Kuoleman TIETEELLINEN määritelmä

Kuoleman (tieteellinen) määritelmä

Tällä palstalla tulee aina esiin eräs teema: Materialistit debunkkaavat kuolemassa käyneiden kertomukset tietoisuuden jatkumisesta kuoleman jälkeen sanoen, että he eivät olleet oikeasti kuolleita, koska ovat nyt elossa.

Mutta mikäs itsestäänselvyys se on, että ruumis voi kuolla vain yhden kerran? Miksei se voi kuolla monta kertaa, ja palata eloon? Monet ovat käyneet Styx-virran tuolla puolen monta kertaa, jopa 4-5.

Tuo debunkkauskeino on vain retorinen ja liian helppo. Nimittäin jos jo valmiiksi oletetaan, että ruumis voi kuolla vain yhden ainoan kerran, ja määritellään kuolema lopullisena tilana, niin sillä määritelmällä tehdään samalla mahdottomaksi se, että kukaan voi ikinä koskaan palata takaisin kuolemasta. Se puolestaan tekee mahdottomaksi saada ensimmäisen käden tietoa siitä, jatkuuko tietoisuus kuoleman jälkeen. Ja se taas puolestaan sulkee koko kysymyksen tieteen ulkopuolelle.

Joten arvon materialistit, oi debunkkaajat, tätähän te ette halua, vai mitä? Koska ainakin näennäisesti vetoatte aina tieteeseen, niin älkää nyt hyvät ihmiset viekö koko kysymystä apriorisesti tieteen ulottumattomiin. Sillä jos niin teette, olette tässä kysymyksessä epätieteellisiä, ja selvästikin haluatte vain turvata oman materialismiuskontonne. Siitä taas saa sellaisen kuvan, että olette tieteellisiä vain silloin kun se palvelee tarkoitustanne, ja muulloin suljette kysymyksiä tieteen tavoittamattomiin, ollen siten uskonnollisia ja dogmaattisia.

Joten mennäänpä nyt kuoleman tieteelliseen määritelmään. Tällä hetkellä lääketieteessä kuolleeksi määritellään ihminen, jolla seuraavat kolme ehtoa ovat voimassa:
- sydän ei lyö
- hengitys on lakannut
- aivot eivät toimi.

Sydämen lyömättömyys voidaan heti tutkia tarkastamalla pulssi, ja hengityksen lakkaaminenkin voidaan helposti todeta. Aivojen toimimattomuus, tai aivokuolema, sekin voidaan tutkia paikan päällä seuraavilla kriteereillä: http://science.howstuffworks.com/life/inside-the-mind/human-brain/brain-death4.htm . Nopea tapa tutkia asia on valaista pupilleja kirkkaalla valolla: jos aivoissa ei ole enää ketään, silmät seisovat päässä, ja toinen nopea tapa on tutkia yökkäysrefleksi tunkemalla putki kurkusta alas. Yökkäysrefleksi on itse asiassa selkäydinrefleksi, ja selkäydinrefleksit säilyvät sitkeämmin toiminnassa kuin aivotoiminta. Selkäydinrefleksien lakkaaminen on selvä indikaatio aivotoiminnan lakkaamisesta.

Näiden TIETEELLISESTI määriteltyjen ehtojen mukaan on lukuisa joukko ihmisiä, jotka ovat olleet kuolleita, ja joiden tietoisuus on kuolemasta huolimatta jatkunut, ja jotka ovat palanneet takaisin kertomaan siitä. Mikä olennaista, niin näiden ehtojen voimassaolo voidaan PAIKAN PÄÄLLÄ tutkia; ei tarvitse antaa ruumiin maata haudassa ensin vuotta sen varmistamiseksi, että henkilö on (melko) varmasti lopullisesti kuollut. Näillä TIETEELLISILLÄ määritelmillä voidaan periaatteessa henkilöstä ottaa ajantasaiset ”näytteet” eli tehdä tarvittavat kokeet kuoleman toteamiseksi, ja siten määritellä kuolinajankohta. Sen sijaan materialistien vaatimus kuoleman peruuttamattomuudesta vie kuolinajankohdan määrittämisen tieteen ulkopuolelle, koska kuolema voidaan vasta pitkän ajan kuluttua (ja kuinka pitkän? ja millä perustein juuri niin pitkän?) todeta tapahtuneeksi. Silloin kuolinajankohdasta tulee epätieteellinen konsepti: ei ole mitään mittaria tai kriteeriä, millä sen määrittäisi.

Joten arvon materialistit: keksikää jotakin parempaa. Aloittakaa vaikka kertomalla, miksei nykyinen kuoleman määritelmä käy, vaikka se sisältää myös aivokuoleman – ja huom! toimimattomissa aivoissa ei pitäisi aivotietoisuusteoriassa voida mitenkään esiintyä tietoisuutta, koska aivotietoisuusteorian mukaan tietoisuus on aivotoimintaa tai aivotoiminnan aikaansaamaa.