40 vuotta sitten minut tapettiin

Olin täynnä mustelmia, lautumia. Mutta hengitin vielä. Lääkärien mukaan tämä oli ihme. Sisäisesti olin jo kuollut. Kuljin "zombina" useita viikkoja, kunnes minun oli pakko hyväksyä olevani elossa ja myös haluavani elää.…

Perussuomalaisten rikokset

Alkaako ketään muuta ihmetyttämään perussuomalaisten johdon hiljaisuus heidän omiensa seksuaaliväkivaltarikoksista? Eihän niitä edes eroteta puolueesta. Nyt taas yksi rikollinen vankilaan. Näyttäisi olevan aika yleistä …

Raiskasiko ex minut vai ei?

Ensimmäinen kerta tapahtui kun olimme seurustelleet jo kolme kuukautta. Olin kännissä alusvaatteissa hänen sängyssään ja mies tuli luokseni siirsi alusvaaatteni ja aloitti yhdynnän. Itkin tämän koko jutun aikana ja hän …

Ulklmaalaiset taas

Kyllä se lisääntynyt ja rasistunut nuorten väkivalta on pääosin ulkomaalsisten tekemää! Ei Suomi ollut ennen tällainen!

Seksuaalinen hyväksikäyttö?

En tiedä onko minua hyväksikäytetty teininä. Olin siis 13-16. Kun minua kosketeltiin paidan alta, annoin suuseksiä, harrastin seksiä eri miesten kanssa. En pelännyt tai halunut, olin täysin tyhjä ja turta sisältä. Suost…

Tampere seksuaalirikokset

Luin juuri 2020 vuodelta artikkelia, kuinka Tampereen Tays Seritukikeskuksen ja välitä hankeen käyntimäärät ovat romahtaneet. Raiskauksia yhä tapahtuu, mutta ihmiset eivät vain hakeudu palveluiden pariin. Oma järkyttävä…

Tälläinen nuori mies, mikä teko

2018 tapahtunut törkeä teko 22v nuorelta mieheltä naista kohtaan. Eikö korvien välissä ole järkeä ja miten toista kohdellaan! www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b81902fb-8854-4d30-a670-5ce277d2861c On siinä toisen koskemattomuu…

Poikaystävän kaveri raiskasi....

Onko täällä muilla kokemusta poikaystävän kaverin raiskausksesta? Itelle kävi semmonen tapaus tossa lokakuun lopulla ku oltiin kaveriporukalla mökillä juomassa jossa oli ns. kaksi semmosta mökkiä, toinen isompi ja toine…

Jari Aarniolle tehtiin oikeusmurha

Suomen oikeuslaitos syylistyi törkeään oikeusmurhaan pari viikkoa sitten, kun Helsingin huumepoliisin entinen johtaja tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen murhasta, jossa hän ei ollut edes osallisena. Sen peru…

Pelastakaa Lapset

Kun epäilette lasten hyväksikäyttöä, älkää laittako siitä ilmoitusta Pelastakaa Lapset Ry:lle, vaan suoraan poliisille. Mitään ylimääräistä suodatinta ei tarvita siinä välissä.

Seksuaalirikoslain vaikutus syntyvyyteen

Toivon totisesti, ettei tätä aloitusta poisteta, sillä tämänkin ajatuksen kuuluu olla esillä jossain. Jos tutustutaan tilastokeskuksen tilastoa syntyneistä sikiöistä: https://stat.fi/til/synt/2019/02/synt_2019_02_2020-1…

Pedofiiliäiti.

Olen alkanut epäilemään edesmennyttä äitiäni insestikko pedofiiliksi-, kun olin lapsi ja murrosikäinen hänellä oli tapana kosketella kuten halailla ja suukotella vasten tahtoani. Mistä tällainen pakkohellyyden jakaminen…

Naisella laillinen oikeus katua?

18-vuotias nainen suostuu menemään kolmen kimppaan, katuu myöhemmin ja muut kärsivät. Syyksi oli ilmoitettu epätavallinen seksi ja lapsuuden ystävyys, josta oikeus on tehnyt OMIA päätelmiään. Ei ole juotettu humalaan, e…

Väkivaltaiset nuoret

Miksi vanhempia ei laiteta vastuuseen omien lastensa väkivaltaisesta käyttäytymisestä. Koko ajan huudetaan yhteiskuntaa apuun ja rahaa jaetaan aina vaan lisää. En kyllä ihmettele, että tämä on lähtenyt täysin käsistä ko…

Valmentajan käskystä

Se haukkui vaimoaan huoraksi. Löikin sitä, ei koskaan kasvoihin. Jos sen naamassa oli jotain, niin se oli kaatunut siinä riehumisessa. Valmentaja käski jakaa sitä pillua meille kun se huorana kuitenkin jakaa kaikille. M…

Onko mitä eroa

teon rangaistavuudella jos nainen ahdistelee miestä esim. seksuaalisesti kun että jos tilanne on toisin päin? Puututaanko sihen/ pitäisikö siitä antaa sama rangaistus? Jos näet naisen hakkaavan tai tönivän miestä kadull…

Mitä seikkoja suostumuslomakkeeseen

Laiansäätäjien toimesta tullee malli lomakkeen pohjaksi, jolla seksuaalinen suostumus myönnetään? Toivottavasti ei tarvitse kahta todistajaa vaan allekirjoitukset riittävät. Minä ainakin miehenä vaadin jo nyt nimen pape…