Nuoret ja lapset riistopalkka hommiin

sanoi Sarasvuo

Jari revittää täpöllä, kilpailykyky maailmanmarkkinalla palautettava:

"Trainer's Housen pääomistaja halusi pistää töihin myös nuoret ja lapset, vaikka vain muutaman euron "riistopalkalla".

"Meillä ei ole muuta mahdollisuutta pelastaa tätä yhteiskuntaa kuin laittaa väki töihin."

Muodikas downshifting on yritysvalmentaja Jari Sarasvuon mielestä silkkaa itsekkyyttä, koska suomalaiset on pakko saada tekemään enemmän töitä. Sarasvuon mielestä menestyjien ei siis ole reilua keventää työpanostaan, vaan antaa kaikkensa yhteisen hyvän eteen.

Luvatut eläkkeet jäävät muuten maksamatta, eikä edes töistä ole varaa maksaa riittävästi palkkaa, koska työ ei tuota tarpeeksi. Esimerkiksi Sarasvuo nosti itsensä.

"Anteeksi, että sanon näin, mutta ei minun tarvitsisi materiaalisten tai sosiaalisten tarpeiden takia töitä tehdä", Sarasvuo latasi.

Kyytiä sai myös "syrjäyttävä sosiaaliturva".

"Annetaan lahjus sen eteen, että laiskottelee", hämmästeli Sarasvuo.

Työn ylistys sai tukea myös Suomi Areenan muilta keskustelijoilta: sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikolta (kok), Elinkeinoelämän keskusliiton ylilääkäriltä Jan Schugkilta ja SAK:n kehittämispäälliköltä Juha Antilalta."

Lähde Hesari:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Sarasvuo haluaa nuoret ja lapset riistopalkalla töihin/1135267793536

300

5278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 6+19

      Jos ollaan maksavinaan niin ollaan tekevinään, näinhän se menee. Silti nämä ahneet yrityspomot haalivat itselleen muhkeita optioita orjatyön kustannuksella. HÄVETKÄÄ !!!! Tätä samaa riistotoimintaa harrastetaan jo Aasian maissa eikä se tuo pitkällä tähtäimellä mitään hyvää yhteiskuntaan!

      • tirlittantan

        NoNNIIN

        Nyt kyllä meni, sori vaan Sarasvuo
        KAIKKI sun kirjat kirppikselle myyntiin!

        Jos niitä nyt joku haluu =D


      • säälittävää !

      • Karenssissa, 0-tulot
        tirlittantan kirjoitti:

        NoNNIIN

        Nyt kyllä meni, sori vaan Sarasvuo
        KAIKKI sun kirjat kirppikselle myyntiin!

        Jos niitä nyt joku haluu =D

        En ole lukenut kyseisen ukon kirjoja, enkä lue.
        Saisi kyseinen ukko vaan semmoisen taudin, jota ei rahalla paranneta, olisi se hänelle oikein.


      • oik-eudenmukaisuutta
        säälittävää ! kirjoitti:

        Kovin köyhähän tuo Sarasvuokin on mitä tulee ex- vaimolle talosta maksettuun hintaan..

        http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/muut.shtml/1358131/jari-sarasvuo-lunasti-ex-avopuolisonsa-ulos-miljoonatalosta

        Jos tontti maksoi jo 400th.

        "Anteeksi, että sanon näin, mutta ei minun tarvitsisi materiaalisten tai sosiaalisten tarpeiden takia töitä tehdä", Sarasvuo latasi."

        Ehkä kannatais kuitenkin..

        Suomalaisten pitäisi kerätä rahaa ex-vaimolle kunnon asianajajan palkkaamista varten.

        Ehkäpä joku iltapäivälehti panisi keräyksen pystyyn ja hankkisi asianajanajan. Siitä syntyisi mojova juttu.


      • iuytrfg
        Karenssissa, 0-tulot kirjoitti:

        En ole lukenut kyseisen ukon kirjoja, enkä lue.
        Saisi kyseinen ukko vaan semmoisen taudin, jota ei rahalla paranneta, olisi se hänelle oikein.

        Ihan syyttäkö karenssia sait? En kehtaisi mainita.


      • Eiköhän ole jo
        Karenssissa, 0-tulot kirjoitti:

        En ole lukenut kyseisen ukon kirjoja, enkä lue.
        Saisi kyseinen ukko vaan semmoisen taudin, jota ei rahalla paranneta, olisi se hänelle oikein.

        Jarilla parantumaton sairaus?


      • Pari Parasvuo
        tirlittantan kirjoitti:

        NoNNIIN

        Nyt kyllä meni, sori vaan Sarasvuo
        KAIKKI sun kirjat kirppikselle myyntiin!

        Jos niitä nyt joku haluu =D

        Pistä suoraan paperinkeräykseen, säästyt vaivalta.
        Joudut kuitenkin ne raahaamaan takaisin kirppikseltä.
        Miksi muuten olet ne hankkinut?

        Kyllä minäkin osaan pas..a puhua tonnilla tunti.
        Voin jopa hieman tinkiä hinnastakin.


      • Naurattaa.....

        Työttömien Valtakunnallisen Yhteistyöjärjestö TVY:n puheenjohtaja ja Tasavallan harjoittelijat ja tukityöllistetyt THT ry:n puheenjohtaja käyvät keskustelua aiheesta:

        http://thtforum.x10.mx/viewtopic.php?f=17&t=7

        Keskusteluun voi osallistua muutkin :)


    • kalle_palle

      Miljonääri kehtaa päästää suustaan tollasia.
      Ampuis ittensä pääsis maailma helpommalla!

      • miehenkuvatus olet

        SARASVUO nökärhammas. Sössöttäjä!! Sinä se teet lapsia jo usemman naisen, niin muistappas pistää ne töihin heti. Aloita jo ajoissa, onhan sulla nyt vauva oppimassa. Lapsiparat. Tuollainen isä suustaan niin mitä niistä tulee?? Olet aina ollut TYHMÄ ny T olet ISO IDIOOTTI!!! Onko seuraava lauseesi, että mummot ja papat vanhainkodeista töihin?? Sinusta on inhimillisyys kaukana.


      • Mooses Kutuhaara
        miehenkuvatus olet kirjoitti:

        SARASVUO nökärhammas. Sössöttäjä!! Sinä se teet lapsia jo usemman naisen, niin muistappas pistää ne töihin heti. Aloita jo ajoissa, onhan sulla nyt vauva oppimassa. Lapsiparat. Tuollainen isä suustaan niin mitä niistä tulee?? Olet aina ollut TYHMÄ ny T olet ISO IDIOOTTI!!! Onko seuraava lauseesi, että mummot ja papat vanhainkodeista töihin?? Sinusta on inhimillisyys kaukana.

        PALASOKERI-HAMMA SARASVUO ON TAVALLINEN KURAHAARA. joka ei aiheuta toimenpiteitä ( vaaraton )



        SSSS ry Salon esi-kunta


      • hgfdfghj
        miehenkuvatus olet kirjoitti:

        SARASVUO nökärhammas. Sössöttäjä!! Sinä se teet lapsia jo usemman naisen, niin muistappas pistää ne töihin heti. Aloita jo ajoissa, onhan sulla nyt vauva oppimassa. Lapsiparat. Tuollainen isä suustaan niin mitä niistä tulee?? Olet aina ollut TYHMÄ ny T olet ISO IDIOOTTI!!! Onko seuraava lauseesi, että mummot ja papat vanhainkodeista töihin?? Sinusta on inhimillisyys kaukana.

        Sitten se inhimillisyys heitetään romukoppaan, kun rahat loppuu. Silloin on kovat ajat niillä jotka ovat tottuneet laiskottelemaan. Että kyllä Sarasvuo on ihan oikeassa.


      • jarireppana

        he,ei olla kateellisia, sarasvuo tietää että häntä inhotaan ja hänkin on kuolevainen..nyt on mukava olla koppava mutta alintajunta ei kuitenkaan petä, ehkäpä se lapsuus siellä yksiössä on muovannut hänet. muistan sarasvuon esittämän "laitapuolen kulkijan" (mainos). koskaan tiedä vaikka olisi tulevaisuudessa omakuvansa. elämä on julmaa..pahuudella on taipumus palata pahan luo..


      • enought
        miehenkuvatus olet kirjoitti:

        SARASVUO nökärhammas. Sössöttäjä!! Sinä se teet lapsia jo usemman naisen, niin muistappas pistää ne töihin heti. Aloita jo ajoissa, onhan sulla nyt vauva oppimassa. Lapsiparat. Tuollainen isä suustaan niin mitä niistä tulee?? Olet aina ollut TYHMÄ ny T olet ISO IDIOOTTI!!! Onko seuraava lauseesi, että mummot ja papat vanhainkodeista töihin?? Sinusta on inhimillisyys kaukana.

        Joo muistappa Jari pistää tyttös tää pienimmäinen heti kun kynnelle kykenee peseen vessanpönttöjä hintaan 1e /tunti.
        On teillä porvareilla nyt kova hinku saada sosiaaliturva ajettua alas!!
        Myönnän että nuorisotyöttömyyttä on ihan liikaa.Ja siihen on puututtava mielummin kuin ajettava eläkeläisiä töihin heitä vielä elättämään!!
        Mutta säällinen palkka tietysti taitojen kehittyessä pitää maksaa nuorellekkin!
        Eläkkeelle pääseminen ei ole helppoa.Varsinkaan ennenaikaiselle.
        Ja he ovat jo päivätyönsä kyllä tehneet.
        Antakaa nyt olla läikyttämästä kuppia liikaa.
        On tainneet unohtua ne ajat mitä tapahtuu kun työväki saa tarpeekseen!
        Sitäkö te haluatte?


    • mk

      Ei yli 10vuotiaalle 2-4€ palkka mikään riistoa kun ei tartte mitään elämistä maksaa kun vanhemmat elättävät. Linnanmäemn työntelijat vilittavat että 7,5 egen palkka on huono niin kyllä se teineille hyvä palkka on kun ei vielä osata mitään. Koululaisille 5€ palkka on hyvä kun ei tartte veroa maksaa kun saa jotain 3-3000 egeä tienata verovapaasti. Oppi ettei raha puussa kasva.

      • lapsilleLeikkiRauha

        Rahan arvon voi opettaa muutenkin kun lapsityövoimalla se on kasvattajasta kiinni. On lapsilla koko elämä aikaa oppia se työnteko jos nyt saisivat kumminkin edes sen 15 ekaa vuotta olla ihan vaan lapsia. Elämän oppiminen käy pienille päivätyöstä.


      • ghjmk,

        ja onhan se nuorelle iso taskuraha jos jonkun satasen saapi :)


      • lapsilisät TULOA ?
        ghjmk, kirjoitti:

        ja onhan se nuorelle iso taskuraha jos jonkun satasen saapi :)

        Nuori saa taskurahan.....
        Imatralla ainakin toimeentulotukihakemuksessa
        LAPSILISÄT
        nuoren kesätyöansiot
        katsotaan koko perheen tuloiksi....

        nuoren on siis tehtävä työnsä pimeänä, jottei sossutäti katso niitä perheen tuloiksi.
        näin nuori oppii epärehelliseksi jo ennen koulun loppumista...


      • &¤(&%#¤(&)((//&
        ghjmk, kirjoitti:

        ja onhan se nuorelle iso taskuraha jos jonkun satasen saapi :)

        nii-i. tonni käteen ja känni toteen :-D


      • reilu peli?
        lapsilisät TULOA ? kirjoitti:

        Nuori saa taskurahan.....
        Imatralla ainakin toimeentulotukihakemuksessa
        LAPSILISÄT
        nuoren kesätyöansiot
        katsotaan koko perheen tuloiksi....

        nuoren on siis tehtävä työnsä pimeänä, jottei sossutäti katso niitä perheen tuloiksi.
        näin nuori oppii epärehelliseksi jo ennen koulun loppumista...

        Sarasvuon vauvan lapsilisät varmaan kasvaa korkoa vauvelin tilillä aikuisikään asti, kun miljonääri-iskä ostaa vaipat ja äidinmaitokorvikkeet.?

        Köyhän perheessä lapsilisät menee vuoranmaksuun ja ruokaan.
        Sossu katsoo ne TULOKSI.


      • kissa kävelee

        Opettelehan kirjoittamaan ensin, ei anna kovin uskottavaa kuvaa mielipiteillesi.


      • mk
        lapsilleLeikkiRauha kirjoitti:

        Rahan arvon voi opettaa muutenkin kun lapsityövoimalla se on kasvattajasta kiinni. On lapsilla koko elämä aikaa oppia se työnteko jos nyt saisivat kumminkin edes sen 15 ekaa vuotta olla ihan vaan lapsia. Elämän oppiminen käy pienille päivätyöstä.

        Olen samaa mieltä ettei alle 15v saa onneksi suomessa tehdä palkkatyötä kun se on laissa kielletty ja sitä saa vanehmmiten tehdä ihan tarpeeksi.


      • köydä duunari vain
        reilu peli? kirjoitti:

        Sarasvuon vauvan lapsilisät varmaan kasvaa korkoa vauvelin tilillä aikuisikään asti, kun miljonääri-iskä ostaa vaipat ja äidinmaitokorvikkeet.?

        Köyhän perheessä lapsilisät menee vuoranmaksuun ja ruokaan.
        Sossu katsoo ne TULOKSI.

        kyllä kaikissa perheissä tulot menee vuokranmaksuun ja ruokaan... tuli ne sossusta tai töistä


      • piruja ovat
        lapsilisät TULOA ? kirjoitti:

        Nuori saa taskurahan.....
        Imatralla ainakin toimeentulotukihakemuksessa
        LAPSILISÄT
        nuoren kesätyöansiot
        katsotaan koko perheen tuloiksi....

        nuoren on siis tehtävä työnsä pimeänä, jottei sossutäti katso niitä perheen tuloiksi.
        näin nuori oppii epärehelliseksi jo ennen koulun loppumista...

        suomessa saa rikkaatkin lapsilisät, köyhät duunarit ja lapsettomat raatajat hankkii rikkaile lapsilisää että voivat sijoittaa pottia kasvamaan, sitten on taas uuden sukupolven alistajat lihotettu kuin syöttösiat...häpeä sarasvuo jos osaat,et osaa tiedämme sen..eiköhän laiteta lapsemme vaikka ammustehtaalle töihin ja ovet lukkoon ,jos käy bum ,niin sitten ,so what sanoo lipponen..entäs näää suomen kultakaivokset, laitetaan lapsemme sinne nielemään pöllyä, säästyy rikkaiden pennut keuhkotaudeilt..pääsevät laskemaan kultahipppujansa..Kyllä Suomen maan johtoryhmäläiset ovat PIRUN SYNNYTTÄMÄT. ei niin pahoja naisia löydy että tällaisia olisivat tehneet, sarvet päässä jo tulessaan..


      • vesseli 45
        mk kirjoitti:

        Olen samaa mieltä ettei alle 15v saa onneksi suomessa tehdä palkkatyötä kun se on laissa kielletty ja sitä saa vanehmmiten tehdä ihan tarpeeksi.

        mutta toisaalta nykyään on muotia olla lapsi. sitä vielä kolmikymppisenäkin hypitään baarissa otetaan sinkkuelämästä mallia ja pelätään kortsujen pettämisiä. Hyvänä esimerkkinä bigbrother johon otetaan vain mieleltään lapsia mutta silikonit saa olla. Nykyään kuitenkin seksiä ja väkivaltaa saa näyttää päiväsaikaan teeveestä joten kyllä sen ikäisten pitäs olettaa töitä tekevän eli taaperot töihin?! Alle 15 vuotiaat ei pärjää vielä yksinään jos kolmikymppisetkin vielä ovat lapsen tasolla. pitäisi keksiä laki että äiti voi hoitaa lapsia kotona täysi-ikäiseksi kotihoidon tuella!


      • NSDAP----
        lapsilisät TULOA ? kirjoitti:

        Nuori saa taskurahan.....
        Imatralla ainakin toimeentulotukihakemuksessa
        LAPSILISÄT
        nuoren kesätyöansiot
        katsotaan koko perheen tuloiksi....

        nuoren on siis tehtävä työnsä pimeänä, jottei sossutäti katso niitä perheen tuloiksi.
        näin nuori oppii epärehelliseksi jo ennen koulun loppumista...

        aika paskaa muuten toi et lapsen tulot katsotaan perheen tuloiksi.

        suomen lain mukaan lapsella ei ole elatusvelvollisuutta isiin ja äitsyyn nähen, se on LAITON päätös toi sossun.


      • mummeli 75v
        lapsilisät TULOA ? kirjoitti:

        Nuori saa taskurahan.....
        Imatralla ainakin toimeentulotukihakemuksessa
        LAPSILISÄT
        nuoren kesätyöansiot
        katsotaan koko perheen tuloiksi....

        nuoren on siis tehtävä työnsä pimeänä, jottei sossutäti katso niitä perheen tuloiksi.
        näin nuori oppii epärehelliseksi jo ennen koulun loppumista...

        Kun minä jouduin 3työtä tekemään , siis vuorokaudessa niin melkein joskus itkin ,kun toiset kaljaa lipitti vaa mun verorahoilla...lapsille leipää oli saatava-mies joutui nuorena sairaalaan---


      • avaa silmäsi

        Entäs jos se Linnanmäen työntekijä asuu yksin ja vuokra on n. 700 e/kk? Tämän lisäksi pitää voida osaa esim. ruokaa. Entäs jos se Linnanmäen työntekiä lähetetään aina kotiin kun vähänkin sataa vettäja tämä on pois hänen palkastaan.
        Kaikilla ei ole vanhempia, jotka maksaisivat nuoren elämisen tämän ollessa 17-23v. Kaikkien vanhemmat ei ole myöskään rikkaita ja jotkut rikkaat vanhemmat eivät maksa lapsen elämämistä lapsen täytettyä sen 18v. Kaikki eivät voi myöskään asua kotona vanhempien luona mm. perheväkivallan, huumeiden, alkoholinkäyötön ym. vuoksi.


    • 6+11

      Siinä puhuu riistokapitalistin mallinukke.

    • Ieppi

      Kyllä, Jari puhuu asiaa.Ja minä puhun kokemuksesta.Kohtelu tosin PITÄÄ olla asiallista, mutta töitä on tehtävä.Palkasta riippumatta.Muuten paha meidät perii.

      • siprio

        Kyllä palkan pitäisi kattaa edes työssäkäynnistä aiheutuvat kustannukset. Otin viime syksynä vastaan ensimmäisen työn, jota tarjottiin, vain todetakseni, ettei minulla ollut varaa käydä pikkukaupungin keskustaan perustetun julmetun komean pankin Jugendrakennukseen perustettun toimiston puhelinmyyntityön ääressä, kun palkka oli huippumyyjillä sitä luokkaa, että nälkä olisi tullut.
        Järkytyin siitä, millaisia töitä nuorille tarjotaan "muuta vapaa-aika rahaksi" tyyliin. Miksi puhelinmyyntiä ei voisi hoitaa kaupungin laitamilta vaikka parakista ja maksaa sellainen palkka työntekijälle, että työtä kannattaisi tehdä. Sain yhden parkkisakon, joka bensakulujen jälkeen nieli viikon tienestit. Nauti siinä sitten työn iloa! Ylitin myyntituloksissa kuitenkin kaikkien odotukset jo ekalla viikolla ja sain tulosta heti alkuunsa, vika ansioiden surkeudessa ei siis ollut osaamattomuudessa, vaan palkkausperusteissa.


      • sdfxfsdf

        Homo olet


      • jaajaajaajaaaaaaaaaa
        sdfxfsdf kirjoitti:

        Homo olet

        Toi on kyl h0m0


    • ihanilmainen

      Tehdään työtä, vaikka ilmaiseksi, ei se ole ongelma!!! Ongelma on se millä eletään, ostetaan tai vuokrataan asunto, bussi - , junalippu tai auto, että päästään TÖIHIN!!!!

      Todennäköisesti ilmaisetkin työntekijät ostavat kauraryynejä jos on millä ostaa!!! Tämä on se ONGELMA ei se mitä työstä maksetaan, mutta näitä hyväosaisia eivät nämä asiat kiinnosta!

      • Nakkero

        Kyllä Sarasvuo on oikeassa. Olen aina ihmetellyt miten tässä maassa elätetään ihmisiä laiskistumaan kotiin. Ihmiset ei kehtaa enää lähteä töihin ja sitten vielä ilkeävät valittaa, kun sosiaaliturva ei riitä mihinkään.

        Miksi ihmisiä ei laiteta tekemään työtä vaikka 2h päivässä työttömyyskorvauksen eteen. Hommia tässä maassa riittää! Vanhukset tarvitsevat ulkoilutusta ja seuraa. Vanhainkodeilla tarvitaan aina apua. Nuoret tarvitsevat apua ja seuraa. Mummoille ja papoille voi myös tehdä halkoja valmiiksi ym. Kaikille löytyy jotain eikä kukaan syrjäytyisi kokonaan työelämästä. Jokaisen kotikulmilla on varmasti jotain puuhasteltavaa eikä kenenkään tarvitse väittää ettei ole varaa matkustaa työpaikalle.


      • Selkeää
        Nakkero kirjoitti:

        Kyllä Sarasvuo on oikeassa. Olen aina ihmetellyt miten tässä maassa elätetään ihmisiä laiskistumaan kotiin. Ihmiset ei kehtaa enää lähteä töihin ja sitten vielä ilkeävät valittaa, kun sosiaaliturva ei riitä mihinkään.

        Miksi ihmisiä ei laiteta tekemään työtä vaikka 2h päivässä työttömyyskorvauksen eteen. Hommia tässä maassa riittää! Vanhukset tarvitsevat ulkoilutusta ja seuraa. Vanhainkodeilla tarvitaan aina apua. Nuoret tarvitsevat apua ja seuraa. Mummoille ja papoille voi myös tehdä halkoja valmiiksi ym. Kaikille löytyy jotain eikä kukaan syrjäytyisi kokonaan työelämästä. Jokaisen kotikulmilla on varmasti jotain puuhasteltavaa eikä kenenkään tarvitse väittää ettei ole varaa matkustaa työpaikalle.

        9 eurolla voi tehdä korkeitaan yhden tunnin päivässä töitä.


      • Sarasvuo on väärässä
        Nakkero kirjoitti:

        Kyllä Sarasvuo on oikeassa. Olen aina ihmetellyt miten tässä maassa elätetään ihmisiä laiskistumaan kotiin. Ihmiset ei kehtaa enää lähteä töihin ja sitten vielä ilkeävät valittaa, kun sosiaaliturva ei riitä mihinkään.

        Miksi ihmisiä ei laiteta tekemään työtä vaikka 2h päivässä työttömyyskorvauksen eteen. Hommia tässä maassa riittää! Vanhukset tarvitsevat ulkoilutusta ja seuraa. Vanhainkodeilla tarvitaan aina apua. Nuoret tarvitsevat apua ja seuraa. Mummoille ja papoille voi myös tehdä halkoja valmiiksi ym. Kaikille löytyy jotain eikä kukaan syrjäytyisi kokonaan työelämästä. Jokaisen kotikulmilla on varmasti jotain puuhasteltavaa eikä kenenkään tarvitse väittää ettei ole varaa matkustaa työpaikalle.

        Työvoimaa pitää saada sossupummien ja työhaluttomien luusereiden joukosta eikä lapsista!

        Toivottavasti kaikki te jotka olette OMASTA TAHDOSTANNE työttömiä ja nostelette kaikki mahdolliset korvaukset ymmärrätte millaisia velliperse-kusipäitä olette ja virittelette narua kaulaan! Teitä ei kaivata tässä maassa!

        OIKEA työttömyys on tietysti ikävä kohtalo ja onneks tässä maassa työttömiä tuetaan. Aina vaan löytyy niitä väärinkäyttäjiä


      • Juu kyllä
        Nakkero kirjoitti:

        Kyllä Sarasvuo on oikeassa. Olen aina ihmetellyt miten tässä maassa elätetään ihmisiä laiskistumaan kotiin. Ihmiset ei kehtaa enää lähteä töihin ja sitten vielä ilkeävät valittaa, kun sosiaaliturva ei riitä mihinkään.

        Miksi ihmisiä ei laiteta tekemään työtä vaikka 2h päivässä työttömyyskorvauksen eteen. Hommia tässä maassa riittää! Vanhukset tarvitsevat ulkoilutusta ja seuraa. Vanhainkodeilla tarvitaan aina apua. Nuoret tarvitsevat apua ja seuraa. Mummoille ja papoille voi myös tehdä halkoja valmiiksi ym. Kaikille löytyy jotain eikä kukaan syrjäytyisi kokonaan työelämästä. Jokaisen kotikulmilla on varmasti jotain puuhasteltavaa eikä kenenkään tarvitse väittää ettei ole varaa matkustaa työpaikalle.

        Moni työtön tekee noita mainitsemmiasi hommia. Mutta tosia asia on ettei siitä ole palkka työn korvaajaksi. En viitsi asiaa enempää tarkentaa se joka ymmärtää ei tarvi lisä selvityksiä. Tyhjään kaivoon ei kannata vettä kaataa.


      • ihanilmainen
        Nakkero kirjoitti:

        Kyllä Sarasvuo on oikeassa. Olen aina ihmetellyt miten tässä maassa elätetään ihmisiä laiskistumaan kotiin. Ihmiset ei kehtaa enää lähteä töihin ja sitten vielä ilkeävät valittaa, kun sosiaaliturva ei riitä mihinkään.

        Miksi ihmisiä ei laiteta tekemään työtä vaikka 2h päivässä työttömyyskorvauksen eteen. Hommia tässä maassa riittää! Vanhukset tarvitsevat ulkoilutusta ja seuraa. Vanhainkodeilla tarvitaan aina apua. Nuoret tarvitsevat apua ja seuraa. Mummoille ja papoille voi myös tehdä halkoja valmiiksi ym. Kaikille löytyy jotain eikä kukaan syrjäytyisi kokonaan työelämästä. Jokaisen kotikulmilla on varmasti jotain puuhasteltavaa eikä kenenkään tarvitse väittää ettei ole varaa matkustaa työpaikalle.

        Oletko ajatellut, että NYKYÄÄN työssä kuin työssä vaaditaan 20 - vuoden ikää ja 60 :sen kokemusta???? Vaatimus taso on taivaissa, pitää olla hyvin koulutettu, HYVÄN NÄKÖINEN, positiivinen, ASIAKASPALVELU henkinen, vaikka kyseessä on 1 - viikon keikkatyö!!!

        Toinen asia joka teiltä TYÖN teettäjiltä unohtuu on se, että kaikilla ei ole edes EDELLYTYKSIÄ selvitä koulutuksesta saati työstä!!! Työntekijöitä, ihmisiä näissä kirjoituksissa käsitellään MASSANA jota voi muokata mieleisekseen!!!

        Hommia riittää, mutta EI MAKSAJIA!!!!! Perkale Sarasvuo ITKEE, että työsuhde on tehty LIIAN sitovaksi, miten kukaan voi kuvitella, että työhön SITOUDUTAAN jos sillä ei toiselle osapuolelle ole mitään merkitystä????


      • bb
        Nakkero kirjoitti:

        Kyllä Sarasvuo on oikeassa. Olen aina ihmetellyt miten tässä maassa elätetään ihmisiä laiskistumaan kotiin. Ihmiset ei kehtaa enää lähteä töihin ja sitten vielä ilkeävät valittaa, kun sosiaaliturva ei riitä mihinkään.

        Miksi ihmisiä ei laiteta tekemään työtä vaikka 2h päivässä työttömyyskorvauksen eteen. Hommia tässä maassa riittää! Vanhukset tarvitsevat ulkoilutusta ja seuraa. Vanhainkodeilla tarvitaan aina apua. Nuoret tarvitsevat apua ja seuraa. Mummoille ja papoille voi myös tehdä halkoja valmiiksi ym. Kaikille löytyy jotain eikä kukaan syrjäytyisi kokonaan työelämästä. Jokaisen kotikulmilla on varmasti jotain puuhasteltavaa eikä kenenkään tarvitse väittää ettei ole varaa matkustaa työpaikalle.

        Olisin ilomielin töissä vaikka tällä työmarkkinatuen määrällä, mutta yleensä kun tulee työhaastatteluissa puhe palkkatoiveista, niin työnantajat nauravat vain kun sanoo esim haluavansa 1000-1300 €. Koska se on heidän mielestään naurettavan pieni summa. Mutta nopesti niidenkin hymy hyytyy, kun mainitsee, että se on iso summa työttömälle.
        Toinen asia on, ettei joitain yrityksiä kiinnosta edes työharjoitteluun ottaminen, vaikka se ilamsita heille olisikin.
        No, onneksi välistä löytyy aina freelancer juttuja. Tosin niistäkin pitää "hyvittää" maksamalla takaisin "liikaa" maksettua työmarkkinatukea.


      • aikansa kutakin
        Nakkero kirjoitti:

        Kyllä Sarasvuo on oikeassa. Olen aina ihmetellyt miten tässä maassa elätetään ihmisiä laiskistumaan kotiin. Ihmiset ei kehtaa enää lähteä töihin ja sitten vielä ilkeävät valittaa, kun sosiaaliturva ei riitä mihinkään.

        Miksi ihmisiä ei laiteta tekemään työtä vaikka 2h päivässä työttömyyskorvauksen eteen. Hommia tässä maassa riittää! Vanhukset tarvitsevat ulkoilutusta ja seuraa. Vanhainkodeilla tarvitaan aina apua. Nuoret tarvitsevat apua ja seuraa. Mummoille ja papoille voi myös tehdä halkoja valmiiksi ym. Kaikille löytyy jotain eikä kukaan syrjäytyisi kokonaan työelämästä. Jokaisen kotikulmilla on varmasti jotain puuhasteltavaa eikä kenenkään tarvitse väittää ettei ole varaa matkustaa työpaikalle.

        Kyllä kirjoitat asiaa. Sarasvuo olisi ollut ehdottomasti paras eduskuntaan ja ministeriksi ja varmasti olisi valittukin, jos olisi ollut ehdolla. Mutta fiksuna miehenä jättäytyy Hölmöläisten leiriin hakeutumasta. Täällä suomessa on korvausten ja etuuksien kannustamina monta nuorehkoa miestä ja naista annettu aivan "metsittyä", heidän tilansa monien vuosien bissen vetämisen jälkeen on siinä jamassa, että hoitokustannukset tulee olemaan sitten seuraava heille. Heidät on oikein avaustettu rapakuntoon.En ymmärrä.


      • Tri.Sorbus-Nappo
        Nakkero kirjoitti:

        Kyllä Sarasvuo on oikeassa. Olen aina ihmetellyt miten tässä maassa elätetään ihmisiä laiskistumaan kotiin. Ihmiset ei kehtaa enää lähteä töihin ja sitten vielä ilkeävät valittaa, kun sosiaaliturva ei riitä mihinkään.

        Miksi ihmisiä ei laiteta tekemään työtä vaikka 2h päivässä työttömyyskorvauksen eteen. Hommia tässä maassa riittää! Vanhukset tarvitsevat ulkoilutusta ja seuraa. Vanhainkodeilla tarvitaan aina apua. Nuoret tarvitsevat apua ja seuraa. Mummoille ja papoille voi myös tehdä halkoja valmiiksi ym. Kaikille löytyy jotain eikä kukaan syrjäytyisi kokonaan työelämästä. Jokaisen kotikulmilla on varmasti jotain puuhasteltavaa eikä kenenkään tarvitse väittää ettei ole varaa matkustaa työpaikalle.

        Ime munaa.


      • ....................
        Sarasvuo on väärässä kirjoitti:

        Työvoimaa pitää saada sossupummien ja työhaluttomien luusereiden joukosta eikä lapsista!

        Toivottavasti kaikki te jotka olette OMASTA TAHDOSTANNE työttömiä ja nostelette kaikki mahdolliset korvaukset ymmärrätte millaisia velliperse-kusipäitä olette ja virittelette narua kaulaan! Teitä ei kaivata tässä maassa!

        OIKEA työttömyys on tietysti ikävä kohtalo ja onneks tässä maassa työttömiä tuetaan. Aina vaan löytyy niitä väärinkäyttäjiä

        Sosiaalietuuksien ym. tukien väärinkäyttäjiä löytyy toki muistakin, kun työttömistä.


      • työtä kaivataan

        Minä olen ollut kolme vuotta työttömänä menisin heti kun joku vaan ottas oon hakenu vähän täältä ja tuolta mutta ei ole löytyny ja nyt raha pohatat syyttäävät laiskaks.
        Ja kun hallityuksen veropolitiikkakin sorsii maaseutua(valtio nostaa polttoaineen verotusta siinä toivossa että ihmiset käyttäisivät julkista liikennettä); tätäpuolta jokea kulkee kouluvuoden ulkopuolella 2 bussivuoro päivässä seinäjoelle jonne on 25km ja jossa on työkkäri ja kela
        Nyt kun koululaisvuorot eivät kulje aamun ensimmäinen on seinäjoella 8.50 jatko yhteydeton niin huonoja ettei niistä edes kannata mainita.
        Jos minulla ei olisi autoa en voisi ottaa kirkonkylää kauempaa töitä (8 km)ja sinnekin on kuljettava polkupyöräällä (ainakin koulujen loma-aikoina koulupäivinä ensimmäinen bussi on kirkon kylällä 7.30). Et suosi siinä sit julkista liikennettä
        Minulla ei ole enää kauaa rahaa pitää autoa jolsen ala saamaan reippaasti enemmän rahaa kuin nyt.


      • mnbbjk
        Sarasvuo on väärässä kirjoitti:

        Työvoimaa pitää saada sossupummien ja työhaluttomien luusereiden joukosta eikä lapsista!

        Toivottavasti kaikki te jotka olette OMASTA TAHDOSTANNE työttömiä ja nostelette kaikki mahdolliset korvaukset ymmärrätte millaisia velliperse-kusipäitä olette ja virittelette narua kaulaan! Teitä ei kaivata tässä maassa!

        OIKEA työttömyys on tietysti ikävä kohtalo ja onneks tässä maassa työttömiä tuetaan. Aina vaan löytyy niitä väärinkäyttäjiä

        Milläs erottelet ne omasta tahdostaan loisivat paskiaiset ja työhalukkaat toisistaan?

        Et mitenkään.

        Töitä ei ole tasaisesti tässä maassa jaettuna, eikä ihmisiä ole tässä maassa tasaisesti jakautuneina. Myöskään palkasta käteen jäävä käytettävä tulo ei ole tasainen huolimatta siitä että palkka olisi työnlaatua vastaava.

        Toisinsanoen hyvälläkin palkalla oleva työntekijä voi olla käytännössä ihan PA jos esimerkiksi työmatka, vuokra, tai vaikka auton käyttö syö palkan. Aivan sama koskee myös työttömiä jotka pakotetaan töihin joista ei saa paskaakaan rahaa, mutta silti matkat ja ruuat pitää itse maksaa.

        Jos niistä töistä kieltäytyy, niin onko sellainen henkilö luuseri?

        Minä veikkaan että ihmiset haluavat kuitenkin syödä muutakin kuin kynsiään eikä ihmiset siksi suostu joihinkin töihin, koska työolot olisivat samanlaiset kuin orjakaleerilla.

        Väärinkäyttäjiä ei löydä koska eihän kukaan väärinkäyttäjä halua tunnustaa sitä ettei kiinnosta kuin nukkuminen. Väittäisin kuitenkin että niitä todellisia väärinkäyttäjiä jotka yrittävät luistella joka asiassa ja keksiä kaikkea että voisivat pitkittää olojaan on kuitenkin hyvin pieni vähemmistö suomen työttömistä. Väitän näin siksi ettei noilla tuilla elä. Hengissä voi pysyä, mutta elämiseen ne eivät missään tapauksessa riitä koska esimerkiksi vuokrat syövät leijonan osan kaikista maksetuista tuista tai palkasta.


      • MAHMUH
        Sarasvuo on väärässä kirjoitti:

        Työvoimaa pitää saada sossupummien ja työhaluttomien luusereiden joukosta eikä lapsista!

        Toivottavasti kaikki te jotka olette OMASTA TAHDOSTANNE työttömiä ja nostelette kaikki mahdolliset korvaukset ymmärrätte millaisia velliperse-kusipäitä olette ja virittelette narua kaulaan! Teitä ei kaivata tässä maassa!

        OIKEA työttömyys on tietysti ikävä kohtalo ja onneks tässä maassa työttömiä tuetaan. Aina vaan löytyy niitä väärinkäyttäjiä

        NIIN JA OLISIHAN JO AIKA TYÖLLISTÄÄ NIITÄ MAMUJAKIN,JOITA ON TÖIHIN TUOTU.


      • TriOutoLempi
        Tri.Sorbus-Nappo kirjoitti:

        Ime munaa.

        Sarasvuon vai kanan?


      • nähdään huomenna

        totta puhut, onko työnantajila siivet, lentääkö ne töihin kuin linnut, eikö työmatkat maksa heille mitään. Saako työnantajat kaupasta kerätä kaikki tarvitsemansa ilmaisiksi, eikö heidän vaatteensa maksa mitään..entäs kampaaja parturi hammaslääkäri, eikö työnantajat maksa palveluista ollenkaan..mihin he rahaa siten tarvitsee kun kaikki on ilmaista..kun duunaritkin pitää eurolla saada..tulen sitten aamulla kävellen alasti töihin, jos kaadun lattialle kesken työpäivän johtuu siitä ettei ole kotona yhtään ruokaa mitä tankata..jos kuolen nälkään kesken työpäivän kippaa pomo mut roskikseen ettei lattia pilaannu..


      • töissä oleva--
        Selkeää kirjoitti:

        9 eurolla voi tehdä korkeitaan yhden tunnin päivässä töitä.

        entä 9.5eurolla.


      • bb kirjoitti:

        Olisin ilomielin töissä vaikka tällä työmarkkinatuen määrällä, mutta yleensä kun tulee työhaastatteluissa puhe palkkatoiveista, niin työnantajat nauravat vain kun sanoo esim haluavansa 1000-1300 €. Koska se on heidän mielestään naurettavan pieni summa. Mutta nopesti niidenkin hymy hyytyy, kun mainitsee, että se on iso summa työttömälle.
        Toinen asia on, ettei joitain yrityksiä kiinnosta edes työharjoitteluun ottaminen, vaikka se ilamsita heille olisikin.
        No, onneksi välistä löytyy aina freelancer juttuja. Tosin niistäkin pitää "hyvittää" maksamalla takaisin "liikaa" maksettua työmarkkinatukea.

        Puhuuko joku vielä nykypäivänäkin, että jokin on ilmaista työnantajalle?

        """""Toinen asia on, ettei joitain yrityksiä kiinnosta edes työharjoitteluun ottaminen, vaikka se ilamsita heille olisikin."""""

        Voin sanoa, että ei ole ilmaista työnantajalle edes sellainen, että joku tulee työharjoitteluun ja sille ei makseta palkkaa.

        Havainnollistetaan väittämääni esimerkillä (€uro-summat ovat keksittyjä). Työharjoittelija tulee työharjoitteluun teollisuuteen. Vanhempi ammattinsa osaava työntekijä laitetaan opettamaan harjoittelijalle vaikkapa jyrsimen käyttöä. Tämä vanhempi ilman harjoittelijaa tahkoo talolle noin 50 €uroa tunnilta. Tämän vanhemman ammattimiehen työpäivän ajasta menee 4 h opastamiseen. Eli tämä vanhempi ammattimies tuo talolle vaan noin 200 €uroa päivässä normaalin 400 €uron asemesta siksi, että hänen aikansa menee harjoittelijan opastamiseen.

        Se harjoittelija maksaa esimerkkini mukaan työnantajalle 200 €uroa/päivä. Eli todellakaan ei ole ilmaista. Tuo oli simppeli laskentamalli ja toki se ei noin yksinkertaisesti mene. Tuleehan siitä joitakin pakollisia tyänantajalle määrättyjä maksuja vähemmän, koska tuottoakin on vähemmän, mutta kuitenkin esimerkki valaisee, että ei se harjoittelijan ottaminen "kokeilemaan, jotta sopiiko tämä homma ja onks´ tää kliffaa hei" - ole ilmaista työnanantajalle.

        Joillakin aloilla saattaa kulua hiton pitkä aika, ennenkuin löytyy sopiva "tyyppi" alalle ja sitä ennen on joutunut ottamaan harjoitteluun jopa kymmeniä harjoittelijoita. Siksi juuri monet työpaikat menevätkin ns. "puskaradion" kautta.


      • Dodanui
        RailiSuominen kirjoitti:

        Puhuuko joku vielä nykypäivänäkin, että jokin on ilmaista työnantajalle?

        """""Toinen asia on, ettei joitain yrityksiä kiinnosta edes työharjoitteluun ottaminen, vaikka se ilamsita heille olisikin."""""

        Voin sanoa, että ei ole ilmaista työnantajalle edes sellainen, että joku tulee työharjoitteluun ja sille ei makseta palkkaa.

        Havainnollistetaan väittämääni esimerkillä (€uro-summat ovat keksittyjä). Työharjoittelija tulee työharjoitteluun teollisuuteen. Vanhempi ammattinsa osaava työntekijä laitetaan opettamaan harjoittelijalle vaikkapa jyrsimen käyttöä. Tämä vanhempi ilman harjoittelijaa tahkoo talolle noin 50 €uroa tunnilta. Tämän vanhemman ammattimiehen työpäivän ajasta menee 4 h opastamiseen. Eli tämä vanhempi ammattimies tuo talolle vaan noin 200 €uroa päivässä normaalin 400 €uron asemesta siksi, että hänen aikansa menee harjoittelijan opastamiseen.

        Se harjoittelija maksaa esimerkkini mukaan työnantajalle 200 €uroa/päivä. Eli todellakaan ei ole ilmaista. Tuo oli simppeli laskentamalli ja toki se ei noin yksinkertaisesti mene. Tuleehan siitä joitakin pakollisia tyänantajalle määrättyjä maksuja vähemmän, koska tuottoakin on vähemmän, mutta kuitenkin esimerkki valaisee, että ei se harjoittelijan ottaminen "kokeilemaan, jotta sopiiko tämä homma ja onks´ tää kliffaa hei" - ole ilmaista työnanantajalle.

        Joillakin aloilla saattaa kulua hiton pitkä aika, ennenkuin löytyy sopiva "tyyppi" alalle ja sitä ennen on joutunut ottamaan harjoitteluun jopa kymmeniä harjoittelijoita. Siksi juuri monet työpaikat menevätkin ns. "puskaradion" kautta.

        Ja kauankohan alalla kun alalla se homman oppiminen kestää? Pari tuntia,max pari päivää niin tyhmäkin oppii. Loppuajan siellä on sit kaks duunaria tahkoamassa samaa voittoa erotuksena vain se, että toinen tekee sitä hyvällä palkalla ja toinen ilmaiseksi.
        Ei ne työnantajat mitään hyväntekijöitä ole. Se oman voiton maksimointi on aina kaioken muun edellä.


      • Hävetkää Sarasvuo ym
        .................... kirjoitti:

        Sosiaalietuuksien ym. tukien väärinkäyttäjiä löytyy toki muistakin, kun työttömistä.

        Kyllä sekin on sosiaalietuuden väärinkäyttöä rikkailta että nostavat lapsilisät itsellensä!!!!!!!! Eivät todellakaan tarvitse niitä. Vaan eivätpäs ole valmiita luopumaan. Miksi aina, AINA !!!! pitää ottaa pois kaikista köyhimmiltä?? Enpä ole kuullut ehdotuksia mitä rikkailta oltaiin vähentämässä.


      • Montas tuntia
        Selkeää kirjoitti:

        9 eurolla voi tehdä korkeitaan yhden tunnin päivässä töitä.

        sillä työttömyyskorvauksella tekisit. Sehän pitää laskea 9 € päälle päiväpalkkaa laskettaessa. Ylläty yllätys, eihän se palkka niin huonoksi jääkään.


      • Lapsilisät
        Hävetkää Sarasvuo ym kirjoitti:

        Kyllä sekin on sosiaalietuuden väärinkäyttöä rikkailta että nostavat lapsilisät itsellensä!!!!!!!! Eivät todellakaan tarvitse niitä. Vaan eivätpäs ole valmiita luopumaan. Miksi aina, AINA !!!! pitää ottaa pois kaikista köyhimmiltä?? Enpä ole kuullut ehdotuksia mitä rikkailta oltaiin vähentämässä.

        kuuluvat yhtälailla myös rikkaille. On teidän ajatusmalli tosi kieroontunut kun aina pitäisi ottaa niiltä jotka ovat osanneet asiansa hoitaa ja antaa teille jotka ette ole saaneet elämässänne mitään kehitystä aikaiseksi. Jos menneet sukupolvet olisivat olleet kaltaisianne, nyt tapeltaisiin kaikki ruuasta ja muista ihmisen perustarpeista ja tuskin ihmiskunta olisi koskaan noussut lähellekään tätä, missä nyt mennään.


      • Eli siis
        Juu kyllä kirjoitti:

        Moni työtön tekee noita mainitsemmiasi hommia. Mutta tosia asia on ettei siitä ole palkka työn korvaajaksi. En viitsi asiaa enempää tarkentaa se joka ymmärtää ei tarvi lisä selvityksiä. Tyhjään kaivoon ei kannata vettä kaataa.

        työttömille jaetut vastikkeettomat tuet voidaan kokonaan lopettaa. Olet aivan oikeassa, ei tyhjään kaivoon kannata vettä kantaa.


      • Tämän ajatuksen
        Dodanui kirjoitti:

        Ja kauankohan alalla kun alalla se homman oppiminen kestää? Pari tuntia,max pari päivää niin tyhmäkin oppii. Loppuajan siellä on sit kaks duunaria tahkoamassa samaa voittoa erotuksena vain se, että toinen tekee sitä hyvällä palkalla ja toinen ilmaiseksi.
        Ei ne työnantajat mitään hyväntekijöitä ole. Se oman voiton maksimointi on aina kaioken muun edellä.

        mukaan työvoiman koulutus ja kokemus on turhaa koska parissa tunnissahan tai päivässähän työn kuin työn oppii. Silloinhan ei ammattimiehiä tarvittaisi enää lainkaan ensimmäisen harjoittelijan jälkeen kun hänhän voi siirtää oppimansa asiat parissa tunnissa muille uusille tulijoille. Tämähän on kuule aivan loistava ratkaisu kaikkeen. Parissa tunnissa ammattilaiseksi.


      • tätä kohderyhmää tav
        Selkeää kirjoitti:

        9 eurolla voi tehdä korkeitaan yhden tunnin päivässä töitä.

        ja toimeentulotukea saada tekemättä mitään?


    • kirkasotsa

      Tuollaisia mielipiteitä voisi mennä esittämään Afrikansarveen. 55-65 vuotiaat puolipäivätöihin ja 18-30v nuorille se toinen puoli.

    • polvihousu poika

      Eu:n kehitystä ohjataan juuri siihen suuntaan, että eu alueen kansalaisista tulisi halpatyövoimaa. Ensin kuitenkin herrat, jotka asuvat norsunluutorneissaan, turvaavat erinlaisilla rahansiiroilla, joita Euroopan kriisimaiden tukemisen nimissä pystytetään, röyhtäilevän toimeentulonsa. Sen jälkeen alkaa kansanmassojen kyykyttäminen, jopa sotien voimalla.

      • sota

        Sotien kierre on alkanut arabimaailmassa ja jatkuu vääjäämättä ahneuden sokaisemiin länsimaihin!


      • kaksijoi

        Herrat siis yrittävät päättää nyt miten asioiden tulisi edetä tulevaisuudessa, mutta se ei välttämättä merkitse tulevien asioiden tapahtumista heidän suunnitelmien mukaisesti. Sota tappaa rintamalla, syöpä norsunluutorneissa ja kateus ihmisen sisällä.

        Todellisuus voi avata tulevaisuudessa aivan erilaisia mahdollisuuksia. Luovuttaa ei kannata, ja tilaisuudet kannattaa käyttää hyväksi. Toisten visiot eivät ole todellisuutta. Ne ovat vain visioita ja toiveita, joiden edestä toiset tekevät töitä.


    • Bibibi

      Jep. Lähdetään karsimaan niiltä isotuloisilta. Ei ne mitään palkkaa tartte.

    • Adolf Vaurasvuo

      Orjuuden palauttaminen ja vammaisten, syrjäytyneiden ja muiden tuottamattomien laittaminen kaasukammioon lisäisivät myös kilpailukykyä, kun rahaa ei kuluisi turhuuksiin. Yhteiskunnan toimivuuttahan voidaan mitata vain kvantitatiivisesti talouskasvulla, joten esittämäni ratkaisut olisivat kiistaton askel nykyisestä parempaan.

      Olen talousnero. Saanko minäkin nyt luennoida yritysjohtajille tonni per tunti ja entisen huippu-urheilijamisun vaimoksi?

      • Saamasi plussat

        kertovat että teitä katkeria luusereita on tälläkin palstalla kokonainen kaasukammiollinen.


    • HyväSarasvuo

      Riistopalkalla töihin... juu! todella motivoivaa! Ja samalla asutaan metsässä jossain pahvilootassa maha kuristen.

      • Bolse

        Ensiksi tulee näistä töihin töihin töihin jutuista mieleen se että pohjimmiltaan kyse ei ole työnteosta tekemisen itsensä vuoksi, vaan toimeentulosta. Ja siinä on taas kyse oikeudenmukaisesta tulonjaosta. Jos ei kertakaikkiaan ole ansiotyötä tarjolla niin ei ole. Ja kaikki muu, paitsi vapaaehtoistyö, olisi lailla säädettävä ansiotulotyöksi vähintään tietyllä minimi palkalla. Mutta oikeasti se missä nämä miljonäärit/virkamiehet/poliitikot menevät pahasti metsään, on se että hoetaan vaan töihin töihin töihin vaikka siis aivan oikeasti EI OLE palkkatyötä tarjolla. Sanoisivat selkeästi että orjatöihin mitä myös tarkoittavatkin.


    • Hexamita

      Mites mahtaa käydä opiskelun? Mahtaa olla kivaa, jos työt vievät kaiken ajan opiskelulta. Keskittyminen pelkästään työhön olisi katastrofi. Tuskin haluamme lapsistamme lukutaidottomia, että rikkaat nysähinkkaajat saisivat viedä kielenkin leivän päältä. Töitä kerkee tekemään kyllästymiseen saakka, mutta opiskella kannattaa nuorena, vaikka välillä kyllästyttäisi.

      • ...

        Sarasvuohon on tässä oiva esimerkki, mennään töihin, mutta opiskelut jäävät. Tuloksena korkeintaan ylioppilaslakin saaneita yritysjohtajia ja suhteilla edenneitä peruskoululaisia, joille vielä k*si nousee hattuun. Näillä he johtavat sitten koulutettua kansaa.


    • paska mikä paska

      KYLLÄ SE ON NIIN ET SARASVUO EI ITSE OLE PÄIVÄÄKÄÄN TEHNYT KUNNON TYÖTÄ on hyvä sanoa kun itsellä on rahaa ja materiaalia ja vain siksi kun muut tekee työt ja hän saa rahat joista muutaman euron antaa työntekijälle ei se oo työtä jos julkisuudes muutaman kerran käy puhumas täyttä paskaa jauhaa ME jotka teemme ruumiillista ja raskasta työtä ollaan palkkamme ansaittu johtajat vaan saisivat maksaa kunnolla YRITYSJOHTAJAT,KANSANEDUSTAJAT,MINISTERIT,JA KAIKKI MUUT JOTKA SAAVAT TULOJA YLI 5000:KK:si heiltä pitää leikata palkasta on silkkaa hulluutta et jotkut saa paljon kk:dessa ja ne jotka todella tekee töitä eivät saa edes sen vertaa että sillä pärjäisi SARASVUO SAISI KATSOA PEILIIN JA HÄVETÄ EI OO NÄKÖJÄÄN VELLIHOUSULLA OMAATUNTOA OLLENKAAN

      • mk

        Ei se saravuo aina ole rikas ollut vaan ihantavallinen palkansaa joka on opiskellut hyvän tutkinnon ja omalla fiksuudellaan yrityksen laittanut pystyyn ja vielöä osannut myydä tuotetta ett äjoku maksaa ja sitten osakkeilla ja yritysmyynneillä rikastunut ja niin edelleen.


      • hahahaaaa
        mk kirjoitti:

        Ei se saravuo aina ole rikas ollut vaan ihantavallinen palkansaa joka on opiskellut hyvän tutkinnon ja omalla fiksuudellaan yrityksen laittanut pystyyn ja vielöä osannut myydä tuotetta ett äjoku maksaa ja sitten osakkeilla ja yritysmyynneillä rikastunut ja niin edelleen.

        pelkkä ylioppilas, eli lunta paskahuusin katolla.


      • Autoillen

        Kansamme edustaja ei saa kilometrikorvauksia! Ottakaa tämä huomioon, ennenkuin arvostelette!


      • Pottuja
        Autoillen kirjoitti:

        Kansamme edustaja ei saa kilometrikorvauksia! Ottakaa tämä huomioon, ennenkuin arvostelette!

        Vieläkö pitäis kilometrikorvaukset saada kaikkien muiden etuuksien lisäksi. Kertakaikkiaan uskomatonta.


      • Aivan ja
        hahahaaaa kirjoitti:

        pelkkä ylioppilas, eli lunta paskahuusin katolla.

        jokunen kymmppimilli omaisuutta. Eukollaan ei ihan senkään vertaa.


      • ...
        mk kirjoitti:

        Ei se saravuo aina ole rikas ollut vaan ihantavallinen palkansaa joka on opiskellut hyvän tutkinnon ja omalla fiksuudellaan yrityksen laittanut pystyyn ja vielöä osannut myydä tuotetta ett äjoku maksaa ja sitten osakkeilla ja yritysmyynneillä rikastunut ja niin edelleen.

        Minkä ihmeen tutkinnon, ei todellakaan ole opiskellut mitään lukion jälkeen.. Millä ihmeen ajalla sitä nyt opiskelisi jos täytyy heti nuorena paahtaa pitkää päivää ihan missä tahansa rupusakin hommissa...


      • liikeidea1
        Aivan ja kirjoitti:

        jokunen kymmppimilli omaisuutta. Eukollaan ei ihan senkään vertaa.

        Voihan sitä nainenkin unohtaa koko koulutuksen, jättää koulut kesken ja hankkii miljoonien omaisuuden, vaikka myymällä itseään, eihän siihen mitään kouluja tarvita.


    • Via Dolorosa

      Ahneet yrittäjät ja konsernin johtajat palkkaisivat lapsia/nuoria muutaman euron tuntipalkalla ja ammattimiehet olisi kortistossa, näin saataisiin osakeiden omistajille lisää rahaa.

      Vois toi nököhammas hypätä kaivoon ideoineen tai mennä sahalle töihin neljän euron tuntipalkalla.

    • orjatyölle stoppi !!

      Eikö tässä suomessa ole jo ollut kahden kerroksen työmarkkinat jo ajat sitten? Kaikki vitun työharjoittelut, toimeentulotuella työt tai palkkatuella työllistetty. ei ne ole lähelläkään sitä palkkaa mitä normaalisti oikeesta työstä maksetaan vai onko? Elä siinä sitten 500€ ja maksa eläminen ja ruoka yms. joka muuten helvetin kallista kaikki nykyään. jos herroilta otetaan optiot yms muut turhat palkkiot pois niin olisi rahaa maksaa kaikille kunnon palkkaa vai? Tuleeko suomeen kohta keskitysleiri meininki?

    • Ei juma...!

      MIstä näitä perkeleen kokoomus idiootteja sikiää?! Saunan taakse ja niskalaukaus!

      • Tuntuvat olevan

        niin itserakkaita ja muista piittaamattomia, ettei elämän realiteetit kosketa.

        Ja niin röyhkeitä, ettei mitään rajaa.

        Saunan taakse vaikka väkisin, koko verenimijä lauma, ja sitten vyösyöttöinen laulamaan.

        NIH !!!


      • -

        minäkin heti aattelin tuosta tekstistä että mahtaa olla kokoomuslainen, rikkaille rahavirrat kulkee ja kaikki muutenkin köyhiltä pois.....!


    • öniäv

      Älyäis edes olla hiljaa, mutta kun ei!

    • Antisosiaalidarwinis

      Downshifting on itselle elinehto. Vastavuoroisesti sitten pärjään vähemmällä. Paskahommilla en aio itseäni polttaa piippuun.
      Hyvä se on Jarin puhua kun on kauhalla annettu joka suhteessa, kun taas joillekin toisille jää vaihtoehdoksi paskatyöorjan vakanssi - ja palkka.

    • Työtä nuorille

      Minne ovat kadonneet kaikki ne nuorten harjoittelupaikat, kun omassa nuoruudessa mentiin heti koulun päättymisen jälkeen (14-15v) töihin. Oli stjupparipaikkoja, toimistoharjoittelupaikkoja, myymäläpakkaajia, myyjiä, rakennuksilla lautakantoa ja bensapoikia ja monia muita vastaavia. Nykynuoriso ei PÄÄSE minnekkään töihin ennenkuin ovat 18v, MIKSI??? Tiedän monta jotka joutuvat tappaa aikaa odotellessa että ikää on tarpeeksi. Turhaan te Sarasvuolle olette kateellisia, kaveri on tehnyt työtä tullakseen siihen mitä on tänään!

      • mk

        Onneksi suomessa on lapsityövoima lailla kielletty että lapset käyvät koulua eivätkä tee töitä niinkuin laikehittyneissa maissa on tapana.


      • Revolutionist

        Ei pääse kuin suhteilla nykyään. Ymmärräthän että harjoittalijat ovat yritykselle rasite. Hyvää työaikaa menee hukkaan kun pitää pennulle näyttää asiat ja opastaa.

        Eikä muuten pääse töihin vaikka olisi 18...suhteilla melkeinpä vaan nykyään.


      • Tulkaa minun tyköni

        tullaan kaikki Sarasvuon kaltaisiksi. Mutta kuka tekisi työt ja hommais leivän pöytään . Taitais nälkä tulla osake salkkua pureskelllessa. Ne eri miehet kun puhuu ja eri miehet kun tekee.
        Laihialainenkin lannoitti peltonsa puhumalla paskaa.


      • Just näin

        Minä olin 16-kesäisenä vanhainkodissa kylvettäjänä ja seuraavana kesänä yökkönä. Palkka tuntui todella hyvältä, varsinkin kun vertaa nykyisten ihan aikuisten ja koulutettujenkin matalaliin palkkoihin ja mitä kaikkea orjapalkkapakkotöitä nykyään on.
        Ei ihme ettei nuorisoa kiinnosta olla riiston kohteena. Turha nykynuorisoa on syyllistää. Ennen oli paljon paremmin. Ennen sai töitä, jos vain tarpeeksi haki. Nykyään vain ilmainen työ kelpaa.


      • Va raamaton
        Revolutionist kirjoitti:

        Ei pääse kuin suhteilla nykyään. Ymmärräthän että harjoittalijat ovat yritykselle rasite. Hyvää työaikaa menee hukkaan kun pitää pennulle näyttää asiat ja opastaa.

        Eikä muuten pääse töihin vaikka olisi 18...suhteilla melkeinpä vaan nykyään.

        Vain huono työntekijä sanoo, että harjoittelijat on rasite, ei joko viitsi tai osaa neuvoa. Meille tuli harjoittelija ja puolessa tunnissa näytin sille hommat, nyt tekee itsenäisesti. Olen ollut vuoden, 20 vuotta samassa paikassa ollut tykkäsi kyttyrää, tää kun ei mulle tullessani opettanut mitään, vaan opettelin kaiken itse. Haluu olla yli-ihminen, joka on ainoa jolta hommat hoituu. Nyt hoksattiin harjoittelijan kanssa yksi homma porukassa miten se tehdään, mitä se on pantannut itsellään, kun on muka ainoo, joka sen osaa; suuttuu varmasti ensi viikolla kun mentiin kokeilemaan. Ei siinä mitään vaaraa ollut, helppo homma.


      • Tullakseen pelleksi

        :))))


      • RailiSuominen

        Samma här!

        Aina oli töitä nuorille "entivanhaan". Jo ennen koulujen päättymistä työnantajat soittelivat ja kyselivät töihin. Usein oli jopa niin, että joutui kieltäytymään joidenkin pyynnöistä, koska töitä oli enempi, kuin ehti tehdä. Milloin olin inventaariapulaisena kaupassa, milloin kaupan mainoslehtisten jakajana, milloin lapsenvahtina, milloin siivoamassa rappukäytäviä, milloin ajamassa ruohoa, milloin kökkimässä mansikkapelloilla, milloin mitäkin tekemässä..... Aina oli töitä ja niistä töistä sai kohtuuhyvää palkkaa. Jos ei aivan ammatti-ihmisen palkkaa, mutta kuitenkin ruhtinaallisesti verrattuna vanhempien maksamiin viikkiksiin. Kaikki osapuolet olivat tyytyväisiä ja saivat sitä, mitä lähtivät hakemaan.

        En koskaan silloin, kuin edes nytkään ole tuntenut, että olisin jäänyt jostain paitsi tai että minua olisi käytetty "lapsityövoimana". Ihan hyvin ehdin rientoihin ja rannoille päivää paistattelemaan, vaikka paljon töitä teinkin. Ja olihan siitä sekin etu, että en koskaan kotona joutunut kotitöihin, koska meillä oli sellainen sääntö perheen sisällä, että ne jotka käyvät palkkatöissä eivät joudu osallistumaan päivittäisiin siivousjutskiin (tiski, imurointi, luuttuaminen, nuorempien hoitaminen yms. yms...) Jee, kun mä tulin töistä, niin sain viettää aikani laiskotellen ja ihan miten ite halusin.

        Olisko nykyään osasyynä se, että että lastensuojelu on mennyt liiallisuuksiin? Lapsena pidetään alta 18 v. olevaa. Melkoisen hölmöltähän se tuntuu, että 18 v. tytöllä voi olla lapsikin, mutta silti hän itse on lapsi ja alaikäinen työmarkkinoilla.

        Lisäksi työnantajan maksut työntekijästä ovat niin kovaa luokkaa, että se tuo osaltaan mutkia matkaan. Samoin erilaiset määräykset "alaikäisen" käytöstä työmarkkinoilla saattaa pelästyttää työnantajan tai ainakin saada jonkinlaisen varoituksen poikasen pilkahtamaan esiin.

        Koskaan ei saisi sanoa, että "entivanhaan oli paremmin", mutta kyllä tässä asiassa voi niin ihan huoleti sanoa.


      • Dodanui
        RailiSuominen kirjoitti:

        Samma här!

        Aina oli töitä nuorille "entivanhaan". Jo ennen koulujen päättymistä työnantajat soittelivat ja kyselivät töihin. Usein oli jopa niin, että joutui kieltäytymään joidenkin pyynnöistä, koska töitä oli enempi, kuin ehti tehdä. Milloin olin inventaariapulaisena kaupassa, milloin kaupan mainoslehtisten jakajana, milloin lapsenvahtina, milloin siivoamassa rappukäytäviä, milloin ajamassa ruohoa, milloin kökkimässä mansikkapelloilla, milloin mitäkin tekemässä..... Aina oli töitä ja niistä töistä sai kohtuuhyvää palkkaa. Jos ei aivan ammatti-ihmisen palkkaa, mutta kuitenkin ruhtinaallisesti verrattuna vanhempien maksamiin viikkiksiin. Kaikki osapuolet olivat tyytyväisiä ja saivat sitä, mitä lähtivät hakemaan.

        En koskaan silloin, kuin edes nytkään ole tuntenut, että olisin jäänyt jostain paitsi tai että minua olisi käytetty "lapsityövoimana". Ihan hyvin ehdin rientoihin ja rannoille päivää paistattelemaan, vaikka paljon töitä teinkin. Ja olihan siitä sekin etu, että en koskaan kotona joutunut kotitöihin, koska meillä oli sellainen sääntö perheen sisällä, että ne jotka käyvät palkkatöissä eivät joudu osallistumaan päivittäisiin siivousjutskiin (tiski, imurointi, luuttuaminen, nuorempien hoitaminen yms. yms...) Jee, kun mä tulin töistä, niin sain viettää aikani laiskotellen ja ihan miten ite halusin.

        Olisko nykyään osasyynä se, että että lastensuojelu on mennyt liiallisuuksiin? Lapsena pidetään alta 18 v. olevaa. Melkoisen hölmöltähän se tuntuu, että 18 v. tytöllä voi olla lapsikin, mutta silti hän itse on lapsi ja alaikäinen työmarkkinoilla.

        Lisäksi työnantajan maksut työntekijästä ovat niin kovaa luokkaa, että se tuo osaltaan mutkia matkaan. Samoin erilaiset määräykset "alaikäisen" käytöstä työmarkkinoilla saattaa pelästyttää työnantajan tai ainakin saada jonkinlaisen varoituksen poikasen pilkahtamaan esiin.

        Koskaan ei saisi sanoa, että "entivanhaan oli paremmin", mutta kyllä tässä asiassa voi niin ihan huoleti sanoa.

        Se on yllättävän simppeliä. Työstä tarttis maksaa palkkaa, niinku ennekkii..


      • Toinen simppeli
        Dodanui kirjoitti:

        Se on yllättävän simppeliä. Työstä tarttis maksaa palkkaa, niinku ennekkii..

        asia on se että siellä työmaalla pitäisi tehdä töitäkin eikä vain lorvailla. Se kynnys onkin melko korkea pumpulissa kasvaneille nykylapsille.


    • Heh kuulumpa siihen ikäluokkaan joka on 6vuotiaana ottanut vaatteet päältään ja pessyt ne itse .Ja koko lapsuuden tehnyt kaikkia mahdollisia askareita eläinten hoitoa ja puiden tekoa sekä tiskausta .Myöhemmin sitten jo kaikkia maalasitalon töitä .Eikä palkoista puhettakaan .Just ollaan päästy lapsityövoiman käytöstä ? Kylläpä on tyhmä ehdotus .Käyn vieläkin ounaisen ristin vapaaehtoistyössä ihan vain omaksi huvikseni .siihen olisi Sarasvuonkin hyvä ryhtyä ?Ennenkuin moisia suunnittelee .Ei kovin älykästä ollenkaan tuo ehdotus .

    • Työntekijä33v

      En ole kapitalisti, enkä ole rikkaasta perheestä.
      Olen kuitenkin Jarin kanssa samaa mieltä. Sillä työllisyys tukee markkinataloutta niin että veroja maksetaan lisää ja kulutus kasvaa kun nuorilla on rahaa enemmän laittaa sitä menemään. Yksinkertaista logiikkaa. Myös syrjäytymistä estetään ja yksilöiden asenteita korjataan kun työtä tehdään. Ihmetyttää nykyajan nuorison nillitys siitä että "en mä jaksa, ei se oo kivaa työtä". Ei kivaa työtä olekaan olemassa, jo tuossa vaiheessa on asennevamma olemassa.
      Koska minulle ei ole tulossa perintöjä eikä porukat ole maksanut minulle muuta kuin ajokortin olen itse rakentanut myös oman elämän pitkälti työntekemisen
      puitteissa...nykyään asun omistuasunnossa (uudehko paritalo), uusi auto ja haaveilen vielä 2-3 vuoden sisällä mökin rakentamisesta/hankkimisesta. Näitä ei olisi ilman työntekoa. Ja nämä edellämainitsevat asiat taas luovat lisätyötä kun niihin tarvitaan ihmisiä rakentamaan taloja, autoja ja muita palveluita. Työnteko ja kulutus kuuluvat nykyiseen yhteiskuntamalliin jos halutaan pysyä hyvinvointi valtiona. Tai vaihtoehtoisesti koko maailman talousrakennetta pitäisi muuttaa. Tietty koko suomi voi vetäytyä kuoreen nostamaan sitä sosiaalitukeaan ja nillittää kun kaikki palvelut katoavat ja kuolevat. Siinähän itkette sitten 70-luvun tasakatto vuokrataloissanne.

      • Bibibi

        Miten voi olla mahdollista, että olet saanut aikaan kaiken tämän orjatyöllä? Nyt en oikein ymmärrä. Nykysuomen orjatyöläiset kun käyvät leipäjonossa, eivät suinkaan rakentele taloja ja mökkejä ja ostele autoja.
        Vai ymmärsitkö Sarasvuon puheen jotenkin väärin, että siitä työstä tulisi myös maksaa palkkaa. Kyllä sinä varmasti olet ihan kohtuu palkkaa nauttinut. Nykyään ihan koulutettuja ihmisiä pyöritellään näissä orjatöissä loputtomasti.


      • Revolutionist

        Ei tarttis muksujen mennä töihin jos olis töitä kaikille. Lasten kuuluu saada olla lapsia! Se on ok jos joku 16v pentu jakaa lehtiä rahoittaaksen harrastuksensa. Mut mitään oikeita töitä ei koskaan.

        18 vuotiaana sitte painakoot hommia vaiks niska limassa jos töitä saa.

        Ongelma tällä hetkellä ei ole se että ei olisi tarpeeksi työntekijöitä, vaan se että töitä ei ole! Menisin onnesta kiljuen automyyjäksi, on koulutusta ja työkokemustakin myyntityöstä. Vaan kun ei kelpaa kun ei ole tarpeeksi työkokemusta, ja milläpä sitä saan kun kukaan ei palkkaa innokasta ja motivoitunutta työntekijää. Automyyjän työ ei ole rakettitiedettä. Vaan kun ei palkata ni ei. Nyt sitten teen varastohommia kun en alaani vastaviin töihin kelpaa.


    • mitä häh

      Laitaakohan oman lapsen myös,kun tulee siihen ikään?

      • töihin vaan

        Hyvin usein ns. varakkaampien perheittenkin lapset tekevät töitä hyvin nuorena, ja harjoittelijan palkalla, siinä missä tavistenkin lapset. Jos kotona opetetaan lapsille, että viikkorahankin eteen pitää jotain tehdä, niin osaavat sitten isompina itse hakeutua kesätöihin. Mutta jos haluaa alkaa "pappa betalar" niin siitä vaan, mutta sitten voi miettiä miten se kullannuppu pärjää jos vanhemmille jotain sattuu, kun on tottunut siihen, että rahaa tulee sormia napsauttamalla.

        ps. lapsille ja nuorille ei makseta ammattilaisen palkkaa, kun eivät sitä vielä ole.


      • Revolutionist
        töihin vaan kirjoitti:

        Hyvin usein ns. varakkaampien perheittenkin lapset tekevät töitä hyvin nuorena, ja harjoittelijan palkalla, siinä missä tavistenkin lapset. Jos kotona opetetaan lapsille, että viikkorahankin eteen pitää jotain tehdä, niin osaavat sitten isompina itse hakeutua kesätöihin. Mutta jos haluaa alkaa "pappa betalar" niin siitä vaan, mutta sitten voi miettiä miten se kullannuppu pärjää jos vanhemmille jotain sattuu, kun on tottunut siihen, että rahaa tulee sormia napsauttamalla.

        ps. lapsille ja nuorille ei makseta ammattilaisen palkkaa, kun eivät sitä vielä ole.

        Joo, varakkaiden muksut pääsee suhteilla isin firmaan. Se vaatii taitoa se.

        Ite oon aina löytäny omat työpaikkani, en ole koskaan päässyt suhteilla töihin.

        Mua niin vituttaa semmoset ku menee isipapan tai äiskän duunipaikalle vähä töitä tekemään. Itse oon myös hankkinut kaiken itse, ajokorttini, vaatteeni, kaikki olen omilla rahoillani hankkinut kun työt aloitin 18 vuotiaana laivoja siivoamalla.

        Ja omalle muksulle teen samoin. Jos ei ite rahojaan tienaa ni ei tarvi sitten mitään hankkiakaan. Ite väänsin monta kuukautta laivoja siivoten että sain rahat ajokorttiin.

        Kaikki muut kaverini sai pappa betalar - ajokortin.


      • töihin vaan
        Revolutionist kirjoitti:

        Joo, varakkaiden muksut pääsee suhteilla isin firmaan. Se vaatii taitoa se.

        Ite oon aina löytäny omat työpaikkani, en ole koskaan päässyt suhteilla töihin.

        Mua niin vituttaa semmoset ku menee isipapan tai äiskän duunipaikalle vähä töitä tekemään. Itse oon myös hankkinut kaiken itse, ajokorttini, vaatteeni, kaikki olen omilla rahoillani hankkinut kun työt aloitin 18 vuotiaana laivoja siivoamalla.

        Ja omalle muksulle teen samoin. Jos ei ite rahojaan tienaa ni ei tarvi sitten mitään hankkiakaan. Ite väänsin monta kuukautta laivoja siivoten että sain rahat ajokorttiin.

        Kaikki muut kaverini sai pappa betalar - ajokortin.

        Ei muuten kaikki mene isinfirmaan, osa osaa hakea ihan itse työnsä. Mutta sitähän sinä et voi käsittää, kun olet niin katkeroitunut. Olen minäkin itse ajokorttini maksanut ja töitä tehnyt heti peruskoulun jälkeen, lapsia hoitamalla. Vaikka joo, isillä oli rahaa purjeveneeseenkin.


      • näin se menee
        töihin vaan kirjoitti:

        Ei muuten kaikki mene isinfirmaan, osa osaa hakea ihan itse työnsä. Mutta sitähän sinä et voi käsittää, kun olet niin katkeroitunut. Olen minäkin itse ajokorttini maksanut ja töitä tehnyt heti peruskoulun jälkeen, lapsia hoitamalla. Vaikka joo, isillä oli rahaa purjeveneeseenkin.

        Meillä oli yks johtajan tyttö pöydällä istumassa, ei isin työpaikalla, vaan pistettiin toiseen kaupungin työpaikkaan. Se vaan on fakta, että jos tietyn ihmisen lapsi hakee esim. kunnan töitä, niin isän nimellä saa. Itse olen yrittäjän lapsi ja myönnän suoraan, että sain kesätöitä ja muitakin tilapäistöitä eri paikoista isäni nimellä. Samoin paikallisessa työkkärissä tapahtui aikoinaan, tätä on ihan varmasti vieläkin: Duunariperheen poika oli kyselemässä töitä, sanottiin, että ei täällä mitään ole. Kun tuli poliitikon, paikallisen viraston johtajan lapsi niin sanottiin, että totta kai me sulle täältä jotain löydetään. Monesti ne ihan itse hankitut paikat on kuitenkin tiedostamatta suhteilla saatuja. Mun poika sai kesätyöpaikkansa, kun työnantaja tunsi hänet, ei tosin itse tiennyt vielä hakiessaan sitä vaan selvisi vasta kun nähtiin kuka on hyväksymislapun allekirjoittanut.


      • Bibibi
        näin se menee kirjoitti:

        Meillä oli yks johtajan tyttö pöydällä istumassa, ei isin työpaikalla, vaan pistettiin toiseen kaupungin työpaikkaan. Se vaan on fakta, että jos tietyn ihmisen lapsi hakee esim. kunnan töitä, niin isän nimellä saa. Itse olen yrittäjän lapsi ja myönnän suoraan, että sain kesätöitä ja muitakin tilapäistöitä eri paikoista isäni nimellä. Samoin paikallisessa työkkärissä tapahtui aikoinaan, tätä on ihan varmasti vieläkin: Duunariperheen poika oli kyselemässä töitä, sanottiin, että ei täällä mitään ole. Kun tuli poliitikon, paikallisen viraston johtajan lapsi niin sanottiin, että totta kai me sulle täältä jotain löydetään. Monesti ne ihan itse hankitut paikat on kuitenkin tiedostamatta suhteilla saatuja. Mun poika sai kesätyöpaikkansa, kun työnantaja tunsi hänet, ei tosin itse tiennyt vielä hakiessaan sitä vaan selvisi vasta kun nähtiin kuka on hyväksymislapun allekirjoittanut.

        Täysin samaa mieltä kanssasi. Itselläni 20- vuotisen urani aikana olen ollut äärettömän onnekas ja oikeassa paikassa oikeaan aikaan, sekä tuntenut just oikeat ihmiset. Todella pahalta tuntuu, kun vierestä näkee jopa todella lahjakkaita ihmisiä, jotka eivät vain syystä tai toisesta saa jalkaa oven väliin.


      • näin se menee
        Bibibi kirjoitti:

        Täysin samaa mieltä kanssasi. Itselläni 20- vuotisen urani aikana olen ollut äärettömän onnekas ja oikeassa paikassa oikeaan aikaan, sekä tuntenut just oikeat ihmiset. Todella pahalta tuntuu, kun vierestä näkee jopa todella lahjakkaita ihmisiä, jotka eivät vain syystä tai toisesta saa jalkaa oven väliin.

        tajusin itse asiassa tuon suhteilla työn saannin, kun muutin toiselle paikkakunnalle puolison mukana. Yhtäkkiä työtä ei ollutkaan niin helppo saada kuin kotikunnasta aikoinaan.


      • ...
        töihin vaan kirjoitti:

        Hyvin usein ns. varakkaampien perheittenkin lapset tekevät töitä hyvin nuorena, ja harjoittelijan palkalla, siinä missä tavistenkin lapset. Jos kotona opetetaan lapsille, että viikkorahankin eteen pitää jotain tehdä, niin osaavat sitten isompina itse hakeutua kesätöihin. Mutta jos haluaa alkaa "pappa betalar" niin siitä vaan, mutta sitten voi miettiä miten se kullannuppu pärjää jos vanhemmille jotain sattuu, kun on tottunut siihen, että rahaa tulee sormia napsauttamalla.

        ps. lapsille ja nuorille ei makseta ammattilaisen palkkaa, kun eivät sitä vielä ole.

        Varakkaitten perheiden esim. johtajien perheiden lapset saavat heti automaattisesti harjoittelu ym. työt isän ja äidin fimasta SUHTEILLA. Annas olla kun joku ihan vastaava nuori, jonka isä tai äiti ei ole siinä firmassa töissä, hakee samanlaista harjoittelu tai työpaikkaa, niin sanotaan heti, että ei ole. Monessa firmassa nämäpaikat on varattu johtajien lapsille ja sukulaisille. Se on ne suhteet, mitkä ratkaisee. Jos isä ja äiti ei ole sellaisessa työpaikassa tai asemassa, että saisi lapsensa sinne työhön, niin nuoren on todella vaikeampi saada yhtään mitään, vaikka kuinka ahkera ja lahjakas olisi.


    • Joo kun miettii optioita mitä yrityspomot saavat Sarasvuo mukaan lukien,aika monta työpaikkaa tulis firmoihin niilläkin rahoilla kun olis vähän järkevämpi palkitsemisjärjestelmä,ja helppo miljonäärien on sanoa että työhön vaan nälkäpalkalla

    • FULLOFTHISSHIT

      Sarasvuo, haistappa kuule VITTU!

      Köyhät kyykkyyn-menetelmä sen kuin vain jatkuu edelleen.

      • koulutus kunniaan!

        Pitäisi olla kouluttamattomat kyykkyyn! Kaikkien yritysjohtajien pitäisi käydä koulut ja tutkinnot loppuun, muuten ei saisi toimia yrtysjohtajana. Jotain tasoa sentään.


    • Reality check

      Juu, itsekin olen sitäö mieltä, että terve ihminen kuuluu työelämään.

      Nyt täytyy vaan Jarskille huomattaa, että YK:n Lapsen oikeuksien sopimus kieltää lapsityövoiman hyväksikäytön.

      Jari, muistahan ottaa ne lääkeet!

      • ei löydy

        jarskille mitään lääkettä, hullu mikä hullu.


    • kapitalisti-natsi

      Koskas se Sarasvuo-Kuitusten lapsi alkais olla työikäinen. Voitais palkata johonki paska-duuniin riistopalkalla.

      • hghghghhhh

        ei isi elä niin pitkään että näkis lapsesa orjana..ja hyvä näin.


      • näenhän se mänöö

        No taatusti penska pääse papan lafkaan töihin. Mutta ei takuulla riistopalkalla!


    • ant....i

      olis kiva tavata yön pimeinä tunteina tuomonen pelle, saattas olla lapsen isillä nuppi turvoksissa ja puheet se jälkeen muuta toista, ai perk.. kun riipoo tuomonen ukko saat...na.itte puhuu puutaheinä mistä ei ymmärrä tavan kuolevainen yhtikäs mitään ja käärii pirunmoiset hillot siitä ai perk...koha se tulloo tuo ensmäisen puun luo nii sillo hyö saavat mitä hyö tull hakemmaan papapapapapapapapa..

    • nimimerkki varattu

      Oikeestaan voitais tehä niinku urheilussa, palkkakatto koko Suomeen ja ne jotka tienaa yli 4000€ kk ni ylimenevä osuus laitettais Suomen kehittämiseen tai vaikka sinne eläkkeiden kasvattamiseen!

      • joutuis kunnon töihi

        aivan oikea mielipide


      • Ei tästä mitään tule

        NÄin.


      • tyytyväinen el.

        Palkka työn mukaan, mutta eläkkeille katto. Isopalkkaiset ovat jo työssäollessaan saaneet varmasti riittävästi viettääkseen huolettoman eläkeaikansa. Kyllä niiden suurten eläkkeiden maksamiseen sitten tarvitaan jokainen pienikin...


      • Bibibi
        tyytyväinen el. kirjoitti:

        Palkka työn mukaan, mutta eläkkeille katto. Isopalkkaiset ovat jo työssäollessaan saaneet varmasti riittävästi viettääkseen huolettoman eläkeaikansa. Kyllä niiden suurten eläkkeiden maksamiseen sitten tarvitaan jokainen pienikin...

        Kyllä niissä palkkaeroissa ollaan jo aikoja sitten mety hulluuden puolelle. Laki pitäisi säätää niin, että suurimman ja pienimmän palkan ero olisi maksimissaan kaksinkertainen. Siinä vaiheessa vasta voidaan alkaa puhumaan työn arvostuksesta. Kaikki tiedämme kuinka tärkeitä esim.siivoojat ovat. Valitettavasti sen arvostus ei näy palkkauksessa. Sen sijaan joku malli käy keikistelemässä lavalla tunnin ja nettoaa siitä kymmeniä tuhansia tai formulakuski joka vetää rundia hullun kiilto silmissä ja nettoaa 500milliä vuodessa. SAIRASTA.


    • ei lapset duuniin

      Tämmöisiä Sarasvoita ei kyllä kaivata yhtään lisää. Jo nyt siivoojat ja hoitoalan immeiset tekee työtään liika pienellä korvauksella ja kuinka monella alalla tehdäänkään. Vielä tämän päälle lykättäs lapset ja nuoret töihin muutamalla eurolla. Vissiin nupissa viiraa, kun tälläsiä ehdotetaan????!!!! Tällä tavalla ne rikkaat rikastuu. Rekrytoidaan työväkeä eteenpän, asiakas maksaa normi hinnan ja työntekijälle menee sääli korvaus ja loput sit kilahtaakin pomon poveen. Johan Sarasvuo vitsin rempas :))

      • Vajaa on

        Jari-juilalle sopii hyvin tämä satakuntalainen sananparsi: " Ei ähmäri koskaan kylliksens saa ja ahne on aina vajaa."


    • gzgz

      Joo-o, voishan toi toimia jos se työpaikka olis enintään parin kilometrin päässä kotoa. Silloin ei tarvis matkarahoja esim. bussiin, eikä välttämättä eväitä työpaikalle - nekin kun molemmat maksaa. Ja homma toimisi sitten, jos myös työmarkkinatuki muutettaisi sellaiseksi ettei työnteosta rangaista... Työttömyyskorvausta saavat kun voivat tehdä töitä parinsadan euron edestä kuukaudessa ilman että korvauksesta rokotetaan, mutta kun putoaa työmarkkinatuelle, jokaisesta tienatusta eurosta työmarkkinatuki tipahtaa 1,5 euroa. Kannustaako kauheasti työntekoon?
      Kehottaisin näitä "fiksuja" ideoita heitteleviä huippupalkkaisia tutustumaan ensin normaalin suomalaisen (= työmarkkinatuella tai pienellä palkalla elävän) elämään ennenkuin kaikkea suustaan ulos päästää. Jos työssäkäynnistä pitää itse käytännössä maksaa (eli kahden euron tuntipalkasta jää matkojen ja eväiden jälkeen -2 euroa), tuskin kovin kauaa näitä töitä tekeviä tässä maassa on, ainakaan elossa. Vai siihenkö juuri tähdätäänkin?
      Hurraa, lisää vain euroja muihin maihin ja suomalaisille KÖYHILLE aina vain vähemmän, mieluusti otetaan edellisetkin pois ja laitetaan köyhille miinusmerkkiset tulot eli laitetaan köyhät maksamaan vaikka persnahastaan!

      • sainpahan sanottua..

        niinpä ja kovasti kannustetaan äitejä töihin minimipalkalla, mutta jos saat 6 h/pv työstä palkaa 700e/kk, niin millä ihmeen rahalla sitten maksetaan päivähoitokulut auton bensat ja liikennevakuutus tai vastaavasti linja-auto kyyti, joka on kallis kuntarajan yli mennessä.. joillakin kun ei ole mahdollista saada töitä omassa pikku kunnassa.. ja ruokakulut ja vuokra tms.. toisin sanoen ole kotona ja säästä päivähoitolaskut ja auton kulutus.. yes jos olis molemmat töissä saatais yhteensä 2000 e/kk se olis jo luksusta, mutta kun ei ole töitä!

        päivärahakin on pieni eikä sillä pärjää.. talo on sentään saatu rakennettua itse, että lainaa maksamme vähemmän /kk mitä normaalit vuokralaiset asunnoistaan, mutta jos on 2 työtöntä kotona ja 2 lasta, niin nippanappa saat vuokran maksettua, autoa ei ole varaa pitää, saati vakuutuksia! lapset kasvuvaiheessa ja ruokaan menee valitettavasti rahaa, vaikka kasvatankin pihalla pottuja sankossa! jotta saadaan pötyä pöytään, kaikki on leivottava itse, muuten ei rahat riittäisi alkuunkaan.. onneksi on kuitenkin tuo toinen puolisko, joka tuo myös 650 e rahaa, että saadaan katto lapsille yöksi pään päälle! töitä kyllä haetaan ja ahkeraan on mollin sivut ym käytössä ja meillä lähtee molemmilta 5-10 työhakemusta/vko, mutta kun ei tärppää niin ei!! kaikki työt tyssää työkokemukseen, mutta miten sitä saa, jos kukaan ei anna harjoitella!!!

        niin ja ehdoton suositusten paikka: rikkaille palkkakatto max 4000e/kk, kaikki joilla menee palkka yli 3000 e on rikkaita, vaikka toisin sanovatkin, loppu on omasta kulutuksesta kiinni!!


    • dtri....

      kun katsoo tuota kuvaasi tuossa otsikossa niin silmissäsi näkyy hulluus, aivan kuin ei kaikki purut olisi kuivia päässäsi, no jos se siitä tervehtyy?

    • Elämänkoululainen

      Myös nämä aikaisin eläkkeelle päässeet pitäisi saada mahdollisuuden tehdä töitä! Joilla on sitä kokemusta ja ammattitaitoa jo vuosien myötä kertynyt. ja joilla on halu tehdä jotain hyödyllistä, ei tarvitse sanoa kuinka saan "ajan kulumaan" kun ei ole mitään tekemistä.
      Mistä me saamme verotuloja jos kukaan maassamme ei tee TYÖTÄ!!!!!
      Tässäpä se kysymys päättäjille! Ei tarvitse nostaa muita Veroja sitten.
      Jos kukaan ei tee töitä niin mistä raha saadaan ja kun hinnat nousee niin mikään ei riitä !
      Parempi on aina olla mukana työelämässä kuin saada eläkettä mikäli on fyysisesti työkykyinen! On väärin sanoa, että 50v ei kelpaa enää työmarkkinoille käytettäväksi työntekijöinä!
      Niin kauan kun fysiikka kestää pitäisi olla mahdollisuus osallistua työelämään
      jokaisella työhaluisella ihmisellä.

      • 66v

        Voisin minäkin vielä antaa vahvan johtaja-ammattitaitoni työmarkkinoiden käyttöön, jos tarvitaan. Olen kyllä hyvä veronmaksaja näinkin.


    • eyrtoöl

      jotain täytyy keksiä että pysyisi julkisuudessa.kuka tilaisi luennoitsiaa joka on jo vaipunut unohduksen suohon.Vaimohan on julkkis.

      • vulvan wille

        PAINU SARASVUO VIT ^^^^ N Suomesta


      • Onko Jari hutsu?

        Aivan.
        Itsensä myyminen on raakaa duunia.Kysykää vaikka keneltä tytöltä.


    • sarasvuoko jumala?

      Pelottakohan sarasvuota ettei turvan aukomisella enää saakaan itselleen rahaa, kun turhia konsultointi palkkioita eiväy yritykset pysty sille maksamaan???

    • ranravuo

      Eiks tään firma heittänyt voltin ? Tais ite lypsää liikaa liksaa.

    • ORJATYÖT LOPETETTAVA

      Kyllä me kaikki tiedämme, että Suomessa on orjatyötä. Samaa mieltä on varmaan myös Suomen Jallitus (ent. Hallitus). Tuon Jallituksen älyttömyyden ja suhteellisuustajuttomuuden me olemme viime aikoina huomanneet.

      Orjatyötä on se jos ei vähintään TES:n mukaista palkkaa makseta työstä. Lisäksi noista orjatöistä ei kerry vuosilomaa eikä eläkettä, myös esim. työterveyshuoltoa ei ole vaikka noissa orjatöissä tehdään ihan tuottavaa työtä josta on taloudellista hyötyä vain loispummiyrittäjille. Orjatöistä saatava 9 euron ylläpitokorvaus päivältä ei riitä työssäkäyntikuluihin joihin sisältyy matkat vaatetus ja orjatyön vuoksi kohoavat ruokailukustannukset, saati sitten että se olisi jotain ylimääräistä rahaa tai peräti palkkaa työstä!!

      Työttömyysturva ja sosiaalitukituki on tarkoitettu työnhakijoille työttömyysajan työnhaku- ja elinkustannusten korvaamiseksi vaikka ne eivät nykyisellä hintatasolla siihen edes riitä. Nuo tuet ei ole tarkoitettu ei loispummiyrittäjien kilpailua vääristäväksi työttömien orjatyöllistämiseksi ilman palkkaa.

      Ellei palkkatyötä ole niin täysin laillinen elinkeino voi olla myös työttömyysturva jos työttömyysturvan edellytykset ovat olemassa. Työttömyyspäiväraha on ihan laillista ja lisäksi verollista tuloa. Myös toimeentulotuki ja asumistuki perustuvat lakiin ja ovat ihan laillinen elinkeino. Käytännössä työkkäri rikkoo Suomen perustuslakia valitsemalla työn koska vain työn tekijällä on oikeus valita työ. Perustuslaissa on myös määräys viranhaltijan puolueettomuudesta. Työkkärin virkailijat ovat lähes poikkeuksetta työnantajan puolella.

      Totta kai työttömän pitää olla työhön tai työllistämistoimiin käytettävissä mutta ei loispummiyrittäjien hyväksikäytettävissä. Yhteiskunta tekee koko ajan rikosta ihmisyyttä vastaan pakottamalla ihmisiä orjatöihin vastoin Suomen perustuslakia ja kansainvälisiä sopimuksia. Tuo on enemmän kun sopimusrikkomus ja tulee ennemmin tai myöhemmin vaikuttamaan yhteiskuntarauhan järkkymiseen tavalla jota moni ei uskalla edes kuvitella. Työvoimahallinnon ja loispummiyrittäjien työttömille järjestämät sanktiot (karenssit) määrätään mielivaltaisesti ja länsimaisten oikeusperiaatteiden, Suomen perustuslain ja kansainvälisten sopimusten vastaisesti pannaan täytäntöön ennen lainvoimaista päätöstä. Nuo karenssit eivät tuo yhtään uutta työpaikkaa vaan päinvastoin ne aiheuttavat paljon inhimillisiä kärsimyksiä ja lisäävät syrjäytymistä sekä hätää ja sitä kautta sosiaalitukien tarvetta. Suomen laki ei pakota osallistumaan orjatöihin tai suostumaan muihin kyykytystoimenpiteisiin ja siksi usein onkin parempi olla vapaana kun orjana kun käytännössä ei elintaso siitä miksikään muutu, joissain tapauksissa jopa alenee.

      Kyllä työvoimahallinto on tehnyt yhteiskunnalle melkoisen karhunpalveluksen ostamalla loispummiyrittäjiltä lumekoulutusta jonka taso on surkea. Myöskään koulutuksen tasoa ei valvota mitenkään. Päin vastoin jos kurssilla olija ilmoittaa kurssin tasosta työkkäriin niin saa hän potkut kurssilta ja tapauksesta riippuen joko karenssin tai rangaistustyössäoloehdon. Noilla hömppäkursseilla ei hoideta nykyistä työttömyyttä eikä paikata kyllä mahdollisesti ehkä tulevaa työvoimapulaa vaan koulutuksen tasoa on nostettava.

      On turha vaatia työttömiltä moraalia kun sitä päättäjillä ja loispummiyrittjäillä saati loispummikonsulenteilla ei ole ikinä ollutkaan. Ei ole ahneudella ja röyhkeydellä kyllä mitään rajaa.

      Orjuus loppuu heti kun kukaan ei suostu orjaksi. Onhan se jo nähty että puheet ei auta. Kaikkien edellä mainittujen yhteiskunnallisten epäoikeudenmukaisuuksien ja muiden haittojen lisäksi orjatyö huonontaa huoltosuhdetta kaksinkertaisesti koska jos työstä maksettaisi palkkaa niin siitä yhteiskunta saisi myös verotuloja. Nykykäytännöllä nuo veroeurot menevät loispummiyrittäjille, loispummikonsulenteille ja herraties minne.

      Poliittista tahtoa työttömien tukien parantamiseksi ei nyky-yhteiskunnassa ole koska poliitikot ovat loispummiyrittäjien talutusnuorassa, päinvastoin noiden tukien reaaliarvo laskee jatkuvasti. Kaikkihan me olemme joskus maksaneet veroja joilla nuo tuet kustannetaan ja nykyisin aika moni tarvitsee noita tukia jossain elämän vaiheessa mutta nyt päättäjät keplottelevat ne omiin ja loispummiyrittäjien taskuihin.

      Suomen orjatyölain on pakko muuttua jollain tavalla ennemmin tai myöhemmin ja sitä on pakko muuttaa viimeistään siinä vaiheessa kun saadaan kyseisen orjatyölain säätäjät Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen. Ja ne kyllä sinne viedään vaikka raudoissa.

    • Lähden mansikkamaall

      Kohta varmaan lopetetaan köyhien perheiden lasten kulunkäynti, jotta pääsevät ahkeroimaan 2 euron tuntipalkalla.

    • nainen-helsingistä

      Ei tässä maassa pääse töihin sitten niin millään... Olen hakenut kaikkia mahdollisia työpaikkoja osa-päiväisistä siivoojahommista alkaen, eikä tuota mitään tulosta. Yhteenkään haastatteluun eivät ole edes ottaneet. Tuntuu tosi pahalta lukea parjauksia kaikista työttömistä, ei me kaikki vapaaehtosesti pienillä rahoilla kitkutella.

      • Ei kannata....

        ...osapäivätöitä tehdä. Saat vaan takkiis siitä.
        Paitsi tietysti, jos olet rikas ja kaipaat vaan jotain puuhastelua.


      • nainen-helsingistä
        Ei kannata.... kirjoitti:

        ...osapäivätöitä tehdä. Saat vaan takkiis siitä.
        Paitsi tietysti, jos olet rikas ja kaipaat vaan jotain puuhastelua.

        EIhän se todellakaan rahallisesti kannatakaan mutta sais silläkin kartutettua työkokemusta. Paremmalta sekin näyttää hakemuksessa kuin pelkkä työttömyys, mutta kun ei pääse niihinkään niin ei pääse :(


      • sainpahan sanottua..

        moi
        olen muuten minäkin tradenomin koulutuksella hakenut hotellisiivoojaksi, leipomoon, kauppoihin ym ym mutta kun jo siivoukseen tarvitaan nykyään ammattitutkinto!! miksi työtodistukseen ei kelpaa kotiäitiys, kun rätti kädessähän sitä kotonakin kävellään lasten perässä!!


      • jari palkkaa

        kysy siltä...


    • Kivasetä

      Vapaa maa, vapaa mielipide. Tyhjät tynnyrit kumisevat eniten.

    • sarasvuolle töitä

      Sarasvuolla on varmaakin kokemusta työtä tehdä reilusti alipalkalla,muuten ei
      näin kirjoittele.

      • Lähetään

        Sarasvuo Pohjois Koreaan opiskelemaan kun tota lahjakkutta näyttää olevan.


    • MUSTINKIN KAKKA

      ON ARVOKKAANPI,KUN SARASVUON HULLUT HÖPÖTYKSET.Ei kukaan täydellä järjellä varustettu tuo tuollaista julkisuuteen Seon aivan sama tehdäänkö meilläkin töitä heinäruokapalkalla,kun POHJOIS-KOREASSA niin kyllä valtsemamme päätäjät se osaisivat tuhlata niin valtion,kunnan kun yksityinen sekstori.

    • Pöyristynyt

      Tulehan Jari käymään niin panen nyrkin sun silmääs ja pidän sitä siellä!

    • menee väärin

      sinne reikään se

    • villeveikko salminen

      hyvä jätkäh, heti alkuun tarjos tupakin!

    • sadetta tulosa

      Sarasvuo aina havahduttaa ääripään kritiikillä - tavallaan on hyvä, silloin saadaan keskustelua aikaan, muutoin hän on kyllä täysi mulkku. Hänen on todella helppo puhua, koska kuuluu varakkaisiin ja hyvätuloisiin parempiosaisiin, ja nostanut paljon optioita. Mitä mieltä hän olisi siitä, että kaikki pääomattulot laitetaan samalle viivalle palkkatulojen kanssa - progressiiviseksi alusta asti, tämä olisi oikeudenmukaista. Jos kerran köyhiä ja keskituloisia riistetään, koska nähdään se muutos, että otetaankin sieltä,mistä on varaa ottaa. Kaikilta pois myös korkomenovähennykset verotuksessa, eihän siellä muitakaan vähennyksiä paljon enää ole. Kaikki vuokratulot progressiivisen verotuksen alle, nehän ovat lisätuloa, ja täällä on paljon vuokranantajia, jotka riistävät riistovuokrilla läävistään hirveästi ylim. tuloa.
      Lasten pitää saada käydä koulua ja opiskella - tietysti opiskelijat yli 20v olisi hyvä järjestää kesätöitä, mutta nyt halutaan pitää vanhuksia töissä, ja pidentää eläkeikää, onko järkeä? Pitäisi saada nuoret töihin, ei päinvastoin -ja varmasti riittää halukkuutta, mutta työnantajat vain eivät ota nuoria niin helposti. Ja on väärin, että heille pitäisi tarjota riistopalkkaa.

      Tuskin sarasvuo omia 10v lapsiaan haluaisi pistää töihin, vaan hienoihin harrastuksiin - Sarasvuo elää ihan omassa maailmassaan, joka on kaukana tavallisen ihmisen arjesta. Suksikoon helvettiin!

    • yksin.kotona

      Haista sarasvua paska. Vedän lättyyn sua kun nään. Kenenkään ei pidä tehdä mitään vi..un orjatyötä ilmaseksi. Orjuus loppui jo kauan sitten ja vit.n sarasvuo voi pitää sen turpansa kiinni

    • mitä vit****

      Sarasvuo ei taida tietää, että yhä useampi tekee jopa sairaslomilla ja kesälomilla töitä etänä, kun ei palkata sijaisia - ja yritykset käärii voitot. Firmoissa säästetään ja säästetään, ei palkata uusia - ja että pitää panna töihin lapsia. Kun yritykset ei palkkaa muitakaan työntekijöitä lisää, itse olen sellaisessa yrityksessä, että sairaslomalla pakko tehdä töitä, koska sijaista ei oteta. Firma säästää - ja nyk teen kolmen ihmisen työt ja niin tekee moni muukin.

    • tämä ehdotus on...

      On se oikeen jännää, että Herrat saa hirveästi palkkaa.
      Ja työläiset kohtalaisesti, mutta nyt halutaan työmäärää lisätä.
      Enpä usko että houkuttelee nuoria menemään töihin surkeilla palkoilla.
      Pitäisi vähän miettiä ihmisten terveyttäkin, että jos aletaan päiviä pidentää,
      työikää pidentämään ja palkkaa alentamaan. Kyllä siinä voi monella itku tulla, jos ei meinaa enää rahat elämiseen riittää.

      • ???

        Että voi itku tulla???

        On kuule ollut jo aika kauan oma kassavirta miinuksella.

        Tarkoittaa, että enää ei riitä kolikot omiin menoihin, vaan ainoastaan jälkikasvun kulutukseen.

        Sapuskaa on sentään toistaiseksi piisannut, mutta uusia kamppeita itselle ei ole ollut varaa ostaa enää pitkiin aikoihin. Tarvii tonkia kirpparipöytiä, tai käydä UFFin laatikoita dyykaamassa.


    • sdtfsfdg

      Onko tämä taas näitä, herrat päättää ja työläiset vikisee perässä uudistuksia.
      Mihin suomikin on menossa, ei tämä mikään orjatyön intia ole.

      • On kuule

        hyvää vauhtia jo menossa maaorjuuden aikakaudelle.

        Missä olet ollut, jos et ole tätä vielä havainnut???


    • bb

      Olisin ilomielin töissä vaikka tällä työmarkkinatuen määrällä, mutta yleensä kun tulee työhaastatteluissa puhe palkkatoiveista, niin työnantajat nauravat vain kun sanoo esim haluavansa 1000-1300 €. Koska se on heidän mielestään naurettavan pieni summa. Mutta nopesti niidenkin hymy hyytyy, kun mainitsee, että se on iso summa työttömälle.
      Toinen asia on, ettei joitain yrityksiä kiinnosta edes työharjoitteluun ottaminen, vaikka se ilamsita heille olisikin.
      No, onneksi välistä löytyy aina freelancer juttuja. Tosin niistäkin pitää "hyvittää" maksamalla takaisin "liikaa" maksettua työmarkkinatukea.

    • V-S

      Töitä pitää elämässä tehdä. Oman tuttavapiirin työttömillä löytyy AINA jokin syy, miksi ei töitä ole ja pitää vaan pelata x-boxia kotona. Sosiaaliturvakin on ihan perseestä, kun ei uutta peliä saatu ostettua!! Kaljallakin pitäis käydä. Lisäksi samaisilla hepuilla on peruskoulun jälkeen jäänyt jokainen koulu kesken, koska opetus oli kuulemma liian huonoa heille.

      Mutta juu, yleistäminen on tyhmää - varmasti monet eivät vain saa työtä tai ovat jonkin sosiaalisen esteen takia ulkona työelämästä. Ymmärrän, että yhteiskunta pitää heistä huolen.

      Mutta työtä elämässä pitää tehdä. Piti siitä tai ei. Ja hyvin tehdystä työstä saa usein hyvän mielen!

      Katsokaa ihmiset, varsinkin Sarasvuon tyrmääjät, itseänne peilistä ja miettikää, oletteko rehellisiä muille saati itsellenne.

      • Ei ymmärrä.

        Töitä pitää tehdä, mutta kyllä siitä pitää palkkaakin saada.
        Eikä mitään lapsityötä kyllä enää Suomeen oteta , kiitos.

        (Varmaan nuorille jää hyvä mieli työelämästä jos saavat euron tunnilta.
        Kannustaa varmasti opiskelemaan.)


    • Eikös Sarasvuolle hiljan syntynyt kersa, töihin vaan mitä siellä himassa tuttia imeskelee, yhteiskunnan maksamien lapsilisien turvin.

    • hyteyh

      Sarasvuo taitaa olla jonkinlainen p....iili kun haluaa lapsia töihin.Tieten tykkää katsoa märkiä lapsia.Vankilaan tollaset p...iilit joutaa.Kuka laittaa lapsiaan euron tuntipalkalla töihini?Eik ukaan.

    • Ihmisarvoa kaikille

      Sarasvuohan voi omista miljoonistaan antaa valtion kassaan rahaa niin laittaisi omankin kortensa kekoon ja tietysti omat lapset voisivat mennä 2€ tuntipalkalla töihin, pääsisiköhän pidemmän päälle kirosanoja Sarasvuolta kun näkisi miten käy kun ei makseta tarpeeksi (ei taida herralla oll pienipalkkalaisen elämästä mitää nkokemuksia kun noin julmaa ajattelutapaa esittää muille). Kyllä palkka on yksi tärkeä motivaatio tehdä työtä, uskoa pärjäämiseen ja omaan elämään ei saisi nuoriltakaan romuttaa.

      Voisiko Sarasvuo alkaa uudeksi Hitleriksi ja perustaa oman keskitysleirin, niin nuoret pääsevät sinne tekemään ja ihan ilmaiseksi töitä.

    • laitat rahvaan

      ojennukseen?

    • Willenberg

      Katainen peri meidät jo ja pisti kaikkien puolesta nimet velkalappuihin, joiden summan kohdalla ei vielä edes lue mitään. Joten niillä muilla "perivillä pahoilla" ei ole enää niinkään väliä...

      Itse teen työtä vain oman ja perheeni hyvinvoinnin eteen ja jos valtiovalta on niin kädetöntä, että menee konkurssiin löysäranne-taktiikallaan niin menkööt aivan rauhassa. Ei vaikuta lopputulokseen... isot firmat ne nykyään palkat meille maksaa kuitenkin, ei mikään sosialistihömppäorkesteri.

    • Ällistynyt

      Tyrmistyin kun luin tuota teksiä. En missään nimessä halua laittaa omia lapsiani töihin, eiköhän heille nuo kotityöt ihan vielä riitä.
      Sitten isompina saavat varmasti vääntä niskalimassa ihan tarpeeksi.

      Laittaisi Jari omat lapsensa töihin noin pienellä palkalla ja katsotaan mitä käy.
      Suomeen vähän tasa-arvoa, että uudistukset koskisivat kaikkia. Eikä eduskuntalaisille tai julkkiksille mitään etuoikeuksia tai lievennettyjä sääntöjä.

      Ei ihme jos sitten kun me ollaan jo vanhoja niin lapsen lapsen lapset olis tuolla "riisipelloilla" aamusta iltaan orjina jos tätä menoa jatkuu.

    • Joo joo...

      Hahaha! :D Mitä **tun töitä?! Ei täällä ole mitään töitä ja miten Maestro meinasi Suomen pelastaa, kun työkkärit ovat samassa liitossa ilmaisharjoittelijoita pyörittävien, omistajiensa bonusten perässä juoksevien, riistofirmojen kanssa?

      Kyllä tekijäreserviä on vaikka kuuhun asti, jos löytyisi ensin sellaiset firmat, joissa maksetaan oikea palkka ja jos ei löydy, niin valtion on laitettava lakisäädöksillä ja tarvittaessa yhtiöiden kansallistamisella ilmaistyökeinottelijat kuriin!

      • Valtioko...???

        No johan Valtio näytti mallia S....TANA.

        Ulkoisti enemmistöosakkaana Transpointin kuljetuksia venäläisille, jotka pystyvät tekemään halvemmalla, kun ei ole rasitteena tän V..TUN VALTION verorasitteita.

        Jos oikeesti halutaan tehdä työnteosta mielekästä ja haluttavaa, niin se ei onnistu tolla 1€/päivä kyykytyksellä.

        Eihän kukaan kait huvikseen tee töitä, vaan sen vuoksi, että saa itselle kohtuu korvauksen.


      • paskavuo tekee
        Valtioko...??? kirjoitti:

        No johan Valtio näytti mallia S....TANA.

        Ulkoisti enemmistöosakkaana Transpointin kuljetuksia venäläisille, jotka pystyvät tekemään halvemmalla, kun ei ole rasitteena tän V..TUN VALTION verorasitteita.

        Jos oikeesti halutaan tehdä työnteosta mielekästä ja haluttavaa, niin se ei onnistu tolla 1€/päivä kyykytyksellä.

        Eihän kukaan kait huvikseen tee töitä, vaan sen vuoksi, että saa itselle kohtuu korvauksen.

        töitä huvikseen..


    • voi ei taasko..

      Taasko tämä Suomen "jeesus" tulee elämänohjeita jakelemaan. Edellisen kerran istuin pakosta työpaikalla kuuntelemassa hänen " itsensä johtaja" luentoa. Voi mitö skeidaa sekin oli, suurin osa ihan itsestään selvyyksiä, mutta ent. Virtanen varmaan kuittasi huikeat rahat niilläkin peen puhumiskierroksillaan. Nyt sitten taas on ilmeisesti piristytty Trainers Housen tappioiden tieltä ja haetaan uutta rahaa urheilijavaimon, uuden kakaran ja mitä älyttömämpien möläytysten kautta.
      Toivottavasti ei ikinä ole enää pakko mennä kuuntelemaan hänen älyttömiä luentojaan!
      Lapsilla täytyy olla lapsuus. Olen itsekin tehnyt lapsena töitä, mutta vain kotona ja sitä kautta sain viikkorahaa - ihan vain jotain tiskausta, siivousta, kaupassa käyntiä...vanhempana pyykinpesuakin, mutta auttoihan se työssäkäyviä vanhempia ja opetti sen, että raha ei kasva puussa.
      Miksi tenavat laitettaisiin töihin muutaman euron tuntipalkalla, sehän johtaa siihen, että kukaan ei palkkaa aikuisia työttömiä, koska tenavat istuvat kohta varmaan kaupan kassoillakin ja hoitavat kiinteistöhuollot ja siivouksetkin...
      Laittaisi sitten akkansakin oikeisiin töihin, mitä duunia tuo hiihto oikein on, sehän on harrastus ja tenavakin joutaisi töihin jo esikouluaikana, mutta muualle kuin faijan firmaan!

    • Me ollaan lampaita

      Yhteiskunta ei tarvitse mitään. Rahavalta haluaa meidän uskovan, että työtä on tehtävä selvitäkseen, sillä se on sen elinehto. Olisiko muita tapoja elää?

      • Mää mää mää kans

        On. Syö, juo, lepää, suojaudu säätä vastaan, ulosta vanhat kuonat pois... Perusta maatila tai kommuuni ja rupea viljelemään itse. Osta pari pimeätä asetta, jos vallesmanni joskus alkaa ahdistelemaan.


    • wili*

      sarasvuosta puheeollen eihän voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu. eihän sarasvuo ole koskaan ollut penaalin terävinkynä joten tuota höpinää ei pidä ottaa tosissaan

    • Simo R

      Riistoporvari Sarasvuo on taas keksinyt keinon jolla saadaan rikkaille lisää rahaa, lapsityövoiman ja pienellä palkalla.

      Sarasvuo pitäis lahjoittaa Somalian merirosvoille, siellä vois pitää luentoja menestymisestä.

    • hyvä idea

      kyllä tänne nokian oulun tukiasematehtaalle lapsityövoimaakin mahtuu kun
      oikein ängetään tiiviisti.pitää vaan silmälaput olla päässä kun me työmiehet
      aikuisviihdettä netistä katselemme.

    • THT ry
    • Voin kyllä sanoa et nyt kun tässä on kesällä mainoksia jaellu ja se palkka on luokkaa 2-5e/tunti niin kyllä se vähän harmittaa. Varsinkin kun lukasi tuon iltalehden artikkelin et kerjäämällä vois saada sen 15e/tunti ja sossu massit päälle. En yhtään ihmettele jos jengi kippaa noit mainoksiaan vaan paperikoriin :S

    • BUU BUU

      HAISTA SARASVUO VITTU OOT TOSI RUMAKIN

    • paljon nähnyt

      On tuossa usein ihmetyttänyt Sarasvuon firman kurssitaso. Selvisi sekin asia kerralla.Kuka tuollaiseen rahojaan sijoittaa.

    • babas

      Nythän ainakin helsingissä ihmiset tekevät töitä 9€ päivä palkalla joka on ylläpitokorvaus. Eikö näitä Sarasvuon kaltaisten ihmisten varoja voisi siirtää valtiolle ja jakaa sieltä kansalaisille yhteisen hyvän eteen.

    • eiköhän lasten ja nuorten anneta elää niinkuin nyttenkin. ei lapsi työvoimaa!!!!!!!!!!!!

    • voitokkiinsakunsanoi

      Sarasvuo : "Anteeksi, että sanon näin, mutta ei minun tarvitsisi materiaalisten tai sosiaalisten tarpeiden takia töitä tehdä", Mutta no niin...nythän Sarasvuolla (ja muilla rikkailla) on oiva tilaisuus osoittaa, että hänkin haluaa osallistua yhteisen hyvän eteen esimerkiksi lupautumalla työskentelemään 9e päiväpalkalla. Jään mielenkiinnolla odottamaan..
      Ihan naurettavaa sanon minä, herrat näyttävät hermostuvan, kun huomaavat, että eivät kaikki haluakaan ryhtyä orjatyöläisiksi "yhteisen hyvän" eteen ( eli herrojen palkkapussin kasvattamiseksi). Luulevat meitä ilmeisesti tyhmiksi, kun alkavat yhtenä oljenkortenaan syyllistämään tavallisia kansalaisia, vaikka samaan aikaan nostavat lähes verovapaita optioita, joiden eteen moni työläinen on raatanut. Että kehtaavat!

      • Hehe. Samat jampat jotka on järkänneet maan talouden kuseen, romauttaneet työpaikat haluaa nyt sitten että ne jotka ovat heidän takiaan kärsineet - kärsivät lisää ja heidän statustaan alennetaan enemmän.

        Kyseessä on kaikessa yksinkertaisuudessaan yhden ryhmän pyrkimys hallita toista ryhmää, ja tässä tapauksessa kyseessä on rakenteellinen väkivalta jossa toimeentuloa käytetään kiristämiseen.

        Ruokaorjat.


    • Haista paska

      Sarasvuo on ihan turha pelle joka joutais polkea syvälle suohon. harmi että lehdet kirjoittelevat tuollaisen hölmön mielipiteitä. NURPAAN VAAN JA ONNEA:

    • 21v

      Itse en jaksa mennä töihin kun kotona makaamalla saa saman rahan kun töissä

    • lapsien äiti

      kylä on paljon nähty ja kuultu ;(
      eikö jos joku nuori tekee työtä suomen hyväksi ja opiskelee
      pitäisi poistaa verot ja maksaa ainakin minimi palkka ,,,

      kyllä nämä yrityspomot voivat mennä rikastumaan minne tahtovat
      odohan kun sarasvuon muksu joutuu tällaisiin hommiin niin kyllä iskää itkettää
      ja hänen ideansahan tämä on
      toivon isälle jatkoja ja ei muksu voi valita isää
      niin se kävi sarasvuon lapsellekin,,,,

    • jabboooo

      Koko kapitalistinen riistotalous perustuu vain siihen että heikompaa sorretaan ja vedätetään. Vain siten joku voi rikastua kun saa köyhemmän ja tyhmemmän tekemään puolestaan hommat. Näin asia toimii pienissä ympyröissä ja isossa maailmantaloudessa, helkkarin yksinkertaista mielestäni.

      • ParisHiltoni

        Kommunismi perustuu samaan - siinä vain rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät enemmän. Lisäksi työt jäävät tekemättä.

        Jollei ihminen omista jotain, hän ei siitä pidä huolta. Se on ihmisluontoa vastaan. Ei mut nyt tää lähti jo sivuraiteille..


    • Rupean orjatyöhön heti kun Sarasvuo näyttää esimerkkiä noudattamalla samaa elämänsisältöä, palkkausta ja toimeentuloa ja työmäärää kuin orjatyöläinen.

      Sarasvuo on valmis tinkimään muilta - vaan ei itseltään.

      Jos saan tehdä orjatyötäni Jari Sarasvuon kanssa ja asua samassa työläisparakissa hänen kanssan niin olen valmis tuohon ilman vastalausetta :)

    • 58

      Näkökulma se on tuokin, kovin ahdas vain ... mun on aivan toisenlainen; Kaikille ihmisille perusturva ja sen jälkeen ihminen jaksaa ja haluaa tehdä oman kyvykkään osaamisensa .

    • Galigula!

      Sarasvuon kuolematon ohje rikkaille! "Älkää seurustelko köyhien kanssa, sillä köyhyys voi tarttua"!!!! Mikä nerous onkaan tuossa lauseessa!

    • Jarillhuonostpyyhkii

      "Anteeksi, että sanon näin,......"
      Minäkin rikastutin sarasvuota ostamalla hänen yhden kirjansa aikoinaan......

      Huonoa huussipaperia, mutta siihen se tänä kesänä käytän, kun ei ole varaa ostaa Serlaa enkä rehellisenä ihmisenä ilkeä vessapaperia varastaakaan.....
      Monet kantaa duunipaikasta wc-paperirullia vaik niillä olis varaa ostaa kaupastakin..

      Työtön ajattelee että puhtaus on puoli ruokaa, ja harkitsee, tarviiko hammastahnaa vai ruokaa ;D

    • jäsenet

      jäsenet helvettiin

    • VOIHAN VITALIS

      SARASVUO!!! NÄYTÄ MALLIA ALA NOSTA PALKKAA/OSINKOA!!!!!!!!!

      ANNA OMAISUUS POIS!!!!!!!!!!!!!!

      PUHU VASTA SITTEN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      OLET ISOIN PELLE !!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • xsdqwe

      Kaikkia p*skaa sitä kuuleekin.
      Sarasvuo ei ole viimeiseen kymmeneen vuoteen tehnyt päivääkään tuottavaa työtä.
      Päin vastoin kaikenmaailman huuhaa seminaareillaan vienyt muidenkin kouhojen työajan jotka hänen "luentojaan" on kuskattu kuulemaan.
      Jos työpaikoille tarvitaan tätä "hengen" sanomaa niin eikö sinne olisi parempi palkata pappi puhumaan. Silloin luvattaisiin se taivaallinenkin hyvä, samaisen maallisen ponnistelun tuloksesta.

    • Ën jaksanut kyllä kaikkia kommentteja lukea kun hirveetä kitinää. Eiköhän Sarasvuo lähinnä sanonut tuota provosointi tarkoituksessa. Mies kun ei taida hirveästi tykätä tästä downshifting kulttuurista.
      Hyvä että tulee keskustelua sosiaalitukien väärinkäytöstä, kun persut kaatoi sen kaiken maahanmuuttajien niskaan vaalien alla. Todellisuudessa kun niitä väärinkäyttäjiä löytyy ihan kotimaan mansikoista.(Ja jos joku on sitä mieltä että Suomalaisilla on jonkinlainen syntymäoikeus väärinkäyttää sosiaaliturvaa niin voi mennä itteensä.)
      Minusta olisi ollut lapsena hienoa jos oisin voinut mennä palkkatyöhön. Vastuullisuutta ja rahankäyttöä olisi varmaan opettanut paljon. Enkä tarkoita että lapset pitäisi laittaa hiilikaivokseen 14h päivässä, vaan vanhoja kunnon askareita tekemään, mitä kaikki maalla asuneet luultavasti ovat joutuneet tekemään.

      Itse olen sitä mieltä että työttömyysturvaan ja vastaavaan pitäisi tuoda vastikkeellisuus. Eli työttömien pitäisi käydä tuulettumassa vaikka pari kertaa viikossa jossain kunnan työpiirissä tekemässä jotain yhteishyödyllistä. Tämä myös yhdistäisi porukkaa ja ehkäisisi syrjäytymistä. Tietenkin myös maahanmuuttajat joutuisivat näin tekemisiin kantaväestön kanssa ja kotoutuisivat paremmin.
      Niille jotka eivät tälläiseen kykenisi keksittäisiin jotain apua että voisivat olla tuottelias osa yhteiskuntaa!

      • tony the pelle

        mene lakaisemaan katuja.


    • aikuinen opiskelija

      Ei juma! Tää sarasvuan ehdotus on kyllä maailman idiootein ehdotus mitä olen ikinä kuullut. Voisit vähän miettiä sarasvuo! Itsekäs ällöttävä mies olet ,hyi!!!!

    • Perheellinen

      Vain porvareilta osaa tälaisia juttuja odottaa. On se helppo jutella kun ittellä on rahaa millä mällätä. Kokeilis tavallisen duunarin elämää muutoman kuukauden,et pärjääkö sellaisilla rahoilla?!
      Pitäis edes mölyt mahassaan ja kattois perheen isänä peiliin.
      Kyllä tässä saa kohta ruveta häpeemään et on suomalainen kun herrat ne vaan päästelee suustaan sammakoita.

    • joutopuheen mestari

      Rahansa p..kaa puhumalla tehnyt Sarasvuo on vaarallinen aina silloin, kun hän avaa suunsa. Vaarallinen siksi, että yhtä pihalla olevat päättäjät ja "työn kehittäjät" saattavat uskoa hänen suustaan tullutta teennäisen fiksua ulostetta. Löytyy monia, jotka ihan pokkana myötäilevät Sarasvuon päästelemää soopaa ja vieläpä kehuvat hänen täysin tuulesta temmattuja puheitaan. Käyttääköhän sekin jotain dopingia?

      Sarasvuon mielestä lapsetkin olisi pantava töitä tekemään, mutta onko hän valmis panemaan omatkin lapsensa hihnalle tai tekemään vaatteita aamusta iltaan 3- 5 euron tuntupalkalla? Ne samat lapset, jotka hän hylkäsi ja jätti ex-avonsa hoidettavaksi? Tuskinpa, sillä oma pesä on hulluista puheista huolimatta pidettävä puhtaana.

      Suomi ja kansa eivät menettäisi mitään, jos Sarasvuo sulkisi suunsa loppuiäkseen, tai muuttaisi ulkomaille. Suomen talous ei kohene eikä työttömyys vähene p..kaa puhumalla.

    • Henry.I.NISKANEN

      Media suitsuttaa mutta mistä ne työpaikat tulee Jari Sarasvuo nimesi sopisi paremmin sairasvuoto muotoon. Onko tarkoitus luoda joku ARBEITER yhteiskunta työ tekee vapaaksi. Jos et pidä nimesi vääntelystä niin vedä raastupaan minä oikein odotan sitä lakimieheni syö sinunlaisasi aamupalana.

    • Nainen 30v

      Hyvä vaan, että lapset laitetaan nuorena töihin, oppiipahan tekemään jotain... Oma äitini teki töitä jo ennen kouluun lähtöä, koulusta tultua ja lomat.
      Silloin ihmiset kasvoivat työntekoon, mutta mites nykyajan nuoret..??? Lorvivat kotona, hankkivat mielenterveysongelmia ja jäävät kolmekymppisinä työkyvyttömyyseläkkeelle...hoh hoijaa....

      Itse hoidin 13 -15 vuotiaana lapsia 5 mk tuntiliksalla ja olin hyvin tyytyväinen, mutta eihän tämän ajan nuorille riitä kun vähintään 9 euron tuntiliksa, että jaksavat vähän jotain tehdä..jos silloinkaan...

    • sossusta rahat pois

      Miks mennä töihin kun saan sossusta 1200 e /kk? Sillä elelee jo hienosti ja rahaa jää säästöönkin. Ei huvita mitään veroja maksella, kun niin moni lusmuilee iha huvin vuoksi. Miks elättäisin itteni kaltaisia elämästä nautiskelijoita, kivempaa kun voi elellä muiden siivellä ja nukkua aamulla pitkään????

      • Mikäs porvariprovo..

        .... se tämäkin on. Koko suomi tietää, jopa rikkaat, että valtaosa työttömistä ei seiso näiden sanojen takana. Tää on ihan takuulla jonkun miljonäärin kultamussukan provokirjoitus.
        Aika surkee yritys = D .


      • oletko somali

        ???


    • Jykylässä paukkaa

      Maailmanmeno, yhteiskunta, EU, maailmanpankit bla bla bla!....
      Kun on rakennettu jatkuvan kasvun tielle tässä kulutusyhteiskunnassa. Osta, osta, kuluta, maksa veroja ja pistä raha kiertämään.. siellä teetätetään mistä halvimmalla löydetään työntekijät. Rikkaat rikastuu ja köyhiltä nyhdetään loputkin mitä irti saadaan. Se on tätä, ja pahempaan suuntaan vaan menee!

      Ilmaisen työvoimankäyttö(harjoittelu) Pitäisi kieltää ehdottomasti kokonaan! Ei ilmaiseksi kenenkään pitäisi tehdä töitä. Ainakaan haluamattaan. Suuri ongelmahan on myös siinä kun ei makseta kunnon palkkaa tavallisille työssä käyville. Mutta kun työpaikkoja "ei ole" enää niin kuin vuosikymmeniä sitten, kun kaikki joutuvat vähentämään henkilöstöään jatkuvan kilpailun ja kehityksen tiellä. Kiina ilmiö on tosi asia.

      Mutta miksi asiat eivät voisi olla toisin? Miksi joku tuomitaan jos hän ei halua alistua tähän koneistoon ja hänellä on elämälleen toisenlaiset arvot? Vapaa-aika, ystävistä ja elämästä nauttiminen jne... Eikä materia ja itsensä loppuun polttava työnarkomaani. Vaikka ei sosiaalietuisuuksia olisikaan silti ns. downshiftaajia olisi aivan varmasti!

      Itselläni oli eka työpaikka 17-vuotiaana ja edelleen olen vakituisesti työelämässä mukana ja maksan veroja, mutta jos joku päivä tuntuu siltä, että nyt riittää.... lopetan työt siihen paikkaan! Miksikö ei voisi tehdä niin?

      • työtä kaivataan13

        Ilmainen työvoima on lopetettava. Jotkut yritykset käyttävät ilmaisia harjottelijoita hyväkseen kun yksi lähtee niin toinen on jo tulossa ei tartte ottaa jolle tarttis maksaa palkkaa


      • Jokainenhan

        voi tehdä mitä haluttaa tai olla tekemättä mitään mutta silloin ei pidä vaatia myöskään ketään maksumieheksi. Ei rikkaita eikä köyhiä. Saattais tulla äkkiä vilu ja nälkä tyhjäntoimittajalle.


    • Et sillai

      Sarasvuon idealle lapsityövoimasta käy niinkuin on käynyt hänen yritykselleen. Tullaan näkemään se päivä, kun Sarasvuon yritystä ei ole, ennemmin kuin moni arvaakaan. Näin käy tällaisen höyryäjän ideoille ja näin pitääkin käydä. Toivottavasti kukaan Suomalainen yritysjohtaja ei ota jatkossa Sarasvuon poppoota kertomaan henkilökunnalleen miten yrityksessä pitää toimia. Itse en ainakaan ostaisi koskaan yrityksen tuotteita tai palveluita jos tietäisin, että ovat olleet missään tekemisissä Sarasvuon oppien kanssa. Otettaisko vielä kunnon selkäsaunat lapsille käyttöön, niin eiköhän tuo työteho paranisi.

    • vanha vaakku

      Niinhän se on ollu maailman sivu kun ihminen rikastuu useinmiten tavalla
      tai toisella. Tavallisella työllä ei kukaan ole rikkaaksi tullu ilman kepulikonsteja. Kun alkaa olla rahaa ym nousee se kummasti hattuun. Köyhät
      ja huono-osaiset nyt jo lapset ja vanhatkin olisivat heille orjatyövoimaa ja riis-
      ton kohteina. Raha kun tuppautuu menemään sinne missä sitä jo on. Kuten
      tiedetään raha ym arvohyödykkeet ovat rajallisia. Kuten tiedetään, reilu sata vuotta sitten suomessakin olisellainen aika työpäivät kellon taulu ympäri palkka
      olematon. Sairauksia, kurjuutta, kuolemaa suurimmalla osalla kansaa.
      Ei se meilläkään sodan jaloissa kasvaneilla elämä hääviä ollu. Vasta 1960
      lähtien on saatu asioita kuten palkkoja, sos.turvaa, koulutuksia kaikille jne.
      Voimme kiittää niitä, jotka on jaksaneet ajaa heikompienkin etuja.
      Eihän meillä ole hyödyllistä työtä kaikille tarjolla. Ahneus on vienyt Suomestakin työpaikkoja niihin maihin joissa voi lapsityövoimalla rikastua.
      En muista kuulleeni että joku huikeilla palkoilla oleva olis joskus sanonu
      että hän ei halua mammutti palkan korotusta, hänelle riittää.
      Aika on taatusti meillä rajallista ja paljon ei matkaan saa. Jos on jotain elämäntapaista kuoleman takana, niin tyhjätaskuisia olemme kaikki sinne
      mennessä. Mutta täällä meillä on oikeus elää huono-osaisinakin.

    • hehheh heh...

      Ei niitä eläkkeitä riistopalkoilla makseta todellakaan. Jos olisin ollut lapsena 4 euron tuntipalkalla töissä, olisin ymmärtänyt jo silloin jonkun vetävän välistä ja päättänyt olla tekemättä työtä.

      Eipä näille työnantajille sitten näköjään riitä mikään. Ensiksi pitäisi saada ilmaiseksi täsmäkoulutettua työvoimaa ja mitä vielä ei riitä sekään, ne pitäisi saada palkatta töihin.

      Lopulta itketään sitä miten Suomessa ei saa muka menestyä ja rikastumista haittaavat tekijät yleensä jos nyt ei lainsäädäntöä lasketa, niin vähintään puskista huutelijat lannistavat. Eikö vain? Ja jos bisnes menee karille, niin syyhän on vähintään aina jossain muualla. =)

      Oikeistopropagandaa parhaimmillaan.

      • vireyttäjä

        Nyt täytyykin olla nöyrä, kiitollinen, kunnioittaa työtä, palkka on ihan sivuseikka.

        Hymynaamoin ahertaen ja kummarrus syvään kun herra, iso herra ohi käy:

        "Lasken kiitoksen palkitsemiseksi

        Juankoskelainen Jarkko Heikkinen joutui työttömäksi hiojan työstä kartonkitehtaan lopetettua toimintansa. Uusi työ lähihoitajana löytyi työvoimapoliittisen koulutuksen kautta. Vaikka kartonkitehdas on avattu jälleen, hän ei monien kohtalotovereidensa tapaan aio hakea entiseen työpaikkaansa.

        - Kerkesin käydä koulun loppuun hyvissä ajoin ennen kuin tehdas aukesi uudelleen. Haluan pitää ammattitaidon yllä ettei asiat unohdu, Heikkinen kertoo.

        Paperitehtaalla tienaisi huomattavasti enemmän kuin lähihoitajana.

        - Vuositasolla noin 5 000 - 10 000 euroa. Voi olla enemmänkin isolla tehtaalla, mutta se on uranvalintakysymys, sanoo ihmisten parissa viihtyvä Heikkinen.

        Heikkiselle käy palkkioksi myös potilaiden ja omaisten kiitokset.

        - Jos potilaat kiittää, tai omaiset kiittää, niin kyllähän se lämmittää, Heikkinen myöntää."

        Yle
        http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/07/tyottomista_paperimiehista_reilu_kymmenesosa_uudelleenkoulutukseen_2728042.html


      • Pätkä Työläinen

        Veronmaksjat maksaa palkattoman työvoima palkan. Valitettavasti ihmiset on niin tyhmiä, etteivät tunnu sitä ymmärtävän itse.


    • Pätkä Työläinen

      Lapset mieluummin töihin kuin ilman työtä olevat työkykyiset ja -haluiset sadattuhannet? eikä työttömyys ole oma valinta, siitä olemme todisteena ties kuinka monet sadattuhannet pätkätyöläiset, jotka heti otamme vastaan pienenkin pätkän kun saamme. Toisin kuin yleisesti luullaan, suurin osa työttömistä ei ole sossun asiakkaita, vaan tavallisia perheellisiä ihmisiä, joiden lottovoittoon verrattava unelma on työpaikka, josta maksetaa palkkaa. Eikä me odoteta mitään isoja palkka, minä saan tällä hetkellä 1800 ja ne on tähän ahtisen elämäni parhaat kuukausitulot. Kouluja olen käynyt kyllä.

      • hormonivaimon mies..

        UGH ! Eliitin juoksupoika on puhunut, ei sanaakaan niistä sadastatuhannesta
        ylimääräisestä virkamiesloisesta joita tässä maassa on. Köyhien, työttömien
        ja muiden ennestäänkin kurjassa asemassa olevien syyllistämistä kuten elitistien
        tapoihin kuuluu...Eipä ole ihme että yhä suurempi osa kansasta suhtautuu eliittin
        yhtä vihamielisesti kuin vieraaseen valloittajaan...


    • j..

      Sarasvuon maininta "lapsityövoimasta" on monessa kommentissa tulkittu toisin kuin itse teen. Jos lapsi ei opi kotonaan tekemään työtä (esim. hoitamaan huonettaan, viemään roskia jne), vaan vanhempien kannustuksesta oppii vieromaan työtä, on yhteiskuntamme hukassa.

      Kaikki Suomen köyhät ja rikkaat ovat globaalisti ökyrikkaita. Katsokaa, mitä itäisessä Afrikassa tapahtuu! Vastaavia jatkuvan katastrofin alueita on maailmassa joka puolella. Suomen varaton on heidän näkökulmastaan todella rikas.

      • ol

        Aamulehden la 16.7.2011 numeron pääkirjoityussivun ala-artikkelissa pohdittiin Sarasvuon kritisoimaa downshifting-ajattelua. Sitä pidettiin uutena trendinä.

        Näin ei toki ole. Se on vanha käytössä ollut tapa toimia ja elää. Työuraa on hidastettu, siihen tehty katkoja, kieltäydytty paljon omistautumista vaativista tehtävistä jne muiden tärkeiksi koettujen asioiden vuoksi. Yleistä tällainen downshifting on ollut erityisesti naisten puolella. Perhe on laitettu työuran edelle. On positiivista, että tällainen valinta nähdään nyt viimeinkin positiivisena.

        Kun sanotaan, että miesten euro on naisille 80 senttiä, se ei kerro niinkään huonommasta palkkauksesta, vaan naisten omista valinnoista. Ei haluta antaa kaikkea työlle, vaan nähdään, että elämässä on muitakin alueita, joista kannattaa pitää huolta.


      • Bibibi

        Et voi olla noin naiivi. Pitäisikö meidän luopua saavutetuista eduista ja mennä takaisin maaorjuuteen siksi, että jossain muualla menee vielä huonommin.
        Se on todella järkyttävää mitä itä-Afrikassa tapahtuu tällä hetkellä.
        "Kuinka te työttömät kehtaatte olla tekemättä ilmaista työtä ökyrikkaille, kun Afrikassa kuollaan janoon."
        Mietis vähän mitä lauot suustas.


      • Bibibi

        Eli tämä Afrikkatilanne kuuluu ihan eri ketjuun.
        Kuulostaa tosi typerältä ottaa se esiin tässä ketjussa.


      • Orjat
        Bibibi kirjoitti:

        Et voi olla noin naiivi. Pitäisikö meidän luopua saavutetuista eduista ja mennä takaisin maaorjuuteen siksi, että jossain muualla menee vielä huonommin.
        Se on todella järkyttävää mitä itä-Afrikassa tapahtuu tällä hetkellä.
        "Kuinka te työttömät kehtaatte olla tekemättä ilmaista työtä ökyrikkaille, kun Afrikassa kuollaan janoon."
        Mietis vähän mitä lauot suustas.

        Afrikan tilanne ja muut kehitysmaat on maailmanpankin aiheuttama ja ylläpitämä tila josta suuryritykset hyötyvät,


      • kannattaa perehtyä

        Jos minä olen opiskelijana saanut syödä roskiksista ja elää kommuneisssa, en koe olevani rikas. En kuitenkaan koe olevani huono ihminen ja mieleltäni olen aivan iloinen tyyppi joka tapauksessa.

        Afrikan ongelmat johtuvat aivan jostain muista syistä ja niihin allekirjoittaneen olisi hyvä perehtyä.

        Aivan voisi mennä huonommin ei ole mikään selitys eriarvoisuudelle. Suomessa varat jakaantuvat ja tulevat jakaantumaan yhä enemmän super-rikkaille, tästä on paras osoitus johtajien megapalkkiot, siis miljoonien eurojen palkan nousut.


      • Bibibi
        Orjat kirjoitti:

        Afrikan tilanne ja muut kehitysmaat on maailmanpankin aiheuttama ja ylläpitämä tila josta suuryritykset hyötyvät,

        Nimenomaan näin se on. Eli samalla tavavalla ja samasta syystä suomalaisten elinolot kurjistuu, vaikka nälkäkuolemat ovat vielä täälläpäin melko harvinaisia.
        Samaan aikaan ylituotannollisista syistä ruokaa mätänee...tiedättekö edes kuinka paljon?


    • WC trainer's

      Puucee Houses center ja puku päälle ja paskaa puhumaan.

    • Demokratiaa

      Hyvin näkyy kelpaavan varakkaillekin Kelan etuisuudet, liekö kukaan niistä kieltäytynyt... Ja osahan näistä sosiaalietuisuuksista määräytyy tulojen mukaan eli mitä isommat tulot sen isommat Kelan etuisuudet.

      • Mutta kun en

        entisenä yrittäjänä saa yhtään mitään. Ja olen viime vuosikymmenten aikana maksanut melko paljon veroa turvatakseni luuserisakin laiskaa elämää.


    • jusjoooooo

      Nämä puku päällä paskaa puhuvat pitäis töihin laittaa jos ketkä.

    • NO WAY

      2-4 eurolla työtä ei tule kuulookaan. Minä vaatisin 9-10 euroa työstä.

      • ggghhhhh

        Ei se Sarasvuo tyhmä ole. Jaskanpauhantajutuillaan saa pidettyä itsensä julkisuudessa. Sitten pöntöt yritysjohtajat kutsuvat tätä jaskanpauhajaa tilaisuuksiinsa puhumaan, vaikka joltain kauppkorkean opiskeijalta saisi kuulla samat asiat ja hinta olisi vain kymmenesosa. Hyvin pitkältihän nuo sen ajatuksen eivät ole sen omiaan. Ettekö te tajua, että ukko vedättää, se halua avain julkisuutta. Parasta olisi olla noteeramatta koko ukkelia.

        Mä aloitin downsiftaamisen kun sain töitä, säästelen pahemman päivän varalle. Ostan mahdollisimman vähän. Maailma pelastuu.


    • Tri.sorbus-Nappo

      Löikö se Rantalainen liian lujaa päähän?

      • Kunnolla nenään

        Toivottavasti löi, jo silloin HPR nautin suunnattomasti kun Simo Rantalainen pieksi Sarasvuota =))))


    • ärsyyntynyt

      Miksi takertua pikkuseikkoihin, antakaa Sarasvuon filosofoida, ei se ainakaan minun päätäni vaivaa millään tavalla.

      Elämässä on muutakin ajateltavaa, kun sitä mitä muut sanovat.

      Mielipiteitä on monenlaisia.

      • voi jumal

        kehtaako ottaa työsäkäyvän kansan veroja vastaan lapsilisänä.. jo on aikoihin eletty kun rikkaille maksetaan lapsilisät..


    • KehitysmaaJari

      Eihän se yllätä jos Sarasvuo haluaa lapsetkin nälkäpalkalla töihin, se on varakkaiden ja yrittäjien se perustähtäin, mahdollisimman halpaa työvoimaa. Lisäksi varakkaiden lastenhan ei tälläiseen alkaa, he voisivat keskittyä vaikka kokeisiin lukemiseen ja kotitehtävien tekemiseen, tälläistä ylimääräistä tasoitusta moni varakkaan perheen lapsi tarvitseekin, sillä siellä ei niitä älykkäimpiä lapsia ole useinkaan Tälläistä lapset nälkäpalkalla töihin malliahan käytetään latinailaisessa-amerikassa, Yhdysvalloissa, sekä Afrikassa ja muualla kehitysmaissa.

    • JarinAivopieru

      Totta kai kaikkien pitää olla samanlaisia ahneita ja omanvoiton pyyntiin kaiken aikansa laittavia kuin Saravuo&kumppanit. Sitä paitsi säästetään valtavasti kun kenenkään ei tarvitse katsoa lapsien perään kun he tekevät nälkäpalkalla Sarasvuolle ja hänen kavereitaan töitä, hehän ovat siellä työpaikalla tallessa, lisäksi myös isi ja äiti ovat turvassa tekemässä mahdolisimman pienellä palkalle Jarille ja hänen kavereilleen töitä.

    • ahneus, ahneus, ahneus

      Sarasvuo = kokoomuslaisen ahneuden ruumiillistuma

    • ....................

      Joo Sarasvuo nyt voi painua helvettiin!

      Ymmärrän al-qaidaa helvetin hyvin ja saksalaisia terroristeja miksi ne tekee iskuja eripuolille eurooppaa ja yhdysvaltoja.

      Siinä saa kyllä Länsimaat katsoa peiliin, miksi tehdään niin paljon ilkivaltaa "julkiselle pyhälle omaisuudelle" ja terroristit on vihaisia.

      Olen kerran jutellut yhden saksalaisen terroristin kanssa ja ymmärrän, kun heidän öljynsä ja luonnonvaransa on varastettu isojen jättien käyttöön ja palkittu julkisuudessa lässyttämällä, että "Nämä ovat vain tukitoimia hallitukselle, joka on pyhitetty nukkehallituksena hoitamaan kyseisen rikkaan öljymaan asioita julkisuudessa"

      Jenkit on Libyassakin ÖLJYN JA LUONNONVAROJEN takia.

      Afganistan on suurin oopiumin tuottajamaa, ne haluaa ajaa sen tuotannon alas väkivalloin ja alistaa kansan jenkkien tahtoon! Miksi huumeita ei voi laillistaa? Miksi pitää uhrata sotilaita?

      • Sinähän olet

        ihan pierussa. Mitä oot ottanut. Mulle kans.


    • ....................

      Ymmärrän nuoria ja nuoria aikuisia helvetin hyvin.
      Sentakia koulutetaan, että saadaan sitten 15e/pvä tehdä täysiä päiviä ja potkia miten sattuu ulos työpaikalta. Onnelliset pääsee vuokrafirmaan tai vakituiseen työsuhteeseen.

      Sitten monen kymmenien tuhansien euron opintolainat niskassa ja ainut keino päästä irti veloista on "edunvalvonta ja holhouslaitos", josta et ikinä pääse pois, kun vähemmän tuettuun asumismuotoon.


      Jos ilmaiset mielipiteesi, niin propaganda on välittömästi henkilötietojen kera julkisuudessa ja siitä saat sitten hakea oikeutta vallankumouksen kautta, joka vaan rikastuu, kun soitat esim puhelun jonnekkin virastoon, josta tulee "ei oota" tai puhelinvastaaja, joka on täynnä. Mihinkään työhakemuksiin sinulle ei sen takia vastata.

    • Mikääeiriitä

      Nämä Sarasvuot ja muut ovat näitä ihmisiä, joille ei mikään riitä, he ovat oman riittämättömyyden tunteensa vankeja, jota yrittävät sitten kompensoida hamuamalla rahaa ja valtaa keinoilla millä hyvävänsä he ovat valmiita uhraamaan koko elämänsä täyttääkseen tyhjyyden tunteen sisällään.

      Sikäli on siis ymmärrettävää että Saravuota, Nalle Wahlroosia &kumppaneita kiehtoo paluu luokkayhteiskuntaan missä heidän asemallaan olisi valtaa ja ihmiset pokkuroisivat johtajalle, kauppiaalle, pankinjohtajalle tms. hattu kourassa kuten vielä 40-50 luvun Suomessa tapahtui. Kun tälläinen ihminen on saanut kerättyä rahaa ja huomaa ettei sillä voikkaan ostaa tuota omaa onnellisuutta, niin seuraavaksi pitääkin sitten saada valtaa ja ihmisten kunnioitusta, kun he ovat huomanneet ettei rahalla saa nykyisin ihmisiä pokkuroimaan, vaan jotkut saattavat avoimen huvittuneena nauraakkin heidän arrogantille keikaroinilleen.

    • ....................

      SUOMI ON JO LUOKKAYHTEISKUNTA! Ymmärrän terroristeja helvetin hyvin, että minkä takia ne on tätä systeemiä niin vastaan ja haluaa tappaa päättäjät!

      Kun jotkut komennuksesta syrjäytetyt poliisitkin kääntyy järjestelmää ja poliitikkoja vastaan.

      Nähtiihän se taas vaaleissakin, kun kokoomus taas puhui paskaa, että ovat köyhien ja työväen puolue lintuteemalla. Joillakin alkoi taas keittää, ne meni luotiliivien kanssa sinne Kataisen paskanlässytyspaikalle.

      Sitten muka ei "koneet kestä yhtä ihmiselämää" Kuka silloin vedättää meitä?

      • Dodanui

        1950-luvulla ja sitä ennen rakennetut vehkeet kesti kymmeniä vuosia. Jotkut on vieläkin hyväs kunnos ja kelpopelejä. Nykylaitteen saavutus on jos kestää 5v. Yleensä se 2 1/2 v. ja kaputt. Kyllä on teknologia ottanut aimo harppauksen takapakkia, jos näin kaunistellen sanoo.

        Sori meni vähän ohariks, mut näin ku oli ahneudesta puhe.


    • Niin no

      Sarasvuo voi kuulua Mensaan...Sarasvuo voi olla älykäs...

      Mutta sarasvuo ei ole järkevä.. Eikä järin kaksinen kasvattaja.
      Ennen kaikkea mikä ihmisiltä unohtuu on se, että
      Sarasvuo on ihminen... ei jumala.

      Nostetaan eläkeikää... vedetään päivät 20 tuntisiksi...
      uskon ,että Jari jaksaa kun toi paskan puhuminen ja ojan
      kaivaminen on vähän eri hommia. Voi ihmisille käydä
      selittämässä 10 000 € tuntipalkalla, että "jos vappuna on lunta katolla sitä on maassakin" vielä 90 vuotiaana, mutta en usko,
      että jari kaivaa ojaa tai toimii betoniraudoittajana paljon
      päälle 60 ikävuoden... Maassa jossa on 8 kk pimeä ja kylmä aika.

      Jari on kuin suoraan lasten sadusta keisarin uudet vaatteet...
      Ja ihmiset ymmärtävät Jarin alastomaksi vasta kun lapsi sanoo
      sen ääneen.

      Trainers house... Onko kukaan koskaan perehtynyt...
      Ei ole varmaan ollut tarvista kun sitä jumala itse luotsaa...

      Wanha suomalainen sanonta sanoo, että kun ei tiedä mistään
      mitään on helpointa olla opettaja =)

      ylipäätään annattaa perehtyä siihen mitä mensa on ja miksi
      ja mitä älykyyss tuo tullessaan odotan sitä päivää kun
      ihmiset ymmärtävät ettei sillä ole vaatteita.

    • inuh08y0b+9ui´9nnj09

      Sarasvuo olisi viisainta kävelyttää nyrkkiin kunnolla jos sattuu kohdalle tulemaan!
      Semmoinen kuuri ettei pysty hampaattomana edes mehua juomaan ja laskemaan rahojaan kun on kädet poikki! Kaiikenlaisia paskoja se maa päällään kantaa!

      • aivokuollut hylje

        ukolla ei olisi rahkeita edes kahdeksan tunnin työpäivän verran hihnan vieressä margariinia pakata, suksikoon kuuseen piruparka huru ukko...


    • Epäjumalat

      Älkää välittäkö noiden Bildenbergien ja muiden maailmaa hallitsevien sukujen juoksupoikien kommenteistä.

      Maailman varat olisivat kauan sitten ja riittävät edelleen hyvin tasapainoisen materiaalisen elämän aikaan saamiseksi jokaiselle sen asukkaalle. Suurin osa yli 60% maailman varoista ellei jopa 80% kuuluu suoraan tai epäsuorasti Englannnin kuningattarelle, ei Englannnille ja Rothchilden suvulle.

      Älkää edes jaksako provosoitua näistä puheista, jonka luulen kyllä olevan niiden itsetarkoitus. Kyllähän kaikki tietävät mikä on asioden oikea laita, me olemme vaan lampaita "goem" joita nämä järjestelmän "epäjumalat" pyörittelevät mielin määrin.

      Työtehohan on noussut monikymmen kertaiseksi teknologian myötä, mutta yhteiskunta ei vaan ole rakenteeltaan pystynyt muuttumaan yhtä nopeasti tai sen ei vaan ole annettu muuttua.

      Nauttikaa vaan elämistänne ja kaikesta ajastanne joka teillä on käytettävissänne. Nuo Sarasvuot kun eivät koskaan pysty tyydyttämään ahneutensa riivaamaa mieltänsä, vaan elävät helvetissä vaikka omistaisivat kaiken maailmassa, siitähän tuo hullu materian haaliminen on vain merkkinä.

      Joutuvat vielä maksamaan kaikesta teettämästään paskastaan ihmiskunnalle, halusivat sitä tai eivät.

    • hande-56

      Eihän tuossa ole mitään uutta koko hommassa,ainoa vain että kun on massia niin silloin lehdistökin kuulee jotenkin. Siks toisekseen kun on hiukan ehkä menestynyt toisten kustanuksella tahtoo vähän lirahtaa joku päähän.
      Näitä asioitahan on ollut kautta aikojen.Että pitää katsoa määrättyjä sanojia läpi sormien,toisilla on kovempi esiitymisvimma ja näinhän he saavat ilmaista mainosta.ns.treinerhauseilleen.Katos firmalla jos menee huonosti pitää saada mainostilaa jossain jotenkin jollakin tapaa.ja siinähän hän onistui.

    • JKaaleppi

      Mielestäni taas on ihan turha soimata Sarasvuota ja muita omalla yritystoiminnallaan rikastuneita. Yrityksen kun voi perustaa jokainen. Siinä on vaara että talot ja mökit menee. Mutta mahdollisuus myös vaurastua.

      Sen ymmärrän että valtionyhtiöiden johtajien jättibonukset ärsyttävät koska voittoja saavutetaan myös poliittisilla päätöksillä ja johtajia palkitaan muusta syystä kuin omasta ansiostaan.

      Sarasvuot, Sukarit ja Sedu Koskiset on kuitenkin itse omaisuutensa luoneet ja siinä sivussa työllistäneet ja auttaneet menestymään ehkä jotakuta muutakin?

    • hyhhyhhh

      Sarasvuo pitäköön ison kuononsa kiinni. Näyttää latelevan samankaltaista paskaa kuin Nalle Wahlroos. Mikä hemmetti noita ihmisiä oikein vaivaa?

    • Entinen pomoni kävi Jari Sarasvuon jollain seminaarilla Trainer's housen kautta - tosin pomoni oloikin tekijämies, pienyrittäjä ja menestynyt sellainen joten hän oli KUTSUTTUNA eikä ilmaiseksi paikalla.

      Jarikin kävi siellä koska kuului ohjelmaan, Sarasvuo oli myöhässä ja jutteli sekavia, Jarin puheenvuoro oli kaikista alustajista huonoin kuulemma - ja sitten kiireellä pois.

      Eli se mitä konkreettisesti Jarista jäi mieleen pomolleni on että Sarasvuota ei kiinnosta pätkääkään tehdä työtään kunnolla.

      Ja siitäkö "menestys" on sitten tullut, ja nuo palkkiot?

      Mitä hyödyllistä Sarasvuo on tehnyt sitten telkkariuransa jälkeen, paitsi ajanut työpaikat suomesta karkoittavaa, työsuhteet paskaksi muuttavaa "uskalluksen" työelämäkulttuuria - eli antanut harvoille oikeuden olla kusipäitä ja tehnyt sen monien selkänahasta?

      Mitä hyvää Saris on saanut koskaan aikaiseksi? Saisiko jonkinlaisen CV:n todellisista saavutukista?

      • Entäs sinä?

        Mitä hyvää sinä olet tehnyt elämässäsi järjestelmän eteen? Tietääkseni et yhtään mitään. Pelkkä pas-kanpuhuja ja loiseläjä.


    • saravuo yhteiskunnan

      Saravuon kaltaiset yhteiskunnan lois-eläjät pitää viedä siperiaan. Niin pelastuu yhteiskunta.
      Saravuo ei ole tehnyt päivääkään oikeata työtä eikä siihen pystykään.

    • huuhaa innasia..

      Jos tuo ei ollut sarasvuolta provo, niin joissain pillereissä sen on ollut pakko olla nuita laukoessa.

      eiköhän sen jarin kannata laittaa oma lapsensa ensin töihin, 1€:n tuntipalkalla ja "näyttää esimerkkiä", että sais uskottavuutta ja pontta puheillensa...

      Paskanjauhannallahan tuo sarasvuo on itekkin rahansa tehny eikä ns.oikealla työnteolla jossain liukuhihnalla tms, mihin se on nuita lapsia laittamassa.

      Monesti huomannu ja varmaan moni muukin, että valta ja raha sumentaa aivot ja irrottaa ihmisen todellisesta ruohonjuuritason maailmasta aika äkkiä...

    • Joo tuota sano

      Pakko kauhasta soppaa kun näyttää siltä, että JS:n lisäksi myös monelta tänne kirjoittavalta on jotenkin totuus hukassa.

      Itse olen ollut työttömänä vuodesta 1999. Oudoksuttaa yleinen käsitys,
      että työtön on automaatiolla alkoholisti. Työttömyyskorvaus ei riitä ryyppäämiseen hyvällä tahdollakaan. Olen viimeksi ollut humalassa
      1996 no myönnettäköön, että join saunaoluen 2004. Kun taas Radio Novan väittämän mukaan töissäolevista suomalaisista 80% juo jo holistin rajan yli.

      JS:n näkemyksen mukaan on älytöntä maksaa vastikeetonta rahaa makaa...
      Ei korvauksia makseta sen vuoksi, että kaikilla olisi kivaa eikä se vastikeetotakaan ole... Työtöntä kyykytetään ja juoksutetaan eri tavoin muunmuassa tempputyölistämällä (9€ päivä [Ei tunti]) etc.

      Todellisuudessa työttömyyskorvausta maksetaan,
      koska valtio ei kestäisi liki 300 000 ihmisen armeijaa joka
      ryöstää,raiskaa ja tappaa.. Tekemisen puutteessa kaduilla öisin...
      Jokainen voi tykönään miettiä mitä tapahtuu kun korvaus loppuu.
      Siellä alkaa Pertti Virtanen 60 v vääntämää autoista mankkoja öisin,
      että saa rahaa ruokaan.. Ihminen on yllättävän nopea sopeutumaan.

      Olin töissä 1999 harjoittelijana eli niin kutsuttuna suviuunona.. Uunon
      palkka oli 10 000 smk:ta alimillaan ja normaali.siinä 15 000 Smk:ta,
      se oli harjoittelijan osa proviisio. Isäni oli muurari hän sai 20 000 smk:ta
      kuussa ja äitini alempi toimihenkilö hän sai 10 500 smk kuussa.
      Bensa maksoi 5,50 markkaa litra. SiWa oli tuolloin kalleimpia paikkoja ostaa ruokaa 4-6 täyttä ruokakassia eli noin viikon ruuat kahdelle
      maksoi 50 smk:ta eli 8,50 €..
      Juhannukseksi kun osti kukkutäyden ostoskärryn tuli sille
      hintaa 300 smk:ta eli 50 €

      No eurot tuli mutta palkat laski, verot nousi, palkat laski, bensanhinta nousi etc.
      Nyt aikuisen ihmisen pitäisi ottaa alle harjoittelijan palkka käteen
      kuussa ja pärjätä (alle 9000 smk:ta)
      Kun elin kustannukset ovat nouseett 25%.
      Ei välttämättä onnistu =)

      Töitten saaminen:Jokainen voi kokeilla aktiivisesti tai ei..
      Tahi koulupaikan. Tänä vuonna hain enne kesäkuuta 148 työpaikkaan
      ja 24 koulupaikkaan...En päässyt yhteenkään, eikä se mitään se on
      ihan ok. Vuoteen 1995 henkilöstönvuokraus oli suomessa laitonta
      mistäköhän syystä??

      Nyt kun se on laillista niin ihmisten pitäisi tehdä 1500 € / kk
      brutolla 2 kertaa se määrä mikä markka aikana,
      koska eurolla ei ole OSTOVOIMAA(ei ole koksaan ollut)!!
      Päästäkseen markkaaikaiseen elintasoon, pitäsi
      siivoojan tienata 2500 € käteen raksa ukon 3500-4500 € etc.
      Myyjän 5000 €/kk bruttoa..etc.

      Yeisin peruste ystäviltä jotka makaavat kuolleina oravanpyörässä
      on, että: "Töitä tehdään jotta saadaan eläke"!
      EI!!! Töitä tehdään, että saadaan hyvä ja turvattu toimeentulo!
      Ehdit olemaan eläkeelllä elämsätäsi nykyään alle 20 vuotta.

      Kun et tee töitä, et pärjää taloudellisesti!
      Väärin!! Saan saman käteen työttömänä kun saisin henkilöstövuokra
      firmassa,sen lisäksi oravanpyörässä kuolevat ystäväni ovat
      kroonisesti auki jopa niin että lainaavat joka kuukausi työttömältä rahaa.

      Viimeinen väittämä:Et voi ostaa taloa etc.
      Paitsi, että voin vaikka se vaatii kikkailua..
      Niin eipä ole näillä oravanpyörässä 25 vuotta painaneilla heilläkään
      taloa.. Eikä hetkeen tule..Jos koskaan..Erokin tulee nopeammin
      kuin talo on maksettu.

      Ihmisillä näyttää täällä ja kadulla olevan valtavasti
      tietoa työttömyydestä ja muusta, mutta silti kukaan tietäjistä
      ole työtön tai muuta...Mistä he mielipiteitä esittävät.

      Joku naiivi tyyppi heitti täällä jotain äänestämisestä...
      joo no sillä voitkin vaikuttaa, kuten viime vaaleissa näit...
      Saitte vain kaikki äänestäneet tosi ison haista kukkasen...

      Ikäväkseni toinen heitti täällä skenarion minkä olen itsekkin
      laskenut tapahtuvaksi ja se on se, että suomalainen mikä ei
      koskaan suutu, hermostu tai sekoa...
      Saa lopulta kyllikseen tästä kaikesta ja tekee noi kaikki.
      Vääjäämättä kaikki mitä suomessa tapahtuu vie suomea yhteen suuntaan ja tapahtumat tulevat olemaan jokseenkin ikäviä.

      Ihmiset unohtavat ja toipuvat niin nopeasti(sopeutuvat),
      etevät ymmrrä, että se mikä tapahtui kerran voi tapahtua toisen...
      Mutta mikää poliittinen ihme meitä ei pelasta ...Vaan kaaos tulee ennen rauhaa aina.

    • Ukkone

      Oliko joku porvari puhumassa monopolia eduskunnassa, ku asiat on menneet tähän suuntaan..
      Suomessa hallitus oli seksikäs, mutta kyvytön hoitamaan arjen tehtäviä !
      Tilanne oli 2005 -2011

      ->POLJETAAN - henkilöoikeuksia ja myös tekijänoikeuksia.
      ->PÄTKITÄÄN - työsuhde.
      ->POIKETAAN - työehtosopimusmallista.
      ->PÄÄTETÄÄN - ennen lainvoimaa.

    • Bibibi

      Todella hyvä kirjoitus.
      Tämä on just se ihan itsestään selvyys, jonka kaikki vähänkin omaa päätä käyttävät jo tajuaa. Mutta kun paukutetaan vaan päähän että, MENKÄÄ TÖIHIN, MENKÄÄ TÖIHIN. Ei ymmärretä, että se ei vaan taloudellisesti useimmissa tapauksissa kannata enää. Kyllä ihminen automaattisesti omaa ja läheistensä parasta ensimmäisenä ajattelee.

      • Älykäs en laiska

        Eivät tajua ei..sitä sanotaan laiskuudeksi...

        Jos Olen Siwan kassa ja saan 54 työtunnilla viikkossa
        1750 € ja sitten R-kioskin ovela headhuntteri tarjoaakin minulle
        25 viikko tuntimäärällä 2500 € niin kummankohan otan?
        Kumman sinä ottaisit ???

        Jos henkilöstövuoktaus firma tarjoaa 1200 € kuussa
        ja oikeain kun pelaa korttinsa sosiaalitoimi ja kela 1500 € kuussa,
        niin kummanko otan?
        Kumman sinä ottaisit?

        Älkää haukkuko sen takia laiskaksi ja selkärangattomaksi jos
        en tee tappiolla töitä, tahi jos ymmärrän rahan päälle
        paremmin kuin te.. Jotka olette siellä oravanpyörässä.

        Täytyy osata puhua sosiaalitantan kieltä niin hommat toimii.
        Ja kun ne lakkaavat toimimasta niin voin kertoa,
        etten lennä pihalle... Sitten jää vaan verot maksamatta ja astuttua
        sinne kalterin toiselle puolelle =(


    • olen tulos, ovet auk

      miä olin 11 kuukautta palkatta kusetuksessa, työnantaja ei maksanut palkkaa ollenkaan, matkakorvaukset pitkin hampain, en enää kyennyt työntekoon jolloin työkkäri laittoi 3 kuukauden karenssin, valitin päätöksestä ja loppulausunto tulee puolen -vuoden päästä..olen siis luuseri paska, työnantaja allekirjoitutti papereita, joissa lupaan olla koskaan kertomatta yhtään sanaa kohtelustani tahi muuta firmaan liittyvää. no, meitä kusettettuja on niin paljon että joukkokanne olisi tosi helppo juttu, kunhan verenpaineeni tasaantuu palaan tälle palstalle etsimään totuutta ja oikeutta, silloin haluan tämän yrittäjän kaikki kusetetut myyjät taakseni ja nostan joukkokanteen tätä paskaa vastaan..marssimme firmaan tien täydeltä ja yksikään kivi ei jää kääntämättä pohjanmaalla.Mun kans kun ei leikitä.

      • sait jo palkkasi

        Mistäs lähtien työkkärin harjoittelijalle on palkkaa tarvinnut maksaa? Kai tiesit että olet harjoittelussa? Et kai kuvitellut jotain muuta? Sait palkaksi kullanarvoista työkokemusta, sietäisit olla helvetin iloinen siitä. Rahan kinuaminen ei todellakaan ole kovin fiksua ammattitaidottomalle työharjoittelijalle.


      • Mutta palkaton pakko
        sait jo palkkasi kirjoitti:

        Mistäs lähtien työkkärin harjoittelijalle on palkkaa tarvinnut maksaa? Kai tiesit että olet harjoittelussa? Et kai kuvitellut jotain muuta? Sait palkaksi kullanarvoista työkokemusta, sietäisit olla helvetin iloinen siitä. Rahan kinuaminen ei todellakaan ole kovin fiksua ammattitaidottomalle työharjoittelijalle.

        Mutta suomen peruslaki ja ihmisoikeus tuomioistuimet kieltävät tälläisen palkattoman pakkotyön. Eikö tuota työharjoittelua/työelämävalmennusta voi rinnastaa palkattomaan pakkotyöhön A:koska et saa palkkaa työstä vaan ylläpitokorvauksen 9e/päivä ja sitten B:kovin monikaan ei lähde vapaa-ehtoisesti näihin työkkärin sijoitusosoitus työharjoittelupaikkoihin. C: eikö tuo täytä laittoman kiristyksen/uhkailun tunnusmerkit kun työkkäristä saat sijoitusosoituksen työharjoitteluun ja sinun on pakko mennä sinne harjoitteluun karenssin uhalla.


      • nauru lyhentää ikää

        moi, ei ollut mikään harjottelu, olen harjoitellut työntekoa jo yli 30 vuotta..kyllä oli mollin sivuilta mukamas aito työpaikka, valtion tukemalla sivustolla saa saatanan palvoja yrittäjät mellastaa ja etsiä uhrejaan, kyllä naurattaa heitä , mutta ei kauan sen takaan..


    • kommenttia ja kommen

      Yritysjohtajien on helppoa puhua, kun ovat päässeet tuhon asemaan. Yksilölliset taipumukset ratkaisevat ja onni, mitenkä pärjäät yhteiskunnassa. Pomot saisivat mennä kokeilemaan tavallisen työntekijän työtä, niin kyllä alkaisi hymy pikku hiljaan hyytymään. No pomot ja besserwisserit tietysti sanovat, että on tässä tavallisiakni töitä tehty. He ovat kumminkin tienneet,että eivät ne tätä työtä tule tekemään kauan ja heillä on potettiaalia parempiin töihin, juuri se kannustaa eteen päin ja heidän pitäisi se myös ymmärtää.

    • hihna luistaa.

      ei taida olla jartsa pojalla kaikki palikat kohdallaan.

    • Työtätekevä

      kommarien on pakko alkaa töihin, ei muut voi teitä laiskureita ikuisesti elättää. Alkakaa tulojen hankkijoiksi, älkää olko pelkkiä muiden rahojen jakajia. Sirppi tai vasara kauniiseen käteen ja töihin. Kuubaan tai Pohjois Koreaan voi tietysti lähteä ihanteestaan nauttimaan.

    • !!!!!!..

      tämmönen pelle joutuu kohta velliruokiin, kun hampaat puuttuu millä leipää jauhas. kyllä riepoo perk.. tämmösen miehen (pojan) puheet ai saatana...

    • Paluu 1800 luvulle

      Yhdysvalloissa harjotetaan juuri Sarasvuon ihailemaa talousmallia siellähän monet,nuoret opiskelijat perheelliset joskus jopa eläkeläiset tekevät töitä muutaman dollarin tuntipalkalla mutta kas kumma se ei ole pelastanut Yhdysvaltojen taloutta ja kilpailukykyä juurihan Taloussanomat kertoi että maa menossa samalla tavalla konkurssiin kuin Kreikka ja Irlanti. Sarasvuo tekisi kaikille palveluksen kun vetäytyisi julkisuudesta ja keskittyisi nauttimaan miljoonistaan mutta taitaa olla miehelle liian kova pala purtavaksi kun oma yritys on menossa konkurssin mutta itsepähän äijä on sotkunsa aiheuttanut.

      • tusinajanari

        Yhdysvallat on ollut jo parikymmentä vuotta konkurssin partaalla, vaikka maassa on ilmiömäiset luonnonvarat, joiden ansiosta se on tähän asti menestynyt. Ilman noita öljy ja muita luonnonvaroja Yhdysvallat olisi latinalaisen amerikan valtioiden tasolla.

        Mikä tämä Sarasvuo muuten on sanomaan yhtään mitään. Kaverihan on täysi keskinkertaisuus: oli koulussa ja opiskelijana keskinkertaisuus, on yrittäjänä keskinkertaisuus. Sarasvuon yrityksen kaltaisia pk-yrityksiä on joka toisella nurkalla. Koko kaverin yritysideahan on ollut leikkaa-liimata amerikkalaisessa kirjallisuudessa, verkostomarkkoinoinnissa yms olleita teesejä ja luoda niiden ympärille vähän höpöhöpöä. Täysin tusina-janari.


      • Olisit itsekin
        tusinajanari kirjoitti:

        Yhdysvallat on ollut jo parikymmentä vuotta konkurssin partaalla, vaikka maassa on ilmiömäiset luonnonvarat, joiden ansiosta se on tähän asti menestynyt. Ilman noita öljy ja muita luonnonvaroja Yhdysvallat olisi latinalaisen amerikan valtioiden tasolla.

        Mikä tämä Sarasvuo muuten on sanomaan yhtään mitään. Kaverihan on täysi keskinkertaisuus: oli koulussa ja opiskelijana keskinkertaisuus, on yrittäjänä keskinkertaisuus. Sarasvuon yrityksen kaltaisia pk-yrityksiä on joka toisella nurkalla. Koko kaverin yritysideahan on ollut leikkaa-liimata amerikkalaisessa kirjallisuudessa, verkostomarkkoinoinnissa yms olleita teesejä ja luoda niiden ympärille vähän höpöhöpöä. Täysin tusina-janari.

        voinut tehdä miljoonia tällä samalla konseptilla. Et kuitenkaan älynnyt etkä olisi osannutkaan. Kyllä on kateus taas voimissaan.


    • himl...

      lyonin teurastaja tulee mieleen kun näkee tuon kuvan, saunan taa ja äkkiä..

    • SuomikuvaaKirkasteta

      Joopa joo, tässä taas nähdään että yrittäjänä menestymiseen ja rahan hankkimiseen ei paljoa järkeä vaadita, vaan ne tärkeämmät menestymisen ominaisuudet ovat: onni, ahneus ja häikäilemättömyys.


      Ultraliberalistit Sarasvuo, Wahlroos&kumppanit viktoriaaniseen yhteiskuntaa orjineen, palvelijoineen ja kamarineitoineen. Sinnehän nämä haluavat, niin että massa/herra olisi taas se elämän ja kuoleman herra, jota pokkuroitaisiin hattu kourassa. Katsos kun Sarasvuo, Wahlroos&kumppanit eivät saa rahan haalimisesta enää kiksejä ja nykyyhteiskunnassa, jossa on sosiaaliturva takaamassa vähimmäistoimeentulon ei toiseen ihmiseen saa sellaista herra/massa otetta.

      Suomessa sosiaaliturvan taso on Eurooppalaista keskitasoa, Suomi valittiin viime vuonna newsweekin tekemässä tutkimuksessa maailman parhaaksi maaksi elää,Suomi on YK:n inhimillisen kehityksen indeksillä maailman 12:sta paras maa Yhdysvaltojen edellä, työn tuottavuus Suomessa on huippuluokka maailmalla, Suomi oli sijalla 13 vuoden 2010 BKT/asukas listalla jne. Ja silti jotkut haikailevat että pitäisi hypätä takaisin jonnekkin 1800-luvulle;)

      Tai siis Sarasvuon,Wahlroosin ja kumppaneiden hingun ymmärrän siinä suhteessa että heillä on siihen hyvä motiivi, mutta näille perässähiihtäjille en löydä selitykseksi kuin tyhmyyden ja ymmärtämättömyyden. Toki Sarasvuot ja kumppanit haluavat että köyhiä autettaisiin hyväntekeväisyydeen kautta ja sosiaaliturva purettaisiin, näin saataisiin avunsaaja todellakin sen kirpun arvoiseksi ja samallaa saataisiin itselle sellainen kiva Jumala-fiilis.

      Ajattelekoohan tämä Sarasvuo ollenkaan mitä suustaan päästelee. Sivistysvaltiot yrittävät YK:n, Unescon ym avulla kitkeä lapsityövoiman käyttöä ja orjuutta maailmasta ja sitten Suomessa tälläinen wannabe-julkkis pk-yrittäjä päästelee suustaan että Suomeen pitäisi palauttaa lapsityövoiman käyttö.Kyllä siinä Suomi kuva maailmalla kirkastuisi jos jokin ulkomainen media näitä Sarasvuon aivan ilmeisiä aivopieruja julkaisisi.

      • Uskomatonta Sarasvuo

        Nimeen omaan he haluavat palata 1800 luvun ja 1900 luvun alkuun jolloin tavallisen kansalaisen keskimääräinen elinikä oli suurin pirteen 50 vuotta samoin lapsikuolleisuus oli todella korkea ja sairaat joilla ei ollut Sukulaisia tai ystäviä auttamassa jätettiin kylmästi ulos tekemään kuolemaa.Mutta juuri noiden seurauksena käytiin 2 maailman sotaa ja lopuksi vielä kylmä sota jos ihmisillä olisi ollut parempi elintaso ja heitä olisi kohdeltu paremmin tuskin olisi kommunismi ja natsismi saanut kannatusta .Sarasvuo ja kumppanit ei taida osata lukea muuta kun pörssikursseja tai sitten pitävät ihmisiä niin tyhminä kun ehdottavat muutaman euron nälkäpalkkaa ja lapsityövoimaa tuota mallia ovat köyhät kehitysmaat harjoittaneet jo kymmeniä vuosia ja nykyisin myös osittain Yhdysvallat.
        Sarasvuo voisi selittää meille tyhmille kansalaisille jos tuo malli pelastaa talouden niin miksi kehitysmaat ovat ajautuneet anarkiaan ja sisällissotiin ja Yhdysvallat on konkurssi kypsä. Jari Sarasvuo on tyypillinen paskanpuhuja tosin Jartsa onnistunut sillä vielä rikastumaan jota suuresti ihmettelen varsinkin sitä kun monet yritykset maksoivat 10000 tunti noista hyödyttömistä huuhaa valmennuksista ja esitelmistä.


    • kone-

      Nykyään on koneellinen tuotanto keksitty. Automaatio. Insinöörejäkin on. Kone tuottaa varmasti tuotteita paljon enemmän kuin ihminen. Eri asia riittääkö maapallon resurssit. Ihminen voi toki suunnitella ja avustaa jossain, mutta ekosähköä masiinaan, niin sillä tulee niitä tuotoksia.. Jo saisi loppua herrain valitus! Kaikki on kiinni hyvästä suunnittelusta, eikä muusta.

    • Rahnig Huhamed

      Ole somali enkä tykkä tehdä työtä,sillä työsä saisi vähemä.Minä saada nyt noi 2500 euro kuusa sosiaatti toimistolta.Tyosä kun oli sain 1730 euro kuusa.

      • jhklll

        Toimeentulotuki taitaa olla jotin 400 kk. Onko siellä jotain arvontoja joissa voi voittaa 7 kk rahat`?


    • 964946hjhj

      Soini laittaa nämäkin asiat kuntoon. Ei tarvitse sitten ruikuttaa.

    • 1500e

      kansalaispalkka ja annetaan porvareiden ssada burn out töissä !!

    • työnilo

      Ajatus on hyvä. Nuoret pitäisi saada työn ääreen, niin moni joutilaana viettty aika ei poikisi pahuuksia. Nuoret olettavat, että elämästä selviää "toisten piikkiin" ja pikavippejä ottamalla. Elämä tuntuu monella menevän hällä väliä- tyylillä. Vastuu kasvaa oman työ kautta, vaikka vapaaehtoistyöllä.

      • Khyl,Khyl

        Eikö niitä pikavippejä ottamalla nimenomaan ihminen opi, miten kylmä maailma on ja että siinä ei voi elää kun pellossa?!

        "Soini laittaa nämäkin asiat kuntoon."

        Mitenkä se Soini nämä asiat laittaa kuntoon sieltä oppositiosta käsin...kysyn vaan?!
        Soini pelasi persut tarkoituksella oppositioon! Jos ois todella haluttu hallitukseen, niin sen eteen ois tehty huomattavan paljon enemmän töitä, eikä luovutettu noin helpolla!
        Oppositiossa on niin paljon rennompaa ja sieltä voi kivasti huudella: "Mitäs minä sanoin?!"


    • Heh...

      Ärsyttää näissä keskusteluissa eniten se piirre, kuinka kaikkia työttömiä ohimennen potkastaan nilkkaan näillä: "Annetaan lahjus sen eteen, että laiskottelee"...kommenteilla!?

      Tottakai on joukko ihmisiä, jotka harrastaa tätä laiskottelua ja sitä, ettei ole pienintäkään aikomusta mennä oikeasti töihin...mutta se on huomattavasti marginaalisempi ryhmä sen joukon rinnalla, joka oikeasti tuntee syyllisyyttä ja pahaa oloa työttömyytensä tähden.
      Työttömyys ei todellakaan ole seksikästä kovinkaan monen mielestä!

      Niinkun tossa joku aikaisemmin totesi...että kun mies(Sarasvuo), ei lue kun pörssikursseja, niin se ihmisen erillaisuuden ymmärtäminen ei avaudu ollenkaan...vaan ihmiset on koneita, jotka joko toimivat työmarkkinoilla...tai eivät toimi työmarkkinoilla.
      Jos ei ole tuon syvällisempää ihmistuntemusta, niin silloin helposti lokeroi kaikki työttömät haluttomiksi laiskottelijoiksi!

    • tosipuhe kielletään.

      Nuoret lökäpöksyt laiskottelee, rikkaat kuluttaa ja ajaa kalliilla autoilla, maassa on massa-työttömyys. Politikot valehtelee. Suomi on pohjolan zimbabwe.
      - tässä on ainesta kapinaan ja vallanvaihtoon kuin tunisiassa....tai jemenissä...

      Paitsi että suomen lökäpöksy viihde nuoriso ei kykene siihen. Ne on pullamössöä, osaamatonta ja laiskaa sakkia ! - Onneksi on näin sanoo kokoomus-mies ja jatkaa ahnehtimistaan..... ei ole vaaraa ei, ole vaaraa

      Varmaan ei missään maassa kuin suomessa nuoria suojata työltä n. 30v ikävuoteen asti.
      Ilmaiseksi voi opskella oppimatta mitään.. ja sitten on liian vanha töihin.
      Mitä me tehdään vanhoilla paljon koulutetuilla, jotka ei osaa mitään ja on raihnasia.... vanhoja opiskelleita pieruja..... ????

    • mmmbbbpppqqq

      Tässä on taas yks jolla ei ole mitään hajuakaan Suomen nykyisestä tilasta. En ole ikinä Sarasvuota arvostanut mutta enpä uskonut, että se tällaisia möläytyksiä päästelee suustaan. Vai olisiko niin, että Kaaleppi olisi viimeinkin tullut ulos kaapistaan?

    • khhklll

      Mikäs tämä Sarasvuo on antamaan neuvoja Suomen talouteen. Kaveri on itse täysi keskinkertaisuus: oli keskinkertaisuus koulussa ja opiskelussa, on keskinkertaisuus yrittäjänä, Tai itse asiassahan Sarasvuo on alle keskiarvonkin. Hänen yrityksensä on pienyritys joka viimekaudella ainakin tekin tappiota ja jonka kokoluokan yrityksiä löytyy joka nurkalta. Ja tälläinen kaveri sitten selittelee ihan omituisia lehdistössä, jonkinlainen vastuu pitäisi olla mediallakin mitä julkaisee, tuollaisen kaverin mielipiteethän kuuluu sinne yleisönosasto palstalle.



      Mitä suomalaisiin työttömiin tulee, kyllä heissä on todella marginaalinen osa sellaisia jotka haluavat vain löhöillä, siivoustyöntarjoaja voi itse miettiä onko Suomen kaltaisessa kalliissa elintasomaassa 1450 e kk/brutto(9eh) riittävä palkka esim vuokralla asuvalle kahden lapsen vanhemmalle. Ainahan ne ikkunat voi itse pestä, vai oletteko uusavuttomia ja laiskoja. veikkaan kuitenkin että olette alihankkijoita eli siivelläeläjiä jotka saavat muutaman euron siitä että toiset pesevät ne ikkunat.



      Mitä tulee suomalaisen työn tuottavuuteen ja sosiaaliturvan tason Euroopassa, en usko että se mihinkään on katoamassa tai sitä ennen se katoaa suurimmasta osasta Eurooppaa myös. Itse asiassa Suomi on noussut koko ajan BKT/asukas listalla kun meillä on ollut työttömyysturva ja sosiaaliset etuudet:eläkkeet, lapsilisät, toimeentulotuki jne.Lisäksi viime vuonna Suomi nousi maailman parhaaksi maaksi elää, silloin teidän haikailemallanne 50-luvulla Suomi voitiin rinnastaa vielä kehitysmaaksi, sinnekkö teillä on takaisin hinku*?

    • apina kävelee

      Senkus vetävät sosiaaliturvan ala, ei se työpaikkoja lisää. Sit kuollaan nälkään. Terveisiä.

      • Kotoa

        Ohhoh hoijaa! Taidatte pojat olla kaikki töissä, kun teillä on aikaa jauhaa tyhjää asiaa ru8nnista toiseen.


    • elämän filosofia

      Onks joku käyny Sarasvuon luennoilla?
      Samanlaista paskaa kuulee tuolla, kun menee lähikuppilaan olusille.

    • Khyl,Khyl

      Jos yhteiskunta vois tarjota kaikille halukkaille sellaista työtä, mitä nämä haluaisivat tehdä(siis mihin rahkeet riittää tottakai!), ja ns. "paskahommistakin" maksettais niinpaljon, että niitä kannattais tehdä...niin suomen työttömyys luvut romahtais ja jäisi jäljelle vain se hyvin marginaalinen ryhmä laiskottelijoita, joilla ei ole pienintäkään aikomusta tehdä työtä...ja joiden passiivisuuden mukaan nyt leimataan koko työttömien joukko!

      Ei siis ole siitä kiinni, etteikö suomessa haluttas töitä tehdä!
      Kun ruvetaan puhumaan näistä sosiaaliturvan ja työttömyysturvan leikkaamisista, niin luuleeko joku, että sillä ainoastaan motivoidaan?!
      Kyllä siinä ihminen, joka on menettänyt uskonsa työllistymiseensä tai pitää sitä erittäin epätodennäköisenä, ahdistuu entisestään!

    • föejaifhrfec3

      Kaikki vaan tekemään hanttihommia nollapalkalla, jotta kaikista rikkaimmille saataisiin enemmän rahaa joista sitten maksaa veroja ulkomaille.

      Mikä on yhteiskunnan ja valtion tehtävä?
      Onko se sitouttaa kansalaiset orjiksi samalla kun palveluja lakkautetaan ja siirretään yhä vähemmän väestön saataviksi?
      Minkä takia kansalaisten pitäisi tukea sellaista mallia kun siitä hyötyy vain pieni prosentti väestöstä?

      Valitettavasti tällä hetkellä yhteiskunta pyörii turhan tarpeen luomisen ja kansan tyhmänä pitämisen ympärillä. Mitäpä sitä onnellisuudella kun eletään maailman mahtavimmassa maassa vailla mahdollisuutta vaikuttaa.

      Luodaan uusi malli, jossa työ/työpaikat perustuu oikeasti kansaa hyödyttäville aloille ja jossa palkat on alojen välillä tasapainossa työtuntien kanssa. Muista epäreilua hyötyä hamuavat menkööt muualle.

    • spedejariostarahoill

      kasva jari aikuiseksi. molemmat kiilusilmäisiä hulluja jotka tajuaa elämästä jotain vasta sitten joskus vanhainkodissa ku kerkeää ajatella. kysymys : käyn huonopalkkaisessa työssä 20 vuotta n 6pv viikossa 8h päivä. saan 2000ekk. siis jari olen NAINEN ja teen fyysisempää työtä kuin sinä koko elämäsi aikana tai tekisit 50 elämäsi aikana. lapsille ei ole aikaa vuorotyöstä johtuen. nukkuu kun tulen töistä. kiitos tästä :) Ja jos jari sinä olet edes 1/10 osaa mies menet itse 9e päiville vuodeksi vikisemättä asiasta. YHTEISEN HYVÄN VUOKSI älä ole vauva! niin tosiaan 2000 palkalla maksan 20 vuodessa veroa noin 100 000euroa. jos jään jari nyt työttömäksi olenko loispummi? vaikka vuoden nostaisin tukia 1000e kk. olen maksanut siihen verrattuna mitä olen saanut/tehnyt melkoisen summan valtiolle paskasta työstä! jatkan vaikka orjatyössä 70 vuotiaaksi jarin toteutettua 1 vuoden 9e päivä suunnitelmaa. käykö? YHTEISEN HYVÄN VUOKSI!

    • sarasvuo tietää

      Sarasvuo on oikeassa ainakin periaatteen tasolla. Olisi yhteiskunnan kannalta mainio asia, jos jo alakoulussa oleville löytyisi yksinkertaisia töitä tunniksi tai pariksi joka päivä. Tämä helpottaisi nuorison vapaa-ajan ongelmia ja vähentäisi "pahoinvointia". Tietenkin tulee muistaa, että koulunkäynti on etusijalla.

      Samoin sosiaaliturvan passivoiva vaikutus tulee lopultakin tunnustaa. Valtion tulee ryhtyä harjoittamaan kovakätistä työllistämispolitiikkaa. Jokainen työtön tulee työllistää, ja työllistämistoimiin osallistuminen tulee asettaa sosiaalituen ehdoksi. Jos kaikille löytyy jokin hyödyllinen pesti, hyvä niin. Pointti on kuitenkin siinä, että jokainen saadaan revittyä ylös sohvalta joka aamu, olkoon tehtävänä vaikka kadunkulmassa seisominen hassu hattu päässä. Motivaatio hakeutua oikeisiin töihin kasvaa, kun sossun papereiden täyttely kaljan kittaamisen lomassa ei enää elätäkään. Tämä ei nyt varmaan mikään sarasvuolainen ratkaisu ole, mutta jokin muutos on saatava aikaan.

      • Selkeää

        Moni ala-koululainenkin on viisampi ku sairrasvuo.


      • Ihme että olet

        saanut noinkin vähän miinuksia mielipiteestäsi, vai onko moni tajunnut että olet aivan oikeassa ja antaneet plussan.


    • wuff wuff

      hää on susi..

    • Vilikunpiilooja

      Kesätyöpalstalla 13-vuotias kertoo saaneensa tehdastyöstä 250 euroa kuukauden hommasta- ja kyllä, 13-v voi olla osan lomasta kesätyössä, jos täyttää samana vuonna 14.

    • vastuumies

      yhden miehen show, vie mietteet pois todellisesta tilasta tässä maassa. showmies..vai snowmies..hassu poika,ei mies ollenkan..mies ottaa vastuuta, poika puhuu pehmeitä..

    • Tri.Sorbus-Nappo

      Ihan sama kumpaa päätä Saraspuo revittää, paskaa tulee ulos tuutin täydeltä.

      • kaikki tuotokset

        ja maksava yleisö maksaa


    • toimii taas

      Nostoväki

    • näin on 1

      Nyky poliitikot kasvattaa yhteiskunnan roolia, yhteiskunta liitetään joka asiaan eikä kansalaisten anneta toimia itsenäisesti. esim. nuorten kouluttautuminen ja tutustuminen työpaikoilla työhön, valtio estää, tuhansia lakeja. Valtio pakottaa kouluihin aikaa tappamaan ja tilastoja kaunistamaan. Hyvin suuri osa nuorista olis mieluummin palkatta tai pienellä palkalla kuin aina palkatta koulussa turhautumassa.

    • näin on 1

      Oppisopimuskoulutusta on lisättävä ja ammatti, sekä aikuiskoulutusta on yksityistettävä.
      Tällä saadaan koulutus joustamaan eri alojen työvoiman tarpeen vaihtelun mukaan ja uusille kasvaville aloille koulutetuksi riittävästi uutta kotimaista työvoimaa.

    • kun on samaa mieltä

      Onko sarasvuo hakkaraisen kaveri?.

    • näin on 1

      Kukkomies
      17.9.2011 13:04

    • näin on 1

      Mitä hyötyä on makuuttaa hyvää työtöntä kotona, kun meillä olis työpaikka hänelle, tämän työn HALTIJA (KUNKKU) SATTUU OLEMAAN myös työtön, koska ei kykene hoitamaan työtä kannattavasti, no toiset hoitelee omantyön ohella.

    • Yli kolmesataa

      katkeraakin katkerampaa vihakirjoitusta ja vain muutama mielipide jossa kirjoittaja on tajunnut ettei tämä nykymeno voi enää jatkua. Näiden vihakirjoittajien mielipiteet ovat vain niin typeriä ja pään puskaan laittamista tosiasioiden edessä ettei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa.

    • Natsilippu liehuu

      Oliski mielenkiintosta nähdä mitä toveri Sarasvuo meinaa
      tolla yhteisellä hyvällä? =) Onko se jotain sellaista mitä Kokoomuslaiset tavoittaa vai jotain sellaista mikä on normaalin köyhän kuolevaisen käsissä?

      Tää ei oo mikään Titanic ollaan tässä kusessa vasten omaa tahtoamme
      ja silloin Jariboy voi syödä yhteisenhyvänsä. Tekis nyt ittestään
      esimerkin ja menis ojaakaivaamaan,mut ei taida Jarista olla siihen
      niin laitetaan lapset hommiin..Mitä enemmnä seuraan kokoomuksen
      kätyreitä sen paremmin ymmärrän Kekkosta.

    • nuori ja kaunis

      itse olen tämä ns."lökäpöksynuori" siis tarkoitan puoliksi lökäpöksy:D nukut päivät ja yöt valvon,teen osa-aikatyötä 5 h joka päivä,jopa lauantai,ilta 5-22

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      20
      5976
    2. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      22
      3259
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      161
      2750
    4. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      29
      2630
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1704
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1575
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      147
      1513
    8. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      9
      1283
    9. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      95
      1088
    10. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1068
    Aihe