Meinasi unohtua Työeläkeläiselle vastaaminen tyystin. Ja laitetaan uusi aloitus, kun hiukan laajensin aihetta. Mutta näin Työelkeläinen:
"Pitäisikö nykyisen porvarillisen yhteiskunnan kohdella kommunisteja samoin kuin kommunistiset valtiot kohtelevat meitä toisin ajattelevia? Ja jos emme saisi mielestänne tehdä niin, niin miksi?"
Mutta meitä kommunisteja on perusteetonta syyllistää esimerkiksi NL:n ns. tosinajattelijoiden vainoamisista, koska ne eivät johtuneet marxismista eikä sosialismista, vaan yleisesti todettuna marxismin virheellisestä, dogmaattisesta, toteuttamisesta ja sosialismin vääristyneestä rakentamisesta, kuten osaltaan sotakommunismista kehittyneestä stalinistisesta ja jälkistalinistisesta hallintobyrokratioista.
Ja nämä rikokset ja väärinkäytökset suomalaiskommunistit ja kommunistiset puolueet, kuten SKP, ovat moneen kertaan tuominneet. Ja taas kerran huom: stalinismi eikä jälkistalinismi eivät ole yhtä kuin kommunismi, marxismi!
Eli sosialismin tieteelliseen, dialektismaterialistiseen, rakentamiseen, jota olen osaltani käsitellyt mm. täällä: http://keskustelu.suomi24.fi/node/8252600 , eikä sosialimiin kuulu kansalaisten vainoaminen mielipiteidensä takia. Eli tieteelliseltä pohjalta rakennettavassa sosialismissa riistoton kansanvalta, sosialistinen demokratia, toteuttaa täysin kattavasti eri tavoin, riippuen esimerkiksi proletariaatin diktatuurin muodoista, kanslaisille mahdollisuuden osallistua, vaikuttaa ja päättää suoraan ja välillisesti yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisesta.
Ja porvarillisen valtiokoneiston suhtautumisen toisinajattelijoihinsa, kuten kommunisteihin ja muihin kapitalismin vastaisiin voimiin, määrää viime kädessä se, millaiset yhteiskunnassa ovat luokkasuhteet, eli kuinka voimakaat luokkasemat ovat esimerkiksi työväenluokan järjestöillä, kuten ay-liikkeellä ja työväenpuolueilla. Ja miten voimakkaasti ja systemaattisesti ne työväen luokkaetuja ajavat. Ja mikä tärkeintä, kuinka työväenliike toiminnallaan kyseenalaistaa ja rajoittaa etenkin suurporvariston ja kapitalistien luokkaetuja. Luokkataistelumuotoinaan porvaristo käyttää ns. silkkihansikas- ja ruoska-taktiikoita sekä niiden yhdistelmiä tarpeen mukaan.
Silkkihansikas-taktiikassaan porvaristo pyrkii mm. työväenliikkeen opportunististen johtajien kytkemiseen eri tavoin osaksi porvarillista hallitsemistapaa ja valtiokoneistoa. Tätä on Suomessa toteutetu menestyksellisesti etenkin demareiden suhteen. Viime vuosikymmeninä mm. tulopoliittisten sopimusjärjestelyjen kautta. Viime vuosien kytkentävoitto porvaristolle on ollut demareiden EU-takuumiehen rooli sekä sitoutuminen mm. Lipposen hallitusten myötä täysin työläisten etujen vastaiseen uusliberalistiseen talouspolitiikkaan.
Tällä integroinnilla porvaristo pyrkii luonnollisesti myös siihen, ettei esimerkiksi ammattiliittojen kamppailut saa poliittista kapitalismin vastaista polittista ja ideologista luonnetta, vaan pysyvät luonteeeltaan taloudellisina kamppailuina, kuten palkkataistelut ns. tuottavuuden kasvun raameissa. Kannattaa muistaa, että porvaristo toki käyttää myös ideologisia ja poliittisia keinoja pyrkiessäään manipuloimaan eri tavoin työväenluokkaa porarilliseen arvomaailmaan. Ideologiaansa mm. median, ja poliittiikkaansa porvaripuolueiden kautta.
Ruoska-taktiikassaan porvaristo pyrkii nujertamaan työväestön järjestöt ja toiminnan enemmän tai vähemmän väkivaltaisesti käyttäen väkivaltakoneistoaan, kuten poliisia ja armeijaa. Myös byrokratialla ja työläisvastaisilla lainsäädännöllä toteutetaan ruoska-taktiikkaa, josta esimerkkinä 1930 vahvistetut ns. kommunistlait. Porvaristo on valmis luokkaetujensa puolustamiseksi myös aloittamaan luokkasodan, kuten 1918. Myös avoin terrori kuuluu porvariston luokka-aseisiin, kuten luokkasodan jälkeen oikeistodiktatuurin aikaan 1918-1944. Luokka-aseinaan tuolloin poliisin ja armeijan ohella suojeluskunta, lakonmurtajakaartit sekä ”satiaiset” yms. Huom: myös Tanner johtamat oikeistodemarit olivat tuolloin paikoin väkivaltakoneistossa mukana. Ja porvariston luokka-aseisiin kuuluu myös fasismi, kuten Saksassa natsit, jotka suurporvaristo nosti vastavallankumoukselliseksi nyrkikseen ja kapitalismin valtarakenteeksi.
Eli kannattaa muistaa fakta: demokratia kaikkineen ei ole mikään porvarilliseen valtioon sisäänrakennettu ominaisuus, vaan demokratian laajuuden ja tason määrää viime kädessä porvariston ja työväenluokan eri muodoissaan käymä luokkataistelu. Ideana tässä lähtökohdassa on porvarilisen valtion luokkaluonne. Eli valtio ei ole luokkavastakohtaisuukisen ylä- tai ulkopuolella oleva elin, vaan se on kapitalistisen tuotantotavan synyttävien luokkavastakohtaisuukisen tuote ja ilmaus. Valtion kautta taloudelisesti hallitseva luokka, kapitalismissa siis porvaristo, hallitsee myös poliittisesti.
Ja kannattaa muistaa ns. porvarillinen demokratia on sisällöltään porvariston diktatuuria.
Porvariston diktatuurista, kommunisteista ja muustakin jotain...
62
405
Vastaukset 62
- setälokaeivalehtele
Kommunismiin oleellisesti kuuluvan "proletariaatin diktatuurin".
Kyllä proletariaatin diktatuuri aloituksessa mainitaan, mutta tarkoituksellisesti vain mainintana, koska nyt ei ollut siitä kyse. Ja olen aiheesta tällä palstalla jo monessa yhteydessä viestitellyt mm. täällä:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8408331/39565456
"Proletariaatin diktatuurin lainomaisuuden vahvistaa myös Marx mm. Gothan ohjelman arvostelussa todetessaan, että ”…jolloin valtio ei voi olla mitään muuta kuin proletariaatin vallankumouksellista diktatuuria.”
Marxin mukaan siirtyminen kapitalismista kommunismiin jakautuu sosialistisen vallankumouksen jälkeen siirtymävaiheeseen sekä kahteen luokkapohjaltaan ja yhteiskunnallisilta ominaispiirteiltään eroavaan päävaiheeseen. Marx käyttää näistä mm. termejä siirtymävaihe, tarkoittaen proletariaatin diktatuuria, kommunismin ensimmäinen vaihe, tarkoittaen sosialismia, sekä kommunismin toinen tai korkein vaihe, tarkoittaen luokatonta yhteiskuntaa, kommunismia.
Proletariaatin diktatuurissa on kysymys sosialistisen vallankumouksen jälkeen muodostuneesta yhteiskunnallisesta tilanteesta, ajanjaksosta tai erityisestä valtiotyypistä, jonka kesto ja muoto määrittyy kunkin maan omista yhteiskunnallisista, kuten luokkasuhteista ja tuotannollisesta tasosta, ja historiallisista erityispiirteistä käsin. Niin sanotun reaalisosialismin maissa, jotka olivat siis proletariaatin diktatuurin valtioita, noudatettiin kahta proletariaatin diktatuurin muotoa, neuvostovaltaa, esimerkiksi Neuvostoliitossa ja kansandemokratiaa, kuten Puolassa ja Unkarissa.
Jos proletariaatin diktatuurin tehtävät jaetaan karkeasti kahteen päätehtävään, niin ensimmäinen ja välitön päätehtävä on mahdollisten riistäjäluokkien jäänteiden sekä yhteiskunnallisen riiston mahdollistavien rakenteiden hävittäminen. Työväenluokka liittolaisineen pyrkii em. päämääriin rauhanomaisin, siis poliittisin, valistuksellisin ja lainsäädännöllisin keinoin. Sen sijaan liittolaisiinsa nähden proletariaatti ei toteuta diktatuuria, vaan asemastaan sosialismia rakentavan yhteiskunnan johtavana luokkana poliittista johtamista, hegemoniaa, joka on muodoltaan yhteistyötä ja -toimintaa.
Proletariaatin toinen, historiallisesti ja yhteiskunnallisesti pitkäaikaisempi päätehtävä on sosialististen tuotantosuhteiden rakentaminen. Proletariaatin diktatuurilla on toki myös lukuisia muitakin yhteiskunnallisia tehtäviä, jotka määrätyissä historiallisissa vaiheissa saattavat olla päätehtäviä, kuten sosialistisen demokratian, koulutuksen sekä sosiaalisen tasa-arvon aloilla jne. Mutta niiden hoituminen mahdollistuu päätehtävien hoitumisen, eli miten ja kuinka onnistuneesti sosialismin rakentaminen etenee. Ja proletariaatin diktatuuri käy tarpeettomaksi, kun em. päätehtävät on hoidettu ja yhteiskunnassa vallitsee sosialistinen tuotantotapa."- riivaaja Lucifer
setäkertoojaselostaakuva kirjoitti:
Kyllä proletariaatin diktatuuri aloituksessa mainitaan, mutta tarkoituksellisesti vain mainintana, koska nyt ei ollut siitä kyse. Ja olen aiheesta tällä palstalla jo monessa yhteydessä viestitellyt mm. täällä:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8408331/39565456
"Proletariaatin diktatuurin lainomaisuuden vahvistaa myös Marx mm. Gothan ohjelman arvostelussa todetessaan, että ”…jolloin valtio ei voi olla mitään muuta kuin proletariaatin vallankumouksellista diktatuuria.”
Marxin mukaan siirtyminen kapitalismista kommunismiin jakautuu sosialistisen vallankumouksen jälkeen siirtymävaiheeseen sekä kahteen luokkapohjaltaan ja yhteiskunnallisilta ominaispiirteiltään eroavaan päävaiheeseen. Marx käyttää näistä mm. termejä siirtymävaihe, tarkoittaen proletariaatin diktatuuria, kommunismin ensimmäinen vaihe, tarkoittaen sosialismia, sekä kommunismin toinen tai korkein vaihe, tarkoittaen luokatonta yhteiskuntaa, kommunismia.
Proletariaatin diktatuurissa on kysymys sosialistisen vallankumouksen jälkeen muodostuneesta yhteiskunnallisesta tilanteesta, ajanjaksosta tai erityisestä valtiotyypistä, jonka kesto ja muoto määrittyy kunkin maan omista yhteiskunnallisista, kuten luokkasuhteista ja tuotannollisesta tasosta, ja historiallisista erityispiirteistä käsin. Niin sanotun reaalisosialismin maissa, jotka olivat siis proletariaatin diktatuurin valtioita, noudatettiin kahta proletariaatin diktatuurin muotoa, neuvostovaltaa, esimerkiksi Neuvostoliitossa ja kansandemokratiaa, kuten Puolassa ja Unkarissa.
Jos proletariaatin diktatuurin tehtävät jaetaan karkeasti kahteen päätehtävään, niin ensimmäinen ja välitön päätehtävä on mahdollisten riistäjäluokkien jäänteiden sekä yhteiskunnallisen riiston mahdollistavien rakenteiden hävittäminen. Työväenluokka liittolaisineen pyrkii em. päämääriin rauhanomaisin, siis poliittisin, valistuksellisin ja lainsäädännöllisin keinoin. Sen sijaan liittolaisiinsa nähden proletariaatti ei toteuta diktatuuria, vaan asemastaan sosialismia rakentavan yhteiskunnan johtavana luokkana poliittista johtamista, hegemoniaa, joka on muodoltaan yhteistyötä ja -toimintaa.
Proletariaatin toinen, historiallisesti ja yhteiskunnallisesti pitkäaikaisempi päätehtävä on sosialististen tuotantosuhteiden rakentaminen. Proletariaatin diktatuurilla on toki myös lukuisia muitakin yhteiskunnallisia tehtäviä, jotka määrätyissä historiallisissa vaiheissa saattavat olla päätehtäviä, kuten sosialistisen demokratian, koulutuksen sekä sosiaalisen tasa-arvon aloilla jne. Mutta niiden hoituminen mahdollistuu päätehtävien hoitumisen, eli miten ja kuinka onnistuneesti sosialismin rakentaminen etenee. Ja proletariaatin diktatuuri käy tarpeettomaksi, kun em. päätehtävät on hoidettu ja yhteiskunnassa vallitsee sosialistinen tuotantotapa."Maerxilainen näkemys uskonnosta. Joku voima siinä jeesustelussa on, mutta mikä?
- T Urpo
setäkertoojaselostaakuva kirjoitti:
Kyllä proletariaatin diktatuuri aloituksessa mainitaan, mutta tarkoituksellisesti vain mainintana, koska nyt ei ollut siitä kyse. Ja olen aiheesta tällä palstalla jo monessa yhteydessä viestitellyt mm. täällä:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8408331/39565456
"Proletariaatin diktatuurin lainomaisuuden vahvistaa myös Marx mm. Gothan ohjelman arvostelussa todetessaan, että ”…jolloin valtio ei voi olla mitään muuta kuin proletariaatin vallankumouksellista diktatuuria.”
Marxin mukaan siirtyminen kapitalismista kommunismiin jakautuu sosialistisen vallankumouksen jälkeen siirtymävaiheeseen sekä kahteen luokkapohjaltaan ja yhteiskunnallisilta ominaispiirteiltään eroavaan päävaiheeseen. Marx käyttää näistä mm. termejä siirtymävaihe, tarkoittaen proletariaatin diktatuuria, kommunismin ensimmäinen vaihe, tarkoittaen sosialismia, sekä kommunismin toinen tai korkein vaihe, tarkoittaen luokatonta yhteiskuntaa, kommunismia.
Proletariaatin diktatuurissa on kysymys sosialistisen vallankumouksen jälkeen muodostuneesta yhteiskunnallisesta tilanteesta, ajanjaksosta tai erityisestä valtiotyypistä, jonka kesto ja muoto määrittyy kunkin maan omista yhteiskunnallisista, kuten luokkasuhteista ja tuotannollisesta tasosta, ja historiallisista erityispiirteistä käsin. Niin sanotun reaalisosialismin maissa, jotka olivat siis proletariaatin diktatuurin valtioita, noudatettiin kahta proletariaatin diktatuurin muotoa, neuvostovaltaa, esimerkiksi Neuvostoliitossa ja kansandemokratiaa, kuten Puolassa ja Unkarissa.
Jos proletariaatin diktatuurin tehtävät jaetaan karkeasti kahteen päätehtävään, niin ensimmäinen ja välitön päätehtävä on mahdollisten riistäjäluokkien jäänteiden sekä yhteiskunnallisen riiston mahdollistavien rakenteiden hävittäminen. Työväenluokka liittolaisineen pyrkii em. päämääriin rauhanomaisin, siis poliittisin, valistuksellisin ja lainsäädännöllisin keinoin. Sen sijaan liittolaisiinsa nähden proletariaatti ei toteuta diktatuuria, vaan asemastaan sosialismia rakentavan yhteiskunnan johtavana luokkana poliittista johtamista, hegemoniaa, joka on muodoltaan yhteistyötä ja -toimintaa.
Proletariaatin toinen, historiallisesti ja yhteiskunnallisesti pitkäaikaisempi päätehtävä on sosialististen tuotantosuhteiden rakentaminen. Proletariaatin diktatuurilla on toki myös lukuisia muitakin yhteiskunnallisia tehtäviä, jotka määrätyissä historiallisissa vaiheissa saattavat olla päätehtäviä, kuten sosialistisen demokratian, koulutuksen sekä sosiaalisen tasa-arvon aloilla jne. Mutta niiden hoituminen mahdollistuu päätehtävien hoitumisen, eli miten ja kuinka onnistuneesti sosialismin rakentaminen etenee. Ja proletariaatin diktatuuri käy tarpeettomaksi, kun em. päätehtävät on hoidettu ja yhteiskunnassa vallitsee sosialistinen tuotantotapa."Naapuri ehti ensin kyselemään tuon työväen tiktatuurin perään.
Siitähän se kommunismin negatiivisuus ihmistä vastaan alkaa.
Väkivallan käyttö oikeutetaan "työväen luokan" nimissä ja "työväen luokan vapauden" vuoksi.
Tulihan stallarin parkunurkasta taas oikein EMÄPASKAA!!!
Onko kommunismisi monipuoluejärjestelmä? - riivaaja Lucifer
riivaaja Lucifer kirjoitti:
Maerxilainen näkemys uskonnosta. Joku voima siinä jeesustelussa on, mutta mikä?
kun en muista ja osaa ja osaa hakea tietoa, jotta mikä kapitalismin ristiriita aiheuttaa vallankumouksen

http://personal.inet.fi/koti/kalevi/IXluku.htm
Jos tarve, niin palataan uskonto-marxismi-aiheeseen. Ja jos ehdottaa sopii, niin ota silloin joku kulma aiheeseen. Mutta tuolla linkin takana on yleisesti aiheesta suhteellisen hyvä kokonaisuus.- edelleen rivaaja luc
riivaaja Lucifer kirjoitti:
kun en muista ja osaa ja osaa hakea tietoa, jotta mikä kapitalismin ristiriita aiheuttaa vallankumouksen
mitä lisäarvoteoria sun mielestä todistaa. tän kysymyksen pohjana on yksi artikkeli, jonka mukaan lisäarvo ei todista mitään.
- anakonta
kapitalisteja vastaan.
- Järjestysmies
Anarkistit edustavat sitä samaa individualismin aatetta kuin liberaalit.
Asetin kysymykset helppoon muotoon joihin saattaa vastata kyllä tai ei perustelut. Sinä valitsit selityksen pitkällä kaavalla joten ne käsitykset joita meillä taviksilla noista tapahtumista on lienevät oikeutettuja.
Jos Suomen kommunistit ovat tuominneet Stalinin ja yleensä Neuvostoliiton ja sen satelliittien rikokset ihmiskuntaa vastaan niin miksi vieläkin jotkut ihannoivat sitä sosialistista järjestelmää joka tuohon katastrofiin johti?
Jos kuten sanot: ”eikä sosialismiin kuulu kansalaisten vainoaminen mielipiteidensä takia. ” Kun nyt
sosialismiin ei kuulu muiden vainoaminen niin onko nykyisessä sosialismissa täysin vapaat mahdollisuudet vaikka Kokoomukselle toimia? Sillä jos ei ole se on vainoa. Onko sosialismissa nykyään vapaat omistusolot? Jos ei se on vainoa.
Jos halutaan demokratiaa niin puhekin proletariaatin diktatuurista pitää lopettaa koska sillä ei ole mitään tekoa aidon demokratian kanssa. Kun niin kehuskelet kansalaisten mahdollisuuksista proletariaatin diktatuurissa niin miten esim. entisen Neuvostoliiton tai vaikkapa nykyisenkin P-Korean raja-alueella asuva voi parantaa olosuhteitaan vaikkapa tuon rajan yli kapitalistiselle puolelle? Voiko hän esim. saada aikaan päätöksen jossa hän voi vapaasti valita työ tai asuinpaikakseen tuon toisen puolen? Jos ei niin ei ole mitään merkitystä noilla väitteillä joissa kansalaisella on oikeus osallistua yhteiskunnan ongelmien ratkaisuun jos hän ei voi edes omia ongelmiaan ratkaista yhteiskunnan tuella.
Muutoinkin tuo höpinä noista kansalaisen oikeuksista tuossa diktatuurissa on hölynpölyä jonka varsin hyvin tiedät, se ei missään ole realisoitunut vaikka yritettiin kymmeniä vuosia, vain pääkonttorin määräykset siitä miten toimitaan olivat voimassa olevia.
On turhaa kommunismin puhua yhteiskuntamme luokka-asemista koska juuri sosialistisissa yhteiskunnissa ovat luokkaerot osoittautuneet nykyajan suurimmiksi. Itäryhmän maissa oli jopa omat kaupat, sairaalat, lepokodit ja datsat yläluokalle ja parhaissa kaupoissa joista sai lännen käypiä tuotteita idän romun asemasta ei kelvannut kansan raha vaan piti olla vaihdettavaa länsivaluuttaa. Missä meillä on moista erottelua? Sinä puhut täyttä soopaa!
Tuo sinun ruoskataktiikkasi muistuttaa minua siitä miten Moskova ohjasi harhautuneita Unkarissa 1956, Prahassa 1968 ja Berliinissä jo aiemmin 1953. Noissa vain ruoskan asemasta käytettiin tankkeja ja kalasnikohveja kansan opettamiseen. Miksei silloin noissa tapauksissa korjattu kurssia inhimillisempään suuntaan? Todennäköisesti siksi, että se olisi saattanut johtaa demokraattisempaan suuntaan ja vähentänyt kommunismin paavien valtaa Moskovassa. Mikä takaa, ettei tuo toistu jos joku puolue saa ylivallan? Sama on tapahtunut niin komujen kuin natsien ja Italian fasistien toimesta, liika valta turmelee ja kilpailun puuttuminen vielä enemmän.
Demokratia vaatii monipuoluejärjestelmän, ilman sitä sitä ei ole. Joskus 1800 luvun lopulla ja 1900 luvun alussa meillä saattoi ja varsinkin Venäjällä olla tuota luokkiin jakoa mutta nyky-yhteiskunnassa se on vaikeasti havaittavissa, meillä on rikasta ja köyhää mutta kaikilla on samat kansalliset oikeudet ja oikeus äänestää vaaleissa sitä kantaa jonka tuntee omakseen, vapaus joka riistettiin itäpuolen sukkailta kymmeniksi vuosiksi, useiden sukupolvien ajaksi.
Meidän demokratiamme ei sisällä minkään suunnan diktatuuria koskapa sinäkin saat vapaasti kirjoitella. Jos meillä olisi porvarillinen diktatuuri niin luultavasti kaivaisit Hannun kanssa kanavaa Inarin järvestä Päijänteeseen tai jotain vastaavaa.Löydätkö hyökkäämättömyyssopimuksesta edes artiklaa, joka oikeuttaisi toisen korkean sopimuspuolen sopimusta rikkoessa toisen korkean sopimuspuolen hyökkäämään?
Jos et löydä niin voitko silloin myöntää olleesi väärässä väittäessäsi neukkulalla olleen hyökkäämättömyyssopimuksen mukaan oikeus hyökätä?
Miten sopimus, joka ei ollut edes voimassa, voi antaa neukkulalle oikeuden hyökätä?
Miksi et vastaa näihin kysymykseen - etkö pysty tekemään edes näin yksinkertaista analyysia sopimuksen sisällöstä?
Olet kusessa ja syvällä, Änkyrä OmaanPesäänPaskoja.
....- tyyt hou
väärä asia.
- 6
Minä en ainakaan viitsi. Setä-pelle valehtelee ja vääristelee minkä pystyy. Joku vielä jaksaa kommentoida? En ymmärrä.
- kerro heti
"Setä-pelle valehtelee ja vääristelee minkä pystyy. "
Mistä muuten tietäisit tämän. Kerro miten setä-pelle oikein valehtelee ja vääristelee? - kuin valehdella
kerro heti kirjoitti:
"Setä-pelle valehtelee ja vääristelee minkä pystyy. "
Mistä muuten tietäisit tämän. Kerro miten setä-pelle oikein valehtelee ja vääristelee?setukainen jos sanoo "päivää", niin silloin kannattaa katsoa varmuudeksi ikkunasta ulos.
Kääntää jatkuvasti asioita päälaelleen ja hiukan jo tympii nuo "vääräuskoiset kommunistit" vastaan "oikeauskoiset kommunistit". Selittelyjä selittelyjen perään. Kommunisti on kommunisti ja siksi jää. Aina. kerro heti kirjoitti:
"Setä-pelle valehtelee ja vääristelee minkä pystyy. "
Mistä muuten tietäisit tämän. Kerro miten setä-pelle oikein valehtelee ja vääristelee?Änkyrä väittää Suomen olevan syyllinen Talvisotaan vaikka hän ei tiedä, että mitä Suomi teki sellaista, joka oikeutti neukkulan hyökkäyksen.
Katsotko Änkyrän OmaanPesäänPaskojan olevan normaaliälyinen kommunisti?
....
Mitä tiedät sopimuksista?
Voiko mielestäsi sopimus, joka ei ole voimassa, oikeuttaa johonkin?
Niin, ehkä kysymys tuntuu muista tarpeettomalta mutta sinulle asetettuna sillä on todellakin sisältöä.
Pidätkö, Änkyrä, itseäsi normaaliälyisenä kommunistina?"Mutta meitä kommunisteja on perusteetonta syyllistää esimerkiksi NL:n ns. tosinajattelijoiden vainoamisista, koska ne eivät johtuneet marxismista eikä sosialismista, vaan yleisesti todettuna marxismin virheellisestä, dogmaattisesta, toteuttamisesta ja sosialismin vääristyneestä rakentamisesta, kuten osaltaan sotakommunismista kehittyneestä stalinistisesta ja jälkistalinistisesta hallintobyrokratioista. "
Taas vääristelet historiaa. Venäjällä alkoi toisinajattelijoiden vainoaminen jo vuonna 1917 vain muutamia viikkoja vallankumouksen jälkeen. Lue ja yritä oppia jotakin kommunistien todellisesta olemuksesta. Marxillasi saat pyyhkiä perseesi sillä hänen opeillaan ei ole mitään tekemistä todellisuudens kanssa. Kommunistit pystyivät vainoamaan toisinajattelijoita ihan ilman staliniakin - siihen riitti leninin kusipää hyvin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lenin
'
Bolševikkipuolue siunasi monien kyläyhteisöjen jo kesällä 1917 tekemät maanjaot, mutta parissa kuukaudessa se riisti vallan neuvostoilta, ammattiliitoilta, sosialistisilta puolueilta, korttelikomiteoilta ym., jotka olivat itsenäisesti taistelleet vanhaa valtaa vastaan. Joulukuussa tästä seurasi lakkoaalto bolševikkeja vastaan. Lenin perusti salaisen poliisin Tšekan 20.12.1917 jahtaamaan ”vallankumouksen vastustajia”.
'- Tiutautulkku
uskonto, väkivaltainen ja verinen sellainen.
Aivankuin islam.
"Mutta meitä kommunisteja on perusteetonta syyllistää esimerkiksi NL:n ns. tosinajattelijoiden vainoamisista, koska ne eivät johtuneet marxismista eikä sosialismista, vaan yleisesti todettuna marxismin virheellisestä, dogmaattisesta, toteuttamisesta ja sosialismin vääristyneestä rakentamisesta, kuten osaltaan sotakommunismista kehittyneestä stalinistisesta ja jälkistalinistisesta hallintobyrokratioista. "
Taas vääristelet historiaa. Venäjällä alkoi toisinajattelijoiden vainoaminen jo vuonna 1917 vain muutamia viikkoja vallankumouksen jälkeen. Lue ja yritä oppia jotakin kommunistien todellisesta olemuksesta. Marxillasi saat pyyhkiä perseesi sillä hänen opeillaan ei ole mitään tekemistä todellisuudens kanssa. Kommunistit pystyivät vainoamaan toisinajattelijoita ihan ilman staliniakin - siihen riitti leninin kusipää hyvin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lenin
'
Bolševikkipuolue siunasi monien kyläyhteisöjen jo kesällä 1917 tekemät maanjaot, mutta parissa kuukaudessa se riisti vallan neuvostoilta, ammattiliitoilta, sosialistisilta puolueilta, korttelikomiteoilta ym., jotka olivat itsenäisesti taistelleet vanhaa valtaa vastaan. Joulukuussa tästä seurasi lakkoaalto bolševikkeja vastaan. Lenin perusti salaisen poliisin Tšekan 20.12.1917 jahtaamaan ”vallankumouksen vastustajia”.
'- Älkää unohtako
Tämä viesti osuu porvareita kehuville kuin nyrkki silmään.
- Hyvä setä
Parasta analyysiä tämän päivän Suomesta.
Aivan samaa tasoa kuin Änkyrän vaalitulosanalyysi, jossa hän syytti ehdokkaita huonosta eduskuntavaalituloksesta. Lue ja hämmästy Änkyrän OmaanPesäänPaskojan vaalianalyysi:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9803371#comment-49059368
"Ja katselen parhaillaan vaalituloksia. Niistä voisi lyhyesti todeta, että meiltä ääniä näyttää vieneen persujen ohella Vasemmistoliitto. Nämä menetykset saadaan takaisin jo täsmällisemmällä ehdokasasetuksella.."
Noin, siinä meidän todella teräväpäinen kommunisti toteaa pienentyneen kannatuksen johtuneen ehdokasasettelusta ja sen vuoksi asia voidaan korjata seuraavissa vaaleissa paremmilla ehdokkailla.
Useista kehoituksista huolimatta Änkyrä ei ole antanut mitään lisäselvennystä asiaan.
.....................- Sivustaseuraaja1
antipunikki kirjoitti:

.....................Parhaathan löytyvät Kokoomuksesta ainakin äänimäärien perusteella ja niillähän noita menestyksiä ja epäonnea setä selittelee. Kaikki äänestämään Kokoomusta niin päästään sedän selityksistä lopullisesti.
Köyhät on komujen eväät kun pitää palata 2009 vuoteen saadakseen ajatuksesta kiinni. Eikö päivän komukoilla ole omaa sanottavaa mistään asiasta? Me tavikset kun elämme jo huomenna vuotta 2013 joka lienee marxisteilta jäänyt huomaamatta. Sikäli on tässä edistytty jotta talvisota ja Mannerheim sekä punakapina jäivät mainitsematta.
Änkyrä sanoo näin:
"Mutta meitä kommunisteja on perusteetonta syyllistää esimerkiksi NL:n ns. tosinajattelijoiden vainoamisista, koska ne eivät johtuneet marxismista eikä sosialismista, vaan yleisesti todettuna marxismin virheellisestä, dogmaattisesta, toteuttamisesta ja sosialismin vääristyneestä rakentamisesta, kuten osaltaan sotakommunismista kehittyneestä stalinistisesta ja jälkistalinistisesta hallintobyrokratioista."
Neukkulassa sovellettiin marxismia virheellisesti joten neukkula ei siis ollut marxin mukainen kapitalismia seuraava yhteiskunta.
Toisin sanoen Änkyrän OmaanPesäänPaskojan käsityksen mukaan marxin puheet kapitalismia seuraavasta yhteiskunnasta olivat puhdasta puupua - kapitalismia seurasikin neukkula eikä marxilainen sosialismi!!!!!
Toverit kommentoikaa.
..........................
- RYTI 2
Työläiset saavat haukkua työnantajat pystyyn. Mutta kun työnantaja haukkuu työläistä niin heti ollaan märisemässä työpaikka kiusaamisesta.
- petrus kekäläinen
Natsihemmot kitisee ja valittaa. Omapa on syynsä. Ruikuttajat ruikuttavat, karavaani kulkee.
Aloitus käsitteli seikaperäisesti käytäntöön liittyen porvarillista ja sosialistista demokratiaa
Meidän pitää jättää Hitlerin perään marisijat omaan arvoonsa ja mennä eteenpäin.
Vosiimme keväällä aivan hyvin käsitellä teemaa "miksi NL kaatui ja sosialismi on vaikeuksissa".
Siihen ei riitä kymmenenkään aloitusta eikä ehkä helpolla vastauksia synny. Mutta aiheen käsittely kasvattaa. Antipunikit sivusta antavat lisäpotkua pakottamalla tutkimaan entistä tarkempaan historian dialektiikkaa.
Marxilaisuutta on se, että paneudtaan ongelmaan suorin selin ja että sen yhteydessä tapahtuu ideologista suuntataistelua porvarillsia käsityksiä vastaan.Niin.
Keskustellaan asiasta marxin pohjalta.
Voimme aloittaa kysymyksellä:
Oliko neukkula marxin kuvausten mukainen kapitalismia seuraava yhteiskunta?
Tämä on peruskysymys, jonka pohjalta asiaa voidaan pohtia. Mutta Kalle epäilee, ettei yksikään palstan punanuttu pysty keskustelemaan edes tästä.
......................Mitä mieltä muuten olet Änkyrän vaalianalyysista - olivatko ehdokkaat pääsyyllisiä eduskuntavaalien huonoon menestykseen vai löytyikö vika muualta?
Ehkä vika oli äänestäjissä, mene ja tiedä?
Yritättekö vaihtaa äänestäjät seuraaviin vaaleihin? Vai mahdollisesti ehdokkaat? Vai teettekö muutoksia jopa politiikkaanne?
Änkyrän OmaanPesäänPaskojan mielestä pääsyy eduskuntavaalien huonoon menestykseen oli ehdokkaissa mutta yksikään palstan punanuttu ei ole vieläkään uskaltanut kommentoida analyysia.
....................- Hei kalle hei kuule
antipunikki kirjoitti:
Mitä mieltä muuten olet Änkyrän vaalianalyysista - olivatko ehdokkaat pääsyyllisiä eduskuntavaalien huonoon menestykseen vai löytyikö vika muualta?
Ehkä vika oli äänestäjissä, mene ja tiedä?
Yritättekö vaihtaa äänestäjät seuraaviin vaaleihin? Vai mahdollisesti ehdokkaat? Vai teettekö muutoksia jopa politiikkaanne?
Änkyrän OmaanPesäänPaskojan mielestä pääsyy eduskuntavaalien huonoon menestykseen oli ehdokkaissa mutta yksikään palstan punanuttu ei ole vieläkään uskaltanut kommentoida analyysia.
...................."Änkyrän OmaanPesäänPaskojan mielestä pääsyy eduskuntavaalien huonoon menestykseen oli ehdokkaissa "
Missä tämä änkyrä näin totee? Pitäs aina laittaa lainau. Hei kalle hei kuule kirjoitti:
"Änkyrän OmaanPesäänPaskojan mielestä pääsyy eduskuntavaalien huonoon menestykseen oli ehdokkaissa "
Missä tämä änkyrä näin totee? Pitäs aina laittaa lainau.http://keskustelu.suomi24.fi/node/9803371#comment-49059368
"Ja katselen parhaillaan vaalituloksia. Niistä voisi lyhyesti todeta, että meiltä ääniä näyttää vieneen persujen ohella Vasemmistoliitto. Nämä menetykset saadaan takaisin jo täsmällisemmällä ehdokasasetuksella.."
Noin, siinä meidän todella teräväpäinen kommunisti toteaa pienentyneen kannatuksen johtuneen ehdokasasettelusta ja sen vuoksi asia voidaan korjata seuraavissa vaaleissa paremmilla ehdokkailla.
Useista kehoituksista huolimatta Änkyrä ei ole antanut mitään lisäselvennystä asiaan.
.....................- Et tainnut ymmärtää?
antipunikki kirjoitti:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9803371#comment-49059368
"Ja katselen parhaillaan vaalituloksia. Niistä voisi lyhyesti todeta, että meiltä ääniä näyttää vieneen persujen ohella Vasemmistoliitto. Nämä menetykset saadaan takaisin jo täsmällisemmällä ehdokasasetuksella.."
Noin, siinä meidän todella teräväpäinen kommunisti toteaa pienentyneen kannatuksen johtuneen ehdokasasettelusta ja sen vuoksi asia voidaan korjata seuraavissa vaaleissa paremmilla ehdokkailla.
Useista kehoituksista huolimatta Änkyrä ei ole antanut mitään lisäselvennystä asiaan.
.....................Et vielä kertonut, missä änkyrä syyttää edesukuntavaalien heikosta tuloksesta SKP:n ehdokkaita? Katos enste, heikko ehdokasasettelu ei ole sama, että ehdokkaat olisivat heikkoja? Heikko ehdokasasettelu tarkoittaa esim. sitä, että jonkun ehdokkaan vaalityötä kohdistetaan väärään kohderyhmään tai kohderyhmästä nostetaan aivan vääränlainen tyyppi ehdokkaaksi, jolla saattais olla vientiä toisessa kohderyhmässä.
Koita opetella näitä vaalijuttujen perusteita, nii päästään jutteleen. Et tainnut ymmärtää? kirjoitti:
Et vielä kertonut, missä änkyrä syyttää edesukuntavaalien heikosta tuloksesta SKP:n ehdokkaita? Katos enste, heikko ehdokasasettelu ei ole sama, että ehdokkaat olisivat heikkoja? Heikko ehdokasasettelu tarkoittaa esim. sitä, että jonkun ehdokkaan vaalityötä kohdistetaan väärään kohderyhmään tai kohderyhmästä nostetaan aivan vääränlainen tyyppi ehdokkaaksi, jolla saattais olla vientiä toisessa kohderyhmässä.
Koita opetella näitä vaalijuttujen perusteita, nii päästään jutteleen.Kerrohan miten samoja ehdokkaita käyttäen ehdokasasettelu olisi tullut paremmaksi - tai miten ehdokasasettelu yleensä voi miksikään muuttua muuttamatta ehdokkaita.
Keskustellaan sitten lisää ehdokkaiden ja ehdokasasettelun käytännön eroista.
...................- No niin, selkis
antipunikki kirjoitti:
Kerrohan miten samoja ehdokkaita käyttäen ehdokasasettelu olisi tullut paremmaksi - tai miten ehdokasasettelu yleensä voi miksikään muuttua muuttamatta ehdokkaita.
Keskustellaan sitten lisää ehdokkaiden ja ehdokasasettelun käytännön eroista.
...................sinulla ei ole esittää lainausta, jossa änkyrä syyttää edesukuntavaalien heikosta tuloksesta SKP:n ehdokkaita? Joten voidaan todeta, että valehtelit. Mutta ehdokasasettelussa idea on se, että haetaan kullekin kohderyhmälle mahdollisimman osuva ehdokas. Samoilla ehdokkailla voidaan toimia paremmin, kun suunnataan vaalimainonta kuten edellä sanoin. Ei tää sen vaikeempaa ole, mutta miksi valehtelet asioissa, joista sinut saadaan heti kiinni.
No niin, selkis kirjoitti:
sinulla ei ole esittää lainausta, jossa änkyrä syyttää edesukuntavaalien heikosta tuloksesta SKP:n ehdokkaita? Joten voidaan todeta, että valehtelit. Mutta ehdokasasettelussa idea on se, että haetaan kullekin kohderyhmälle mahdollisimman osuva ehdokas. Samoilla ehdokkailla voidaan toimia paremmin, kun suunnataan vaalimainonta kuten edellä sanoin. Ei tää sen vaikeempaa ole, mutta miksi valehtelet asioissa, joista sinut saadaan heti kiinni.
Otetaan linkki ja lainaus Änkyrän vaalianalyysin uusintana - ja voidaan se uusia useammankin kerran sinun sitä kysyessäsi.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9803371#comment-49059368
"Ja katselen parhaillaan vaalituloksia. Niistä voisi lyhyesti todeta, että meiltä ääniä näyttää vieneen persujen ohella Vasemmistoliitto. Nämä menetykset saadaan takaisin jo täsmällisemmällä ehdokasasetuksella.."
Noin, siinä meidän todella teräväpäinen kommunisti toteaa pienentyneen kannatuksen johtuneen ehdokasasettelusta ja sen vuoksi asia voidaan korjata seuraavissa vaaleissa paremmilla ehdokkailla.
Useista kehoituksista huolimatta Änkyrä ei ole antanut mitään lisäselvennystä asiaan.
.....................No niin, selkis kirjoitti:
sinulla ei ole esittää lainausta, jossa änkyrä syyttää edesukuntavaalien heikosta tuloksesta SKP:n ehdokkaita? Joten voidaan todeta, että valehtelit. Mutta ehdokasasettelussa idea on se, että haetaan kullekin kohderyhmälle mahdollisimman osuva ehdokas. Samoilla ehdokkailla voidaan toimia paremmin, kun suunnataan vaalimainonta kuten edellä sanoin. Ei tää sen vaikeempaa ole, mutta miksi valehtelet asioissa, joista sinut saadaan heti kiinni.
Miten SKP:ssa muutetaan ehdokasasettelua vaihtamatta ehdokkaita?
..............- Tämä viestisi
antipunikki kirjoitti:
Otetaan linkki ja lainaus Änkyrän vaalianalyysin uusintana - ja voidaan se uusia useammankin kerran sinun sitä kysyessäsi.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9803371#comment-49059368
"Ja katselen parhaillaan vaalituloksia. Niistä voisi lyhyesti todeta, että meiltä ääniä näyttää vieneen persujen ohella Vasemmistoliitto. Nämä menetykset saadaan takaisin jo täsmällisemmällä ehdokasasetuksella.."
Noin, siinä meidän todella teräväpäinen kommunisti toteaa pienentyneen kannatuksen johtuneen ehdokasasettelusta ja sen vuoksi asia voidaan korjata seuraavissa vaaleissa paremmilla ehdokkailla.
Useista kehoituksista huolimatta Änkyrä ei ole antanut mitään lisäselvennystä asiaan.
.....................oli turha, koska sinulla ei ole esittää lainausta, jossa änkyrä syyttää edesukuntavaalien heikosta tuloksesta SKP:n ehdokkaita?
Joten johtopäätöksenä voidaan todeta, että valehtelit. Tämä viestisi kirjoitti:
oli turha, koska sinulla ei ole esittää lainausta, jossa änkyrä syyttää edesukuntavaalien heikosta tuloksesta SKP:n ehdokkaita?
Joten johtopäätöksenä voidaan todeta, että valehtelit.Tässähän tou linkki on ja lainaus väitteestä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9803371#comment-49059368
"Ja katselen parhaillaan vaalituloksia. Niistä voisi lyhyesti todeta, että meiltä ääniä näyttää vieneen persujen ohella Vasemmistoliitto. Nämä menetykset saadaan takaisin jo täsmällisemmällä ehdokasasetuksella.."
Noin, siinä meidän todella teräväpäinen kommunisti toteaa pienentyneen kannatuksen johtuneen ehdokasasettelusta ja sen vuoksi asia voidaan korjata seuraavissa vaaleissa paremmilla ehdokkailla.
Useista kehoituksista huolimatta Änkyrä ei ole antanut mitään lisäselvennystä asiaan.
Vai pystyykö SKP muuttamaan ehdokasasettelua vaihtamatta ehdokkaita?
.....................- Kerroin tämänkin jo
antipunikki kirjoitti:
Miten SKP:ssa muutetaan ehdokasasettelua vaihtamatta ehdokkaita?
..............Ehdokasasettelussa idea on se, että haetaan kullekin kohderyhmälle mahdollisimman osuva ehdokas. Samoilla ehdokkailla voidaan toimia paremmin, kun suunnataan vaalimainonta kuten edellä sanoin.
- Kerataan taas
antipunikki kirjoitti:
Tässähän tou linkki on ja lainaus väitteestä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9803371#comment-49059368
"Ja katselen parhaillaan vaalituloksia. Niistä voisi lyhyesti todeta, että meiltä ääniä näyttää vieneen persujen ohella Vasemmistoliitto. Nämä menetykset saadaan takaisin jo täsmällisemmällä ehdokasasetuksella.."
Noin, siinä meidän todella teräväpäinen kommunisti toteaa pienentyneen kannatuksen johtuneen ehdokasasettelusta ja sen vuoksi asia voidaan korjata seuraavissa vaaleissa paremmilla ehdokkailla.
Useista kehoituksista huolimatta Änkyrä ei ole antanut mitään lisäselvennystä asiaan.
Vai pystyykö SKP muuttamaan ehdokasasettelua vaihtamatta ehdokkaita?
.....................Viestisi on edelleen turha, koska sinulla ei ole esittää lainausta, jossa änkyrä syyttää edesukuntavaalien heikosta tuloksesta SKP:n ehdokkaita?
Joten johtopäätöksenä voidaan todeta, että valehtelit.
Joka kerta kun toistat viestisi istut entistä tukevammin kuoriämpärissä.
Paskan toisto on sun ainoa keino. Surullista. Kerroin tämänkin jo kirjoitti:
Ehdokasasettelussa idea on se, että haetaan kullekin kohderyhmälle mahdollisimman osuva ehdokas. Samoilla ehdokkailla voidaan toimia paremmin, kun suunnataan vaalimainonta kuten edellä sanoin.
Niin, vaalimainosten suuntauksen muuttaminen vaikuttaa vaalityöhön mutta ei muuta ehdokasasettelua..
Olipa ehdokasasettelussa ideana mikä tahansa niin miten sitä muutetaan vaihtamatta ehdokkaita?Kerataan taas kirjoitti:
Viestisi on edelleen turha, koska sinulla ei ole esittää lainausta, jossa änkyrä syyttää edesukuntavaalien heikosta tuloksesta SKP:n ehdokkaita?
Joten johtopäätöksenä voidaan todeta, että valehtelit.
Joka kerta kun toistat viestisi istut entistä tukevammin kuoriämpärissä.
Paskan toisto on sun ainoa keino. Surullista.Tässähän tuo linkki on ja lainaus väitteestä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9803371#comment-49059368
"Ja katselen parhaillaan vaalituloksia. Niistä voisi lyhyesti todeta, että meiltä ääniä näyttää vieneen persujen ohella Vasemmistoliitto. Nämä menetykset saadaan takaisin jo täsmällisemmällä ehdokasasetuksella.."
Noin, siinä meidän todella teräväpäinen kommunisti toteaa pienentyneen kannatuksen johtuneen ehdokasasettelusta ja sen vuoksi asia voidaan korjata seuraavissa vaaleissa paremmilla ehdokkailla.
Useista kehoituksista huolimatta Änkyrä ei ole antanut mitään lisäselvennystä asiaan.
Vai pystyykö SKP muuttamaan ehdokasasettelua vaihtamatta ehdokkaita?
Hyvää uutta vuotta - halutessasi voimme jatkaa keskustelua ensi vuonna.
.....................- Turhaa turinaa
antipunikki kirjoitti:
Tässähän tuo linkki on ja lainaus väitteestä:

....................."Hyvää uutta vuotta - halutessasi voimme jatkaa keskustelua ensi vuonna."
Turha jatkaa keskustelua, koska sinulla ei ole esittää lainausta, jossa änkyrä syyttää edesukuntavaalien heikosta tuloksesta SKP:n ehdokkaita? - Yksinkertaista
antipunikki kirjoitti:
Niin, vaalimainosten suuntauksen muuttaminen vaikuttaa vaalityöhön mutta ei muuta ehdokasasettelua..
Olipa ehdokasasettelussa ideana mikä tahansa niin miten sitä muutetaan vaihtamatta ehdokkaita?"Olipa ehdokasasettelussa ideana mikä tahansa niin miten sitä muutetaan vaihtamatta ehdokkaita? "
Kohdentamalla ehdokkaita tarkemmin suhteessa kohderyhmäänsä. Tässäkin kaaduit. HV tässäkin. Yksinkertaista kirjoitti:
"Olipa ehdokasasettelussa ideana mikä tahansa niin miten sitä muutetaan vaihtamatta ehdokkaita? "
Kohdentamalla ehdokkaita tarkemmin suhteessa kohderyhmäänsä. Tässäkin kaaduit. HV tässäkin."Kohdentamalla ehdokkaita tarkemmin suhteessa kohderyhmäänsä."
Voi sinua ressukkaa - et sinä silloin muuta ehdokasasettelua vaan silloin sovitat ehdokkaat kohderyhmiinsä - ehdokasasettelu on kuitenkin sama.
Olipa ehdokasasettelussa ideana mikä tahansa niin miten sitä muutetaan vaihtamatta ehdokkaita?
............................Turhaa turinaa kirjoitti:
"Hyvää uutta vuotta - halutessasi voimme jatkaa keskustelua ensi vuonna."
Turha jatkaa keskustelua, koska sinulla ei ole esittää lainausta, jossa änkyrä syyttää edesukuntavaalien heikosta tuloksesta SKP:n ehdokkaita?Jaha, vuosi vaihtui ja keskustelu voi jatkua.
Tässähän tuo linkki on ja lainaus väitteestä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9803371#comment-49059368
"Ja katselen parhaillaan vaalituloksia. Niistä voisi lyhyesti todeta, että meiltä ääniä näyttää vieneen persujen ohella Vasemmistoliitto. Nämä menetykset saadaan takaisin jo täsmällisemmällä ehdokasasetuksella.."
Noin, siinä meidän todella teräväpäinen kommunisti toteaa pienentyneen kannatuksen johtuneen ehdokasasettelusta ja sen vuoksi asia voidaan korjata seuraavissa vaaleissa paremmilla ehdokkailla.
Useista kehoituksista huolimatta Änkyrä ei ole antanut mitään lisäselvennystä asiaan.
Vai pystyykö SKP muuttamaan ehdokasasettelua vaihtamatta ehdokkaita?
Hyvää vuoden jatkoa.
.....................Yksinkertaista kirjoitti:
"Olipa ehdokasasettelussa ideana mikä tahansa niin miten sitä muutetaan vaihtamatta ehdokkaita? "
Kohdentamalla ehdokkaita tarkemmin suhteessa kohderyhmäänsä. Tässäkin kaaduit. HV tässäkin.Sinä ressukka sekoitat käsitteet ehdokasasettelu ja ehdokkaan profiloituminen. Ne ovat eri asioita joten eipä sekoiteta käsitteitä. Puolueen ehdokasasettelu on tietenkin lista puolueen ehdokkaista, jotka ovat tulleet valituiksi puolueen tavoitteisiin sopivaksi katsottujen profilien perusteella - eikä mikään muu. Puolue valitsee ehdokkaansa sille sopivalle tavalla vai luuletko sinä ressukka Kallen voivan ryhtyä seuraavissa vaaleissa SKP:n ehdokkaaksi ilman SKP:n hyväksyntää?
Jos siis vaalitappion syyt ovat ehdokasasettelussa niin silloin puolue itse tehdessään ko. ehdokasasettelun on pohjimmiltaan syyllinen vaalitappioon - eikä nämä mahdollisesti väärillä profiileilla valitut ehdokkaat.
................- oho ohooo
Yksinkertaista kirjoitti:
"Olipa ehdokasasettelussa ideana mikä tahansa niin miten sitä muutetaan vaihtamatta ehdokkaita? "
Kohdentamalla ehdokkaita tarkemmin suhteessa kohderyhmäänsä. Tässäkin kaaduit. HV tässäkin.onnittelut, kalle kaatui taas, ja vain kahdella lauseella?
oho ohooo kirjoitti:
onnittelut, kalle kaatui taas, ja vain kahdella lauseella?
Ja taas tämä punikin rassukka, joka ei osaa käyttää edes kysymerkkiä, on palstalla sekoilemassa.
Onko teitä montakin siellä punikkilassa vai oletko yksin ongelmasi kanssa?
Arvelet ilmeisesti sekavassa viestissäsi Kallen saaneen turpiinsa. Jotta Kalle saisi asiassa turpiinsa niin silloin pitää pystyä kertomaan, että miten ehdokasasettelua muutetaan muuttamatta ehdokkaita.
Osaatko sen kertoa?
Haluatko todellakin jatkaa keskustelua asiasta?
...................- miksi vielä mariset?

...................kysymysmerkki oikeassa paikassa. Mutta hei kuule, ei tartte enää keskustella ao. aiheesta, koska siut on paljastettu täskii aiheessa valehtelijaksi, koska väitteesi perustuu vääristelylle. oot aika liero.
- Tällä herkis
antipunikki kirjoitti:
Jaha, vuosi vaihtui ja keskustelu voi jatkua.
Tässähän tuo linkki on ja lainaus väitteestä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9803371#comment-49059368
"Ja katselen parhaillaan vaalituloksia. Niistä voisi lyhyesti todeta, että meiltä ääniä näyttää vieneen persujen ohella Vasemmistoliitto. Nämä menetykset saadaan takaisin jo täsmällisemmällä ehdokasasetuksella.."
Noin, siinä meidän todella teräväpäinen kommunisti toteaa pienentyneen kannatuksen johtuneen ehdokasasettelusta ja sen vuoksi asia voidaan korjata seuraavissa vaaleissa paremmilla ehdokkailla.
Useista kehoituksista huolimatta Änkyrä ei ole antanut mitään lisäselvennystä asiaan.
Vai pystyykö SKP muuttamaan ehdokasasettelua vaihtamatta ehdokkaita?
Hyvää vuoden jatkoa.
.....................voitto antipunikista:
"Turha jatkaa keskustelua, koska sinulla ei ole esittää lainausta, jossa änkyrä syyttää edesukuntavaalien heikosta tuloksesta SKP:n ehdokkaita?"
toisaalt tervettä ihmistä vituttas, mutta ei kallee hehheehh... miksi vielä mariset? kirjoitti:
kysymysmerkki oikeassa paikassa. Mutta hei kuule, ei tartte enää keskustella ao. aiheesta, koska siut on paljastettu täskii aiheessa valehtelijaksi, koska väitteesi perustuu vääristelylle. oot aika liero.
Miten ehdokasasettelua muutetaan muuttamatta ehdokkaita.
Osaatko sen kertoa?
...................Tällä herkis kirjoitti:
voitto antipunikista:
"Turha jatkaa keskustelua, koska sinulla ei ole esittää lainausta, jossa änkyrä syyttää edesukuntavaalien heikosta tuloksesta SKP:n ehdokkaita?"
toisaalt tervettä ihmistä vituttas, mutta ei kallee hehheehh...Tässähän tuo linkki on ja lainaus väitteestä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9803371#comment-49059368
"Ja katselen parhaillaan vaalituloksia. Niistä voisi lyhyesti todeta, että meiltä ääniä näyttää vieneen persujen ohella Vasemmistoliitto. Nämä menetykset saadaan takaisin jo täsmällisemmällä ehdokasasetuksella.."
Noin, siinä meidän todella teräväpäinen kommunisti toteaa pienentyneen kannatuksen johtuneen ehdokasasettelusta ja sen vuoksi asia voidaan korjata seuraavissa vaaleissa paremmilla ehdokkailla.
Useista kehoituksista huolimatta Änkyrä ei ole antanut mitään lisäselvennystä asiaan.
Vai pystyykö SKP muuttamaan ehdokasasettelua vaihtamatta ehdokkaita?
.....................On arvon Petrus olemassa vain porvarillista demokratiaa. Sosialistinen demokratia on kansandemokratiaa jossa sana kansa on vain hämäyksen vuoksi. Kansalta kun sosialismin kokeiluissa ainakaan ei koskaan kysytty niitä oikeita kysymyksiä joita oppositio olisi kysynyt.
Demokratia vaatii aina vapautta esittää myös vastakkaisia mielipiteitä eikä niistä saa joutua vankilaan tai muun rangaistuksen kohteeksi jos ei puutu toisen henkeen tai terveyteen. Siten yhden puolueen sosialismi ei koskaan edes voi olla demokraattinen, vain pluralistinen (moniarvoinen) yhteiskunta voi harrastaa demokratiaa.
Marxismi dialektiikkoineen on todettu ajan hukaksi joten niistä on tänään ihan turhaa keskustella, hyödyllisempääkin tekemistä löytyy. Mieti sinäkin vaikka seuraavaa Nokiaa jolla pääsemme taas paremminvointiin.- se on jo
antipunikki kirjoitti:
Miten ehdokasasettelua muutetaan muuttamatta ehdokkaita.
Osaatko sen kertoa?
...................kerrottu, mutta nyt kalle päiväunille hehheee
se on jo kirjoitti:
kerrottu, mutta nyt kalle päiväunille hehheee
Missä ja miten?
Linkki ja lainaus, kiitos. Jos et selviydy tehtävästäsi niin sinun voidaan katsoa valehgelleen palstalla.
Jos taas linkität johonkin, jonka luulet sisältävän vastauksen, niin silloin tulet osoittamaan tyhmyytesi kaikille palstalaisille.
.............- taas kii jäit
antipunikki kirjoitti:
Missä ja miten?
Linkki ja lainaus, kiitos. Jos et selviydy tehtävästäsi niin sinun voidaan katsoa valehgelleen palstalla.
Jos taas linkität johonkin, jonka luulet sisältävän vastauksen, niin silloin tulet osoittamaan tyhmyytesi kaikille palstalaisille.
............."Jos et selviydy tehtävästäsi niin sinun voidaan katsoa valehgelleen palstalla."
Sinä et selviytynyt tehtävästäsi, vaan paljastuit TAAS valehtelijaksi, koska sinulla ei ole esittää lainausta, jossa änkyrä syyttää edesukuntavaalien heikosta tuloksesta SKP:n ehdokkaita?
Olet ValehtelevaOmaanPesäänPaskoja taas kii jäit kirjoitti:
"Jos et selviydy tehtävästäsi niin sinun voidaan katsoa valehgelleen palstalla."
Sinä et selviytynyt tehtävästäsi, vaan paljastuit TAAS valehtelijaksi, koska sinulla ei ole esittää lainausta, jossa änkyrä syyttää edesukuntavaalien heikosta tuloksesta SKP:n ehdokkaita?
Olet ValehtelevaOmaanPesäänPaskojaEt sitten pystynyt linkittämään viestiin, jossa Kallelle kerrottiin tapa muuttaa ehdokasasettelua muuttamatta ehdokkaita, ja antamaan lainausta kohdasta, jossa asia selvitetään.
Jäit siis valehtelesta kiinni.
....................
- että silleen
Teitti oli näköjään kolme vuotta sitten yhtä yksinkertainen kuin tänäkin vuonna.
Ainoana tehtävänä viedä tiedostusta hornaa kohti.
Se on sun tehtäväsi. Mainitsemastasi ongelmasta tullaan vasta käymään kymmeniä aloituksia. Varaudu lukemaan aatua, että pysyisit yhtä alkeellisena.
Joko muuten rahatukkosi puun oksan haarassa on kasvanut lisäarvoa? - kelera
antipunikki:
"Änkyrän OmaanPesäänPaskojan ...."
Eikös tuollainen kielenkäyttö ole solvaamista. Palstan pitäjän pitäis puuttua asiaan.
Ainakin se osoittaa kirjoittajan aivojen tilalla olevan sahanpurua.
Aatun oppeja -solvaus kuului osana aatun meininkiin alkuaikoina - sitten ilmaantui pamput. - selvitti...n
Mutta yhtä kaikki. Sota 1917 ja 1918 ratkaisi kiistan. Jos asioista ei pääse selville niin antakoon sodan ratkaista. Punaiset hävisivät sen sodan ja sillä selvä.Vai.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 96951
- 59878
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun68683- 41635
- 61632
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22552Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la33538Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille
Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka24512- 46484
Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37478