Ilmestyskirjan luvun 13 pantteripeto ei ole vielä ilmaantunut

Tulkintaa profetiast

Näin ollen myöskään Danielin luvun 7 pantteri ei ole noussut sillä kyseessä on selvästi samasta tapahtumasta, ja tämän osoittaa nousu merestä ja neljän tuulen sitä saavan aikaan. Ilmestyskirjassa on selvästi meressä nousevassa pedossa se pantteri ja leijonan kita ja karhun jalat, ja näin ovat samat eläinhahmot petoina näissä molemmissa. Samoin Ilmestyskirjassa Eufrat-joen varrelta vapautetaan neljä riivajavaltaa ja sopii tähän neljään tuuleen täsmälleen myös. Samoin neljäs sinetti on tuo hävityksen kauhistuksen aikaan saava pantteripeto myös, ja kerrottu myös noista heinäsirkoista.

Leijona sopii Babyloniaan eli Irakiin ja sen johtajaan kuten Nebukadnessar sen kumarrettavan kuvapatsaan itsestään rakennutti ja tämä sama tulee toistumaan lähitulevaisuudessa ja Ilmestyskirjan 13. luvun kahdesas peto on tämän seuraaja ja sama myös sillä on yksi ensimmäisestä viidestä ja kolmas on Babylonin Nebukadnessar selvästi Jerusalemin temppelin tuhoajana ja Juudan pakkosiirtolaisuuteen vievänä. Nyt Saddam on Nebukadnessarin seuraajana ja Sadam -nimestä tulee 666 (s=60 a=1 d=4 a=1 m=600).

Karhu sopii myös Persiaan ja Iranista on nousemassa ydinasevaltio ohjuksineen ja paljon tuhoa tulee varmaan saamaan aikaan lähitulevaisuudessa (kymmenen vuotta riittää mahdollisesti, toki vasta näemme tulevaisuudessa). Asevarustelu on siellä selvää ja Israelin viha selvää jokaiselle asioita seuraavalle, ja Israelin tuhoa on Iran uhonnut vaikka ei itse hyökkäisikään, ja aseistaa terroristeja sekä Libanonin Hizbollahia ja Gazan Hamasia, ja molempien tarkoitus on tuhota Israelin juutalaisvaltio, ja tähän myös Iran on viitanut ettei sen itse tarvitsisi sotaan osallistuakaan. Valtavasti raketteja on toimittanut Hizbollahille Libanoniin ja pyrkimyksenä tuhota Israelin kaupunkeja. Ilmestyskirjan pedolla karhun jalat ja Danielissa nähdään että paljon saa tuhoa aikaan Iran tulevaisuudessa aseillaan ja terroria tukiessaan kun kolmas maailmansota alkaa ja hävityksen kauhistus tulee Israelin Jerusalemiin.

Danielissa kolmantena on pantteri, ja Ilmestyskirjassa myös, ja tämä kymmenen valtakunnan asevoimien tuella syntyvä neljäs valtakunta Danielissa ei vielä ole valtaa saanut sotia pyhiä vastaan ja tuoda pedon merkkiä mammonamaailmaan mutta lähellä on tämä aika, ei enää monia kymmeniä vuosia. Tähän petovallan syntymiseen vaikuttaa neljän riivajavallan vapauttaminen Eufratin varrelta, ja Irakin ja Iranin lisäksi sisältää mahdollisesti myös islamin valtakuntia ennenkaikkea ja Egypti ja Assyria (Syyria) ollenevat mukana ainakin. Mitkä kuusi muuta, jää nähtäväksi lähitulevaisuuteen.

73

298

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jatkuu . . . sivu 2

      Danielissa tuo neljäs peto on noiden kolmen eläinhahmon yhdenemä ja kymmenen sarvea tämän osoittaa sillä Ilmestyskirjan pantteripedolla on myös kymmenen sarvea eli kymmenen kuningasta eli valtakuntaa jotka asevoimansa antavat tälle pedolle joka sotii ensin Israelia vastaan ja valloittaa ja hallitsee Jerusalemia sen 3,5 vuotta kuten on kirjoitettu edeltä tiedoksemme.

      Iankaikkinen evankeliumi Ilmestyskirjan mukaan tiedoksi annetaan kaikille ihmisille ennen näiden petojen valtaa tulemista kun neljä tuulta islamin merta tulee kuohuttamaan ja villitsee nuo kansat jumalansa nimeen. Islamissa kielletään Jeesuksen Herraus ja ristin sovitus ja Muhamed on korotettu Jeesuksen yläpuolelle ja valhe on selvä Raamatun tuntevalle ja murhat itsemurhista juutalaisten ja kristittyjen murhiin ovat myös selvät jokaiselle asioista tietäville vaikka ei uutisissa niitä juurikaan Suomessakaan kerrota julkisesti.

      Islam pyrkii yhteiskunnan alistamaan täysin sen sharialakinsa alaisuuteen ja vääräuskoiset alistetaan alamaisuuteen tai surmataan tai tulee heidän kääntyä tuohon valheen ja murhan isän uskontoon. Selvästi nähdään lähihistoriasta ja nykyisyydestä myös natsien yhteys islamin valtaapitäviin ja samoin ateistisen vasemmiston mielistyminen islamiin vaikka erojakin löytyy, mutta yhdistävä tekijä on viha Raamattua ja juutalaisia ja kristittyjä kohtaan. Laittomuutta ja luopumusta on paljon lisääntynyt kaikkialla maailmaan ja mammonan valta yhtyy islamin hallintapyrkimyksiin myös.

      Israelin rinnalla on länsimaista USA selvimmin, mutta taloudelliset kytkökset öljymaihin Lähi-idässä ja jopa muslimeihin on selvää eivätkä tahdo suurlähetystöään pitää Jerusalemissa Israelille tukena vaan ovat jakamassa luvattua maata ja Jerusalemia, vaikka Jordan on se arabimaa brittien jakaessa sitä hallinta-aluettaan arabien ja juutalaisten kesken. Britit eivät selvästi tukeneet Israelin juutalaisvaltiota koko luvatun maan alueelle vaikka tietysti tiesivät Raamatusta Jumalan ja Israelin Herran lupaukset Aabrahamille pysyvinä ja Jeesus on se Herra Israelille eikä voi muuttua koskaan. Valitettavasti pakanakansat Euroopassa eivät tunne Jeesusta riittävästi ja Raamatun profetioita ja näin eksyvät Babylonian mammonan alle öljyn tähden ja tämän vallan on Saa-tana antanut Lähi-idän islamkansoille vaikka toki muuallakin sitä on.

      Lähitulevaisuudessa nuo neljä riivajavaltaa kuohuttaa noita kymmentä valtakuntaa jotka asevoimansa antavat Israelin Jerusalemin valloitukseen, sillä näin on kirjoitettu ja autuaat ymmärtävät nöyrtyä Jeesuksen nimessä täyttymään Pyhällä Hengellä että voivat pahana aikana vastustaa Per-kelettä, kuten on kirjoitettu olla pedon merkkiä ottamatta. Pukeudutaan Isän Jumalan antamaan rakkauden varustukseen, ja sammutetaan pahan palavat nuolet uskon kilvellä ja tärkeää on myös Totuuden Hengen miekan olla sanana huulillamme ja sydämissämme, amen, halleluja!

      • ...

        ....


    • neljä petoa

      Danielin kirjassa kuvatut neljä petoa.

      Ensimmäinen on yhdysvallat joka petona tähtää yhteiseen maailmanvaltaan. (Antikristuksen valtaan). Nykyinen maailmamme on petojen vaihtumisen kohdassa, sillä muuten Antikristus tulee väkisin. (Kotkan siivet repäistään irti).

      Toinen peto Venäjä on nousemassa antikristuksen vastavoimana, ja tämä tulee aikanaan kaatumaan Googin sodassa Israelin vuorille. (karhu kaatuu).

      Tähän väliin tulee Kristuksen morsiammen ylösotto.

      Kolmas peto on Kiina, (myös antikristuksen vastavoimana) joka tulee tappamaan kolmasosan ihmiskunnasta.

      Neljäs peto oli erilainen, eli yhteinen maailmanvalta, jossa antikristus hallitsee.

      Tämän jälkeen vanhaaikainen istuutuu valtaistuimelleen (Petojen loppu ja tuhatvuotinen valtakunta alkaa.)

      Ps. Näin minä ymmärrän lukemani.

      • Aiemmin minäkin

        vähän tuohon suuntaa ajattelin, eroina oli pantteri natsisaksaan ja neljäs peto EU, mutta nyt olen kyllä Israelin Jerusalem keskeiseksi uudistunut ja islamissa on se peto juutalaisia ja kristittyjä kohtaan ja Jerusalemin tahtovat itselleen selvästi ja Iran varsinkin sopii karhuksi ja Irakissa on Eufratin varren Babylon, ja selvästi sidottu tähän osaan ja Sadam sopii 666-ihmiseksi.

        Tänään vasta ensimmäisen kerran näen Ilm. 16:12 Eufratin kuivumisen idästä tuleville kuninkaille mahdollisuutena että sieltä se pääjoukko tulisikin 200 miljoonaisesti pantterin joukoista, toki aiemminkin Irania olen pitänyt karhuna ja suurena Israelin vastustajana kuten hedelmistään tämä tunnistetaan aivan selvästi, eikä länsimaissa eikä Venäjällä eikä varsinkaan USA:lla ole tätä, ja päinvastoin kolmannessa maailmansodassa on vastavoimat kuten nähdään Danielissa selvästi ja sopisi USA:n sotalaivastoon kittiläisinä.


      • islam ei voi olla pe
        Aiemmin minäkin kirjoitti:

        vähän tuohon suuntaa ajattelin, eroina oli pantteri natsisaksaan ja neljäs peto EU, mutta nyt olen kyllä Israelin Jerusalem keskeiseksi uudistunut ja islamissa on se peto juutalaisia ja kristittyjä kohtaan ja Jerusalemin tahtovat itselleen selvästi ja Iran varsinkin sopii karhuksi ja Irakissa on Eufratin varren Babylon, ja selvästi sidottu tähän osaan ja Sadam sopii 666-ihmiseksi.

        Tänään vasta ensimmäisen kerran näen Ilm. 16:12 Eufratin kuivumisen idästä tuleville kuninkaille mahdollisuutena että sieltä se pääjoukko tulisikin 200 miljoonaisesti pantterin joukoista, toki aiemminkin Irania olen pitänyt karhuna ja suurena Israelin vastustajana kuten hedelmistään tämä tunnistetaan aivan selvästi, eikä länsimaissa eikä Venäjällä eikä varsinkaan USA:lla ole tätä, ja päinvastoin kolmannessa maailmansodassa on vastavoimat kuten nähdään Danielissa selvästi ja sopisi USA:n sotalaivastoon kittiläisinä.

        Islam ei voi olla peto koska se ei kykene toimimaan koko maailman valtana / maailman poliisina. Peto tarkoittaa sitä että kaikki joutuu alistumaan jollakin tavalla sen määräysvaltaan. Jokainen maa on jonkinaseisena liittolaisena sen puolella tai oppositiona sitä vastaan, mutta peto sanelee säännöt jotka vaikuttaa kaikkialla maailmassa.

        Peto on henkivalta joka on toisaalta väärin nimetä jonkun maan mukaan, mutta se maa joka toimii maailmanpoliisina ylivoimallaan käyttää pedon valtaa.
        Tämä edellyttää voimaa ja ominaisuuksia joita on mahdotonta toisten vastustaa menestyksekkäästi.
        Vastustaville maille jää ainoastaan kyseenalaiset vastustuskonstit, esim. terrorismi.


      • Raamatussa petoina
        islam ei voi olla pe kirjoitti:

        Islam ei voi olla peto koska se ei kykene toimimaan koko maailman valtana / maailman poliisina. Peto tarkoittaa sitä että kaikki joutuu alistumaan jollakin tavalla sen määräysvaltaan. Jokainen maa on jonkinaseisena liittolaisena sen puolella tai oppositiona sitä vastaan, mutta peto sanelee säännöt jotka vaikuttaa kaikkialla maailmassa.

        Peto on henkivalta joka on toisaalta väärin nimetä jonkun maan mukaan, mutta se maa joka toimii maailmanpoliisina ylivoimallaan käyttää pedon valtaa.
        Tämä edellyttää voimaa ja ominaisuuksia joita on mahdotonta toisten vastustaa menestyksekkäästi.
        Vastustaville maille jää ainoastaan kyseenalaiset vastustuskonstit, esim. terrorismi.

        kuvataan väkivaltaista ja totalitääristä järjestelmää, yleensä yhden valtakunnan leviämistä tai vaikutusta Israelin juutalaisiin, koska Raamatu on kirjoitettu Jumalan valitun kansan kautta ja Aabraham ja Iisak ja Jaakob ja kaksitoista sukukuntaa, ja myöhemmin Mooseksen kautta saatu Jumalan laki eli opetus, ja Joosuan johdolla saatu luvattu maa kanaanilaisilta, ja edelleen Daavidin kautta saatu Jerusalem, ja sitten suurena täyttymyksenä Immanuel Jeesuksen kautta saatu uuden liiton juutalaisuus ja Pyhän Hengen vuodatus helluntaina ja apostolien toiminta siten että evankeliumi leviää kaikkialle maailmaan Raamatun ilmoituksen mukaan ja Jumalan Henki myös vaikuttaa sen hyvän uskon ja toivon ja rakkauden, toki ihmisen lihan mieli on myös vaikuttamassa vaikka tieysti on toivottvasti ristiinnaulittu ja Jumalan Henki sen hyvän hedelmän on saanut esiin runsaana.

        Kyllä Raamatussa ja Ilmestyskirjassa Jerusalem on se Jumalan silmäteräkaupunki ja juutalaiset kansa, josta Jeesus on Herrana ja Kuninkaana syntynyt. Sitten Raamatussa ja Ilmestyskirjassa Babylon on se yksi pedon kaupunki, kun on kerrottu naisesta, joka vaikuttaa sitä maailmallisuutta eli mammonaa ja Jumalan vastakohtana esitetään.

        Tietysti pedon merkin leviämiseen tarvitaan kansakuntien alttius seurata Saatanan tahtoa mammonan menestymiseksi maailmallisuutena ja nähdään tämä tietysti kaikkialla nykyään erityisesti. Islam on Israelin Jerusalemin kannalta keskeinen petovoima, kuten terrorismissa on selvästi esillä tämä nykyään nimenomaan. Tietysti juutalaisvastaisuutta on kaikkialla esiintynyt ja länsimaissa myös tullut esiin ja Saksassa pahimpana muutama vuosikymmen sitten. Natsit tahtoivat rakentaa totalitäärisen ja ideologisen järjestelmänsä ja sen leviävän koko Europpaan ja varmaan myös maailmaan. Samoin islamissa on tämä sama totalitäärisyys tarkoituksena yhteiskunnallisesti vaikka kulttuuritausta on aivan erilainen kuin natseille, mutta juutalaisvastaisuus ja täysin Jeesuksen oppien vastaisuus on selvää moninaisesti ja aseellinen toiminta tarvittaessa myös esillä vastustajia kohtaan.

        Babylonian pedosta Raamatussa on kuvaus Nebukadnessarin toiminnasta ja juutalaisten temppelin tuhoaminen ja juutalaisen kansan pakkosiirtolaisuus Babyloniaan on tästä se huono hedelmä, toki Israelin Herran ja Jumalan sallima kurituksena. Näemme Danielin siellä kirjoittaneen pyhät kirjoituksensa ja näemme sitten sen Babylonian pedon ylpeyden kun teettää itsestään sen kumarrettavan kuvapatsaan ja antaa lain, että joka ei kumarra heitetään tuliseen pätsiin ja tuhotaan näin vastustajat, juuri tästä on kyse totalitäärisessä ihmisten rakenteesta, ja näitähän pyrkivät ihmiset itse rakentamaan omiin valtakuntiinsa ja toki omassa perheessä esimerkiksi on valta miehellä ja naisella ja lapsien on hyvä kuuliaiset olla vanhemilleen, mutta hyvin erilainen on petokuri kuin rakkaudellinen vapaus ja vastuu ja kuri, ja nämä kaksi eroaa toisistaan sääntöjen noudattamisen ja rangaistuskäytäntöjen suhteen. Toki aina voidaan keskustella milloin vapaus on liiallista ja varsinkin jos ilmenee kunnioituksen ja kurin puutteena. Myös Jumalan seurakunnassa on kuri tärkeää ja Jeesus opetti sitä ja Paavalin kirjeissä nähdään tästä asiasta, toki on vaikea asia käytännössä, sillä tarvitaan palavaa rakkautta Jeesusta ja lähimmäisiä kohtaan sen penseyden sijaan tässä asiassa.


      • ...

        ...


      • Islamin jihadissa
        islam ei voi olla pe kirjoitti:

        Islam ei voi olla peto koska se ei kykene toimimaan koko maailman valtana / maailman poliisina. Peto tarkoittaa sitä että kaikki joutuu alistumaan jollakin tavalla sen määräysvaltaan. Jokainen maa on jonkinaseisena liittolaisena sen puolella tai oppositiona sitä vastaan, mutta peto sanelee säännöt jotka vaikuttaa kaikkialla maailmassa.

        Peto on henkivalta joka on toisaalta väärin nimetä jonkun maan mukaan, mutta se maa joka toimii maailmanpoliisina ylivoimallaan käyttää pedon valtaa.
        Tämä edellyttää voimaa ja ominaisuuksia joita on mahdotonta toisten vastustaa menestyksekkäästi.
        Vastustaville maille jää ainoastaan kyseenalaiset vastustuskonstit, esim. terrorismi.

        on selvästi pedon terrori juutalaisia ja kristittyjä vastaan, toki vain sen hyväksyvissä aseellisissa joukoissa, ja nähdään maailmalla paljonkin tällaista olevan ja myös islamin keskuudessa hallitsijoita vastaan ja ryhmien väkivaltaa toinen toisiaan vastaan myös. Vallasta taistellaan aseilla ja ihmisten myönteisiä mielipiteitä pyritään myös saamaan hyvän tekeväisyydellä siellä missä aseellisen joukot myös toimivat.


    • Tulkintaa vain

      ja tärkeä ymmärtää ja varsinkin niistä kymmenestä pantteripetoon liittyvästä ja Danielissa neljännestä valtakunnasta. Natsit oli kolmas valtakunta ja islamiin yhteys natseilla selvä valheista ja murhista juutalaisia kohtaan nimenomaan jihadin kiihkoislamissa. Jerusalemin mufti myös teki yhteistyötä Hitlerin johtaman natsihallinnon kanssa ja asui Berliinissäkin ja pyrki tuhon juutalaisille saamaan Lähi-itään ja Israelin luvattuun maahan myös.

      Jos Egyptin rauhansopimus pitää Israelin kanssa, niin silloin hyvinkin noissa kymmenessä valtakunnassa Israelia vastaan voisi olla Iranista itään olevia valtakuntia ja suuri väestö on Pakistanissa ja Afganistanissa taliban ja idässä on myös muita islamin väestörikkaita valtioita. Voisiko Iranin tueksi sitten Kiina tulla, lähitulevaisuus näyttää tämän, mitä valtioita nuo neljä riivajavaltaa saa hyökkäämään valheen kaikella voimalla ja rauhasta tietysti pyrkivät esittämään Jerusalemiin hyökätessään.

      Ilmestyskirjassa on kerrottu noiden riivajien toiminnasta näin:

      ´ Kuudes enkeli vuodatti maljansa suureen Eufratvirtaan. Sen vesi kuivui, että tie valmistuisi auringon noususta tuleville kuninkaille. Minä näin, kuinka lohikäärmeen suusta, pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähti kolme saastaista henkeä, sammakon muotoista. Ne ovat riivaajien henkiä, jotka tekevät ihmeitä. Ne lähtevät koko maanpiirin kuningasten luo kokoamaan heitä sotaan Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä. "Minä tulen kuin varas. Autuas se, joka valvoo ja pitää huolen vaatteistaan, ettei kulkisi rääsyissä*, eikä hänen häpeätään nähtäisi!" Ne kokosivat heidät paikkaan, jonka nimi hebreaksi on Harmagedon. ´ (Ilmestyskirja 16:12-17:16)

      Auringonnousu on idästä ja kuninkaat myös näyttäisivät sieltä tulevan ja onko lohikäärme se Kiinan jonkinlainen uskonnollinen tunnus, ainakin sitä kuljetetaan juhlissa kansan keskuudessa. Kun 200 miljoonaa on armeijan lukumäärä tällä merestä nousevalla pedolla, niin siihenkin voi sopia suuret idän kansakunnat. Näin Irak voisi olla pedon läntisenä päänä ja leijonan kita sopii tässä mielessä itäiselle pedolle ja toki Syyrian kautta joutuvat hyökkäämään Israelin Jerusalemiin ja Damaskon tuho tässä yhteydessä myös mahdollinen.

      Lähitulevaisuudessa nähdään miten tapahtuu kolmannen maailman sodan tapahtumat jos Herra suo elinpäiviä ja tiedotusvälineet toimivat pahassa ajassa. Tietysti kannattaa rukoilla ja anoa Jumalan Hengen vuodatusta kaikkien anovien päälle ja sydämiin Jeesuksen nimessä ja Israelin jälkeläisiä on hyvä siunata erityisesti sillä pedolla tulee olemaan Jerusalem se hävityksen kauhistuksen sija sen 3,5 vuotta ennen Herran Jeesuksen suurta päivää ja pahan hävittämistä Harmagedonissa. Jeesus on hyvä paimen totuutta rakastaville mutta vihamiehensä ja laittomuuden harjoittajille ei käy hyvin kun sotivat Israelia vastaan, ja on edeltä kerrottu Ilmestyskirjassa. Viisaat uskovat ja Herran Jeesuksen pelko on viisauden alku, mutta vihan astioiden sydämissä on pimeys sillä vihaavat Jeesusta ja Raamatun ilmoitusta ja on Jumalan antama valkeus meille ihmisille tässä evankeliumissa varmuudella aina, amen, halleluja!

      • Neljä petoa

        Yhteinen maailmanvalta (Antikristuksen hallinta-aika) on niin pitkällä että sen odotetaan 2018 olevan mahdollista, eli toisen pedon karhun pitää nousta nopeasti estämään sen nousu.

        Tällä hetkellä Googin leukoihin asennetaan niitä koukkuja joita Hes 38 kuvaa. Mutta on tapahduttava suuria luonnonmullistuksia jotka mahdollistavat karhun nousun ja kotkan siipien repimisen. Sillä tällä hetkellä venäjä ei pysty haastamaan yhdysvaltoja, ja jos haastaakin niin kolmas maailmansota alkaa ennen aikojaan (ainakin ydinsota alkaa ennen aikojaan). (Tämä on suurta ahdistuksen aikaa).

        Vasta Kiinan (pantterin noustua) maailmanvallaksi on ydinsodan aika (vihan aika).

        Ydinsodan seurauksena pantteri kaatuu ja antikristus nousee hallitsemaan.


      • Onko pantteri
        Neljä petoa kirjoitti:

        Yhteinen maailmanvalta (Antikristuksen hallinta-aika) on niin pitkällä että sen odotetaan 2018 olevan mahdollista, eli toisen pedon karhun pitää nousta nopeasti estämään sen nousu.

        Tällä hetkellä Googin leukoihin asennetaan niitä koukkuja joita Hes 38 kuvaa. Mutta on tapahduttava suuria luonnonmullistuksia jotka mahdollistavat karhun nousun ja kotkan siipien repimisen. Sillä tällä hetkellä venäjä ei pysty haastamaan yhdysvaltoja, ja jos haastaakin niin kolmas maailmansota alkaa ennen aikojaan (ainakin ydinsota alkaa ennen aikojaan). (Tämä on suurta ahdistuksen aikaa).

        Vasta Kiinan (pantterin noustua) maailmanvallaksi on ydinsodan aika (vihan aika).

        Ydinsodan seurauksena pantteri kaatuu ja antikristus nousee hallitsemaan.

        noissa itäisissä maissa minkä tunnuksissa tai ikään kuin kansalliseläiminä?

        Ainakin levinnäisyysalue on Iranista itään: http://fi.wikipedia.org/wiki/Pantteri#mediaviewer/Tiedosto:Leopard_distribution.gif

        Mahdollisesti pantteria ihannoidaan petona myös noissa pantteriin liittyvissä kymmenessä valtakunnassa eli sarvessa.


      • Karhu Iranissa
        Neljä petoa kirjoitti:

        Yhteinen maailmanvalta (Antikristuksen hallinta-aika) on niin pitkällä että sen odotetaan 2018 olevan mahdollista, eli toisen pedon karhun pitää nousta nopeasti estämään sen nousu.

        Tällä hetkellä Googin leukoihin asennetaan niitä koukkuja joita Hes 38 kuvaa. Mutta on tapahduttava suuria luonnonmullistuksia jotka mahdollistavat karhun nousun ja kotkan siipien repimisen. Sillä tällä hetkellä venäjä ei pysty haastamaan yhdysvaltoja, ja jos haastaakin niin kolmas maailmansota alkaa ennen aikojaan (ainakin ydinsota alkaa ennen aikojaan). (Tämä on suurta ahdistuksen aikaa).

        Vasta Kiinan (pantterin noustua) maailmanvallaksi on ydinsodan aika (vihan aika).

        Ydinsodan seurauksena pantteri kaatuu ja antikristus nousee hallitsemaan.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Karhu#mediaviewer/Tiedosto:ZL_ursus_arctos.png


      • 4 petoa
        Onko pantteri kirjoitti:

        noissa itäisissä maissa minkä tunnuksissa tai ikään kuin kansalliseläiminä?

        Ainakin levinnäisyysalue on Iranista itään: http://fi.wikipedia.org/wiki/Pantteri#mediaviewer/Tiedosto:Leopard_distribution.gif

        Mahdollisesti pantteria ihannoidaan petona myös noissa pantteriin liittyvissä kymmenessä valtakunnassa eli sarvessa.

        Nämä ovat ne venäjän liittolaiset jotka tuhoutuvat karhun mukana, ja sen jälkeen nousee pantteri.

        Näin joskus näistä liittolaisista luettelon nykyajan maina joita tämä kuvaa, mutta en muista linkkiä mistä se löytyy.


        HESEKIEL 38
        1. Minulle tuli tämä Herran sana:

        2. "Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia Maagogin maassa, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan
        3. ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn sinun kimppuusi, Goog, sinä Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas.
        4. Minä kuljetan sinua, panen koukut sinun leukoihisi ja nostatan sotaan sinut ja kaiken sinun sotaväkesi: hevoset ja ratsumiehet, kaikki pulskasti puettuja, suuren joukon suurine ja pienine kilpineen, miekankantajia kaikki.
        5. Persia, Etiopia ja Puut ovat heidän kanssansa, kilvet ja kypärit on heillä kaikilla.
        6. Goomer ja kaikki sen sotalaumat, Toogarman heimo pohjan periltä ja kaikki sen sotalaumat - lukuisat kansat ovat sinun kanssasi.


      • jatkoa..
        4 petoa kirjoitti:

        Nämä ovat ne venäjän liittolaiset jotka tuhoutuvat karhun mukana, ja sen jälkeen nousee pantteri.

        Näin joskus näistä liittolaisista luettelon nykyajan maina joita tämä kuvaa, mutta en muista linkkiä mistä se löytyy.


        HESEKIEL 38
        1. Minulle tuli tämä Herran sana:

        2. "Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia Maagogin maassa, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan
        3. ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn sinun kimppuusi, Goog, sinä Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas.
        4. Minä kuljetan sinua, panen koukut sinun leukoihisi ja nostatan sotaan sinut ja kaiken sinun sotaväkesi: hevoset ja ratsumiehet, kaikki pulskasti puettuja, suuren joukon suurine ja pienine kilpineen, miekankantajia kaikki.
        5. Persia, Etiopia ja Puut ovat heidän kanssansa, kilvet ja kypärit on heillä kaikilla.
        6. Goomer ja kaikki sen sotalaumat, Toogarman heimo pohjan periltä ja kaikki sen sotalaumat - lukuisat kansat ovat sinun kanssasi.

        Tunnuksien tai kansalliseläimien ei tarvitse esiintyä näiden maiden tunnistuskuvissa, vaan eläimet kuvaavat näiden petojen ominaisuuksia / tapaa toimia.


      • 4 petoa
        jatkoa.. kirjoitti:

        Tunnuksien tai kansalliseläimien ei tarvitse esiintyä näiden maiden tunnistuskuvissa, vaan eläimet kuvaavat näiden petojen ominaisuuksia / tapaa toimia.

        1 leijona on vahva ja pelottava.
        kotkan siivet, lentokykyinen.
        (Yhdysvaltojen aikana lentokyky on kehittynyt ja voimana ja pelottavana soteteknologian kehittyminen.)

        2 karhu on kaikkiruokainen joka kerää massaa mahdollisimman paljon ennen talviunia. ( valloittaa ja ryöstää maita vaurauden mukaan ja siihen se myös kaatuu hyökätessään israeliin ryöstöretkelle).

        3 pantteri on viekas ja nopea.
        (Tänä aikana erikoisesti viekkaudella ja nopeudella pidetään maailmanvaltaa.).

        4 Antikristuksen hallinta-aika, erilainen peto kuin aikaisemmat.
        (aika jossa kaikki saat.anan vallat ja voimat ovat käytössä).


      • jatkoa..
        4 petoa kirjoitti:

        1 leijona on vahva ja pelottava.
        kotkan siivet, lentokykyinen.
        (Yhdysvaltojen aikana lentokyky on kehittynyt ja voimana ja pelottavana soteteknologian kehittyminen.)

        2 karhu on kaikkiruokainen joka kerää massaa mahdollisimman paljon ennen talviunia. ( valloittaa ja ryöstää maita vaurauden mukaan ja siihen se myös kaatuu hyökätessään israeliin ryöstöretkelle).

        3 pantteri on viekas ja nopea.
        (Tänä aikana erikoisesti viekkaudella ja nopeudella pidetään maailmanvaltaa.).

        4 Antikristuksen hallinta-aika, erilainen peto kuin aikaisemmat.
        (aika jossa kaikki saat.anan vallat ja voimat ovat käytössä).

        Ps. (ryöstää ja valloittaa maita helppouden mukaan, mahdollisimman paljon talvivarastoa ja mahdollisimman helpolla.).


      • 4 petoa
        jatkoa.. kirjoitti:

        Ps. (ryöstää ja valloittaa maita helppouden mukaan, mahdollisimman paljon talvivarastoa ja mahdollisimman helpolla.).

        Karhun nousua auttaa myös sen täysin erilainen käyttäytyminen kuin leijonan jolla on siivet. Koska karhu yrittää saada mahdollisimman paljon ja mahdollisimman helpolla, niin tämän hetkinen maailma ei osaa arvata sen motivaatioita ja ei osaa sen johdosta tehdä oikeita päätöksiä.

        Talouspakotteet ja neuvottelut ei toimi, koska karhu ei ole kiinnostununut oikeudenmukaisuudesta, tasa-arvosta, sopimuksista joista pidettäisiin kiinni. Ainoa mikä toimii on antaa sille maita ja alueita haaskana, ja pitää sitä talviunilla mahdollisimman pitkään.

        Aikanaan Pantteri tulee yllättämään yhtä paljon, sillä sitä ei kiinnosta samat mottiivit kuin karhua. Sille ominaista on nopeat hyökkäykset niin ettei kukaan ehdi reagoimaan ennen kuin se on myöhäistä. Kun politiikka ja media kuulee tapahtumista niin pantteri on jo seuraavassa paikassa tekemässä tuhojaan. Eli media ja politiikka ovat aina myöhässä, ne voivat ainoastaan kertoa jälkeenpäin mitä on tapahtunut ja levitellä käsiään.


      • Näemme Ilmestys-
        4 petoa kirjoitti:

        Karhun nousua auttaa myös sen täysin erilainen käyttäytyminen kuin leijonan jolla on siivet. Koska karhu yrittää saada mahdollisimman paljon ja mahdollisimman helpolla, niin tämän hetkinen maailma ei osaa arvata sen motivaatioita ja ei osaa sen johdosta tehdä oikeita päätöksiä.

        Talouspakotteet ja neuvottelut ei toimi, koska karhu ei ole kiinnostununut oikeudenmukaisuudesta, tasa-arvosta, sopimuksista joista pidettäisiin kiinni. Ainoa mikä toimii on antaa sille maita ja alueita haaskana, ja pitää sitä talviunilla mahdollisimman pitkään.

        Aikanaan Pantteri tulee yllättämään yhtä paljon, sillä sitä ei kiinnosta samat mottiivit kuin karhua. Sille ominaista on nopeat hyökkäykset niin ettei kukaan ehdi reagoimaan ennen kuin se on myöhäistä. Kun politiikka ja media kuulee tapahtumista niin pantteri on jo seuraavassa paikassa tekemässä tuhojaan. Eli media ja politiikka ovat aina myöhässä, ne voivat ainoastaan kertoa jälkeenpäin mitä on tapahtunut ja levitellä käsiään.

        kirjasta että seitsemännessä pedossa joka antikristuksen (8.peto) kanssa yhtä aikaa hallitsee ja on varmaan nimenomaan se aseellinen mahtitekijä, koostuu nimenomaan nyt kaikista noista kolmesta eläinhahmopedosta: pantterin muoto, leijonan kita ja karhun jalat. Kahdeksas on sama kuin yksi ensimmäisistä viidestä ja Babylon kolmantena ja leijonana ja kuvapatsaan päänä sopii Nebukadnessarin seuraajaan ja Saddam on itseään verrannut häneen, toki nyt poistunut näyttämöltä ja Ilmestyskirjassakin on kuvattu kuinka muut pedon sen ovat polttaneet kun Babylon tuomitaan, mutta Israelin Jerusalemiin tulee nousemaan ja seitsemäs peto (kymmenen kansakuntaa) ovat sen tukena tässä.

        Koska Babylon on selvästi sidottu Eufratin varrelle ja sieltä lasketaan neljä riivajavaltaa eli tuulta joka kuohuttaa merta ja tarkoittaa kansoja Israelin maan ympärillä. Mitkä ovat ne kymmenen kansakuntaa, jota leopardi (pantteri) kuvaa ja leijonan kita sopii Babylonian nousevaan kuninkaaseen, ja monet tätä ihmettelee, ja sopii ikäänkuin kuolleista nousemiseen ja tästä on kerrottu myös profeioissa. Sitten karhun jalat on pantteripedolla. Sopiiko karhu sitten vain Iraniin, koska oli se peto Israelia vastaan Persiana Babylonian jälkeen, on tietysti mielenkiintoinen kysymys. Venäjää karhuksi on verrattu ja yhteistyötä ovat tehneet Iran ja Venäjä, joka ydinjärjestelmät on toimittanut Iraniin ja asejärjestelmiä varmaan myös ja ohjusjärjestelmät keskeisessä osassa varmaan. Selvä yhteistyö on näillä mailla.

        Danielin neljäs erilainen tarkoittaa varmaan juuri sitä yhteenliittymää ja nähdään juuri tässä pantteri-leijona-karhu yhdistelmässä seitsemäntenä petona joka tulee kahdeksatta petoa, joka on antikristus ja Saddam sopii tähän ja jos ei ole kuollut hirtettynä niin suurta dramaa pahuuden henkivallat saavat takaisin valtaan tulemisessa ja voi olla yksi syy miksi islamin henkivalta pystyy villitsemään kansat tässä seuraamisessaan ja 200 miljoonaa on suuri seuraajien joukko joka valloittaa Jumalan Jerusalemin ja asettaa hävityksen kauhistuksen eli kumarrettavan kuvapatsaan juuri kuten Nebukadnessar aikoinaan Babyloniaan sen oli tehnyt, nyt pahuuden henkivallat pystyttävät sen pyhälle paikalla sillä tahtovat rienata Herraa Jeesusta ja Isää Jumalaa ja Totuuden Henkeä, mutta saavat Harmagedonissa sen loppunsa varmuudella ja alas syöstään Saatanan seuraajat sen jälkeen.


    • Tulisiko todellakin

      se 200 miljoonainen sota-armeija kokonaan noista Iranin itäpuoleisista alueista ja Irak olisi leijonan kitana läntinen raja tässä. Nyt Syyriassa soditaan kovasti hallitseeko sitä shiiat vai sunnit. Ja jos USA:n liittolaisuus saisi sunnit Egyptissä ja Saudi-Arabiassa pidettyä erossa kolmannesta maailmansodasta siten etteivät hyökkäisi Israelin Jerusalemiin tuossa pantteripedon joukoissa, niin sopisi tähän:

      ´ Kuudes enkeli vuodatti maljansa suureen Eufratvirtaan. Sen vesi kuivui, että tie valmistuisi auringon noususta tuleville kuninkaille. ´ (Ilmestyskirja 16:12)

      Näin sitten kymmenestä idän maasta tulisi se Israelin vihollisten suuri sotajoukko. Siellä idässä ja pohjoisemmassa on sitten kyllä Iranin liittolaisia. Syyriassahan vielä voi shiiojen valta vaihtua ja nykyiselle hallitukselle on selvästi se Kiinan ja Venäjän tuki. Näin kolmannen maailmansodan rajalinjatkin voisi selvitä Lähi-idässä.

      Keitä sitten voisi Irakin ja Iranin lisäksi sieltä idästä tulla kymmenen joukkoon Israeliin hyökkäävänä pantteripetona? Ainakin Pakistan ja Afganistanissa on islamin jihadia siten esillä. Voisiko islamin ulkopuolelta tulla suuria sotajoukkoja ja Kiinan lohikäärmemaana mahtava ja Venäjän tuki Iranille ja Syyrian shiioille selvää jokaiselle. Sitten vielä idemmässä on islamin Indonesia ja Malesiakin ja tosi väkirikkaita alueita jos 200 miljoonainen armeija tulee koota.

    • Tulkintaa lisää

      ´ Minä näin, kuinka lohikäärmeen suusta, pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähti kolme saastaista henkeä, sammakon muotoista. ´ (Ilmestyskirja 17:1)

      Voisiko tässä olla kyse Kiinasta ja Irakista ja Iranista, sillä
      - Kiina lohikäärmemaa
      - Irak Babylonian kuninkaan eli leijonan kidan eli Saddamin maa eli 8. peto
      - Iran väärän profeetan maana sillä ajatollah sitä sotaa pyrkii julkisesti ja salaisesti julistamaan islamin vääränä profeettana Israelia vastaan selvästi. Karhun jalat. Iran on islamilaisen vallankumouksen ja ajatollahin maa ja shiiojen pääprofeetta selvästi, kun sunnit ovat Saudi-Arabiassa ja Egyptissä.

    • Selvästi nähdään

      shiiojen islamilainen jihad Israelia vastaan terrorissa voimakkaana ja aseistaa Libonin Hizbollaa ja Gazan Hamasia. Iran toimii kuin väärä profeetta myös YK:ssa Israelia vastaan ja sen tuhoamisesta on puhunut, toki nykyinen presidentti pyrkii viekkaammin pelaamaan ettei Irania vastaan olisi talouspakotteita kun avoimesti kiisti aiemmin holokaustin ja Israelin tuhoamista julisti. Tämä on kuitenkin selvästi Iranin islamilaiselle jihadille ja aseteollisuutta pyritään kehittämään myös ydinaseen osalta ja kallioiden suojaan rakentamaan rikastamoita vaikka voisi ostaa rauhan ajan uraanin helposti ja salaisissa laitoksissa on pyrkinyt rikastamaan uraania ja merkkijä on yli rauhan ajan tarpeen rikastamisesta havaittu.

      Kyllä tässä voi olla myös kolmannen maailmansodan rajaa nähtävissä shiiojen ja sunnien välillä, toki vain Jeesuksessa on se pääsy valtakuntaansa ja vedestä ja Hengestä tulee syntyä jokaisen ihmisen kun tahtoo päästä Jumalan valtakuntaan. Valheet ovat aina pahasta ihmisillä ja Raamatussa on totuudellinen hyvä tie ja edeltä myös kerrottu tulevista kun koittaa nuo seitsemän vuotta ennen Herran päivän koittamista sen antikristuksen 3,5 vuoden hallinta-ajan jälkeen.

      Anotaan hyvää hengellistä ymmärtämistä ja silmävoidetta sydämen silmiin Jeesuksen nimessä, amen, halleluja! Keskustellaan avoimesti näistä asioista ja kunnioitetaan kaikkia ja pidetään hyvää evankeliumia myös esillä Jeesuksesta että monet voisi pelastua Herraa avuksi pyytämällä elämäänsä ja varmuudella myös antaa sitä hyvä elävää vettä ja Pyhän Hengen armolahjan ja veren sovitus tarvitaan myös Uhrilampaalta ja Golgatan ristin sanoma on Isän Jumalan rakkaus maailmaa ja kaikkia ihmisiä kohtaan vaikka annettiinkin evankeliumi juutalaisille ja Israelille, kuten on kirjoitettu.

      • 4 petoa

        Kolmannen maailmansodan rajaa on nähtävissä, mutta en usko että sen aika on vielä.

        "Sotia ja suuria maanjäristyksiä tulee monin paikoin, mutta tämä on vasta synnytyskipujen alkua."
        Kotkan siivet repäistään irti (yhdysvallat heikennetään) ennen kuin karhu (venäjä ja sen liittolaiset) voi nousta, ja tähän tarvitaan suuria luonnonmullistuksia ja sotia.

        Aikanaan karhu kaatuu Jumalan voimasta israelin vuorille, ja silloin Jumalan voiman tunnustaa kaikki kansat.

        Myös aikanaan pantteri (kiina liittolaisineen) kaatuu ydinsodan seurauksena.

        Ja viimeisenä kaatuu Antikristuksen valtakunta.

        Ps. näin itse ymmärrän lukemaani.


      • En minäkään usko
        4 petoa kirjoitti:

        Kolmannen maailmansodan rajaa on nähtävissä, mutta en usko että sen aika on vielä.

        "Sotia ja suuria maanjäristyksiä tulee monin paikoin, mutta tämä on vasta synnytyskipujen alkua."
        Kotkan siivet repäistään irti (yhdysvallat heikennetään) ennen kuin karhu (venäjä ja sen liittolaiset) voi nousta, ja tähän tarvitaan suuria luonnonmullistuksia ja sotia.

        Aikanaan karhu kaatuu Jumalan voimasta israelin vuorille, ja silloin Jumalan voiman tunnustaa kaikki kansat.

        Myös aikanaan pantteri (kiina liittolaisineen) kaatuu ydinsodan seurauksena.

        Ja viimeisenä kaatuu Antikristuksen valtakunta.

        Ps. näin itse ymmärrän lukemaani.

        että vielä on aika tuolle loppusodalle, mahdollisesti 2017 voi jotain tapahtua, jos 2016 alkaa iankaikkinen evankeliumi ja kaksi säkkipukuista Jerusalemissa, sitten 2019-2020 olisi hävityksen kauhistus ja kyllä vuodet erittäin nopeasti etenevät ja mitä enemmän tapahtuu sitä nopeampaa on ajan kuluminen. Raamatussa on sitten esitetty että päiviä lyhennetään että ei kaikkea tuhottaisi.


    • Kirjoitettu on

      Raamatussa, että monet lukevat ja ymmärrys lisääntyy, tietysti myös kun tapahtuu ihan konkreettisesti asioita ja samoin tulee esille ideologista asiaa niin voidaan tietysti osata yhdistää niitäkin Raamatussa ilmoitettuihin profetioihin, kun on sitä hyvää Jumalan ilmoitusta luettu ja anottu myös ymmärrystä näistä asioista, samoin profetian armolahjaa saamme anoa ja käyttää myös sen mukaan kuin annetaan valkeuta.

    • -lapsi-

      Kutsun teitä auttamaan erästä aloittajaa.
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/12230112

      Vai kenties kaikelle kansalle tarkoitettu pelastukseksi ja ohjeeksi.
      Onko messias Jumala jota pitää palvoa?
      Milloin messias tulee?
      Tietääkä yksinJumala milloin hän tulee?
      Rabbi Kaduri ilmoitti näin: messias tulee pian kun Sharon kuolee.Sharon on jo kuollut ja tarkempi päivämäärä on Heinäkuussa 2014.

      • - vastaava lapsi -

        > Onko messias Jumala jota pitää palvoa? <

        Jeesus on messias-kuningas ja Immanuel ja Jumalan poika, se ainoa Pyhässä Hengessä siinnyt Ihmisen Pojaksi ja syntyi neitseellisessä tilassa olleesta neidosta.

        > Milloin messias tulee? <

        Jeesus syntyi Daavidin kaupungissa Beetlehemissä noin 2021 vuotta sitten. Tulee takaisin lähitulevaisuudessa, yksi mahdollinen noin 2023. Vasta kun alkaa Ilmestyskirjassa esitetyt selvästi täyttyä ja hävityksen kauhistus on yksi keskeinen Jeesuksen opettama merkki tulemuksestaan, voimme tarkemmin ymmärtää tulemuksensa aikataulua tässä sukupolvessa, jota elämme kuten nähdään viikunapuuhun lehtien tulleen 1967 kuuden päivän sodassa. Seitsemäs päivä on sapatti ja Jeesuksen tultua alkaa tuhatvuotinen valtakuntansa.

        > Tietääkä yksinJumala milloin hän tulee? <

        Isä Jumalana tietää kaiken sillä hänelle kaikki on jo tapahtunut sillä elää ajan ulkopuolella iankaikkisuudessa ja aina läsnäolevassa todellisuudessa. Pojassa Jeesuksessa meillä on ajan alku noin kuusi vuosituhatta sitten alkaneena luomisesta Jeesuksen eli Jumalan sanan eli elävän veden kautta, ja kuudessä päivässä myös kaikki luotu luotiin kuten on kirjoitettu.

        Kuten aiemmin jo kirjoitin, Herran päivä voidaan ymmärtää kun alkavat tapahtua Ilmestyskirjassa kerrotut.


    • onko kiva jutella

      iteskseen ja esittää kysymyksiä, kuinka monella nimimerkillä ja henkilönä olet tässäkin ketjussa?

      tekstisi ovat kakki samanlaisia ja helposti tunnistettavissa vaikka et mitään vakinaista nimimerkkiä pidäkkään samoin on kaikki aloituksesi vaikka koitat esittää että olisit eri henkilö!

      olet peräti saanut 31 lukijaa ja 19 vastausta

      mitä tämäkin kertoo?

      joka on aika vähän mitköhän sinulla on mielessä kun yksikseen palstaa pyörittelet?

      • onko kivaa

        johdatella keskustelua itsekseen ja jotaa se haluaamisi suuntaan?


      • onko kiva
        onko kivaa kirjoitti:

        johdatella keskustelua itsekseen ja jotaa se haluaamisi suuntaan?

        pää asiassa jutelle itsekseen ja kysellä et ole saanut kuin muutaman keskustelijan kanssasi ketjun.

        tällä hetkellä on peräti 23 vastausta ja 48 lukijaa joten kehitystä ei ole paljoa

        ja 90% vastaajista ja kysijistä olet sinä itse.

        onko kiva aina ykisn ketjuja ylläpitää?


      • Ehkä sinäkin olet

        aloittaja, joka olen minä :)


      • Onko Jumalassa

        kaikki ihmiset yhtä, ainakin kuvikseen luotuja persoonia, toki erilaisia selvästi.


      • Olen minäkin
        onko kivaa kirjoitti:

        johdatella keskustelua itsekseen ja jotaa se haluaamisi suuntaan?

        epäillyt että jotkut käyttävät tuollaista menetelmää. Olen kyllä minäkin lisännyt tekstiin lisää ikäänkuin vastauksena eikä erikseen olekaan "lisäyksenä" sitä mahdollisuutta annettu tässä järjestelmässä.


      • On kiva keskustella
        onko kiva kirjoitti:

        pää asiassa jutelle itsekseen ja kysellä et ole saanut kuin muutaman keskustelijan kanssasi ketjun.

        tällä hetkellä on peräti 23 vastausta ja 48 lukijaa joten kehitystä ei ole paljoa

        ja 90% vastaajista ja kysijistä olet sinä itse.

        onko kiva aina ykisn ketjuja ylläpitää?

        vaikka toki on hyvä myös esille tuoda vaikka ei niin kivaa olekaan. Kiva että sinäkin osallistut keskusteluun omalla tavallasi.


      • Kiva, kiva, kiva
        onko kiva kirjoitti:

        pää asiassa jutelle itsekseen ja kysellä et ole saanut kuin muutaman keskustelijan kanssasi ketjun.

        tällä hetkellä on peräti 23 vastausta ja 48 lukijaa joten kehitystä ei ole paljoa

        ja 90% vastaajista ja kysijistä olet sinä itse.

        onko kiva aina ykisn ketjuja ylläpitää?

        Minut huomataan! :)


      • Kahteen erilaiseen
        Onko Jumalassa kirjoitti:

        kaikki ihmiset yhtä, ainakin kuvikseen luotuja persoonia, toki erilaisia selvästi.

        suureen joukkoon ihmisen voidaan jakaa ja jaetaan myös, ja tärkeää kuulua siihen, joiden nimet ovat Jeesuksen elämänkirjassa ja voidaan nimessään anoa elävää vettä ja Pyhän Hengen armolahjaa. Tässä on hyvä kaita tie.


    • filade
      • Tässä 7 vuoden

        jaksossa, joka on Ilmestyskirjassa esitetty (muissa profetioissa myös osittain), ja kuvaa tapahtumia ennen Herran Jeesuksen suurta tulemusta eli päivää, tuo leopardi peto leijonan kidalla ja karhun jaloilla varustettuna kymmen sarvisena ja seitsenpäisenä, ja lohikäärme antoi sille suuren vallan.

        Tämä jakso on lähitulevaisuudessa, eikä Kreikka pantterina välttämättä liity tähän sillä selvästi myös Danielissa nähdään että erityisestä jaksosta on kysymys vaikka toki voi tapahtua mahdollisesti myös pitkä ajanjakson tapahtumana, mutta koska Ilmestyskirjassa on kerrottu siten kuin esitetään tulee tapahtumaan myös lyhyessä jaksossa ja seitsemän vuotta ja vähempikin riittää tässä ja ellei päiviä lyhennettäisi ei mikään elämän jatkuisi lihassa maan päällä.

        Välttämättä Danielin ei ole tarvinnut eläinhahmoissa kuvata mitään muuta kuin sitä Herran Jeesuksen paluun läheisyydessä tapahtuvaa ja Ilmestyskirjassa on kerrottu kuinka neljä riivajavaltaa vapautetaan ja Danielissa neljä tuulta kuohuttaa merta josta pedot nousevat. Näin ollen kun on sama tapahtuma, niin on vielä lähitulevaisuudessa tämä ja jopa voi noiden neljän riivajavallan nousu ja meren kuohuttaminen viitata samaan tapahtumaan kun Saa-tana alas viskataan maan päälle, sillä on edelleen ilmavallan hallitsijana se pahuuden henkivalta vielä tässä ajassa 2014.

        Ensin kuullaan iankaikkinen evankeliumi Ilmestyskirjan mukaan ja sitten vasta antikristuksen valtakunta ja hävityksen kauhistus tulee ja kestää sen 3,5 vuotta kuten myös sitä ennen saman pituisena se iankaikkinen evankeliumi. Pahan valtakunta sopii kyllä nimenomaan neljänteen sinettiin ja jo toinen on sotaa ja kolmas nälänhätää, ja sellainen pistää helposti idästä suuret vihaiset sotajoukot liikkeelle myös Israelin Jerusalemiin, jos Saa-tana lohikäärmeenä saa aikaan sen kansojen villitsemisen. Historiasta nähdään että idästä on tullut vihaisia ratsujoukkoja ennenkin länttä kohti leviten hurjana petovaltana. Nyt on paljon suuremmasta vielä kyse ja nälkä on paha vihan kylväjä kun sydämessä ei Jeesus ole estämässä sitä hyvyyttä tai pahan estämistä.

        En oikein itse pidä Kreikkaa pantterina tässä Ilmestyskirjan petotapauksen kuvauksena ja 200 miljoonaisen armeijan olemuksena.


      • Toki historiassa

        Kreikka on ollut viides Israelin luvatun maan valloittaja ja Rooma kuudes.

        Seitsettä petoa kuvataan pantteripetona ja on kymmenestä valtakunnasta koostuva koaliitoa sotilaallisesti ja 200 miljoonainen armeija ja antaa sen tukensa Babylonian kuninkaalle, joka Irakista Eufratin varren kaupungista hyökkää Israelin Jerusalemiin. Sadam nimestä saadaan 666 (s=60 a=1 d=4 a=1 m=600) ja Nebukadnessar oli kolmas peto Babylonian kuninkaana, ja tuhosi Jerusalemin temppelin ja pakkosiirtolaisuuteen juutalaisen kansan vei.


    • ttkkl

      Ilmestyskirjan 13.luvun peto on NatsiSaksa:
      Niinkuin Ilmestyskirjan 13. luvussa kerrottuna
      Hitlerin valta kesti päivälleen 42 kuukautta(3.5 v.), eli hyökkäyksestä Puolaan 31.8.1939 on päivälleen 42 kuukautta itärintamalla kukistumiseen 1.3.1943!
      Hakaristi on pedon merkki, sillä 'Mystiikan maailma-kirjan' todistuksen mukaan tuo Hitlerin käyttämä hakaristi on pahan tunnus. Idän kansat käyttävät sitä toisinpäin, joka on hyvän tunnus.
      Saksalaisten rohkeus perustui sukellusveneaseeseen, jota voi kuvata pedoksi, joka nouseen merestä!
      Danielin kirjan mukaan valta kesti 2300 iltaa ja aamua, joka on rintaman tila, kun se oli Berliinin porteilla.

      • Koska hävityksen

        kauhistusta eli kumarrettavaa kuvapatsasta ei Jerusalemiin tullut pyhälle paikalle eikä pedon merkkiä ainoana maksuvälineenä ihmisten otsiin tai oikeaan käteen, niin natsisaksa ei voinut olla antikristuksen petovalta, joka hallitsee sen 3,5 vuotta ennen Jeesuksen tulemusta eli Herran päivää eli tuhatvuotisen valtakunnan alkua eli Uhrilampaan hääateriaa maan päällä, sillä Uusi Jerusalem laskeutuu Jeesuksen tullessa myös maan päälle ja suuri kaupunki on sivumitaltaan yli 2000 km, ja Egypti lounaisnurkka on rajana sille ja Jerusalem keskeisenä kaikkein pyhimmän paikkana ja Jeesuksen valtaistuin on siinä valkeutena koko kaupungille.


      • Meri kuvaa kansan-

        joukkoja ja peto ihmismassoja, jotka heinäsirkkojen tavoin lähtevät vihavaellukselleen ja päämäärä lohikäärmeen johtaessa on Israelin Jerusalem ja hävityksen kauhistuksen toteuttaminen vihan astioina vaikka Jeesuksen evankeliumin ovat kuulleet mutta hyljänneet kuten juutalaiset ennen maanpakolaisuutta ja nähdään ihan realistisesti se Herran evankeliumin hylkäämisen seuraukset eikä iloita vaan surullista kuin Yljän menettäessä morsiamensa vaikka toki hääateria on edessä vielä odottamassa sillä Jeesus on Uskollinen ja Hyvä Paimen, amen, halleluja!


      • Toinen sinetti

        on sota, ja kolman nälkä, ja neljäs on pantteripedon aika ja Kuolema ratsastajana ja syvyyden enkelin nimeksi annettu kreikaksi Abaddon ja hepreaksi Apollyon. Jeesus on Ihmeellinen Neuvonantaja ja anovat saavat ja tärkeä ja hyvä kiittää kaikesta, sillä Isä Jumala antaa soimaamatta jokaiselle hyvää anovalle ihmiselle, toki hyvä on Jeesuksen nimessä Isää ylistää ja kiittää ja myös kaikki toivo yksin armoonsa asettaa ja pyhitys annetaan totuudessa, vaikka vähän kerrassaan ja virheellisiäkin tulkintoja voidaan ajatella. Kirjoituksia tutkitaan ja ymmärrys lisääntyy, tärkeintä on keskustella lähimmäisiä kunnioittaen ja totuutta Jeesuksessa rakastaen ja arka tunto pitää Jumalan sanan edessä sillä vajavaista on tieto ja profetoiminen aina ihmisellä.


      • ttkkl
        Koska hävityksen kirjoitti:

        kauhistusta eli kumarrettavaa kuvapatsasta ei Jerusalemiin tullut pyhälle paikalle eikä pedon merkkiä ainoana maksuvälineenä ihmisten otsiin tai oikeaan käteen, niin natsisaksa ei voinut olla antikristuksen petovalta, joka hallitsee sen 3,5 vuotta ennen Jeesuksen tulemusta eli Herran päivää eli tuhatvuotisen valtakunnan alkua eli Uhrilampaan hääateriaa maan päällä, sillä Uusi Jerusalem laskeutuu Jeesuksen tullessa myös maan päälle ja suuri kaupunki on sivumitaltaan yli 2000 km, ja Egypti lounaisnurkka on rajana sille ja Jerusalem keskeisenä kaikkein pyhimmän paikkana ja Jeesuksen valtaistuin on siinä valkeutena koko kaupungille.

        Tuo pedonmerkki asia kuuluu kohtaan karitsansarvinen peto, joka sijoittuu kolmannen valtakunnan jälkeiselle ajalle, ja liittyy jotenkin tuohon natsien asiaan, ja on nimeltään pedonkuva, Hitlerin kuvako?


      • Raamatussa selvästi
        ttkkl kirjoitti:

        Tuo pedonmerkki asia kuuluu kohtaan karitsansarvinen peto, joka sijoittuu kolmannen valtakunnan jälkeiselle ajalle, ja liittyy jotenkin tuohon natsien asiaan, ja on nimeltään pedonkuva, Hitlerin kuvako?

        Herra päivä on Jeesuksen tulemuksen päivä ja sitä ennen 3,5 vuotta 8. peto hallitsee Jerusalemissa ja kumarrettava kuvapatsas on 8. pedosta ja kaikialla maailmassa se pedon merkki kaupankäynnin ainoana maksuvälineenä ihmisten otsassa tai oikeassa kädessä. Jeesus tullessaan poistaa maanpäältä Saatanan ja on heitetty maan päällä myös sen viimeisen 7-vuotisjakson puolivälissä.

        Ennen antikristuksen hallinta-aikaa iankaikkinen evankeliumi julistetaan kaikkialla maailmassa ja 3,5 vuotta kestää myös tämä aika ja kaksi säkkipukuista on Jerusalemissa kuten Ilmestyskirjassa on kerrottu. Iankaikkinen evankeliumi sisältää nämä Raamatussa kerrotut asiat:

        ´ Ja minä näin lentävän keskitaivaalla erään toisen enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille. Ja hän sanoi suurella äänellä: "Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet".

        Ja seurasi vielä toinen enkeli, joka sanoi: "Kukistunut, kukistunut on se suuri Babylon, joka haureutensa vihan viinillä on juottanut kaikki kansat".

        Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä, niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä. Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin. "

        Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon. Ja minä kuulin äänen taivaasta sanovan: "Kirjoita: Autuaat ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat tästedes. Totisesti, sanoo Henki, he saavat levätä vaivoistansa, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä." ´

        (Ilmestyskirja 14:6-13)


    • Ja mehän emme toki tietenkään toki usko köklöpölöttäjää ja hämmentäjää ja odottele jonkun Saddamin nousua haudastaan.

      Me olemme KUNNON evankelis-luterilaisia kristittyjä emmekä usko joutavuuksiin.

      HYVÄ!

      • Jeesukseen saamme

        uskoa ja Raamatun profetioita tutkia ja keskustella myös ja esittää tulkintaa ja pyhittyä totuudessa ja myös valkoiset Jeesuksen vanhurskauden vaatteet annetaan, ja Uhrilampaan veressä on puhdistus ja elävässä vedessä on Herran sanat ja miekka tämän vertauskuva suusta lähtevänä ja Pyhä Henki on Totuuden Henki ja rukous ja kiitos ja ylistys Isälle Jeesuksen nimessä annetaan.

        Nähdään lähitulevaisuudessa Sadam -nimestä hyvinkin mahdollisesti, toki kun kumarrettava kuvapatsas Jerusalemin pyhälle paikalle hävityksen kauhistuksena pystytään, niin on selvää miten 666 antikristuksen nimestä voidaan myös laskea. Nähdään lähitulevaisuudessa, sillä kovasti jo islamin äänitorvet toitottaa Jerusalemin vapauttamista "vääräuskoisista" ja itse seuraavat sitten valheen ja murhan isää sillä eivät tunne Jeesusta Israelin Herrana ja Juutalaisten Kuninkaana.

        Onko KTS uudestisyntynyt vedestä ja Hengestä vai uskonnollinen ihminen lössi- ja köklö-viesteineen ja väärine syytöksineen vain? Toki tuo esille Raamatusta myös joskus ihan asiallista, mutta selvästi myös valheellisesti, joten anotaan Herran Jeesuksen nimessä parannusta ja pyhitystä totuudessa. KTS:n antikristus ei ole edes ihminen vaan perinnäisoppi, ja millaisenhan kumarrettavan kuvapatsaan siitä tekisi ajallaan, olisiko Muhamedin miekka ja kuunsirppi sen yläpuolella?


    • Myös tämä yhteys

      Daniessa kerrotusta neljännestä valtakunnasta ja Ilmestyskirjan neljästä riivajasta jotka vapautetaan Eufratin varrelta lähitulevaisuudessa, ja saavat aikaan sen hirvittävän suuren kansojen villityksen että 200 miljoonaan hyökkää Israelin Jerusalemiin sen seurauksena kuten on kerrottu noista vihan astioista, ja Saa-tana selvästi eksyttäjänään valheissaan ja murhanhalussaan. Israelin vastaisuus nähdään YK:ssa ja samoin kansojen välisissä suhteissa ja samoin valhepropagandassa kuten siinä ettei juutalaiset saisi omistaa ja hallita alueita länsirannalla, joka ei ole minkään valtion aluetta ollut ja viimeksi britania sitä hallitsi ja Jordania miehitti ja Israel sai sen hallintaansa vuoden 1967 kuuden päivän sodassa.

      Nyt pakanakansojen viha tulee esiin Israelia vastaan länsirannan kohdalla ja samoin Jerusalemia tahtovat jakaa vaikka selvästi Jordan on se arabivaltio joen itäpuolella ja alueensa suurempi kuin Israelin luvattu maan joen länsipuolella.

    • Vuosiviikon 1/2-väli

      on se ajankohta, jolloin Saa-tana on voitettu taivaassa, ja noiden 144 000 Jeesuksen apostolin marttyyrikuolema on sen voiton toinen keskeinen asia ja ensimmäinen on tietysti Jeesuksen ristinkuolema ja voitto maailmasta ja pahasta.

      Noiden 144 000 apostolin lisäksi on lukematon joukko kaikista kansoista, sillä nuo 144 000 ovat julistaneet sen iankaikkisen evankeliumin kaikille kansoille, ja autuaat se ovat uskoneet.

      Äärettömän ihanaa on päästä Jumalan valtakuntaan kun Jeesus tulee ja jokainen asuisija siinä kaupungissa on maksettu Jeesuksen verellä ja elävän veden virta on Jumalan kansan siunauksena ja elämä puu hedelmä ravintoja ja lehdet parantumiseksi.

      Herran Jeesuksen tulemus lähenee, ja saamme kaiken toivomme asettaa armoonsa ja elää nöyrästi pyrkien palavassa rakkaudessa olemaan valona ja suolana ja tekemään sen mihin Herra johdattaa ja mitä Herra siunaa elämässämme. Jeesus on hyvä paimen varmuudella, amen, halleluja!

    • Ilmestyskirjasta

      voimme lukea ja ymmärtää että Saatalalla on paljon valtaa maa päällä nimenomaan mammonan eli bisnesmaailman keskuudessa ja poliittinen järjestelmä on täysin sidoksissa bisnesmaailmaan ja eihän pedon merkki voisikaan tulla yhteiskuntiin ilman tätä kytköstä kaupankäynnin ainoana maksuvälineenä. Lähi-idän mailla kuten Irakilla joka on Babylon nykyään on öljybisnes se tärkeä ja samoin noilla muilla öljybisnesmailla. Tästä syystä länsi ei tukea Israelin Jerusalemille voi julkisesti antaa esimerkiksi pitämällä suurlähetystöjään Jerusalemissa vaikka Israelin pääkaupunki on siellä, sillä arabimaat ovat kiristäneet pakanamaita öljytoimituksilla ja nyt Venäjä käyttää kaasutoimituksia Eurooppaan ja Ukrainaan samalla tavalla kiristyskeinona.

    • Tapahtuuko noiden

      tuulten meren kuohutus sitten 7-vuotisjakson alussa vai keskellä, kun Saa-tana myös alas taivaasta viskataan ja on voitettu siellä ylhäällä? Toinen sinetti on sotaa maan päälle, mutta neljäs sinetti on se paha suuri antikristuksen armeija ja hallintavalta on neljänteen osaan maata ensisijaisesti, toki pedon merkki tulee kaikkialle ja myös suuri ahdistus ja viha myös Jeesukseen uskovia kohtaan sillä emme ota sitä pedon merkkiä vaan ristimme kannamme ja maailman voitamme seuraamalla Jeesusta ja odottamalla Herramme paluuta sen 7-vuotisjakson lopussa, toki monet surmataan varmaan hävityksen kauhistuksen tullessa sen 7-vuotisjakson puolivälissä, ainakin ne 144 000 mutta siinä antikristuksen hallintavallan alaisessa 1/4 osa maailmassa varmaan huomattavasti enemmän myös. Islamin viha-aseet myös ovat leviämässä laajalle kaikkialla ja mahdollisesti tehtävänsa tulee olemaan silloin se jihad ja niiden tappaminen jotka eivät Babylonian kuninkaan kuvapatsasta kumarra eli sharian tapainen järjestelmä pyritään kaikkialle voimaan saattamaan ja nähdään selvästi tätä merkkiä laittomuudesta runsaasti monissa länsimaissa myös.

    • Niinkuin natsit

      ajallaan salakavalasti salassa pyrkivät juutalaiset surmaamaan kokonaan Euroopassa, myös tässä pantteripedon esiintymisessä on varmuudella se sama menetelmä ja vielä petollisempaa ja pahempaa laajudessaan niitä kohtaan jotka eivät pedon merkkiä ota maksuvälineeksi itseensä.

      Raamatussa on kirjoitettu ansasta eli paulasta, joka pyritään valheen kaikella voimalla saattamaan voimaan kaikissa yhteiskunnissa ja mammonabisnes ja poliittinen valta on siinä mukana vaikka voikin olla myös hyvää Saatanan vastustusta laajastikin, kun ihmiset vain lukee Raamatusta nämä Jumalan antamat ja ennenkaikkea Ilmestyskirjassa on se annettu ja aikakestoista myös paljon ja nimenomaan siksi että uskovat ovat suuresta ahdistuksesta tulleet ja pyhittyneet totuudessa, toki myös langenneita on varmaan ja viha uskovien keskuudessa myös kirjoitusten kaltaista.

    • Tuo lähitulevaisuu-

      dessa tapahtuvat meren kuohutus kuvaa varmasti sitä kolmatta maailman sotaa ja sopii myös siihen neljännen sinetin avaamiseen ja siihen heinäsirkkamaiseen pakanakansojen hyökkäyseen Israelin Jerusalemia vastaan ja silloin hävityksen kauhistus sinne asetetaan ja kestää sen 3,5 vuotta. Näin vuosiviikon puolessa välissä tämä tapahtuu, kuinka kauan ennen tätä siten aletana sotimaan ja suurta armeijaa kokoamaan mutta varmuudella hyvin dynaamisesti pahuuden joukot toimivat kun riivajavallat vapautetaan noita kymmentä kansakuntaa sitä hyökkäystään aloittamaan, toki valmisteluja varmaan myös suorittavat aseteollisuudessa ja nykyään varmaan on täydelleen käynnissä, kuten Iranista nähdään ja petollista kuin pantterilla kun kävelee rauhassa vaikka tahtoo hyökätä tulevassa lähiajassa Israelin Jerusalemiin ja ajatollah on sen ilmoittanut suoraan ja julkisesti myös. Valvotaan ja rukoillaan ja Jumalan taisteluvarustus Jeesuksessa on rakkauden valkoiset vaatteet ja palmunoksat käsissä.

    • Joko tämä

      pantteripedon asia on läpikäyty profetia palstalla?

    • Nostetaan vielä

      jotta voi pantteripedosta tulla sitä ymmärrystä ja Ilmestyskirjan mukaan ei Kreikka kyllä sovi tähän lainkaan, ja islamissa on se viha Israelia ja juutalaisia vastaan vaikka Euroopassakin on äärioikeistoa ja kateellista vasemmistoa Israelia ja juutalaisia vastaan ja palestiinan puolesta.

      Leijona on Irak ja Eufrat-joki on siellä ja Babylon samoin ja Bagdad lieneen nykyinen Babylon, vaikka sen tornikaupungin rauniot on löydetty ja myös rakennettu Saddamin toimesta 1980-luvulla taisi tapahtua.

    • offi10001

      Raamatulla on vai uskonharhoissa sijaa profetioille ja ennustuksille todellisuudessa ei laisinkaan nykyisyyteen ei tulevaisuuteen.

      Aleksanteri suuren Magedonia soveltuu noihin kertomuksiin ja se on käännettykin joissain raamatun kirjoituksissa Kreikka.

      Oikeita Babylonin raunioita on kaivettu hiekasta.

      • Vasta 3,5 vuotta

        ennen Jeesuksen tulemusta on hävityksen kauhistus ja noiden neljän tuulen meren kuohutus on siinä samassa yhteydessä, toki jo ennen sitä alkaa punainen ja musta hevonen toimia, ja syntyy vaikeaa asiaa niiden toiminnasta. Valkoinen hevonen on iankaikkinen evankeliumi ja toki sitä ei kestä pahuuden vallat ja niiden vallassa olevat ihmiset, sillä julkituodaan huonot asiat, mitä ovat edistäneet tässä maailmassa ja laittomuuden salaisuus saa huipennuksen pedon merkissä ja kumarrettavassa kuvapatsaassa kuten Jerusalemiin ne tulevat.


      • Viikunapuuhun lehdet

        Jeesuksen profetian mukaan tulevat ennen kesää, ja tulemuksensa on silloin lähellä ja Jumalan valtakunta alas lasketaan Jeesuksen tulemuksessa. 1967 oli kuuden päivän sota ja Jerusalem tuli kokonaan Israelin hallintaan ja länsiranta luvattuna maana osaltaan samalla. Jordanin miehitys loppui 1967 Israelin luvatussa maassa, mikä ihana päivä se olikaan.

        Valitettavasti Lähi-idän monet valtakunnat ovat pyrkineet Israelin juutalaisvaltion tuhoamaan jo monesti, surullista tällaiset pahuuden henkivaltojen teot.


      • offi10001
        Vasta 3,5 vuotta kirjoitti:

        ennen Jeesuksen tulemusta on hävityksen kauhistus ja noiden neljän tuulen meren kuohutus on siinä samassa yhteydessä, toki jo ennen sitä alkaa punainen ja musta hevonen toimia, ja syntyy vaikeaa asiaa niiden toiminnasta. Valkoinen hevonen on iankaikkinen evankeliumi ja toki sitä ei kestä pahuuden vallat ja niiden vallassa olevat ihmiset, sillä julkituodaan huonot asiat, mitä ovat edistäneet tässä maailmassa ja laittomuuden salaisuus saa huipennuksen pedon merkissä ja kumarrettavassa kuvapatsaassa kuten Jerusalemiin ne tulevat.

        Hävityksen kauhistus oli Danielin kirjassa ja Makkabialaiskirjoissa , Atiokhos neljäs Epifaneen asettama Jumalanpalvelus Jerusalemin Serrubbabelin tempppeliin .

        Olet saanut tuhansien lahkojen opetusta saanut .


      • offi10001
        Viikunapuuhun lehdet kirjoitti:

        Jeesuksen profetian mukaan tulevat ennen kesää, ja tulemuksensa on silloin lähellä ja Jumalan valtakunta alas lasketaan Jeesuksen tulemuksessa. 1967 oli kuuden päivän sota ja Jerusalem tuli kokonaan Israelin hallintaan ja länsiranta luvattuna maana osaltaan samalla. Jordanin miehitys loppui 1967 Israelin luvatussa maassa, mikä ihana päivä se olikaan.

        Valitettavasti Lähi-idän monet valtakunnat ovat pyrkineet Israelin juutalaisvaltion tuhoamaan jo monesti, surullista tällaiset pahuuden henkivaltojen teot.

        Ensi viikolla tulee KESÄ !

        Ja alkuperäinen viikunapuu harhan laskeminen alkoi 1948 ja päättyi epäonnistuneeseen profetiaan 1988.


      • näytepala
        offi10001 kirjoitti:

        Hävityksen kauhistus oli Danielin kirjassa ja Makkabialaiskirjoissa , Atiokhos neljäs Epifaneen asettama Jumalanpalvelus Jerusalemin Serrubbabelin tempppeliin .

        Olet saanut tuhansien lahkojen opetusta saanut .

        Serrubbabelin tempppelin häväistys oli vasta näytepala tulevasta hävityksen kauhistuksesta. Jos jo siellä uhrattiin sikoja (saastasia eläimiä) ja temppelin huoneet täytettiin temppeliportoilla (tehtiin pordelliksi) niin voit vain kuvitella mitä vielä tulee tapahtumaan kun hävitys tulee kertoimilla.


      • Jumalan antamat
        offi10001 kirjoitti:

        Ensi viikolla tulee KESÄ !

        Ja alkuperäinen viikunapuu harhan laskeminen alkoi 1948 ja päättyi epäonnistuneeseen profetiaan 1988.

        totuudelliset tulkinnat näemme kun täyttyvät.


    • Rohkealla mielellä

      saamme anoa Jeesuksen nimessä sitä hyvää profetian armolahjaa myös ja samoin rakkautta ja Pyhän Hengen täyteyttä ja kiittää Isää nimessään kaikella rohkeudella ja kunnioituksen mukaan. Jeesus on hyvä paimen jokaiselle ihmiselle joka vain nöyrästi anoo ja tahtoo hyvää elämäänsä, eikä ole kiinni ihmisen onnistumisista eikä ihmisen hyvyydestä sinänsä, toki hyväksi tahtoo Jeesus meitä uudistaa ja antaa juuri siksi sitä hyvää armoaan ja totuuttaan ja Hengen siunausta.

      Lähitulevaisuudessa on Jeesuksen tulemus ja sitä ennen on vaikea aika ja myös kuullaan iankaikkinen evankeliumi kuten on Ilmestyskirjassa se meille esitetty. Tunnetaan Jumalan profetiat Raamatusta ja ollaan kestävät ja lujat kaikessa vaivannäössä ja Herran Jeesuksen valtakunnan tulemus on lähellä, ja sinne kerätään aarteemme, kuten on meitä opetettu.

      • offi10001

        Turhaa on odottaa kun on jo n, 2000 vuotta myöhässsä ja ihmisen geenit uusiutuu vain n, 120 vuotta.


      • Nyt olet esittänyt
        offi10001 kirjoitti:

        Turhaa on odottaa kun on jo n, 2000 vuotta myöhässsä ja ihmisen geenit uusiutuu vain n, 120 vuotta.

        näkemyksesi.


      • offi10001
        Nyt olet esittänyt kirjoitti:

        näkemyksesi.

        Älä siitä huolta kanna , mitä mieltä olit?


      • Olen vakuuttunut
        offi10001 kirjoitti:

        Älä siitä huolta kanna , mitä mieltä olit?

        Raamatun ilmoituksesta Jumalan antamana ja Jeesuksen nimessä saanut sen hyvän ymmärryksen Herran päivän lähestymisestä. Tietysti varmuutta ei meillä ole vielä, koska ensimmäistäkänä sinettiä ei ole avattu ja kun avataan niin sen jälkeen seitsemässä vuodessa tapahtuvat sineteissä mainitut ja pasuunoihin liitetyt ja maljojen vuodattamisesta kerrotut.

        Ihan varmasti sinäkin näet Israelin juutalaiset ja sen parempaa ja varmempaa merkkiä ei olekaan Jumalan profetioiden täyttymisestä ja samoin viha sitä kansaa kohtaan sopii myös täysin profetioiden täyttymiseen sillä väkikiveksi Jerusalem nostetaan ja jo ovat uhonneet sinne menemistä islamin Iranin shiiat ja Egyptin muslimiveljeskunta. Ei tämä ole enää mikään uusi uutinenkaan ja osoittaa ajan kellojen olevan hyvinkin lähellä sitä viimeistä eskatologista tapahtumaketjua ja kerrottu Ilmestyskirjassa hyvinkin tarkkaan.

        Kannattaa sinunkin kyllä ihan totuudellisesti ja vakaasti katsoa mitä tulee tapahtumaan ja jos Herra suo elinvuosia tulet myös näkemään näitä tapahtumia, toki hyvä anoa ymmärrystä Jeesuksen nimessä.


    • Vielä on pantteri

      ollut ilmoittamatta itseään ja olemustaan Israelin ja Jeesukseen uskovien suhteen.

      Yksi mahdollisuus on Turkki, ja aika mielenkiintoinen kuvio muodostuu siitä ja Syyriasta ja Jordaniasta ja Irakista ja Iranista, ja sopisi aika hyvin eläinpedoksi Eurooppaa kohti pää olevana ja Israel olisi jäänyt sen kynsiin.

      Istanbul on myös entinen Kontantinapoli ja Kreikkaan sidos näin selvä myös, kun historiallista pantteria ajattelee ja esitetty. Oveluuteen sopisi Turkin osa natossa ja Euroopan yhteistyöelimissä, sillä näin saa vaarattoman kaltainen peto sitä vaikutusmahdollisuutta. Turkkilaisia on Euroopassa myös paljon.

      Turkki on myös Israelin alueita hallinnut ennen Israelin uudelleen syntymistä ja nyt siinä laivaselkkauksessa näyttäisi että Turkin hallitus on voimakkaasti niitä kuolleita turkkilaisia, jotka olivat kuin palkkasotilaita ja Israelin juutalaisia sotilaita vangitsemassa ja vastustamassa ja useita kymmeniä ja Turkin hallitus ei irtisanoutunut tästä vaan vaati Israelia tunnustamaan rikkomuksen vaikka tietysti nuo ikäänkuin siviilialukseen menneet islamin soturit tahtoivat murtaa sen Gazan merisaarron ja Hamasin terrorismia helpottomaan saamaan meritse aseita sinne.

      Hyvin salakavaa ja pantteripedon kaltaista oli se Mari Marvalan yritys ja voimakasta oli noiden turkkilaisten terrorin tukijoiden toiminta ja järjestelmällistä ja sunnitelmallista ja silti petolliseen pukuun verhoutunutta ja varmaan ei Israelin sotilaat odottaneet tällaista mitä kokivat ja yllättävänä hyökkäyksenä kuin leopardin tapaisena. Näin Israelin sotilaat joutuivat puolustautumaan ja käyttämään aseitaan voidakseen päästä alukselta pois ja myös sen hallintaan ottaa ihan laillisesti merisaarron tähden.

      • Turkkihan haluaisi

        varmaan myös EU:ssa päästä vaikuttamaan Euroopan kansojen lähi-itä kannanottoihin, ja tämäkin olisi pantteripedolle hyvin mieluista ja ikään kuin troijan hevosen kaltaisesti päästä sisältä käsin vaikuttamaan asioihin. Hyvin islamilaista on nykyisen Turkin hallinta vaikka sitä ei esitetä näin Euroopassa eikä ymmärretäkään. Lisäksi kuten nähdään niin hallitsijat pyrkivät toimimaan epädemokraattisesti ja estämään omaan hallintoon suoritettavia poliisitutkintoja ja irtisanoneet yli sata poliisia ja johtoa myös ja käyttävät valtaansa hyvin voimakkaasti ja estämään heihin kohdistuvia tutkintoja ja rikosepäilyjä. Ihan selvää on se että jotain on taustalla näissä kulta ja mitä lieneen muuta kauppatavaraa siellä ja Lähi-idän valtiot ovat yhteyksiään aivan Turkin vallan keskiöön kohdistuvassa asiassa. Miljoonat liikkuvat tässä bisneksessä ja salailu suurta ja estetään poliisia tekemästä tutkimusta aivan Turkin vallan ytimessä. Näinhän se menee tässä maailmassa.


    • Raamatun profetiat

      ovat hyvät ja niistä voidaan keskustella ja tutkia ja anoa Jeesuksen nimessä hyvää armosiunausta totuudessa.

    • Perinnäistulkintaa

      välillä. Israelia kohdanneet pedot: nykyinen valtio (entinen peto).

      Historiasta:
      1) Egypti
      2) Assyria
      3) Babylon
      4) Persia
      5) Kreikka
      6) Rooma

      Lähitulevaisuudessa:
      7) kymmenen valtion liitto 8. pedon kanssa ja tueksi.
      8) yksi ensimmäisestä viidestä ja laittomuuden ihminen josta kumarrettava kuvapatsas tehdään Israelin Jerusalemiin ja pedon merkissä on pedon nimi tai nimen luku 666.

      Nykytilanteeseen Israelia vastaan sotineet tai tuhoa esittäneet:
      1) Egypti
      2) Syyria (Assyria)
      3) Irak (Babylon)
      4) Iran (Persia)

      Nykytilanteessa Israelin suhteen moninaista:
      5) Kreikka, mukana EU:ssa, sitten on ortodoksinen kirkko katollisen rinnalla.
      6) Rooma, voisiko olla Italia valtiona vai Rooma katollisena kirkkona vai peräti EU, joka perustuu Rooman sopimukseen?
      Äärioikeistossa ja äärivasemmistossa on vihaa enemmän juutalaisuutta kohtaan ja myös vasemmistossa tukea islamille ja noille neljälle ensimmäiselle.
      EU:ssa on myös protestanttisen kirkot ja vapaat suunnat ja tuki Hitlerille ollut vaihtelevaa ja yhteyttä nähtävissä.

      Pantteripedolla on seitsemän päätä ja kymmenen sarvea. Päät ovat näitä historiallisia ja osin nykyisiä vihollisia, toki aina voi muutosta tapahtua nopeastikin ja nähdään nykyisellään myös Ukrainan tilanteesta muutoksien nopeus asioissa.

      Jos noiden kymmenen maan joukossa ovat EU-maat myös Lähi-idän islam-maiden kanssa ja EU lasketaan yhdeksi ja Kreikka omana toiseksi, niin vielä neljä tulee näiden kuuden lisäksi olemaan siinä jotka sotajoukkonsa antavat Babylonian kuninkaan tueksi ja valtaan. Toki voi olla että islam on se Babylonian kuninkaan yhdistävä tekijä noissa kymmenessä maassa. Raamatussa ei ole kerrottu ovat kymmenen sarvea kuinka jakaantuneet pedon seitsemän pään osalta ja toki voivat olla siinä seitsemännessä vain, joten ovatko nämä kuusi historiallista petoa mukana näissä kymmenessä ja neljä ulkopuolelta tulee.

      Babylonian kuninkaan mammonasysteemiä ollaan muodostamassa ja on laittomuuden salaisuutta Raamatun mukaan.

    • Voidaan keskustella

      kannattaako edeltä näitä kymmenentä maata edes pyrkiä spekuloimaan vaan tyytyä siihen että näkee kun tapahtuu. Silti Raamatussa on kerrottu että tutkitaan profetioita aralla tunnolla ja ymmärrys paranee ja anomista on hyvä olla sillä ei saada muutoin. Janotaan hyvää Jeesuksen nimessä, toki ymmärretään että tulkinnat tulevaisuudesta ovat aina hyvin epävarmoja ellei niitä ole varmuudella selvästi esitetty mitä mikin vertauskuva tarkoittaa ja kymmenestä sarvesta ei ole kerrottu mitkä ovat ainakaan Ilmestyskirjassa. Goog on tuhatvuotisen valtakunnan lopulla, se on kerrottu. Harmagedon on lähitulevassa Jeesuksen tulemuksen yhteydessä.

    • Voiko pantteri

      viitata Kreikkaan ja Danielin neljäs valtakunta EU:hun?

    • Ilmestyskirjassa ei

      mitään kerrota sanatarkasti neljännestä pedosta vaan nuo kolme eläinhahmoa ovat yhdistetyt eli pantterin kaltainen ja leijonan kita ja karhun jalat. Tästä syystä Danielin neljättä valtakuntaa kuvaa sen kolmen eläinpedon yhdistelmä ja nähdään myös kymmenestä sarvesta jotka molemmilta löytyvät. Ilmestyskirjassa on pedolla myös seitsemän päätä, ja seitsemäs on se kymmensarvinen eli kymmenestä valtakunnasta koostuva ja kysymys kuuluu, ovatko ne kaikki kuusi edellistä päätä siinä kymmenessä sarvessa mukana vai vain osa vai periaatteessa tarvitseeko yhdenkään niistä ollakaan siinä mukana.

      Tarkoittaako pantteri Danielissakaan Kreikkaan, sillä voidaan sillä tarkoittaa tässä lopunajassa merestä nousevaa ja vielä ei ole tullutkaan. Mielestäni ei sovi historialliseen tulkintaan tämä Danielin vaikka patsaassa on se selvästi kyllä esillä ja toki voivat olla nämä eläinpetovertaukset myös historiallisia kuten nähdään selvästi niiden samojen valtakuntien olevan myös nykyään Israelin juutalaisten vastutajia ja Jerusalemia voivat tahtoa islamin alaisuuteen selvästi.

      Katsotaan ja tutkitaan mitä Danielissa (luku 7) sanotaan siitä pedoista:

      ´ taivaan neljä tuulta kuohutti suurta merta. Ja merestä nousi neljä suurta petoa, kukin erilainen kuin toinen. ´
      - selvästi Ilmestyskirjassa on sama tilanne ja myös kerrottu kuinka neljä riivajavaltaa vapautetaan Irakin Eufratin varren Babyloniasta (Bagdadin lähellä)

      ´ Ensimmäinen oli kuin leijona, mutta sillä oli kotkan siivet. Minun sitä katsellessani reväistiin siltä siivet, ja se nostettiin maasta pystyyn ja asetettiin kahdelle jalalle niinkuin ihminen, ja sille annettiin ihmisen sydän. ´
      - Tämä sopii Eufratin varren Irakiin eli entiseen Babyloniaan ja Nebukadnessar oli se kuningas joka rakensi kultaisen kuvapatsaan, tässä lähitulevassa hyökkää Jerusalemiin ja sinne pystyttää sen hävityksen kauhistuksen ja Jeesus tähän viittaa ja Ilmestyskirjan luvussa 13 kerrottu. Laittomuuden ihminen ollee Saddam, ja Sadam -nimestä saadaan heprean kirjaimilla 666 (60 1 4 1 600). Ihmisen luvusta on kerrottu ja ihmisen sydän on paha ja petollinen ylitse kaiken. Tämä Jeesuksen vastustaja korottaa itsensä jumalaksi ja maasta nostaminen tarkoittaa takaisin valtaan tulemista kun paranee miekanhaavasta. Siipien repäisy tarkoittaa Saatanan alas taivaasta viskaamista, toki erikseen on henkivalta taivaassa mutta tässä on voimakas yhdentymä.

      ´ Ja katso, oli toinen peto, joka oli karhun näköinen. Se nostettiin toiselle kyljellensä, ja sillä oli suussa kolme kylkiluuta, hammasten välissä; ja sille sanottiin näin: "Nouse ja syö paljon lihaa". ´
      - Tämä sopii Iraniin ja jälleen patsaassa on Persia toisena alaspäin päästä halvempana. Myös Irakia hallitsevat shiiat nykyään Saddamin kumouduttua ja yhteys Iraniin on selvä. Iran tulee sotilasmahdiksi ydinaseineen ja tuhoohjuksineen joita valmistaa tahtoo ja vapaasti tuhoavaksi kolmenteen maailmansotaan. Venäjä on auttanut Irania tässä.

      ´ Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli taas toinen peto, pantterin kaltainen, ja sen selässä oli neljä linnunsiipeä. Sillä pedolla oli neljä päätä, ja sille annettiin valta. ´
      - Nyt tullaan tähän vielä todennäköisesti toteutumattomaan ja toki vielä nuo kaksi edellistäkin tulevat yhdistymään siinä Danielin neljännessä pedossa tähän pantterin kaltaiseen. Neljä linnunsiipeä voivat tarkoittaa noita neljää riivajavaltaa ja mitä tarkoittavat neljä päätä? Voisiko kyseessä olla neljän valtakunnan yhdentymä ja jonkinlainen liitto, näin päät on selitty Ilmestyskirjassa. Tuo valta on nimenomaan Jerusalemin valtaamisen onnistuminen ja pyhien tappaminen kun sen aika on täyttynyt.

      ´ Sen jälkeen minä näin yöllisessä näyssäni, ja katso, oli neljäs peto, kauhea, hirmuinen ja ylen väkevä; sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin kaikki edelliset pedot, ja sillä oli kymmenen sarvea. ´
      - Tämä kuvannee Ilmestyskirjan petoa, jossa on pantteri ja leijona ja karhu yhdistynyt ja sopii hävityksen kauhistukseen ja kestää sen 3,5 vuotta.

      Tuo leopardi on se kiinnostava ja mihin viittaa ja tietysti se, että onko nämä kaikki kolme sen 3,5 vuoden aikana tapahtuva vai vain tuo neljäs ja sisältää nuo kolme eläinpetoa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5066
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3327
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1472
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      908
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe