Unessa Finnairin lentokoneen pakkolasku

Turkuun

Näin viime yönä unen jossa Finnairin lentokone pakkolaskeutui Turun urheilupuiston yläkentälle siten että se tuli auranjoen suunnalta, rämähtäen joenpuoleisen kentän päätyaidan päälle jatkaen kohti toista päätyä.

Urheilukentällä oli lapsia jotka oli tekemässä jotain pahaa kun se lentokone pakkolaskeutui. Itse olin kentän toisen päädyn luona lentokonen tuli minua kohti, ja juoksin alas kohti alhaalla olevaa urheilupuiston pääkatsomoa ja pääsin pois alta. Laskussa lentokoneen siivenpalasia lensi minua kohti yli yläkentän katsomon, mutta pystyin ne väistämään. Jonka jälkeen juoksin katsomaan niitä lapsia että onko joku hengissä. Samalla soitin hätäpuhelua 112 ja puhelinlinjat oli tukossa tai katki.

Uni päättyi tähän.
--------------------------

Se että miksi tätä kerron johtuu siitä että viime viikonloppuna näin unen jossa nainen ja kaksilasta tarvi apua jota eivät olisi hukkunut ja unessa pystyin auttamaan kahta lasta.

Aamulla herättynyt minulle tuli textiviesti jossa tuttu uskova nainen pyysi rukoilemaan miehensä ja perheensä puolesta koska heidän suhde ja avioliitto oli menossa poikki.

Muistin heitä rukouksin Herran Jeesusken Kristuksen nimessä.
Sain viikolla tekstiviestin jossa tämän avioparin suhden on menossa taas parempaan suuntaan.

Muistetaan Finnairia rukouksella Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä

33

1573

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huhahhhei

      Nyt kun Finnairin tai minkään muunkaan yhtiön koneita ei tipahtele Turun kentille, voivat profeetat täällä julistaa suurta onnistumistaan rukousvastauksissa. Hallelujaa.

      • rihveli

        aivan tavattoman mahdottomasti sellainen asia,eikö profeetat koskaan ikinä milloinkaan näe muuta kuin
        onnettemuus etiäisiä?
        Miksi tulevista hyvistä tapahtumista tai onnistumista ei profetat profetioi?
        Kurjalta luulusi tuntuvan tuollainen pahanilman lintuna oleminen,,,,,peloitteleminenko onkin tarkoitus?

      • täällä..
        rihveli kirjoitti:

        välillä hyviäkin asioita, mutta tuntuu, että ne kaikuvat kuuroille korville.
        Kun kerromme Jeesuksesta, että Hän on tullut etsimään ja pelastamaan sitä mikä kadonnut on, ja että Jeesus tahtoo antaa synnit anteeksi ja iankaikkisen elämän, niin sitäkin pilkataan. Eikö tällaisessa sanomassa ole toivo jokaiselle, ja se on lahjaa Jumalalta, josta ei tarvitse hintaa maksaa, vaan kaikki lahjoitetaan armosta, uskosta Jeesukseen.
        Tietysti se on hinta, että ihminen nöyrtyy Jumalan eteen ja tunnustaa syntinsä Hänelle. Jumala on ylpeitä vastaan, mutta antaa armonsa nöyrille.
        Raamattu on kokonaan Jumalan Pyhän Hengen innoittama kirja ja täynnä profetiaa myös tulevista päivistä.
        Kyllä Jumala on vielä maailman tuomitseva vanhurskaudessaan, mutta vielä on pelastuksen päivä, ja jolla Jumalan Poika, Jeesus, on elämässä, hänellä ei ole mitään kadotustuomiota.
        Että tässä hyviä uutisia!

      • Ohhohhoijaa
        täällä.. kirjoitti:

        Ei tuo ole juttu. Ei tuo ole mikään profetia vaan oikean kysymyksen vesittämistä. Jos näkee enteen, profetian, se tulisi tulla noiden pahojen lisäksi myös positiivisista asioista. Tuo mitä sanot on selittelyä. SELITTELYÄ. Profetioissa tulis olla yhtä lailla jotakin tällaista kuten että maailmantalous sitten elpyykin yhtäkkiä, Amerikassa tapahtuu yllättävän hyvä asia X, Suomessa vastaavasti hyvä asia Y, yksittäisille ihmisille erittäin hyviä asioita Ö.

        Mutta kun ne rohveetat tai miksikä niitä sanoisi näkevät vain näitä pahoja asioita. Se mistään rakastavasta Jumalasta kerro, vaan ihmisen pohjattomasta negatiivisuudesta ja syyllisyyden tunteesta.

        Jumala on Minä Olen; siinä on kaikki, myös se positiivinen näkemys kaikesta.

        Olen puhunut.

      • sunnyriver
        rihveli kirjoitti:

        aivan tavattoman mahdottomasti sellainen asia,eikö profeetat koskaan ikinä milloinkaan näe muuta kuin
        onnettemuus etiäisiä?
        Miksi tulevista hyvistä tapahtumista tai onnistumista ei profetat profetioi?
        Kurjalta luulusi tuntuvan tuollainen pahanilman lintuna oleminen,,,,,peloitteleminenko onkin tarkoitus?

        No, kyllä minä katselin tässä yhtenä yönä ystävääni,
        surullisissa olosuhteissa miehensä menettänyttä leskeä,
        morsiuspuvussa.
        Häitä odottelen,
        vaikka ystävä tokaisikin,
        että tärkeintä on olla Jeesuksen morsian!
        Eli elää uskonsa Jumalaan todeksi joka aamu!

      • Tuom.
        rihveli kirjoitti:

        aivan tavattoman mahdottomasti sellainen asia,eikö profeetat koskaan ikinä milloinkaan näe muuta kuin
        onnettemuus etiäisiä?
        Miksi tulevista hyvistä tapahtumista tai onnistumista ei profetat profetioi?
        Kurjalta luulusi tuntuvan tuollainen pahanilman lintuna oleminen,,,,,peloitteleminenko onkin tarkoitus?

        No tässä olisi positiivinen enneuni: Mummoni näki 60-luvulla unissaan seuraavan veikkausrivin 12 oikein. Hän laittoi sarakkeen ylös ilmeisesti suoraan kupongille ja vei sen veikkausasiamiehelle. Hän joutui kuljettamaan kupongin potkurilla auraamatonta tietä tai kärrytietä mutaista kärrytietä taluttaen sydänsairaana 4km lähimpään kauppaan. Kun en vuodenaikaa muista, niin kuvailen vain olosuhteita.
        Kun lauantai saapui, aukaisi mummo Airam-pattereilla toimivan radion kuullakseen -ja oikea veikkausrivi on seuraava...
        Mummu tarkisti rivin ja huomasi kaiken olevan oikein. Tuloksena oli n. 10 000mk sen ajan rahaa.
        Raha ei näkynyt siihen aikaan kovin äveriäänä.Köyhyyttä jäi silti jäljelle. Mutta onnea se toi ja asuntoa kunnostettiin, ja mummolle uudet kulkuvälineet ja uusi leninki, niin ja kompineesi kait.)
        Mummo oli körttiuskova, pyhitti lepopäivät virsiä veisaten ja kiittäen Jumalaa.
        Kyllän sitä muutkin alettiin unia näkemään ja oikeaa riviä loihtimaan, muttei onnannut.

    • Jeremiannah

      Elämme mielenkiintoista aikaa, kun Jumala vuodattaa profeetallista henkeään kansamme ylle. Ole rohkea vain, pilkasta välittämättä, Herrammekin kesti sen, ja Hän totisesti on kanssamme. Myös minulle Herra on puhunut erään asian alkamisesta Suomessa, nimenomaan Turusta, Aurajoen rannalta. Tuo putoava kone kuvannee sitä tuhoisaa syöksyä, joka Suomella on edessä syntielämän tähden, kun ei olla taivuttu palvelemaan Elävää Jumalaa. Jumalan armon ovet ovat kuitenkin vielä auki, ja jokainen joka haluaa tulla Jeesuksen tykö, saa tulla ja Hän ei aja ketään ulos. Sillä ei ole Hänelle mieleen jumalattoman kuolema, vaan että hän saisi elää. Ole siunattu Jeesuksen nimessä!

      • Ohhohhoijaa

        Liturgiaa sitä piisaa. Tuota vanhaa vuoan voitelua samalla öljyllä, jolla autoakin on rassattu.

        PUHUKAA SUOMEKSI. ARKIKIELELLÄ JA SUORAAN MITÄ TARKOITATTE. EI FRAASEJA, KIITOS.

        Minä olen perinjuurin kyllästynyt tuohon ihmislähtöiseen sokeasokeaataluttaa -liturgiaan. Ikään kuin puhuja oikeasti tietäis mitä puhuu. Paskan marjat. Kuvittelee tietävänäsä ja yrittää sitten siitä tietämättömyydestään käsin kertoa mitä muiden tulisi tehdä. Vaikka on itse ihan pihalla. Ei uskalla kyseenalaistaa niitä totuuksia, jotka saavat oman itsen epäilemään. Ihmettelemään.

        Koska KRISTINUSKOSSA EI SAA EPÄILLÄ, EI KYSEENALAISTAA, EI ASETTAA KYSYMYKSIÄ.

        Jos niin teet, olet epäuskoinen, olet harhautunut ja kerettiläinen. Pelätessään tätä ns kristitty tekee mitä tahansa, ettei vain olisi sellaisessa joukossa mukana. Vaikka oma pää ja sydän sanoisi mitä tähansa muuta. Kivempi valehdella kaikille, myös itselleen, jotta ei vain joutuis sen kuvitelmista kyhätyn joukon ulkopuolelle.

        Haloo sanon minä.

        Ei ajatuksista joudu roviolle. Ei ainakaan pitäisi. Ei enää tänä päivänä. Uskalla miettiä itse, omalla päälläsi. Ehkä se, mitä ajattelit on totta, ehkä se on vain osa totuutta, ehkä se ei ole totta ollenkaan. Mutta uskalla tehdä johtopäätöksesi itse.

      • Turkuun

        Unessa...
        Lentokoneessa oli kyljessä suomenlippu, pienellä sininen kuvio ja lentokoneen pohjaväri oli valkoinen.

        Tänään löytyi erikoinen uutisotsikko halltiksen toimista. Kun lisää tuon Marko sihvosen nälkälakon, kristittyjen ja vähemmistö köyhällistö kristittyjen ihmisoikeus kysymykset EU-suomessa.

        Niin, tarkoittikohan uni että kaikki tapahtuu nyt kiihtyvällä vauhdilla ja kärsijänä on ensin lapset (ja tulevat sukupolvet).

        Support Marko Sihvonen | Facebook
        http://www.facebook.com/group.php?v=wall&gid=286922701431

        http://www.supportmarkosihvonen.com/

        Bambuser | (supportmarkosihvonen)
        http://bambuser.com/channel/supportmarkosihvonen/broadcast/569248

        ..........................................
        EU:hun liittymisen myötä MAANPETOS JATKUU...

        Hallitus pestasi amerikkalaiskonsultin ideoimaan seuraavaa hallitusohjelmaa
        julkaistu tänään klo 06:31, päivitetty tänään klo 15:32

        http://www.yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/02/hallitus_pestasi_amerikkalaiskonsultin_ideoimaan_seuraavaa_hallitusohjelm...

        Yksi maailman suurimmista kaupallisista konsulteista on värvätty avustamaan pääministerin esikuntaa seuraavan hallitusohjelman laatimisessa. Amerikkalainen McKinsey & Company on laatinut suunnitelmia muun muassa Suomen terveydenhuoltojärjestelmän ja kilpailupolitiikan uudistamisesta. Sopimuksen konsultin kanssa on tehnyt valtioneuvoston kanslia.

        Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen julki tullut kerta, kun kaupallisin periaattein toimiva konsulttiyritys saa Suomessa jalansijaa todellisiin politiikan valintoihin.

        Yksityisten konsulttien ja neuvonantajien rooli hallituksen apureina on tähän saakka rajoittunut teollistamishankkeisiin, johtamis-, liikenne- ja tietojärjestelmiin sekä muun muassa valtion omaisuuden myymiseen. Konsulttien käyttämistä koko yhteiskuntaa koskevien ratkaisujen suunnittelijoina on varottu ja yleensä on luotettu joko poliittisen koneiston omiin ideoihin tai kotimaisten etujärjestöjen ja tutkimuslaitosten viisauteen.

        McKinsey & Companyn kanssa tehty sopimus koskee valtioneuvoston kanslian asettamaa niin kutsuttua kasvuhanketta, jota esiteltiin viimeksi keskiviikkona. Kasvuhanke on pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) alulle panema ajatusriihi, jonka on määrä syksyyn mennessä tuottaa sisältöjä ensi vaalikauden hallitusohjelmaan.

        jatkuu....

      • Turkuun
        Turkuun kirjoitti:

        Hoitajille palkkioita

        Konsultti on tuottanut valtioneuvostolle tähän mennessä ainakin kolme yleisluonteista muistiota. Niissä on useita poliittisesti kiistanalaisia tai arkoja ehdotuksia.

        Konsulttiyritys suosittelee Suomelle muun muassa palkkiojärjestelmien käyttöönottamista ratkaisuksi hoitohenkilökuntapulaan ja terveydenhuollon laajaa muutosprojektia, jollainen ”on onnistuneesti toteutettu esimerkiksi Englannissa”.
        Kuntien kaavoitusmonopoli haittaa kaupan kehittymistä

        Palveluiden tuottavuutta McKinsey taas kohentaisi lisäämällä kaupan kilpailua Ruotsista lainatulla idealla. McKinseyn muistion mukaan Ruotsin kaupanalan tuottavuus lähes kaksinkertaistui 1990 - 2003, kun kunnilta leikattiin päätösvaltaa kaupalle tärkeissä kaavoitusasioissa.

        - Suomi voikin ottaa oppia Ruotsista keskittymällä edistämään kaupan toimijoiden tasavertaista kohtelua paikallishallinnon tasolla. Kaupanalan tuottavuuden kehityksen kannalta tärkeintä olisi sääntelyn vähentäminen, McKinseyn hallitukselle laatimassa muistiossa todetaan.

        Konsulttiyritys lupaa hallitukselle jopa ”miljardien säästöjä”, jos julkinen valta keskittää hankintojaan nykyistäkin enemmän valtion hankintayritykselle Hanselille, julkisten laitosten ostot keskitetään yhteisiin hankintaorganisaatioihin ja kunnat pannaan ostamaan tuotteita ja palveluita yhdessä.

        McKinseyn mielestä ei ole perää väitteessä, jonka mukaan julkisten hankintojen keskittäminen polkee pieniä kotimaisia yrityksiä. Konsultin mukaan ammattimainen ostotoiminta pakottaa yritykset parantamaan kilpailukykyään.

        - Jos on tarpeen tukea kotimaisia yrityksiä, tämä kannattaa tehdä läpinäkyvillä tukimekanismeilla mieluummin kuin liian korkeiden hyödykehintojen kautta, McKinsey neuvoo.
        Konsulttisopimuksen hintaa ei kerrottu

        Pääministerin suunnitteluesikunnasta kerrottiin keskiviikkona YLE Uutisille, että konsulttiyritykset ovat viime aikoina osoittaneet kiinnostusta hallituksen suunnitteluhankkeisiin.

        Ekonomisti Pekka Sinko talousneuvoston sihteeristöstä sanoo, että eri valtiot käyttävät hyvin yleisesti konsulttiyrityksiä apunaan, joten siinä mielessä McKinseyn käyttäminen Suomen hallituksen neuvonantajana ei ole poikkeuksellista.

        Kotimaisiin tutkimuslaitoksiin verrattuna McKinseyn kilpailuetu on Sinkon mukaan sen laaja viitetietoaineisto muista maista.

        - Odotan, että jatkossa meilläkin tullaan saamaan tarjouksia muiltakin kuin (kotimaisilta) tutkimuslaitoksilta, Sinko sanoo.

        Valtioneuvoston kansliasta ei vielä haluttu kertoa McKinseyn konsulttisopimuksen arvoa tai tarkempaa sisältöä. Asiaan luvattiin palata myöhemmin. Hankintaa ei ole kilpailutettu, koska sen arvo jää alle säännösrajan.

        Viime eduskuntavaalien alla McKinsey julkaisi Suomen taloutta käsitelleen raportin, jossa kehotettiin hallitusta lisäämään muun muassa julkisen alan tuottavuutta. Tuolloin McKinsey teki katsauksensa ilman tilausta ja korvauksetta, ns. pro bono -periaatteella. Raportti ei herättänyt sanottavaa vastakaikua, joskin nykyisen hallituksen ohjelmassa on monia McKinseynkin esille nostamia politiikan sisältöjä.

        McKinsey & Company on perustettu 75 vuotta sitten Chicagossa Yhdysvalloissa. Riippumattomissa arvioissa se lukeutuu alallaan maailman johtaviin yrityksiin. Sen toimintaperiaatteita on toisinaan arvosteltu. Yritys ei aina julkista toimeksiantajiaan, minkä vuoksi on periaatteessa mahdollista, että se neuvoo samaan aikaan toisiaan vastaan kilpailevia organisaatioita tai että se saattaa suosii jotakin tahoa.

        Yrityksellä on ollut oma toimisto Helsingissä vuodesta 1988, jossa on nykyisin noin 50 työntekijää. Kaikkiaan yrityksen palveluksessa on eri puolilla maailmaa noin 8 500 konsulttia.

        YLE Uutiset / Olli Ainola

      • :)
        Ohhohhoijaa kirjoitti:

        Liturgiaa sitä piisaa. Tuota vanhaa vuoan voitelua samalla öljyllä, jolla autoakin on rassattu.

        PUHUKAA SUOMEKSI. ARKIKIELELLÄ JA SUORAAN MITÄ TARKOITATTE. EI FRAASEJA, KIITOS.

        Minä olen perinjuurin kyllästynyt tuohon ihmislähtöiseen sokeasokeaataluttaa -liturgiaan. Ikään kuin puhuja oikeasti tietäis mitä puhuu. Paskan marjat. Kuvittelee tietävänäsä ja yrittää sitten siitä tietämättömyydestään käsin kertoa mitä muiden tulisi tehdä. Vaikka on itse ihan pihalla. Ei uskalla kyseenalaistaa niitä totuuksia, jotka saavat oman itsen epäilemään. Ihmettelemään.

        Koska KRISTINUSKOSSA EI SAA EPÄILLÄ, EI KYSEENALAISTAA, EI ASETTAA KYSYMYKSIÄ.

        Jos niin teet, olet epäuskoinen, olet harhautunut ja kerettiläinen. Pelätessään tätä ns kristitty tekee mitä tahansa, ettei vain olisi sellaisessa joukossa mukana. Vaikka oma pää ja sydän sanoisi mitä tähansa muuta. Kivempi valehdella kaikille, myös itselleen, jotta ei vain joutuis sen kuvitelmista kyhätyn joukon ulkopuolelle.

        Haloo sanon minä.

        Ei ajatuksista joudu roviolle. Ei ainakaan pitäisi. Ei enää tänä päivänä. Uskalla miettiä itse, omalla päälläsi. Ehkä se, mitä ajattelit on totta, ehkä se on vain osa totuutta, ehkä se ei ole totta ollenkaan. Mutta uskalla tehdä johtopäätöksesi itse.

        Kilvoittelu eli hyvään elämään pyrkiminen on yksi kristityn ominaisuuksista ja kristinuskoisista poikkeavien oppien tarkoituksellinen karttaminen eräs raamatun suositus. Ja raamatun neuvojahan kristityt pyrkivät noudattamaan. Kristitty myös siteeraa mielellään raamatun lauseita, kuvastavathan ne hänenkin mielipiteitään. Ulkopuolisten mielestä se voi olla fraaseilla puhumista, mutta oikeastaan siinä ei ole kysymys sen kummemmasta asiasta kuin nyt vaikka ns. ammattisanaston käyttämisessä työpaikoilla, esim. terveydenhoidon alalla. Sitä vain puhutaan niin, koska se on kaikkein selvin ilmaus kyseistä asiaa tunteville. Ulkopuolisille sitten voidaan puhua kansanomaisemminkin.

        Profetioista: aiemminkin jo on näillä sivuilla sanottu, että jos hyvistä asioista profetoitaisiin, niin hyvä yllätyshän siinä vain pilalle menisi, jos ne etukäteen tietäisi, vai mitä? Onnettomuuksista tms. profetoiminen taas antaa ihmisille esim. aikaa varautua ko. tapahtumaan.

      • yläkentällä
        Turkuun kirjoitti:

        Hoitajille palkkioita

        Konsultti on tuottanut valtioneuvostolle tähän mennessä ainakin kolme yleisluonteista muistiota. Niissä on useita poliittisesti kiistanalaisia tai arkoja ehdotuksia.

        Konsulttiyritys suosittelee Suomelle muun muassa palkkiojärjestelmien käyttöönottamista ratkaisuksi hoitohenkilökuntapulaan ja terveydenhuollon laajaa muutosprojektia, jollainen ”on onnistuneesti toteutettu esimerkiksi Englannissa”.
        Kuntien kaavoitusmonopoli haittaa kaupan kehittymistä

        Palveluiden tuottavuutta McKinsey taas kohentaisi lisäämällä kaupan kilpailua Ruotsista lainatulla idealla. McKinseyn muistion mukaan Ruotsin kaupanalan tuottavuus lähes kaksinkertaistui 1990 - 2003, kun kunnilta leikattiin päätösvaltaa kaupalle tärkeissä kaavoitusasioissa.

        - Suomi voikin ottaa oppia Ruotsista keskittymällä edistämään kaupan toimijoiden tasavertaista kohtelua paikallishallinnon tasolla. Kaupanalan tuottavuuden kehityksen kannalta tärkeintä olisi sääntelyn vähentäminen, McKinseyn hallitukselle laatimassa muistiossa todetaan.

        Konsulttiyritys lupaa hallitukselle jopa ”miljardien säästöjä”, jos julkinen valta keskittää hankintojaan nykyistäkin enemmän valtion hankintayritykselle Hanselille, julkisten laitosten ostot keskitetään yhteisiin hankintaorganisaatioihin ja kunnat pannaan ostamaan tuotteita ja palveluita yhdessä.

        McKinseyn mielestä ei ole perää väitteessä, jonka mukaan julkisten hankintojen keskittäminen polkee pieniä kotimaisia yrityksiä. Konsultin mukaan ammattimainen ostotoiminta pakottaa yritykset parantamaan kilpailukykyään.

        - Jos on tarpeen tukea kotimaisia yrityksiä, tämä kannattaa tehdä läpinäkyvillä tukimekanismeilla mieluummin kuin liian korkeiden hyödykehintojen kautta, McKinsey neuvoo.
        Konsulttisopimuksen hintaa ei kerrottu

        Pääministerin suunnitteluesikunnasta kerrottiin keskiviikkona YLE Uutisille, että konsulttiyritykset ovat viime aikoina osoittaneet kiinnostusta hallituksen suunnitteluhankkeisiin.

        Ekonomisti Pekka Sinko talousneuvoston sihteeristöstä sanoo, että eri valtiot käyttävät hyvin yleisesti konsulttiyrityksiä apunaan, joten siinä mielessä McKinseyn käyttäminen Suomen hallituksen neuvonantajana ei ole poikkeuksellista.

        Kotimaisiin tutkimuslaitoksiin verrattuna McKinseyn kilpailuetu on Sinkon mukaan sen laaja viitetietoaineisto muista maista.

        - Odotan, että jatkossa meilläkin tullaan saamaan tarjouksia muiltakin kuin (kotimaisilta) tutkimuslaitoksilta, Sinko sanoo.

        Valtioneuvoston kansliasta ei vielä haluttu kertoa McKinseyn konsulttisopimuksen arvoa tai tarkempaa sisältöä. Asiaan luvattiin palata myöhemmin. Hankintaa ei ole kilpailutettu, koska sen arvo jää alle säännösrajan.

        Viime eduskuntavaalien alla McKinsey julkaisi Suomen taloutta käsitelleen raportin, jossa kehotettiin hallitusta lisäämään muun muassa julkisen alan tuottavuutta. Tuolloin McKinsey teki katsauksensa ilman tilausta ja korvauksetta, ns. pro bono -periaatteella. Raportti ei herättänyt sanottavaa vastakaikua, joskin nykyisen hallituksen ohjelmassa on monia McKinseynkin esille nostamia politiikan sisältöjä.

        McKinsey & Company on perustettu 75 vuotta sitten Chicagossa Yhdysvalloissa. Riippumattomissa arvioissa se lukeutuu alallaan maailman johtaviin yrityksiin. Sen toimintaperiaatteita on toisinaan arvosteltu. Yritys ei aina julkista toimeksiantajiaan, minkä vuoksi on periaatteessa mahdollista, että se neuvoo samaan aikaan toisiaan vastaan kilpailevia organisaatioita tai että se saattaa suosii jotakin tahoa.

        Yrityksellä on ollut oma toimisto Helsingissä vuodesta 1988, jossa on nykyisin noin 50 työntekijää. Kaikkiaan yrityksen palveluksessa on eri puolilla maailmaa noin 8 500 konsulttia.

        YLE Uutiset / Olli Ainola

        Tuolla Turun urheilupuiston yläkentällä

    • Sinullekin

      Olet unessa nähnyt sisäistä parantumistasi, ensimmäisessä tai siis viimeksi nähdyssä aloit jo toimia
      Ja aiemmin nähdyssä sait sisäisen lapsesi pelastettua draagiselta lapsuuden kokemukselta, eli rakastit itsessäsi sen asian ehjäksi pelastamalla sisäisen lapsesi. Eheytymään.

      Onneksi olkoon edistymisestäsi. Kuten myös ystäväpariskuntasi puolesta.

      Toivottavasti lentokoneen putoaminen kuului vain uneen ja kuvantaa sitä.

      • Merkkien seuraaja

        Tuli mieeen Turusta olisiko kyse arkkipiispan vaalista. Jos homoja suosiva Mäkinen valitaan ja hän on vielä Turusta, niin Finnairin koneen tipahtaminen kuvaisi kuinka Herra jättää evlut kirkon ja se rämähtää alas Aurajoen rantaan. Lieneeköhän muuten Turun tuomiokirkko lähellä tuota paikkaa. Eikös se ole joka tapauksessa lähellä Aurajokea (en jaksa nyt katsoa netistä).

        Kehotan ja todella kehotan uskovia rukoilemaan Miikka Ruokasen valinnan puolesta. Samoin sen puolesta, että Herra kääntää evlut kirkon kohtalon ettei se erkaannnu Sanasta. Jos näin tapahtuu niin Herra voi jättää koko maan oman onnensa nojaan niin kauan kuin taas huudetaan Herran puoleen kuin 70 v sitten.

      • merkkien seuraaja
        Merkkien seuraaja kirjoitti:

        En muistanut kirjoittaneeni tuota eo. tulkintaa arkkipiispanvaalista, mutta tämä tuli vastaan eräästä viestistä. Nyt sitten voidaan todeta Mäkisen tuleen valituksi ja kirkko on alkanut jakaantua ja tehdä tuota mahalaskua. Raamatussa pysyvät piirit ovat kevään aikana kirjoittaneet melko selvästi Raamatusta luopumisesta mitä Mäkinen edustaa. Helsingin piispanvaalit ovat tulossa ja kaikki ehdokkaat jo taitavat hyväksyä homoliittojen siunaamisen.

        Finnairiin liittyen nyt oleva lentokielto voi olla toinen juttu jota tuo koneen alasmeno olisi voinut ennakoida. Turku vain hieman outo paikka jos kyse olisi tuhkaongelmasta.

      • Merkkien seuraaja
        merkkien seuraaja kirjoitti:

        Googalasin näitä piispajuttuja ja täytyy vielä tähän ketjuun lisätä, että Helsingin piispanvaalit olivat todellinen mahalasku kun homojen siunausta suosiva nainen valittiin. Seurakunnan kaitsija (evlut mallissa kirkkoherra ja ylemmät organisaatiossa) on Raamatun mukaan yhden naisen mies ja Raamatusta luopuminen näin vahvistetaan Suomen kirkossa tälläkin tavalla naispiispan valinnalla.

        Syksyn homokeskustelu ja kirkolliskokouksen homopäätökset olivat niitti mahalaskulle.

        Kirkko tekee nyt pakkolaskua ja vain Herra voi nostaa ja myös jollain tavoin tulee sen nostamaan uudelleen ilmaan. Jokainen uskova olipa missä lohkossa tahansa rukoilkoon uskovien yhteyden takia Herran puuttumista kirkon tilaan

    • Jeshualta profetia!

      Kiitos Adonai Jeshua haMashiach! :) Tässä on Finnair profetia tapahtunut ! Finnair tekee pakkolaskua ja ylpeät ja ylimieliset tippuu pilvilinnoista. Finnairin suuripalkkaisten työntekijöiden ja johdon kupla puhkesi!

      Finnarin johtoa saisi vähentää ja palkkoja ja palkkioita ja eläkkeitä purkaa!

      Finnair irtisanoo - henkilöstöä marssi ulos
      julkaistu tänään 11.4. klo 09:34, päivitetty tänään 11.4. klo 17:42
      http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2012/04/finnair_irtisanoo_-_henkilostoa_marssi_ulos_3397139.html
      Finnairin teknistä henkilöstöä on poistunut työpaikaltaan vastalauseena moottorihuollon ulkoistukselle. Finnairin mukaan ulosmarssin vaikutukset ovat vähäiset. Finnair kertoi keskiviikkona allekirjoittaneensa aiesopimuksen, jonka mukaan yhtiö hankkii koneiden moottori- ja laitehuoltopalveluja sveitsiläisyhtiöltä. Tämä voi johtaa 280 työntekijän vähentämiseen.

      Yhteistyö SR Technicsin kanssa tarkoittaisi käytännössä Finnairin oman moottorihuoltotoiminnan lopettamista ja laitehuoltotoiminnan sopeuttamista. Finnair aloittaa henkilöstön kanssa ensi viikon tiistaina yt-neuvottelut näistä suunnitelmista.

      Laite- ja moottorihuollon ulkoistaminen on osa säästösuunnitelmaa, joka tähtää 140 miljoonan euron säästöihin.
      Työntekijät reagoivat oitis

      Yle Uutisten haastattelemat henkilöstön edustajat olivat pettyneitä, koska he ovat kokeneet tehneensä hyvää ja laadukasta työtä. Monilla on vuosikymmeniä kestänyt ura takanaan.

      Henkilöstö olisi myös kaivannut lisätietoa oman toiminnan tappioista ja korjaustoiminnan kustannuksista.

      Ilmailualan unionin ja ammattiliitto Pron tekniikan työntekijät aloittivat työnseisauksen vastalauseena ulkoistamiselle. Seisaus kestää perjantaiaamuun kello kuuteen.

      Finnairin tekniikan pääluottamusmiehen Jukka Salosen mukaan tekniikan työntekijöiden työnseisaukseen osallistuu 500 - 600 työntekijää.

      Finnair arvioi, että vaikutukset Finnairin lentoliikenteeseen jäänevät vähäisiksi.

      Yle Uutiset
      http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2012/04/vehvilainen_huoltokustannukset_liian_korkeat_3398381.html

      http://www.taloussanomat.fi/liikenne/2012/04/11/finnair-ulkoistaa-huoltoaan-jopa-280-saa-lahtea/201227094/12

    • Evlut"kuulee"palsta

      FINNAIR HYLKÄSI RISTIN In hoc signo vinces
      11.4.2012 12:48
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10579973#comment-54631795
      Oma kotimainen lentoyhtiömme Finnair lensi vuosikymmeniä Suomen siniristilippu peräsimessä. Sitten muslimifobia ja rahanhimo saivat Finnairin "tyylittelemään taiteellisesti" ristilipun F-kirjaimeksi, eli kansallinen lentoyhtiö hylkäsi ristin.

      Alkoiko siitä Finnairin taloudellinen alamäki? Ottiko Jumala siunaavan kätensä pois Finnairin päältä ja jätti yhtiön pelkkien humaanisten talousteorioiden tuuliajolle?

      Risti on olennainen kansallisen arvomaailmamme tunnus. In hoc signo vinces, keisari Konstantinuksesta lähtien on risti ollut kristittyjen kansojen tunnus...

    • tukkkusdamus

      Ja aurajoesta nousee suunnattoma, suuri jasser Arafat ja hän huutaa :
      " Tämä on jazziin...syvin olemus..."

      • Nakkusdamus.

        Ei sieltä Aurajoesta mikään suuri Jasser Arafat nouse vaan se ison J:n suosikki eli Osama bin Laden,jolla on ainakin 10 sarvea ja 7 jotain muuta uloketta.

        Sitten tämä Osama bin Laden käppäilee lähimmälle bussipysäkille ja tapaa tavallisen
        kokoisen henkilö Y:n.

        Siinä he sitten heittävät vähän aikaa läppää,ja sitten Osama bin Laden päättääkin
        hypätä takaisin Aurajokeen,ja uida merien pohjia pitkin aina Persian Lahdelle asti!

    • Turkuun

      Näin tämä Finnair unen 2010 ja nyt viimevuosina ja vuoden 2012 alusta alkaen Finnair on vähentänyt ja lakkauttanut toimintaansa!

      http://yle.fi/uutiset/finnair_aloittaa_yt-neuvottelut_flybe-kaupan_takia/6186464
      http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/finnair potkimassa pihalle jopa 120 tyontekijaa/a817480
      http://www.verkkouutiset.fi/index.php/talous/982-talous/103710-finnair-aloittaa-matkustamohenkiloston-kanssa-flybe-yt-t

      Muualla Talentumin verkostossa
      Finnair aloittaa neuvottelut jopa 120 matkustamohenkilön vähennyksestä (Talouselämä) 18.06.2012
      Finnairin irtisanomispaketeille on saatu ratkaisu (Talouselämä) 14.06.2012
      Finnair vähentää 280 työntekijää moottorihuollosta (Talouselämä) 11.04.2012
      Finnair aikoo vähentää 155 työpaikkaa (Tekniikka&Talous) 29.09.2011
      Finnair aloittaa yt:t, vähentää 155 työpaikkaa (Arvopaperi) 24.10.2011

      ps.Muistetaan Finnairia ja sen työntekijöitä rukouksin, niin jos koet tämän aiheen sydämessäsi.

    • Unair Fini.

      Onx tästä rohvetoitu etukäteen vaikkapa Raamatun tarinoissa?

      Ja tähän mun kysymys päättyykin...

    • Uutinen 4.7.2012

      4.7.2012 Finnair lakkauttaa moottorikorjaamon ja irtisanoo ”enimmillään 280”
      http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/51782-finnair-lakkauttaa-moottorikorjaamon-ja-irtisanoo-enimmillaan-280
      Kotimaa

      Lentoyhtiö Finnair lakkauttaa moottorikorjaamonsa ja sopeuttaa laitehuoltoaan. Henkilöstön vähennystarve on enimmillään 280 työpaikkaa, Finnair tiedottaa.

      Finnair on tehnyt sopimuksen moottori- ja laitehuoltopalveluiden ostamisesta SR Technicisiltä, minkä takia yhtiö lakkauttaa oman moottorikorjaamonsa ja laitehuoltoa sopeutetaan yhtiön mukaan ”merkittävästi”.

      Irtisanomiset toteutetaan 15.9. alkaen.

      Finnairin moottori- ja laitehuollossa työskentelee yhteensä noin 350 henkilöä. Finnair kertoo säilyttävänsä tietyt moottori- ja laitehuollon sujuvuuteen liittyvät toiminnot osana linjahuoltoaan.

      Finnair käy myös keskusteluja mahdollisen ostajaehdokkaan kanssa moottorihuollon osan myymisestä. Toteutuessaan tämä kauppa säilyttäisi noin 75 moottorihuollon työpaikkaa.

      Yhtiön mukaan muutoksilla ei ole vaikutuksia Finnairin Tekniikan linjahuoltoon, jonka on oleellinen osa Finnairin lentotoimintaa.

      Yhtiö tarjoaa irtisanottaville työntekijöille ylimääräisen tukipaketin, johon sisältyy sekä rahallinen korvaus että uudelleen työllistymiseen tehtävään ”työstä työhön” – tukea Uraportti-palvelun kautta. Finnairin syksyllä 2011 perusta Uraportti-palvelu auttaa työntekijöitä löytämään uusia työllistymismahdollisuuksia.

      • Finnair uutis linkit

        Finnair 2012
        http://www.uusisuomi.fi/asiasanat/finnair

        13.8.2012 Suomen valtio lopettaa johtajien ”sitouttamisbonukset”
        http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/52679-valtio-lopettaa-johtajien-sitouttamisbonukset

        1.8.2012 Finnair heivasi tytäryhtiönsä erikoisjärjestelyllä Saksaan
        http://www.uusisuomi.fi/raha/52391-finnair-heivasi-tytaryhtionsa-erikoisjarjestelylla-saksaan

        20.7.2012 Lentoyhtiöiden hintasota alkoi Suomessa: 0,03 € / km
        http://www.uusisuomi.fi/raha/52132-lentoyhtioiden-hintasota-alkoi-suomessa-343-eu-km

        10.7.2012
        Finnair harkitsee kauppaa – säästäisi 75 työpaikkaa
        http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/51908-finnair-harkitsee-kauppaa-saastaisi-75-tyopaikkaa

    • pemalautajurkele

      Tuommoiset lentojutut kertoo vain ja ainoastaan sinun omista toiveista, peloista ja pettymyksistä. Todennäköisin selitys on, että sulla on menny työssä tai elämässä joain päin helevettiä tai pelkäät koko ajan epäonnistumista. Lue psykologiaa jumalavita, ei omat unet ole mitään muuta kuin arkipäiväisiä juttuja... vaikka niin tänne näkyy kerääntyvän semmoset elämässään epäonnistuneet yksilöt jotka niin kauheesti haluais kohota joksikin messiaaksi tai ainakin profeetaksi.

      Sääennustuksia on helppo tehdä kun se lumisade tulee aina jossain vaiheessa ja maanjäristyksiä tulee joka kuukausi jossain päin maailmaa.

      Jälkikäteen on helppo ennustaa vaikka mitä.

    • Muutamassa vuodessa

      Finnairilla on ollut useita ongelmia tuon profetian jälkeen.

      • 234tggh

        Vau. Että ihan ongelmia on ollut. Löytyisikö yhtään yritystä, yhteisöä, henkilöä tai asiaa, jolla ei olisi ollut ongelmia ennen tai jälkeen tuon "profetian"?

      • Tänään 2 tippui alas
        234tggh kirjoitti:

        Vau. Että ihan ongelmia on ollut. Löytyisikö yhtään yritystä, yhteisöä, henkilöä tai asiaa, jolla ei olisi ollut ongelmia ennen tai jälkeen tuon "profetian"?

        13.11.2013 klo 16:28 | päivitetty 13.11.2013 klo 16:35

        Olivat kokeineita lentäjiä ja ammattilaiset huoltanut heidän lentokoneet!!!!

        Lentäjä kuoli Hawk-onnettomuudessa
        Kaksi Ilmavoimien Hawk-suihkuharjoituskonetta joutui tänään onnettomuuteen Kauhavan lähellä. Toinen lentäjistä on kuollut onnettomuudessa.

        http://yle.fi/uutiset/lentaja_kuoli_hawk-onnettomuudessa/6932500
        Lentäjä on kuollut tänään Ilmavoimien Hawk-suihkuharjoituskoneiden onnettomuudessa, Ilmavoimat kertoo. Kaksi Ilmavoimien Hawk-harjoitussuihkukonetta putosi keskiviikkona maahan Kauhavan läheisyydessä Lestijärvellä. Onnettomuus tapahtui kello 12.13. Toisen onnettomuuskoneen ohjaaja löydettiin kuolleena hieman ennen kello kolmea.

        Myös toisen koneen ohjaaja on löydetty. Hänet on toimitettu sairaalahoitoon.

        Koneiden ohjaajat pelastautuivat heittoistuimilla.

        Molempien koneiden hylyt on löydetty. Ohjaajien omaisiin on oltu yhteydessä.

        Ilmavoimat järjestää tiedotustilaisuuden Kauhavalla kello 18.
        Lue myös
        Kaksi Ilmavoimien Hawkia pudonnut - koneiden hylyt on löydetty
        klo 14:27
        Ilmavoimilta tiedotustilaisuus hävittäjäturmasta - katso ja kuuntele suorana
        klo 16:12

        Julkaistu: 13.11.2013 15:49
        Hawk-turma: miljoonien hintainen onnettomuus
        ww.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288620406675.html

        Kahden Hawk-harjoitushävittäjän tuhoutuminen on todennäköisesti usean miljoonan euron hintainen onnettomuus.
        Ilmavoimien käytössä on yli 70 Hawkia, joista ensimmäiset otettiin Suomessa käyttöön vuonna 1980.

        Uusimmat ostettiin Sveitsistä käytettyinä vuonna 2007. Viimeisimmät otettiin Ilmavoimien käyttöön viime vuonna.

        Kyseisessä konekaupassa Suomeen ostettiin 18 Hawk Mk.66 -hävittäjää, jotka ovat uudempaa mallia kuin aiemmin ostetut. Kaupan hinta oli 42 miljoonaa euroa, eli yhden koneen hinta oli noin 2,3 miljoonaa euroa.

        Hävittäjälentäjän koulutus maksaa myös miljoonia euroja. Heittoistuimella pelastautuminen aiheuttaa joskus niin pahoja vammoja, ettei pilotti voi enää lentää hävittäjää.

        Vesa Mäkinen

      • Hohhoijaa.
        Tänään 2 tippui alas kirjoitti:

        Mitä ihmeellistä tuossa hommassa on?

        Ei yhtään mitään.

        Tällaisia valitettavia onnettomuuksia sattuu,ja on aina sattunut,ympäri maailmaa.

        Jopa Venäjälläkin.

        Eli ei kannata riemastua.

        Ai niin,ennustettiinko tätä onnettomuutta etukäteen vaikkapa jonkin unen perusteella?

      • 24rtg
        Tänään 2 tippui alas kirjoitti:

        13.11.2013 klo 16:28 | päivitetty 13.11.2013 klo 16:35

        Olivat kokeineita lentäjiä ja ammattilaiset huoltanut heidän lentokoneet!!!!

        Lentäjä kuoli Hawk-onnettomuudessa
        Kaksi Ilmavoimien Hawk-suihkuharjoituskonetta joutui tänään onnettomuuteen Kauhavan lähellä. Toinen lentäjistä on kuollut onnettomuudessa.

        http://yle.fi/uutiset/lentaja_kuoli_hawk-onnettomuudessa/6932500
        Lentäjä on kuollut tänään Ilmavoimien Hawk-suihkuharjoituskoneiden onnettomuudessa, Ilmavoimat kertoo. Kaksi Ilmavoimien Hawk-harjoitussuihkukonetta putosi keskiviikkona maahan Kauhavan läheisyydessä Lestijärvellä. Onnettomuus tapahtui kello 12.13. Toisen onnettomuuskoneen ohjaaja löydettiin kuolleena hieman ennen kello kolmea.

        Myös toisen koneen ohjaaja on löydetty. Hänet on toimitettu sairaalahoitoon.

        Koneiden ohjaajat pelastautuivat heittoistuimilla.

        Molempien koneiden hylyt on löydetty. Ohjaajien omaisiin on oltu yhteydessä.

        Ilmavoimat järjestää tiedotustilaisuuden Kauhavalla kello 18.
        Lue myös
        Kaksi Ilmavoimien Hawkia pudonnut - koneiden hylyt on löydetty
        klo 14:27
        Ilmavoimilta tiedotustilaisuus hävittäjäturmasta - katso ja kuuntele suorana
        klo 16:12

        Julkaistu: 13.11.2013 15:49
        Hawk-turma: miljoonien hintainen onnettomuus
        ww.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288620406675.html

        Kahden Hawk-harjoitushävittäjän tuhoutuminen on todennäköisesti usean miljoonan euron hintainen onnettomuus.
        Ilmavoimien käytössä on yli 70 Hawkia, joista ensimmäiset otettiin Suomessa käyttöön vuonna 1980.

        Uusimmat ostettiin Sveitsistä käytettyinä vuonna 2007. Viimeisimmät otettiin Ilmavoimien käyttöön viime vuonna.

        Kyseisessä konekaupassa Suomeen ostettiin 18 Hawk Mk.66 -hävittäjää, jotka ovat uudempaa mallia kuin aiemmin ostetut. Kaupan hinta oli 42 miljoonaa euroa, eli yhden koneen hinta oli noin 2,3 miljoonaa euroa.

        Hävittäjälentäjän koulutus maksaa myös miljoonia euroja. Heittoistuimella pelastautuminen aiheuttaa joskus niin pahoja vammoja, ettei pilotti voi enää lentää hävittäjää.

        Vesa Mäkinen

        Osasit sitten kopioida uutistekstin. Hienoa. Vielä kun sanoisit, miten tuo uutinen liittyy A: Turkuun ja/tai B: Finnairiin?

      • möhkäle eli möhkäle
        24rtg kirjoitti:

        Osasit sitten kopioida uutistekstin. Hienoa. Vielä kun sanoisit, miten tuo uutinen liittyy A: Turkuun ja/tai B: Finnairiin?

        Vähän sinne päin kuitenkin kuin profetiassakin, lentävistä möhkäleistä on kyse ja onnettomuudesta.

      • 234rtfg
        möhkäle eli möhkäle kirjoitti:

        Vähän sinne päin kuitenkin kuin profetiassakin, lentävistä möhkäleistä on kyse ja onnettomuudesta.

        Juu. Eli kun joku näkee unta, jossa sanotaan tsunamin iskevän Porvooseen ja muutaman vuoden päästä se iskee Filippiineille, profetia on toteutunut?

    • FINNAIR->YLEISLAKKO?

      Julkaistu: 16.11.2013
      400 uhkaa pysäyttää Suomen päiväksi: "Jos herrat eivät rupea ymmärtämään, sen jälkeen pysähtyy enemmänkin"
      http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1288621569270.html
      Valtakunnansovittelijan toimistolla käydään sunnuntaina jälleen koko Suomea koskevaa vääntöä. Jos sopua ei tule, 400 ihmistä uhkaa pysäyttää koko Suomen tiistaina.
      Neljääsataa Finnairin ateriapalveluiden työntekijää koskeva riita on noussut kohtalonkysymykseksi, jonka tukilakot uhkaavat pysäyttää Suomen tiistaina.

      Tukilakkoihin olisi osallistumassa Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys, Ilmailualan Unioni, ammattiliitto Pro sekä useita kuljetusliittoja.
      Kuljetusliittojen mukaan tavaroiden ja lastien käsittely keskeytyisi tiistaista alkaen toistaiseksi.

      Esimerkiksi Merimies-Unionissa tämä tarkoittaisi sitä, että rahtilaivat pysähtyisivät, mutta matkustajaliikenne toimisi ainakin aluksi.

      – Jos nämä herrat eivät työnantajapuolella rupea ymmärtämään, sen jälkeen pysähtyy enemmänkin, sanoi liiton puheenjohtaja Simo Zitting lauantaina STT:lle.

      Merimies-Unioni edustaa noin 10 000:ta työntekijää, jotka työskentelevät lähinnä meri- ja sisävesiliikenteessä.

      Lentoemäntien, stuerttien ja maapalvelun työntekijöiden lakko uhkasi pysäyttää lentoliikenteen jo perjantaina, mutta lopulta näiden työehdoista päästiin sopuun. Finnairin mukaan sen lentoliikenne palautuu normaaliksi sunnuntaina. Se joutui perumaan lauantailta yhteensä 18 kotimaan, Euroopan ja Aasian lentoa.

      Professori: Liiton vaihto laillista

      Ateriapalvelun kiistan keskiössä on tärkeä periaatteellinen kysymys siitä, saako työnantaja muuttaa työntekijän työehdot määrittävää sopimusta huonompaa suuntaan.

      Saksalaisen Lufthansan hallinnoiman LSG Sky Chefsin työnantajaliitto vaihtui alkusyksystä, ja nyt työntekijöitä yritetään siirtää Ilmailualan Unionista Palvelualojen ammattiliittoon. Muutos tietäisi yksittäistapauksissa jopa 30 prosentin palkanalennuksia.

      Työntekijät ovat puhuneet TES-shoppailusta, ei tämä minusta sitä ole.

      Turun yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskinen katsoo, ettei työnantajan menettelyssä ole tässä tapauksessa ainakaan laillista ongelmaa.

      – Työntekijät ovat puhuneet TES-shoppailusta, ei tämä minusta sitä ole. Työnantaja voi valita liiton, joka vastaa parhaiten heidän alaansa, Koskinen sanoo.

      Koskisen mukaan on varsin tavallista, että työnantaja vaihtaa liittoaan. Hän ennustaa, että vastaanvanlaisia tilanteita tulee tulevaisuudessa eteen yhä useammin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      107
      6842
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      91
      5105
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      111
      3349
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      33
      3232
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      28
      2391
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1746
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1391
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      339
      1332
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1246
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      1014
    Aihe