Lähetystyö ikärajan muutoksen seurauksia...

Muutamissa tällä palstalla olevissa kirjoituksissa valitetaan, että MAP-kirkon jäsenet eivät tiedä mihin heidän kymmennys rahat menee.
No ainakin minä tiedän mihin minun kymmennys lahjoitukseni menee.

Lähetystyö ikärajan muutoksen myötä MAP-kirkko suunnittelee 58 uuden lähetyskentän avaamista maailman lajuisesti. Siinä minunkin kymmennys lahjoitukset menevät parhaaseen mahdolliseen käyttöön : Jeesuksen Kristuksen evankeliumin eteenpäin viemiseen.

I love it!!!

Terveisin Sivusta seuraava
174209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 174

Vanhimmat

Kaksoiskieltä jälleen. Osa kymmenyksistäsi menee siis Smithin opin levittämiseen, mutta muista myös, että osa menee Monsonin ja muiden johtohenkilöiden huikeisiin palkkioihin tai kulukorvauksiin tai millä nimellä niitä sitten kutsutaankin sekä kaikenlaiseen bisnekseen.

Eivätkö mormonit todellakaan osaa edes kirjoittaa yhdyssanoja yhteen, vai onko se pelkästään tämän palstan erikoisuus?

Äänestä
  • Ne palkat eivät todellakaan ole huikeita kun kirkon johtajien palkkoja/palkkioita verrataan vastaavissa tehtävissä ja vastaankokoisissa yrityksissä toimivien johtajien palkkoja keskenään.

    Ja näiden johtohenkilöiden palkkoihin menee alle promille maksetuista kymmenyksistä.

    Joten palkka-asiasta itkemisenkin voitte tällä palstalla lopettaa...

    Äänestä

  • TaasValitusta. kirjoitti:

    Ne palkat eivät todellakaan ole huikeita kun kirkon johtajien palkkoja/palkkioita verrataan vastaavissa tehtävissä ja vastaankokoisissa yrityksissä toimivien johtajien palkkoja keskenään.

    Anna dollarimäärät niin voidaan verrata.

    Vastaavan kokoisessa organisaatiossa johtajien palkat ovat mielettömän huikeita. Niihin ei pitäisi verrata vaan mieluiten rupusakkiin.

    Äänestä

  • TaasValitusta. kirjoitti:

    Ne palkat eivät todellakaan ole huikeita kun kirkon johtajien palkkoja/palkkioita verrataan vastaavissa tehtävissä ja vastaankokoisissa yrityksissä toimivien johtajien palkkoja keskenään.

    Ja näiden johtohenkilöiden palkkoihin menee alle promille maksetuista kymmenyksistä.

    Joten palkka-asiasta itkemisenkin voitte tällä palstalla lopettaa...

    Tuon promillen keksit varmaankin hatustasi? No, promillekin kymmenystuloista on noin 2,5 miljoonaa dollaria kuukaudessa. Moniko johtaja sen jakaa? Jos yksi johtaja saisi maltilliset 3000 $ kuukaudessa, silloin palkkaa/palkkiota saavia johtajia olisi yli 800. Onko niin monta? Ja eikös ne rahat junailla heille verottomana? Ja täällähän on hehkutettu, että johtajat ovat niin vanhoja, että he saavat eläkettä siviilityöstäänkin.

    Äänestä

  • osaa tehdä mitään oikein, edes käyttää keräämiään kymmenyksiä niin kuin sinä haluaisit.

    Sinun pitäisi ruveta mormonien pää konttoriin oikein kirjoitus konsultiksi ja samalla voisit kysellä talous asioita kin paikan päällä, elikkä siis että ketä saa raha palkkaa ja miten paljon.

    Äänestä

  • Mormonit han eivät kirjoitti:

    osaa tehdä mitään oikein, edes käyttää keräämiään kymmenyksiä niin kuin sinä haluaisit.

    Tarkoituksellisten yhdys sana virheiden lisäksi sinulla oli väärä sana ketä kun olisi pitänyt kieli opin mukaan olla kuka

    Nyt on julkisuudessa herättänyt polemiikkia esim Suomessa toimivien uskonlahkojen maallikkosaarnaajien, -konsulttien ja riivaajien manaajien keräämät rahat: lahjoitukset, kannatusmaksut ja palkkiot, joista mainitut henkilöt käärivät itselleen verotonta tuloa ym etua.

    Joten aivan ajankohtainen aihe on peräänkuuluttaa myös suomalaisten MAP-kirkon mormonien maksamista kymmenyksistä. Ja, kun tiedämme, että MAP-kirkko Suomesta tilittää kymmenysmaksut ulkomaille - Amerikkaan.

    Kymmenysmaksutuloista eivät ole tietoisia edes tavalliset mormonirivijäsenet, eikä heillä ole mitään päätösvaltaa mihin Amerikan Utahin Map-kirkko rahat sijoitettaa. Muuten ei edes Suomen verottajallakaan ole tietoa,

    Tämä todellakin jo herättää aiheen keskusteluun - kaikki MAP-kirkon johtajat ja profeetat eivät mitenkään eroa muiden vastaavien uskon/lahkon/kultin johtajista, joille sitä maallista mammonaa kertyy (esim pieniä ne rahasaaliit vielä esim Jalovaaralla ovat verrattuna amerikkalaisiin uskonveljien ja sisarien saamiin palkkiohin ja palkkoihin omalta kirkoltaan).

    Joten aivan aiheellinen keskusteluaihe on tämäkin ja mormonien jäseniltä keräämillä rahoilla tai omakustannuksella nuo MAP-kirkon käännyttäjät toimivat - toki MAP-kirkko kustantaa varmastikin heidät tehtäväänsä ja vastaa osittain perustoimeentulosta.

    Äänestä

  • kun epäilys herää kirjoitti:

    edelleenkin, mitä se teitä kiinnostaa, kuinka paljon joku saarnaaja tienaa, tai ylipäänsä kukaan muukaan. Tai mitä tapahtuu MAP-kirkon kymmenyksille.

    Eikö omien rahojen laskeminen ole riittävän milenkiintoista.

    Siis selvä kysymys, johon odotan selvää vastausta: mikä toisten rahoissa noin sairaalloisesti kiinnostaa?

    Äänestä

  • TaasValitusta. kirjoitti:

    Ne palkat eivät todellakaan ole huikeita kun kirkon johtajien palkkoja/palkkioita verrataan vastaavissa tehtävissä ja vastaankokoisissa yrityksissä toimivien johtajien palkkoja keskenään.

    Ja näiden johtohenkilöiden palkkoihin menee alle promille maksetuista kymmenyksistä.

    Joten palkka-asiasta itkemisenkin voitte tällä palstalla lopettaa...

    "Ne palkat eivät todellakaan ole huikeita kun kirkon johtajien palkkoja/palkkioita verrataan vastaavissa tehtävissä ja vastaankokoisissa yrityksissä toimivien johtajien palkkoja keskenään."

    Eli kuinka suuria ne ovat? Kuinka paljon on "profeetan" kuukausipalkka? En sano, että palkan pitäisi olla erityisen pieni. Kyseessä on kuitenkin ison organisaation johtaminen.

    Äänestä

  • kun epäilys herää kirjoitti:

    Nyt on julkisuudessa herättänyt polemiikkia esim Suomessa toimivien uskonlahkojen maallikkosaarnaajien, -konsulttien ja riivaajien manaajien keräämät rahat: lahjoitukset, kannatusmaksut ja palkkiot, joista mainitut henkilöt käärivät itselleen verotonta tuloa ym etua.

    Joten aivan ajankohtainen aihe on peräänkuuluttaa myös suomalaisten MAP-kirkon mormonien maksamista kymmenyksistä. Ja, kun tiedämme, että MAP-kirkko Suomesta tilittää kymmenysmaksut ulkomaille - Amerikkaan.

    Kymmenysmaksutuloista eivät ole tietoisia edes tavalliset mormonirivijäsenet, eikä heillä ole mitään päätösvaltaa mihin Amerikan Utahin Map-kirkko rahat sijoitettaa. Muuten ei edes Suomen verottajallakaan ole tietoa,

    Tämä todellakin jo herättää aiheen keskusteluun - kaikki MAP-kirkon johtajat ja profeetat eivät mitenkään eroa muiden vastaavien uskon/lahkon/kultin johtajista, joille sitä maallista mammonaa kertyy (esim pieniä ne rahasaaliit vielä esim Jalovaaralla ovat verrattuna amerikkalaisiin uskonveljien ja sisarien saamiin palkkiohin ja palkkoihin omalta kirkoltaan).

    Joten aivan aiheellinen keskusteluaihe on tämäkin ja mormonien jäseniltä keräämillä rahoilla tai omakustannuksella nuo MAP-kirkon käännyttäjät toimivat - toki MAP-kirkko kustantaa varmastikin heidät tehtäväänsä ja vastaa osittain perustoimeentulosta.

    MAP-kirkon lähetyskenttäjohtajien "ansioista" löytyy muutama lause MAP-kirkon lähetyskenttäjohtajien salaisesta käsikirjasta, jonka sisältöä ruoditaan tässä blogissa:
    http://mormondisclosures.blogspot.fi/2012/12/pay-lay-missionary.html

    Yhteenvetoa suomeksi lähetyskenttäjohtajan kompensaatioista:
    -täysi ylöspito sis. asunto, ruoat, kaksi autoa, kokki/taloudenhoitaja, puutarhuri ja vapaa-ajan aktiviteetit mm. teatterikäynnit, urheilutapahtumat, konsertit jne jne.
    -lasten koulumaksut ml. materiaalit
    -jos lapset ovat lähetystyössä niin kaikki siihen liittyvät kulut
    -komennuksen aikana vietettävät lomat
    -salainen Salt Lake Cityssä kirkon ylläpitämä pankkitili, johon suoritettavista maksuista ei saa hiiskua kenellekään

    Erityiseisti käsikirjassa painotetaan, että mistään kirkon lähetyskenttäjohtajalle suorittamista maksuista ei saa hiiskua kenellekään, ei varsinkaan verottajalle. Kymmenyksiähän ei luonnollisesti tarvitse myöskään maksaa. Suomen lain mukaan kaikki nämä edut ovat verotettavia etuuksia, joista tulisi maksaa verot, mutta käsikirjan ohjeen mukaan Suomessakin vaikuttava lähetyskenttäjohtaja ilmeisesti kiertää veroja jättämällä ohjeen mukaan nämä kaikki ilmoittamatta.

    ..ja kyllä kyseinen kirja löytyy PDF:nä netistä Googlaamalla "LDS Mission Presindent Handbook", josta jokainen voi käydä nämä jutut tarkistamassa.

    Äänestä

  • ???,

    Ei minun kirjoitukseni ole mitenkään pakollista luettavaa, kun se jatkuvasti antaa sinulle sydämen tykytystä, tai miten tuota sinun tilannetta tulisi kuvata.

    Hyppää yli vaan minun naputtelut niin mielenrauhasi säilyy. Jotkut toiset voivat jopa vastata asiallisesti.

    Terveisin Sivusta seuraava

    Äänestä

  • Sivusta seuraava kirjoitti:

    ???,

    Kirjoituksesi tuottavat suurta iloa naurettavuudessaan. Miksi et vastaa esittämiini kysymyksiin?

    Äänestä

  • Isot rahat kirjoitti:

    MAP-kirkon lähetyskenttäjohtajien "ansioista" löytyy muutama lause MAP-kirkon lähetyskenttäjohtajien salaisesta käsikirjasta, jonka sisältöä ruoditaan tässä blogissa:
    http://mormondisclosures.blogspot.fi/2012/12/pay-lay-missionary.html

    Yhteenvetoa suomeksi lähetyskenttäjohtajan kompensaatioista:
    -täysi ylöspito sis. asunto, ruoat, kaksi autoa, kokki/taloudenhoitaja, puutarhuri ja vapaa-ajan aktiviteetit mm. teatterikäynnit, urheilutapahtumat, konsertit jne jne.
    -lasten koulumaksut ml. materiaalit
    -jos lapset ovat lähetystyössä niin kaikki siihen liittyvät kulut
    -komennuksen aikana vietettävät lomat
    -salainen Salt Lake Cityssä kirkon ylläpitämä pankkitili, johon suoritettavista maksuista ei saa hiiskua kenellekään

    Erityiseisti käsikirjassa painotetaan, että mistään kirkon lähetyskenttäjohtajalle suorittamista maksuista ei saa hiiskua kenellekään, ei varsinkaan verottajalle. Kymmenyksiähän ei luonnollisesti tarvitse myöskään maksaa. Suomen lain mukaan kaikki nämä edut ovat verotettavia etuuksia, joista tulisi maksaa verot, mutta käsikirjan ohjeen mukaan Suomessakin vaikuttava lähetyskenttäjohtaja ilmeisesti kiertää veroja jättämällä ohjeen mukaan nämä kaikki ilmoittamatta.

    ..ja kyllä kyseinen kirja löytyy PDF:nä netistä Googlaamalla "LDS Mission Presindent Handbook", josta jokainen voi käydä nämä jutut tarkistamassa.

    lähetysjohtajien pitäisi ollackirkon palveluksessa koko kolmivuotinen ulkomaankomennuksensa.

    Turhaa, laiskasti ajateltua älämölöä jälleen kerran.

    Jos asia sinua vaivaa, voit pyytää virallista verotarkastusta.

    Äänestä

  • Omilla rahoillaanko kirjoitti:

    lähetysjohtajien pitäisi ollackirkon palveluksessa koko kolmivuotinen ulkomaankomennuksensa.

    Turhaa, laiskasti ajateltua älämölöä jälleen kerran.

    Jos asia sinua vaivaa, voit pyytää virallista verotarkastusta.

    Kun on kyse MAP-kirkosta niin sehän olisi toki ihan liikaa vaadittu, että maksetaisi avoimesti ja _rehellisesti_ palkkaa, josta suoritettaisiin _rehellisesti_ myös verot.

    ..ja tokihan tuollaiset kokki ja puutarhuri kuuluu muutenkin jokaisen normaalin mormoniperheen arkeen, sillä eihän sellaisia kirkko muuten kustantaisi vai kuinka?

    Äänestä

  • Rahalla ei väliä kirjoitti:

    asiaa ajattelet, eiköhän kirkko ja verottaja ole hoitaneet asian kuntoon jo aikaa sitten ilman sinun huolenpitoasikin.

    Monellako tuntemallasi mormoniperheellä on kokki ja puutarhuri? Tai tunnetkohan edes ketään mormonia?

    Äänestä

  • Jos rehellisesti kirjoitti:

    asiaa ajattelet, eiköhän kirkko ja verottaja ole hoitaneet asian kuntoon jo aikaa sitten ilman sinun huolenpitoasikin.

    Monellako tuntemallasi mormoniperheellä on kokki ja puutarhuri? Tai tunnetkohan edes ketään mormonia?

    No Tom Phillipsin mukaan ei ainakaa briteissä hoitanut vielä silloin kun hän asiasta huomautti Hollandille ja Hollanld oli vain todennut, että jos tästä josku narahdetaan niin maksetaan sitten sakot aikanaan. Hollandilla siis asenne ainakin kohdallaan eikö?

    Äänestä

  • kieli mies kirjoitti:

    Tarkoituksellisten yhdys sana virheiden lisäksi sinulla oli väärä sana ketä kun olisi pitänyt kieli opin mukaan olla kuka

    Mitähän jos pysyttelisit kirjoitusvirheiden etsimisen sijasta varsinaisessa asiassa!

    Äänestä

  • eikökän ei kirjoitti:

    No Tom Phillipsin mukaan ei ainakaa briteissä hoitanut vielä silloin kun hän asiasta huomautti Hollandille ja Hollanld oli vain todennut, että jos tästä josku narahdetaan niin maksetaan sitten sakot aikanaan. Hollandilla siis asenne ainakin kohdallaan eikö?

    Ja tuohan oli taas fakta?!

    millä kohtaa linkitetyssä jutussa aiheeseen liittyen mainittiin nimi Holland? Ei missään.

    Toisekseen, käännös tiivistelmästä muutti taas kerran alkuperäisen asian krjoittajan mielen mukaiseksi.

    Suosittlen lukemaan sen alkuperäisen käsikirjan, joka kyllä löytyy googlaamalla.
    Siellä mm. veroasiat käydän selkeästi läpi, toisin kuin tiivistelmässä, jossa vain lämmiteltiin vainoharhaisuutta lisää.

    Kolmanneksi: Taas kerran oli paljon melua tyhjästä, jolta säästyttäisiin, jos yli-innokkaat viitsisivät perehtyä itse asiaankin.

    Äänestä

  • Haloo!! kirjoitti:

    Mitähän jos pysyttelisit kirjoitusvirheiden etsimisen sijasta varsinaisessa asiassa!

    Ketä?

    Äänestä

  • kieli mies kirjoitti:

    Ketä?

    oli siellä juuri sinua varten.

    Äänestä

  • Ensiksikin... kirjoitti:

    millä kohtaa linkitetyssä jutussa aiheeseen liittyen mainittiin nimi Holland? Ei missään.

    Toisekseen, käännös tiivistelmästä muutti taas kerran alkuperäisen asian krjoittajan mielen mukaiseksi.

    Suosittlen lukemaan sen alkuperäisen käsikirjan, joka kyllä löytyy googlaamalla.
    Siellä mm. veroasiat käydän selkeästi läpi, toisin kuin tiivistelmässä, jossa vain lämmiteltiin vainoharhaisuutta lisää.

    Kolmanneksi: Taas kerran oli paljon melua tyhjästä, jolta säästyttäisiin, jos yli-innokkaat viitsisivät perehtyä itse asiaankin.

    Olet oikeassa, ei ollu Hollandia mainittu. Sen sijaan puhuttiin ensimmäisestä presidenttikunnasta ja "presiding bishopric" (mitä se nyt sitten tarkoittaakaan) eli ongelma on paljon laajempi ja intitutionaalisempi kuin pelkän yhden apostolin mielipide.

    Alkuperäisestä kirjasta löytyy myös kaikki yhteenvedossa mainitut asiat ja vähän enemmänkin eli se tosiaan kannattaa jokaisen käydä noukkimassa netistä.

    Äänestä

  • Toiseksikin.. kirjoitti:

    Lue nyt ensin se käsikirja, niin katsotaan uudelleen. Ongelma oli vain teko-ongelma tiivistelmässä, eihän jutusta muuten olisi saatu "myyvää". Sitäpaitsi, teko-ongelmakin oli huonosti dokumentoitu, yhden osapuolen omaan muistikuvaan perustuva näkemys. Paljon melua tekemällä tehdystä ongelmasta, jälleen kerran.

    Äänestä

  • Mikä ongelma? kirjoitti:

    Jep.. 2006 versiossa sivulla 82 todetaan veroista mm. näin:
    "- Never represent in any way that you are paid for your service.
    - If you are required to file an income-tax reportfor other purposes, do not list any funds you receive from the Church, regardless of where you serve or where you hold citizenship."

    Ihan selvällä englanninkielellä ohjeet jättää ilmoittamatta kirkolta saadut rahat, maksut ja korvaukset verotuksen yhteydessä siis veronkiertoa.

    Äänestä

  • Se ketä kirjoitti:

    oli siellä juuri sinua varten.

    Ei siis KETÄän muuta varten?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Kirjoituksesi tuottavat suurta iloa naurettavuudessaan. Miksi et vastaa esittämiini kysymyksiin?

    ???,

    Ei minun vastauksista sinulle mitään hyötyä ole. Sen näytit jo kommenttillasi avaukseen. Pidät itseäsi sen varran minun yläpuolella, että mitä tahansa minä sanon, sinulla nousee punainen vaate silmille.
    Voisitko kuitenkin selventää kaksoiskieli kuvitelmaasi. Minulla kun ei ole siitä pienintäkään hajua.

    Terveisin Sivusta seuraava

    Äänestä

  • Sivusta seuraava kirjoitti:

    ???,

    Ei minun vastauksista sinulle mitään hyötyä ole. Sen näytit jo kommenttillasi avaukseen. Pidät itseäsi sen varran minun yläpuolella, että mitä tahansa minä sanon, sinulla nousee punainen vaate silmille.
    Voisitko kuitenkin selventää kaksoiskieli kuvitelmaasi. Minulla kun ei ole siitä pienintäkään hajua.

    Terveisin Sivusta seuraava

    Jos kirjoitetaan evnkeliumista silloin kun tarkoitetaan Smithin oppia, tietenkin on kysymyksessä kaksoiskieli. Tarkista vaikka mistä ei-mormonilähteestä, että mitä evnakeliumilla normaalikielessä tarkoitetaan. Ei missään nimessä Smithin oppia.

    Evankeliumista puhuttaessa tarkoitamme Jeesuksen Kristuksen evankeilumia, joka myös on Raamatussa... mikä on niin vaikeata? Vaikka samahan se on mitä sinulle vastaa, asetat itsesi kaikkien yläpuolelle, etkä kuule mitään.
    Samaalla voitkertoa meille mikä on se sinun keksimä Smithin oppisi johon viittaat? Smiths vennereillä on todella Smithin oppi, tarkoitatko sitä?

    Äänestä

  • 6+1 kirjoitti:

    Tapani hyvä, älä viitsi aina valehdella. Kun normaalikielessä puhutaan evankeliumista, siihen ei todellakaan kuulu taika-alusvaatteiden pakkokäyttö eikä kymmenysten maksu Joseph Smithin perustamalle kirkolle!

    Tiedät kyllä tasan tarkkaan kenestä Smithistä on kysymys.

    Äänestä

  • kieli mies kirjoitti:

    Ei siis KETÄän muuta varten?

    Mikä värinen on kielesi?

    Äänestä

  • 6+1 kirjoitti:

    Evankeliumista puhuttaessa tarkoitamme Jeesuksen Kristuksen evankeilumia, joka myös on Raamatussa... mikä on niin vaikeata? Vaikka samahan se on mitä sinulle vastaa, asetat itsesi kaikkien yläpuolelle, etkä kuule mitään.
    Samaalla voitkertoa meille mikä on se sinun keksimä Smithin oppisi johon viittaat? Smiths vennereillä on todella Smithin oppi, tarkoitatko sitä?

    Tämä on evankeliumi, joka on aivan sama kuin Joseph Smithin palauttama evankeliumi:
    Evankeliumi tiiviisti:
    Ap.t. 2
    37 Kuullessaan tämän kaikki tunsivat piston sydämessään, ja he sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Veljet, mitä meidän pitää tehdä?" [Hepr. 4:12]
    38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. [Matt. 3:11 ]

    Pelastumme armosta parhaammekin tehtyämme, mutta emme ilman parannusta (kääntymystä) ja uskovana tehtyä kasteen liittoa (upotuskaste oikealla valtuudella). Lisäksi meidän on otettava vastaan Pyhä Henki kätten päällepanon kautta kuten alkukirkon aikanakin tehtiin:
    Ap.t. 8
    14 Kun Jerusalemissa olevat apostolit kuulivat samarialaisten ottaneen vastaan Jumalan sanan, he lähettivät Pietarin ja Johanneksen heidän luokseen.
    15 Perille tultuaan nämä rukoilivat Samarian uskovien puolesta, että he saisivat Pyhän Hengen.
    16 Henki näet ei ollut vielä laskeutunut kehenkään heistä; heidät oli ainoastaan kastettu Herran Jeesuksen nimeen. [Ap. t. 19:2]
    17 Pietari ja Johannes panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen. [Ap. t. 19:6]

    Jos joku ihmettelee uusien ilmoitusten kautta saatuja uusia piirteitä, niin ottakoon huomioon, että alkuperäisestä on luovuttu eikä Raamattu sisällä kaikkea
    alkukristillisyyteen kuulunutta. - Esimerkiksi työ kuolleiden puolesta on sivuutettu, vaikka sen osoitetaan Raamatussa kuuluneen alkukirkkoon. Raamatussa mainitaan, että jotkut kastattivat itsensä kuolleiden puolesta. Tietääkseni vain Uusapostolisessa ja koptilaisessa kirkoissa sitä tapahtuu. Se ettei sitä esiinny muualla, on osoitus luopumuksesta, vaikka eivät nuokaan kirkot ole alkuperäisen kaltaisia.

    Äänestä

  • Kerro,, kirjoitti:

    Mikä värinen on kielesi?

    Melko punainen. Ei ruskea kuten mormoneilla.

    Äänestä

  • Etsivä löytää kirjoitti:

    Tapani hyvä, kysypä keneltä tahansa teologilta tai ylipäänsä keneltä tahansa ei-mormoneilta, että tarkoittaako evankeliumi mormonismia, vastaus on satavarmasti, että ei.

    Et sinä voi ottaa yleikielisiä vakiintuneita sanoja uusiokäyttöön. Omilla hymistelypalstoillanne voitte käyttää kaksoiskieltänne, mutta muiden kanssa keskusteltaessa se on ehdottomasti virhe.

    Smithin oppi taikakalsareineen on niin poikkeava asia, että kyllä siitä täytyy voida puhua sen omalla nimellä eikä muusta yhteydestä lainatulla sanalla.

    ???

    Kertoisitko oman käsityksesi, mikä on Kristuksen evankeliumi tai Kristuksen oppi.

    Siitä pääsemme keskustelun alkuun mitä Kristuksen evankeliumi on ja mitä sillä tarkoitetaan.

    (Aloitetaanko uusi ketju kun aihe vaihtuu.)

    Terveisin Sivusta seuraava

    Äänestä

  • Sivusta seuraava kirjoitti:

    ???

    Kertoisitko oman käsityksesi, mikä on Kristuksen evankeliumi tai Kristuksen oppi.

    Siitä pääsemme keskustelun alkuun mitä Kristuksen evankeliumi on ja mitä sillä tarkoitetaan.

    (Aloitetaanko uusi ketju kun aihe vaihtuu.)

    Terveisin Sivusta seuraava

    Katso evankeliumin märitelmä googlella. Esim. Wikipediassa on aika hyvin määritelty. Mormonismista niissä ei mainita sanallakaan.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Katso evankeliumin märitelmä googlella. Esim. Wikipediassa on aika hyvin määritelty. Mormonismista niissä ei mainita sanallakaan.

    ei mielestäsi täytä Kristuksen evankeliumin määritelmääsi edes nilltä osin, jotka on Mormonin Kirjaan lainattu Raamatusta?

    mainita erikseen mitään muutakaan uskontokuntaa ...

    Äänestä

  • selvää pässin lihaa kirjoitti:

    Jep.. 2006 versiossa sivulla 82 todetaan veroista mm. näin:
    "- Never represent in any way that you are paid for your service.
    - If you are required to file an income-tax reportfor other purposes, do not list any funds you receive from the Church, regardless of where you serve or where you hold citizenship."

    Ihan selvällä englanninkielellä ohjeet jättää ilmoittamatta kirkolta saadut rahat, maksut ja korvaukset verotuksen yhteydessä siis veronkiertoa.

    esimerkki lainauksesta, jossa lainataan yksi lause, mutta ei niitä edeltäviä, jotka selittävät asian. Olisi kohtuullista lainata koko kappale, mutta sehän ei enää palvelisi tarkoitustasi epämääräisyyksien levittäjänä.

    Jotta sekaannuksilta vältyttäisiin eikä korvauksia tulkita tuloksi, pyydetään kaikki verotukseen liittyvät asiat hoitamaa kirkon vero-osaston ammattilaisten kanssa.

    KIrjoituksesi on malliesimerkki siitä, kun taidoton tekee omia verotustulkintojaan ja julistaa niitä totuuksina.

    Kuvitteletko oikeasti, että maailmanlaajuinen kirkko käsikirjassa yrittäisi ohjeistaa veronkiertoa? Niin typerä ei voi olla kuin yksin sinä, kuvitelmissasi. Tai sitten englannin kielen luetunymmärrystä kannattaa treenata.

    Äänestä

  • Tuo on tyypillinen kirjoitti:

    ''Kuvitteletko oikeasti, että maailmanlaajuinen kirkko käsikirjassa yrittäisi ohjeistaa veronkiertoa? Niin typerä ei voi olla kuin yksin sinä, kuvitelmissasi. Tai sitten englannin kielen luetunymmärrystä kannattaa treenata. ''

    Aika torventoitos globaali kirkko - Map-kirkkohan toki junailee niin lakiasiat kuin taloudellisetkin raha-asiansa lakiasiantuntijoiden toimesta - kyllä mormoneilla niitä taloudellisia neuvonantajia on palkkalistoillaan. Joten aika porsaanreiän mentävä aukko on mormoniselitykselläsikin.

    Kas - perustelen jo mielipiteeni sillä, että asiat salataan jopa Suomessa niin mormoneilta kuin koko muulta yhteiskunnalta!

    Äänestä

  • Eipä siellä kirjoitti:

    mainita erikseen mitään muutakaan uskontokuntaa ...

    Ei mainitakaan. Mikään uskontokunta ei voi väittää juuri omaa oppiaan evankeliumiksi.

    Äänestä

  • Mormonismiko kirjoitti:

    ei mielestäsi täytä Kristuksen evankeliumin määritelmääsi edes nilltä osin, jotka on Mormonin Kirjaan lainattu Raamatusta?

    Tapanihan nimenomaan kaksoiskielessään kääntää KOKO Smithin opin sanalla evankeliumi ja antaa siten ymmärtää kuin kristinusko ei opettaisi evankeliumia.

    Äänestä

  • selitä mitä selität! kirjoitti:

    ''Kuvitteletko oikeasti, että maailmanlaajuinen kirkko käsikirjassa yrittäisi ohjeistaa veronkiertoa? Niin typerä ei voi olla kuin yksin sinä, kuvitelmissasi. Tai sitten englannin kielen luetunymmärrystä kannattaa treenata. ''

    Aika torventoitos globaali kirkko - Map-kirkkohan toki junailee niin lakiasiat kuin taloudellisetkin raha-asiansa lakiasiantuntijoiden toimesta - kyllä mormoneilla niitä taloudellisia neuvonantajia on palkkalistoillaan. Joten aika porsaanreiän mentävä aukko on mormoniselitykselläsikin.

    Kas - perustelen jo mielipiteeni sillä, että asiat salataan jopa Suomessa niin mormoneilta kuin koko muulta yhteiskunnalta!

    mielipiteestä huolimatta kannattaa treenata englanniksi kirjoitetun tekstin ymmärtämistä.

    Typerää kai olisi antaa kirkonkin raha-asiat amatöörien hoidettavaksi. Kaikki olisi aukotonta, jos ei käytettäisi ammattilaisia ... hohhoijaa mikä ajatusmaailma.

    Vainoharhoillasihan voit perustella itsellesi mitä tahansa - faktat ovat perusteluja toisille.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Ei mainitakaan. Mikään uskontokunta ei voi väittää juuri omaa oppiaan evankeliumiksi.

    itseään kutsuvat...

    Äänestä

  • Lujasta kirjoitti:

    mielipiteestä huolimatta kannattaa treenata englanniksi kirjoitetun tekstin ymmärtämistä.

    Typerää kai olisi antaa kirkonkin raha-asiat amatöörien hoidettavaksi. Kaikki olisi aukotonta, jos ei käytettäisi ammattilaisia ... hohhoijaa mikä ajatusmaailma.

    Vainoharhoillasihan voit perustella itsellesi mitä tahansa - faktat ovat perusteluja toisille.

    Eipä se ole vainoharhaisuutta, kun kyseenalaistaa jo Suomessaklin Map-kirkon keräämät 10 % kymmenysmaksut mormonijäseniltään, niiden tilitykset Amerikkaan ja ennenkaikkea hämmästyttävän asian, että ei edes rivimormonitkaan tiedä rahojen sijoituskohteita - ei heillä ole mitään valtaa edes vaikuttaa miten Utahin Map-kirkko Amerikassa ne käyttää tai sijoittaa.

    Ei myöskään Suomen verovirasto saa tietoja ( kas - rahat tilitetään ulkomaille) ja eikä tuo Map-kirkko hyödytä mitenkään suomalaista yhteiskuntaa kuten taas esim valtiokirkkomme kirkollisvero hyödyttää yhteiskuntaamme.

    Eli mormoni - Kyllä MAP-kirkko rahastaa teitää tyhmiä mormonijäseniä aika silmiinpistävästi, turhaan sinä hämäät

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Katso evankeliumin märitelmä googlella. Esim. Wikipediassa on aika hyvin määritelty. Mormonismista niissä ei mainita sanallakaan.

    Tässä Wikipedian selvitys evankeliumista:

    Evankeliumi

    Evankeliumi (kreikaksi εὐαγγέλιον, euangelion 'hyvä sanoma') tarkoittaa
    • Kristinuskon ydinsanomaa Jeesuksesta Kristuksesta ja hänen kaikille ihmisille valmistamastaan pelastuksesta.
    • Evankeliumia, Raamatussa olevaa tai muuta kristinuskon alkuaikana aikana syntynyttä kirjaa, jossa kerrotaan Jeesuksen elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta.
    • Luterilaisessa teologiassa lain vastakohtana Raamatun sanomaa ja kristillistä julistusta siltä osin kun se kertoo mitä Jumala haluaa ihmiselle armosta antaa.

    MAP-kirkon sanoma täyttää kaksi ensimmäistä määritelmää täysin.

    Kolmas liittyy luterilaiseen käsitykseen.

    Voiko joku selvittää minule tuota luterilaista näkökulmaa.

    Terveisin Sivusta seuraava

    Äänestä

  • raha ei haise !!! kirjoitti:

    Eipä se ole vainoharhaisuutta, kun kyseenalaistaa jo Suomessaklin Map-kirkon keräämät 10 % kymmenysmaksut mormonijäseniltään, niiden tilitykset Amerikkaan ja ennenkaikkea hämmästyttävän asian, että ei edes rivimormonitkaan tiedä rahojen sijoituskohteita - ei heillä ole mitään valtaa edes vaikuttaa miten Utahin Map-kirkko Amerikassa ne käyttää tai sijoittaa.

    Ei myöskään Suomen verovirasto saa tietoja ( kas - rahat tilitetään ulkomaille) ja eikä tuo Map-kirkko hyödytä mitenkään suomalaista yhteiskuntaa kuten taas esim valtiokirkkomme kirkollisvero hyödyttää yhteiskuntaamme.

    Eli mormoni - Kyllä MAP-kirkko rahastaa teitää tyhmiä mormonijäseniä aika silmiinpistävästi, turhaan sinä hämäät

    englanninkielisen tekstin ymmärtämisestä. Sen lisäksi myös suomalainen verotuskäytäntökin tuntuu olevan sinulla heikosti hallinnassa.

    Onko sinullakaan käytännössä valtaa vaikuttaa, miten käytetään sinulta kerättyjä kirkollisveroja, kaikista muista veroista puhumattakaan?

    Äänestä

  • Kysymys oli kirjoitti:

    Oletko omasta mielestäsi rehellinen?

    Äänestä

  • Paitsi kristityiksi kirjoitti:

    itseään kutsuvat...

    Yleisellä tasolla kyllä, mutta mutta ei minkään lahkon tai ryhmän yksinoikeutena.

    Äänestä

  • Sivusta seuraava kirjoitti:

    Tässä Wikipedian selvitys evankeliumista:

    Evankeliumi

    Evankeliumi (kreikaksi εὐαγγέλιον, euangelion 'hyvä sanoma') tarkoittaa
    • Kristinuskon ydinsanomaa Jeesuksesta Kristuksesta ja hänen kaikille ihmisille valmistamastaan pelastuksesta.
    • Evankeliumia, Raamatussa olevaa tai muuta kristinuskon alkuaikana aikana syntynyttä kirjaa, jossa kerrotaan Jeesuksen elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta.
    • Luterilaisessa teologiassa lain vastakohtana Raamatun sanomaa ja kristillistä julistusta siltä osin kun se kertoo mitä Jumala haluaa ihmiselle armosta antaa.

    MAP-kirkon sanoma täyttää kaksi ensimmäistä määritelmää täysin.

    Kolmas liittyy luterilaiseen käsitykseen.

    Voiko joku selvittää minule tuota luterilaista näkökulmaa.

    Terveisin Sivusta seuraava

    Smithin kirjoitukset eivät ole syntyneet kristinuskon alkuaikana vaan 1800-luvulla.

    Siten toinen ei missäään nimessä täyty.

    Ei täyty kyllä ensimmäinenkään, koska Smithin kirkon pelastusoppi taika-alusvaatteineen ja muine "myöhempinen ilmoituksineen" eroaa kristinuskon pelastusopista.

    Ja kokonaisuudessahan oli kysymys siitä, että MIKÄÄN lahko tai ryhmä ei voi väittää evankeliumia yksinoikeudekseen, ei varsinkaan sellainen, joka ei täytä edes Wikipedian määritelmää;-)

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Yleisellä tasolla kyllä, mutta mutta ei minkään lahkon tai ryhmän yksinoikeutena.

    Eivät mormonit väitäkkään että muut kristityt eivät olisi kristittyjä!

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    Kyse olikin sanan evankeliumi käytöstä. Siinäkin olen kyllä huomannut sinun edustavan maltillisempaa linjaa kuin Tapanin. Tapani antaa ymmärtää, että vain Smithin oppi olisi evankeliumia.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Smithin kirjoitukset eivät ole syntyneet kristinuskon alkuaikana vaan 1800-luvulla.

    Siten toinen ei missäään nimessä täyty.

    Ei täyty kyllä ensimmäinenkään, koska Smithin kirkon pelastusoppi taika-alusvaatteineen ja muine "myöhempinen ilmoituksineen" eroaa kristinuskon pelastusopista.

    Ja kokonaisuudessahan oli kysymys siitä, että MIKÄÄN lahko tai ryhmä ei voi väittää evankeliumia yksinoikeudekseen, ei varsinkaan sellainen, joka ei täytä edes Wikipedian määritelmää;-)

    Eli sisi tuomitset ei kristityiksi myös kaikki ne kristilliset yhteisöt jotka ovat syntyneet Kristinuskon alkuaikojen jälkeen... kuten protestantit ym? Entä minä vuosilukina syntynyt kirkko/oppi (siis kristinuskon alkuaikoina) mielestäsi voidaan hyväksyä?
    - Evankeliumia, Raamatussa olevaa tai muuta kristinuskon alkuaikana aikana syntynyttä kirjaa, jossa kerrotaan Jeesuksen elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta.
    Tuohan täyttyy täydellisesti mormonismissa paljon täydellisemmin kuin muuissa kristuillisissä kirkoissa. Useat eivät lainkaan tutki tai hyväksy näitä muita sen ajan kirjoja.
    Kolmas kohtasi on taas perustelematon heitto johon en viitsi edes vastata.
    Sinähän se juuri väität evankeliumia yksinoikeudeksesi! Ei MAP kirkko väitä lainkaan että EVANKELIUMI olisi vain heidän yksinoikeutensa. Sekotat taas asioita evankeliumi EI ole sama kuin kirkko! Eikä MAP kirkko edes väitä olevansa AINOA oikea kirkko van se kirkko joka on LÄHINNÄ totuutta!

    Jälleen sekoitat kirjoituksesi alussa sanat evankeliumi ja kristinusko. Nyt oli kysymys sanan evankeliumi käytöstä. Nimimerkki "Sivusta seuraava" kirjoitti nimenomaan siitä.

    > - Evankeliumia, Raamatussa olevaa tai muuta kristinuskon alkuaikana aikana syntynyttä kirjaa, jossa kerrotaan Jeesuksen elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta.
    Tuohan täyttyy täydellisesti mormonismissa paljon täydellisemmin kuin muuissa kristuillisissä kirkoissa.

    1800-lukua ei millään muotoa voi väittää kristinuskon alkuajaksi kuin korkeintaan joskus kymmenien vuosituhansien kuluttua...

    Kun evankeliumilla tarkoitetaan kirjoituksia, silloin evankeliumeiksi luetaan mm. Raamattuun päätyneet neljä evankeliumia sekä joitakin muita tuon ajan kirjoituksia, mm. Tuomaan evankeliumi. Smithin kirjoituksia ei tietenkään evankeliumeiksi lueta.

    Tuossa loppukappaleessasi tulee taas esiin jäsentenvälinen ero. Tapani antaa nimenomaan ymmärtää, että Smithin oppi on evankeliumin synonyymi.

    Äänestä

  • oknotok kirjoitti:

    Oletko omasta mielestäsi rehellinen?

    joka asiassa. Entä sinä?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Smithin kirjoitukset eivät ole syntyneet kristinuskon alkuaikana vaan 1800-luvulla.

    Siten toinen ei missäään nimessä täyty.

    Ei täyty kyllä ensimmäinenkään, koska Smithin kirkon pelastusoppi taika-alusvaatteineen ja muine "myöhempinen ilmoituksineen" eroaa kristinuskon pelastusopista.

    Ja kokonaisuudessahan oli kysymys siitä, että MIKÄÄN lahko tai ryhmä ei voi väittää evankeliumia yksinoikeudekseen, ei varsinkaan sellainen, joka ei täytä edes Wikipedian määritelmää;-)

    ???,
    On ilmeistä, että sinulla ei ole ollut Makedonian seurakuntalaisten kokemusta, kun tekstistäsi paistaa läpi, että vaikeinta sinulle on ravottaa rahakukkaroasi toisten ihmisten hyväksi. (ainakaan uskonnollisessa mielessä)

    Lainaan Paavalin sanoja Makedonian seurakuntalaisista:

    Veljet, tahdomme teidän tietävän, millaisen armon Jumala on suonut Makedonian seurakunnille. 2 Vaikka vaikeudet ovat raskaasti koetelleet niitä, uskovien ilo oli niin ylitsevuotava, että he äärimmäisessä köyhyydessäänkin osoittivat runsasta anteliaisuutta. 3 Voin vakuuttaa, että he antoivat voimiensa mukaan, jopa yli voimiensa. Omasta aloitteestaan 4 he pyytämällä pyysivät, että antaisimme heidän osallistua yhteiseen rakkaudentyöhön, PYHIEN AVUSTAMISEEN.

    Kuten aloituksessa manitsin, MAP-kirkko suunnittelee 58 uuden lähetyskentän avaamista. Siellä, jos jossain, tarvitaan euroja tai dollareita kirkon työn aloittamiseksi.

    Minulla on hiukan tajua tuosta Makedonialaisten kokemuksista ja olen perin tyytyväinen, että minäkin voin osallistua näitten uusien lähetyskenttien avaamiseen omilla lahjoituksillani. Minun mielestä se on perin kristillistä työtä, jota tuen omilla lahjoituksillani.

    Koitan kommentoida "evankeliumi" asioihin lähi tulevaisuudessa. Leipätyö vielä rajoittaa tätä palsta naputtelua.

    Terveisin Sivusta seuraava.

    Mitä ihmettä yrität sanoa. Vastauksesi ei liittynyt viestiini millään tavalla.

    Äänestä

  • Olen, kirjoitti:

    joka asiassa. Entä sinä?

    Kyllä vain. Meillä on siis varsin erilaiset käsitykset rehellisydestä ja arvatenkin myös moraalista.

    Äänestä

  • oknotok kirjoitti:

    Kyllä vain. Meillä on siis varsin erilaiset käsitykset rehellisydestä ja arvatenkin myös moraalista.

    mitä ilmeisimmin tarkoitus pyhittää keinot, mormonismin vastaisessa taistelussasikin.

    Äänestä

  • kieli mies kirjoitti:

    Melko punainen. Ei ruskea kuten mormoneilla.

    olet nähnyt ruskean kielen?

    Äänestä

  • Monellako mormonilla kirjoitti:

    olet nähnyt ruskean kielen?

    Eikös niillä kaikilla ole kun nuolevat Smithin ja kirkon johdon hanuria?

    Äänestä

  • Monellako mormonilla kirjoitti:

    olet nähnyt ruskean kielen?

    Kaksoiskieli lienee kaikilla.

    Äänestä

  • Hanurimies. kirjoitti:

    Eikös niillä kaikilla ole kun nuolevat Smithin ja kirkon johdon hanuria?

    Oletko nähnyt?

    Äänestä

  • Kysymys oli: kirjoitti:

    Oletko nähnyt?

    Silloin kun olen mormoneja nähnyt, he ovat olleet hyvin sliipattuja, käyneet suihkussa ja kielipesulla aivopesun lisäksi.

    Äänestä

  • Sinulla kirjoitti:

    mitä ilmeisimmin tarkoitus pyhittää keinot, mormonismin vastaisessa taistelussasikin.

    Oletko kertonut terapeutillesi näistä "taisteluista" ja/tai "sodista" joita koet täällä käytävän? Ovatko tällaiset uskomukset kovinkin yleisiä teidän mormonien keskuudessa?

    Äänestä

  • Hanurimies. kirjoitti:

    Silloin kun olen mormoneja nähnyt, he ovat olleet hyvin sliipattuja, käyneet suihkussa ja kielipesulla aivopesun lisäksi.

    kieltäsi hampaanharjauksen yhteydessä. Ammattilaiset suosittelevat niin tekemään.

    Haiseeko hengityksesikin?

    Äänestä

  • oknotok kirjoitti:

    Oletko kertonut terapeutillesi näistä "taisteluista" ja/tai "sodista" joita koet täällä käytävän? Ovatko tällaiset uskomukset kovinkin yleisiä teidän mormonien keskuudessa?

    kuvittelet minun käyvän terapeutilla? Projisoitko?

    Äänestä

  • Etkö puhdista kirjoitti:

    kieltäsi hampaanharjauksen yhteydessä. Ammattilaiset suosittelevat niin tekemään.

    Haiseeko hengityksesikin?

    Siihenhän hyvä ystävä juuri viittasin. Kun olen tavannut mormoneja, he eivät ole ollet nuolemisen jäljiltä vaan ovat pesseet paikkansa aivoja ja kieltä myöten.

    Äänestä

  • MIksi kirjoitti:

    kuvittelet minun käyvän terapeutilla? Projisoitko?

    Kuvitelmat ja harhauskomukset taisteluista ja sodista kyllä viittaavat vakavaan ongelmaan mielenterveydessä, joten oletusarvoisesti uskoisin kaltaisesi ihmisen ohjatun terapiaan jo aikoja sitten.

    Äänestä

  • oknotok kirjoitti:

    Kuvitelmat ja harhauskomukset taisteluista ja sodista kyllä viittaavat vakavaan ongelmaan mielenterveydessä, joten oletusarvoisesti uskoisin kaltaisesi ihmisen ohjatun terapiaan jo aikoja sitten.

    kyky enää riitä, heitetään pöytään "mielenterveyskortti", henkilöhyökkäyksistä noloin.

    Äänestä

  • Hanurimies. kirjoitti:

    Siihenhän hyvä ystävä juuri viittasin. Kun olen tavannut mormoneja, he eivät ole ollet nuolemisen jäljiltä vaan ovat pesseet paikkansa aivoja ja kieltä myöten.

    siis puhtaat ajatukset, kun taas sinulla ei!

    Äänestä

  • Heillä on kirjoitti:

    siis puhtaat ajatukset, kun taas sinulla ei!

    Heillä on vetiset ajatukset eikä se Smithin kirkon aivopesuvesi suinkaan puhdasta ole...

    Äänestä

  • Kun ei muuhun kirjoitti:

    kyky enää riitä, heitetään pöytään "mielenterveyskortti", henkilöhyökkäyksistä noloin.

    Turvaudutko useinkin muiden panetteluun? Oletko terapeuttisi kanssa pohtinut johtuuko tällainen käytös mahdollisesti huonosta itsetunnosta tai ylikorostuneesta egosta?

    Äänestä

  • Hanurimies. kirjoitti:

    Heillä on vetiset ajatukset eikä se Smithin kirkon aivopesuvesi suinkaan puhdasta ole...

    kuitenkaan vaikuta sinun ajatustesi likaisuuteen, puhdistavasti.

    Äänestä

  • oknotok kirjoitti:

    Turvaudutko useinkin muiden panetteluun? Oletko terapeuttisi kanssa pohtinut johtuuko tällainen käytös mahdollisesti huonosta itsetunnosta tai ylikorostuneesta egosta?

    ollut tarvetta. Taidat projisoida edelleen?

    Olit muuten sinä, joka nostit esiin mielenterveyden, panettelumielessä.

    Äänestä

  • Ei ole kirjoitti:

    ollut tarvetta. Taidat projisoida edelleen?

    Olit muuten sinä, joka nostit esiin mielenterveyden, panettelumielessä.

    Miksi yrität vierittää syyn omista panetteluistasi muiden niskoille? Oletko keskustellut tästä kypsymättömyydestäsi ottaa vastuuta omista sanomisistasi ja tekemisistäsi terapeuttisi kanssa?

    Äänestä

  • oknotok kirjoitti:

    Miksi yrität vierittää syyn omista panetteluistasi muiden niskoille? Oletko keskustellut tästä kypsymättömyydestäsi ottaa vastuuta omista sanomisistasi ja tekemisistäsi terapeuttisi kanssa?

    minulla ei ole terapeuttia! Minä olen OK.

    Itse asiassa sinä kyseenalaistit ensin rehellisyyteni ja seuraavaksi mielenterveyteni.

    Molemmat ovat ala-arvoisia henkilöön kohdistuvia hyökkäyksiä, joilla ei ole mitään tekemistä käsiteltävän aiheen kanssa.

    Äänestä

  • Se ei kirjoitti:

    kuitenkaan vaikuta sinun ajatustesi likaisuuteen, puhdistavasti.

    Ei tietenkään mormonien aivopesu likaisella vedellä voi puhdistaa minun aivoistani tietoja mormonien likaisista touhuista etenkin mormonismin alkuaikoina. Niitä on luettavissa mm. tuon ajan mormonien omista julkaisuista.

    Nykymormonit mm. tällä palstalla ja etenkin omalla hymistelypalstallaan yrittävät valkopesua siinä onnistumatta.

    Äänestä

  • Kuten totesin, kirjoitti:

    minulla ei ole terapeuttia! Minä olen OK.

    Itse asiassa sinä kyseenalaistit ensin rehellisyyteni ja seuraavaksi mielenterveyteni.

    Molemmat ovat ala-arvoisia henkilöön kohdistuvia hyökkäyksiä, joilla ei ole mitään tekemistä käsiteltävän aiheen kanssa.

    Uskon että pidät itseäsi hyvinkin rehellisenä ihmisenä, mutta samalla ilmaisin myös arvioni siitä kuinka sinun rehellisyytesi ja moraalisi mitä ilmeisimmin poikkeaa omastani melkoisesti, asia joka on tullut minulle hyvin selväksi keskustelun edetessä. En nähdäkseni millään muotoa kyseenalaistanut rehellisyyttäsi tai moraaliasi, vaikka nyt näyttää siltä, että näin tunnut uskovan. Olet siis tässäkin asiassa harhainen.

    sitten jos siltä sieltä katsoen näyttää. Kaikki vain ei ole sitä, miltä näyttää.

    Turhaan yrität etämanipulointia.

    Äänestä

  • Niin kai kirjoitti:

    sitten jos siltä sieltä katsoen näyttää. Kaikki vain ei ole sitä, miltä näyttää.

    Turhaan yrität etämanipulointia.

    Tuntuuko sinusta usein, että sinua etämanipuloidaan? Liittyvätkö nämä tuntemukset manipuloinnista myös näihin aiemmin keskusteluun nostamiisi harhoihin taisteluista?

    Äänestä

  • oknotok kirjoitti:

    Tuntuuko sinusta usein, että sinua etämanipuloidaan? Liittyvätkö nämä tuntemukset manipuloinnista myös näihin aiemmin keskusteluun nostamiisi harhoihin taisteluista?

    harhoihin...

    Äänestä

  • Mihin kirjoitti:

    harhoihin...

    Viestissä http://keskustelu.suomi24.fi/node/11318010/#comment-60542131 viittaat mormonismin vastaisiin taisteluihin. Kyseessä on selkeä harha. Liittyykö nyt siis kokemasi etämanipulointi tähän samaan harhaan vai onko tämä etämanipulointikokemus jokin toinen harha?

    mutta ei minun harhani. Vuorovaikutusanalysointisi ei toimi, taitaa olla kurssi vielä kesken.

    Äänestä

  • Kyllä vain, kirjoitti:

    mutta ei minun harhani. Vuorovaikutusanalysointisi ei toimi, taitaa olla kurssi vielä kesken.

    Jos et ole kyseisen tekstin kirjoittaja niin ei tietenkään kyse ole sinun harhastasi. Kyse on tekstin kirjoittajan harhasta. Harhasta, joka saa hänet kuvittelemaan täällä muiden käyvän jotain hänen mielikuvituksensa mukaista taistelua. Tuollaiset harhat ovat hyvin haitallisia ja niistä olisi hyvä hankkiutua eroon ammattiauttajan avustuksella.

    Tietysti ainahan on myös mahdollista, että kyseinen kirjoittaja on valehdellut kirjoittaessaan kyseisen tekstin. Tämä ei kuitenkaan ole kovin todennäköistä, koska kyseinen kirjoittaja omien sanojensa mukaan on rehellinen.

    tarkoitat?

    Äänestä

  • MItä tekstiä kirjoitti:

    tarkoitat?

    Sitä, johon linkitin pari viestiä sitten. Tekstiä, jossa kirjoittaja ilmaisee harhauskonsa siitä, kuinka muut täällä kirjoittavat "taistelevat" mormonismia vastaan.

    Äänestä

  • oknotok kirjoitti:

    Sitä, johon linkitin pari viestiä sitten. Tekstiä, jossa kirjoittaja ilmaisee harhauskonsa siitä, kuinka muut täällä kirjoittavat "taistelevat" mormonismia vastaan.

    sinä kuvaisit täällä käytävää sanasotaa? Onko sinulle vaikea ymmärtää vertauskuvallisia ilmaisuja? Vai onko sanasotakin sinulle harhaisuuteen viittaava, ahdistava termi?

    Äänestä

  • Millä sanalla kirjoitti:

    sinä kuvaisit täällä käytävää sanasotaa? Onko sinulle vaikea ymmärtää vertauskuvallisia ilmaisuja? Vai onko sanasotakin sinulle harhaisuuteen viittaava, ahdistava termi?

    Noin päällimmäisenä mielessä liikkuu luonnollisesti termi: "keskustelu". Keskustelun esittäminen taisteluksi on turhaa harhaanjohtavaa ja siis valheellista. Joten henkilön luonnehtiessa itsensä rehelliseksi vaihtoehto tarkoituksenmukaisesta valheesta on suljettava pois ja kyseessä on siis harha, joka tarvinnee mielenterveyshuoltoa. Harhat ovat siitä ikäviä, että harhoissa elävät ihmiset eivät usein itse pysty havaitsemaan eroa harhojensa ja todellisuuden välillä ja tämän takia niiden korjaamiseen usein tarvitaan ammattiauttajia.

    Äänestä

Ihmettele sinä vaan, mutta onko sinusta oikein petkuttaa uskontojen varjolla ja huijata rahaa hyväuskoisilta, tietämättömiltä, jopa syyntakeettomilta ihmisiltä?

Mielestäni huijaukset, tahallinen harhaanjohtaminen ja petokset ovat rikollista toimintaa - sitähän kaikenlainen puoskarointi on vai miksi puolustat tai haluat salata asioista keskustelua?

Äänestä
  • että petkutetaan. Sinun uskollasi ei voi perustella mitään esittämistäsi väitteistä.

    Esitä vahvempia perusteluja!

    Äänestä

  • Sinä uskot, kirjoitti:

    että petkutetaan. Sinun uskollasi ei voi perustella mitään esittämistäsi väitteistä.

    Esitä vahvempia perusteluja!

    Minä en usko, vaan tiedän varmasti Mormonikirkon petkuttaa ihmisiä ensimmäiseksi jo raha-asioissa, luepa tuo - Isot rahat- kommentti ja tekstissä viitattu blogi.

    Siinä on sinulle perustelua, jota voit analysoida.

    ps. en nyt tässä kirjoita muista Joseph Smithin ja mormoniopin petkutuksista.

    Äänestä

  • se petkutuksista kirjoitti:

    Minä en usko, vaan tiedän varmasti Mormonikirkon petkuttaa ihmisiä ensimmäiseksi jo raha-asioissa, luepa tuo - Isot rahat- kommentti ja tekstissä viitattu blogi.

    Siinä on sinulle perustelua, jota voit analysoida.

    ps. en nyt tässä kirjoita muista Joseph Smithin ja mormoniopin petkutuksista.

    asiasta lämpimän tunteen mukanaan tuoma tieto, jota todistelet halukkaille lukijoillesi.

    Äänestä

Me jäsenet näemme mihin kymmenykset käytetään. Suomessa on lukuisia seurakuntakeskuksia ja temppeli, joita eivät meikäläisten kymmenyksillä olisi pystytty rakentamaan ja pitämään yllä. On monia muita menoja kuten käännös- ja painatuskulut sekä lähetystyö. Lähetytystoimistoja pidetään yllä kymmenysvaroin, vaikka itse lähetystyö onkin enimmäkseen palkatonta. Kuitenkin vähävaraisten lähetystyötä voidaan kustantaa. Nyt todennäköisesti jää maksuistamme jonkun verran "velkamme" maksamiseen ja muiden auttamiseen kuten meitä on autettu.

Äänestä
  • Tapani hyvä, paljonko Monson saa palkkaa, palkkiota ja/tai kalukorvausta?

    Kun kehut että tiedät mihin rahat menevät niin kerro meillekin!

    Ja miksi käytät sanaa "todennäköisesti", jos kerran tiedät?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Tapani hyvä, paljonko Monson saa palkkaa, palkkiota ja/tai kalukorvausta?

    Me näemme mihin rahat käytetään. Niin näkisit sinäkin, jos osallistuisit toimintaan.

    Äänestä

  • 16+16 kirjoitti:

    Me näemme mihin rahat käytetään. Niin näkisit sinäkin, jos osallistuisit toimintaan.

    Näetkö paljonko Monson saa palkkaa?

    Jos näet jotain, miksi käytät sanaa "todennäköisesti".

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Tapani hyvä, paljonko Monson saa palkkaa, palkkiota ja/tai kalukorvausta?

    Kun kehut että tiedät mihin rahat menevät niin kerro meillekin!

    Ja miksi käytät sanaa "todennäköisesti", jos kerran tiedät?

    Jahas taas toimii tää 24sen Korean systeemit ja on poistettu selvä vastaus siihen mihin ne rahat menee. eivät vänkääjät halua tietää eikä ainakaan että näkisi netillä miten paljon siis MAP johtajat saa ja mistä ko rahat tulevat. Tuollainen Korealainen systeemisopii heille erinomaisesti koska kaikki yritykset linkittää totuuden kertoville sivustoille poistetaan vain tuo valheellinen netsivusto saa olla 24sen sivuilla levittämässä valheitaan!
    No sivustolla sanottiin aivan selvästi, että jotkut johtajat saavat stipendin, koska tekevät kokopäiväistä työtä kirkolle ja koska heidän omat tulonsa ovat pienet. Nämä rahat EIVÄT tule lainkaan kymmenyksistä, vaan kirkon omistamista jutuista. Tämän voi lukea fairlds.org sivulta etsimällä: Mormonism and church finances/No paid ministry/General Authorities living stipend. etenkin Kimballin haastattelu selvittää näitä asioita. Johtajien eläkkeiden suuruudet vaihetelevat kovasti joillakin ei ole kovinkaan suuri eläke, toiset eivät saa stipendiä koska heidän eläkkeensä on suuri.

    Valheella on lyhyet jäljet, nenada.

    Jos olet laittanut pelkän linkin, sen on ylläpito poistanut palstan sääntöjen vastaisena. Minä en sellaista viestiäsi ehtinyt nähdä.
    Älä viittaa sivustoihin, joissa ei kuitenkaan anneta vastausta itse kysymykseen:

    Paljonko Monson ja muut map-kirkon johtohenkilöt saavat palkaa tai palkkiota kuukaudessa?

    Ei luulisi olevan vaikeaa vastata!

    olisi vaikeaa, sinäkin sen jo tietäisit, luethan niin ahkerasti mormonismia vastustavaa materiaalia ja siellä jos missä asia huudetaan tiedoksi ensimmäisenä.

    Turhaan siis täällä tinkaat.

    Äänestä

  • Jos se ei kirjoitti:

    olisi vaikeaa, sinäkin sen jo tietäisit, luethan niin ahkerasti mormonismia vastustavaa materiaalia ja siellä jos missä asia huudetaan tiedoksi ensimmäisenä.

    Turhaan siis täällä tinkaat.

    Miksi se on niin vaikeaa? Miksi se on salaista? Mietipä sitä!
    Ai niin. Eihän Kim Jung-uninkaan palkasta tunnu kenelläkään olevan tietoa...

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Miksi se on niin vaikeaa? Miksi se on salaista? Mietipä sitä!
    Ai niin. Eihän Kim Jung-uninkaan palkasta tunnu kenelläkään olevan tietoa...

    tieto on noin lujassa, kuvitteletko löytäväsi sen jatkuvasti jankuttamalla, tältä palstalta.

    Äänestä

  • NIinpä, jos kirjoitti:

    tieto on noin lujassa, kuvitteletko löytäväsi sen jatkuvasti jankuttamalla, tältä palstalta.

    Jos rehellisesti myöntäisitte, että kymmenyksiänne haaskataan johtajienne ylisuuriin palkkioihin, joiden määrän tietävät vain he itse, asian käsittely voitaisiin lopettaa.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Jos rehellisesti myöntäisitte, että kymmenyksiänne haaskataan johtajienne ylisuuriin palkkioihin, joiden määrän tietävät vain he itse, asian käsittely voitaisiin lopettaa.

    vain noin olisi!

    Jos ei tietoa ole saatavilla, miten pystyt määrittelemään ovatko korvaukset ali- vai ylimitoitetuja. Hatustako vetelet arvioitasi ... Joseph Smithikin näki hatusta paremmin kuin sinä!

    Miksi sinä muuten ylipäänsä haluat käsitellä asiaa, joka ei koske sinua millään lailla.

    Äänestä

  • Jos se kirjoitti:

    Se toki tiedetään, että palkat ovat melkoiset. Johan täällä on myönnetty, että vartailukohta ovat vastaavankokoisten organisaatioiden johtajien palkat, eivät rupusakin palkat. Sekin on sanottu (ellei vedetty hatusta), että johtajien palkkoihin menisi vajaa promille kymmenystuotoista eli yhteensä n. 2,5 miljoonaa taalaa kuukaudessa. Moniko johtaja tuon summan jakaa? Täällähän on hehkutettu vapaaehtoistyötä ja että vain ylin johto saa palkkaa tai palkkiota. Paljonko siihen palkkaa ansatsevien johtohenkilöiden joukkoon kuuluu? 12? Se tekisi n. 200 000 taalaa nuppia kohti kuukaudessa?

    Tyypillistä: "Johan täällä on myönnetty, että vartailukohta ovat vastaavankokoisten organisaatioiden johtajien palkat, eivät rupusakin palkat." - Ei-mormoni on sinänsä myönteisesti todennut, ettei olisi kumma vaikka palkat olisivat korkeatkin, koska on kysymys niin suuresta organisaatiosta. Nyt tälle palstalle tyypillisesti asia esitetään ikäänkuin mormonit olisivat myöntäneet suuret palkat.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Se toki tiedetään, että palkat ovat melkoiset. Johan täällä on myönnetty, että vartailukohta ovat vastaavankokoisten organisaatioiden johtajien palkat, eivät rupusakin palkat. Sekin on sanottu (ellei vedetty hatusta), että johtajien palkkoihin menisi vajaa promille kymmenystuotoista eli yhteensä n. 2,5 miljoonaa taalaa kuukaudessa. Moniko johtaja tuon summan jakaa? Täällähän on hehkutettu vapaaehtoistyötä ja että vain ylin johto saa palkkaa tai palkkiota. Paljonko siihen palkkaa ansatsevien johtohenkilöiden joukkoon kuuluu? 12? Se tekisi n. 200 000 taalaa nuppia kohti kuukaudessa?

    on korkeintaan ollut myöntämässä. Ja se olkinukke on teidän vainoharhaisten rakentama.

    Äänestä

  • Olkinukkesi kirjoitti:

    on korkeintaan ollut myöntämässä. Ja se olkinukke on teidän vainoharhaisten rakentama.

    Oliko tämä ei-mormoni?

    TaasValitusta.
    6.3.2013 08:56
    1
    Sulje
    Ne palkat eivät todellakaan ole huikeita kun kirkon johtajien palkkoja/palkkioita verrataan vastaavissa tehtävissä ja vastaankokoisissa yrityksissä toimivien johtajien palkkoja keskenään.

    Ja näiden johtohenkilöiden palkkoihin menee alle promille maksetuista kymmenyksistä.

    Joten palkka-asiasta itkemisenkin voitte tällä palstalla lopettaa...

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Oliko tämä ei-mormoni?

    TaasValitusta.
    6.3.2013 08:56
    1
    Sulje
    Ne palkat eivät todellakaan ole huikeita kun kirkon johtajien palkkoja/palkkioita verrataan vastaavissa tehtävissä ja vastaankokoisissa yrityksissä toimivien johtajien palkkoja keskenään.

    Ja näiden johtohenkilöiden palkkoihin menee alle promille maksetuista kymmenyksistä.

    Joten palkka-asiasta itkemisenkin voitte tällä palstalla lopettaa...

    Joo eihän sitä tarvitse kovin merkittävää "palkkaa" maksaa jos maksetaan siinä ohessa täysi ylöspito palvelijoineen, autoetuineen, matkoineen ja kaikkine muine elinkustannuksineen.

    Äänestä

  • palkat kohdallaan kirjoitti:

    Joo eihän sitä tarvitse kovin merkittävää "palkkaa" maksaa jos maksetaan siinä ohessa täysi ylöspito palvelijoineen, autoetuineen, matkoineen ja kaikkine muine elinkustannuksineen.

    työmatkatkin maksaa, vapaaehtoistyössä.

    Huhhuh ... kuka maksaa nettiliittymäsi?

    Ja autoetu, 90v. papparaisella. Kyllä käy kateeksi ...

    Äänestä

Jep ja kohta voitte pistää hieman lisää sinne lähetystyöntekijä tilille kun poikanikin on lähdössä kohta puoliin!

Äänestä
  • Ano pojallesi mormonistipendiä. Voi saada vaikka monta miljoonaa dollaria stipendinä.

    Äänestä

Yksi kirkko on totta. Muut on jotain muuta, en ota kantaa. Kaikkien usko krristukseen on hyvästä ja koko ihmiskunta uskosta tässävaiheessa riippumatta on tarkoitus pelastaa. Onnea ja vakautta tässä elämässä tuo varma tieto Kristuksesta ja evankeliumista.

Rahat, pennit, öljyt ja rikkaudet on sitten välineitä- hyvään tai pahaan.

Äänestä

'' Onnea ja vakautta tässä elämässä tuo varma tieto Kristuksesta ja evankeliumista.''

Oletpa itsekäs jätät suurimman osan tästä maapallon väestä onnesta ja vakaudesta osattomaksi!

Äänestä
  • Kaikille suodaan mahdollisuus. Useimmille se tapahtuu vasta henkimaailmassa. Kuolleillekin on julistettu ja julistetaan evankeliumi.

    Äänestä

  • 7+14 kirjoitti:

    Kaikille suodaan mahdollisuus. Useimmille se tapahtuu vasta henkimaailmassa. Kuolleillekin on julistettu ja julistetaan evankeliumi.

    Ja evankeliumilla tarkoitat Tapani hyvä taaskin Smithin oppia.

    Äärimmäisen itsekästä väittää, että vain Smithiin uskovat saisivat onnea ja valkautta!

    Äänestä

  • 7+14 kirjoitti:

    Kaikille suodaan mahdollisuus. Useimmille se tapahtuu vasta henkimaailmassa. Kuolleillekin on julistettu ja julistetaan evankeliumi.

    Kun tällä keskustelupalstalla toimii kirosanafiltteri, olisi varmastikin teknisesti mahdollista laittaa myöskin kaksoiskielimuunniin. Joka kerta kun Tapani kirjoittaisi sanan evankeliumi, se muuttuisi sanoiksi Smithin oppi. Silloin ei tarvitsisi joka kerta huomauttaa asiasta uusien lukijoiden varalta.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    ajankuluksesi sellainenkin algoritmi. Kirjoittajantunnistusohjelmahan sinulla jo on käytössä, tosin sekään ei toimi edelleenkään oikein.

    Omatekoisen kaksoikielimuuntimen haittapuolena saattaa tosin olla, että se muuntaa sinun tekstisi mormonismin puolestapuhumiseksi ja siten menetät kasvosi mormonien vastustajana.

    Äänestä

Jos Tapani käyttäisi edelleen rekisteröityä nimimerkkiään, silloinhan koneellinenkin tunnistaminen olisi äärimmäsien helppoa ja evankeliumi Tapanin kirjoittamana muuttuisi aina muotoon Smihin oppi (tai mormonismi). Tapani on sinänsä niin persoonallinen tapaus ja hän kirjoittaa samoilla sanoilla vuodesta toiseen, joten hänen tunnistamisensa on helppoa ilman tunnistusohjelmaakin.

Äänestä
  • Mikset sinä käytä rekistöröityä nimimerkkiä??

    Äänestä

  • Kerro!! kirjoitti:

    Mikset sinä käytä rekistöröityä nimimerkkiä??

    Enhän sitä vaadi Tapaniltakaan, totesin vain, että mikäli käyttäisi. Minä en yleensä rekisteröidy mihinkään jos ei ole pakko.

    Äänestä

  • Kerro!! kirjoitti:

    Mikset sinä käytä rekistöröityä nimimerkkiä??

    Koska rekisteröimättömänä voi heitelle mitä vaan loskaa!

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    Koska rekisteröimättömänä voi heitelle mitä vaan loskaa!

    Onko Tapani itse kertonut tuon syyksi kirjoitella nykyisin rekisteröitymättömänä vai onko kyseessä oma päätelmäsi?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Onko Tapani itse kertonut tuon syyksi kirjoitella nykyisin rekisteröitymättömänä vai onko kyseessä oma päätelmäsi?

    Helppoa on päätellä kun näitä juttujasi lukee!

    Äänestä

  • Näinpä.. kirjoitti:

    Helppoa on päätellä kun näitä juttujasi lukee!

    Onko kertonut vai ei? Se ei viestistäsi selvinnyt.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Onko kertonut vai ei? Se ei viestistäsi selvinnyt.

    kertovat sinusta, liikaa...

    Äänestä

  • Kirjoituksesi kirjoitti:

    kertovat sinusta, liikaa...

    Onko Tapani kertonut vai ei?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Onko Tapani kertonut vai ei?

    Tapani ei ole kirjottanut nimimerkillään hetkeen siitä asiasta, kaikki muu on vain arvailuasi.

    Äänestä

  • Kuka tietää, kirjoitti:

    Tapani ei ole kirjottanut nimimerkillään hetkeen siitä asiasta, kaikki muu on vain arvailuasi.

    Kysymys oli siis vain Nenadan arvauksesta. Selvä.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kysymys oli siis vain Nenadan arvauksesta. Selvä.

    Nenada arvannut, vaan totesi sinun kohdallasi ilmeisen tosiasian.

    Äänestä

  • Ei suinkaan kirjoitti:

    Nenada arvannut, vaan totesi sinun kohdallasi ilmeisen tosiasian.

    Kysyttiin syytä Tapanin kirjoittelemiselle ilman vakionimimerkkiään.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kysyttiin syytä Tapanin kirjoittelemiselle ilman vakionimimerkkiään.

    miksi sinä et käytä rekisteröityä nimimerkkiä.

    Äänestä

  • Kysyttiin myös kirjoitti:

    miksi sinä et käytä rekisteröityä nimimerkkiä.

    Siihen minä vastasin jo.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Siihen minä vastasin jo.

    yleensä rekisteröidy, mutta syy jäi kertomatta. Se syy kiinnostaa.

    Äänestä

  • Vastasit, ettet kirjoitti:

    yleensä rekisteröidy, mutta syy jäi kertomatta. Se syy kiinnostaa.

    Keksin näin äkkiseltään vain kaksi syytä, mitkä voisivat aiheuttaa rekisteröitymisen. Toinen olisi se, että se olisi pakollista, toinen se, että joku alkaisi häiriköidä ja kirjoittaisi usein samalla nimimerkillä samaan ketjuun.

    nimimerkkiä koko ajan, ettei kukaan pysy perässä?

    Äänestä

  • Siksikö vaihdat kirjoitti:

    nimimerkkiä koko ajan, ettei kukaan pysy perässä?

    Haku ei löydä nimimerkilläsi kirjoitettuja muita viestejä, joten olet aivan uusi kirjoittelija täällä. Tervetuloa keskustelemaan Suomi24-sivustolle!

    Osasit valita niin persoonallisen nimimerkin, että sitä ei kukaan muu varmaankaan käytä.

    Äänestä

Muuten avaajalle ja muillekin palstalukijoille tiedoksi:

Map-kirkko ei kustanna kenenkään lähetyssaarnaajan l. käännyttän kaikkia kuluja käännytystyösaikana, vaan ehkä antaa jonkinlaista osittaista avustusta menoihin riippuen osoitemaan kalleusluokasta.

Jokainen mormonilahetystyöntekijä (l.käännyttäjä) joutuu pääosin itse maksamaan kustannuksensa ja yleensä esim pariskunnat tai esim nuorten lähetystyöntekijöiden vanhemmat säästävät ennakkoon tarvittavan summan.

Toki Map-kirkolla varmasti on jokin rahasto tai stipendijärjestö, josta voi anoa tai saada jonkiin rahamäärän avuksi.

Joten turha vääristellä edes tuossakaan asiassa, kuten keskustelun avaaja väittää että kymmenysrahat menevät lähetystyöhön.

Tietenkin voi myös ajatella, että aika härskiä Map-kirkolta on riistää lähetystyöntekijöitä ilmaisena työvoimana teettämällä palkatonta työtä.

Äänestä
  • Lähetystyössä on monia muita kustannuksia kuin lähetyssaarnaajien ruoka ja asuminen. Lähetystoimistoista maksetaan toimisto- ja kiinteistökulut. Lähetyssaarnaajilla on autoja käytössään. Aineiston painaminen maksaa. Mormonin kirjoja jaetaan ilmaiseksi. Lähetysjohtajan perheen asuminen kustannetaan. Lähetyssaarnaajien matkakulut maksetaan kun ne ovat poikkeuksellisen suuria esim. matkustettaessa koulutuskeskukseen Amerikkaan työn alkaessa.

    Äänestä

Vitsi vitsi - meinaatko, no sehän olisi vielä huippu,että lähetystyöntekijän on kustannettava materiaali, joita hän painattaa omalla kustannuksellaan ja jakelee esim Mormonikirjat, puhelin ja muut matkakulut ym työstään johtuvat kulut?

Ruoka- ja asuminen on vaatimatonta verrattuna lähetysjohtajiin ym johtajiin.
Lähetystyöntekijöitä edellytetään pyydettävän syömään muiden mormonien tahoilta ja toki he tekevät vastaavasti ''korjaushommia hanttihommia'' samalla pyydettäessä.

Map-kirkko maksaessaan lähetystyöntekijän matkan Amerikkaan edellyttää ja sitoo jo tämän toimimaan jatkossa Map-kirkon halpana työvoimana.

Äänestä
  • Kuvittelet kaikenlaista kunhan vaan saat sanotuksi jotain kielteistä.

    Äänestä

  • 12+3 kirjoitti:

    Kuvittelet kaikenlaista kunhan vaan saat sanotuksi jotain kielteistä.

    Ja sinä tapasi mukaan yrität hämärtää map-kirkon lähetystyöntekijöiden ja mormonijäsenten hyväksikäyttöä orjatyövoimana sekä mormonikirkon rahankeräyksiä kymmenyksien tai tiettyjen rahastojen pottiin.
    Kymmenyksistä mormonijäsenillä ei ole mitään tietoa, mihin Amerikkaan tilitetyt rahat sijoitetaan ja lähetystyöntekijöitä ym kohteita varten on erikseen sitten vaateet kerätä rahaa.

    Äänestä

  • 12+3 kirjoitti:

    Kuvittelet kaikenlaista kunhan vaan saat sanotuksi jotain kielteistä.

    Tapani hyvä, tiedät aivan hyvin, että lähetystyö on ihmisille taloudellinen ja ajankäytön uhraus. Kymmenysrahojen käytöstä sinulla itselläsikin on varsin niukat tiedot. Et tiedä edes johdon palkkojen tai palkkioiden suuruutta.

    Sinulla ei näytä olevan minkäänlaista käsitystä siitä, että kirkossamme todella uskotaan Kristuksen kirkon palautukseen. Monet jopa todella tietävät niin käyneen. Koska uskomme tai tiedämme, toteutamme alkukristillisiä periaatteita, joihin kuuluu mm. pyhitysen laki.

    Pyhityksen laki on jumalallinen periaate, jonka mukaan ihmiset pyhittävät vapaaehtoisesti aikansa, kykynsä ja aineellisen omaisuutensa Jumalan valtakunnan vahvistamiseen ja rakentamiseen.

    Teidät on tänään vihitty palvelemaan Herraa, 2. Moos. 32:29. Uskoville oli kaikki yhteistä, Ap. t. 2:44–45.

    Tuo omaisuuden yhteisyys ei ole vielä voimassa. Kymmenykset ovat kasvattamassa sen käytöön ottoon.

    Tapani hyvä, sitä helpompi ihmisiä on viilata linssiin, jos heidät on saatu uskomaan Smithin oppiin.
    Millään muulla kuin uskonnolla ihmistä ei voi huijata yhtä helposti.
    Kirkko kerää ihmisten selkänahasta heidän työpanksensa lisäksi kymmenykset tuloista. Huijataan jollain kasvattamisella omaisuuden yhteisyyteen. Sitä ei Smithin kirkossa tule ikinä tapahtumaan!

    Noin sinä luulet, mutta et voi osoittaa ketään, joka eläisi ylellisyydessä kirkon kustannuksella! Me jäsenet näemme mihin rahat käytetään. Ei ole mitään sen arvokkaampaa kohdetta rahoillemme kuin Jumalan valtakunnan rakentaminen ja tukeminen.

    Äänestä

  • Etsivä löytää kirjoitti:

    Sinulla ei näytä olevan minkäänlaista käsitystä siitä, että kirkossamme todella uskotaan Kristuksen kirkon palautukseen. Monet jopa todella tietävät niin käyneen. Koska uskomme tai tiedämme, toteutamme alkukristillisiä periaatteita, joihin kuuluu mm. pyhitysen laki.

    Pyhityksen laki on jumalallinen periaate, jonka mukaan ihmiset pyhittävät vapaaehtoisesti aikansa, kykynsä ja aineellisen omaisuutensa Jumalan valtakunnan vahvistamiseen ja rakentamiseen.

    Teidät on tänään vihitty palvelemaan Herraa, 2. Moos. 32:29. Uskoville oli kaikki yhteistä, Ap. t. 2:44–45.

    Tuo omaisuuden yhteisyys ei ole vielä voimassa. Kymmenykset ovat kasvattamassa sen käytöön ottoon.

    Aivan täyttä roskaa!

    Äänestä

  • 3+19 kirjoitti:

    Noin sinä luulet, mutta et voi osoittaa ketään, joka eläisi ylellisyydessä kirkon kustannuksella! Me jäsenet näemme mihin rahat käytetään. Ei ole mitään sen arvokkaampaa kohdetta rahoillemme kuin Jumalan valtakunnan rakentaminen ja tukeminen.

    Tapani hyvä, ethän sinä pysty sanomaan edes johtoportaan palkkojen tai palkkioiden, kalukorvausten ym. vastaavien suuruutta, vaikka valehtelet tuietäväsi, että mihin rahat käytetään.
    Jos Jumalan valtakunnan rakentaminen on tärkeää, miksi törsäät kymmenyksesi antamalla ne Smithin kirkolle?

    Kuten sanoin edellisessä viestissäni:

    Millään muulla kuin uskonnolla ihmistä ei voi huijata yhtä helposti.

    Ihmiset saadaan maksamaan hirveitä summia jopa mormonismin kaltaiselle huijauskirkolle!

    arvelet mormonit, oikein hirveitä summia...

    Äänestä

  • Kovin kovatuloisiksi kirjoitti:

    arvelet mormonit, oikein hirveitä summia...

    No Tapanikin on maksanut kymmenyksinä Smithin kirkolle hyvinkin omakotitalon hinnan jäsenaikanaan. Ehkä se ei ole sinulle hirveä summa, mutta silloinhan kuulutkin kovatuloisiin...

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    No Tapanikin on maksanut kymmenyksinä Smithin kirkolle hyvinkin omakotitalon hinnan jäsenaikanaan. Ehkä se ei ole sinulle hirveä summa, mutta silloinhan kuulutkin kovatuloisiin...

    pienituloinen...

    Äänestä

  • Tai sinä kirjoitti:

    pienituloinen...

    Jos sinun mielestäsi se on pienituloisuuden merkki, että pitää omakotitalon hintaa suurena, olkoon sitten niin. Onko suurituloisuus muuten jokin hyve? Minä en ole sellaiseen elämässäni pyrkinyt.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Jos sinun mielestäsi se on pienituloisuuden merkki, että pitää omakotitalon hintaa suurena, olkoon sitten niin. Onko suurituloisuus muuten jokin hyve? Minä en ole sellaiseen elämässäni pyrkinyt.

    minäkään.MInä en myöskään pyrit kontrolloimaan muiden rahankäyttöä ja määrittelemään mikä on mielestäni hyväksyttävän pieni tai hirvittävän suuri summa käyttää haluamiinsa tarkoituksiin.

    Äänestä

  • En ole pyrkinyt kirjoitti:

    Katsopa mistä keskustelu alkoi ja miten se eteni. Lähetystyöstä oli kysymys. SItten Tapani mm. kehuskeli, että materiaalit kustannetaan... Sitten hän väitti tieteävänsä mihin kymmenysrahat menevät, jne.

    koskapa tulin mukaan vasta 16.3.2013 klo 13:37

    Äänestä

  • En ole pyrkinyt kirjoitti:

    koskapa tulin mukaan vasta 16.3.2013 klo 13:37

    Ai jaa. Nimimerkkisi ensimmäinen kirjoitus on kylläkin vasta 17.3.2013 klo 15:59

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Ai jaa. Nimimerkkisi ensimmäinen kirjoitus on kylläkin vasta 17.3.2013 klo 15:59

    vain hiukan useammin kuin sinä.

    Äänestä

  • Vaihdan nimimerkkiä kirjoitti:

    vain hiukan useammin kuin sinä.

    ...

    Äänestä

Mormonien uskottavuutta silmissäni lisäisi, että he amarikkalaisen uskontonsa lisäksi rakastaisivat edes hieman myös omaa kulttuuriaan ja äidinkieltään.

Kun jo avauksessa on karkeita yhdyssanavirheitä, ei muukaan herätä luottamusta.

Lähetystyöikäraja on yhdyssana. Jatko on ajateltavissa joko yhdyssanana. "lähetystyöikärajanmuutos" tai sanaliittona "lähetystyöikärajan muuto"s.

Myös maailmanlaajuisesti on yhdyssana, kymmenyslahjoitukset on yhdyssana...

Hoh hoijaa. Nämä asiat on opetettu kaikille suomalaislle koulussa. Mitä on pääteltävissä henkilöistä, jotka eivät asiaa pystyneet oppimaan? Olivatko he välinpitämättömiä, laiskoja, tyhmiä, tuntihäiriköitä vai peräti lintsasivat paljon koulusta?

Äänestä
  • ole koko ajan pyrkimässä murentamaan mormonien uskottavuutta, joten juttusi oli taas kerran täysin turha.

    Äänestä

  • Etkö sinä kirjoitti:

    ole koko ajan pyrkimässä murentamaan mormonien uskottavuutta, joten juttusi oli taas kerran täysin turha.

    Kyllä kielen hallitseminen kertoo ihmisestä paljon. Mitä on pääteltävissä esim. maahanmuuttajavastaisesta kirjoittelijasta, joka kirjoittaa huonompaa suomea kuin moni maahanmuuttaja?

    Äänestä

  • Etkö sinä kirjoitti:

    ole koko ajan pyrkimässä murentamaan mormonien uskottavuutta, joten juttusi oli taas kerran täysin turha.

    Olen huomannut saman. Monista mormoneista oman äidinkielen osaaminen on turhaa.

    Äänestä

  • Ent. mormoni kirjoitti:

    ole suomalaisia, mutta yleistäthän sinä muutenkin.

    Äänestä

  • Kaikki eivät kirjoitti:

    ole suomalaisia, mutta yleistäthän sinä muutenkin.

    Äidinkieliä on muitakin kuin suomen kieli...

    Äänestä

  • Etkö tiedä? kirjoitti:

    Täytyy kerrankin antaa tunnustus Tapanille, sillä hän on ainoa mormoni tällä Suomi24.Fi keskustelupalstalla, joka hallitsee täydellisesti suomen kielen.

    Jopa kappalejaot ym ovat hyvin muotoiltu - vahinko vaan, että sisätö usein on mättöä.

    Äänestä

  • Etkö tiedä? kirjoitti:

    Äidinkieliä on muitakin kuin suomen kieli...

    Tuskin palstan kaikki mormonit Tapani1.tä lukuun ottamatta ovat syntyperältään ja äidinkieleltään saksalaisia tai venäläisiä tai amerikkalaisiakaan?

    käytetty kaksoiskielen lisäksi muita kuin suomen kieltä?

    Äänestä

  • Ent. mormoni kirjoitti:

    Tuskin palstan kaikki mormonit Tapani1.tä lukuun ottamatta ovat syntyperältään ja äidinkieleltään saksalaisia tai venäläisiä tai amerikkalaisiakaan?

    ovat kirjoitustaidottomiakaan. Typoja löytyy kenen tahansa tekstistä.

    Äänestä

  • Tuskin kaikki kirjoitti:

    ovat kirjoitustaidottomiakaan. Typoja löytyy kenen tahansa tekstistä.

    Eivät kaikki yhdys sana virheet voi olla typoja. Sitä paitsi typo on turha sana, kun saman voisi sanoa suomeksi. Hiukan respektiä kieltämme kohtaan, pliis;-)

    Äänestä

  • <ö> kirjoitti:

    Eivät kaikki yhdys sana virheet voi olla typoja. Sitä paitsi typo on turha sana, kun saman voisi sanoa suomeksi. Hiukan respektiä kieltämme kohtaan, pliis;-)

    yhdyssanavirheitä; typo on paljon helpompi kirjoittaa, kuten respektikin, ja pliis.

    Äänestä

  • Ent. mormonille 16.3.2013 11:34 viestiin

    Olen saanut kehuja suomen kielen osaamisesta niin kauan kuin olen täällä kirjoittanut. Jos ei sinulla muuta sanottaavaa ole kuin kielioppi virheet, toistan sinulle samat sanat jotka ylempänä kirjoitin nimimerkille ???.

    Ei minun kirjoitukseni ole sinulle pakollista luettavaa kun se aiheuttaa sinulle samanlaisia vaivoja kuin ???:lle. Pidät itseäsi sen verran minun yläpuolella, että hämmästyin kun edes viitsit kommentoida näinkin oppimattomalle immeiselle kuin minä.

    Terveisin Sivusta seuraava

    Äänestä

  • Sivusta seuraava kirjoitti:

    Ent. mormonille 16.3.2013 11:34 viestiin

    Todettakoon että "Sivusta seuraava" asuu Amerikassa ja on ehkä oppinut suomen kielen lähetystyössä ollessaan sekä harrastaessaan sitä mm. täällä kirjoittaen. Hänen kielitaitonsa on hämmästyttävän hyvä! - Voihan "Sivusta seuraava" olla alun perin suomalainenkin äidinkieleltään, mutta kielen säilyttäminen noin hyvänä on kunnioitettavaa. - Olisi kiva tietää jotain taustastasi.

    > ...kielioppi virheet...

    Tapani hyvä, kyllä oma äidinkieli nykyaikana säilytetään hyvin. Ei ole verrattavissa siihen, että joskus muinoin lähdettiin ulkomaile, eikä joissain tapauksissa omaa kieltä sitten juurikaan käytetty. USA:han muuttoon tosin sekään ei yleensä pätenyt, koska siellä asui paljon muitakin suomalaisia ja kieltä usein suorastaan vaalittiin. Usein kieli heikkeni tai unohtui vasta sukupolvien myötä.
    Sinä Tapani olet palstan mormoniksi harvinainen kun kirjoitat virheetöntä suomea.

    Niin, "Sivusta sueraava" voisi ihan yleisen mielenkiinnon vuoksi kertoa jotain taustastaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sivusta seuraava kirjoitti:

Muutamissa tällä palstalla olevissa kirjoituksissa valitetaan, että MAP-kirkon jäsenet eivät tiedä mihin heidän kymmennys rahat menee.
No ainakin minä tiedän mihin minun kymmennys lahjoitukseni menee.

Lähetystyö ikärajan muutoksen myötä MAP-kirkko suunnittelee 58 uuden lähetyskentän avaamista maailman lajuisesti. Siinä minunkin kymmennys lahjoitukset menevät parhaaseen mahdolliseen käyttöön : Jeesuksen Kristuksen evankeliumin eteenpäin viemiseen.

I love it!!!

Terveisin Sivusta seuraava

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu