Onko käynyt että olet sinkkuna ja huomaat...

Tämä oli hieno. Tässä oli jotain surullisen kaunista.

Jos sulta ei löydy tämän kummempaa kommentointia viestiketjuihin, voisit ihan oikeasti jättää kommentoimatta.

Älykääpiö eli multinikki: Älyn haamu, Naisasialooseri, 40 pillun mies, Suuri isä, Kunnian mies, suomihuora=15nussima.Vedä itsesi narunjatkoksi, kiitos.

en tajua kirjoitti:

Jos sulta ei löydy tämän kummempaa kommentointia viestiketjuihin, voisit ihan oikeasti jättää kommentoimatta.

oletko monenkin käyttämä puhkinussittu huora?

Vastaan tähän kohtaan...
Tuolla ylhäällä "ei parisuhdeihminen" kirjoitti etenkin tämän kohdan tosi hyvin:
"Miksi aloittaisin suhteen, kun en edes odottaisi sen olevan loppuelämän suhde? Tuntuu turhalta aloittaa jotain lopettaakseen se myöhemmin. Panostus menee hukkaan."

Olen miettinyt tuota samaa, mutta sillä tavalla, että en mä usko että se panostus sinällään menee hukkaan, mutta että kun mä alan kuitenkin itse uskoa sen kahden vuoden aikana siihen, että se vois kestää ja sitten se ei kestä, ja mä otan taas turpiin, ja se siitä. Ja siihen liittyy nyt miksi kommentoin tähän...

Satua? Niin, vaan kun olisi halunnut sitä arkea. Mietin siis sitä, että se arki ei tunnu kelpaavan. Suurin pettymys oli, kun luulin että arki helpottuisi kahdestaan. Se on joskus niin tavattoman raskasta kantaa yksin kaikkea. Mutta vielä raskaampaa olikin, kun se toinen halusi että minä kannan sitten hänetkin. Ei pysty.
Mietin tätä arkea. Että eikö se voisi olla onnellista ja tavallista?

Ja sitä, miten ne pohdinnat siitä epäonnistumisesta alkaa muistuttamaan... Muistatko ne vaatimukset, rasituksen, typerät sanat pienistä asioista, muistatko mihin olisi pitänyt pystyä, muistatko... Ja siksi että joku sanoo rakastavansa. Mutta jos kohtelee kuin roskaa ei rakasta. Se on fakta.
Yksikään vaimon hakkaaja esimerkiksi (tai vaimo joka hakkaa miestään), EI rakasta. Ei rakasta, vaikka sanoisi mitä. Mistä syystä se toinen jääkään, se ei ole rakkaus. Tämä on ääriesimerkki, mutta että rakkaus ei kuulu moniinkaan suhteisiin, vaan vaatimukset, pakko ja tulee joskus mieleen, että monista miehistä ja naisista, aikuisinakin, muuttuu huutavia pikkuvauvoja jotka suu auki ja aina yhtä vaativina odottaa vain omaa palkkiotaan.

Mietin siis, että satuja, niin, mutta eikö tosiaan siihen väliin jää mitään elämisen arvoista? No... Ei. Joku oli kirjoittanut miten treenit korvaa eukon: hittoakos siihen sitten tunkemaan. Jos treenit riittää ja endorfiini on se, mitä eukolta haetaan, niin mitä siinä ihminen tekee? Tai jos pitää olla satua? Ihminen on verta ja lihaa ja satu on vain se mitä teemme ja kuvittelemme. Loppuelämänsuhde, eli kumppanuus, tulee vaikeuksien kautta kasvamisesta, siitä että vedetään se s-tanan rintama läpi hamaan loppuun saakka yhdessä, mutta ehei, nykyään halutaan että sinä menet edellä, raivaat koko tien ja minä otan hedelmät, - ja kun näin ei käy, niin erotaan.

Seksi? Niin, se on sadussa helpompaa. Seksi muuttuu vaatimuksiksi ja mihinkään ei olla tyytyväisiä. On helpompaa olla tyytyväinen siihen, että sooloilee, silloinhan kukaan ei valita. Jos vaikka joku on 5 vuotta yksin, sooloilee, niin luulisi, että sitten oikeasti osaisi arvostaa jos siinä on joku. Ehei. Vuosi menee ja alkaa valitus. Sä et sitä ja sä et tätä. Käsi ei koskaan ollut muuta kuin käsi, ja silti nyt kun on kaikkea muuta, niin jaksetaan valittaa.

Parisuhdeihmisillä tuntuu olevan kyky sopeutua enemmän. Huonoihin puoliin, rakkaudettomuuteen, pottuiluun, kestää paskamaisia tekoja, ja selitellä itse itselleen asiat paremmin. Vaikka toinen miten teoillaan osoittaa että laittaa itsensä ensin ja ei osoita rakkautta, se riittää, kun se sitä hokee. Aina ei tarvitse edes hokea, jotkut uskoo jo että kun se vaan on siinä, se rakastaa.
Heillä tuntuu myös olevan suurempi usko siihen, että kuka tahansa on parempi kun ei ketään.
Tai ja vai???
En tiedä.

Ihmiset kuitenkin tarvitsevat toisiaan. Siksi on ihmeellistä sopeutua yksinäisyyteen niin hyvin, ettei osaa enää kuvitella miltä jonkun toisen kosketus tuntuu.

alkup. kyynikko kirjoitti:

Vastaan tähän kohtaan...
Tuolla ylhäällä "ei parisuhdeihminen" kirjoitti etenkin tämän kohdan tosi hyvin:
"Miksi aloittaisin suhteen, kun en edes odottaisi sen olevan loppuelämän suhde? Tuntuu turhalta aloittaa jotain lopettaakseen se myöhemmin. Panostus menee hukkaan."

Olen miettinyt tuota samaa, mutta sillä tavalla, että en mä usko että se panostus sinällään menee hukkaan, mutta että kun mä alan kuitenkin itse uskoa sen kahden vuoden aikana siihen, että se vois kestää ja sitten se ei kestä, ja mä otan taas turpiin, ja se siitä. Ja siihen liittyy nyt miksi kommentoin tähän...

Satua? Niin, vaan kun olisi halunnut sitä arkea. Mietin siis sitä, että se arki ei tunnu kelpaavan. Suurin pettymys oli, kun luulin että arki helpottuisi kahdestaan. Se on joskus niin tavattoman raskasta kantaa yksin kaikkea. Mutta vielä raskaampaa olikin, kun se toinen halusi että minä kannan sitten hänetkin. Ei pysty.
Mietin tätä arkea. Että eikö se voisi olla onnellista ja tavallista?

Ja sitä, miten ne pohdinnat siitä epäonnistumisesta alkaa muistuttamaan... Muistatko ne vaatimukset, rasituksen, typerät sanat pienistä asioista, muistatko mihin olisi pitänyt pystyä, muistatko... Ja siksi että joku sanoo rakastavansa. Mutta jos kohtelee kuin roskaa ei rakasta. Se on fakta.
Yksikään vaimon hakkaaja esimerkiksi (tai vaimo joka hakkaa miestään), EI rakasta. Ei rakasta, vaikka sanoisi mitä. Mistä syystä se toinen jääkään, se ei ole rakkaus. Tämä on ääriesimerkki, mutta että rakkaus ei kuulu moniinkaan suhteisiin, vaan vaatimukset, pakko ja tulee joskus mieleen, että monista miehistä ja naisista, aikuisinakin, muuttuu huutavia pikkuvauvoja jotka suu auki ja aina yhtä vaativina odottaa vain omaa palkkiotaan.

Mietin siis, että satuja, niin, mutta eikö tosiaan siihen väliin jää mitään elämisen arvoista? No... Ei. Joku oli kirjoittanut miten treenit korvaa eukon: hittoakos siihen sitten tunkemaan. Jos treenit riittää ja endorfiini on se, mitä eukolta haetaan, niin mitä siinä ihminen tekee? Tai jos pitää olla satua? Ihminen on verta ja lihaa ja satu on vain se mitä teemme ja kuvittelemme. Loppuelämänsuhde, eli kumppanuus, tulee vaikeuksien kautta kasvamisesta, siitä että vedetään se s-tanan rintama läpi hamaan loppuun saakka yhdessä, mutta ehei, nykyään halutaan että sinä menet edellä, raivaat koko tien ja minä otan hedelmät, - ja kun näin ei käy, niin erotaan.

Seksi? Niin, se on sadussa helpompaa. Seksi muuttuu vaatimuksiksi ja mihinkään ei olla tyytyväisiä. On helpompaa olla tyytyväinen siihen, että sooloilee, silloinhan kukaan ei valita. Jos vaikka joku on 5 vuotta yksin, sooloilee, niin luulisi, että sitten oikeasti osaisi arvostaa jos siinä on joku. Ehei. Vuosi menee ja alkaa valitus. Sä et sitä ja sä et tätä. Käsi ei koskaan ollut muuta kuin käsi, ja silti nyt kun on kaikkea muuta, niin jaksetaan valittaa.

Parisuhdeihmisillä tuntuu olevan kyky sopeutua enemmän. Huonoihin puoliin, rakkaudettomuuteen, pottuiluun, kestää paskamaisia tekoja, ja selitellä itse itselleen asiat paremmin. Vaikka toinen miten teoillaan osoittaa että laittaa itsensä ensin ja ei osoita rakkautta, se riittää, kun se sitä hokee. Aina ei tarvitse edes hokea, jotkut uskoo jo että kun se vaan on siinä, se rakastaa.
Heillä tuntuu myös olevan suurempi usko siihen, että kuka tahansa on parempi kun ei ketään.
Tai ja vai???
En tiedä.

Ihmiset kuitenkin tarvitsevat toisiaan. Siksi on ihmeellistä sopeutua yksinäisyyteen niin hyvin, ettei osaa enää kuvitella miltä jonkun toisen kosketus tuntuu.

Lue lisää

Niin? Luettelet asioita joita et halua. No eikö se helpota sitä oikeanlaisen etsimistäkin? Heti alkuun unohdat typerät treffinäytelmät, joissa feikataan jotain jotta oltaisiin joku lookin ja ajanviettämisen varjolla... Se että on mukavaa, on kaveritoimintaa. Jos tosiaan alkaa näytelmällä, niin varmasti jossain vaiheessa paljastuukin oikeakin luonne. Se että parisuhteessa tulee toimeen jonkun kanssa, niin siihen vaikuttaa avoimuus ja kumppanuus ja parisuhdetaidot. Ja molemmin puolin. Jos vuoden päästä homma leviää käsiin, niin luultavasti oot ihastunu bemariin tai iskureplaan tai johonkin mukavaan ajankuluun.

Koko parisuhde kovin usein ajatellaa verrattuna johonkin visioon että millainen parisuhteen pitäisi olla keskimäärin ja unohdetaan kaikki oikeasti tärkeät asiat. Kotonaviihtyminen ja helppous elää ja tuki sekä kumppanuus... Ne on sellaisia voimavaroja, että jos asenne on kohdillaan niin hyvin moni bemari ja muu on yhden tekeviä. Mutta kaikkihan lähtee asiayhteyksien ymmärtämisestä, että mikä se on kullekin tärkeää. Onko se se arjessa viihtyminen vai esittely kumppani, jota näyttää baarissa tai kehua jollein maailmalla.

Pitäis ensin tietää että mikä on oikeasti tärkeää itselle ja mitkä on niitä pidemmän parisuhteen avaimia.

omanlainen_tallaaja kirjoitti:

Niin? Luettelet asioita joita et halua. No eikö se helpota sitä oikeanlaisen etsimistäkin? Heti alkuun unohdat typerät treffinäytelmät, joissa feikataan jotain jotta oltaisiin joku lookin ja ajanviettämisen varjolla... Se että on mukavaa, on kaveritoimintaa. Jos tosiaan alkaa näytelmällä, niin varmasti jossain vaiheessa paljastuukin oikeakin luonne. Se että parisuhteessa tulee toimeen jonkun kanssa, niin siihen vaikuttaa avoimuus ja kumppanuus ja parisuhdetaidot. Ja molemmin puolin. Jos vuoden päästä homma leviää käsiin, niin luultavasti oot ihastunu bemariin tai iskureplaan tai johonkin mukavaan ajankuluun.

Koko parisuhde kovin usein ajatellaa verrattuna johonkin visioon että millainen parisuhteen pitäisi olla keskimäärin ja unohdetaan kaikki oikeasti tärkeät asiat. Kotonaviihtyminen ja helppous elää ja tuki sekä kumppanuus... Ne on sellaisia voimavaroja, että jos asenne on kohdillaan niin hyvin moni bemari ja muu on yhden tekeviä. Mutta kaikkihan lähtee asiayhteyksien ymmärtämisestä, että mikä se on kullekin tärkeää. Onko se se arjessa viihtyminen vai esittely kumppani, jota näyttää baarissa tai kehua jollein maailmalla.

Pitäis ensin tietää että mikä on oikeasti tärkeää itselle ja mitkä on niitä pidemmän parisuhteen avaimia.

Lue lisää

Sä unohdat vaan yhden asian. Mä en voi hallita kun oman puoleni. Eli mä en voi vaikuttaakaan siihen, vetääkö se toinen puoli näytelmää, itselläni ei ole tapana. Mä en myöskään omaa kristallipalloa, eli mä en nää ennenkuin on "liian myöhäistä" näytteleekö se toinen vai ei. "Jos vuoden päästä homma leviää käsiin, niin luultavasti oot ihastunu bemariin tai iskureplaan tai johonkin mukavaan ajankuluun. " Niinkö? Että ei ole mahdollista, että mulle on valehdeltu ja teeskennelty ja heitetty sitä teatteria, mihin mä en voi vaikuttaa ja todellisuus on vaan paljastunut. Sinä et voi vaikuttaa kun omaan puoleesi. Se toinen puoli on sen toisen hallussa.
Mulla kun on itselläkin auto, mäkin osaan heittää läppää ja mun aika kuluu, kuten sanottua, ilman parisuhdettakin. Joten en usko tuohon teoriaan.

Et voi myöskään vaikuttaa siihen, onko se toinen lähdössä aito etkä siihen onko se jatkossa aito. Se voi olla että sä olet ihastunut siihen, että se toinen on vetänyt vuoden ajan roolinsa niin hyvin että kun se pikkuhiljaa alkaa ujuttaa tosi minäänsä esiin, sä et edes voi uskoa, että se kaikki oli valhetta, minkä piti olla niin totta. Eikä puhuta saduista. Ihan arkiminä riittää monelle olemaan paljon vittumaisempi kun mitä sen piti olla.
Mä en ole oikeastaan koskaan ollut esimerkiksi imarteluille kovin perso enkä ole kokenut juurikaan tarvetta mielistellä miehiä/ketään. Se ei silti takaa mitään... Paitsi tietty sen, että pystyn aika kevyesti jättämään ne väärät, enkä jää roikkuvaksi kynnysmatoksi. Mikä tietty sekin on tyhjää parempia. Mutta, mutta...

Ei riitä, että tietää mikä on itselle tärkeää, eikä edes se että itse tietää mitkä on niitä pidemmän parisuhteen avaimia. Nekin avaimet pitäisi olla sen toisen kanssa yhteensopivat. Se ei todellakaan ole mitään, jos sinä tiedät ja kumppanisi ei. Toisaalta, siinähän on myös ongelma muutoksesta ja siitä, että pitkää parisuhdetta ei voi myöskään ennustaa sillä tavalla, kun tulevaisuutta nyt ei voi ennustaa.
Vaikka sinä tietäisit mikä sinulle on tärkeää, se ei tarkoita että sinua vastaan kävelee yhtään aitoa ja rehellistä ihmistä, jotka olisivat kanssasi samaa mieltä.

Siinä mielessä, voisin sanoa, että ei, se ei mielestäni helpota yhtään sen oikeanlaisen etsimistä. Mutta siinä mielessä se kyllä helpottaa tosiaan, ettei tarvitse jäädä vääriin roikkumaan.

alkup. kyynikko kirjoitti:

Sä unohdat vaan yhden asian. Mä en voi hallita kun oman puoleni. Eli mä en voi vaikuttaakaan siihen, vetääkö se toinen puoli näytelmää, itselläni ei ole tapana. Mä en myöskään omaa kristallipalloa, eli mä en nää ennenkuin on "liian myöhäistä" näytteleekö se toinen vai ei. "Jos vuoden päästä homma leviää käsiin, niin luultavasti oot ihastunu bemariin tai iskureplaan tai johonkin mukavaan ajankuluun. " Niinkö? Että ei ole mahdollista, että mulle on valehdeltu ja teeskennelty ja heitetty sitä teatteria, mihin mä en voi vaikuttaa ja todellisuus on vaan paljastunut. Sinä et voi vaikuttaa kun omaan puoleesi. Se toinen puoli on sen toisen hallussa.
Mulla kun on itselläkin auto, mäkin osaan heittää läppää ja mun aika kuluu, kuten sanottua, ilman parisuhdettakin. Joten en usko tuohon teoriaan.

Et voi myöskään vaikuttaa siihen, onko se toinen lähdössä aito etkä siihen onko se jatkossa aito. Se voi olla että sä olet ihastunut siihen, että se toinen on vetänyt vuoden ajan roolinsa niin hyvin että kun se pikkuhiljaa alkaa ujuttaa tosi minäänsä esiin, sä et edes voi uskoa, että se kaikki oli valhetta, minkä piti olla niin totta. Eikä puhuta saduista. Ihan arkiminä riittää monelle olemaan paljon vittumaisempi kun mitä sen piti olla.
Mä en ole oikeastaan koskaan ollut esimerkiksi imarteluille kovin perso enkä ole kokenut juurikaan tarvetta mielistellä miehiä/ketään. Se ei silti takaa mitään... Paitsi tietty sen, että pystyn aika kevyesti jättämään ne väärät, enkä jää roikkuvaksi kynnysmatoksi. Mikä tietty sekin on tyhjää parempia. Mutta, mutta...

Ei riitä, että tietää mikä on itselle tärkeää, eikä edes se että itse tietää mitkä on niitä pidemmän parisuhteen avaimia. Nekin avaimet pitäisi olla sen toisen kanssa yhteensopivat. Se ei todellakaan ole mitään, jos sinä tiedät ja kumppanisi ei. Toisaalta, siinähän on myös ongelma muutoksesta ja siitä, että pitkää parisuhdetta ei voi myöskään ennustaa sillä tavalla, kun tulevaisuutta nyt ei voi ennustaa.
Vaikka sinä tietäisit mikä sinulle on tärkeää, se ei tarkoita että sinua vastaan kävelee yhtään aitoa ja rehellistä ihmistä, jotka olisivat kanssasi samaa mieltä.

Siinä mielessä, voisin sanoa, että ei, se ei mielestäni helpota yhtään sen oikeanlaisen etsimistä. Mutta siinä mielessä se kyllä helpottaa tosiaan, ettei tarvitse jäädä vääriin roikkumaan.

Lue lisää

Sori. Aika kuivakkaasti tuossa ilmaisin itseäni.

No se on totta, että valehtelua ja teatteria ei välttämättä heti huomaa. Ja tosiaan ei tavallaan voi vaikuttaa kuin omaan puoliskoon asioista. Ja on vieläpä niinkin, että kun aletaan tutustumaan, niin eihän sitä silloin voikkaan vielä suoraan sanoa että mä tunnen sen läpi kotaisin. Tutustumisessahan sitä opetellaan tuntemaan. Kuitenkin vuosi on pitkä aika jos se silloin vasta asioiden todellinen luonne paljastuu.

Itse ajattelen niin, että mitä avoimemmin pyrkii keskustelemaan asioita ja lukemaan sellaisia asioita, että haluaako toinen oikeasti kuunnella minua ja onko pienet teot synkrossa sanojen kanssa... Avoimuus on kuitenkin se lähtökohta. Jotenkin itse uskon että rehellisyyden erottaa mielistelystä varsinkin jos selvittelee vaikeitakin asioita. Se vaikeiden asioiden keskustelu pitäisikin olla melkeempä se olennaisin juttu. Ei ehkä synkimmät salaisuudet heti alkuun, mutta jotain missä joutuu käymään läpi vaikeampaakin keskustelua. Ja vaistollakin...

Ja edelleen se kommunikointi tuossa että sinä tiedät mutta kumppanisi ei. Kyllä ne mielen sopukat joko saadaan sovitettua yhteen tai erotettua alkuunsa, jos asioista käy keskustelua. Se mitä tulevaisuus tuo, niin se on kuitenkin sitten jotain, jonka suhteen perusta luultavasti kestää, jos se perusta on sillä tasolla, että kumpikin on päässy samalle tasolle kumppanuudesta.

Ja tuo on perhana totta, että välttämättä vastaan ei kävele yhtään samalla mielellä varustettua. Olen samaa mieltä. Harvassa on.

Ja tuohon viimeiseen kappaleeseen... No on se noinkin, mutta toisaaltaan jos ei jää varmasti vääriin roikkumaan eikä sekoile jokaisen kanssa, niin onhan se todennäköisempää, että joku hymyilee joskus takasinkin päin. :)

omanlainen_tallaaja kirjoitti:

Sori. Aika kuivakkaasti tuossa ilmaisin itseäni.

No se on totta, että valehtelua ja teatteria ei välttämättä heti huomaa. Ja tosiaan ei tavallaan voi vaikuttaa kuin omaan puoliskoon asioista. Ja on vieläpä niinkin, että kun aletaan tutustumaan, niin eihän sitä silloin voikkaan vielä suoraan sanoa että mä tunnen sen läpi kotaisin. Tutustumisessahan sitä opetellaan tuntemaan. Kuitenkin vuosi on pitkä aika jos se silloin vasta asioiden todellinen luonne paljastuu.

Itse ajattelen niin, että mitä avoimemmin pyrkii keskustelemaan asioita ja lukemaan sellaisia asioita, että haluaako toinen oikeasti kuunnella minua ja onko pienet teot synkrossa sanojen kanssa... Avoimuus on kuitenkin se lähtökohta. Jotenkin itse uskon että rehellisyyden erottaa mielistelystä varsinkin jos selvittelee vaikeitakin asioita. Se vaikeiden asioiden keskustelu pitäisikin olla melkeempä se olennaisin juttu. Ei ehkä synkimmät salaisuudet heti alkuun, mutta jotain missä joutuu käymään läpi vaikeampaakin keskustelua. Ja vaistollakin...

Ja edelleen se kommunikointi tuossa että sinä tiedät mutta kumppanisi ei. Kyllä ne mielen sopukat joko saadaan sovitettua yhteen tai erotettua alkuunsa, jos asioista käy keskustelua. Se mitä tulevaisuus tuo, niin se on kuitenkin sitten jotain, jonka suhteen perusta luultavasti kestää, jos se perusta on sillä tasolla, että kumpikin on päässy samalle tasolle kumppanuudesta.

Ja tuo on perhana totta, että välttämättä vastaan ei kävele yhtään samalla mielellä varustettua. Olen samaa mieltä. Harvassa on.

Ja tuohon viimeiseen kappaleeseen... No on se noinkin, mutta toisaaltaan jos ei jää varmasti vääriin roikkumaan eikä sekoile jokaisen kanssa, niin onhan se todennäköisempää, että joku hymyilee joskus takasinkin päin. :)

Lue lisää

Vikaan kommentti ensin, totta. Siinä kohtaa ainakin mahdollisuudet paranee.
Eikö sinua yhtään masenna se, että olet (???) pettynyt niin monta kertaa ja taas pitäisi ottaa riski siitä?

Siinä olen ehdottoman samaa mieltä, että teot ja sanat yhdistettynä alkaa puhua totta. Pelkät sanat siihen ei riitä. Mutta se on hidasta puuhaa... Ajattele, vuosi. Vuosi elämääsi siihen, että sitten pettyy lopulta. Hmm...

Miten jotkut jaksaa? Onko se valinta, uskoa rakkauteen ja ihmisiin? Onko se vaan, että vaan jaksaa, että on niin sisäänrakennettu usko siihen, että aina on mahdollisuus? Vai lapsuusperhe... Minulla kun se on siitä lähtien ollut yhtä pettymystä, aina kun ei edes äiti rakasta. Ja jos lähtökohta on jo se, ettei edes äiti rakasta, niin ei siinä varmaan pohjimmiltaan mitään uskoa mihinkään rakkauteen ole. Monihan vetoaa uskossaan siihen, että "aidointa rakkaus on äidin ja lapsen välillä" ja minä voin todistaa, että jos se on aidointa, me olemme kaikki rakkaudettomia.
Olen miettinyt onko se jo lähtökohtaisesti tuhonnut kaiken uskon sittenkin, eikä sieltä vaan enää toivomalla ja tahdon voimalla nousta. Jokainenhan voi hokea, että "nyt olet aikuinen" ja toki! Jokainen onkin, mutta perusta rakennetaan ensin. Koko talo rakennetaan perustuksille, jotka eivät edes näy, mutta ne määräävät silti aika paljon, vaikka talo olisi muuten muutettavissa ja rakennettavissa miten päin vaan.

Sitten käy elämässä kaikenlaista ja turpiin tulee. Silloin tarvittaisiin perustuksia jotka kantaa. Mutta kun ei ole mitään mikä kantaa, niin mille voi perustaa mitään?

Se on vaan yksi vaihtoehto, en todellakaan enää tiedä.

Ehkä se on vaan säkää. Tuo nöösipojan kirjoitus on aika hyvä. Ehkä kaikki on vaan sattumaa.

Mä en ihan usko tuohon, että sä voit muuttaa lapsuuden perusteita mihin tahansa. Koska on jo ihan fysiologinen fakta, että lapsuudessa koettu kova stressi muuttaa kehoa, siis ihan fyysisesti. Esim. maanisdepressiivisyys puhkeaa tietenkin jos siihen on taipumusta, mutta myös koska tapahtuu jotain, joka sen laukaisee. Aivokemiat menee vituralleen.

Väität ettei äiti ole vaikuttanut suhun siis millään tavalla. Mutta kyllähän meidän koko elämämme pohjautuu lapsuuteen, vaikka sitä voisikin muokata. Monet ovat saaneet vaikka koulukiusaamisesta elinikäiset traumat, vaikkeivat "uhriutuisikaan", siis vaikutus on olemassa silti. Miten se olisi mahdollista sitten, että välittää vieraista ihmisistä kun ei oma perhekään vaikuta oikeasti mihinkään? Tai vaikka työpaikkakiusaaminen, jotkut väittävät jopa masentuvansa siitä ja että jäljet jää. Miksi? Kysehän on vaan työpaikasta?
Lapsuuden perhe määrää elämääsi ensimmäiset 16-22 vuotta. Miten se ei jättäisi jälkiä?

Mahdollistahan se varmaan sitten on, mutta sinä siis esität väitteen, ettei äitisi tai isäsi rakastamisella ole mitään väliä. Aikuisuutesi olisi ihan samanlaista, vaikka he olisivat sylkeneet päällesi?
Aika rohkeaa. Moni sen sylkemisen kokenut väittää jotain muuta.
Miksei se voisi olla tottakin, mutta onko siis vanhemmilla mitään virkaa sitten? Eiväthän he vaikuta mihinkään lopulta.

En ihan usko tuohon. Enkä usko, että kukaan pääsee ihan täysin mallintamisesta koskaan eroon, koska ihminen ei pääse kokemuksistaan koskaan täysin eroon. Se on eri asia kun uhriutuminen. Sinä puhuit uhriutumisesta, minä en, haluan vain tarkentaa.

Samoin se on eri asia uskotko oppeja mitä kotoasi sait tietoisesti vai oletko koskaan sitten käsitellytkään niitä sanattomia oppeja, mitä ei koskaan opetettu. Lisäksi aikuisena toki pystyy määrittelemään itsensä joksikin muuksi kuin vanhempiensa luomukseksi, mutta et sinä alunperin itseäsikään luonut, kuten ei meistä kukaan. Olet siis MYÖS jotain muuta ja viet itseäsi johonkin suuntaan, mutta itse mietin kaikkia niitä asioita, mitä emme edes huomaa itsessämme.

Kiellät ponnekkaasti, mutta oletko koskaan kuullut siitä että "ihminen esittää raivokkaasti ulospäin sitä mitä ei sisäisesti pysty hallitsemaan".
Väität siis aika vahvasti ettei sinuun äiti vaikuta mitenkään. Et perusta mitään sille mihin koko lapsuutesi ja nuoruutesi perustuu. Sinun parisuhteesi ja käsityksesi on täysin sinun itsesi kehittelemä, vaikka yleisesti ihmisillä, siihen kyllä vaikuttaa hyvin paljonkin kaikki muu: meidän käsityksiimme siis ylipäätään vaikuttaa hyvin suuresti kaikki. Olisi siis todella ihmeellistä, että olisit yksin, ilman mitään vaikutusta mistään, etenkään lapsuuden perheeltäsi, tipan tippaa, kehitellyt. En väitä, ettei se olisi mahdollista, vaan että epäilen sitä.

Et siis pidä lapsuuden perheestäsi ja toivot että olet täysin erilainen?
Miksi?

No, jokatapauksessa, aika moni äiti korvaa parisuhteensa lapsella, hoivaamisella. Ja toisinpäin. En ole sanonut, että lapsi sinänsä olisikaan mitenkään kuin parisuhde, mutta ihminen korvaa asioita toisilla, ja elämäänsä tyytymätön vanhempia alkaa usein elää esim. lapsensa kautta. Isät tekee sitä samaa. Kuinka monet ovat yhdessä "lasten takia", se on sitä ihan samaa.
Rakkauskäsityksemme muodostuu muustakin kuin seksuaalisen parisuhteen kautta, ensisijaisesti itseasiassa muun kautta. Ensin.
Olen huomannut ympärilläni kuitenkin sen, että hyvin moni toteuttaa vanhempiensa mallia. Heidän liittonsa on hyvinkin samanlainen usein, kun heidän vanhempiensa. Miten he onnistuvatkin, ihan sattumalta.

Tämä väite on mielenkiintoinen "Äidin ja lapsen välinen suhde ei ole mikään perusta millekään. "

Äidillä ei ole siis mitään vaikutusta yhtään mihinkään. Tässä kohtaa väitän jo, että valehtelet tietoisesti.

Niin, mä en edelleenkään puhunut uhriutumisesta. Enkä ole ottanut kantaa siihen. Uhriutuminen on eri asia.

Se aivokemiallinen asia on fakta, ihan todistettu sellainen. Se ei ole tulkintakysymys sinänsä.

Mutta sitten muuten. Mä väitän että aika paljonhan sun vanhemmat ovat suhun vaikuttaneet. Eivät niin, että sä olisit matkinut heitä, vaan niin että sä olet nimenomaan halunnut olla mahdollisimman erilainen. Mikä on tietty hyvä, koska väkivaltaa nyt kannata matkiakaan.

Sitä mä en usko, että sun kyky selviytyä traumoista olisi kiinni sun korkeasta älykkyydestä, koska mä kyllä tiedän korkean älykkyyden omaavia traumatisoituneita henkilöitä. Ei sillä ole ollut mitään tekemistä älykkyyden kanssa, vaan sen mitä he ovat kokeneet. Toi on kyllä jännä myös, että mulla on kaveri mikä on selvinnyt vanhempiensa väkivallasta täysin, koska sitä on ollut harvoin mutta ennen kaikkea koska se ei ole mitenkään kohdistunut häneen. Lisäksi hänen äitinsä on jollainlailla poikkeuksellisen vahva. Siis vaikka heidän liittonsa on ollut jokseenkin hurja, hän ei ole alistunut. Mikä voi olla outoa, mutta, hän valitsee sen: hänellä on ammatti, hän ei nöyristele, heistä kumpikaan ei ole riippuvainen toisesta, uskovainen tms. jne. He ovat itseasiassa aika tasavertaiset hänen miehensä kanssa. Minä en ehkä sitä ihan täysin ymmärrä, koska en ymmärrä, miksi joku valitsee niin, mutta he elävät niin ja vapaaehtoisesti, joten se siitä.

Lapsi on kärsinyt siitä, pelännyt sitä ja ollut siihen väsynyt, mutta, se on selkeästi heidän vanhempiensa "juttu". Kun hän on tullut aikuiseksi, hän on jättänyt asian vanhemmilleen ja ei puutu siihen, eikä elä niin.

Toinen taas ei selvinnyt yhtä hyvin, koska vaikka isä varsinaisesti hakkasi äitiä, hän uhkaili myös lapsia ja kaikki joutui pakenemaan, eli siis se kohdistui lapsiin suoraan se uhka. Hänen äitinsä oli kynnysmatto joka rukoili miestänsä jäämään kun tämä vielä petti. Siis hänen äitinsä oli alisteinen, hän oli tämä sinun useasti mainitsemasi uhri, hän uhriutti itsensä.
Veikkaisin että sillä on enemmän merkitystä siihen nähden, kuinka lapset selviytyvät.

Jokatapauksessa, aika paljonhan sä olet joutunut äitisi ja isäsi takia perusteitasi miettimään, huomattavasti enemmän kuin moni muu. Joten kyllä mä näkisin ton juurikin niin päin, että he ovat vaikuttaneet sinuun ihan perustavanlaatuisesti. Enkä edelleenkään enkä vieläkään puhu mistään uhriutumisesta, vaan vaikutuksesta. Edelleen, se on eri asia. Sinä vaikutut asioista halusit tai et, ja voimalla on aina vastavoima. Hieman sama juttu. Se ei katoa, energia ei katoa eikä materia katoa. Sun historiasi ja sen vaikutukset ei myöskään katoa minnekään. Valinta sekin on että jättää valitsematta, tai että valitsee päin vastoin. Sinänsä siis hyvin valittu, mutta ei se ole ainoa vaikutus että olisi katkera.

Se että sä olet joutunut tekemään tietoisesti työtä noitten asioitten eteen on jo perusta. Se että sä olet joutunut käsittelemään lapsuuttasi noin perusteellisesti on perusta. Itseasiassa sunhan pitäisi oikeastaan olla kiitollinen vanhemmillesi, moni ihminen ei mukavuudessa paljon kehity: tuskin sinäkään. Ehkä kiitollinen ei osaakaan olla, eikä oikeasti tarvitse, kuka nyt paskoja vanhempia haluaa, mutta ymmärrät ehkä mitä tarkoitan.

Sä jankkaat hieman tuosta uhriutumisesta ja katkeruuden voittamisesta. Vaikkei alunperin kukaan ole puhunut uhrina olemisesta eikä katkeruudestakaan. Ja se on jo korjattukin kertaalleen. Tulee siis mieleen, että joko se on sulle hyvin tärkeää tai sitten peität niitä, se ei sinänsä kuulu minulle, vaan tarkoitan, että syvän vaikutuksen se on sinuun silti tehnyt. Oikeastaan siis, äidilläsi on hyvin syvä vaikutus koko elämääsi, ei ehkä tietoisesti tai niin kuin "pitäisi" (miten me siis toivotaan, että äiti olisi hyvä), mutta vaikutusta ei voi välttyä näkemästä.
Sinä siis mallinnat parhaimmillaan hyvin voimakkaasti, ainoastaan päin vastoin, onneksi!

Oli miten oli, olen tietenkin samaa mieltä, että katkeruus kannattaa lopettaa, mutta elämäänsä ei voi elää taaksepäin. Se on joka tapauksessa aina mahdotonta. Elämää ei voi kun elää eteenpäin toistaiseksi, vaikkei tekisi mitään. Mutta totta: kannattaa tehdä hyviä valintoja ja elää parhaansa mukaan ilman katkeruutta ja vihaa. Jos vanhemmat ovat valinneet huonosti, voi yrittää itse valita paremmin.

No joo, kyllä älykkyys varmasti auttaa kyseenalaistamaan ja miettimään asioita. Moni sitten myöskin vaan miettii liikaa, että saattaa myös olla liian älykäs. Moni "tyhmä" elää elämäänsä hyväksyen sen sellaisena kun se on. On varmaan kaikista positiivisista asioista, kuten älykkyys myös hyötyä tietenkin. Pitää myös muistaa, ettei se ole sama asia kuin viisaus eikä tunnepuolen asioita voi koskaan korjata pelkällä älyllä. Siihen se ei vaan riitä. Mutta monessa siitä hyötyä on.

Me ehkä hieman puhutaan siinä kohtaa eri asiasta, että tarkoitin, että et ole saanut tietoisesti sitä kasvatusta, mutta koska kaikki asiat kasvattaa, niin sun vanhemmat ovat kasvattaneet sua. Vaikka eivät olisikaan. Ja se mitä tarkoitin, että äidillä on merkitystä joka tapauksessa, tuli ihan sun omasta sanomisesta kun sanoit mm. näin "Äidin ja lapsen välinen suhde ei ole mikään perusta millekään. "
Perusta se on huonokin perusta, ei asiat aina ole vain kolikon toinen puoli. Perusta on myös se, että on ikäänkuin huono perusta, jolle itse rakentaa paremman tai korjaa sen, tai miksi sitä nyt kutsuisikaan.

Sen takia tarkoitin sillä mallintamisella myös vastakohtaista mallintamista. On olemassa se että ottaa mallia miten tehdään, mutta on olemassa myös se että ottaa mallia miten ei pidä tehdä. Esimerkistä mallista oppimista on siis kahdenlaista, kuten kolikolla on aina kaksi puolta, mallintaminen voi olla positiivista (matkiminen) ja negatiivista (ei siis huonoa tässä, vaan että tietoisesti elää poispäin). Ymmärrätkö sinä nyt eron? Ymmärrätkö nyt mitä tarkoitan? Että sillä rakkaudettomuudella voi olla rakkauteen merkitystä ja vaikutusta.

Ehkäpä sinä hieman sotket asioita keskenään. Tai sitten et vaan ihan käsittänyt mitä tarkoitin, mutta mikä siihen sitten olisi parempi sana. Mallintaminen positiviisesti ja negatiivisesti... Ottaa mallia siitä miten pitää ja nähdä malli siitä miten ei pidä. No, en tiedä, mutta tästä sen ehkä jo tajuaa paremmin. Ehkä tämä oli hieman parempi selitys.

Syiden ja seurausten myöntäminenkään ei välttämättä ole uhriutumista. Eikä edes taakka. Ymmärtäisitkö asian paremmin fyysisen terveyden kautta..?

Minulta on esimerkiksi selkä vammautunut ja se on vammautunut, vaikka miten kiistäisin sen. En pysty elämään sen kanssa kuin terveen selän kanssa, vaikka miten yrittäisin olla kuin se olisi terve ja mitään ei olisi sattunut. Se ei tee minusta silti katkeraa enkä roiku yhtään sen enempää menneisyydessä, että tajuan mistä se johtuu, miten voin parhaiten elää sen kanssa ja miten saan sitä parempaan kuntoon. Samalla tiedän myös, mitä minun ei kannata tehdä, koska se voi mennä huonoon kuntoon. Kaikkia vammoja ja asioita ei voi korjata, unohtaa eikä ne poistu sillä tavalla, että meidän pitäisi leikkiä ettei niitä ole olemassa. Se on kieltämistä. Mieli saattaa vaurioitua myös. Se, että kiellämme arvet ja kivun ei välttämättä paranna, eikä aina edes auta elämään parempaa elämää. Joskus viha ja katkeruus on pakko saadakin tuntea, ja toisaalta, se että tietää olevansa vaikka herkkä joillekin asioille, ja ymmärtää miksi ei ole toisille, voi auttaa muuttamaan ja muuttumaan. Mutta on myös asioita, mitä me emme enää muuta koskaan. Joten keino elää niiden kanssa, on hyväksyä ne, tuntea ne, ja oppia suhtautumaan niihin. Se ei tarkoita tahdotonta käytöstä, vaan asennetta hyväksyä elämänsä sellaisena kun se on.

Läheisen kuolema olisi tästä ehkä hyvä esimerkki henkisellä puolella. Kun oikein rakas ja läheinen kuolee, se on tietenkin shokki ja tuska siinä hetkessä. Siitä selviää ja pääsee yli. Mutta vielä 20 vuotta myöhemminkin saattaa kaivata, tai huomata muistavansa vaikka käsien kosketuksen. Tulee kyynelkin silmään. Koskaan ei unohda. Sen kanssa vain oppii elämään. Se ei tarkoita vihaa eikä katkeruutta tai että roikkuisi surussa, vaan että elämään kuuluu asioita. Se voi tarkoittaa myös rakkautta ja sitä että tietää ja muistaa. Sitä suree ja kaipaa hetkittäin, mutta elämässä, kun elää, myös rakastaa, on muitakin syitä elää, on elämä itsessään. Vaikutus ei kuitenkaan tarvitse poistua, eikä sitä voikaan poistaa ja pyyhkiä pois. Se ei katoa. Se on meidän muistimme ja elämämme jälkiä, mitä jää hyvässä ja pahassa. Se nimittäin toimii yhtälailla sitten kummassakin.

Ymmärsin kyllä mitä tarkoitit eteenpäin elämisellä, se oli vain semmoinen heitto. Että vaikka joku yrittäisi jäädä menneeseen, hän ei vaan pysty, vaan elämä menee eteenpäin, väkisinkin. Historiassa on myös kaksi puolta. Siinä on se puoli, mikä meitä opettaa. Historia on tärkeää eikä sitä saisi unohtaa. Mutta siinä on myös se huono puoli, mihin me jumitutaan. Näinhän se on.

alkup. kyynikko kirjoitti:

No joo, kyllä älykkyys varmasti auttaa kyseenalaistamaan ja miettimään asioita. Moni sitten myöskin vaan miettii liikaa, että saattaa myös olla liian älykäs. Moni "tyhmä" elää elämäänsä hyväksyen sen sellaisena kun se on. On varmaan kaikista positiivisista asioista, kuten älykkyys myös hyötyä tietenkin. Pitää myös muistaa, ettei se ole sama asia kuin viisaus eikä tunnepuolen asioita voi koskaan korjata pelkällä älyllä. Siihen se ei vaan riitä. Mutta monessa siitä hyötyä on.

Me ehkä hieman puhutaan siinä kohtaa eri asiasta, että tarkoitin, että et ole saanut tietoisesti sitä kasvatusta, mutta koska kaikki asiat kasvattaa, niin sun vanhemmat ovat kasvattaneet sua. Vaikka eivät olisikaan. Ja se mitä tarkoitin, että äidillä on merkitystä joka tapauksessa, tuli ihan sun omasta sanomisesta kun sanoit mm. näin "Äidin ja lapsen välinen suhde ei ole mikään perusta millekään. "
Perusta se on huonokin perusta, ei asiat aina ole vain kolikon toinen puoli. Perusta on myös se, että on ikäänkuin huono perusta, jolle itse rakentaa paremman tai korjaa sen, tai miksi sitä nyt kutsuisikaan.

Sen takia tarkoitin sillä mallintamisella myös vastakohtaista mallintamista. On olemassa se että ottaa mallia miten tehdään, mutta on olemassa myös se että ottaa mallia miten ei pidä tehdä. Esimerkistä mallista oppimista on siis kahdenlaista, kuten kolikolla on aina kaksi puolta, mallintaminen voi olla positiivista (matkiminen) ja negatiivista (ei siis huonoa tässä, vaan että tietoisesti elää poispäin). Ymmärrätkö sinä nyt eron? Ymmärrätkö nyt mitä tarkoitan? Että sillä rakkaudettomuudella voi olla rakkauteen merkitystä ja vaikutusta.

Ehkäpä sinä hieman sotket asioita keskenään. Tai sitten et vaan ihan käsittänyt mitä tarkoitin, mutta mikä siihen sitten olisi parempi sana. Mallintaminen positiviisesti ja negatiivisesti... Ottaa mallia siitä miten pitää ja nähdä malli siitä miten ei pidä. No, en tiedä, mutta tästä sen ehkä jo tajuaa paremmin. Ehkä tämä oli hieman parempi selitys.

Syiden ja seurausten myöntäminenkään ei välttämättä ole uhriutumista. Eikä edes taakka. Ymmärtäisitkö asian paremmin fyysisen terveyden kautta..?

Minulta on esimerkiksi selkä vammautunut ja se on vammautunut, vaikka miten kiistäisin sen. En pysty elämään sen kanssa kuin terveen selän kanssa, vaikka miten yrittäisin olla kuin se olisi terve ja mitään ei olisi sattunut. Se ei tee minusta silti katkeraa enkä roiku yhtään sen enempää menneisyydessä, että tajuan mistä se johtuu, miten voin parhaiten elää sen kanssa ja miten saan sitä parempaan kuntoon. Samalla tiedän myös, mitä minun ei kannata tehdä, koska se voi mennä huonoon kuntoon. Kaikkia vammoja ja asioita ei voi korjata, unohtaa eikä ne poistu sillä tavalla, että meidän pitäisi leikkiä ettei niitä ole olemassa. Se on kieltämistä. Mieli saattaa vaurioitua myös. Se, että kiellämme arvet ja kivun ei välttämättä paranna, eikä aina edes auta elämään parempaa elämää. Joskus viha ja katkeruus on pakko saadakin tuntea, ja toisaalta, se että tietää olevansa vaikka herkkä joillekin asioille, ja ymmärtää miksi ei ole toisille, voi auttaa muuttamaan ja muuttumaan. Mutta on myös asioita, mitä me emme enää muuta koskaan. Joten keino elää niiden kanssa, on hyväksyä ne, tuntea ne, ja oppia suhtautumaan niihin. Se ei tarkoita tahdotonta käytöstä, vaan asennetta hyväksyä elämänsä sellaisena kun se on.

Läheisen kuolema olisi tästä ehkä hyvä esimerkki henkisellä puolella. Kun oikein rakas ja läheinen kuolee, se on tietenkin shokki ja tuska siinä hetkessä. Siitä selviää ja pääsee yli. Mutta vielä 20 vuotta myöhemminkin saattaa kaivata, tai huomata muistavansa vaikka käsien kosketuksen. Tulee kyynelkin silmään. Koskaan ei unohda. Sen kanssa vain oppii elämään. Se ei tarkoita vihaa eikä katkeruutta tai että roikkuisi surussa, vaan että elämään kuuluu asioita. Se voi tarkoittaa myös rakkautta ja sitä että tietää ja muistaa. Sitä suree ja kaipaa hetkittäin, mutta elämässä, kun elää, myös rakastaa, on muitakin syitä elää, on elämä itsessään. Vaikutus ei kuitenkaan tarvitse poistua, eikä sitä voikaan poistaa ja pyyhkiä pois. Se ei katoa. Se on meidän muistimme ja elämämme jälkiä, mitä jää hyvässä ja pahassa. Se nimittäin toimii yhtälailla sitten kummassakin.

Ymmärsin kyllä mitä tarkoitit eteenpäin elämisellä, se oli vain semmoinen heitto. Että vaikka joku yrittäisi jäädä menneeseen, hän ei vaan pysty, vaan elämä menee eteenpäin, väkisinkin. Historiassa on myös kaksi puolta. Siinä on se puoli, mikä meitä opettaa. Historia on tärkeää eikä sitä saisi unohtaa. Mutta siinä on myös se huono puoli, mihin me jumitutaan. Näinhän se on.

Lue lisää

"Ja se mitä tarkoitin, että äidillä on merkitystä joka tapauksessa, tuli ihan sun omasta sanomisesta kun sanoit mm. näin "Äidin ja lapsen välinen suhde ei ole mikään perusta millekään. ""

Ahaa joo. No kieltämättä tuossa sanoin väärin. Toki se on perusta, mutta ei se sanele minkään asian aikuisiän olemusta.

Ja kyllä ymmärrän mitä tarkoitat mallintamisella käänteisesti, mutta filosofisessa mielessä se ei sitä ole. Toisessa joutuu asian ajattelemaan ja toisessa ensin mahdollisesti vain matkitaan, kun mielletään asia oikeaksi ilman ajattelua ensin. Käänteistä mallintamista ei siis ole olemassakaan.


Niin eipä syiden myöntäminen aina ole uhriutumista. Riippuen siitä, että uhriutuuko oikeasti vaiko eikö.

Olen samaa mieltä monesta parisuhteen perustaa kosvista asioista. Jos yhteistä ei ole, on arki jos ei mahdotonta niin ainakin hankalaa. Muutama asiasta näkemykseni eroaa:

-Ennen suhteet kesti, koska naisilla ei ollut vaihtoehtoa lähteä yleisen paheksunnan ja taloudellisen selviämisen takia. Vielä moni äitini-ikäisistä on jäänyt liittoon, jossa liitto on ollut viimeiset 10-20v täysi kulissi ja kumpikin puoliso elää täysin omaa elämää sekä vapaa-ajan että seksielämän suhteen. Mummoni ikäisiset naiset jäivät liittoihinsa, vaikka mies olisi julkipettänyt, juonut, hakannut, alistanut jne. Nykytilannetta ja vanhaa ei voi siis reilusti verrata.

-Alkuihastumista, rakastumista ja seksuaalista vetovoimaa myös tarvitaan liitossa mainitsemiesi asioiden rinnalle. Huono hetki tulee jokaiseen suhteeseen ennen pitkää. Vetovoima ja alun rakastuminen on asioita, jotka siinä vaiheessa voivat olla liimaana pitämässä suhdetta kasassa vaikeuksien yli.

BTW: Kuulostaa siltä, että olet kasvamassa ihmiseksi, joka pystyy ottamaan vastuuta oman parisuhteensa onnellisuudesta ja miksei myös perheestä, joskus. Pitkässä ja erityisesti onnellisessa parisuhteessa tarvitaan nimenomaan epäitsekkyyttä, mutta silti kykyä myös ottaa vastuuta omista perustarpeista (vastakohta sille, että kumppani "parantaa ja pelastaa elämän").

Elämässä harva asia menee kategoriaan: on liian myöhäistä. Tuumasta vaan toimeen ja uskallusta!

Itse uskon että jos on parisuhde kunnossa perusteiltaan, niin sitä voi rakastua samoihin asioihin uudelleen, mutta jos perustaa ja kumppanuutta ei ole, niin aivan varmasti pelkkä hekuma ei kestä. Rakastuminenkin vaatii työtä, jos sitä koittaa säilyttää.

Tässäpä ois hyvä pohdinta. "Pitäs eukko hommata" nimenomaan mihin? Ei siksi, että ketään pitäisi rakastaa, vaan hommata, kun on tylsää. Miksi siihen mikään eukko tulisi? Kun eukko on treenannut itse kovaa, saa endorfiinia omilla kätösillään, miksi hänen pitäisi tulla rakkaudettoman ihmisen rakkaudettomaan kotiin sitä varten, että tällä on tylsää?
Arki ja todellisuus ei pitäisi estää rakastamasta, mutta tässä puhutaan eukon hommaamisesta, sukkien pesijäksi, oman yksinäisyyden peittäjäksi, vai huvipuistoksi? Korvaamaan mitä ja paikkaamaan ketä? Mitä merkitystä sillä suhteella olisi sille eukolle? Miksi kukaan haluaisi olla siinä?
Ymmärrän, jos "jaska" on tyytyväinen: hän saa endorfiinia ja on väsynyt, ja jos tuntee että eukko pitää hommata, hän hommaisi, mutta mitä se eukko siitä saisi? Ei yhtään mitään.
Niin, saisiko Jaskakaan.

Ylhäällä joku puhuu saduista. Siis onko olemassa vain inhorealismi tai satu. Vain prinssi tai hommata eukko?

jaska esittää kyssän kirjoitti:

Tässäpä ois hyvä pohdinta. "Pitäs eukko hommata" nimenomaan mihin? Ei siksi, että ketään pitäisi rakastaa, vaan hommata, kun on tylsää. Miksi siihen mikään eukko tulisi? Kun eukko on treenannut itse kovaa, saa endorfiinia omilla kätösillään, miksi hänen pitäisi tulla rakkaudettoman ihmisen rakkaudettomaan kotiin sitä varten, että tällä on tylsää?
Arki ja todellisuus ei pitäisi estää rakastamasta, mutta tässä puhutaan eukon hommaamisesta, sukkien pesijäksi, oman yksinäisyyden peittäjäksi, vai huvipuistoksi? Korvaamaan mitä ja paikkaamaan ketä? Mitä merkitystä sillä suhteella olisi sille eukolle? Miksi kukaan haluaisi olla siinä?
Ymmärrän, jos "jaska" on tyytyväinen: hän saa endorfiinia ja on väsynyt, ja jos tuntee että eukko pitää hommata, hän hommaisi, mutta mitä se eukko siitä saisi? Ei yhtään mitään.
Niin, saisiko Jaskakaan.

Ylhäällä joku puhuu saduista. Siis onko olemassa vain inhorealismi tai satu. Vain prinssi tai hommata eukko?

Lue lisää

Siis täh. Ikäänkuin antaisit ymmärtää minun olevan tunnekylmä ihminen tai jotain.
Minä olen syvästi tunteva ihminen, herkkä ja suloinen.

Kyllähän se eukon hommaaminen on aina kovaa työtä,ei se tule naps vaan. Se vaatii täyttä latautumista,että tota soppaa jaksaa kauhoa. Tuppaa vaan olemaan monesti perjantai iltaisin,et ei vaan vittu huvita lähtee mihinkään. Kyllä nämä hommat olis pitäny hoitaa jo kaks kymppisenä alta pois. Toki sitä sillon tällön saa perseensä liikkeelle,mut vakavasti otettavat naiset on harvassa,pitäs olla liikkeessä aktiivisesti löytääkseen mitään elämää suurempaa.

Jaska' kirjoitti:

Siis täh. Ikäänkuin antaisit ymmärtää minun olevan tunnekylmä ihminen tai jotain.
Minä olen syvästi tunteva ihminen, herkkä ja suloinen.

Kyllähän se eukon hommaaminen on aina kovaa työtä,ei se tule naps vaan. Se vaatii täyttä latautumista,että tota soppaa jaksaa kauhoa. Tuppaa vaan olemaan monesti perjantai iltaisin,et ei vaan vittu huvita lähtee mihinkään. Kyllä nämä hommat olis pitäny hoitaa jo kaks kymppisenä alta pois. Toki sitä sillon tällön saa perseensä liikkeelle,mut vakavasti otettavat naiset on harvassa,pitäs olla liikkeessä aktiivisesti löytääkseen mitään elämää suurempaa.

Lue lisää

Jaa, no itseasiassa ei ollut tarkoitus antaa sinun ymmärtää olevan yhtään mitään sen kummmemmin, olit itse ilmaissut asian näin "Kaks päivää ku on taukoo treeneistä niin alkaa tuntuun jotta pitäisköhän tässä eukko hommata."
Siitä ei ehkä kaikille välity syvästi tuntevan, herkän ja suloisen ihmisen kuvaa, mutta ei välttämättä muutakaan :) Uskoisin, että oma ilmaisusi antaa muille ymmärtää sen mitä he nyt sitten haluavatkin ymmärtää.

Tunnekylmyydestäsi en tiedä enkä kommentoinut. Siihen sinut pitäisi tuntea. Se on sama mistä "eukon hommaamis-asenne" ikäänkuin johtuu. Siis pelkoa pettymyksistä, kovuutta, herkkyyden peittämistä, laiskuutta, tai siis mistä vaan, mutta lopputulos on sama.
Mitä eukkoa siihen hyödyttää tai huvittaa tulla, kun urheilukin sen voi paikata tai kun eukon hommaaminen on työtä?
Mihin sen Jaskan se eukko pitäisi hommata?
Mitä se sillä tekee? Kun ei huvita ja on niin kovaa työtäkin se homma, sehän kuulostaa aika kamalalta, että vaan joku eukko pitäisi hirveällä vaivalla siihen raahata jostain, jne. ei se kyllä kovin kivalta kuulosta. Jaskalle tai eukolle.

Oisko niitä vakavasti otettavia naisia sitten ollut parikymppisenä enemmän? Ei ollut. Jos olisi ollut, sinä olisit ottanut. Sinä olit parikymppinen. Sinä et ottanut. Joten ei ollut. Elämää suurempia asioita taas ei ole olemassa, satuja ei ole. On vain ihmisiä. Jos etsii mitään elämää suurempaa, etsii satua ja prinsessaa, ja kun tarjolla on vaan elämää ja ihminen, niin minkä siinä sitten tekee?

Aktiivisuudellakaan ei löydä mitään elämää suurempaa, kun juuri siksi aikaa, kun voi elää ihastuneena ajatukseen rakkaudesta ja omakehittämäänsä mielikuvaan.

Ehkä se siitä tekeekin työtä.

Miksi juuri perjantai-iltaisin? Eikö viikossa ole 6 muutakin päivää? Aah. Käyt kännissä baarissa ja ihmettelet kun ei vakavasti otettavaa elämää suurempaa löydy? Ok.

Ei siis löydä Jaska etsimäänsä eikä taida löytää eukkokaan. Eikö totta. Vai mitä sanot.

jaska esittää kyssän kirjoitti:

Jaa, no itseasiassa ei ollut tarkoitus antaa sinun ymmärtää olevan yhtään mitään sen kummmemmin, olit itse ilmaissut asian näin "Kaks päivää ku on taukoo treeneistä niin alkaa tuntuun jotta pitäisköhän tässä eukko hommata."
Siitä ei ehkä kaikille välity syvästi tuntevan, herkän ja suloisen ihmisen kuvaa, mutta ei välttämättä muutakaan :) Uskoisin, että oma ilmaisusi antaa muille ymmärtää sen mitä he nyt sitten haluavatkin ymmärtää.

Tunnekylmyydestäsi en tiedä enkä kommentoinut. Siihen sinut pitäisi tuntea. Se on sama mistä "eukon hommaamis-asenne" ikäänkuin johtuu. Siis pelkoa pettymyksistä, kovuutta, herkkyyden peittämistä, laiskuutta, tai siis mistä vaan, mutta lopputulos on sama.
Mitä eukkoa siihen hyödyttää tai huvittaa tulla, kun urheilukin sen voi paikata tai kun eukon hommaaminen on työtä?
Mihin sen Jaskan se eukko pitäisi hommata?
Mitä se sillä tekee? Kun ei huvita ja on niin kovaa työtäkin se homma, sehän kuulostaa aika kamalalta, että vaan joku eukko pitäisi hirveällä vaivalla siihen raahata jostain, jne. ei se kyllä kovin kivalta kuulosta. Jaskalle tai eukolle.

Oisko niitä vakavasti otettavia naisia sitten ollut parikymppisenä enemmän? Ei ollut. Jos olisi ollut, sinä olisit ottanut. Sinä olit parikymppinen. Sinä et ottanut. Joten ei ollut. Elämää suurempia asioita taas ei ole olemassa, satuja ei ole. On vain ihmisiä. Jos etsii mitään elämää suurempaa, etsii satua ja prinsessaa, ja kun tarjolla on vaan elämää ja ihminen, niin minkä siinä sitten tekee?

Aktiivisuudellakaan ei löydä mitään elämää suurempaa, kun juuri siksi aikaa, kun voi elää ihastuneena ajatukseen rakkaudesta ja omakehittämäänsä mielikuvaan.

Ehkä se siitä tekeekin työtä.

Miksi juuri perjantai-iltaisin? Eikö viikossa ole 6 muutakin päivää? Aah. Käyt kännissä baarissa ja ihmettelet kun ei vakavasti otettavaa elämää suurempaa löydy? Ok.

Ei siis löydä Jaska etsimäänsä eikä taida löytää eukkokaan. Eikö totta. Vai mitä sanot.

Lue lisää

Niin, Ettäkö mitä teen naisella. No en nyt todellakaan ole mitään sukan pesijää hakemassakaan, kuitenkin itsenäinen ihminen kyseessä. Minä haluan naiselta oikeastaan vain hyvinkin pieniä asioita. Mulla on omat jutut elämässä ja en tarvitse naista tekemään mulle elämää. Monesti ongelmahan on kun nainen odottaa miehen tekevän hänen elämästään jännittävän ja mielekkään. Siihen mulla ei niinkään ole intressejä. Toivoisin naisen omaavan omat juttunsa, niinkuin mullakin. En kaipaa 24/7 perässäkävelyä ja jatkuvaa lepertelyä, tarvitsen valtavasti omaa tilaa, muuten ahdistun. Tiivistetysti nainen olisi mulle ikäänkuin pieni lisä mauste elämässä ja minä toivon mukaan hänelle. Jos nainen tuo mukanaan ainoastaan ongelmia, lisä merkintöjä kalenteriin tahi muuta vastaavaa, niin sitten jätän väliin. Se että löydänkö häntä ikinä jää nähtäväksi. Hyvää tässä on se,että molemmissa vaihtoehdoissa näen itseni voittajana.

Jaska' kirjoitti:

Niin, Ettäkö mitä teen naisella. No en nyt todellakaan ole mitään sukan pesijää hakemassakaan, kuitenkin itsenäinen ihminen kyseessä. Minä haluan naiselta oikeastaan vain hyvinkin pieniä asioita. Mulla on omat jutut elämässä ja en tarvitse naista tekemään mulle elämää. Monesti ongelmahan on kun nainen odottaa miehen tekevän hänen elämästään jännittävän ja mielekkään. Siihen mulla ei niinkään ole intressejä. Toivoisin naisen omaavan omat juttunsa, niinkuin mullakin. En kaipaa 24/7 perässäkävelyä ja jatkuvaa lepertelyä, tarvitsen valtavasti omaa tilaa, muuten ahdistun. Tiivistetysti nainen olisi mulle ikäänkuin pieni lisä mauste elämässä ja minä toivon mukaan hänelle. Jos nainen tuo mukanaan ainoastaan ongelmia, lisä merkintöjä kalenteriin tahi muuta vastaavaa, niin sitten jätän väliin. Se että löydänkö häntä ikinä jää nähtäväksi. Hyvää tässä on se,että molemmissa vaihtoehdoissa näen itseni voittajana.

Lue lisää

Vielä hieman tarkennusta kyselen. Sanot näin:"Tiivistetysti nainen olisi mulle ikäänkuin pieni lisä mauste elämässä ja minä toivon mukaan hänelle."
Eli ok, haluat vain pienen lisämausteen, et muuta.

Ongelmaksi taitaa nyt muodostua naisen kannalta, että naiset usein haluavat rakkautta. Heille ei jotenkin sovi olla pieni lisämauste, sivujuonne elämässä, mistä ei tule mitään ongelmia koskaan. Lisäksi ihmissuhteista tulee aina jotain ongelmia, ei siksi ettei niissä olisi hyviä puolia, vaan koska meissä ihmisissä on aina niitä huonojakin puolia.
Ihmissuhteitten kestävyys ei perustu kykyyn kestää hyviä puolia, vaan kestää niitä huonoja. Jopa siis ihan kaveruus- ja ystävyyssuhteissa. Ystäväkään ei halua olla pelkkä lisämauste, se kuulostaa jo ystävänä pelkältä hyväksikäytöltä. Edes ystävyyttä ei voi rakentaa niin.

Ei ole huono asia tietenkään haluta omaa tilaa, mutta sinä haluat naisesta vaan sivumausteen..? Sinä et halua perässäkävelyä, lepertelyä, sinä haluat valtavasti omaa tilaa, rakkaudesta et puhu mitään, eikä se kyllä sivumausteeseen mahdukaan, sivumauste on jo niin pieni, että se on pienempi, kuin esim. kun jotkut kyllä seurustelevat mutta haluavat silti aina asua erillään. Sivumauste on oikeastaan aika samantekevä asia.

Sinä et halua merkata mitään sen enempää naisellesi, joten tasoihin menette, mutta mä en edelleenkään ymmärrä, miksi kukaan sitten haluaisi koko suhdetta. Kun sä olet merkityksetön sivumauste "mulle" ja mä olen merkityksetön "sulle" niin eihän koko suhteella ole mitään merkitystä, joten miksi sitä edes olisi...

Lisämerkintöjä kalenteriin? No, miten se voisi olla tuomatta? Jo treffitkin on lisämerkintä ja mitä ihmettä tekee ihmisellä, jota ei voi edes tavata sovitusti... Hmmm... Siis koska sua edes joku voisi tavata? Vain silloin kun sulle sattuu sopimaan ja sä paukkaat/käsket paikalle, ainoa ongelma siinä on, että se toinen joutuisi olemaan sitä varten passissa koko ajan. Mutta! Koska sä et myöskään ole hänelle kuin sivumauste, hän ei ole koskaan passissa. Hänelle siis tuskin koskaan käy silloin kun sinulle eikä sinulle kun hänelle, mistä tulemme ongelmaan kaksi: nyt meillä on jo ongelmia. Eli taaskaan ei käy, koska meillä on ongelma...
Ok, ongelma olisi ratkaistavissa että jos kummallekin sattuu käymään yllättäen eikä kummallekaan se merkaisi mitään suuntaan eikä toiseen...

Lisäksi, sinä jätät väliin heti kun suhteessa ilmaantuu mitään enempää, samoin hän, joten te molemmat jätätte väliin jo heti suosiolla.

Okei, siis mun täytyy sanoa, että et sä kyllä tule ikinä löytämään häntä eikä hän sinua, koska sinua ei ole eikä häntäkään. Se on vaan tässä kohtaa ihan tosiasia, fakta.
Ja siis se ei ole mikään toteamus millään latauksella (siis että se on ihan jees, jos niin haluaa), vaan ihan ilman mitään erikoisempaa, tuo on vaan mahdoton yhtälö.

Ei tule tapahtumaan eikä toimimaan, ei tuollaista suhdetta vaan ole, koska se ei ole edes suhde. Kukaan ei jaksa itselleen merkityksettömiä suhteita ja ne ihmiset ketkä ovat pieniä lisämausteita elämässä, kulkevat tuttavina, mitä moikataan kaupassa eikä heidänkään kanssaan jäädä juttelemaan.

Mun mielestä tohon väliin jää aika paljonkin harmaata aluetta 24/7 perässäkävelyn ja pienen lisämausteen väliin, mutta koska en ota mitään kantaa nyt siihen, niin mun veikkaus säilyy. Jaska eikä eukko löydä eikä halua edes löytää, jos löytää ei kestä eikä suhdetta ole edes olemassa.
Kukaan ei halua olla toisen elämässä vaan ollakseen hänelle merkityksetön.

Mutta siis, se ei ole kannanotto. Koska on hyvä, että itse on tyytyväinen ja näkee itsensä plussan puolella. Niinhän sen kuuluu ollakin.
Jos kerran Jaska on tyytyväine Jaskan elämään, niin kaikki on ok :)

Kato vaan, heti toi multinikki (kts. edellä mainitut) alkoi kadehtimaan kun joku nainen on saanut/antanut. Sun katkeruutesi myrkyttää koko palstan, eli osta jo se v*tun naru!!

Miten teet tapaamisen mahdottomaksi? Toivotko sitä kuitenkin, vaikka tiedät että se on epätodennäköistä? Oletko ajatellut, että ehkä se on ikäänkuin piilopakenemista. Että siis sanot vaan että haluaisit suhteen, mutta koska teet sen alkamisen eli ihmisen tapaamisen aikalailla mahdottomaksi, et oikeasti syystä tai toisesta halua? Onko mahdollista?

Ap kirjoitti:

Miten teet tapaamisen mahdottomaksi? Toivotko sitä kuitenkin, vaikka tiedät että se on epätodennäköistä? Oletko ajatellut, että ehkä se on ikäänkuin piilopakenemista. Että siis sanot vaan että haluaisit suhteen, mutta koska teet sen alkamisen eli ihmisen tapaamisen aikalailla mahdottomaksi, et oikeasti syystä tai toisesta halua? Onko mahdollista?

Lue lisää

Ei kyllä mä haluaisin. En piilopakene mitään. En vaan oikein usko että joku oikea mielinen sattuisi olemaan just nyt kiinnostunut, joten en viitsi tehdä asioita, jotka sais aikaan ryhtiliikettä. Se näkyy mm kämpän siisteystilassa. Ja kenties käyttäytymisessä, että tulee roikuttua netissä ja tuhlattua aikaa kaikkeen toisarvoiseen.

"Ilman muuta! Jos ei oma, niin muiden ;)"

Hauska!

Ja samoin tuo äiti-kommentti. Miten meidät oikein kasvatetaan sitten? Meidänhän pitäisi kasvaa itse aikuisiksi, siis meidän itsemme pitäisi haluta olla äiti ja isä eikä odottaa äitiä ja isää. Haluamme että joku rakastaa ehdoitta, mutta sen päälle, me usein odotamme, ettei meidän itsemme tarvitse tehdä sitä samaa. Mutta jos kaikki odottaa ehdotonta rakkautta ja mielenkiintoa itseään kohtaan kuin pieni lapsi, niin sehän on täysin mahdoton yhtälö. Sillä lapsi pystyy vain siihen, mihin lapsi pystyy.

Rakastaa voi, hyväksyen toisen sellaisena kun hän on. Eli onko se sitten ehdoitta rakastamista. Mutta ei kuten lasta, hoitaen, holhoten, ja kasvattaen. Aikuisen pitäisi haluta olla aikuinen ja haluta kantaa oma kortensa kekoon.
Ihan itse. Vapaaehtoisesti.

Siinäkö me mennään suhteissamme pieleen?

Tiedän että naiset heittää tuohon muuten miinusta sekä kommentoi negatiivisesti.
Älkää pojjat ja äijät huolestuko. Sellasia ne ovat.

Tuolla asenteella jota esitin pärjää olipa yksin tai miten tahansa, myös naisten kanssa kunhan et esittele tuota asenntta sille naiselle muuten kuin siten että näytät ettet tarvitse naista ja ole epätoivoinen seuran etsijä.

Naiset arvostaa miestä joka tulee toimeen omillaan ja osoittaa jopa tietynlaista välinpitämättömyyttä naisia kohtaan kunhan kyse ei ole tunnekylmyydestä ja vastaavasta.

Naisille pitää vähän leperrellä ja osoittaa miten heitä kunnioitaa ja arvostaa ynnä muuta sellaista, mutta pitääkä tuo asenne silti itsellänne.

Silloin ei naisten tunnepuhurit teitä paljon kaatele tai kääntele.

Can do what I will kirjoitti:

Tiedän että naiset heittää tuohon muuten miinusta sekä kommentoi negatiivisesti.
Älkää pojjat ja äijät huolestuko. Sellasia ne ovat.

Tuolla asenteella jota esitin pärjää olipa yksin tai miten tahansa, myös naisten kanssa kunhan et esittele tuota asenntta sille naiselle muuten kuin siten että näytät ettet tarvitse naista ja ole epätoivoinen seuran etsijä.

Naiset arvostaa miestä joka tulee toimeen omillaan ja osoittaa jopa tietynlaista välinpitämättömyyttä naisia kohtaan kunhan kyse ei ole tunnekylmyydestä ja vastaavasta.

Naisille pitää vähän leperrellä ja osoittaa miten heitä kunnioitaa ja arvostaa ynnä muuta sellaista, mutta pitääkä tuo asenne silti itsellänne.

Silloin ei naisten tunnepuhurit teitä paljon kaatele tai kääntele.

Lue lisää

Tuolla asenteella varmaan pärjää, mutta erotuksena moneen muuhun kirjoittajaan, sinä kuulostat hirveän vihaiselta ja katkeralta. Miksi? Jos tarjolla on jotain, mitä et edes halua ja pidät ihan täytenä p*skana, niin miksi olisit vihainen, katkera tai sinulla pitäisi olla joku "asenne" että pärjäisit? Ei kai kukaan ikäviä asioita toivo elämäänsä, eikä ole siihen pakotettu?

Sanot tuolla lopussa että on helppoa ja hienoa olla vapaa mies. Se voi olla usein tottakin, moni on jo todistanut, miten parisuhteissa tuleekin pettymyksiä, mutta jos se olisi hienoa, etkö sinä olisi onnellinen? Etkä "asenteellinen" tai katkera?
En tiedä, onko tämä vaan luulo, mutta aivan kuin lietsoisit itseäsi kirjoituksen myötä. Se alkaa aika rauhallisesti ja lopussa olet jo vihainen. Ihmisen elämä on vaikeaa myös siksi, että ihminen "puhuu ajatuksensa" eli kun hän ajattelee, hän saattaa myös lietsoa itseään, jumittua ajatuksiinsa, ja ottaa asenteensa liian tosissaan, ja aivopestä jopa itse itsensä. Olen miettinyt tätä omallakin kohdalla, että kuinkahan paljon on totta ja kuinka paljon väritettyä.

Lisäksi on ehkä hieman ristiriitaista, kun sanot että naiset kommentoi negatiivisesti, koska "sellaisia ne ovat", mutta millainen sinä sitten olet? Vai oliko tuo positiivista kommentointia... Siis sinä heitit aika kovinkin negatiivista kommenttia. Johtuuko se siitä, että "sellainen sinä olet"?

Sinä "kuulostat" siltä, kuin haluaisit kuulostaa tosi pärjäävältä, mutta olet vain rikki ja omaat särkyneen sydämen.
Harmi. Se sattuu. Mutta joskus käy niinkin.
Toiveet eivät toteudu ja aika ajaa meistä kaikista ohi.

Mun mielestä yksi mielenkiintoinen näkökulma on se, että miehet ja naiset valittaa samasta asiasta. Molemmat ovat sitämieltä, että heiltä on vaadittu liikaa. Että he eivät jaksa enää kun vaan vaaditaan. Että suhteet menee mäkätykseksi/riitelyksi, ja että se toinen on itsekeskeinen.
Se mikä tietysti on totta, on se, että jos naiset ja miehet ovat liian itsekeskeisiä, se hankaloittaa parisuhdetta tosi paljon.

Can do what I will kirjoitti:

Tiedän että naiset heittää tuohon muuten miinusta sekä kommentoi negatiivisesti.
Älkää pojjat ja äijät huolestuko. Sellasia ne ovat.

Tuolla asenteella jota esitin pärjää olipa yksin tai miten tahansa, myös naisten kanssa kunhan et esittele tuota asenntta sille naiselle muuten kuin siten että näytät ettet tarvitse naista ja ole epätoivoinen seuran etsijä.

Naiset arvostaa miestä joka tulee toimeen omillaan ja osoittaa jopa tietynlaista välinpitämättömyyttä naisia kohtaan kunhan kyse ei ole tunnekylmyydestä ja vastaavasta.

Naisille pitää vähän leperrellä ja osoittaa miten heitä kunnioitaa ja arvostaa ynnä muuta sellaista, mutta pitääkä tuo asenne silti itsellänne.

Silloin ei naisten tunnepuhurit teitä paljon kaatele tai kääntele.

Lue lisää

Olet siis kovettanut sydämesi, kun on ollut huonoja kokemuksia ja vastoinkäymisiä. Tuolla kielteisellä ja torjuvalla asenteella tuskin tulet onnellinen olemaan, mutta omapa on onneton elämäsi. Onhan helppo haukkua kaikki naiset ihan surkeiksi ja omaa tasoa huonommiksi, kun ei onnistu kenenkään kanssa suhdetta muodostamaan. Toivon sinulle todellista rakastumisen kokemusta, että viisastuisit ja nöyrtyisit ymmärtämään, mistä elämässä oikeasti on kyse.

Ap kirjoitti:

Tuolla asenteella varmaan pärjää, mutta erotuksena moneen muuhun kirjoittajaan, sinä kuulostat hirveän vihaiselta ja katkeralta. Miksi? Jos tarjolla on jotain, mitä et edes halua ja pidät ihan täytenä p*skana, niin miksi olisit vihainen, katkera tai sinulla pitäisi olla joku "asenne" että pärjäisit? Ei kai kukaan ikäviä asioita toivo elämäänsä, eikä ole siihen pakotettu?

Sanot tuolla lopussa että on helppoa ja hienoa olla vapaa mies. Se voi olla usein tottakin, moni on jo todistanut, miten parisuhteissa tuleekin pettymyksiä, mutta jos se olisi hienoa, etkö sinä olisi onnellinen? Etkä "asenteellinen" tai katkera?
En tiedä, onko tämä vaan luulo, mutta aivan kuin lietsoisit itseäsi kirjoituksen myötä. Se alkaa aika rauhallisesti ja lopussa olet jo vihainen. Ihmisen elämä on vaikeaa myös siksi, että ihminen "puhuu ajatuksensa" eli kun hän ajattelee, hän saattaa myös lietsoa itseään, jumittua ajatuksiinsa, ja ottaa asenteensa liian tosissaan, ja aivopestä jopa itse itsensä. Olen miettinyt tätä omallakin kohdalla, että kuinkahan paljon on totta ja kuinka paljon väritettyä.

Lisäksi on ehkä hieman ristiriitaista, kun sanot että naiset kommentoi negatiivisesti, koska "sellaisia ne ovat", mutta millainen sinä sitten olet? Vai oliko tuo positiivista kommentointia... Siis sinä heitit aika kovinkin negatiivista kommenttia. Johtuuko se siitä, että "sellainen sinä olet"?

Sinä "kuulostat" siltä, kuin haluaisit kuulostaa tosi pärjäävältä, mutta olet vain rikki ja omaat särkyneen sydämen.
Harmi. Se sattuu. Mutta joskus käy niinkin.
Toiveet eivät toteudu ja aika ajaa meistä kaikista ohi.

Mun mielestä yksi mielenkiintoinen näkökulma on se, että miehet ja naiset valittaa samasta asiasta. Molemmat ovat sitämieltä, että heiltä on vaadittu liikaa. Että he eivät jaksa enää kun vaan vaaditaan. Että suhteet menee mäkätykseksi/riitelyksi, ja että se toinen on itsekeskeinen.
Se mikä tietysti on totta, on se, että jos naiset ja miehet ovat liian itsekeskeisiä, se hankaloittaa parisuhdetta tosi paljon.

Lue lisää

Sulla on hirvittävästi kysymyksiä, mutta niistä taitaa monia olla tarkoitettu enemmänkin itsellesi vaikka sinulla on vastaukset valmiina jopa minulle?

"sinä kuulostat hirveän vihaiselta ja katkeralta."

Painotus sanalla "kuulostat". Älä lue jotain jos et ymmärrä lukemaasi.

"os tarjolla on jotain, mitä et edes halua ja pidät ihan täytenä p*skana, niin miksi olisit vihainen, katkera tai sinulla pitäisi olla joku "asenne" että pärjäisit?"

Tässä on taas läjässä niin monta kysymystä ja kaikki oletuksesi ovat päin seiniä.
Tarkoitatko että jos tarjolla on jotain jota ehkä on hankala löytää niin siitä tulisi olal todella iloinen?

Oletko kuullut että kaikki asiat eivät muutu ihaniksi elämässä jos vain toivoo niin tai toisaalta yksi asia voi olla ikävä ja toinen hyvä.

Kerroin että ne parisuhdemarkkinoiden toimintamekanismit ovat syvältä ja kerroin omista kokemuksistani mitlä mm. treffailu tuntuu kun sitä tarpeeksi tekee.
Nähtävästi sinun mielestäsi noista ei saisi olla mitään negatiivista mieltä tai osoittaa krittiikkiä ettei vain kuulostaisi "katkeralta":

Asenne pitää aina olla kunnossa että pärjää tai sitten jää pohtimaan asioita ja pyörittelemään niinkuin sinä teet etkä saa mitään aikaiseksi.

"Sanot tuolla lopussa että on helppoa ja hienoa olla vapaa mies. Se voi olla usein tottakin, moni on jo todistanut, miten parisuhteissa tuleekin pettymyksiä, mutta jos se olisi hienoa, etkö sinä olisi onnellinen?"

Joistakin asioista elämässä voi olla onnellinen ja toisista ei niin onnellinen. Suuntaa niitä asioita kohti jotka tekevät onnelliseksi juuri sinut.

"Etkä "asenteellinen" tai katkera?"

Ai että on parempi olla sitten selalinen lötkelö lutku jolla ei ole mitään asennetta mihinkään kuten sinä? Sinäkö et vaikuta katkeralta?

"En tiedä, onko tämä vaan luulo, mutta aivan kuin lietsoisit itseäsi kirjoituksen myötä. Se alkaa aika rauhallisesti ja lopussa olet jo vihainen. Ihmisen elämä on vaikeaa myös siksi, että ihminen "puhuu ajatuksensa" eli kun hän ajattelee, hän saattaa myös lietsoa itseään, jumittua ajatuksiinsa, ja ottaa asenteensa liian tosissaan, ja aivopestä jopa itse itsensä. Olen miettinyt tätä omallakin kohdalla, että kuinkahan paljon on totta ja kuinka paljon väritettyä."

Puhut paljon ja puhut pas-kaa.
Yritin lietsoa teitä ja sinua. Onkohan tuo nyt vaikea ymmärtää.
Kerroin millä asenteella pärjää sisäisesti ja sitten tekee töitä niiden muiden asioiden eteen jos niin tahtoo.

"Lisäksi on ehkä hieman ristiriitaista, kun sanot että naiset kommentoi negatiivisesti, koska "sellaisia ne ovat", mutta millainen sinä sitten olet? Vai oliko tuo positiivista kommentointia... Siis sinä heitit aika kovinkin negatiivista kommenttia. Johtuuko se siitä, että "sellainen sinä olet"?"

Tähän filosofiseen kysymykseen saat etsiä ihan itse vastausta.
Tiedän vain että jos miehellä on tietynlainen asenne niin naiset siitä vihastuvat kun se saa heidät näyttämään huonolta.

"Sinä "kuulostat" siltä, kuin haluaisit kuulostaa tosi pärjäävältä, mutta olet vain rikki ja omaat särkyneen sydämen. "

Hieno tulkinta.

"Harmi. Se sattuu. Mutta joskus käy niinkin.
Toiveet eivät toteudu ja aika ajaa meistä kaikista ohi. "

Sinulle taisi käydä noin koska oletat sitä muilta?

"Mun mielestä yksi mielenkiintoinen näkökulma on se, että miehet ja naiset valittaa samasta asiasta. Molemmat ovat sitämieltä, että heiltä on vaadittu liikaa. Että he eivät jaksa enää kun vaan vaaditaan. Että suhteet menee mäkätykseksi/riitelyksi, ja että se toinen on itsekeskeinen.
Se mikä tietysti on totta, on se, että jos naiset ja miehet ovat liian itsekeskeisiä, se hankaloittaa parisuhdetta tosi paljon. "

Sinä se jaksat selittää ja ymmärtää yms. mukavointia.
Lopeta turha jaarittelu ja tee asialle jotain. Mutta ennen sitä hanki asennetta omaan elämääsi.

Lisäksi lopettaisin tuon olettamisen varsinkin toisten yksittäisten kirjoitusten perusteella. Tuskin pärjäät toisen osapuolen kanssa suhteessa jos noin jaarittelit, oletat sekä kuvittelet tietäväsi.

kivisydän? kirjoitti:

Olet siis kovettanut sydämesi, kun on ollut huonoja kokemuksia ja vastoinkäymisiä. Tuolla kielteisellä ja torjuvalla asenteella tuskin tulet onnellinen olemaan, mutta omapa on onneton elämäsi. Onhan helppo haukkua kaikki naiset ihan surkeiksi ja omaa tasoa huonommiksi, kun ei onnistu kenenkään kanssa suhdetta muodostamaan. Toivon sinulle todellista rakastumisen kokemusta, että viisastuisit ja nöyrtyisit ymmärtämään, mistä elämässä oikeasti on kyse.

Lue lisää

"Olet siis kovettanut sydämesi, kun on ollut huonoja kokemuksia ja vastoinkäymisiä. Tuolla kielteisellä ja torjuvalla asenteella tuskin tulet onnellinen olemaan, mutta omapa on onneton elämäsi."

Juuri tällaista negatiivista kommentointia epäilinkin.
Jos ei suoraa kriittisyyttä niin sitten tilalla on tällainen passiivisaggressiivinen "olet varmaan onneton ja et rakasta ketään" tyyppinen lässytys.

"Onhan helppo haukkua kaikki naiset ihan surkeiksi ja omaa tasoa huonommiksi, kun ei onnistu kenenkään kanssa suhdetta muodostamaan."

En haukkunut kaikkia naisia. Sanoin että niitä todellisia laatutapauksai on harvassa koska osa känättää, vänättää tai sitten ovat niin hemmetin laiskoja pilalle hemmoteltuja että ovat joko a. läskejä b. mies joutuu tekemään kaiken.

"Toivon sinulle todellista rakastumisen kokemusta, että viisastuisit ja nöyrtyisit ymmärtämään, mistä elämässä oikeasti on kyse. "

Tuo ihastuminen tuohon naiseen avasi oikeasti silmäni kun tajusin mitä oikeasti etsin ja miten osa ihmisistä on surkeissa parisuhteissa koska eivät kestä olla sinkkuina.
Lisäksi naisilla on niin helpot oltavat parisuhdemarkkinoilla että parisuhteetkin on pilattava omilla ongelmilla jotka ovat miesten syytä.

Rakkaus on aika pitkälle illuusio.

Can do what I will kirjoitti:

Sulla on hirvittävästi kysymyksiä, mutta niistä taitaa monia olla tarkoitettu enemmänkin itsellesi vaikka sinulla on vastaukset valmiina jopa minulle?

"sinä kuulostat hirveän vihaiselta ja katkeralta."

Painotus sanalla "kuulostat". Älä lue jotain jos et ymmärrä lukemaasi.

"os tarjolla on jotain, mitä et edes halua ja pidät ihan täytenä p*skana, niin miksi olisit vihainen, katkera tai sinulla pitäisi olla joku "asenne" että pärjäisit?"

Tässä on taas läjässä niin monta kysymystä ja kaikki oletuksesi ovat päin seiniä.
Tarkoitatko että jos tarjolla on jotain jota ehkä on hankala löytää niin siitä tulisi olal todella iloinen?

Oletko kuullut että kaikki asiat eivät muutu ihaniksi elämässä jos vain toivoo niin tai toisaalta yksi asia voi olla ikävä ja toinen hyvä.

Kerroin että ne parisuhdemarkkinoiden toimintamekanismit ovat syvältä ja kerroin omista kokemuksistani mitlä mm. treffailu tuntuu kun sitä tarpeeksi tekee.
Nähtävästi sinun mielestäsi noista ei saisi olla mitään negatiivista mieltä tai osoittaa krittiikkiä ettei vain kuulostaisi "katkeralta":

Asenne pitää aina olla kunnossa että pärjää tai sitten jää pohtimaan asioita ja pyörittelemään niinkuin sinä teet etkä saa mitään aikaiseksi.

"Sanot tuolla lopussa että on helppoa ja hienoa olla vapaa mies. Se voi olla usein tottakin, moni on jo todistanut, miten parisuhteissa tuleekin pettymyksiä, mutta jos se olisi hienoa, etkö sinä olisi onnellinen?"

Joistakin asioista elämässä voi olla onnellinen ja toisista ei niin onnellinen. Suuntaa niitä asioita kohti jotka tekevät onnelliseksi juuri sinut.

"Etkä "asenteellinen" tai katkera?"

Ai että on parempi olla sitten selalinen lötkelö lutku jolla ei ole mitään asennetta mihinkään kuten sinä? Sinäkö et vaikuta katkeralta?

"En tiedä, onko tämä vaan luulo, mutta aivan kuin lietsoisit itseäsi kirjoituksen myötä. Se alkaa aika rauhallisesti ja lopussa olet jo vihainen. Ihmisen elämä on vaikeaa myös siksi, että ihminen "puhuu ajatuksensa" eli kun hän ajattelee, hän saattaa myös lietsoa itseään, jumittua ajatuksiinsa, ja ottaa asenteensa liian tosissaan, ja aivopestä jopa itse itsensä. Olen miettinyt tätä omallakin kohdalla, että kuinkahan paljon on totta ja kuinka paljon väritettyä."

Puhut paljon ja puhut pas-kaa.
Yritin lietsoa teitä ja sinua. Onkohan tuo nyt vaikea ymmärtää.
Kerroin millä asenteella pärjää sisäisesti ja sitten tekee töitä niiden muiden asioiden eteen jos niin tahtoo.

"Lisäksi on ehkä hieman ristiriitaista, kun sanot että naiset kommentoi negatiivisesti, koska "sellaisia ne ovat", mutta millainen sinä sitten olet? Vai oliko tuo positiivista kommentointia... Siis sinä heitit aika kovinkin negatiivista kommenttia. Johtuuko se siitä, että "sellainen sinä olet"?"

Tähän filosofiseen kysymykseen saat etsiä ihan itse vastausta.
Tiedän vain että jos miehellä on tietynlainen asenne niin naiset siitä vihastuvat kun se saa heidät näyttämään huonolta.

"Sinä "kuulostat" siltä, kuin haluaisit kuulostaa tosi pärjäävältä, mutta olet vain rikki ja omaat särkyneen sydämen. "

Hieno tulkinta.

"Harmi. Se sattuu. Mutta joskus käy niinkin.
Toiveet eivät toteudu ja aika ajaa meistä kaikista ohi. "

Sinulle taisi käydä noin koska oletat sitä muilta?

"Mun mielestä yksi mielenkiintoinen näkökulma on se, että miehet ja naiset valittaa samasta asiasta. Molemmat ovat sitämieltä, että heiltä on vaadittu liikaa. Että he eivät jaksa enää kun vaan vaaditaan. Että suhteet menee mäkätykseksi/riitelyksi, ja että se toinen on itsekeskeinen.
Se mikä tietysti on totta, on se, että jos naiset ja miehet ovat liian itsekeskeisiä, se hankaloittaa parisuhdetta tosi paljon. "

Sinä se jaksat selittää ja ymmärtää yms. mukavointia.
Lopeta turha jaarittelu ja tee asialle jotain. Mutta ennen sitä hanki asennetta omaan elämääsi.

Lisäksi lopettaisin tuon olettamisen varsinkin toisten yksittäisten kirjoitusten perusteella. Tuskin pärjäät toisen osapuolen kanssa suhteessa jos noin jaarittelit, oletat sekä kuvittelet tietäväsi.

Lue lisää

Tarkennuksena sanon vaan, että nimenomaan yritin olla olettamatta, siksi kysyin ja siksi sanoin "kuulostaa". Siksi esitin olettamuksia ja kysyin, että ajattelin enemmän kysyä, kun olettaa tai selittää puolestasi. En mielestäni edes yrittänyt tarjota sinulle valmiita vastauksia, miksi olisin yrittänyt... Ai niin, se oli taas kysymys. Mutta että en, ihan vaan kerroin, mitä ajattelin kirjoituksesi perusteella ja kyselin saadakseni vastauksia, koska kuten olet ehkä pistänyt merkille, tämä on keskustelupalsta ja silloin voisi olettaa, että asioista voi keskustella.

En ole olettanut sinun yksittäisen kirjoituksesi perusteella mitään yleistä sen enempää, enkä usko, että sinun kommenttisi kertovat minun pärjäämisestä toisen osapuolen kanssa suhteessa. Missään suhteessa.

Mutta ottaen huomioon vastauksesi, en jatka enää enempää.

Oikein mukavaa jatkoa, ja onnea valitsemallesi tielle.

Ap kirjoitti:

Tarkennuksena sanon vaan, että nimenomaan yritin olla olettamatta, siksi kysyin ja siksi sanoin "kuulostaa". Siksi esitin olettamuksia ja kysyin, että ajattelin enemmän kysyä, kun olettaa tai selittää puolestasi. En mielestäni edes yrittänyt tarjota sinulle valmiita vastauksia, miksi olisin yrittänyt... Ai niin, se oli taas kysymys. Mutta että en, ihan vaan kerroin, mitä ajattelin kirjoituksesi perusteella ja kyselin saadakseni vastauksia, koska kuten olet ehkä pistänyt merkille, tämä on keskustelupalsta ja silloin voisi olettaa, että asioista voi keskustella.

En ole olettanut sinun yksittäisen kirjoituksesi perusteella mitään yleistä sen enempää, enkä usko, että sinun kommenttisi kertovat minun pärjäämisestä toisen osapuolen kanssa suhteessa. Missään suhteessa.

Mutta ottaen huomioon vastauksesi, en jatka enää enempää.

Oikein mukavaa jatkoa, ja onnea valitsemallesi tielle.

Lue lisää

Varmaan ihan hyviä kysymyksiä oman elämäsi suhteen. Mehän ollaan erilaisia ihmisiä.

Olen minäkin noita asioita joskus miettinyt lähinnä sen takia että kuten sanoin sen parisuhteen vaatii aika hemmetisti varsinkin mieheltä eikä se vastaavuus mitä odottaa ehkä saavansa vastaa sitten lopulta sitä mitä työtä se vaatii.

Monilla on myös tosi ruusuinen kuva näistä jutuista ja oikeastaan mitään negatiivista ei saa ajatella miten asiat rullaa näissä asioissa koska ihmiset oikeasti kuvittelevat että "mehän kaikki ollaan ihan normaaleja kivoja toisista välittäviä oikeudenmukaisia ihmisiä ja jos ollaankin itsekkäitä niin ei siitä pidä hermostua".

Oma asenteeni on se jonka olen oppinut että pitää olla pikkaisen enemmän kuin vähän itsekäs sisältä. Välinpitämättömyys on myös todella hyödyllistä.

Ehkä yritin painottaa tuota asennetta ihan sen vuoksi että mun keskustelut on keskusteltu.

Meidän tiemme varmasti ovat erilaiset, sulle kaikkea hyvää ja jospa löydät ratkaisut noihin kysymyksiisi.