Eilen eräs nainen todisti potillaan parantuneen rukouksen jälkeen. Keroja on uskovainen, mutta sanoo aina suhtautuneensa nopeaan parantumiseen rukouksen voimalla epäilevästi. Rouva työskentelee hoitoalalla. Hänen työpisteessään oli yli 90 vuotta vanha uskovainen mummo. Vanhus oli ollut leikkauksessa, mutta leikkaushaava ei parantunut vaan alkoi vuotaa. Tilannetta yritettiin korjata uusintalaikkauksella, mutta haava vain vuosi ja lääkkeistä ei ollut apua. Ilmeisesti oli kysymyksessä sairaalainfektio - vaikea tilanne jatkui.
Iltasella työvuoron päätyttyä kertoja oli miettinyt potilastaan vielä yövuoteellaan. Oli tullit voimakkaasti kehotus rukoilla ja laittaa kädet sairaan ylle. Niin hän sitten seuraavana aamauna siinä hoitotoimenpiteen aikana rukoili ja piti kättänsä sairaan kohdan yllä. Ei kertonut potilaalle roukouksestaan ja itsekin unohti asian.
Kertoja jäi sitten useamman päivän vapaalle ja kun hän palasi töihin, hän hämmästyi kun jo viikkoja sairaalassa maannut vanhus ei ollut osastolla. Kerrottiin, että haava oli alkanut aivan silmissä paraantua ja potilas on kotiutettu!
Kokemus muutti täysin kertojan uskon rukouksen voimaan parantumisessa - ainkain silloin kun, Herra itse kehottaa niin toimimaan!
Rukous paransi!
45
574
Vastaukset
- vastaa näihin
ja todistajia on vain tuo yksi? mitään mahdollisuutta toistaa kyseistä tapahtumaa ei taida olla? sattumaa vai keksitkö tarinan ihan itse?
- totuus pitää kertoa
On paljon ihmisiä, jotka ovat kirjoittaneet todistuskertomuksensa Nettiin, mutta kaikille ne eivät riitä. Ei se ole niistä kertojan syy, vaan lukijan ymmärtämättömyyttä.
- EL1991
totuus pitää kertoa kirjoitti:
On paljon ihmisiä, jotka ovat kirjoittaneet todistuskertomuksensa Nettiin, mutta kaikille ne eivät riitä. Ei se ole niistä kertojan syy, vaan lukijan ymmärtämättömyyttä.
On jonkinlaista alkuperämerkintöjen väärentämistä nimittää uskonnollista mielipidettä, pamflettia tai harhanäkyä todistamiseksi.
Lue Markus Hirsilän tutkimus "Herra tekee ihmeitä ilman määrää" ja ota opiksesi.
Mun setäkin parani sairaalabakteerista.
Ilman rukousta.
Kyseessä oli sydänleikkaushaava, ja infektio oli paha, mutta terve on.- Sen pituinen se
Miten jälleen sattui "sattumalata" että kertoja epäili, sai kehotuksen rukoilla ja sitten tuli äkillinen käänne paranemiseen ja noin iäkkään henkilön kohdalla. No ei teidän ole pakko uskoa, mutta melkoinen sattuma siis tämäkin. Itse uskon, Jumala opetti kyseistä hoitajaa uskomaan Jumalan ja rukouksen voimaan.
- yliluonnollista mut
Sen pituinen se kirjoitti:
Miten jälleen sattui "sattumalata" että kertoja epäili, sai kehotuksen rukoilla ja sitten tuli äkillinen käänne paranemiseen ja noin iäkkään henkilön kohdalla. No ei teidän ole pakko uskoa, mutta melkoinen sattuma siis tämäkin. Itse uskon, Jumala opetti kyseistä hoitajaa uskomaan Jumalan ja rukouksen voimaan.
Itse olen iloinen että tästä asiasta kerrottiin, ja uskon että se on totta, onhan minutkin parannettu rukouksessa.
- Pekka-
yliluonnollista mut kirjoitti:
Itse olen iloinen että tästä asiasta kerrottiin, ja uskon että se on totta, onhan minutkin parannettu rukouksessa.
sinut pitäisi parantaa ruokouksesta.
- Kunnia Hänelle ..
Pekka- kirjoitti:
sinut pitäisi parantaa ruokouksesta.
Ihan oikeasti. Olen suhteellisen terve "ikäisekseni". Lääkärin kuolisivat nälään, jos kaikki pysyisi näinkin terveinä! Kyllä usko on varmaan auttanut tässäkin asiassa useamminkin!
- Epäilys haihtui
Kunnia Hänelle .. kirjoitti:
Ihan oikeasti. Olen suhteellisen terve "ikäisekseni". Lääkärin kuolisivat nälään, jos kaikki pysyisi näinkin terveinä! Kyllä usko on varmaan auttanut tässäkin asiassa useamminkin!
Kuule, en aloittaja pysy mitenkään varmentamaan kirjoitustaisi.
Olet taas tuo Jumalan nimen itselleen ottava uskovainen.
Olet sairas, kun haluat olla Jumalaa parempi ja suurempi!
- qesherpesåöl
Etkö Hanna/Hanuri/Hanni/mikävittulienetkin häpeä valehtelua??
- jv
Paha säärihaava. Mutta ankara juoppo kun on, ja itsepäinen jäärä niin ei mennyt hoidattamaan sitä. Kas kun sairaalassa on vähän huono kännätä, niin sinnitteli vaan kotonaan haavansa kanssa, vaikka me kaikki tutut toistamiseen sanoimme että mee nyt hyvä mies hoitaan se jalkas, muuten se voidaan amputoida jos oikein pahaksi menee.
Ateisti hän myös on, joten ei varmaankaan rukoillut. Emmekä me muutkaan rukoilleet.
Mutta niin vain jalka rupesi paranemaan ja on nyt ihan kunnossa, eli ateismilla yhdistettynä ankaraan ryyppäykseen on selvästi parantavaa voimaa;) - Kössönöm
mistä hellarilehdestä tuo stoori tällä kertaa on napattu. Olisi reilua jos laittaisit linkin.
- potilas kuoli
Siskoni sairastui syöpään ja vaikka sekä hän että kaikki hänen uskovat ystävänsä
rukoilivat yötä päivää hänen puolestaan, niin kumma kyllä hän kärsi hirvittävästi
ja sitten kuoli pois. Ei ollut rukouksella minkäänlaista vaikutusta, vaikka olivat
kaikki niitä hartaita uudestisyntyneitä kristittyjä, mukamas.
Ja jokaiselle joka tulee selittelemään että no oli vain tullut siskoni aika ja että
kyllä se rukous toimii, mutta jumala tahtoi nyt vain ottaa siskoni taivaaseen,
minä vastaan että haluaisitkos tulla kertomaan tuon saman siskoni kahdelle
alaikäiselle lapselle, jotka eivät millään ymmärrä miksi jumala vei heiltä heidän
äitinsä, vaan itkeskelevät vain kaiken aikaa ja kaipaavat äitiään...- uskoivaikka kuolikin
Erään aivosyöpään sairastuneen naisen puolesta rukoiltiin, ja sairaus parani, hänellä oli pieniä lapsia. Meni muutama vuosi ja se sairaus uusi, ja tälläkertaa nainen kuoli. Hän sai aikaa hoitaa pienokaiset isommiksi, ennenkuin isäjäi yksinhuoltajaksi, ja Jumala auttaa häntä.
- Järkyttävää!
uskoivaikka kuolikin kirjoitti:
Erään aivosyöpään sairastuneen naisen puolesta rukoiltiin, ja sairaus parani, hänellä oli pieniä lapsia. Meni muutama vuosi ja se sairaus uusi, ja tälläkertaa nainen kuoli. Hän sai aikaa hoitaa pienokaiset isommiksi, ennenkuin isäjäi yksinhuoltajaksi, ja Jumala auttaa häntä.
Taidetaan tuntea sama tyyppi. Kuinkas se jumala auttoikaan niitä viittä hyvin pientä lasta, joiden äidin teki ensin pari kertaa tosi sairaaksi ja lopulta tappoi hitaasti ja tuskallisesti?
Kun kerran keksitte itsellenne mielikuvituskaverijumalia, keksikää edes semmoinen, joka ei ole sadistinen psykopaatti.
Nämä tällaiset kirjoitukset rukouksen voimalla parantumisista tällä palstalla saa minut tuntemaan ihan oikeasti pientä sääliä teitä kohtaan. Anteeksi.
- ei voi mitään...!
Minut taas saa tuntemaan pientä sääliä ihminen, jolle kerrotaan tällaisista asioista, eikä hän tajua että ne ovat totta.
ei voi mitään...! kirjoitti:
Minut taas saa tuntemaan pientä sääliä ihminen, jolle kerrotaan tällaisista asioista, eikä hän tajua että ne ovat totta.
En minä epäile että tämä ihminen ei olisi parantunut vaan se että rukouksella parantui. Sitä en usko.
- chris_hitchens
Sääli on sairautta - erityisesti näitä rukouksellaparantajia kohtaan. Aivan sairasta sakkia. Jos joku sairastuu niin se on jumalansa testi ja sitten kun rukoillaan niin se on jumalan armo että saadaan rukoilla ja sitten kun se ihminen kuolee niin jumala on taas ollut hyvä.
Näillä on eri näppärät säännöt peleissään - kävivä miten karmeasti tahansa niin jumala voittaa silti.
- joh. 14:6
auttoi myös tuon kadonneen pikkuvauvan löytämisessä.
- Hienooo
Joo, ja jumala pani rikollisen hautaamaan lapsen kolmeksi tunniksi lumihankeen.
- joh. 14:6
Hienooo kirjoitti:
Joo, ja jumala pani rikollisen hautaamaan lapsen kolmeksi tunniksi lumihankeen.
vauvasta oli rukouspyyntö, esim täällä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8906880 joh. 14:6 kirjoitti:
vauvasta oli rukouspyyntö, esim täällä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8906880kanssa Jahvella sormensa pelissä:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=2029484
Rukoilulla ei todennäköisesti ollut mitään tekemistä paranemisen kanssa. Löysivät sairaalassa toimivan antibiootin jolla pöpö nujertui. Tieteelle kuuluu kunnia tuostakin tapauksesta.
- salmelainen
(Kertoja jäi sitten useamman päivän vapaalle). Tais jäädä huikka päälle.
Noh. Komean tarinan sai ainakin itsestään kerrottua. Kiitos jeesus... - juupajokilainen
Valitut palat aikoinaan tiesi kertoa testistä, jossa testattiin tätä "rukouksen voimaa" ihan tieteellisesti. Se joukko, jonka puolesta rukoiltiin parani paremmin, kuin se, jonka puolesta ei rukoiltu. Tutkijat muistaakseni pohtivat, että kyseessä voisi olla jonkinlainen tuntematon "positiivinen energia". Kyllä se hyvältä tuntuu, kun joku ajattelee susta hyvää. Kyllä siinä ajattelunvoimassa on jotain perää. Emme vain oikein vielä tiedä siitä tarpeeksi.
Tunnolliset ihmisetkin sairastuu lähinnä silloin kun on työstä vapaata. Moni varmaan muistaa lapsena kun sairasteli lähinnä viikonloppuisin. Meikäläisenkin immuniteetti on laskenut aika alhaalle ja joudun käymään jopa verikokeissa kuukausittain sen vuoksi. Olin vuoden duunissa paikassa, jossa taudit oikein jylläs, ja aika kovassa stressissä vielä ja silti olin ainoa työntekijä, joka ei ollut kertaakaan poissa töistä. Mulla on aika suuri velvollisuudentunto ja ehkä se suomalainen kuuluisa sisukin pistää vaan yrittämään kaikkensa. Pyrin vielä pitämään jalatkin aina tukevasti maassa, enkä ole enää aivan poikanenkaan. Nää jutut ei voi olla pelkkää sattumaa. Psykosomaattisista jutuistakin puhutaan muutenkin jo osaavissa lääkäripiireissä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Keskitysleireilläkin ensin kuolivat ne, jotka menettivät toivonsa. Moni sinnitteli siinä toivossa, että joku rakas olisi vielä jossain elossa. Se ainakin todistaa mielen voimasta melko konkreettisella tavalla.Rukouksen tehoa on tutkittu 2,4 miljoonan dollarin edestä Templeton säätiön toimesta ja tässä lyhyt tiivistelmä tuloksista:
http://www.ahjonline.com/article/PIIS0002870305006496/abstract?browse_volume=151&issue_key=TOC@@JOURNALSNOSUPP@YMHJ@0151@0004&is...
Tuloksesta tekee mielenkiintoisen se, että templeton säätiö on hengellisiin asioihin päin kallellaan voimakkaasti."Valitut palat aikoinaan tiesi kertoa testistä, jossa testattiin tätä "rukouksen voimaa" ihan tieteellisesti. Se joukko, jonka puolesta rukoiltiin parani paremmin, kuin se, jonka puolesta ei rukoiltu."
Taisi mennä juuri toisin päin:
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16569567Schlechterwisser kirjoitti:
"Valitut palat aikoinaan tiesi kertoa testistä, jossa testattiin tätä "rukouksen voimaa" ihan tieteellisesti. Se joukko, jonka puolesta rukoiltiin parani paremmin, kuin se, jonka puolesta ei rukoiltu."
Taisi mennä juuri toisin päin:
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16569567"Intercessory prayer itself had no effect on complication-free recovery from CABG, but certainty of receiving intercessory prayer was associated with a higher incidence of complications."
>>>"Rukouksella parantamisella itsellään ei ollut vaikutusta komplikaatiovapaaseen parantumiseen sydämen ohitusleikkauksesta, mutta varmuus rukouksen vastaanottamisesta liittyi tavanomaista voimakkaampiin komplikaatioihin."
oli pakko koettaa kääntää :)acid_rain kirjoitti:
"Intercessory prayer itself had no effect on complication-free recovery from CABG, but certainty of receiving intercessory prayer was associated with a higher incidence of complications."
>>>"Rukouksella parantamisella itsellään ei ollut vaikutusta komplikaatiovapaaseen parantumiseen sydämen ohitusleikkauksesta, mutta varmuus rukouksen vastaanottamisesta liittyi tavanomaista voimakkaampiin komplikaatioihin."
oli pakko koettaa kääntää :)Paremminhan tuo onnistui kuin Google translatelta:
"Intercessory rukous sinänsä ollut mitään vaikutusta komplikaatio-free toipumisesta ohitusleikkaus, mutta varmasti saanut intercessory rukouksen liittyi enemmän komplikaatioita."
:D
(Mutta sellainen pieni korjaus käännökseesi, että tieto rukouksen vastaanottamisesta korreloi komplikaatioiden määrän kanssa, ei niiden voimakkuuden kanssa.)- chris_hitchens
Eikun just toisin päin. Se oli tämä Templeton -säätiö, joka järkkäsi ihan oikein toteutetun testin. Tuplasokot ja kaikki. Se potilasporukka, jonka puolesta rukoiltiin, parani huonommin kuin kontrolliryhmä.
Meleko onneton kaikkivaltias sanon minä.
- QffT
Jotain jota voi sattua sattumalta voi sattua.
Kumpi on todennäköisempi vaihtoehto:
Äh, anti olla, ei teille krisseleille voi mitään loogista heittää.
Sen sijaan:
http://whywontgodhealamputees.com/ - ++++++++++++++
ihmeparantumisia tapahtuu silloin kun ei ole tarpeeksi todistajia eikä tapaa myöhemmin tarkistaa, että rukous oikeasti toimi.
Miksi jumala ei auta silloin kun rukouksen tehoa oikeasti tutkitaan tai miksi jumala ei paranna amputaatio.
Sehän olisi paras tapa osoittaa että jumala on olemassa, kun se kasvattaisi jonkun raajan uudelleen.
Vähän niinkuin ihmeiden teko loppui silloin kun ihmiset alkoivat kirjoittamaan ylös, tutkimaan ja uudelleentarkastamaan asioita.
Jumala: Voi ei ihmiset alkavat kirjoittamaan asioita ylös ja tutkimaan niiden taustoja, pitääpä lopettaa oikeiden ihmeiden teko. Ei enään veden muuttamista viiniksi tai kuolleiden henkiinherättämistä.- QffT
"Miksi jumala ei auta silloin kun rukouksen tehoa oikeasti tutkitaan"'
Becaze gad wokrs msterios vays. "Jumala: Voi ei ihmiset alkavat kirjoittamaan asioita ylös ja tutkimaan niiden taustoja, pitääpä lopettaa oikeiden ihmeiden teko. Ei enään veden muuttamista viiniksi tai kuolleiden henkiinherättämistä."
:D Noinhan se käytännössä toimii. Joka ikinen parantumisihme tapahtuu juuri silloin kun näyttöä vaikea saada. Taitaa olla jumala sukua JimSalabimille.KeljuKooKojootti kirjoitti:
"Jumala: Voi ei ihmiset alkavat kirjoittamaan asioita ylös ja tutkimaan niiden taustoja, pitääpä lopettaa oikeiden ihmeiden teko. Ei enään veden muuttamista viiniksi tai kuolleiden henkiinherättämistä."
:D Noinhan se käytännössä toimii. Joka ikinen parantumisihme tapahtuu juuri silloin kun näyttöä vaikea saada. Taitaa olla jumala sukua JimSalabimille.http://www.youtube.com/watch?v=bDiyinG5ufU
Jokeri Pokeri Box on ainoa oikea uskonto, jossa on vielä woimaa!
- Kössönöm
minkälainen leikkaus yli 90-vuotiaalle tehtiin. Ei meinaan ihan herkästi sellaista Suomessa sen ikäiselle tehdä.
- QffT
Varmaankin kynsileikkaus.
Sitten tuli PARANTAMATON haava sormeen, piti rukoilla 10 minuuttia niin se lakkas. - Kössönöm
QffT kirjoitti:
Varmaankin kynsileikkaus.
Sitten tuli PARANTAMATON haava sormeen, piti rukoilla 10 minuuttia niin se lakkas.Tai jos olikin hiustenleikkuu?
- Kuk regus susej
Onko teillä joka päivä näitä "todistelu"-kokouksia?
Mureneeko uskonne jos ette valehtele toisillenne tuolla tavalla? - joh. 14:6
Ironista, kuinka aloittaja nimierkiltään: Epäilys haihtui
HAIHTUI paikalta, kun sai nähdä vastauksemme.
Aloittajakin voisi huomata:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=2029484
ettei Jumalasi auta. Sivalla sitä veitsellä, jotta loppuisi Jumalasi osaamattomuus.
GRRR; nyt haluasit vain saada Jumalannyrkkieni kantamalle ,jotta voisin antaa sille turpaan. - uskis
Kuninkaitten toisessa kirjassa mainitaan tavattoman kiintoisa psyykillinen tapaus. Samantapaisia tapauksia sattuu aivan varmasti nykyäänkin. Eräs mies, Hiskia, oli sairas - hänestä sanotaan, että hän oli kuolemaisillansa. Profeetta Jesaja tuli hänen luoksensa, mutta kaikesta päätellen hän ei voinut lohduttaa häntä eikä antanut hänelle paranemisen toivoa. "Sinä kuolet etkä enää parane",sanoi profeetta. Jesaja läksi pois, ja Hiskian rukoillessa tapahtui jotakin ihmeellistä. Ennnenkuin Jesaja ennätti poistua Hiskian keskimmäiseltä esipihalta, ääni puhui hänelle.
Arvostelijat eivät luultavasti kiinnittäisi siihen asiaan mitään huomiota, jos se tapahtuisi nykypäivänä, vaan sanoisivat, että joku, joka oli kätkeytynyt oven taakse, puhui tai Jesaja kuvitteli vain mielessänsä kuulleensa äänen. Mutta uskovaiset ymmärtävät asian paremmin, eivätkä väitä mitään niin typerää. He tietävät omasta kokemuksestaan, että ääni varmaan oli Pyhän Hengen. Ja sanoma jonka hän sai, kuului täten: "Palaja takaisin ja sano Hiskialle....Olen kuullut sinun rukouksesi ja nähnyt sinun kyyneleesi; katso, minä parannan sinut". Jesaja ei epäillyt hetkeäkään, vaan seurasi Pyhän Hengen käskyä Hiskian onneksi.
Monet ei-uskovat sanovat tätä kertomusta ehkä joutavaksi tarinaksi. Heillehän se sitä toki onkin. Mutta uskovaiselle se merkitsee todella paljon. En usko Jumalan tarkoittaneen, että kyky välittää Pyhän Hengen lohdutuksen sanoja uskottaisiin yksinomaan entisaikojen Jesajoille, vaan se mikä silloin oli mahdollista, on mahdollista nytkin, mutta eivät ketkään muut kuin uskovat tiedä sitä omasta kokemuksestaan. Seurauksena on se, että he yksin saavat nauttia tämän tiedon siunausta. Mutta se on tietysti myös tarjolla niille kaikille, jotka sitä vielä etsivät.- uskis
Nyrkkini haluavat saada antaa Jumalalle köniin osamattomuutensa takia.
- QffT
"Mutta uskovaiselle se merkitsee todella paljon"
Kai se nyt merkitsee kun pitää jokainen oman uskontokunnan tarina ottaa totena.
Mutta auta armias jos Jumalan korvaisi vaikka lääkärillä, niin HELVETTIHÄN siitä alkaisi. Mitään lääkärin parantamaa ei ole olemassakaan. Kyllä se saatana ne taudit aiheuttaa.
- Epäilys haihtui
En ole pystnyt kommenotoimaan aloitustani - koska ei ole todisteita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole232269Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi782206Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä422081Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma561464- 741376
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?66915Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46903Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat9797- 52763
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi34760