Tänään iltapäivällä julkistetaan uudistettu 5 euron euroseteli. Kaikki setelit uudistetaan vähitellen. Ulkoasu ja kuvien symbolit muuttuvat.
http://www.uudet-eurosetelit.eu/Eurosetelit/7-1-euroseteliae/UUSI-5-EURON-SETELI/UUSI-5-EURON-SETELI
Uuteen 5 euron seteliin on otettu keskeiseksi aiheistoksi eurooppalaisen menestysvaltion Kreikan tarustoa. Kreikkalainen mytologia kuvineen on keskeisenä teemana useissa uusissa euroseteleissä.
Useat Kreikan mytologian kuva-aiheista, kuten pöllö, kolmio, liehuvaviittainen naisjumalatar jne. ovat myös Uuden Maailmanjärjestyksen (UMJ) keskeisiä symboleita.
Tuleva Eurosetelistö vannoo sen nimeen, että Kreikka pysyy ja tullaan pitämään Eurossa, vaikka väkisin. Yksikään ei saa päästä pakoon!
Uusi setelistö salaisine symboleineen pöyhkeästi julistaa pienen euroeliitin käsiin keskitettyä rahan ja sotilasmahdin valtaa. Setelit kertovat Uuden Maailmanjärjestyksen aikakauden alkamisesta Euroopassa.
Uusissa Euroseteleissä tuodaan UMJ:n symbolit
8
194
Vastaukset
- Teräspiiska opettaa
> Yksikään ei saa päästä pakoon!
Näyttäisi että nimenomaan Kreikan osalta tämä valtiollisen karkaamisen esto on varmistettu myös sisäisin vahvistuksin.
Mitenkään muuten ei voi järkeillä miksi ostettiin noin järjettömät määrät, useita satoja vanhanaikaisia panssarivaunuja. Mahdollisesti mellakoivat kansalaiset ja EU-eroamista vaativat pannaan kuriin vaikka asevoimin. - Symboliikka
Vapaamuurarien ja NWO:n suosima Pöllökuva tosiaan on Kreikan nykyisissäkin kolikoissa vahvasti esillä. http://img0.etsystatic.com/000/0/5900727/il_570xN.172660984.jpg
Aika selvää on että Goldman Sachs pankki käytti Kreikan valtiota suunnitelmansa vipuvartena, jolla nykyinen Euroopan sekasorto on saatu aikaan.
Syntynyt Eurokriisi, kaaos ja Punaisen Ristin raportoima nälänhätä Euiroopassa taas esitetään perusteluna sille miksi nopea EU-Liittovaltiokehitys on nyt vietävä vauhdilla eteenpäin. - Ei onneksi ruskeeta
Uusiin seteleihin työnnetään painokoneissa kosolti lisää keltaista väriä, koetetaan näämmä saada jotakin väriä ja eloa Eurotalouteen.
http://www.uudet-eurosetelit.eu/Eurosetelit/Vertaile/Vertaile-uutta-ja-vanhaa-5-euron-seteliae/Limittaein/(cur_bn)/171
Pissan värihän tuosta tulee mieleen ja ku-sessa euroalue onkin. Jo nyt korviansa myöten veloissa ja lisää velkaantuu kaikki maat koko ajan. - Pari pyramidia heti
Vanhassa 5 euron setelissä keltainen tähtikuvio kiersi kuvan pylväskaaren edustalla ilman sen kummempaa sijoittelua.
Uudessa 5 euron setelissä vapaamuurarien pikkuinen pyramidikuvio on nostettu keskeiselle, korkeimmalle paikalle pylväskaaren alle. Keltaisisten tähtien sakaroista muodostuu kaksikin erillistä pikkuista pyramidia. Ne on asemoitu sijoittumaan juuri pylväskaaren portaille.
Samanlaisia Vapaamuurarien pyramidikuvioita ja "kaikki näkevä silmä" kuvioita on myös US-dollarin seteleissä.
http://en.wikipedia.org/wiki/File:US_one_dollar_bill,_reverse,_series_2009.jpg
Todennäköisesti uusista Euroseteleistä löytyy näitä samoja salamerkkejä lisääkin, kun varsinaisia seteleitä lasketaan liikkeelle toukokuulla. Silloin saadaan tarkempia kuvia ja yksityiskohtia seteleistä.- MMMEDIAAAA...
[url]http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013060417110543_uu.shtml[/url]
[url]http://keskustelu.suomi24.fi/node/11634327[/url]
[url]http://keskustelu.suomi24.fi/node/11511921[/url]
[url]http://www.vauva.fi/keskustelu/1723305/ketju/tiesitteko_etta_saul_schubakin_isa_on[/url]
[url]http://www.adressit.com/vaadin_jyrki_kataisen_erottamista[/url]
[url]http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/forumdisplay.php?f=332[/url]
[url]http://keskustelu.suomi24.fi/node/6553761[/url]
[url]http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=943412[/url]
[url]http://keskustelu.suomi24.fi/node/11053257[/url]
[url]http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=921273[/url]
[url]http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=941289[/url]
[url]http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=938675[/url]
[url]http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=933107[/url]
[url]http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=928650[/url]
[url]http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=943643[/url]
[url]http://keskustelu.suomi24.fi/node/10440005[/url]
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=858492
[url]http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=943599[/url]
[url]http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=14111761[/url]
[url]http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=14111867[/url]
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?t=888947
- hullujen hommaa
Tässä taas näette kuinka vaikutusvaltainen ja voimakas taho teitä vastassa on. Kannattaa lopettaa tuo turha vastaan pyristeleminen, unohtaa asia ja ajatella positiivisia asioita, kuten suurin osa ajattelevista kansalaisista tajuaa tehdä.
Kaikki on ihan hyvin, ja jos joskus tulee tilanne, että ei ole niin saatte tiedon siitä median kautta, eikä teidän tarvitse vaivata päätänne paranoidisilla luuloilla. - Minun motto
Vähän niinkuin lampaat tai joulupossut karsinoissansa. On vaan iloinen ja tyytyväinen, vaikka välillä ihmettelee seinän takana kuuluvia kosahduksia ja sitä että minnekä niitä kaverita oikein katoilee.
Mutta ehkä ne on saanut hyviä EU-virkoja. Tai ovat ainakin jossakin muussa hyvässä paikassa.
Kannattaa olla iloisella ja huolettomalla mielellä vaan, eikä ajatella mitään tällaisia asioita. Kyllä ne tosiaan tulee sitten ilmoittamaan, jos jotakin kohta tapahtuu. - MiljardiOnPieniRaha
"Setelit kertovat Uuden Maailmanjärjestyksen aikakauden alkamisesta Euroopassa.":
https://www.youtube.com/watch?v=eB52xyaY4kk
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata1062972Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f2141827- 1361802
Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois491671Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla
Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v641322- 931122
Juhannusterveiset kaivatulle
Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻841108- 581087
- 591077
- 67932