Rikollisen rippi ja Kristuksen kirkkolaki

Kristuksen kirkkolain soveltaminen tapauksessa jossa ripittäytynyt rikollinen ei suostu siihen että rippi-isä kertoo rikokset poliisille.

Minä itse olen sillä Raamatun mukaisella kannalla että se ei ole ripittäytyjän sieluntilasta kiinni, että pitääkö rikokset ilmoittaa poliisille vai ei, vaan että rikokset täytyy aina ilmoittaa poliisille, vaikka ne tulisivat tietoon ripissä.

Jos te olette sillä kannalla että ripittäytyjän sieluntilasta riippuu se että onko rippi aito vai ei, niin sitten rippi-isän tulisi toimia tuolla tavalla itsensä Kristuksen määräämällä tavalla:

Jos rikollinen ei suostu lähtemään rippi-isän kanssa yhdessä kertomaan rikoksia poliisille, eikä myöskään hyväksy että rippi-isä kävisi kertomassa rikokset poliisille, niin hän tekee syntiä.

Jos ei otettaisi huomioon sitä että se ei tosiaan tuossa tilanteessa ole oikea rippi, jolloin ei ole mitään rippisalaisuuttakaan, niin siinä tapauksessa täytyisi toimia Kristuksen käskemällä tavalla, eli Kristuksen kirkkolain mukaisesti.

Kristuksen kirkkolain mukainen menettely tuollaisessa rippitilanteessahan menisi näin:

KRISTUKSEN KIRKKOLAKI I. VAIHE

Rippi-isän on siis silloin välittömästi nuhdeltava sitä rikollista siitä poliisille kertomatta jättämisen synnistä. (Kristuksen kirkkolain ensimmäinen vaihe).

1. Tim. 5:20
Nuhtele syntiä tekeviä kaikkien kuullen, jotta muutkin pelkäisivät. [5. Moos. 17:13, 5. Moos. 19:20; Gal. 2:14]

Luuk. 17:3
Pitäkää varanne! "Jos veljesi tekee väärin, nuhtele häntä, ja jos hän sitten katuu, anna hänelle anteeksi. [Matt. 18:15 ]

3. Moos. 19:17 "Älä paheksu lähimmäistäsi vain ajatuksissasi, vaan nuhtele häntä avoimesti; muuten joudut osalliseksi hänen syyllisyydestään. [Sir. 19:13-17; Matt. 18:15; Luuk. 17:3]

Matt. 18:15 "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. [3. Moos. 19:17; Sir. 19:13-17; Luuk. 17:3; Gal. 6:1; Jaak. 5:19,20]

23

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KRISTUKSEN KIRKKOLAKI II. VAIHE

      Jos rikollinen ei suostu nuhteluistakaan huolimatta siihen että rippi-isä kävisi ilmoittamassa rikokset poliisille, tai että he yhdessä menisivät ilmoittamaan rikokset poliisille, niin sitten tulisi totella itsensä Jeesuksen Kristuksen antamaa määräystä, eli tulisi siinä tapauksessa ottaa mukaansa yksi tai kaksi nuhtelijaa lisää, ja yhdessä heidän kanssaan nuhdella rikollista rikoksen salaamisen synnistä. (Kristuksen kirkkolain toinen vaihe).

      Matt. 18:16 Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä 'jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla'. [5. Moos. 19:15 ; Joh. 8:17; 2. Kor. 13:1; Hepr. 10:28]

      KRISTUKSEN KIRKKOLAKI III. VAIHE

      Jos rikollinen ei suostu näistäkään nuhteluista huolimatta siihen että rippi-isä (ja mahdollisesti myös ne yksi tai kaksi lisätodistajaa) kävisi ilmoittamassa rikokset poliisille, tai että he yhdessä menisivät ilmoittamaan rikokset poliisille, niin sitten tulisi totella itsensä Jeesuksen Kristuksen antamaa määräystä, eli tulisi siinä tapauksessa kertoa asia koko maailmanlaajuiselle seurakunnalle, ja yhdessä Kristuksen seurakunnan kanssa nuhdella rikollista rikoksen salaamisen synnistä. (Kristuksen kirkkolain kolmas vaihe).

      Matt. 18:17[alkuosa] Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle.

      KRISTUKSEN KIRKKOLAKI IV. VAIHE

      Jos rikollinen ei suostu seurakunnan edessä suoritetuista julkisista nuhteluista huolimatta siihen että rippi-isä (tai jotkut muut seurakunnan kokouksessa paikalla olevat henkilöt) kävisi ilmoittamassa rikokset poliisille, tai että he yhdessä menisivät ilmoittamaan rikokset poliisille, niin sitten tulisi totella itsensä Jeesuksen Kristuksen antamaa määräystä, eli seurakunnan tulisi siinä tapauksessa antaa rikollinen saata_nan haltuun eli sitoa hänet synteihinsä, ja pitää häntä pakanana ja publikaanina. (Kristuksen kirkkolain neljäs vaihe)

      Koska seurakunnan tulisi tuosta hetkestä lähtien pitää kyseistä rikollista epäuskoisena, niin silloinhan Kristuksen määräyksen mukaisesti varmistuu rikollisen sielun tila epäuskoisen sieluntilaksi, jolloin kyseistä "rippiä" ei enää pidettäisi oikeana rippinä, jolloin ei olisi mitään rippisalaisuuttakaan. Sitten kuka tahansa voisi välittömästi ilmoittaa rikoksen poliisille.

      Tuossa seurakunnan käsittelyssä vaan olisi se huono puoli että rikollisen ja siten myös todennäköisesti rikosten uhrien henkilöllisyydet paljastuisivat koko seurakunnalle, joka ei välttämättä olisi rikoksen uhrien edun mukaista. Se olisi kuitenkin Kristuksen määräyksen toimeenpanoa tuossa tilanteessa, joka johtuisi harhaoppisesta käsityksestä (joka ei perustu mitenkään Raamattuun) että ripittäytyjän sieluntilasta riippuu se että onko rippi aito vai ei.

      • OMA RAAMATTUUN PERUSTUVA NÄKEMYKSENI

        Oma näkemykseni on tällainen (alla) (ei yllä kuvatun mukainen harhaoppinen):

        Mutta jos joku kertoo "ripissä" rikoksen, eikä halua sitä rikosta kerrottavan poliisille, niin silloin kysymyksessä ei ole oikea rippi. Se ei ole millään tavalla kiinni siitä että mikä on "ripittäytyjän" sieluntila, vaan siitä että jos siinä kerrotaan joku rikos, jota ei haluta kertoa poliisille, niin se ratkaisee sen että se ei ole silloin oikea rippi, koska ei haluta että asia kerrottaisiin poliisille.

        Jos ei ole oikeaa rippiä, niin ei ole mitään rippisalaisuuttakaan.

        Jos taas rikoksen ripissä kertonut haluaa että rippi-isä käy kertomassa rikoksen poliisille, niin siinä tapauksessakaan ei sen rikoksen kertomista poliisille estä rippisalaisuus.

        Lisäksi rippisalaisuudesta ei puhuta Raamatussa mitään, mitään termejä käyttäen.

        Raamatussa kielletään vain panettelu ja yksityisasioiden paljastaminen. Jos joku on tehnyt toiselle ihmiselle pahaa, niin se ei ole sen teon tekijän salaisuus eikä yksityisasia, vaan teon uhriksi joutunut saa määritellä ihan vapaasti että kuinka laajalti asiasta puhuu.

        Eikö mielestäsi "rippi-isä" saisi puhua "ripissä" tietoonsa tulleesta vääryydestä edes vääryyden kohteelle? Jos olet sitä mieltä, niin mihin Raamatun kohtaan mielipiteesi perustuu?

        Jos rippi-isä saa kertoa ripissä tietoonsa tulleen rikoksen kyseisen rikoksen kohteelle, niin eikös rikoksen saa kertoa ainakin sitten myös poliisille, jos rikoksen uhri tunnustaa että rikos on tapahtunut? Jos rippi-isä saa toimia sillä tavalla, niin eikös olisi ristiriitaista ja typerää jos hän ei voisi kertoa rikosta suoraan poliisille.

      • armonoppilas kirjoitti:

        OMA RAAMATTUUN PERUSTUVA NÄKEMYKSENI

        RIPIN AITOUS JA PANETTELUN KIELTÄMINEN

        Tietenkin ripin aitous on siinä mielessä kiinni ripittäytyjän sieluntilasta, että jos ripittäytyjä ei halua että rikos kerrotaan poliisille, niin hän ei ole saanut katumuksen armoa tekemistään rikoksista, jolloin hän ei voi saada niitä synteinäkään anteeksi.

        Mutta rippisalaisuuteen se ei sinänsä mitenkään liity, sillä rippisalaisuudesta ei Raamatussa mitään puhuta eri sanoja käyttäenkään. Rippisalaisuutta on siis se että ripissä tietoon tulleista asioista ei saa panetella ripittäytyjää, kuten ei ketään ihmistä saa panetella millään hänen yksityiselämästään saaduilla tiedoilla, oltiinpa tiedot saatu sitten miten tahansa, vaikkapa omin silmin nähtynä, kuulopuheena tai vahingossa kuullen, tai luettuna jostakin asiakirjasta.

        Ripillä ei itsellään ole mitään erityistä salaisuutta Raamatun perusteella. Rippisalaisuus siis perustuu vain tuohon Raamatun yleiseen panettelun ja salaisuuksien(tarkoitetaan yksityisasioita) paljastamisen kieltämiseen. Jos joku on tehnyt jonkun vääryyden toista ihmistä tai yhteiskunnan lakeja vastaan, niin se ei ole silloin hänen yksityinen salaisuutensa tai yksityisasiansa.

      • Ei rasismille.
        armonoppilas kirjoitti:

        OMA RAAMATTUUN PERUSTUVA NÄKEMYKSENI

        Oma näkemykseni on tällainen (alla) (ei yllä kuvatun mukainen harhaoppinen):

        Mutta jos joku kertoo "ripissä" rikoksen, eikä halua sitä rikosta kerrottavan poliisille, niin silloin kysymyksessä ei ole oikea rippi. Se ei ole millään tavalla kiinni siitä että mikä on "ripittäytyjän" sieluntila, vaan siitä että jos siinä kerrotaan joku rikos, jota ei haluta kertoa poliisille, niin se ratkaisee sen että se ei ole silloin oikea rippi, koska ei haluta että asia kerrottaisiin poliisille.

        Jos ei ole oikeaa rippiä, niin ei ole mitään rippisalaisuuttakaan.

        Jos taas rikoksen ripissä kertonut haluaa että rippi-isä käy kertomassa rikoksen poliisille, niin siinä tapauksessakaan ei sen rikoksen kertomista poliisille estä rippisalaisuus.

        Lisäksi rippisalaisuudesta ei puhuta Raamatussa mitään, mitään termejä käyttäen.

        Raamatussa kielletään vain panettelu ja yksityisasioiden paljastaminen. Jos joku on tehnyt toiselle ihmiselle pahaa, niin se ei ole sen teon tekijän salaisuus eikä yksityisasia, vaan teon uhriksi joutunut saa määritellä ihan vapaasti että kuinka laajalti asiasta puhuu.

        Eikö mielestäsi "rippi-isä" saisi puhua "ripissä" tietoonsa tulleesta vääryydestä edes vääryyden kohteelle? Jos olet sitä mieltä, niin mihin Raamatun kohtaan mielipiteesi perustuu?

        Jos rippi-isä saa kertoa ripissä tietoonsa tulleen rikoksen kyseisen rikoksen kohteelle, niin eikös rikoksen saa kertoa ainakin sitten myös poliisille, jos rikoksen uhri tunnustaa että rikos on tapahtunut? Jos rippi-isä saa toimia sillä tavalla, niin eikös olisi ristiriitaista ja typerää jos hän ei voisi kertoa rikosta suoraan poliisille.

        Rippi ja poliisi!

        Ensinnäkin, minun mielestäni, ei ole ripin vastaanottajasta eli Sinusta kiinni, jos katsoo sinut arvolliseksi ottamaan vastaan ripin.

        Voiko synnin / rikoksen tekijä olettaa ja / tai velvoittaa näin jonkun ihan täysin ulkopuolisen eli Sinut, tekemään hän puolestaa jotain sen synnin / rikoksen eteen jotain jonka hän on itse salaa tehnyt.

        Onko rippi-keskustelu mennyt tavallaan nyt väärille raiteille.

        Saattaahan olla että ripin vastaanottajan elämä on juuri tuona hetkenä työntäyteistä, koettelemusten ja omien ongelmien kanssa taistelua. Voi olla työpaineita, työttömyyttä, vakavaa sairautta, voi olla rahapulaa, tai ongelmia lasten puperteetti-iän kanssa. Voi olla että juuri sinä "rippipäivän" aamuna, töihin mennessä, liukkaalla kelillä "rippi-isä" on ajanut autonsa päin puuta. Voi olla että rippi-isä makaa sairaalan sängyssä, letkuissa ja putkissa. Rippi-isän suhteen ei voida olla rasistisia ja vain terveet ja vahvat ihmiset kelpaisivat rippi-isäksi. Yleisen keskustelun pohjalta saa sen kuvan että rippi-isä on aina se "fress" joka jaksaa ja joka tekee ja on tehtävä.
        Mitä voidaan vaatia Sinulta silloin, jos tilanne kohdallasi ei olekkaan fress"?

        Ethän itse ole laittanut kuitenkaan sanomalehteen ilmoitusta että:
        "Otetaan ripittäytyjien rippejä vastaan."

        Sehän on korvauksetonta toimintaa!

      • Ei rasismille. kirjoitti:

        Jos rippi menee niin että rippi-isä ei oman vaikean tilanteensa takia ymmärrä tai kuule asioita joita hänelle puhutaan, että jos siinä kerrotaan rikoksia joita pitäisi ilmoittaa poliisille, niin ei tietenkään ole rippi-isä silloin vastuussa sellaisten rikosten poliisille ilmoittamisista, joita hän ei ole kuullut tai ymmärtänyt.

        Mutta jos hän kuulee ja ymmärtää että on kysymys rikoksesta, varsinkin jos on kysymys vakavasta rikoksesta jotakin heikkoa ihmistä kohtaan, esimerkiksi lasta kohtaan, niin ei siinä ole kyllä silloin selittelemistä, koska eihän se vaadi ihmeitä, vaan ainoastaan että ottaa puhelimen käteen (jos ei voi lähteä fyysisesti liikkeelle) ja kysyy numerotiedustelusta paikallisen poliisin numeron ja soittaa siihen.

        Jos on letkuissa sairaalassa tai vastaavassa pahassa tilanteessa, niin on tietenkin ymmärrettävää ettei siinä pysty välttämättä heti soittamaan poliisille, eikä ehkä hoksaakaan, eikä jaksakaan. Ja sekin on ymmärrettävää jos sen rikosasian sellaisessa tilanteessa unohtaa vahingossa, jos niin käy.

        Mutta silloinkin jos se rikoksasia tulee myöhemmin taas uudestaan mieleen, niin kyllä siinä on silloin myös rippi-isällä taas vastuu siitä että varmistaa onko se rikosasia hoidettu poliisien tutkittavaksi, suoraan poliisilta kysymällä ja seuraamalla että tutkinta aloitetaan tai on aloitettu. Täytyy ottaa poliisille soittamisen (tai poliisitoimistossa käymisen) jälkeen yhteyttä myös rikoksen uhriin ja kysyä rikoksen uhrilta että onko se rikosasia viety poliisille, ja jos ei ole niin kehoittaa myös rikoksen uhria ilmoittamaan rikokset poliisille(jos hän kykenee).

        Jos rikoksen uhri on vielä alaikäinen tai on joutunut traumatisoivan rikoksen kohteeksi, niin ei voida vaatia että rikoksen uhri itse olisi kykenevä tekemään rikoksista ilmoitusta poliisille. Siinä tapauksessa jokaisen rikoksesta tietävän velvollisuus on ilmoittaa rikos/rikokset viivyttelemättä poliisille, vaikka rikoksen uhri jopa kieltäisi. Rikollinen tai jotkut muut henkilöt ovat näet saattaneet manipuloida, painostaa tai jopa uhkailla (fyysisesti, henkisesti tai hengellisesti) rikoksen uhria, että tämä ei veisi asiaa poliisille.

        Vakavien rikosten kohdalla tulee aina kaikista muista seikoista välittämättä ilmoittaa rikokset poliisille, jokaisen joka saa rikoksesta tietää (mm kaikki lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset ovat tällaisia). Pyhähenki neuvoo ilmoittamaan pedofiliarikokset poliisille aina silloinkin, vaikka laki ei siihen velvoittaisikaan, koska niin meidän jokaisen tulee puolustaa sorrettua (terveen omantunnon ja Raamatun perusteella).

        Jes. 1:17
        Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa. [2. Moos. 22:21 ]

      • Olavi-lepäämääN

        Olavi Voittosen kädet ovat veressä! Ja se veri ei ole jeesuksen verta! Vaan viattomien lasten!

        Miettikää ja toimikaa. Vielä kun kerkeätte. Tyrmän ovet käyvät pian jälleen! Valitkaa tienne!

        www.eroakirkosta.fi

      • Väärää oppia levität

        "KRISTUKSEN KIRKKOLAKI"
        "Jos rikollinen"
        "Jos rikollinen"
        "tulisi siinä tapauksessa kertoa asia koko maailmanlaajuiselle seurakunnalle"
        "Jos rikollinen ei suostu seurakunnan edessä"

        Mitä soopaa sinä armonoppilas väännät tällä palstalla?

        Kristuksen kirkolaki on Matteuksen 18:ssa luvussa ja se kuuluu näin:
        "jos veljesi rikkoo sinua vastaan"

        Sinä armonoppilas olet muuttanut koko tekstisi RIKOLLISESTA puhuvaksi ja sitten laadit erilaisia temppuja ja sääntöjä niistä selviytymiseen.

        Kirjoitat edelleen:
        "OMA RAAMATTUUN PERUSTUVA NÄKEMYKSENI
        "Mutta jos joku kertoo "ripissä" rikoksen, eikä halua sitä rikosta kerrottavan poliisille, niin silloin kysymyksessä ei ole oikea rippi"

        Puhut Raamatuun perustuvasta näkemyksestäsi ja siinä ei ole Raamatullisuutta pätkääkään! Hännisen pohdinta ripin olemuksesta ei ole Raamatussa. Ymmärrätkö, et voi Hännisen omia pohdintoja opettaa täällä Raamattuun perutuvina näkemyksinä! Hänninen pohti asiaa oikein, mutta sinä esitä ne pohdinnat Raamatullisina tällä palstalla ja omalla värilläsi lisättynä!

      • Väärää oppia levität kirjoitti:

        Siinä Kristuksen kirkkolaissahan ei määritellä että minkäkaltaisesta synnistä tulisi olla kysymys, jotta asiaa tulisi hoitaa Kristuksen kirkkolain mukaisesti(älä sekoita maalliseen kirkkolakiin). Aina siis tulee totella tuota Herran Jeesuksen Kristuksen antamaa määräystä jos huomaamme tai epäilemme uskonveljemme ("jota veljeksi kutsutaan") tehneen mitä tahansa jotakin määriteltävissä olevaa syntiä. Tuollaista syntiä ovat kaikenlaiset synnit, siis myös sellainen synti että viivytellän rikoksen poliisille ilmoittamista. [Kristuksen kirkkolaki: Matt. 18:15...17; 3. Moos. 19:17; Luuk. 17:3; 1. Tim. 5:20]

        Matt. 18:
        "15 "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. [3. Moos. 19:17; Sir. 19:13-17; Luuk. 17:3; Gal. 6:1; Jaak. 5:19,20]
        16 Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä 'jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla'. [5. Moos. 19:15 ; Joh. 8:17; 2. Kor. 13:1; Hepr. 10:28]
        17 Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. [1. Tim. 5:19,20 | Room. 16:17; 1. Kor. 5:9-13]
        18 Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu. [Matt. 16:19 ]"

        Vaikka lakikaan ei kyseistä rikosta velvoittaisi ilmoittamaan poliisille, niin terve omatunto ("yhteistunto" opettaa siihen, vaikka henkilökohtainen tunto olisi kieroutunut ja neuvoisi muuta) ja Pyhä Raamattu opettavat kuitenkin ilmoittamaan rikoksen aina poliisille, jos rikoksessa on rikottu yhteiskunnan lakeja vastaan, ainakin jos on kysymyksessä jokin vakava rikos. Mm kaikki lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset ovat aina niin vakavia, koska ne täytyy aina ilmoittaa poliisille "sorretun puolustamiseksi".

        Jes. 1:17
        Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa. [2. Moos. 22:21 ]

        Joka ei tottele Jumalan sanaa ja elää sellaisen tottelemattomuuden luvallisuudessa, niin hän joutuu lain alle ja Jumalan sanan tuomion alle. Synninluvallisuudessa on mahdotonta tehdä matkaa elävän uskon kantajana. Kun tekee vilpittömän parannuksen niin armo opettaa ihmistä niin että hän luopuu heti vapaaehtoisesti kaikesta synninluvallisuudesta. Armo tulee siis ensin, mutta myös totuus seuraa aina todellista armoa, joka vilpittömässä parannuksessa saadaan vastaanottaa. Jos vilpillisyyden tai muun synnin luvallisuudessa eletään, niin se on sen merkki että Kristuksen armokin on poistunut sydämeltä, sillä ei Kristuksen armo voi ikinä olla ilman vaikutusta totuuden kuuliaisuuteen ja vilpittömyyteen.

        Meidän tulee elää avoimina kirjeinä, eikä valheella ja petoksella turmella Jumalan sanaa ja evankeliumia. Pimeyden työt eivät kanna hedelmää. Älkää siis ikinä suostuko osallisiksi mihinkään sellaiseen, ettette tulisi peräti saastutetuksi, vaan tuokaa ne päivän valoon eli pois salailulta. Olkaamme päivän lapset, eikä salakähmäisyyden.

        2. Kor. 4:2
        Olemme hylänneet kaiken salakähmäisen, emme toimi petollisesti emmekä vääristele Jumalan sanaa, vaan tuomme esiin totuuden ja toivomme, että jokainen omassatunnossaan arvioi meidät Jumalan edessä. [2. Kor. 5:11; 1. Tess. 2:4]

        Room. 13:4
        Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen.

        2. Kor. 4:2
        Vaan vältämme salaiset häpiät ja emme vaella kavaluudella, emmekä petoksella Jumalan sanaa turmele, vaan me ilmoitamme totuuden ja meitämme julkisesti kaikkein ihmisten omaatuntoa kohtaan Jumalan edessä osoitamme.

        Ef. 5:11
        Älkää osallistuko pimeyden töihin: ne eivät kanna hedelmää. Tuokaa ne päivänvaloon. [Matt. 18:15; Room. 13:12; 2. Kor. 6:14]

        Room. 13:1
        Jokainen olkoon esivallalle, jolla valta on, alamainen; sillä ei esivalta ole muutoin kuin Jumalalta: ne vallat, jotka ovat, Jumalalta ne säädetyt ovat.

        Jaak. 3:17
        Mutta ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä.

        >>Siinä Kristuksen kirkkolaissahan ei määritellä että minkäkaltaisesta synnistä tulisi olla kysymys, jotta >jos huomaamme tai epäilemme uskonveljemme>Pyhä Raamattu opettavat kuitenkin ilmoittamaan rikoksen aina poliisille> Mm kaikki lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset ovat aina niin vakavia, koska ne täytyy aina ilmoittaa poliisille "sorretun puolustamiseksi".>Kun tekee vilpittömän parannuksen

        Sinä hyväksyt Matt. 18:15:sta vain mieleisesi käännökset.

        Kuitenkin muissa Raamatun kohdissa vahvistetaan asia niin että näemme sinun olevan väärässä käännöksestä riippumatta:

        1. Tim. 5:20
        Nuhtele syntiä tekeviä kaikkien kuullen, jotta muutkin pelkäisivät. [5. Moos. 17:13, 5. Moos. 19:20; Gal. 2:14]

        Luuk. 17:3
        Pitäkää varanne! "Jos veljesi tekee väärin, nuhtele häntä, ja jos hän sitten katuu, anna hänelle anteeksi. [Matt. 18:15 ]

        3. Moos. 19:17 "Älä paheksu lähimmäistäsi vain ajatuksissasi, vaan nuhtele häntä avoimesti; muuten joudut osalliseksi hänen syyllisyydestään. [Sir. 19:13-17; Matt. 18:15; Luuk. 17:3]

        Noissa yllä lainaamissani Raamatun kohdissa ei missään puhuta (vain) veljien välisistä vääryyden teoista, vaan nimenomaan niissä puhutaan kaikista synneistä, riippumatta vääryyden muodosta tai kohteesta.

        Ainoastaan Matt. 18:15:sta on mainitsemasi kaltaisia harhaanjohtavia käännöksiä(Noissa kolmessa yleisimmässä suomenkielisissä raamatun käännöksissä kahdessa niistä). Sitäpaitsi tehdessämme mitä syntiä tahansa, me rikomme veljiämme vastaan aiheuttamalla pahennusta, joten siksi nekin virheelliset käännökset ohjaavat Kristuksen kirkkolain käyttämiseen kaikenlaisista synneistä, riippumatta tekojen kohteesta.

        Matt. 18:15 "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. [3. Moos. 19:17; Sir. 19:13-17; Luuk. 17:3; Gal. 6:1; Jaak. 5:19,20]

        Jumalan Pyhä Sana osoittaa sinut siis valehtelijaksi ja vääräksi opettajaksi.

        Ef. 4:14 Ettemme silleen lapset olisi, jotka horjuisimme ja kaikkinaisilta opetuksen tuulilta vieteltäisiin, ihmisten koiruuden ja kavaluuden kautta, jolla he meitä käyvät ympäri, saadaksensa pettää;

        1. Kor. 14:20
        Rakkaat veljet, älkäät olko lapset taidossa; vaan olkaat lapset pahuudessa, mutta olkaat taidossa täydelliset.

        Tehdessämme mitä syntiä tahansa, me rikomme veljiämme vastaan jos aiheutamme synnillämme hänelle pahennusta.

        Matt. 18:
        6 Mutta joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi hänen olis, että myllyn kivi ripustettaisiin hänen kaulaansa, ja hän upotettaisiin meren syvyyteen.
        7 Voi maailmaa pahennusten tähden, sillä pahennukset kumminkin tulevat! Voi kuitenkin sitä ihmistä, jonka kautta pahennus tulee!

        Fil. 1:10
        Että te koettelisitte, mikä paras olis, ja olisitte vilpittömät, ei kellenkään pahennukseksi Kristuksen päivään asti,

      • Väärää oppia levität
        armonoppilas kirjoitti:

        Sinä hyväksyt Matt. 18:15:sta vain mieleisesi käännökset.

        Kuitenkin muissa Raamatun kohdissa vahvistetaan asia niin että näemme sinun olevan väärässä käännöksestä riippumatta:

        1. Tim. 5:20
        Nuhtele syntiä tekeviä kaikkien kuullen, jotta muutkin pelkäisivät. [5. Moos. 17:13, 5. Moos. 19:20; Gal. 2:14]

        Luuk. 17:3
        Pitäkää varanne! "Jos veljesi tekee väärin, nuhtele häntä, ja jos hän sitten katuu, anna hänelle anteeksi. [Matt. 18:15 ]

        3. Moos. 19:17 "Älä paheksu lähimmäistäsi vain ajatuksissasi, vaan nuhtele häntä avoimesti; muuten joudut osalliseksi hänen syyllisyydestään. [Sir. 19:13-17; Matt. 18:15; Luuk. 17:3]

        Noissa yllä lainaamissani Raamatun kohdissa ei missään puhuta (vain) veljien välisistä vääryyden teoista, vaan nimenomaan niissä puhutaan kaikista synneistä, riippumatta vääryyden muodosta tai kohteesta.

        Ainoastaan Matt. 18:15:sta on mainitsemasi kaltaisia harhaanjohtavia käännöksiä(Noissa kolmessa yleisimmässä suomenkielisissä raamatun käännöksissä kahdessa niistä). Sitäpaitsi tehdessämme mitä syntiä tahansa, me rikomme veljiämme vastaan aiheuttamalla pahennusta, joten siksi nekin virheelliset käännökset ohjaavat Kristuksen kirkkolain käyttämiseen kaikenlaisista synneistä, riippumatta tekojen kohteesta.

        Matt. 18:15 "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. [3. Moos. 19:17; Sir. 19:13-17; Luuk. 17:3; Gal. 6:1; Jaak. 5:19,20]

        Jumalan Pyhä Sana osoittaa sinut siis valehtelijaksi ja vääräksi opettajaksi.

        Ef. 4:14 Ettemme silleen lapset olisi, jotka horjuisimme ja kaikkinaisilta opetuksen tuulilta vieteltäisiin, ihmisten koiruuden ja kavaluuden kautta, jolla he meitä käyvät ympäri, saadaksensa pettää;

        1. Kor. 14:20
        Rakkaat veljet, älkäät olko lapset taidossa; vaan olkaat lapset pahuudessa, mutta olkaat taidossa täydelliset.

        >>Noissa yllä lainaamissani Raamatun kohdissa ei missään puhuta (vain) veljien välisistä vääryyden teoista, vaan>Jos veljesiÄlä paheksu lähimmäistäsiveljesi < ja >lähimmäistäsi>Ainoastaan Matt. 18:15:sta on mainitsemasi kaltaisia harhaanjohtavia käännöksiä>Jumalan Pyhä Sana osoittaa sinut siis valehtelijaksi ja vääräksi opettajaksi.

      • höpsis....
        Väärää oppia levität kirjoitti:

        "KRISTUKSEN KIRKKOLAKI"
        "Jos rikollinen"
        "Jos rikollinen"
        "tulisi siinä tapauksessa kertoa asia koko maailmanlaajuiselle seurakunnalle"
        "Jos rikollinen ei suostu seurakunnan edessä"

        Mitä soopaa sinä armonoppilas väännät tällä palstalla?

        Kristuksen kirkolaki on Matteuksen 18:ssa luvussa ja se kuuluu näin:
        "jos veljesi rikkoo sinua vastaan"

        Sinä armonoppilas olet muuttanut koko tekstisi RIKOLLISESTA puhuvaksi ja sitten laadit erilaisia temppuja ja sääntöjä niistä selviytymiseen.

        Kirjoitat edelleen:
        "OMA RAAMATTUUN PERUSTUVA NÄKEMYKSENI
        "Mutta jos joku kertoo "ripissä" rikoksen, eikä halua sitä rikosta kerrottavan poliisille, niin silloin kysymyksessä ei ole oikea rippi"

        Puhut Raamatuun perustuvasta näkemyksestäsi ja siinä ei ole Raamatullisuutta pätkääkään! Hännisen pohdinta ripin olemuksesta ei ole Raamatussa. Ymmärrätkö, et voi Hännisen omia pohdintoja opettaa täällä Raamattuun perutuvina näkemyksinä! Hänninen pohti asiaa oikein, mutta sinä esitä ne pohdinnat Raamatullisina tällä palstalla ja omalla värilläsi lisättynä!

        Väärää ole olemassakaan. Olette molemmat oikeassa. Jokainen sana on teidän oman mielenne tuote, ja silloin se on oikea, koska sinä yksin edustat omaa mieltäsi. Ymmärrätkö?

      • armonoppilas
        Väärää oppia levität kirjoitti:

        >>Noissa yllä lainaamissani Raamatun kohdissa ei missään puhuta (vain) veljien välisistä vääryyden teoista, vaan>Jos veljesiÄlä paheksu lähimmäistäsiveljesi < ja >lähimmäistäsi>Ainoastaan Matt. 18:15:sta on mainitsemasi kaltaisia harhaanjohtavia käännöksiä>Jumalan Pyhä Sana osoittaa sinut siis valehtelijaksi ja vääräksi opettajaksi.

        Sinun Raamatuntulkintasi eivät perustuneet minkäänlaiseen oikeaan logiikkaan, joten en viitsi kommentoida enempää tuota viestiäsi.

        Kehoitan sinua ettet yrittäisikään selitellä tai valehdella silloin kun olet jo itsekin huomannut olleesi väärässä Raamatun vastaisessa opissa.

        Nöyrry parannukseen harhaopeistasi.

      • Väärää oppia levität
        armonoppilas kirjoitti:

        Sinun Raamatuntulkintasi eivät perustuneet minkäänlaiseen oikeaan logiikkaan, joten en viitsi kommentoida enempää tuota viestiäsi.

        Kehoitan sinua ettet yrittäisikään selitellä tai valehdella silloin kun olet jo itsekin huomannut olleesi väärässä Raamatun vastaisessa opissa.

        Nöyrry parannukseen harhaopeistasi.

        Jaha, sinulla paloi pinna, kun en uusia raamatunkäännöksiäsi hyväksy.
        Käsitykseni mukaan et ole vl. Lainaat paljon tekstiä Raamatusta ja pyrit harhauttamaan lukijaaa tuomalla oman tulkinnan jostain asiasta, joka ei liity lainaamasi Raamatunkohtaan. Jo aloituksessa näkyy, miten tärkeä halu sinulla on tuoda esille oma opetus, jolle ei löydy pohjaa tai perustelua Raamatusta.

        Kirjoituksesi on laadittu maailmaa mielisteleväksi ja haluaisit iskeä Jumalan Sanan miekan kiveen.

        Mutta armonoppilas, sinullakin on vielä mahdollisuus saada omat syntisi anteeksi ja samalla säästyt Raamatun uuelleenkirjoittamiselta. Silloin silmäsi avautuvat näkemään, miten jumalan valtakunnassa vanhemmat tahtovat hoitaa lapsensa niin kuin taivaan kallista taimenta, Jeesuksen silmäterää hoivataan puhdistetaan ja kasvatetan ja kasvetaan lasten kanssa.

        Tämän maailman lakivanhurskaus tahtoisi uuvuttaa jokaisen armoa ja anteeksiantamusta julistavan ja julistusta kaipaavan matkamiehen.

    • Ammattirippi

      >>>>rippisalaisuus ei ole ikinä voimassa poliisille ja muille mahdollisille uhrin auttajille/suojelijoille kertomisen osalta.

      • Poliisilla tarkoitin tuossa sitä henkilöä jolle yhteiskunnan lakeja vastaan tehty rikos kerrotaan.

        Kenelle yhteiskunnan lakeja vastaan tehty rikos pitäisi mielestäsi kertoa ellei poliisille? Tietenkin rikoksista tulee aina keskustella myös rikoksen uhrin kanssa (jos se on mahdollista, eli jos rikoksen uhri ei ole ihan pieni vauva tms), ja ohjattava rikoksen uhri psyykkisen ja lääketieteellisen avun piiriin, sekä tuettava rikoksen uhria oikeusprosessissa ja mahdollisista traumoista ja vammoista toipumisessa. Semmoinen asia/teko ei voi olla ripittäytyjän yksityisasia/salaisuus, joka on kohdistunut vääryytenä tai rikoksena toiseen ihmiseen. Kyllä se asia kuuluu silloin myös teon kohteeksi joutuneelle, ilman että häneltä salattaisiin mitään asiaan liittyvää.

        Raamattu kieltää vain sellaisen asioista puhumisen, joka ei kuulu mitenkään sille henkilölle jolle siitä puhutaa. Toisin sanoen Raamattu kieltää salaisten yksityisasioiden kertomisen asiaan kuulumattomille tahoille. Semmoinen teko ei ole teon tekijän yksityissalaisuus, joka on kohdistunut toiseen ihmiseen tai yhteiskunnan sellaisiin lakeihin, jotka eivät ole Raamatun vastaisia.

        Room. 13:1
        Jokainen olkoon esivallalle, jolla valta on, alamainen; sillä ei esivalta ole muutoin kuin Jumalalta: ne vallat, jotka ovat, Jumalalta ne säädetyt ovat.

        Ap. t. 5:29
        Tähän Pietari ja muut apostolit vastasivat: "Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. [Dan. 6:7-11; Ap. t. 4:19]

        Raamatussa ei ensinnäkään puhuta mitään rippisalaisuudesta. Siksikin rippisalaisuutta ei saa käyttää verukkeena Raamatun vastaiselle menettelylle. Raamatun vastaista on sellainen menettely, että ei puolusta sorrettua.

        Jes. 1:17
        Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa. [2. Moos. 22:21 ]

        Uskallatko sinä opettaa Raamatun vastaista ja Raamattuun perustumatonta valheoppia?? Sinullekin annetaan kaikki Jumalan valtakunnasta anteeksi, jos vain nöyrryt parannuksen askelille ja hylkäät Raamatun vastaiset valheopit. Tämä valtakunta on armon ja anteeksiantamuksen valtakunta! Armo opettaa totuuden kuuliaisuuteen ja hylkäämään kaiken vilpin ja väärän opin.

      • armonoppilas kirjoitti:

        Poliisilla tarkoitin tuossa sitä henkilöä jolle yhteiskunnan lakeja vastaan tehty rikos kerrotaan.

        "Tietenkin rikoksista tulee aina keskustella myös rikoksen uhrin kanssa (jos se on mahdollista, eli jos rikoksen uhri ei ole ihan pieni vauva tms), ja ohjattava rikoksen uhri psyykkisen ja lääketieteellisen avun piiriin, sekä tuettava rikoksen uhria oikeusprosessissa (ensimmäiseksi ilmoitetaan rikos poliisille) ja mahdollisista traumoista ja vammoista toipumisessa."

        Asia on siis juuri niin kuin rakas veljemme Tapani Kirsilä Kalevassa sanoi, että rikosten uhrit tulee ohjata "monitahoisen avun piiriin".

        Kun Pyhä Henki opettaa, niin Pyhä Henki opettaa aina samalla tavalla.

        Paha Henki opettaa eri tavalla kuin Pyhä Henki. Niin myös ihmisen lihan puhe eli "astian maku" opettaa eri tavalla kuin Pyhä Henki.

        Oho kirjoitin vahingossa pahan hengen isolla. Anteeksi kirjoitusvirhe.

    • Jokainen, joka kokee tulleensa rikosen uhriksi, pitää ilmoittaa siitä suoraan poliisille. Numero on 112.

      • armotonoppilas

        Kannattaisi pyhäkoulussa jakaa tarrojen sijasta jokaiselle lapselle lasten valvojan ja poliisin numerot tai peräti laittaa kännykkään valmiiksi:)

      • Juuri niin lappix.

        Kuitenkaan emme voi vaatia että pienet lapset tai syvästi traumatisoituneet tai juuri rikosten uhriksi joutuneina järkkyneessä tilassa, tai uhkaillut tai manipuloidut jne kykenisivät tai uskaltaisivat tai ymmärtäisivät itse käydä kertomassa heihin kohdistuneet rikokset poliisille. Siksikin heillä on ERITTÄIN suuri vastuu rikoksen poliisille ilmoittamiseksi, joille rikosten uhrit rikoksista kertovat, tai jotka saavat rikoksesta tiedon tai epäilyn(kohtalaisen syyn epäillä rikosta) millä tahansa tavalla.

        Jes. 1:17
        Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa. [2. Moos. 22:21 ]

        Hes. 16:49
        Sinun sisaresi Sodoman synti oli julkea itsekkyys. Hän vietti tyttärineen yltäkylläistä ja huoletonta elämää, mutta kurjalle ja köyhälle hän ei avannut kättään.

        Tuollainen huolettomuus että ei välitetty auttaa sorrettuja, on juuri sitä hempeyden eli pehmeyden eli välinpitämättömyyden syntiä, joka on Sodoman synti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1203
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1146
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1114
    Aihe