Hengellistä väkivaltaa on

Hyvin kirjoitettu! Synnyin perheeseen joka kuului Säkyläläiseen Lasarus veljet nimiseen seurakuntaan (lahko/henkilöpalvontakultti) Omat kokemukseni ovat hyvinkin samanlaiset.Kaikki ongelmat johtuivat "armon levosta putoamisesta", "valvomattomuudesta","uskonnäyn menettämisestä" jne. Kenellekkään aikuiselle ei hyödyttänyt puhua ongelmistaan, koska vastaus oli aina sama: Hiljenny hetkeksi Herran eteen ja tutki sanaa.Kukaan ei käsittänyt ettei esim. nuoren masennus parane raamattua lukemalla!!! Toisaalta jos olit liian hyväntuulinen,vilkas tai eloisa, alettiin epäillä johtuiko "levottomuus" siitä että olit tehnyt jotain pahaa. Tai langennut liialliseen "huolettomuuteen" ja "putoamassa pois Jeesuksen askelista". Vähemmästäkin nuoren (ja vähän vanhemmankin) ihmisen pää sekoaa. Koitat kieli keskellä suuta käyttäytyä niin ettei kokoajan epäiltäisi jostakin.

En tiedä mistä sinun kokemuksesi ovat peräisin mutta omat kokemukseni em. lahosta ovat todella pahat ja synkät. Sairas lahko joka rikkoo ennemmin tai myöhemmin ihmisen mielenterveyden. Moni porukasta lähtenyt on turvautunut ammattiapuun selvitäkseen mm. vakavasta masennuksesta. Varoitan kaikkia tämän lukevia kiertämään kaukaa tuon sairaan uskonlahkon.

Mukava kuulla, että jollakin on samanlaisia tuntemuksia asiasta.
Olen kasvanut tiukkapipoisessa helluntalaiskodissa. Äitini tausta liittyi myös lestaadiolaisuuteen. Hyvin tiukka kuri, ehdottomuus uskonasioihin, vei minut melkein hulluuden partaalle nuoruusiässä. Nyt muutaman vuoden yli 40-vuotiaana olen joutunut uudestaan läpikäymään näitä asioita. Uskon edelleen, mutta elämä ei ole ollut minulle helppoa pitkään aikaan. Osa syynä on liian kova kiire, kovat vaatimukset työssä, epäonnistuminen ihmis-suhteissa ym.
Välillä olen ajatellut tappaa itseni, saadakseni rauhan, mutta toistaiseksi olen sinnitellyt eteenpäin. Ei vain ole oikein ketään, kenelle puhua ongelmistaan, se tässä painaa.

Voi kuinka surullista ettei sulla ole lähipiirissä ketään uskottua. Kuinka olisi auttava puhelin johon saa nimettömänä soittaa, tai auttaisiko se, jos vaikka kirjoittelisit tänne kaikki mikä nyt painaa.

Itse olin pari päivää sitten oikein maassa, ajattelin, ettei ole ketään, ketä viitsisi taakoittaa omalla matalpaineella. Sitten muistin, onhan mulla Isi, ja Jumalani edessä itkin sydämeni kyllyydestä. Illalla sitten vielä tapasin uskovan ja kerrottuani hänellekin tunnelmistani itkun kera, hän rukoili puolestani. Aamulla oli tosi kevyt olo. Kyllä meidän pitäisi osata hoitaa toisiamme.

Suosittelen kääntymään rohkeasti ammattiavun puoleen.Yksin ei tarvitse jaksaa ja ajatukset itsemurhasta ovat vakava merkki pikaisesta avun tarpeesta!