Tutustuin juuri n.s. kartanolaisuuteen, joka rehotti 1930-1950 luvuilla kahden naishenkilön vetämänä. Ylen arkistossa ainakin kaksi haastattelua asiasta. Googlettamalla myös paljon tietoa.
Minua kiinnostaa, muistaako kukaan liikkeen ajoista Sippolassa, kai Liikkalassa heillä oli joku "lastenkoti" tai muu paikka. Miksi kiinnostaa, syy on sellainen, että pikkuveljeni oli annettu johonkin lastenkotiin Sippolassa. Siellähän on kyllä myös koulukoti kirkolla, mutta tuli erinäisistä syistä mieleen, olisiko voinut ollakin noiden kartanolaisten kiusattavana ja alttarisiunauksia (pedofiilisia toimituksia) saamassa ja pieksettävänä. Muistaako joku Tätä naista, Kartanoa ja hänen Tilda kaveriaan. K kuoli 1953 ja Tilda 1965.
Myös Korhoslaisista on kerrottu toisessa kirjassa. Beng pohjola muistaakseni on kirjoittanut heistä.