JeesusVastattu 5 v

Vastustan Teuvon herjoja loppuun asti!

Teuvo on herjannut Jeesuksen sovitustyötä ja viimeksi kaiken muun lisäksi kiistänyt Jeesuksen käskyt. Se ON harhaoppia, jos mikä. Vastustan sitä, niin kauan kuin mahdollista. Periksi en anna!
JeesusEi vastauksia

Palaute Seiskalle

Miksi te edelleen avaatte ovenne Saatanan siinolaiselle, joka väärentelee nimeäni, ja varasti kuvani, vaikka poistin sen profiilistani. Ovat hänen riettaat herjansa todella teidänkin halujenne mukaisia?
JeesusEi vastauksia

MIKSI TE MINUA VIHAATTE?

Vaikka tehtäväni ei mene kenenkään ihmisen kohdalle tämän pitemmälle: "Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt." Olen jo 29 vuo…
JeesusEi vastauksia

JEESUS SISÄISTÄÄ - SAATANA ULKOISTAA

JEESUS SISÄISTÄÄ - SAATANA ULKOISTAA "Älkää lähtekö Jerusalemista (omasta kodista) vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet. Kun Pyhä Henki tulee teihin, te opitte tunte…
JeesusVastattu 4 v

MEIDÄN SYNNIT VEIVÄT JEESUKSEN RISTILLE

”Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan,” 1 Kor 15:3
JeesusVastattu 5 v

SYNTIEMME TÄHDEN!

”Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan,”
JeesusVastattu 9 kk

NÄMÄKIN JEESUKSEN SANAT VOIMASSA!

”Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi.”
JeesusVastattu 5 v

VALHEISTA LUOPUNUT VANHUS

Käskettiin jättämään luterilainen portto 59 vuotiaana, melkein päivälleen 25 vuotta jolloin kävin lukemassa erokirjeen kirkkoherra Reijo Junttilalle. "Sen porton viiniä, vihan viiniä, ovat kaikki kansat juoneet, kaikki …
JeesusVastattu 5 v

SUNILAISUUS AJAA LUOPUMUSTA JUMALASTA

”Voi heitä, sillä he ovat menneet minua pakoon! Häviö heille, sillä he ovat minusta luopuneet! Minä tahdoin lunastaa heidät, mutta he puhuivat minua vastaan valheita.” Hoos 7:13
JeesusVastattu 9 kk

SUSIHAVAINTOJA?

”Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä,” Ap t 20:29