Saanut/joutunut seuraamaan sellaisen perheen elämää, jossa äidillä voimakkaita narsistisia piirteitä. Kun elämää ei ohjaa järki, perheen hyvinvointi, ennakointi tai mikään, mikä normaalisti saa ihmiset suunnittelemaan j…
Ahdistaa koko ajan ja väsyttää. En jaksa harrastaa mitään ja kotitöitä en jaksaisi. Leponex lääkitys ei tunnu auttavan. Välillå untuu että olisi parempi olla sairaalassa mutta tuskin pääsisin kun ei ole harhoja ym.
Osaisiko joku suositella lääkäriä parikymppiselle ahdistuneisuushäiriöstä kärsivälle naiselle, jolla paniikkikohtaukset painavat nyt päälle joka päivä monta kertaa. Ahdistus niin valtavaa, että kohtausten väliajatkin ov…
Oon jo pidemmän aikaa nähnyt aikalailal joka yö painajaisia ja nyt on ollut viikko putkeen niin että joka yö olen nähnyt kun yleensä on noin pari yötä viikossa jolloin en nää painajaisia. Unessani muutenkin tärähtelen p…
Kuinka kauan kestää saada päätös kuntoutuspsykoterapiasta tällä hetkellä?
Minulla on ollu pitkään sellanen olo (ei lapsena) että on joku asia tai ongelma mitä elämässä en sisäistä tai ymmärrä, ja se hankaloittaa sosiaalisia vuorovaikutustilanteita, opiskeluja, talousasioita yms. Kyse ei ole m…
Mt-ongelmaisia, alkoholisteja, tai huumeidenkäyttäjiä kohtaan. Kyllä on. Korkeasti kouluttautuneita ja asianajajia myöten. Puolustetaan jopa sellaisia henkilöitä, jotka ovat syyllistyneet vakaviin väkivallantekoihin nai…
Lisään loppuun tiedotuksen lemmikinomistajille. Lemmikki ei meinaa estä matkustamista. 1. Sähköpostiosoitteet löytyy ilmoitusten takaata.Ei tarvi kirjautua senkös meilaat. https://eestitutvus.ee/ 2. Yksinhuoltajille. ht…
Hyperämpää ei ole kuin psykiatriset "lääkkeet".
Mitä tehdä kun elämässä menee liian lujaa? Yritän hakeutua ilmaisen avun piiriin olen jo pysyvällä eläkkeellä ja tilanteeni on aika vakava en halua kertoa tässä enempää mutta pitäkää peukkuj a että onnistuu ois pakko pä…
Narsisti on lapsena mitätöity , usein pahoinpidelty ja hyljeksitty. Jos lapsi joutuu vielä isän/isäpuolensa raiskaamaksi, niin lopputulos on usein psykopaatti. Vangeista noin kolmasosa on psykopaatteja eli aika usealla …
Nyt jo heräsin, ja ois kiva saada paljon unta vihdoin. Vaikeaa kun nukkuu vähän
En halua muuta käyttää kuin melatoniini ja sillä pärjää huonosti
Ennen vanhaan kuri opetti rajat – poskelle pussailun aika on ohi!Kun itse olin lapsi ja nuori, tiesin tasan tarkkaan, milloin olin tehnyt väärin. Rajat tulivat selviksi kotona isän kovalla kädellä ja kunnon kurituksella…
Kaverikoiriksi kelpaavista ehdokkaista. Listalle päätyy pelkästään ne joiden katsotaan läpäisevän Kennelliiton järjestämät kaverikoirakurssit. Tarhalle pääsee taksilla suoraan satamasta.Taksi voidaan soittaa takaisinpäi…
Mulle Maisassa väitetään hoitajien taholta, että mulla on jatkuva skitsofrenia joka on valetta. Väärä diagnoosi tehtiin alun perin kun sanoin täysin perustellusti että pelkäsin varkaita jos joudun olemaan kauan poissa k…
Meillä narsistille yksi iljettävimmistä ja haukuttavimmista aiheista on lihava ihminen. Jos sellainen tulee vastaan, seuraa pitkä puhe lihavuuden, no, tuomittavuudesta, itsekurittomuudesta ja niin edelleen. Se on kuin r…
Sanoin joskus psykiatrille, etten pysty ajattelemaan lääkkeissä ja hän sanoi että eikö se ole hyvä. Tuolla logiikalla aivovammakin olisi hyvä. Psyykenlääkkeet ovatkin neurotoksisia ja etenkin runsaina määrinä ja pitkään…
Minulla on uusi kone. Käytin välillä Wifiä tällä koneella. Nyt minulla tuli häiriö päähän sen takia. Kun tein yhteen sähköpostiini uuden salasanan tuona aikana. Se on Outlookin ja se on yhdistetty Microsoftiin. Microsof…
Moi elikkä kauan aikaa monta vuotta olin tunteeton tunnoton ja tyhjä mitätön.ja ei ollu kun hatmaata ja mitättömyyttä.sitten ei ollut sitä elämän haluakaan.olin loppu.ja sitten olin kulma psyykosis niin he sanoivat.oon …