olen maksanut vuosia netti liittymästä mitä minulla ei ole eivät kuulema palauta kuin 1 kuukauden maksun koska olen heidän sanomansa mukaan hyväksynyt maksamalla maksun kaiken lisäksi maksan 3 nettiliittymää vaikka on v…
Keskellä päivää. Ja kauan. En voi katsoa tv:tä, en omia tallenteitani. Eikö tällaiset toiminnot kuuluisi yö-aikaan? Tai aikaan, jonka asiakas voisi itse päättää?
Huomasin tämän kuukauden laskua maksamaan mennessä, että edellisestä oli jäänyt uupumaan 0,01€ tästä toki oli sivustolla erillinen lasku viitteineen. Ei sitten osata siirtää noinkin pientä summaa seuraavaan laskuun. Hyv…
Yhtiö on kuralla, tuotto pienenee, asiakkaat karkaa ja uutta bisnestä ei osata tehdä.
Elisa aikoo ulkoistaa mittavan määrän työntekijöitä ihan lähitulevaisuudessa, saamieni tietojen mukaan kaiken pitäisi olla valmista 1.10.2013 mennessä, tällöin pääsemme näkemään onko esim ko yrityksen verkonhallinta ulk…
Tarinani, ja sanomani lyhyesti, lyhyestä virsi kaunis. Ex-mieheni on afrikasta Suomeen muuttanut mies, joka on esittänyt olevansa kristitty. Ajan myötä on selvinnyt, että hän on muslimi, jonka mukaan länsimaat tulevat n…
Otin käyttöön Elisa vahtipalvelun vajaa vuosi sitten suurin odotuksin. Kulut kuukaudessa noin 70 euroa. Palvelua ei ole saatu kunnolla toimimaan kun pieniä hetkiä ja sitten taas ajettiin 40 km ottamaan virtoja pois pääl…
on perustunut laadukkaaseen tuoterepertuaariin ja hyvään palveluun. Syksyllä 2012 yhtiön kanssa oli mukava asioida, mutta laskutuskäytäntöjen muututtua alkoi alamäki, jonka veroista on vaikea löytää. Ainakin Saunalahden…
YT- päättyneet. 10% irtsanottiin. Moneen perheeseen tuli kiva joulu; miten tästä eteenpäin. Tosi viihtyisä ajankohta irtisanomisille 2 päivää aattoon ja perheen yhteiseen joulunviettoon; TOSI HÄRSKIÄ TOIMINTAA
Hyvää pörssiviikkoa! Puhutaan paikannuksesta alla oheisena lainaus Digtitodayn artikkelista. Peter Bamfordin lausumana hän siirtyi Vodafonilta Benefonille lainaus häneltä. "Benefonin hallituksen puheenjohtaja Peter Bamf…
Vodafone ostaa koko puljun?
Kyllä ei voi kuin ihmetellä, sitä tosi seikkaa että Comptel selvisi kuivin jaloin pitkään IT laman iskiessä. Miksi sen osake kurssi rämpii mudissa, vaikka talous on hyvällä mallilla. Vai onko niin että emoyhtiö kynii ka…
No johan oli Elisan johtajalla munaa puhua paskaa Karpolla on asiaa ohjelmassa. HUH HUH
erään vanhuksen pakosti jatkamaan boksin kahden vuoden sopimusta, vaikka ensimmäinen kaksi vuotta on jo kulunut, koska hän ei osannut sanoa sitä oikeilla sanoilla irti. Kun sanoi että haluan lopettaa tämän kun loppuu tä…
Pitäisikö Elisan toimitusjohtaja vaihtaa? Perustelut.
HEIKKI TALVITIE, PAULI SAAPUNKI JA JUSSI NUORTEVA SAIVAT YSTÄVYYDEN KU NNIAMERKIN 18. elokuuta Venäjän Suomen-suurlähetystössä järjestettiin juhlaseremonia, jossa luovutettiin Ystävyyden kunniamerkit Suomi - Venäjä - se…
Hyväksyin e-laskun DNA. Mitä mitä seuraava lasku pompsas yli puolella. Ei voi nähdä op:n tililtä miltä ajalta,, joten poistin koko laskun ja odottelen paperiversioo. Edellinen laskun maksu ok. Tarkka ku porkkana.
Miten Valtio osasi myydä osuutensa jo aamulla ennen iltapäivän tulosromahdusta 3 eurolla?
Mielestäni Elisan ylimääräisessä yhtiökokouksessa oli kyse siitä että islantilaiset yrittivät luoda elisaan sisälle "internet kuplan" kaltaisen hahmon ja rahastaa se sitten pienomistajien kustannuksella. Se melkein onni…
http://www.kauppalehti.fi/4/i/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=9049&ext=rss Media varmaan noiden muutamien hassujen omistajien kimpussa kuin herhiläiset :/