IsänmaallisuusVastattu 9 kk

Mitali suoraan Putinilta

Putin on antanut urhoollisuus mitalin amerikkalaiselle , CIAn johtajan 21v pojalle, joka taisteli Venäjän armeijassa Ukrainaa vastaan.
IsänmaallisuusVastattu 1 v

Ruskea historia ulottuu pitkälle

Ruskean Talon historia ei suinkaan alkanut Turussa 1200-luvulla, kuten moni luulee, vaan sen toiminta alkoi jo Englannissa Yorkin kaupungissa 800- luvulla. Tuolloin eräs Ruskea esitaistelija synnytti kaikkien aikojen su…
IsänmaallisuusVastattu 9 kk

Myönnän kyllä Venäjän mahdin

Etenkin liittolaisineen. Mutta en voi enää sietää venäläisiä kuten en venäläistaustaisia ukrainalaisiakaan, tai kaksoiskansalaisia. Tämän porukan päätä kun kääntää aina suotuisa tuuli sinne missä Venäjän voitto ja menes…
IsänmaallisuusVastattu 9 kk

Suomi BRICS yhteisön jäseneksi

Nato ja Euroopan unioni luhistuvat sisäiseen riitelyyn ja erimielisyyteen. Suomelle aukeaa uusi polku, polku kohti todellisten isänmaallisten valtioiden liittoa eli BRICSiä. Suunnattoamt markkinat odottavat Suomen teoll…
IsänmaallisuusVastattu 6 kk

Ruskea Puhelin

Harvempi kansalainen tietää eräästä salaisesta seikasta valtionhallintoon liittyen. Vasta tiettyyn asemaan noustuaan korkea virkamies saa työtilojensa yhteyteen rakennetun huoneen, jossa sijaitsee Ruskea Puhelin. Ruskea…
IsänmaallisuusVastattu 9 kk

Suurmenninkäinen esittäytyy

Harvinaista kuvamateriaalia Ruskean Talon kellarista käsin kaivetuista maanalaisista tunneleista. https://youtu.be/y-PnLIS_zkI?si=O8VHJ3FpljOzgxe8
IsänmaallisuusVastattu 9 kk

Jussi Halla-aho

Jussi Halla-aho on humanisti, joka villitsee teekkaripoikia äärioikeistolaisiksi ja flirttailee puolirikollisen alaluokan kanssa
IsänmaallisuusVastattu 3 kk

Kapsaisiinivoideltu patukka

Voiko Turun Ruputusarmeija käyttää Lahtelaista Kapsaisiinivoideltua Patukkaa, vai onko se vain Lahden AGV:n yksinoikeus?
IsänmaallisuusVastattu 9 kk

Suomen luonnonvarojen polkumyynti lopetettava

Suomeen on suunnitteilla ties monesko ulkomaalais omisteinen kaivos. Jonka tuotot menee luonnollisesti..... ulkomaille. Maamme hyötyy mineraaliemme myynnistä mitättömän veron verran. Edes jälkiään ei tarvitse siivota, m…
IsänmaallisuusVastattu 9 kk

Suomalaiset on tullut yakutistanista

https://news.harvard.edu/gazette/story/2025/07/ancient-dna-solves-mystery-of-hungarian-finnish-language-familys-origins/ eli ollaan paljon idämmästä kun ensiksi luulimme
IsänmaallisuusVastattu 9 kk

Sähkön siirtoverkko on kansallistettava

Suomen turvallisuuden takia on sähkön siirtoverkko kansallistettava. Luontainen monopoli on typeryyttä myyty ulkomaisille kiskureille. Tämä vakava virhe on korjattava . Suomen talous ei toivu näistä tyhmistä virheistä j…
IsänmaallisuusVastattu 9 kk

Onko Pekka Siitoin oikeasti Jussi Halla-ahon isä?

Kuten hyvin tunnetaan, Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoinilla oli sexisuhde yli 800 eri naisen kanssa ja hänellä on siksi varmasti lukemattoman monia avioliiton ulkopuolisista suhteista syntyneitä äpärälapsia. Olisiko yks…
IsänmaallisuusVastattu 9 kk

Presidentin sydän

Meillä on nyt” niin Isänmaallinen” presidentti, joka sanoo sydämensä olevan Pohjois-Amerikassa. Ja sehän näkyy, ihan kaikessa.
IsänmaallisuusVastattu 9 kk

Ulkomaalaiset peruvat matkojaan Itä - Suomeen

Kohta on Itä- Suomen matkailu ajettu alas täydellisesti. Venäläiset matkailijat loppuivat täysin. Muualta on yritetty saada korvaavia turisteja. Nyt esim Keski-Euroopasta tulevat matkailijat peruvat matkojaan, syynä Ven…
IsänmaallisuusVastattu 9 kk

Vankien henkinen kehitys

Onko vangin henkiselle kehitykselle hyväksi vaiko haitaksi, jos vangilla on vaikka kaksi isäntää ja vanki näkee heidän tuhkaluukuttavan toisiaan?