Tämä saattaa kuulostaa tyhmältä, puhua eläimen kuolemasta. Mutta kun eläin on todella perheen jäsen, ollut joka käänteessä mukana... eläimen kuolema todellakin koskettaa.
Rakas 23-vuotias kissani kuoli tänään.
Itse olen 22 vuotias. Ja voitte vaan arvata että meillä oli erityinen "side" toisiimme.
Kun äitini odotti minua, tuo kissa nukkui hänen mahan päällä. Kun synnyin tuo kissa nukkui aina rattaiden päällä, vahtimassa minua.
Kun nukuin sängyssä, tuo kissa nukkui tyynyn päälläni.
Pienenä leikin paljon kissan kanssa, retuutin sitä sinne sun tänne.
Isompana kerroin sille kaikki murheeni, ajatukseni joita en muille voinnut kertoa. Kissa puski, kehräsi ja sillä tavalla lohdutti.
Tuo kissa koki monet muutot. Monet kerrat se meinasi jäädä auton alle ja kun matkasimme meinasi kissä jäädä sille tielleen.
23 vuotta on kulunut. Rakas kissani on poissa. En olisi koskaan uskonut että sain hänestä noit pitkä ikäisen kaverin.
Tuo kisu oli minulle erityisen rakas. Mikä ihaninta sillä oli sydämmen muotoinen laikku sivulla.
En voi muutakun kiittää kissaani niistä vuosista, ikävä ja kaipuu on kova...
On outoa olla ilman sitä mirriä...
lemmikin kuolema
65
9494
Vastaukset
- ...
Itsekkin tullut vuodatettua paljon kyyneliä edesmenneille lemmikeille. Elämä kuitenkin jatkuu..johonkin saakka
- Henni_
"Yhteiset hetkemme eivät koskaan unohdu,
ne ovat mielessäni pisarana, joka saa nuutuneet lehdet virkoamaan ja illan ikävyyden kaikkoamaan"
Jotain tuollaista kirjoitin lemmikkini haudalle lapsena, jostain otin tuollaisen muistokirjoituksen. Useita lemmikkejä olen menettänyt mm. 26 vuotiaan hevoseni :( - Ulpukantyttö
Koeta jaksaa. Varmasti sinulla on hyvät muistot kissastasi. Se eli pitkän ja hyvän elämän, noin kauan.
- olen menettänyt
sekä lemmikin, että lapsen.
Molemmat sattuvat, eikä kenelläkään ole oikeutta sanoa mitä saa surra ja missä.
Pärjäile. Minäkin yritän.- semmosta.
Mun kaverit kehotti hankkimaan hoitoa kun suren lemmikin perään, kuin menetetyn lapsen perään :
- Ulrika
Minun rakas 17-vuotias kissani katosi 5. päivä toukokuuta, ja etsin ja surin ja itkin hirveästi. Kuulin sitten viime viikonloppuna, että Pelastuslaitos oli kutsuttu ottamaan kuollut kissa koivusta ihan meidän lähellä, jo samana viikonloppuna kun oli kadonnut... En tiennyt siitä mitään, koska en vielä silloin ollut tehnyt katoamisilmoitusta Pieneläinklinikalle, minne oli viety. Se kuolema oli selittämätön, sanottiin että ehkä kissa oli rimpuillut pois koivun oksanhaarasta, tai ehkä pudonnut korkeammalta...ainoa selitys kai se, että joku muu kissa oli ajanut takaa. Tuntuu kauhealta kun ei tiedä mitä tapahtui...Rakas kisuni oli sentään asuinkumppanini todella pitkän ajan, enkä oikein osaa kuvitella elämää ilman sitä, vaikka pakko nyt onkin...
- .......
ottaa osaa suruusi. Minulla tuo on valitettavasti kohta edessä.Erityinen side minullakin kissaani.
- perheenjäsenensä menettänyt
Tiedän täsmälleen miltä susta tuntuu.
Oma koirani kuoli eilen maanantaina eläinlääkärin luona. Ei sen pitänyt vielä lähteä, eikä osattu yhtään odottaa sitä.
Nyt tuntuu niin pahalta. Itkettää vaan koko aika ja mitään muuta en toivo kuin että saisin rakkaan koirani takaisin :( On niin vaikea uskoa tätä todeksi. Ei tätä tunnetta osaa edes sanoiksi pukea...- rakkaansa menettänyt
lemmikin kuolema voi olla hyvinkin kohtalokasta. kun suru painaa rinnassa ja musertaa, tuntuu ettei jaksaisi millään.
minun rakas koirani nukkui pois 15.9.05 enkä ole toipunut siitä vieläkään. ensimmäiset kaksi viikoa kuoleman jälkeen meni sairaalassa maatessa, en vain kyennyt olemaan kotona ja hoitamaan päivittäisiä askareita, olin myös kovin itsetuhoinen. tuo koira oli minulle KAIKKI KAIKESSA; se ehti vain kuusivuotiaaksi :(
edelleenkin hän on ajatuksissa päivittäin, nyttemmin tosin pystyn puhumaan hänestä jo hymyillen ja muistelemaan yhteisiä hetkiämme.
vaikka tuska vähitellen häviää, muistot ei haihdu! - ...
rakkaansa menettänyt kirjoitti:
lemmikin kuolema voi olla hyvinkin kohtalokasta. kun suru painaa rinnassa ja musertaa, tuntuu ettei jaksaisi millään.
minun rakas koirani nukkui pois 15.9.05 enkä ole toipunut siitä vieläkään. ensimmäiset kaksi viikoa kuoleman jälkeen meni sairaalassa maatessa, en vain kyennyt olemaan kotona ja hoitamaan päivittäisiä askareita, olin myös kovin itsetuhoinen. tuo koira oli minulle KAIKKI KAIKESSA; se ehti vain kuusivuotiaaksi :(
edelleenkin hän on ajatuksissa päivittäin, nyttemmin tosin pystyn puhumaan hänestä jo hymyillen ja muistelemaan yhteisiä hetkiämme.
vaikka tuska vähitellen häviää, muistot ei haihdu!Rakas 17v. Wilma kissani nukkui pois la 10.6-06
Vaikka tiesin tulevan koska kissa sairasti munuaistautia niin silti tuntuu että kaikki tapahtui niin nopeasti.Nyt kuitenkin syyttelen itseäni että jos jotain kuitenkin olisi voinut tehdä toisin...Hautasimme Wilman samana päivänä kuin kuoli mutta nyt jo kadun ja olisin halunnut tuhkata Wilman ja säilyttää uurnaa kotona jossa Wilma olisi tavallaan ollut vieläkin rakkaittensa kanssa joka päivä.Nyt on sellainen olo että kuinka sitä jaksaa tästä eteenpäin...Sydämmessä tuntuu niin suuri suru kun yksi perheenjäsen on poissa.
- Samppailija
Hei!!
Hain tukea suruuni. Rakas 6-vuotias paimensukuinen lapinkoirani Samppa hukkui lauantaina. Ero toisistamme tuli täysin yllättäen.En oikein tiedä kauanko tämä suruni kestää, mutta se on pohjaton.Odotan ja kiellän tapahtuneen!
Rakkain terveisin Anu- 34v.
Rakas koiramme jouduttiin eläinlääkärin toimesta lopettamaan tänään. pojalla oli ikää melkein 12v ja kovia tuskia kasvainten takia mm. tiedän että kaikki tapahtui rakkaan koiran parhaaksi, eikä kipuja enää ole. mutta kuiteskin sattuu aivan kamalasti ja ikävä uskollista ystävää. kynttilä palaa kuvan vieressä ja
itku silmässä. rakastan sua ikuisesti caro. - Juhtsu
34v. kirjoitti:
Rakas koiramme jouduttiin eläinlääkärin toimesta lopettamaan tänään. pojalla oli ikää melkein 12v ja kovia tuskia kasvainten takia mm. tiedän että kaikki tapahtui rakkaan koiran parhaaksi, eikä kipuja enää ole. mutta kuiteskin sattuu aivan kamalasti ja ikävä uskollista ystävää. kynttilä palaa kuvan vieressä ja
itku silmässä. rakastan sua ikuisesti caro.Eilen kävin äitini kanssa lopettamassa 14½ vuotiaan kissamme Picon. Sillä oli munuaisten vajaatoiminta ja lisäksi maksa-arvot ja veriarvot koholla. Kissa oli kuivunut, joten aluksi eläinlääkäri yritti nesteyttämällä saada kissan kuntoa paremmaksi ja antoi antibioottipistoksen. Kumpikaan hoitokeino ei tehonnut, vaan perjantai-iltana kissa vain makasi paikallaan silmät auki, eikä juuri jaksanut liikkua. Se oli liian kauheaa katsottavaa meille molemmille, joten päätimme yhdessä käyttää se eilen aamupäivällä piikillä.
Olo on aivan käsittämättömän tyhjä ja kaipuu kauhea. Vieläkin luulen kuulevani kissan liikkuvan täällä ja eilen kotiin päästyäni luulin kuulevani sen naukuvan, ja se vain pahentaa tuskaa, koska tiedän että kuulen harhoja. Mutta kyllä tämä tuska helpottaa ajan kanssa, muistelemalla hyviä hetkiä Picon kanssa ja vuodattamalla riittävän määrän kyyneliä.
Lepää rauhassa rakkain. - honnie91
Juhtsu kirjoitti:
Eilen kävin äitini kanssa lopettamassa 14½ vuotiaan kissamme Picon. Sillä oli munuaisten vajaatoiminta ja lisäksi maksa-arvot ja veriarvot koholla. Kissa oli kuivunut, joten aluksi eläinlääkäri yritti nesteyttämällä saada kissan kuntoa paremmaksi ja antoi antibioottipistoksen. Kumpikaan hoitokeino ei tehonnut, vaan perjantai-iltana kissa vain makasi paikallaan silmät auki, eikä juuri jaksanut liikkua. Se oli liian kauheaa katsottavaa meille molemmille, joten päätimme yhdessä käyttää se eilen aamupäivällä piikillä.
Olo on aivan käsittämättömän tyhjä ja kaipuu kauhea. Vieläkin luulen kuulevani kissan liikkuvan täällä ja eilen kotiin päästyäni luulin kuulevani sen naukuvan, ja se vain pahentaa tuskaa, koska tiedän että kuulen harhoja. Mutta kyllä tämä tuska helpottaa ajan kanssa, muistelemalla hyviä hetkiä Picon kanssa ja vuodattamalla riittävän määrän kyyneliä.
Lepää rauhassa rakkain.suren edelleen aina silloin tällöin 1,5 vuotta sitten kuollutta kaniani. Se oli niin ainutlaatuinen olento, toista samankaltaistakaan en voi koskaan löytää. se oli täynnä inhimillistä persoonaa, ja usein ajattelinkin sen ihmisenä. Kerroin sille kaiken ja itkin sen turkkiin. Toista yhtä hyvää kuuntelijaa ja lohduttajaa en ole ikinä tavannut. Oli se niin kultainen.se oli minulla 7-vuotiaasta saakka, kun se kuoli olin 15.
muistan aina ensimmäisen lemmikkini, ja minulle on olemassa vain yksi valkoinen punasilmä-kani. - Ikävöivä 46v.
Juhtsu kirjoitti:
Eilen kävin äitini kanssa lopettamassa 14½ vuotiaan kissamme Picon. Sillä oli munuaisten vajaatoiminta ja lisäksi maksa-arvot ja veriarvot koholla. Kissa oli kuivunut, joten aluksi eläinlääkäri yritti nesteyttämällä saada kissan kuntoa paremmaksi ja antoi antibioottipistoksen. Kumpikaan hoitokeino ei tehonnut, vaan perjantai-iltana kissa vain makasi paikallaan silmät auki, eikä juuri jaksanut liikkua. Se oli liian kauheaa katsottavaa meille molemmille, joten päätimme yhdessä käyttää se eilen aamupäivällä piikillä.
Olo on aivan käsittämättömän tyhjä ja kaipuu kauhea. Vieläkin luulen kuulevani kissan liikkuvan täällä ja eilen kotiin päästyäni luulin kuulevani sen naukuvan, ja se vain pahentaa tuskaa, koska tiedän että kuulen harhoja. Mutta kyllä tämä tuska helpottaa ajan kanssa, muistelemalla hyviä hetkiä Picon kanssa ja vuodattamalla riittävän määrän kyyneliä.
Lepää rauhassa rakkain.Ikävä on suunnaton. Koirani, 15-vuotias karkeakarvainen kettuterrieri kuoli 25.2 ja tuska on kaksinkertainen, sillä veljeni kuoli yllättäen 2kk aikaisemmin.Nyt kun koirani kuoli olen itkenyt joka päivä aina kun olen kotona.Työkaverini kyllä tietävät suuret suruni ja työ vie välillä ajatuksiani muuhun, mutta saan välillä sielläkin vielä itkunpuuskia. Rakas koirani on uurnassa kotona, en jaksa vielä ajatella että hautaisin sen; tuntuu kuin hän olisi näin minua lähempänä.Tuleva kesäkin pelottaa; kun koirani oli aina mukana kaikissa touhuissa ja nyt on niin yksinäinen olo.Eläimen rakkaus on niin suurta ja nyt en enää voi sitä helliä. Voimia kaikille surussa eläville!
- KittyKat
Juhtsu kirjoitti:
Eilen kävin äitini kanssa lopettamassa 14½ vuotiaan kissamme Picon. Sillä oli munuaisten vajaatoiminta ja lisäksi maksa-arvot ja veriarvot koholla. Kissa oli kuivunut, joten aluksi eläinlääkäri yritti nesteyttämällä saada kissan kuntoa paremmaksi ja antoi antibioottipistoksen. Kumpikaan hoitokeino ei tehonnut, vaan perjantai-iltana kissa vain makasi paikallaan silmät auki, eikä juuri jaksanut liikkua. Se oli liian kauheaa katsottavaa meille molemmille, joten päätimme yhdessä käyttää se eilen aamupäivällä piikillä.
Olo on aivan käsittämättömän tyhjä ja kaipuu kauhea. Vieläkin luulen kuulevani kissan liikkuvan täällä ja eilen kotiin päästyäni luulin kuulevani sen naukuvan, ja se vain pahentaa tuskaa, koska tiedän että kuulen harhoja. Mutta kyllä tämä tuska helpottaa ajan kanssa, muistelemalla hyviä hetkiä Picon kanssa ja vuodattamalla riittävän määrän kyyneliä.
Lepää rauhassa rakkain.Kissani Viiru joka nukutettiin 21.12.2008 Klo 10.34 oli perhelleni suuri suru ja itselleni hirveä kipu sisällä. Suren edelleen aivan sairaana rakasta karvakasaani T_T
Mutta kuitenkin 2 viikkoa myöhemmin tapahtui ihme. Jätin oveni ikkunan auki ja sisään tuli aivan Viirun näköinen Kissanpentu. Etsimme äitini kanssa kuka sen omistaja olisi, mutta häntä ei ollut. Päätimme pitää kissan itsellämme ja se on kuin Viirun inkarnaatio.
- Saman kokenut
Otan osaa..
Minultakin kuolee n.15v kissa viikonloppuna ja nyt on jo hirveä suru..
Se kissa tuli meille ennen minun syntymää ja jäi asumaan meille.. Olin sen kanssa aina kalassa ja annoin sille osan saaliistani, aina kun menin sen luo se pyrki oitis syliini.. ja kerran se jopa toi itsemetsästämänsä villikanin meille..
ei me sitä kylläkää syöty mutta koin sen elämän aikana paljon onnellisia hetkiä ;( ja ylihuomenna se on sitten poissa :( Kun sen silmässä on viherkaihi ja vähän aikaa sitten se silmä puhkesi ja tarkkailimme sitä mutta ei se näyttänyt kärsivän, sitten yhtenäaamuna se rupesi käyttäytymään oudosti ja rupesi laihtumaan ja päätimme että se pitää päästää paikkaan missä sen on hyvä olla :( . Suru on jo nyt ihan hirveä.... Tekisin mitä vain että voisin auttaa sitä jotenkin ja saada sen paranemaan, mutta en vaan voinut :(- Ensimmäinen yksinäinen päivä
Meidän pieni kissaystävämme lähti viimeiselle matkalle eilen yliopistollisessa eläinsairaalassa. Se tuli meille vanhana, joten ehdin viettää sen kanssa vain muutaman vuoden, mutta se oli paras ja uskollisin ystävä jota minulla on koskaan ollut. Munuaisen vajaatoiminta sen lannisti, kuten monet muutkin vanhat kissat.
Pahalta tuntuu, kaikki tapahtui niin äkkiä. Vielä pari viikkoa sitten se leikki ja nautti elämästään terveenä ja tyytyväisenä. Koti on tyhjempi kuin pitkään aikaan. - mufo
Ensimmäinen yksinäinen päivä kirjoitti:
Meidän pieni kissaystävämme lähti viimeiselle matkalle eilen yliopistollisessa eläinsairaalassa. Se tuli meille vanhana, joten ehdin viettää sen kanssa vain muutaman vuoden, mutta se oli paras ja uskollisin ystävä jota minulla on koskaan ollut. Munuaisen vajaatoiminta sen lannisti, kuten monet muutkin vanhat kissat.
Pahalta tuntuu, kaikki tapahtui niin äkkiä. Vielä pari viikkoa sitten se leikki ja nautti elämästään terveenä ja tyytyväisenä. Koti on tyhjempi kuin pitkään aikaan.Myös oma rakas 17-vuotias kissani kuoli eilen munuaisenvajaatoimintaan, ja suru ja ikävä on aivan hirveää...
Mörri oli ollut meillä aina niin kauan kuin vaan voin muistaa, siitä lähtien kun olin 1-vuotias. Se oli rakas leikkikaverini ja rakastin sitä jo pienenä, ja kun äiti kuoli ollessani 6 Mörri auttoi jaksamaan. Se on ollut joka elämäntilanteessa mukana, ja ilman sitä en olisi jaksanut sitä törkeää kiusaamista josta sain kärsiä koko yla-asteen. Se kehräsi ja tuli luokseni kun itkin ja kun tuntui ettei jaksa enää edes elää... Se on ollut rakkainta elämässäni, ja nyt se on poissa.. enkä edes saanut viettää viimeisiä hetkiä sen seurassa :( Ainoa asia joku mieltäni lohduttaa on se kissani on nyt hyvä olla taivaassa yhdessä äidin luona... - zunes
mufo kirjoitti:
Myös oma rakas 17-vuotias kissani kuoli eilen munuaisenvajaatoimintaan, ja suru ja ikävä on aivan hirveää...
Mörri oli ollut meillä aina niin kauan kuin vaan voin muistaa, siitä lähtien kun olin 1-vuotias. Se oli rakas leikkikaverini ja rakastin sitä jo pienenä, ja kun äiti kuoli ollessani 6 Mörri auttoi jaksamaan. Se on ollut joka elämäntilanteessa mukana, ja ilman sitä en olisi jaksanut sitä törkeää kiusaamista josta sain kärsiä koko yla-asteen. Se kehräsi ja tuli luokseni kun itkin ja kun tuntui ettei jaksa enää edes elää... Se on ollut rakkainta elämässäni, ja nyt se on poissa.. enkä edes saanut viettää viimeisiä hetkiä sen seurassa :( Ainoa asia joku mieltäni lohduttaa on se kissani on nyt hyvä olla taivaassa yhdessä äidin luona...ymmärrän täysin suruttasi koska oma kissani, Sune, lopetettiin tänään aamupäivällä. Isä vei ystäväni eläinlääkärille viimeiselle tarkastukselle. Keskipäivän vahvan auringonvalon sarastaessa sain tekstiviestin kännykkääni, missä isä pahoitteli Sunen kuolemaa ja tiedosti minulle kuolinsyyn. Munuaiset eivät kestäneet. Tänään, noin 12,5 vuotta jälkeen kissani syntymästä, Sune aloittaa matkansa seuraavaan elämään. Minua surettaa hirveästi edesmennyttä kissaani. Olkaamme hyvät lemmikkiystävät vahvoja: ystävämme ovat viimeinkin saaneet kohota taivaisiin hymyillen, muistaen lämpimästi meitä :)
- KISSA-HANNU
OTAN OSAA KISSASI POIS MENON JOHDOSTA,TUNNEN SURUSI,ITSELLÄNI 17.VUOTIAS,RAISKI-KISSA(POIKA)
TEKEE PARHAILLAAN LÄHTÖÄ ENKELEIDEN LUOKSE,TEEN JUURI SAATTOHOITOA,ANTIPIOOTIN JA KIPULÄÄ-
KITYKSEN VOIMIN,RAISKI EI ENÄÄN PYSY TASSUILLAAN,KEHRÄÄ PUOLIUNESSA,KIPULÄÄKITYS TOIMII EHKÄ
HUOMENA VIELÄ,SITTEN PITÄÄ VALITA,EN ANNA SEN KÄRSIÄ,ONNEKSI SAIN TEHDÄ SAATTOHOITOA MUUT-
AMAN PÄIVÄN,KUITESKIN JUURI NYT TUNTUU SURULLISELTA EROTA,OLEMME MOLEMMAT PITÄNEET HUO-
LTA TOISISTAMME,JA MEILLEKKIN ON SATTUNUT KAIKENLAISTA.JA JÄÄHÄN MUISTOT.JA SURUKIN MENEE
OHI,VOIMIA SULLE.ÄLÄ TYKKÄÄ PAHAA KUN LAITAN TÄMÄN VIELÄ
JUMALA SUOKOON MEILLE TYYNETTÄ HYVÄKSYÄ ASIAT JOITA EMME VOI MUUTTAA
TV:RAISKI- tietäämiltätuntuu
Luotani on lähtenyt jo monta perheenjäsentä.
3,5 vuotta sitten ensimmäinen koirani lähtiluoltani, ollessaan 12 vuotias.
3,5 vuotta sitten koirani lähti ,ollessaan vuoden ikäinen.
4 vuotta sitten toinen koirani lähti luoltani , ollessaan 15 vuotias.
4 vuotta sitten kolmas koirani lähti luoltani, ollessaan 14 vuotias.
4 vuotta sitten neljäs koirani lähti luoltani , ollessaan 14 vuotias.
5 vuotta sitten ukkini lähti ylös.
5,5 vuotta sitten 2 marsuani lähti pois.
..Ja paljon muita, ja kaikki yhtä tärkeitä.
Aina kun näitä muistelee , tulee kyynel poskelle. Ei sille mahda mitään, mutta sehän on merkki siitä , että välittää.
Otan osaa kissasi myötä. Muistele onnellisia aikoja sen kanssa! Ajan kanssa helpottaa.
- Henrik_95
Otan osaa suruusi, tiedän täsmälleen miltä sinusta tuntuu,,, minun rakas kissani kuoli 12.9.09 enkä ole toipunut siitä vielläkään vaikka poika olenkin
- Kattmamma
Meidän rakas Tilli kisuli (8v) kuoli noin kl 2 tänä yönä ja suru on suuri... Itkettää niin älyttömästi. Hänellä todettiin sokeritauti ja vähän muutakin. Heräsin juuri ennen kahta ja päätin kääntää kisun toiselle kyljelle. Oli maannut liikkumatta noin vuorokauden, mitä vähän päätä jaksoi liikuttaa. Yhtäkkiä alkoi etutassut liikkumaan ja näytti siltä että hän juoksi, nopeammin ja nopeammin. Katse oli poissaoleva. Siihen hän loppui. Tilli juoksi uuteen elämään...
- Joku11111111111
Minullakin on kissa,ja se on minulle rakas.Tiedän,että kissan kuolema on surullinen asia.
- Totta puhut!
Itselläni oli lapsena lemmikkinä lintuja, undulaatteja vuodesta 1974 vuoteen 1989 asti, ja siinä välissä myös samaan aikaan seeprapeippoja. Olen ollut linturakas aina.
Ensimmäinen undulaateista, joka kuoli, oli Topi nimeltään. Kuoli v.1980. Oltiin tulossa pitkältä automatkalta kotiin illalla ja häkin lattialla Topi makasi kuolemaa tehden, tyttöundulaatti Tipsu vieressään hoivaten. Topi oli suuri lintupersoona, lenti olkapäälle ja tukkaan istumaan ja oli muutenkin perheenjäsen. Ai juma mikä suru siitä tulikaan, tuntui etttä maailma mureni. Kun seuraavana aamuna menin hautaamaan Topi-undulaatin talon pihakoivun juureen, tyttölintu Tipsu lensi sen jälkeen eteisen lattialle ja katsoi pitkään vaikertaen erikoisella äänellä ulko-ovelle päin, vaistoten jotain.
Vuonna 1989 -ollessani jo nuori aikuinen- kuoli viimeisin undulaateista, 14-vuotias Taavi ja jälkeläisensä Tiiti, viikko peräkkäin. Suru oli taas musertava. Noiden tapahtumien välissä elivät ja kuolivat myös pienet seeprapeipot, eniten mieleen jäänyt kuolema tapahtui niistä jalkavammaiselle Pikisilmälle (toinen jalka oli jäänut vissiin pesässä poikasena suorana toisten poikasten alle ja se oli jäykistynyt suoraksi taaksepäin). Kun oltiin yön yli matkalla ja palattiin seuraavana iltana, Pikisilmä löytyi kuolleena; se oli juuttunut jalastaan häkin rautaiseen reunakulmaan eikä yltänyt raukka juomaan vettä tai syömään. Kuoli joko janoon tai stressiin, ja suri tuli taas taloon.
Vielä nyt, 45-vuotiaana, tulee mietteisiini nuo lintuni. Kun vierailen vanhempieni luona, tulee aina katsottua jo todella isoksi kasvanutta pihakoivua, jonka juurelle 31 vuotta sitten hautasin Topi-undulaatin. Tulee sellainen haikea ikävä, ja tippa valahtaa välillä silmästä. - lohdutontunne
Mulla on tuore suru koirani kuolemasta, enkä voi kellekään sanoa ääneen etten näe enää syytä elää. Pakko näytellä kaikille reipasta, ja vakuuttaa muille että kyllä tämä suru joskus helpottaa, vaikka en siihen usko...
- sattuu..
1,5 vuotias koirani kuoli tapaturmaisesti reilu viikko sitten. Täällä, anonyymina voin tunnustaa että useita tunteja tapauksen jälkeen halusin itsekin kuolla. Vieläkin ajattelen satuttavani itseäni. Tämä koira oli kuin karvainen lapsi minulle, rakensin elämääni koiran ympärille, vieläkin odotan joka päivä että koira tulee ovella vastaan, nuolee kaikki jugurttikupit tai makoilee tuossa sohvalla. Rakastin häntä niin, enkä ollut siellä kun minua eniten olisi tarvittu. Koirani kuoli yksin, tukehtui. Minunkin on vaikea nähdä että suru vielä helpottaa, muille on vaikea puhua tästä. Toivottavasti jaksatte kaikki, niin monet kokevat tämänlaisen surun eikä ole epänormaalia surra lemmikkiä raskaasti.
- Kattmamma
Kyllä pahin suru aikanaan helpottaa. Muuttuu haikeaksi ikäväksi ja sitten on jäljellä muistot.... Surua voi tuntea vuosienkin päästä mutta se ei tee enää yhtä kipeää. Minulla oli koira n. 22 vuotta sitten jonka selkävika sai aikaan sen että Pepi koira jouduttiin lopettamaan. Itkin ja surin 2 vuotta tosi rajusti mutta kaksi ensimmäistä viikkoa olivat pahimmat. Tuntui todella siltä että elämä ei ole enää elämisen arvoista joten ymmärrän sinua nimimerkki "lohdutontunne" Sitäpaitsi - eihän kai ole mikään pakko näytellä ihmisille iloista ja reipasta? Miksi olisi? Sano ihmisille niinkuin asia on eli että koirasi on kuollut ja suret valtavasti. Kyllä ihmiset tällaista ymmärtävät ja osoittavat myötätuntoa. Kun saat puhua ja jakaa surua muiden kanssa niin alkaa helpottamaaan.
- lohdutontunne
^ mä en voi puhua avoimesti kaikista niistä tunteista mitä mulla nyt on, se herättäisi lähimmäisissä ja ystävissä liikaa pelkoa mun pärjäämisestä. Siksi pakko esittää reippaampaa. Muutaman kanssa puhunut koiran kuolemasta, kaikkien kanssa siitä ei voi puhua, eivät ymmärrä mitä koen.
Mutta mun on pakko uskoa huomiseen, vaikkakin epäillen. - ~ei~
14.2.2008.
Ystävänpäivä, joka on aina helvetti. Samanlainen sidos oli kissaani minullakin, kun APn viestin luin. Yhtä pitkä ei yhteinen matkamme ollut, mutta laatu korvaa määrän. Mun ainoa tuki kun kaikki muut käänti selkänsä.
Joidenkin mielestä tämä on säälittävää, mutta lähes joka ilta kun katson kissan kuvaa joka on yöpöydällä, itkettää. Itkettää nytkin kun ajattelenkin.
Tuntuu hölmöltä puhua kissasta, mutten nyt nimelläkään halua..
Olen niin ikuisesti katkera isälleni, joka kissan laski tuona yönä ulos.
Ainoa ajatus, joka edes hieman lohduttaa tässä, on se että meillä on puoliskon kanssa kaksi kissaa, jotka EIVÄT tule kokemaan samaa helvettiä. Minä en kissojani ulos laske vapaana. Haluan pitkän, terveellisen ja mahd. vaarattoman elämän niille.
*****, sulla on aina erityispaikka mun sydämessä ja ajatuksissa. Kaipaan sua ihan mielettömästi.
Otan osaa myös kaikkien teidän muiden suruunne ja harmi, etten tunne teistä ketään IRL - vaikkei se surun määrää vähennäkään, olisi mukava jos jonkun kanssa voisi kokemuksesta jutella puolin ja toisin ilman SÄÄLITTÄVÄ-leimaa. "Elämä on" "no niin nyt vaan käy joillekin", evvk.................................- ikävä on suuri!
Ihana viestiketju! Lemmikkien omistajien läheiset eivät tod näköisesti todekllakaan tajua mitä omistaja käy läpi! Mun kultani kuolinpäivän ensimmäinen vuosipäivä on huomenna ja olen töissä koko päivän pidätellyt porua.
Kavereita ärsyttää kun asiasta en puhu, mutta jotkut asiat on liian pahoja ja kipeitä puhuttavaksi. Pelkkä nimen sanominen ja porua tulee tunti tolkulla.
Kerran pienessä maistissa kaverit sanoivat että tarvitsen hoitoa jos eläintä suree näin vaikka en ole heille puhunut mtn. Ehkä siksi juuri suru näkyy kun mtn puhu.
Kuolemasta ei varmaan ikinä pääse yli. Asian kanssa olen oppinut elämään.
Jos saisin kultani päiväksi takaisin, en tiedä ottaisinko. Se olisi liian kipeää. Näen jatkuvasti unia ja aamulla tajuan että kaikki oli vain unta. Juuri kosketin ja halasin taas rakkaintani ja sitten herään ja kaikki on ohi....
Tsemiä kaikille! Asian kanssa oppii elämään ajallaan :) Aika parantaa haavan kuin haavan. - lohdutontunne
ikävä on suuri! kirjoitti:
Ihana viestiketju! Lemmikkien omistajien läheiset eivät tod näköisesti todekllakaan tajua mitä omistaja käy läpi! Mun kultani kuolinpäivän ensimmäinen vuosipäivä on huomenna ja olen töissä koko päivän pidätellyt porua.
Kavereita ärsyttää kun asiasta en puhu, mutta jotkut asiat on liian pahoja ja kipeitä puhuttavaksi. Pelkkä nimen sanominen ja porua tulee tunti tolkulla.
Kerran pienessä maistissa kaverit sanoivat että tarvitsen hoitoa jos eläintä suree näin vaikka en ole heille puhunut mtn. Ehkä siksi juuri suru näkyy kun mtn puhu.
Kuolemasta ei varmaan ikinä pääse yli. Asian kanssa olen oppinut elämään.
Jos saisin kultani päiväksi takaisin, en tiedä ottaisinko. Se olisi liian kipeää. Näen jatkuvasti unia ja aamulla tajuan että kaikki oli vain unta. Juuri kosketin ja halasin taas rakkaintani ja sitten herään ja kaikki on ohi....
Tsemiä kaikille! Asian kanssa oppii elämään ajallaan :) Aika parantaa haavan kuin haavan.Mulla vasta vajaa kuukausi yksineloa, ja luulen et mun ystävät suhtautuvat vuoden päästä juurikin samoin kun sinun nyt... nytkin jo antavat" niin hyviä" neuvoja kuinka päästä uuden elämän alkuun. En mä vaan halua mitään utta elämää, vaan sen vanhan :(
Mä olen miettinyt et kun on kaikenmaailman (onneksi on!) tukiryhmiä, mm. lapsena menettäneille, miksi ei ole rakkaan lemmikkinsä menettäneille? Mulla ihan oikeasti se tilanne etten oikein enää nää järkeä tässä elämässä. Muiden takia ja "koska pitää" mä sitten vaan sinnittelen. Jee. - ikävä on suuri!
lohdutontunne kirjoitti:
Mulla vasta vajaa kuukausi yksineloa, ja luulen et mun ystävät suhtautuvat vuoden päästä juurikin samoin kun sinun nyt... nytkin jo antavat" niin hyviä" neuvoja kuinka päästä uuden elämän alkuun. En mä vaan halua mitään utta elämää, vaan sen vanhan :(
Mä olen miettinyt et kun on kaikenmaailman (onneksi on!) tukiryhmiä, mm. lapsena menettäneille, miksi ei ole rakkaan lemmikkinsä menettäneille? Mulla ihan oikeasti se tilanne etten oikein enää nää järkeä tässä elämässä. Muiden takia ja "koska pitää" mä sitten vaan sinnittelen. Jee.Nimenomaan! Kuuluisin neuvo "sun pitää vaan koittaa unohtaa". Miten voi unohtaa kun asia pyörii mielessä kokoajan! Juttelet niitä näitä mutta ajatuksissa samaan aikaan kolkuttaa rakkaan kuoleman läsnäolo.
kai tää on jotenkin "nolo" tai että "on isompiakin murheita kuin lemmikit" ja siksi ole tukiryhmiä tälle.. Jos kaverit ei ymmärrä niin älä puhu niille asiasta. Ite oon 20 vuotias ja munkaan ikäiset ole tarpeeks kypsiä ajattelemaan toisen kannalta. puhun sellaisista asioista sellaisille ihmisille jotka ovat kokeneet saman. Muuten pidän ajatukset omassa päässäni ja jos paineet kasvaa liian koviksi, itken. Seuraavana päivänä taas parempi olo, kun paineet purkautunut itkemällä. Pysyt kavereitteskin kanssa paremmissa väleissä eikä jaa kaunoja huonoista neuvoista tai jopa haukkumisesta jos etsit tukea vaikka netistä :) Meitä on muitakin!
Kun mun kulta kuoli, makasin ensimmäisen viikon vanhempien olkkarin sohvalla ja tuijotin seinää. Olin liian turta edes itkemään. Muistan kun sydän hakkas niin voimakkaasti että pälkäsin jotain kohtausta. Olo oli niin hirvittävä etten pystynyt ajatella eläväni päivääkään sen kanssa, en tuntiakaan. Elin 10min kerrallani elämää eteenpäin ja hoin mielessäni että "tää menee ohi, tää menee ohi....." Kavereita ärsytti kun en vastannut viikkoon puhelimeen enkä lähtenyt baanalle. Lopulta kun pystyin näkemään kaverit se oli max1 tunti ja äkkiä himaan itkemään. Paineet kasvo niin suuriksi kun piti olla "normaali" niinkin kauan kuin tunnin vaikka ajatuksissa pyöri vain yksi asia ja sai pinnistellä itkun pidättelemiseks. Meni kuukausia enne kun nauraminen ei tuntunu pahalta Ja nyt nauran taas! Ja yks päivä taisin tuntea itteni jopa onnelliseks! Nyt vaan masentaa kun tietää mikä päivä on huomenna. Mutta koita sinnitellä! aika parantaa oikeesti :)
It's heavy, but you're not the only one! - ikävä on suuri!
lohdutontunne kirjoitti:
Mulla vasta vajaa kuukausi yksineloa, ja luulen et mun ystävät suhtautuvat vuoden päästä juurikin samoin kun sinun nyt... nytkin jo antavat" niin hyviä" neuvoja kuinka päästä uuden elämän alkuun. En mä vaan halua mitään utta elämää, vaan sen vanhan :(
Mä olen miettinyt et kun on kaikenmaailman (onneksi on!) tukiryhmiä, mm. lapsena menettäneille, miksi ei ole rakkaan lemmikkinsä menettäneille? Mulla ihan oikeasti se tilanne etten oikein enää nää järkeä tässä elämässä. Muiden takia ja "koska pitää" mä sitten vaan sinnittelen. Jee.http://keskustelu.suomi24.fi/node/9119122
Ton mä niihin aikoihin kirjotin : - lohdutontunne
ikävä on suuri! kirjoitti:
Nimenomaan! Kuuluisin neuvo "sun pitää vaan koittaa unohtaa". Miten voi unohtaa kun asia pyörii mielessä kokoajan! Juttelet niitä näitä mutta ajatuksissa samaan aikaan kolkuttaa rakkaan kuoleman läsnäolo.
kai tää on jotenkin "nolo" tai että "on isompiakin murheita kuin lemmikit" ja siksi ole tukiryhmiä tälle.. Jos kaverit ei ymmärrä niin älä puhu niille asiasta. Ite oon 20 vuotias ja munkaan ikäiset ole tarpeeks kypsiä ajattelemaan toisen kannalta. puhun sellaisista asioista sellaisille ihmisille jotka ovat kokeneet saman. Muuten pidän ajatukset omassa päässäni ja jos paineet kasvaa liian koviksi, itken. Seuraavana päivänä taas parempi olo, kun paineet purkautunut itkemällä. Pysyt kavereitteskin kanssa paremmissa väleissä eikä jaa kaunoja huonoista neuvoista tai jopa haukkumisesta jos etsit tukea vaikka netistä :) Meitä on muitakin!
Kun mun kulta kuoli, makasin ensimmäisen viikon vanhempien olkkarin sohvalla ja tuijotin seinää. Olin liian turta edes itkemään. Muistan kun sydän hakkas niin voimakkaasti että pälkäsin jotain kohtausta. Olo oli niin hirvittävä etten pystynyt ajatella eläväni päivääkään sen kanssa, en tuntiakaan. Elin 10min kerrallani elämää eteenpäin ja hoin mielessäni että "tää menee ohi, tää menee ohi....." Kavereita ärsytti kun en vastannut viikkoon puhelimeen enkä lähtenyt baanalle. Lopulta kun pystyin näkemään kaverit se oli max1 tunti ja äkkiä himaan itkemään. Paineet kasvo niin suuriksi kun piti olla "normaali" niinkin kauan kuin tunnin vaikka ajatuksissa pyöri vain yksi asia ja sai pinnistellä itkun pidättelemiseks. Meni kuukausia enne kun nauraminen ei tuntunu pahalta Ja nyt nauran taas! Ja yks päivä taisin tuntea itteni jopa onnelliseks! Nyt vaan masentaa kun tietää mikä päivä on huomenna. Mutta koita sinnitellä! aika parantaa oikeesti :)
It's heavy, but you're not the only one!Täysin samoja fiiliksiä, olen vain kaksi kertaa vanhempi kuin sinä ;) olen minäkin jo eteenpäin päässyt, tai musta on vain tullut parempi näyttelijä? Mutta koska en kuollut jo silloin, niin tän nyt sitten varmana kestää. Vaikka lopullisesti musta on iso osa muualla poissa koko ajan, entiselleni ei voi palata.
- lohdutontunne
ikävä on suuri! kirjoitti:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9119122
Ton mä niihin aikoihin kirjotin :Mä olen niin pahoillani puolestasi. Mieti että moni ei ole koskaan kokenut tuollaista rakkautta/kiintymystä kuin sinä, mitä he menettävätkään! Näin yritän itsekin lohduttaa itseäni :) Kaikilla ei ole mahdollisuutta kokea samaa...
- ikävä on suuri!
lohdutontunne kirjoitti:
Mä olen niin pahoillani puolestasi. Mieti että moni ei ole koskaan kokenut tuollaista rakkautta/kiintymystä kuin sinä, mitä he menettävätkään! Näin yritän itsekin lohduttaa itseäni :) Kaikilla ei ole mahdollisuutta kokea samaa...
Totta! Oot tosi ihana :) Ja mä oon pahoillani sun puolesta, tiedän mitä tuskaa se on! Onneksi pahin on yli ja ihania muistoja paljon! Koita jaksella sinäkin! :)
- aaoo
Mun rakas koirani kuoli pari kuukautta sitten leikkauspöydälle. Pennut selvisivät hengissä sektiosta. Elvytin siinä yhtä pentua ja sitten vain katsoin lasiseinän läpi leikkaussaliin ja tajusin että koira oli mennyttä, kaikki mahdollinen tehtiin, mutta ei. Muutama päivä siitä eteenpäin oli tosi rankkoja, itketti kamalasti, ja tosiaan, hoidettavana oli 5 pientä pentua. Tuttipulloruokinassa n. 2 tunnin välein. Nyt pentujen emästä jäljellä hyviä muistoja, ihana ja rakastettu koira oli. Kaipaan kovasti..
- Suunnaton ikävä
Otan osaa suruusi. Itse menetin rakkaan hevoseni viime yönä. Tamma oli ollut minulla 3 vuotta.. Onneksi sai nukahtaa rauhassa lopetuspiikillä. Tamma kärsi kovista kivuista ja tavallaan oli helpotus antaa rakkaan ystävän vain nukahtaa pois. Silti tuska on mitä mielettömin tälläkin hetkellä. Tänä aamuna katsoin kun rakas ystävä haudattiin metsälaitumellemme. Silloin minusta tuntui että osa minua haudattiin rakkaan ystäväni mukana Juuri kävin tamman haudalle viemässä kynttilän palamaan. 4-vuotias poikani on tänään kovasti kysellyt tamman perään ja kun olen yrittänyt pienelle selittää asiaa, niin on sitten kysellyt minulta koko päivän: "haluaisitko sie äiti Minnin takasin?" tai "tuleeko Minni takasin kotiin?" Itkua pidätellen olen kysymyksistä selvinnyt. Talli tuntuu nyt niin kamalan tyhjältä.. Onneksi minulle jäi tamman 3 vuotias varsa auttamaan minua surun yli. Toivon sinulle voimia surussasi
- tasantassun
Lohduttajasi pääsi kissojen ikuiseen taivaaseen, hänen hyvä siellä!
Voimia ystävä! - ystäväeläinten
Minulla oli marsu, täysvalkoinen, punaiset silmät, sai olla aika paljon asunnossa ja pihalla ns. vapaana kesäisin, eli 7 v, tuli syksy, pakko pitää häkissä, sai ihottumaa, tuli ruoka haluttomuuta ym. Sitten uudenvuoden paukut ja pamaukset sai sen niin sekaisin, vaikka hain hänet makuuriini ja peittelin häkin pyyhkeellä, hän vain jatkoi itkuaan,,loppiaispvän aamuna huomasin että mennyt marsujen taivaisiin..tuska oli niin luja..ja monta kertaa hautajaisten jälkeen olin näkevinäni hänet ulkona lumihangessa ja pyytävän apua..meni tosi kauan että tajusin ettei Iiristä enää ole. Joten ymmärrän kaipuusi vaikka kyse onkin eri eläimistä.
Lohdutan sillä että eläimilläkin on omat Enkelinsä ja he ovat nyt kisojen/marsujen taivaassa - Rakkaalle kissalleni
En tiennyt päivänä keväisen, että oli se päiväsi viimeinen... Sinua syvästi kaivaten ja toivoen, että jumala herättää sut joskus, niin kuin kaikki hyvät ihmiset ja eläimet. Olit meille niin paljon enemmän, olit meidän vauva.
http://www.youtube.com/watch?v=6L2u114BTFM - pidä huolta
minun rakas mustavalkounelma kissani kuoli 19 vuotiaana.ihosyöpä kasvaimet tulivat liian suuriksi ja verisiksi niitö oli mahdoton hoitaa.näin että kissani oli kipeä en silti millään olisi halunnut viedä piikille.kuitenkin oli sitten pakko.hirveä tunne ja itku tuli kun lääkäri antoi piikin.karmea tilanne lopettaa pitkäaaikainen kaveri. hain heti uuden kissanpennun.mielettömän ihana on tämäkin.auttaa kestämään mutta kyllä paljon muistelen ja katselen edesmenneen kissani kuvia ja filmejä ja tippa tulee silmään aina.kissani ei unohdu koskaan oli niin uskollinen ja mukava kaveri ja opetti todella paljon.
- JK
VAI IN
- mietteliäs isä
jännittää minuakin, miltä tuntuu lopulta luopua rakkaasta koirasta, kun sen aika loppuu.
- i miss u
Minun rakas rotta neitiseni alkoi nukkua tänään ikiunta, tiedän että joku ajattelee että se oli vain rotta mutta se on täysin sama asia kuin koira tai kissa:
joskus on pakko irroittaa
joskus on pakko kyynel vuodattaa
vaikka tietää sen joskus tulevan
ei ikinä voi siihen varautua
ja niin paljon kun rakastaa
ei ikinä tahdo irroittaa
vaikka aina on olkapää tukeva
jolle voi kaiken kertoa
niin silti mä joudun iltaisin
itkeä itseni uneen
uneen jossa mä taas nähdä saan
oman ihanan rakkaan
(omistettu rakkaalle Liinulle)
*24.1.2010
12.12.2011
/sä ansaitset paikan jossa on parempi olla, nuku rauhassa/
me kaipaamme ja rakastamme sinua: Emma... Leenu,Tiinu (siskosi) - Sureva
Meillä taas lopetettiin eilen lähes 4 vuotta elämiemme keskipisteenä ollut siili.
Vaivat alkoivat viime viikon loppupuolella huomasimme että tytöllämme on vatsassa epämuodostumia ja jotain näytti tulevan sukuelimien alueelta ulos.
Lääkäri vilkaisi, totesi että oli irtonainen kohdun kasvain, nyppäisi sen pois ja sanoi että tällä pitäisi toeta. Ei siis tutkinut sen paremmin vatsaa tai muutenkaan.
Viikonlopun jälkeen olimme entistä enemmän huolissamme, kun huomasimme että siilimme nukkumapaikka oli aivan tahrainen punaisesta eritteestä: Yhteys lääkäriin, joka toka totesi että kohtu on yhtä kasvainta, se (kasvain) on laajentunut emättimen puolelle ja tehnyt etäpesäkkeitä vatsaonteloon.
Pistää vihaksi sen aikaisemman ell 'tutkimukset', jos olisi tutkinut paremmin silloin niin ei olisi tytön tarvinnut kärsiä koko viikonloppua. - jotain rajaa
elukka on aina elukka
- Sureva
Aika kohtuu kyynistä ajatella noin. Monelle nuo lemmikit on ihan oikeasti perheenjäseniä.
Pohjimmiltaan myös ihminen on elukka, joten ajattelet varmaankin samoin jos oma vanhempi/sisarus/tuttava/elämänkumppani kuolee? - Söpökuono
Yleensä ihmiset jotka eivät pidä eläimistä ovat kovia, kylmiä, tunteettomia, katkeria tai muuten vaan epämukavia homo sapiensseja. Santa simplicita.
- jotain rajaa
vastausta surevalle;
olen menettänyt sisarukseni, toisen vanhemmistani ja muutakin kovaa kokenut, silti en osaa itkeä rottien ja siilien perään :(- Käresta
Sama täällä. TODELLA kovia kokenut, paljon menettänyt ja pahanlaatuisen syövän sairastanut mutta silti, siltikin minulla riittää rakkautta myös eläimiin - rajattomasti. Oletko ehkä katkera ihminen?
- =(
Menetin juuri ihanan kanini. En pääse millään eroon surusta
- Pomperipossa
Eilen illalla kuoli meidän rakas, ihana ja uskollinen ystävämme Tito, pian 13 vuotias kissa. Suru on suuri ja kaipaus valtava. Toivon että elämä jatkuu kuolemankin jälkeen niin eläinten kuin ihmistenkin kohdalla. Sellainen ajatus lohduttaa. Mitä luulette - onko näin?
- krista perheineen
näin on! se jatkuu taivaassa
- 7 + 10
Osanottoni Kristalle ja perheelle.
Koirat menevät kuoltuaan sateenkaarisillalle odottamaan isäntiään ja emäntiään. OIisivatko kissat siellä samalla sateenkaarisillalla vai olisiko niillä ihan oma sateenkaarisilta?
Minua odottaa sateenkaarisillalla kolme ihanaa koiraa. Ehkä miehenikin on siellä samalla sillalla koirulien kanssa minua odottamassa :-) Jos taivaassa ei ole koiria ja kissoja, menen minäkin mieluummin sinne sateenkaarisillalle koiruleitten kanssa.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän pidän eläimistä ja aiha vaan vähemmän ihmisistä. Ihminen on pedoista pahin ja julmin.- Pomperipossa
Olen samaa mieltä kanssasi 7 10
- surullinen lapsi
minun tutalta ja mummulta kuoli koira olen itkenyt koko ajan se jäi auton alle tänään tuta vei sen eläin lääkäriin mutta ne lopetti sen miksi pitää lopettaa viaton eläin kun ei ihmistäkään lopeteta
- Marsu191919191
Minulla oli edellispäivänä kaksi marsua, tänään vain yksi. Sairaus vei toisen. Olen hyvin surullinen, se tuli niin äkisti. Jäljelle jäänyt marsu vaikuttaa aika apealta, se varmaan suree yhtä paljon kuin minäkin. Minulla on kauhea ikävä marsuani.
- Tunteellinen mies
Rakas kissani nukkui pois lääkärin avustuksella , iäkäs ja maksa petti.
Hirveä ikävä ja itsesyytös , hoidinko jotenkin väärin . Euthanasia oli kuitenkin oikea päätös , onneksi järki voitti tunteet . Fiksu lääkäri rauhoitti mieleni ja pidin kissaani sylissä koko ajan . Olin kammonnut ajatusta viedä kissa nukutettavaksi , tiedän että monilla on samanlaiset ajatukset . Se on kuitenkin vanhalle ja sairaalle eläimelle paras ratkaisu . - pikkukissi
Rakas kissavauvani kuoli eilen 20 vuoden iässä. Ikävä on aivan järkyttävä.
- Kissimirri9
Minun pikkupikkusöpömirrini on jo tosi vanha ja se varmaan kuolee ihan lähipäivinä. Miten tähän asiaan voisi valmistautua?
- kyynel
Otan osaa!
4 päivän päästä tulee kuluneeksi tasan kuukausi kun mun kissa neiti kuoli se jouduttiin lopettamaan ku meidän isä sai astma kotauksia ja mie aivastelin kissa kuoli 9 vuotiaana ja se tuli meille 2 vuotiaana onneksi koira jäi eloon vielä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Elämä valuu ohi ilman merkitystä
Olen 5-kymppinen korkeasti koulutettu hyvässä ja vaativassa työssä oleva mies. Erosin pitkästä parisuhteesta pari vuotta3235860Martina julkaisi romanttisia kuvia kihlajaisista
Ihana pari. Paljon onnea ja rakkautta heille 💞2761623Ilo, joka nousee silmiisi saakka
kun katseemme kohtaavat. Olet energinen, aito, ihana. Välillä tuijotat suoraan silmiini - enkä hämmenny, katson takaisin661516eerikäinen novassa sanoi ei kukaan enää aja manuaalivaihteilla
meillä on 3 autoa talissa ja kaikissa manuaalilaatikot, on meillä vielä tämmöiset vaikka toisin puhutaan.1331482Gekkosessa hyvä juttu Sofian Dubai "töistä"
"Vielä tammikuussa Belórf lupaili aloittavansa jälleen verkkovalmennukset, mutta tämä projekti näyttää kuihtuneen kaikes1101406- 941335
En oikeasti
Tiennyt että sinulla on ollut vaikeuksia ja huonoja aikoja. Olen oikeasti pahoillani, ja olisin myös toiminut eritavoin1311242Jokaisella on omat syntinsä
Minä olisin niin mielelläni sinun. Ehkä joskus viittasitkin siihen. Olet nainen ajatuksissani jatkuvasti ja taidat tietä611184- 37986
- 172948