mikä sen kappaleen nimi on mikä kuuluu siinä ryyppybussissa mihin uuno ja ben menee otsikonmukaisessa elokuvassa. menee jotenki näin: "enpä ymmärrä että ei tajua naiset jollainen ?aarre tässä on? niin viriili jätkä ja c…
Tänään tuli kotimainen elokuva jossa oli kaunis pääosan näyttelijä, en ollut koskaan nähnyt häntä missään elokuvassa, enkä ollut tietoinen hänestä, nimittäin Ghedi Lönnberg, myöhemmin Lönnberg-Holsti. Kävisi täysin kasv…
Ohjaaja Pekka Lehto sai kesäkuussa Suomen elokuvasäätiöltä 10 000 euroa kehittämistukea uutta Pekka ja Pätkä -elokuvaa varten. Elokuvan työnimenä on hakemuksen mukaan Pekka ja Pätkä levottomina. Ilta-sanomien haastattel…
Tuntuu että nykyisin ei osata tehdä suomalaisia elokuvia, jotka on jatkuvasti jotain ihmissuhde draamaa. Samoin on televisiossa. Katsoin juuri Louhimiehen Vuosaaren, ja samaa pehmoporno, "kaikilla menee päin vittua" lef…
Mikä on sinun mielestä paras kotimainen leffa ? Kerro ! Minusta on vaikea sanoa koska itse voin sanoa että kotimaisista ja hyvistä kotimaisista voidaan luetella ainakin 5 mutta yksi pitää sanoa niin pitkä, kuuma kesä. M…
Katsoin tänään ensimmäistä kertaa valkoiset ruusut elokuvan. Huh huh, olipa mahtava elokuva. Kaikki siinä elokuvassa on kohdallaan, näyttelijät ja kaikki muu. Helena Kara oli häikäisevän hyvä.
Siinä kohtaus missä isä käskee poikaa antamaan linnun sulan pikkuveljelle. Poika sanoo että ottaa selkäänsä mieluummin ja sitten isä lyö sitä. Muistelen että on Kahdeksan surmanluotia mutta katsoin uudelleen enkä löytän…
Voitteko kertoo näit nuorista tehtyjä elokuvia? Esim: Veturimiehet heiluttaa täältä tullaan elämä kotia päin espoon viimeinen neitsyt (?) tai sitten elokuvia tyyliin häjyt. kiitän
Elokuvan ensi-ilta oli tänään, mitä mieltä olitte jos kävitte katsomassa? mielestäni ei ollut kovin mielenkiintoinen sairaala elokuvaksi. jos tätä olisi markkinoitu jonkinlaisena jännitysdraamana tilanne olisi eri. no, …
Eilen Hesarin mielipidesivulla tuottajat selvittivät, että käsikirjoitukseen kuluu 5-8 prosenttia tuotantobudjetista. Suomalaisen leffan keskihinta tais nykyisin olla jotain 1,4 miljoonaa euroa, eli yhdestä käsikirjoitu…
Olen etsinyt netistä kuvaa Siiri Angerkoskesta Justiinana. Kaikkihan varmaan tietävät tuon kuvan, jossa hänellä on kaulin kädessä. Sen löytäminen tuntuu kuitenkin mahdottomalta. Olen koettanut etsiä niin googlella kuin …
Tietääkö joku, että kuinkamonta Spede Show tupla DVD:tä on ilmestynyt. Wikipedia ilmoittaa, että 5. Viimeinen olisi Kyllä kansa tietää -DVD 1986-1987. Tuleeko niitä vielä lisää? Muistaakseni sarjaa tehtiin pitempää. Vuo…
Onko tämä kotimainen elokuva julkaistu dvd:lle? http://fi.wikipedia.org/wiki/Villi_Pohjola_(elokuva)
ei kirjastosta ei mistään..
Mitä sanotte Spedestä elokuvantekijänä?
Elokuva on tehty varmaankin joskus -90 luvun alussa. Se kertoo naimisiin menevästä pariskunnasta, jonka vaimo suunnittelee häitä miehen ollessa työmatkalla. Kotimatkalla tämä tämä mies muistaakseni myöhästyy paluulennol…
Yle esitti äskettäin elokuvan Tulipunainen kyyhkynen. Pääosassa Tauno Palo. Haluaisin nähdä sen uudelleen, mutta ei löydy Areenasta, kuten muut aina. Mistä johtuu ?
Kauan olen tätä odottanut, nyt Kurkvaaran elokuvat katsotttavissa Elonetin kautta! Hienoa, todella!
Suorastaan pöyristyttävää, että lähinnä pienemmille ja ehkä lapsenmielisille katsojillekin tarkoitettu elokuva YLE:n päätöksestä jätetään esittämättä sijaisloukkaantujien takia. Nämä sijaisloukkaantujat kokevat kaiken r…
tekevät nyt sitten peräsmies aiheisen elokuvan http://suomenkuvalehti.fi/blogit/kuvien-takaa/pahkasika-sankari-perasmies-elokuvaksi