SAK:n hallituksen jäsenet ovat vastuussa viime vuoden poliittisista lakoista, joissa erityisesti Teollisuusliitto ja AKT aiheuttivat huomattavat vahingot Suomen yrityksille, maineelle ja koko kansalle. Lakot lisäsivät t…
Liittopomot on aloittaneet vuosilomansa. Ensi syksynä katsotaan uudelleen.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010934387.html Luottarit saavat tuntuvat korvaukset.
Palvelualojen ammattiliitto PAM:ia en suosittele kenellekään. Ei todellakaan pidä pienipalkkaisten työntekijöiden puolia. Yksityiseltä siivouspuolelta vietiin yli kymmenen vuotta sitten eritelisät, kokemuslisät ja siirt…
Onko Ammattiliitto Pro aikeissa hommata omalla logolla varustettu paskapaperi, jossa on punanaamaisen, mitään aikaansaamattoman sopimusasiamiehen naamakuva? Aina kun tulee vetelä olo eikä tee mieli tehdä mitään niin ei …
Pörssiyhtiöissä on aikaansaavat luottamusmiehet luovuttaneet ja tilalle on ilmottautunut kultapossikehoon kuuluvat miehet. Liittojen olisi hyvä herätä ja karsia pois luottamusmiehte jotka palvelevat työnantajaa. Trukki …
JHL on tunnettu julkisen alan työntekijöiden edinvalvojana. Onko kuitenkin totuus toinen.?On nimittäin alkanut liikkumaan tietyissä piireissä vahvaa huhua, että että JHL työttömyyskassa on talous ongelmissa! Eräs liiton…
Mille tahiolle voi tehdä valituksen Liiton työttömyyskassan toistuvista maksun vetkuttamisista? Eduskunnan oikeusasiamihelle ??? Aivan älytöntä kiusantekoa osa-aikaiselle työntekijälle. Kohta kolme viikkoa maksut saamat…
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010891535.html On syytä nyt kysyä teiltä perussuomalaiset että mitä teette asian korjaamiseksi?, vaan teettekö mitään?. Epäilen että olette suunnittelemassa lisää lakeja millä työläisiä…
on pyramidi tyhmien alhaiden ammattien edustajat saavat ihan reilua kuukausipalkkaa ja heitä istutetaan tietokoneisiin lukemaan kaikenlaiset tekstit läpi ei tutkittu kuinka tieto vaikuttaa aivoihin mutta käsky on käynyt…
on vain ammattiliittojen palstoja joissa eri ammattikuntien työntekijöitä selvittää välejään ei tuossa netissä voi käsirautoja laittaa mutta voi poistaa viestejä mielensä määrin ja jäljittää lähettäjä vapaasti kutsukaam…
On tullut osa-aikaisena havaittua, että ennen, kun joutu välillä turvaamaan liiton päivärahaan, vietiin lappu toimistolle. Siellä sihteeri laski pv rahat ja kolme neljä päivää ja rahat tilillä. Nyt on tietokoneet ja tek…
Alkukuusta paikallisuutiset ympäri Suomen vielä kuvittivat lakkovahdeista ja haastattelivat pääluottamusmiehiä. Mitä vittua. Ketä kiinnostaa? Uutisointi on yhteiskuntaterrorin tukemista. Juuri sitä, mitä lakoilla haetaa…
... tappiot teillä. Näin ne ovat toimineet ja aikovat toimia nytkin suomessa. Ranskassa tämä ei onnistunut vaan SOSIAALITURVAN leikkaukset keskusta-oikeiston toimesta katkesivat heti alkuunsa ! Suomessa EU-eliitti ja ny…
Demarit on kummallista porukkaa. Eihän ihmisiä noin kohdella. SDP on sosialistinen lakkoliike. Sosialismi on historiaa ja lakkoliike on täyttä paskaa. Lakkojen aikana ei neuvotella. Teollisuusliitto ja Pro eivät halua n…
Ammattiliittojen lakot vievät uskottavuuden koko edustuksellisuudelta. Kukaan ei halua lakkoilla, eikä lakoista ole mitään hyötyä. Miksi lakkoja sitten järjestetään? Mitä järkeä? Onko siellä pääkopassa ketään? Tehyn puh…
Lakoista ei ole mitään hyötyä. Kiristäminen ja vahingonteko ei ole neuvottelua. Se on kiusaamista ja osoitus henkilön vajaavaisuudesta. Näin on.
Teollisuusliiton mainos, että sovitaan asioista on naurettavaa populismia. Viime talvena ja keväänä Teollisuusliitto ja muutkin SAK:n miehet eivät neuvotelleet, vaan kiristivät lakoilla Eduskuntaa ja aiheuttivat vahinko…
Hei. Olen tehnyt työtä lastenhoitajana ja olen miettinyt mahdollisuuksia uuden ammatin suorittamiseen. Mitä samaa kyseisissä ammateissa on? Mitä erilaista? Millainen ihminen on hyvä hammashoitaja? Kiitos jo valmiiksi as…
Kuusi lakkovaroitusta on jo annettu. Vielä voi antaa neljä, niin sitten on kaikki sormet käytetty ja ymmärrys loppu. Lakoilla kiristämisellä ei saavuteta mitään. Se vain osoittaa ryhmätyhmyyttä. Jokainen lakkovaroitus o…