Onko vertaiskumppaneita

Itse olin omien ratkaisujeni takia tilanteessa, ettei ollut kuin kaksi vaihtoehtoa, juoda itseni niin känniin, etten enää selvä, enkä pysty ajattelemaan tai kävellä radalle. Eläminen tuntui liian häpeälliseltä, niin suuren virheen olin tehnyt yhden ihmisen kanssa. Kaksi muuta nukkuivat viattoman unta. Kuinka heidän kävisi, jos minä päättäisin päiväni?

Pohtiessa nousi mieleen sanat "avukseni minä huudan Sinua herra. Sillä niin Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään,joka häneen uskoo, huku, vaan hänellä on iankaikkinen elämä." Tässä kohtaa en osannut ajatella iankaikkista elämää, vaan tartuin vain tuohon "ei huku", koska olin hukkumassa. Lupauksen mukaisesti sain ajatella saaneeni tuon elämää suuremman syntini sovitetuksi. Ei tarvinnut kuin uskoa näin olevan. Rauha laskeutui mieleeni.

Elämä ei ole ollut helppoa edelleenkään, mutta eläen armossa olen päässyt päivästä iltaan ja illasta aamuun. Vaikka itse epäilisin, horjuisin tai kaatuisin, se kallio, jolle pääsin, ei järky. En uskalla enää elää ilman luottamusta siihen, että Jeesus Kristus kärsi ja kantoi taakkani. Ilman sitä ei voimani riittäisi.

Rankka kokemus sinulla ollut. Olen iloinen, että olet saanut kiitollisuuden takaisin elämääsi, sillä kiitollisuus on yksi korkeimmista rakkauteen liittyvistä tunteista, joita voimme tuntea. Kiitollisuuden energialla luomme vain kaikkea hyvää elämäämme, joten toivon, että voit olla tuossa kiitollisuuden tunteessa mahdollisimman pitkiä aikoja. Kiitollisuus on puhdasta iloa. Mikä sen parempi tunne kokea!

Mielenkiintoiseksi tarinasi tekee minulle sen kun huomaan, miten ihmisen omat uskomukset luovat tunteet ja sitä kautta erillisyyden tunteemme voimistuu, jos tunteet ovat voimakkaasti negatiivisia. Tällöin unohdamme sen keitä pohjimmiltamme olemme ja mikä on oikeasti luontaista meille tuntea.

Tarinasi välittää sen, että olet käynyt todella rankassa paikassa. Olet varmasti käynyt negatiivisten tunteiden koko kirjon läpi, vihasta ja syyllisyydestä aina pelkoon asti. Lähtikö siis kaikki liikkeelle siitä uskomuksesta, että Jumala olisi syypää poikasi vammautumiseen?

Se on aivan hirveä tilanne jos lapsi sairastuu, vammautuu puhumattakaan jos lapsi kuolee.
Otan osaa murheeseesi.
Mutta itse asiaan sanoisin että ihmiset laittavat sairastumiset, epä-onnensa, siis yleensä vaikeudet elämässään monesti Jumalan kirouksiksi ja vastaavasti menestyksen elämässään Jumalan siunaukseksi.
No moisella tavalla voi selittää mitä hyvänsä ja miksi tahansa.
Varsinkin taikauskoinen kristinuskova voi uskoa juuri nuin, mutta silti maanpäällinen oikeudeton kärsimys jää kärsimykseksi eikä sitä mitkään hyvityksetkään poista.,ei edes ajatus 'toispuolisesta hyvityksestä' ei poista kärsimyksen reali-ongelmaa. Oikeastaan se nimenomaan on selityksenä halpa-temppu.
Esimerkkinä vain,, tavallaan jos Jumalana olisin kuin kristiuskon Jumala, niin väittäisin olevani armahtavainen ja laupias isä, kun 'sallisin'(tällä selitetään kaikki ongelmat kristiopissa) ylhäältä katsellen lapseni kärsivän(useasti ihan syyttään),, ja hänen huutaessaan tuskissaan hjelpiä lohduttaisin; "älä itke pienokaiseni, saat isiltä joskus sitten ihan varmasti ison perinnön ja siihen päälle vielä bonuksena suklaanekun".

Itse elämää siis on turha kiittää tai syyttää ja siitä itseään ahdistaa kuvitelmilla että juuri m i n u a, tai perhettäni viedään "kuin litran mittaa", sillä kaikkia meitä kohtaa erillaiset sattumukset.
Sen sijaan ihmisten julmuutta ja suoranaisia valheita ei ole syytä ohittaa olan-kohautuksella.
Vastaavasti voimme oppia vaikkapa heiltä, jotka pyrkivät älylliseen rehellisyyteen, totuudellisuuteen ja rakkauteen elämässään.