Manninen Superstore - kuntoilijan terveystavaratalo
Manninen Nutraceuticals Oy avaa 1.8. täysin uusitun noutomyymälän, jota kutsutaan nimellä Manninen Superstore. Uusittu myymälä sijaitsee samoissa tiloissa kuin aiemminkin, mutta kyseinen tila tulee olemaan jatkossa pelkästään noutomyymälän käytössä. Näin ollen noutomyymälän pinta-ala suurin piirtein kaksinkertaistuu. Ravintolisien ja erityisruokavaliovalmisteiden lisäksi Manninen Superstoren valikoimaan kuuluvat myös rohdoslääkkeet, luomuelintarvikkeet, kuntoiluvarusteet sekä terveydenhuollon välineet ja tarvikkeet.
- Tarkoituksena oli rakentaa kattava tuotevalikoima, josta kuntoilijat, urheilijat ja laihduttajat löytyvät kaiken tarpeellisen terveytensä ja suorituskykynsä maksimoimiseen, Manninen Nutraceuticals Oy:n toimitusjohtaja Anssi Manninen kertoo.
- Valikoimassamme on tällä hetkellä noin tuhat tuotetta vitamiineista kylmäpakkauksiin, ja valikoimaa tullaan kasvattamaan kysynnän mukaan. Pääpaino on kuitenkin sellaisissa tuotteissa, jotka kiinnostavat erityisesti kuntoiluporukkaa. Meillä on siis tarkoitus toimia kuntoilijan ikiomana terveystavaratalona. Manninen Superstore ei ole urheilukauppa tai apteekki, vaan jotain siltä väliltä, selventää Manninen.
Superstoren valikoimaan kuuluvat muun muassa seuraavat tuotemerkit: Manninen Nutraceuticals, Vida, Easy Diet, Leader, Supreme Protein, WNT, Mivitotal, Naturdiet, Pharma Nord, Colon Clear, Solgar, Salus, SportLife, Via Naturale, Disney, Friggs, Maxim, Olimp, Midsona, Organic Food Bar, FinnMax, Thermal Care, Vulkan ja Ice Power.
Mannisen verkkokaupan tuotevalikoima on sama kuin Superstoren. Verkkokauppaan pääset osoitteesta www.manninen.info
Manninen Superstore - kuntoilijan terveystavaratalo
uiytr
0
65
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812926Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka572326Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482007- 1151733
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1121681Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 581232
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771181