Ääri-ilmiöitä pukkaa

"Nyt useiden tiedemiesten mukaan voidaan jo havaita, että ilmastonmuutos on lisännyt äärimmäisten sääilmiöiden, kuten voimakkaiden hurrikaanien, tulvien ja kuivuuden todennäköisyyttä."

Lue CO2-raportti.

3

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuumaa kuin kuubassa

      Ei tuo lainaamasi teksti ainakaan minulle mitään uutta tietoa tuo. Eikä se mielestäni miksikään muuta mainitsemiani asioita.

    • kuumaa kuin kuubassa

      Juu, CO2-raportissa oli sentään kuvailtu, mitä tutkitaan ja mitä on havaittu.

      "- Tästä ei kuitenkaan voida vetää sellaista johtopäätöstä, että tietty sääilmiö johtuisi ilmastonmuutoksesta: Luonnollinen vaihtelu on aina otettava huomioon, Stott sanoi. "

      Siksi ei voida sanoa, että esimerkiksi Venäjän lämpöaalto johtuisi nimenomaan AGW:stä. Saati sitten että Lahden raviradalla tai vaikkapa Porissa riehunut pienialainen sekä voimakas ukonilma johtuisi AGW:stä. Ei vaikka vuonna 2011 olisi Suomessa nelinkertainen määrä salamaniskuja verrattuna keskiarvoon.

      Näihin tiettyihin sääilmiöihin kuulunnee esimerkiksi ukkosmyrskyt sekä niiden kehitys Suomessa. On kuitenkin mahdollista että AGW lisää voimakkaita ukkosmyrskyjä Suomessa. Voi myös tapahtua niin, että tavalliset sadepäivät lisääntyvät sekä jatkuvammat suurempialaiset tulvia aiheuttavat sateet. Ja voi olla että.... Mutta malleja pitää kehittää, niitä pitää todentaa. Valitettavasti se 30 vuotta on monessa mielessä minimijakso, millä ilmastoa pitää tutkia. Vaihtelua kun on kovasti.

    • viilenevä pallomme

      AGW-teorian väittämä pohjoisten alueiden suuremmasta lämpenemisestä on pahassa ristiriidassa tämän ääri-ilmiöiden lisääntymisteorian kanssa.

      Jos pohjoiset alueet lämpenevät enemmän kuin eteläiset, se pienentää lämpötilaeroja ja näin ollen myös vähentää ääri-ilmiöiden syntyä.

      Sen sijaan ilmaston viileneminen voisi tosiaan lisätä ääri-ilmiöitä.

      Nythän valtameret ovat globaalisti viileämpiä kuin 2000-luvulla keskimäärin. Kun tämä merien yllä oleva viileä ilma kohtaa mantereiden yllä olevan lämpimämmän ilman, se synnyttää ukkosia, tornadoja ynnä muuta.

      Useimpiin, ellei kaikkiin viime aikojen ääri-ilmiöihin on liittynyt keskimääräistä viileämpi ilmamassa. Esimerkiksi Australian ja Thaimaan sateissa, samoin Pohjois-Amerikan äskeisessä tornadoinvaasiossa.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe