joihin harvoihin jotka ei tuijota miltä toinen näyttää.
        Jos poistaisin tämä ainoan epäkohdan itsestäni,aivan varmasti saisin kaltaistani seuraa.
        Ja syy miksi nämä hoikat ja lihaksikkaan ei saa seuraa,voi olla niiden luonteessa.Jos olet oikein apaattinen ja sulkeutunut,hieman siinä on sillon mitään juttua viritellä.Ulkonäkö ei ole kuitenkaan kuin osa ihmistä.

      • Sir Von Baughen kirjoitti:

        Mulla on vakaa usko teoriaani. Jos peruasiat on kunnossa, kuten sulla omien sanojesi mukaan on, niin pelkkä laihduttaminen ei kovin suurta lisäarvoa tuo. Edellyttäen, että et nyt ihan sairaalloisen lihava ole... Monelle naiselle kun on ihan yksi lysti onko mies pyöreämpi vai perushoikka. Lihaksikkuus tai muuten treenatun näköinen kroppa voi nostaa osakkeita naisten silmissä, mutta sekin on aikalailla tapauskohtaista.

        Mutta siitä vain laihduttamaan ja kokeilemaan paraneeko mahdollisuudet parisuhteen saamiseen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että mahasta läski lähtee viimeisenä. Ilman kovaa treeniä laihdutuksen tuloksena on hintelät raajat ja löllövatsa joka ei tunnu lähtevän kirveelläkään. Hyvää kesää!

    • ikisinkku35

      Olen itse 167cm ja 79 kg. En siis mikään ihanne mut voin seurustella sellasen ylipainoisen kanssa joka on valmis tekemän jotain sen ylipainon kanssa. itse harrastan liilkuntaa joka päivä ja juoksen cooperin testissä vähintään 2600 metriä. Vaadin sen saman tyttöystävältä. En vaadi tyttöystävälta enempää kun itseltäänikin.

      • 8y7y3d3

        Vaadit tyttöystävääsi juoksemaan 2600 m cooperin testissä? Cooperin testin rajat ovat erit naisilla kuin miehillä, koska naisilla on vähemmän lihasmassaa.

        Suosittelen sinulle homorakasta.

      • ikisinkku35
        8y7y3d3 kirjoitti:

        Vaadit tyttöystävääsi juoksemaan 2600 m cooperin testissä? Cooperin testin rajat ovat erit naisilla kuin miehillä, koska naisilla on vähemmän lihasmassaa.

        Suosittelen sinulle homorakasta.

        Ja vitut. olen sellanen kun olen ja muuksi en muutu. Kyllä sen näkee naamasta jaksaako juosta 2600 metriä .

      • Kaikenlaista sitä on
        ikisinkku35 kirjoitti:

        Ja vitut. olen sellanen kun olen ja muuksi en muutu. Kyllä sen näkee naamasta jaksaako juosta 2600 metriä .

        No ainakin löytyi syy sun sinkkuudelle. Enkä nyt tarkoita vaatimustasoasi naisen cooperissa.
        Hyvää yksinäistä loppuelämää !

    • 675675rt6ygf

      Syy kelpaamattomuuteesi voi olla oikeasti muussa kuin läskiydessä, esim. luonteessa. Läskiyttä on vain niin helppo syyttää!

    • Lers-si

      Onhan läski inhottavaa. Lihavat naiset haisevatkin ainakin kesäkuumalla.

    • m74peräkylältä

      Äläpä hättäile, jotkut tykkää muhkummista esimerkiksi mää.
      En oo kyllä mikkään tuulen mukava taipuva heinänkorsi ittekkään :DDD

    • Älyn haamu

      Läski ei ole nätti. Lihavan naisen vartalo on kuvottava.

      • jhjhfujjj

        Typeryys ja tuollainen lapsellisuus on kuvottavaa!

    • hbjhg

      "Tietysti voisin laihduttaa ja olen 100 % varma että sitten saisin edes jotain poikia kiinnostumaan minusta, mutta ärsyttää niin paljon, että jos ei kerta tämän näköisenä tai kokoisena kelpaa kenellekään niin miksi laihtuneena enää ketään haluaisin kelle läski ei kelvannut."

      Tuo on niin outoa logiikkaa. Ajattele asia vaikka näin. On kaksi kokkia. He tekevät samoista raaka aineista kakun. Toinen muotoilee ja koristelee kakkunsa viimeisen päälle hienoksi. Toinen vain länttää kaiken kasaan muodottomaksi mössöksi.

      Sitten juhlissa toinen kokki harmistuu kun kukaan ei syö hänen mössö kakkuaan vaikka siinä on samat ainekset ja se maistuu ihan yhtä hyvälle. Hän valittelee että kyllä hänkin voisi muotoilla ja koristella kakkunsa hienoksi, mutta miksi tekisin hienon kakun tuollaisille paskiaisille joille ei kelvannut mössö versio kakusta.

      • laiha ja läski

        Hahhahhaa, olipa hauskasti muotoiltu! :) Aivan totta tuo kakkuvertaus. Itsekin olen aina ennen ajatellut, että läski on rumaa ja epäkiihottavaa. Lisäksi siinä on se momentti, että jos itse urheilee paljon niin haluaa yleensä kumppanin joka on elämäntavoiltaan samanlainen.

        Minulle, sporttiselle naiselle kävi kuitenkin niin, että rakastuin työkaveriini joka sattuu olemaan läski. Ei siis mikään sairaalloisen lihava sohvaperuna, mutta lihasten päällä on reilusti läskiä kumminkin, ja kunnon maha löytyy. Yllättäen olenkin havainnut, että pullukkuus tuntuu hyvältä seksiä harrastaessa.
        Oletan että miehissäkin löytyy niitä, joiden mielestä pehmeä pullukkanainen tuntuu hyvältä.

        Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin minua hiukan pinnallisena ihmisenä aluksi mietitytti miten ympäristö suhtautuu läskiin poikaystävääni (nykyiseen mieheeni). Aiemmat poikaystäväni kun olivat olleet hoikkia ja muutenkin paremman näköisiä. Ei kuitenkaan mennyt kauaa ennen kuin tunteet miestä kohtaan syvenivät sen verran, ettei olisi voinut vähempää kiinnostaa mitä muut ajattelivat.

        AP, Suomessa on vaikka kuinka paljon lihavia naisia ja miehiä. Monet heistä ovat löytäneet itselleen partnerin. Ehkä olet vain törmännyt vääriin ihmisiin tähän mennessä. Varsinkin jos olet täältä netistä kumppania etsimässä, on riskinä etteivät miehet edes anna sinulle mahdollisutta jos et täytä heidän ulkonäkökriteerejään. Itsekin olisin varmaan mieheni yhteydenottoon jättänyt vastaamatta, jos olisimme netissä tavanneet. Livenä taas tulee ihmisestä niin helpommin tutuksi muitakin puolia kuin paino ja pituus.
        Ja vaikka itse olen hoikka ja nättikin, en löytänyt netistä sopivaa kumppania kun aikoinaan yritin nettideittailua. Se oikea löytyikin sitten livenä. Onnea etsintään sinullekin.

    • Normaali paras
      • m74peräkylältä

      • et silleen

        Tuo onkin aika jännä esimerkki, yllättävän hyvännäköinen nainen omasta mielestänikin!

      • xcbxcvbxcvb

        Tuossa kuvassa on ylipainoinen nainen. Jos sanoo: en halua läskiä, niin tarkoitat tuon muotoisia ja pienempiäkin. Et siis vain amerikanläskejä.

      • et silleen
        xcbxcvbxcvb kirjoitti:

        Tuossa kuvassa on ylipainoinen nainen. Jos sanoo: en halua läskiä, niin tarkoitat tuon muotoisia ja pienempiäkin. Et siis vain amerikanläskejä.

        Tuli läheltä nähtyä muutamaa ylipainoista tänään ja eivät kyl olleet tuonnäköisiä. Tuosta tulee jotenkin enemmän mieleen 'isoluisuus' ja tietty amatsoonisuus kuin ylipainoisuus.

      • kgkjgkgkgkg
        et silleen kirjoitti:

        Tuli läheltä nähtyä muutamaa ylipainoista tänään ja eivät kyl olleet tuonnäköisiä. Tuosta tulee jotenkin enemmän mieleen 'isoluisuus' ja tietty amatsoonisuus kuin ylipainoisuus.

        Sanotaanko näin, että vartaloni näyttää lähes tismalleen tuolta ja minä olen merkittävästi ylipainoinen. Olen vähän enemmän piempi ja enemmän tiimalasimuotoa eli vyötäröni on vähän kapeampi ja lantioni vähän leveämmät.

        Ylipainoa on monenlaista astetta ja voi johtua myös lihaksikkuudesta.

    • Mies1985

      -Lihavan ihmisen silmät näyttävät pienemmiltä. Miehet tykkäävät 'isoista' silmistä.
      -Miehet tykkäävät että voivat helposti kantaa, pitää sylissä ja käsitellä omaa naista ja että nainen on heitä itseään pienempi.
      -Lihominen voi synnyttää raskausarpia (ei liity itse raskauteen vaan ihon venymiseen)
      -Lihava ihminen (oletettavasti) joutuu asioimaan vessassa useammin, tekee suuremmat 'tarpeet' ja päästelee ilmaa enemmän.
      -Lihava ihminen hengästyy helpommin ja hikoilee enemmän, mikä aiheuttaa hajua ja ei-toivottua kosteutta.
      -Jotkut seksiasennot ovat vaikeita tai mahdottomia lihavan kanssa.
      -Miehen penis näyttää pienemmältä paksujen nakkisormien otteessa.

      • Pride Pride

        Mies joka on kiinnostunut siitä, miltä penis näyttää sormiotteessa on kyllä päivänselvä gay, vaikka olisikin niin syvällä kaapissa että toinen jalka on vielä Narniassa.

      • ...

        "-Lihavan ihmisen silmät näyttävät pienemmiltä. Miehet tykkäävät 'isoista' silmistä"

        Ahaa, tämän takia mulla on siis pienet silmät..Ei ne olleet tai näyttäneet kyllä isommat silloinkaan kun olin hoikka. Mulla tosin fädää ei kyllä kasvoihin tulekaan.

      • ...

        "-Lihava ihminen (oletettavasti) joutuu asioimaan vessassa useammin, tekee suuremmat 'tarpeet' ja päästelee ilmaa enemmän."

        Onneksi kirjoitit tuon 'olettavasti' edes sulkuihin, koska tuo ei todellakaan pidä paikkaansa. Luulisi sinunkin tietävän, että "'kaasuneritys' johtuu syömistäsi ruoka-aineista, ruoansulatuksesta yms. eikä ihmisen painosta. Enkä ole kysellyt, että minkä kokoisia tarpeita hoikemmat ystäväni tekevät mutta tiedän, että monilla on vatsan/suoliston kanssa ongelmaa.

      • Mies1985
        ... kirjoitti:

        http://www.healthhype.com/causes-of-bloating-and-gas-flatulence.html Tuon mukaan kaasulla ja lihavuudella voisi olla yhteys. Muu on ihan maalaisjärkeä. Isompi eliö (enemmän syövä) jättää taakseen suuremmat jätökset ja mahdollisesti useammin aivan kuten myös enemmän juova.

      • ...
        Mies1985 kirjoitti:

        "Isompi eliö (enemmän syövä) jättää taakseen suuremmat jätökset "

        Joku normaalipainoinen paljon liikkuva voi syödä paljon enemmän kuin ylipainoinen ihminen. Että ei tuokaan niin yksiselitteistä ole.

        jk. En ole tainnut pieraista tänään kertaakaan, vaikka olen lihava..Ehkä päästän illalla oikein jytkyn.

      • vcxvxcvcxfds

        Niin jos on normaalipainoinen, pitkä ja isokokoinen mies. Kyllä iso vain syö enemmän kuin pitkä. Ei se liikunta kulutusta kuitenkaan niin paljon nosta.

      • ...
        ... kirjoitti:

        "Isompi eliö (enemmän syövä) jättää taakseen suuremmat jätökset "

        Joku normaalipainoinen paljon liikkuva voi syödä paljon enemmän kuin ylipainoinen ihminen. Että ei tuokaan niin yksiselitteistä ole.

        jk. En ole tainnut pieraista tänään kertaakaan, vaikka olen lihava..Ehkä päästän illalla oikein jytkyn.

        Haluan vain ilmoittaa ennen kuin menen suihkun kautta nukkumaan, että olen päästellyt tänään pari kertaa kaasuja. Niitä voi kyllä vielä päästä lisää, koska söin salaatissa raakaa sipulia, ja sehän ei mun ruoansulatusjärjestelmälleni oikein sovi.

    • Sir Von Baughen

      "-Lihava ihminen (oletettavasti) joutuu asioimaan vessassa useammin, tekee suuremmat 'tarpeet' ja päästelee ilmaa enemmän."

      Onpahan taas oikea miinuksen,oletuksena vielä väärä.Siis siitähän juuri lihominen johtuu kun aineen vaihdunta ei pysy perässä.Sitten kun ihmisiä jotka voivat syödä hevosen lailla eikä liho,niin niitten kohalla toi pitää paikkaansa.

      • cvvxvxcvxfds

        Tuo on kyllä lähes poikkeuksetta pelkkää kuvitelmaa. Moni hoikka sanoo syövänsä kuin hevonen, mutta hän syö joko terveellisesti tai sitten syö vain pienempiä annoksia kuin luulee syövänsä.

        Ylipainoinen taas väittää ettei syö juuri mitään, mutta syö enemmän kuin kuvitteli. Kalorilaskuriin kun näpyttelee valehtelematta (ja ainoastaan valehtelematta, itselleen valehtelu pilaa koko yrityksen) kaikki syömänsä ruuat ja katsoo kalorilaskurin tuloksen. Sitten näpytellään päivän aktiivisuustaso, jolloin saadaan suurinpiirtein kulutetut kalorit. Yleensä lihavalla ihmisellä kalorit ovat plussalla tai -0 ja laihalla negatiivisella tai -0. Lihava ihminen kuluttaa enemmän kaloreita kuin hoikka ihminen, joten lihava voi syödä enemmän pysyen samassa painossa kuin hoikka.

        Eli lihavalla niitä aineita vaihtuu enemmän kuin hoikalla. Toki aineenvaihdunnassa on myös yksilöllisiä eroja, mutta ne ovat melkoista hifistelyä verrattuna siihen kuinka paljon syöt.

      • Miss Fury
        cvvxvxcvxfds kirjoitti:

        Kyllä monet miehet voivat syödä mitä vain lihomatta. Minä taas lihoisin heidän ruokavaliollaan ihan muodottomaksi.

    • 9+3

      Yhyhyy

      Ihan turha itkeä, syy lihavuuteen (ehkä sitä 0,01% lukuunottamatta, johon et tod kuulu) löytyy tasan korvien välistä. Totuus on vaan yksinkertaisesti on, ettei ylipaino ole tasan kenenkään mielestä ihmisessä viehättävä ominaisuus. Joo, jotkut ehkä pystyyy katsomaaan sen ohi, mutta plussaa se ei ole tasan kenenkään mielestä.

      Tähän väliin kymmenen tuhatta pläsöä itkee vääryyttä, mutta TOTUUS ON, ETTÄ LIHAVUUS JOHTUU MIELEN HEIKKOUDESTA.

      Ja kyllä, pätee todellakin sekä miehiin että naisiin!

      • Elä huua ku juttele

        Päätit reiluna kaverina sitten huutaa mielipiteesi capseilla.

        Luulenpa, että se johtuu mielenterveydestä... ja tuskinpa kovin positiivisessa mielessä.

      • 9+3

        Mielen heikkoutta on se, että asioita ystävättärien kanssa vatvoessasi tilaat sen latten ja kermaleivoksen vesilasin sijaan.

        Mielen heikkoutta on se, että lenkille lähtemisen sijaan jäät sohvalle pelaamaan pleikkaa.

        Herää nyt jumalauta vihdoin, senkin vitun läski!

      • sir_eino

        "Totuus on vaan yksinkertaisesti on, ettei ylipaino ole tasan kenenkään mielestä ihmisessä viehättävä ominaisuus."

        Ei pidä paikkansa. Sellaista pornoa on olemassa jossa on ylipainoisia naisia. Se kertoo siitä että ainakin osa miehistä ja oletettavasti myös naisista kiihottuu lihavista ja jopa suosii heitä parinvalinnassa.

        Tavallista se ei ole. Suurin osa haluaa normaalin.

        Painoa tärkeämpi kuitenkin biologisen haluttavuuden kannalta naisen osalta on vyötärö-lantiosuhde ja rinnat sekä miesten kohdalla lihaksikkuus ja jonkinlainen "voimakkuus". Olen itse BMIn mukaan lievästi ylipainoinen mutta ylipaino johtuu enimmäkseen lihaksesta ja vatsapalat näkyy. Enkä myönnä olevani epäviehättävä enkä sitä naisten mielestä olekaan.

      • Miss Fury

        Ylipaino sopii joillekin. En nyt tarkoita mitään sairaanloista ylipainoa,vaan suurinpiirtein painoindeksiä 26-35. Terveys pitää olla kunnossa tietty. Pidän eniten vähän pyöreämmistä miehistä. He ovat visuaalisesti viehättäviä ja hyvän tuntuisia.

      • Miss Fury
        Miss Fury kirjoitti:

        Ainiin, Tunnen muuten monia ylipainoisia, joiden ylipaino on pelkkää lihasta...

    • Kielenkäytöstavat

      Voi voi, eikö äiti opettanut käytöstapoja pienenä. Eikö pessyt suuta saippualla kun kiroilit. Minun oppilaani menevät nurkkaan häpeämään tai saavat jälki-istuntoa tuollaisesta kielenkäytöstä.

    • ??

      Huolitko itse lihavaa miestä?

    • IsompiLuuseriM34v

      Jos et sitä tiennyt, niin kaikenlainen parisuhdetoiminta perustuu nykyaikana pelkistetysti pelkästään ulkonäköön. Ulkonäkö ratkaisee aivan kaiken parinmuodostumisessa. Jos ei täytä ihannemittoja, jää takuuvarmasti yksin. Naisella riittää, jos on hoikka. Mutta jos on lihava, niin jää yksin. Se on fakta.
      Miehen taas pitäisi olla lihaksikas ja komea sen lisäksi että olisi hoikka tai normaalipainoinen.

      Itse olen hoikka, tosin mahaa on tullut vähän tuohon vyötärön seudulle mutta en silti itseäni lihavaksi kutsuisi (mittani 191/93). Olen geeneiltäni hoikka, joten kun olen syömättä ja treenaan enemmän tuota mahanseutua, saan varmasti tuon pienen kummun tasoitettua.

      Mutta anyways pärstältäni olen ruma enkä ole lihaksikas vaan laihan hoikka siis. Joten yksin jään. 34 vuotias olen ja yksin lähes aina ollut. Ihme tapahtui tossa 5 vuotta sitten kun silloin seurustelin yhden aikuisen teininaisen kanssa 3kk. Ei siitä pidemmän päälle tullut mitään kun olimme niin erilaisia. Sitä ennen ja sen jälkeen ilman seuraa ja yksin. Tämä oli ilmeisesti se poikkeus, joka vahvistaa tämän säänön.

      No elämä jatkuu. Muista tämä, jos haluat miehen laihduta. Koska fakta on, että maailmassa kaikki pyörii ulkonäön ympärillä. Se on surullista, mutta kylmää faktaa. Täysin kokeellisesti testattu ja validoitu. Fakta.

      Mutta koita silti jaksaa. On sitä itsekin jaksettu yksin ja elämässä on muutakin kuin ihmissuhteet.

      IsompiLuuseriM34v

    • Se riippuu taas kerran siitä miten se 90 kg on sijoiteltu sen rungon varteen. Joku voi olla jopa 160/90, eikä silti ole rintoja lainkaan. Sellainen on kyllä rumaa joo. Joku onnistuu lihomaan niin upeasti rintoja ja persettä kasvattaen, että eipä tuo mitään... että... Ei minulla kovalevy täynnä mitään bbw keloja ole... tietenkään...

      Mutta se minun pitää tässä kyllä todeta, että rinnattomien/pieni rintaisten naisten kannattaisi kyllä pysyä salaatti ja lenkkeily linjalla aika tiukasti.

      Rasvaprosentti on jees... Mutta tietyin ehdoin.

      • sir_eino

        Olen tästä tasan samaa mieltä. Ei paino vaan se, missä ne kilot on. Jos vartalomalli on sellainen että kaikki kasaantuu vatsaan niin sitten kropasta voi tulla jo aika pienellä ylipainolla ruma kun taas jotkut ylipainoiset naiset ovat taas todella seksikkäitä ihan pelkän vartalonsa takia. Ei ole olemassa mitään yhtä painorajaa. Eri naiset näyttää hyviltä eri painoisina.

        Jos näkisin tyttöystävän mitat paperilla, sanoisin että liian laiha mutta hänelle sopii hoikkuus koska hän on niin sirorakenteinen joten se ei haittaa.

      • XL ei aina ruma

        Näin tänään kaupassa sairaan upean rehevän naisen. Punaiset housut, korkokengät ja rinnat esiin nostava babydoll (? vai miksi niitä sanotaan) paita. Kaiken kruunasi pitkänä liehuvat kiiltävät hiuskset!

        Panisin!

      • XL ei aina ruma kirjoitti:

        Näin tänään kaupassa sairaan upean rehevän naisen. Punaiset housut, korkokengät ja rinnat esiin nostava babydoll (? vai miksi niitä sanotaan) paita. Kaiken kruunasi pitkänä liehuvat kiiltävät hiuskset!

        Panisin!

        Tiedän tunteen :P

    • MlES

      Ihan hyvin voi. Moni seurustelee

    • Kyllä mä voisin olla ison kanssa, mieluumminkin niin kuin hoikan kanssa. Kyllä isompi muodokkuus on mun mielestä hot. Mutta tahtoo vaan olla niin että toinen polttaa silloin, jota mä en siedä.

      Vai ettei ap kelpaa kenellekkään, oiskohan siihen jotain muita syitä kuin ulkonäkö? Kuten et oo kohdannut sopivaa tai elämäntavat on kamalia jne.?

      Mutta kyllä mulle kelpais, jos muuten natsaa.

    • 90kg

      Voisin ihan hyvin seurustella lihavamman miehen kanssa. En oikeastaan edes kiinnitä huomiota mihinkään urheilullisen näkösiin ja lihaksikkaisiin miehiin vaan ihan normaaliin vähän isompi kokoisiin.

      "Lihavan ihmisen silmät näyttävät pienemmiltä. Miehet tykkäävät 'isoista' silmistä.
      -Miehet tykkäävät että voivat helposti kantaa, pitää sylissä ja käsitellä omaa naista ja että nainen on heitä itseään pienempi.
      -Lihominen voi synnyttää raskausarpia (ei liity itse raskauteen vaan ihon venymiseen)
      -Lihava ihminen (oletettavasti) joutuu asioimaan vessassa useammin, tekee suuremmat 'tarpeet' ja päästelee ilmaa enemmän.
      -Lihava ihminen hengästyy helpommin ja hikoilee enemmän, mikä aiheuttaa hajua ja ei-toivottua kosteutta.
      -Jotkut seksiasennot ovat vaikeita tai mahdottomia lihavan kanssa.
      -Miehen penis näyttää pienemmältä paksujen nakkisormien otteessa. "

      Just. Aika ääripäähän vedetty melkeen kaikki kohdat. Vaikka olen läski, ei se tarkota etten eläisi ihan tavallista elämää ja tekisi samoja asioita kuin kuka tahansa muu. Minulla ei ole hengitys ongelmia, en käy vessassa normaalia useammin, no raskausarpia tietysti on, silmät näyttävät kohtalaisen isoilta ja seksiasennoista en tiedä kun ei kerta ketään ole ollut.

      Miesten tuntuu olevan vaikea ymmärtää, että kaikki läskit eivät vain istu kotona sohvalla ja syövät, vaan ovat niinkuin tavalliset ihmiset paitsi parikymmentä kiloa painavampia.

      No onneksi on vielä elämää sen verran edessä, että kerkee laihduttamaan jos iskee pakottava tarve saada mies.

      • 3+16

        Ihan mielenkiinnosta, voitko kertoa miten sinusta tuli ylipainoinen. Olitko lihava lapsi vai jäikö murkkuiässä totuttu runsas syöminen päälle sittenkin kun keho ei enää tarvinnut energiaa pituuskasvuun. Vai onko painoa ruvennut kertymään sen jälkeen kun hyötyliikunta on korvaantunut auton käytöllä. Meneekö pullaa ja leivonnaisia päivittäisten kahvitaukojen yhteydessä jne.

      • 90kg
        3+16 kirjoitti:

        Olen pienestä pitäen ollut. Ja urheiluharrastuksen loputtua reilun parisen vuotta sitten on tullut vielä lisää, vaikka silloinkaan en todellakaan mikään normaalin kokoinen ollut. Leivonnaisia en syö juuri koskaan ja herkkujakaan kuin viikonloppuna. Muutenkaan en mielestäni syö erityisen paljon, välillä unohtuu lämmin ruoka kokonaan ja napostelua en harrasta. Toisaalta liikuntaakaan en ehdi oikeastaan töiden takia enää harrastamaan.

    • Mies213Q23

      Miksi kaikki miespuoliset on niin ulkonäkökeskeisiä?
      Kaikki miehet ei ole ulkonäkökeskeisiä mutta ne jotka
      ovat niin he ovat sen takia koska jotkut naiset ovat erittäin ulkonäkökeskeisiä
      eli siis sitä saa mitä tilaa..

    • Simppeliä

      Jotta voi seurustella täytyy mm. tuntea seksuaalista vetoa seurustelukumppaniin. Lihavat aiheuttavat lähinnä kuvostusta ei halua.

    • sir_eino

      No en sano automaattisesti että ei. 90kg kuulostaa kyllä naiselle paljolta, siis minun makuuni liian paljolta. Oletan, ettet ole 180 cm pitkä.

      Paino ei kuitenkaan ole este jos nainen olisi muuten hyvä. Yökerhossa en välttämättä ensimmäiseksi lähtisi iskemään huomattavan ylipainoista naista vaikken edes pidä mistään linnunluisista, törkeän laihoista naisista. Oma vartalomieltymys on normaali. Siis oikeasti normaali, ei mikään Voguen kansimalli tai Miss XL normaali.

      Painoa tärkeämpää kuitenkin on se, miten nainen liikkuu ja miten liha kasautuu. Hoikka nainen voi liikkua rumasti ja hänen vartalonsa muoto voi olla kiinnostamaton. Sitten toisaalta mulla on yksi tuttu tyttö joka painaa omien sanojensa mukaan 80 kiloa mutta kilot ovat jakautuneet "oikein" eli neidillä on isot rinnat, melko kapea vyötärö ja takapuoli. Ylimääräistä siis on, mutta koska sitä on enimmäkseen niissä kohdissa missä ylimääräistä saa olla niin se ei haittaa.

      Miehiä on moneen junaan. Jotkut miehet pitävät reilun ylipainoisista naisista. Useimmat varmaan toivovat että kumppani olisi suurinpiirtein normaalipainoinen. Pieni ylipaino varmaan haittaa vain miesten vähemmistöä.

      Enemmän sinuna olisin huolissasi terveydestäsi. Jos sulla on ylipainoa se 20-30 kiloa niin siitä tulee kyllä ennemmin tai myöhemmin vakavia ongelmia.

      • sir_eino

        "Sitten toisaalta mulla on yksi tuttu tyttö joka painaa omien sanojensa mukaan 80 kiloa mutta kilot ovat jakautuneet "oikein" eli neidillä on isot rinnat, melko kapea vyötärö ja takapuoli."

        Ja toi ei sitten johdu pukeutumisesta. Nainen on ollut aikoinaan myös seksikaveri eli olen tutustunut kyseiseen vartaloon alasti. Ihan hyvä kaikin puolin.

      • Mies1985

    • bmi 20

      Varmaan sama juttu kun toistekin päin.. en minäkään huolis läskiä ukkoa kun itekkin oon pitäny itteni hyvässä kuosissa. Läskit ei vaan paneta ja hoikkuus on hyvännäköstä. Ylipaino kertoo luonteen heikkoudesta, joten laihduttamaan vaan niin ei tarvi valittaa. Ei oo oikotietä onneen.

      • Paradigma

        "Ylipaino kertoo luonteen heikkoudesta"

        Luonteen heikkous on mielenkiintoinen termi. Mitä se pitää sisällään? Onko heikkoluonteinen ihminen kunnianhimoton, työtävieroksuva, ihmissuhteissa välinpitämätön ameeba, joka vain löntystelee elämässä eteenpäin ns. vahvojen ihmisten vietävänä kuolemaansa saakka? Jos on ylipainoa, onko se välttämättä indikaatio ns. heikosta luonteeesta? Onko heikko luonne = huono ihminen?

        Kiinnostaa vain...

    • jo aikuinen mies

      Vaikea uskoo et kellään se seurustelu olis painosta kiinni. Hymyile ja ota kontaktia, ihan tosi, kyl sieltä joku löytyy

    • Darth

      Mitä kävin perjantaina ulkona ensimmäisen kerran 6 vuoteen, niin muutos on ällistyttävä. MInusta näytti että vähintään 70% naisista oli ylipainoisia ja paino ehkä 80-100kg tietämissä. Sitten oli parikymmentä prossaa niitä pyöreän normaalipainoisia (pituus sentteinä - 100) ja vain kourallinen siroja tai hoikkia. Toki miehissäkin oli ylipainoa, mutta miehistä se ei erottunut samalla tavalla ilmeisesti lihaksien takia, enkä kyllä muutenkaan miehiä tiiraillut.

      Minulle tämä oli järkytys. Kun itse olen aina ollut hoikka(178/70) ja paino ei vain tuosta nouse ellen jollekin proteiinikuurille ala. Normaalipaino tai hoikkuus on minulle eräänlainen itsestäänselvyys. En vain kykene näkemään itseäni 80-100 kiloisen naisen kanssa. Sitäpaisti pienet ja sirot naiset herättävät minussa voimakkaan suojeluvaiston. Sellaisen että haluaa vain ottaa toisen syliinsä. Olkoon se sitten vaikka sitä mystistä kemiaa.

    • kaikkea sitä.

      Ne on niitä itseään "kurvikkaina" ja "naisellisina" pitäviä tapauksia. Nuo 80-100 kg siis.

    • mrsporty567

      Koska olen ns. urheiluhullu ja en halua suhteeseen jonkun mcdonalds perseen kanssa. Sitä istut sohvalla ja mussutat sipsejä sillä aikaa kun minä käyn lenkillä? Herää todellisuuteen, ketään ei halua itsekuritonta lehmää sohvalleen.

      • Miss Fury

        Jaa. Minun ylipainoinen ystäväni käy kanssani lenkillä.

    • Jaska'

      Hoikka tyttö kiihottaa enemmän. En oo ikinä tsiikaillu lihavien perseitä sillä mielellä, että haluaisin panna. Ei sinun mukavuudellasi ole mitään merkitystä kun kipinä puuttuu, kaverina voisin kyllä pitää.

      • 90kg

        Sehän se ongelma onkin, kun kaveripoikia kyllä riittää, mutta jos jotain vakavampaa sutinaa haluaisia ei vapaaehtoisia ole. Ymmärrän kyllä, että läskiä ei voi katsoa eroottisessa mielessä, joten kai se on tyydyttävä ihan kaveripohjalla olemiseen poikien kanssa.

    • alea_iacta_essi

      Jos sinä sanot olevasi läski, niin uskotaan: olet läski. (Taustalla vain jupisen jotain siitä, minkä pituinen, miten kilot jakautuneet, onko lihasta).

      Miksi ei läskiä? Ensimmäinen kompastuskivi, jos ajattelen oikeasti läskiä miestä, olisi elintavat. Olisi vaikea asua saman katon alla. Mieluummin jotain normaalia kuin jääkaappi täynnä herkkuja ja mies joka marisee vain, jos ehdottaa kävelyä.

      Jos kuvittelen olevani mies, niin en haluaisi läskiä naista senkään takia, että naisethan yhä edelleen kodeissa ruuan tekevät/ostavat, lastenkin ruuan. En haluaisi paksua mammaa, joka roudaa paksuja lapsia mäkkäriin päivälliselle.

      Puhuin näissä yleisesti "läskiydestä", en väittänyt ap:n olevan esimerkkieni kaltainen.

      "Tietysti voisin laihduttaa ja olen 100 % varma että sitten saisin edes jotain poikia kiinnostumaan minusta, mutta ärsyttää niin paljon, että jos ei kerta tämän näköisenä tai kokoisena kelpaa kenellekään niin miksi laihtuneena enää ketään haluaisin kelle läski ei kelvannut."

      Mittaatko identiteettiäsi kiloissa? Keksi parempi mitta tai määre. Sitä paitsi jopa tällä mölönpölöpalstalla monet miehet ovat ilmaisseet, ettei lievä ylipaino ainakaan ole este ja jotkut tykkää nimenomaan muhkumman mallisista.

    • Reipas Poikamies

      Itse olen 180cm pitkä ja silleen raamikaskin etten ole tikku mitä käytännön töistäni on lihaa luurankooni kertynyt ja minun itsetuntoni kyllä riittää lähestyä ja jutskata kaikenlaisten naisten kanssa.

    • 90kg

      Ärsyttää, heti kun on ylipainoinen niin leimataan mäkkiläskiksi ja ettei ole mitään kontrollia elintavoista! Asia ei ole niin, tykkään tehdä mieluummin jotain muuta kuin maata kotisohvalla ja syödä sipsiä! Voisin jopa sanoa itseäni aktiiviseksi viikonloppuisin ja harvemmin jään kotiin löhöilemään.

      No ihan sama, miestä ei ole eikä näköjään tule olemaankaan.

      • Miss Fury

        Minulla on ystävä, joka harrastaa lähes saman verran liikuntaa kuin minä ja syö terveellisemmin kuin minä ja on silti lihava.

      • alea_iacta_essi

        Ap, sanoit itse aloituksessa olevasi läski. "Läski" ei viittaa mihinkään pieneen ylipainoon eikä hyviin elintapoihin ja liikunnallisuuteen. Edellä vaihdatkin yhtäkkiä termiä, oletkin vain olevasi "ylipainoinen", joka on huomatttavasti neutraalimpi termi painon määrän ja elintapojen suhteen. Et nyt pelaa ihan reilua peliä: vaihdat kesken pelin määritelmiä. Jokin "olen väärinymmärretty läski" koko aloituksen tarkoitus taisi ollakin.

        Jotenkin tulee mieleen, että sinulla on ehkä livenä tapana alkaa puhua miehille "läskeistäsi" ja kun mies ei sano sinun olevan hyvin hoikka, alat sättiä miestä ja voihkit, että miestä ei tule koskaan tulemaan.

      • --------------------
        alea_iacta_essi kirjoitti:

        korj. "että miestä ei tule koskaan olemaan"

      • CC
        Miss Fury kirjoitti:

        Minulla on ystävä, joka harrastaa lähes saman verran liikuntaa kuin minä ja syö terveellisemmin kuin minä ja on silti lihava.

        Onhan tossa energian kulutuksessa levossakin eroja, mutta on todennäköistä että sinä joko kulutat tai saat energiaa paljon enemmän kuin hän.

        Vege ravinnollakin on itsensä mahdollista lihottaa jos haluaa. Jotku napostelee päivät pitkät ja eivät edes itse havaitse kuijnka paljon syövätkään. Jotkut liikkuvat kaiket päivät ihan huomaamatta ja se polttaa enempi energiaa kuin se, että käy jokusen kerran viikossa aktiiviliikunnassa.

        CC

      • CC
        CC kirjoitti:

        kulutat paljon enemmän tai saat paljon vähemmän*

        CC

      • 90kg
        alea_iacta_essi kirjoitti:

        Ap, sanoit itse aloituksessa olevasi läski. "Läski" ei viittaa mihinkään pieneen ylipainoon eikä hyviin elintapoihin ja liikunnallisuuteen. Edellä vaihdatkin yhtäkkiä termiä, oletkin vain olevasi "ylipainoinen", joka on huomatttavasti neutraalimpi termi painon määrän ja elintapojen suhteen. Et nyt pelaa ihan reilua peliä: vaihdat kesken pelin määritelmiä. Jokin "olen väärinymmärretty läski" koko aloituksen tarkoitus taisi ollakin.

        Jotenkin tulee mieleen, että sinulla on ehkä livenä tapana alkaa puhua miehille "läskeistäsi" ja kun mies ei sano sinun olevan hyvin hoikka, alat sättiä miestä ja voihkit, että miestä ei tule koskaan tulemaan.

        Minulle ylipainoinen ja läski tarkoittavat samaa asiaa, läski vain on rumempi sana, joten kuvaa paremmin minua.
        Ja en todellakaan puhu miehille ulkonäöstäni sanaakaan, en ole valittaja -tyyppiä livenä. Enkä halua, että miehet kiinnittävät ulkonäkööni ylimääräistä huomiota.

      • 87767655
        90kg kirjoitti:

        Jos läski on rumempi sana kuin ylipainoinen, niin eiväthän ne silloin merkitse samaa!

        Sinun oma suhtautumisesi painoosi on hyvin kielteinen - älä syytele muiden suhtautumista, syyyttele ensisijaisesti omaa suhtautumistasi.

    • normaaliii!

      Siksi ei läskiä kun läskit puhuu vain läskeistään ja luulee että niiden läskit on maailman mielenkiintoisin asia!

      • 90kg

        Eiköhän tän viestiketjun vois tiivistää tähän:

        Laihduta tai ole yksin.

      • Sir Von Baughen
        90kg kirjoitti:

        Eiköhän tän viestiketjun vois tiivistää tähän:

        Laihduta tai ole yksin.

        "Eiköhän tän viestiketjun vois tiivistää tähän:

        Laihduta tai ole yksin."

        Niii-i,mitäs kysyit.Tuon täältä saadun vastauksen olisin kyllä osannut kertoa ilmankin liki 70 vastausta.

        Täällä oleva jengi on todella pinnallista ja itseensä kääntynyttä.Täältä saa harvemmin järkeviä vastauksia tälläisiiin kyselyihin,valitettavasti.

      • 5+15
        90kg kirjoitti:

        Eiköhän tän viestiketjun vois tiivistää tähän:

        Laihduta tai ole yksin.

        Jos ei passiivista introverttia haeta kotoa, miksi lihavalle pitäisi antaa erikoiskohtelu? Kamalan itsekästä, höpö höpö.

        Näin se vain menee. Joskus pitää olla valmis kehittämään itseään tai tekemään uhrauksia ja työtä, jotta saa toivomansa. Aina ei kotipalvelu tule hakemaan edes prinsessoja. Sitäpaitsi, joillekin lihava kelpaa kuten itmiehelle.

      • Siis...joo!
        90kg kirjoitti:

        Eiköhän tän viestiketjun vois tiivistää tähän:

        Laihduta tai ole yksin.

        => Juokse tai kuole!

    • Siksi että rumalla

      naisella ei tee mitään!

    • Luonnollisesti sinun

      Penikseni on allerginen läskille ja menee piiloon kun edes aistii että sellaista olisi lähettyvillä varsinkaan suurempia kasautumia.

      Tekee hommat hankalaksi sitten sängyssä kun nainen ei kiihota yhtään kun omaa läskiä.

      Naisen pitää olla vain hoikka ja sopusuhtainen eikä mikään itseensä läskiä keräävä punteropallero.

    • Viisi hyvää 1syytä

      1) Läski ei ole viehättävää vaan vastenmielistä esteettisesti. Kiihotusaste laskee huomattavasti jopa käytännössä lopahtaa

      2) Läskistä tulee kuva että hän on laiska, saamaton ja puhditon. Selitykset ei auta jos totuus on kaikkien nähtävillä ja luettavissa vaakalukemista. Syöt kuin porsas ja liikut kuin etana. Läski on siis tahdoton elukka.

      3) Läskin kanssa olisi vaikea järjestää toimintaa kun läski ei jaksaisi esimerkiksi samalla tavoin kuin normaali. Lisäksi läskin porsasmainen punastelu, puuskutus ja hikoilu helposti olisi rasittavaa. Ei pysyisi perässäni.

      4) Läskiä ei viitsisi viedä kaupunkiin kun hänen vieressään hävettäisi kävellä ja ei häntä haluaisi esitellä kavereille. Eivät kaverini sanoisi mitään, mutta heistä olisi helppo päätellä että miten tällainen urheilullinenkin jäbä on tollaisen läskin ottanut.

      5) Läskin elämäntavat periytyy lapsille joko geeneissä ja/tai kasvatuksessa enkä tahtoisi nähdä omien lapsieni olevan läskejä heidän äitinsä takia.

    • Reipas Poikamies

      Samahan se on näin miehenä todeta että miks rehkiä urheilemalla ja nähdä vaivaa olla timmissä kunnossa jos se mitä kokemusta minulla naisista on, on ihan muusta kiinni kuin kropan hoikkuudestani?

      Se että pelkästään hoikka mies olisi tasokkaampi parisuhdemarkkinoilla kuin tukevampi mies on täyttä paskaa.

      Pyöreä nainen omaa satakertaa paremman aseman parisuhdemarkkinoilla kuin esim. random sosiaalisia klikkejä omaava urheilija mies, siitä ette pääse kusipäisillä listoillanne mihinkään.

    • ssbbwlover

      paras typy olis sellane yli 150kg-300kg
      valtava maha ja jätti tissit ja sit hyvänäköne naama ja kivan kuulone ääni
      sit sellane hieno perse niin siinä on sopiva lyyli mulle

    • kaaleppi savolainen

      Voi ei...

      Ei kysymys ole siitä, etten voisi. Olen jopa pannut painoisiasi ja vieläkin painavampia ja jopa seurustellut fätön kanssa.
      Eikä siinä ole valittamista, vanehmmiten kuitenkin on joututnut monista
      vammoistaa huolimatta laihduttamaan tarkkailemaan ruokavaliotaan etc.

      Niin kyse ei todellakaan ole ulkonäöstä tai muodosta,
      vaan siitä mitä läskit edustavat.
      En ottaisi myöskään tupakoitsijaa tai alkoholistia,
      edes sellaista joka juo "vähän"

      Kysymyksessä on elämän kunnioittaminen!!!

      Ei tässä sen kummemmasta ole kysymys, moni ystäväni,
      läheiseni, tuttuni ja puolituttuni on jossain vaiheessa päättänyt,
      että nyt loppuu läskeily ja tipauttaneet ihan 150 kg:stä aina 5 kg:hens asti painoa.
      (itse droppasin 25 kg)

      Seurustelussa on kyse lapsista, eivätkä lapset tarvitse kuollutta
      isää eikä äitiä.Itseasiassa koko seurustelu tähtää lisääntymiseen,
      vaikkakin on täysin viettien pettämsitä ja koska naaras joutuu pakosta
      enemmän jälkikasvun kanssa tekemisiin, niin uroksella on tehtävänään
      vaikea valinta... Selvityykö jälkikasvu jos esikuva on läski?..Jos selviää,
      niin sitten sillä ei ole väliä..Mutta entä jos jälkikasvukin haluaa olla läskejä??
      Ou nou...

      Kysymyksessä on vastuu ei estetiikka.

    • setujuj

      Viimeisin ihastukseni oli "läski". En pitänyt hänen painoaan millään tapaa ällöttävänä, vaan minusta hän oli ihanan pehmeä. En ihastu painoon, vaan ihmiseen. Voin yhtälailla olla pallukan kuin tikunkin kanssa. Pääasia, että ihminen itse viihtyy vartalossaan. Tiedän että moni ajattelee eri tavalla. Mutta hei, mitä väliä? Painoihanne on kautta historian elänyt aaltomaisin liikkein. Jääpähän ainakin minulle enemmän valinnanvaraa :D

    • Älyn haamu

      Rumalla naisella ei tee mitään!

    • 79kg miäs

      Kattokaa suurinta pudottajaa. Siinä yks 19 vuotias painoi joku 200kg ja muutkin oli yli 140kg reilusti.Ne painoi kaks kertaa enemmän kun minä.

    • Molemminpuolista

      Ei kiinnosta kysellä kenenkään mieltymyksiä. Valitkoot omansa millä kriteereillä tahansa, kunhan jättävät muut ja heidän valintansa rauhaan. Jos tämä ei onnistu, niin selitykset alkaa maistumaan p-kalta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      384
      2009
    2. Olisiko sinulla mitään toiveita?

      Miten sinä toivoisit minun sinua lähestyvän? Mitään mitä olisi tosi hyvä tietää ennen sitä? Jos ei sen kummempia, niin
      Ikävä
      53
      1710
    3. Miksi toisten toiveet ahdistavat teitä?

      Kertokaapa miksi toisen ihmisen toiveet mahdolliselle kumppanilleen ahdistavat niin kovasti? Oletatko, että hän vaatii j
      Sinkut
      209
      1364
    4. Mitä tuntemuksia

      sinulle tulee, kun hän ilmestyy näköpiiriin? Vaihtelevatko ne?
      Ikävä
      84
      1086
    5. T mies missä oot

      T mies pääsetkö lähtemään sieneen villasukat tein sulle 💕🐶
      Ikävä
      69
      1005
    6. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      58
      948
    7. Turun tunnin juna toteutetaan

      Köyhiltä viedään mutta tunnin juna Turkuun viedään läpi. Puhaltakaa PS nyt tämä poikki! https://www.hs.fi/politiikka/ar
      Perussuomalaiset
      110
      861
    8. Oletko kertonut tästä

      Meidän oudosta jutusta kenellekään? Olen kertonut ystävälleni, että olet saanut minut sekaisin…, mutta tästä hän ei tied
      Ikävä
      48
      832
    9. Homouden synti

      Kerrotaan faktoja alkuun. On olemassa vain kaksi sukupuolta ja aviolIiitto on vain ja ainoastaan miehen ja naisen välin
      Luterilaisuus
      259
      782
    10. huono vai hyvä juttu

      Miten ulkopuoliset reagoisivat jos olisit kaivattusi kanssa yhdessä....?
      Ikävä
      46
      690
    Aihe