Synnin hallintavalta ja tehovoima on eliminoitu

1 Moos 3:15 sisältää substantiivin ROSH.
Se ilmaisee korkeinta asemaa, ensimmäistä sijaa,
siis aina jonkin asian hallitsevaa elementtiä, valtiasta/ruhtinasta.
Ja niin sillä ilmaistaan myös ruumiin hallitseva elin eli PÄÄ.
Mutta tuo sana tarkoittaa myös MYRKKYÄ.

ROSH =
1. PÄÄ
2. MYRKKY

Jumalan antama lupaus (1 Moos 3:15) toteutui Golgatalla.
Jeesuksen kantapää murskattiin,
mutta samalla murskattiin paholaisen PÄÄ eli valta.
Mutta ei pelkästään sen valta.
Myös sen voima ja teho, eli synnin MYRKKY.

Golgatalla paholainen iski myrkkynsä Jeesukseen.
"Hänet tehtiin synniksi." Ja Hän kuoli tuon synnin kera.
Ja niin Raamattu sanoo: "Sillä minkä Hän kuoli,
sen Hän kertakaikkiaan kuoli pois synnistä."

Tuo totuus, että Jeesus yhdellä kertaa kertakaikkiaan kuoli pois synnistä,
oli Paavalin vastaus siihen, pitäisikö meidän tehdä syntiä,
että armo suureksi tulisi. Pois se.
"Kuinka me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, vielä eläisimme siinä."

Milloin me kuolimme pois synnistä.
"Yksi on kuollut kaikkien puolesta, siispä kaikki ovat kuolleet."
Eli kun Jeesus kuoli, niin mekin kuolimme synnille.
"Pitäkää siis totena, että olette synnille kuolleita,
mutta Jumalalle eläviä Kristuksessa Jeesuksessa."

Kun me nostamme katseemme puuhun ripustettuun pronssikäärmeeseen,
siis synnittömään, joka meidän tähtemme tehtiin synniksi,
niin tapahtuu ihme. Meidät siirretään kuolemasta Elämään.
Synnin myrkky menettää otteensa meistä.

Jeesus oli ottanut päälleen kaikki meidän pahat tekomme.
Ja Hän vei ne ristille. Ja kärsi niistä aiheutuvat tuomion.
Meidän velkamme on maksettu. Tuomiomme on kärsitty.

Mutta. Ei siinä kaikki. Myös isäntämme on vaihtunut.
Emme ole enää synnin orjia. Me olemme kuolleita synnille.
Synnillä ei ole enää valtaa meihin.

Eli. Paitsi, että me olemme yhdessä Hänen kanssaan kuolleet
ja haudatut, niin me olemme myös
yhdessä Hänen kanssaan herätetyt
ja nousseet ylös.
Vieläpä yhdessä Hänen kanssaan asetettu istumaan taivaallisiin (Ef 2).

Istu! Ole hyvä. Kun olet oppinut istumaan tässä asemassasi,
niin voit olla Isännällesi hyödyllinen palvelija.
Ja Hän voi lähettää sinut tekemään sinulle varattuja palvelustehtäviä.
Sillä, kun olet oppinut istumaan ja lepäämään Kristuksessa,
niin silloin sinun ei enää tarvitse taistella itsesi kanssa.
Sinä olet kuollut synnille,
mutta Jumalalle elävä Kristuksessa Jeesuksessa.

4

229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Avauksesi otsikossa on karkea virhe, jolla yrität (tahallaanko?) johtaa ihmissieluja harhaan, pois Kristuksen evankeliumin totuudesta.

      Apostoli Pietari palauttakoon sinut kalamos maan pinnalle:
      "Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä." 1.Piet.5:8

      Ja apostoli Paavali jatkakoon sinun elvyttämistäsi totuuteen:
      "Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.
      Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
      Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä." Ef.6:11-13.

      Olet tehnyt samansisältöisen aloituksen 30.4.2012 klo 08:50.
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10622439#comment-0

      New Age -painotteinen irrottelu totuudesta leimasi sinun kannanottojasi tuolloisessa keskustelussa. Oletko palaamassa nyt Sanan Totuuteen? Sitä toivon, sydämestäni.

      • Olen todella pahoillani, jos sinun kohdallasi on niin,
        että synnin hallintavalta ei ole murtunut,
        että Jumalan Valtakunta eli Jumalan hallitusvalta
        ei vielä ulotu sinun sisimpääsi.

        Ja olen erittäin pahoillani,
        jos edelleen olet tuon myrkyn tähden kuoleman tilassa.
        Siis jos tuo myrkky ei ole vielä menettänyt tehovoimaansa sinussa.
        Sinun on siinä tapauksessa korkea aika nostaa katseesi Häneen,
        pronssikäärmeeseen, joka ripustettiin puuhun,
        ja sinut siirretään kuolemasta Elämään.

        (4 Moos 21:8-9) (Joh 3:14-15)


    • Raamatun sana, evankeliumin totuus, ei mukaudu kalamoksen otsikoihin. Tämän maailman ruhtinaan, per'keleen riehuminen ei ole ohi. Sen tietää jokainen totuutta rakastava uskova.

      8 "Olkaat raittiit, valvokaat; sillä teidän vihollisenne per'kele käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, ja etsii, kenen hän nielis.

      8 Seid nüchtern und wachet; denn euer Widersacher, der Teufel, geht umher wie ein brüllender Löwe und sucht, welchen er verschlinge.

      8 Be sober, be vigilant; because your adversary the devil, as a roaring lion, walketh about, seeking whom he may devour:"

      • Jospa oppisit lukemaan enemmän kuin vain yhden jakeen.
        Mistä kärsimyksistä Pietari kirjoittaa:

        1. Vanhimpia teidän joukossanne minä siis kehoitan, minä, joka myös olen vanhin ja KRISTUKSEN KÄRSIMYSTEN todistaja ja osallinen myös siihen kirkkauteen, joka vastedes on ilmestyvä:
        2. kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta,
        3. ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina,
        4. niin te, ylipaimenen ilmestyessä, saatte kirkkauden kuihtumattoman seppeleen.
        5. Samoin te, nuoremmat, olkaa vanhemmille alamaiset ja pukeutukaa kaikki keskinäiseen nöyryyteen, sillä "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon."
        6. Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi,
        7. ja "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen."
        8. Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.
        9. Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat KÄRSIMYKSET täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää.
        10. Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa KÄRSITTYÄNNE, hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava.
        11. Hänen olkoon valta aina ja iankaikkisesti! Amen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      83
      13196
    2. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      17
      11673
    3. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      51
      4603
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      4317
    5. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      16
      4242
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      36
      4050
    7. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      57
      3939
    8. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      43
      3778
    9. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      61
      3519
    10. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      3185
    Aihe