kopioin tämän teksin hesarin sivuilta: Myllypuron surmasta 10 vuoden tuomio
Julkaistu 13:23
Helsinki. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi maanantaina kymmenen vuoden vankeuteen miehen, joka surmasi naisen ravintolaillan jälkeen Myllypurossa viime joulukuussa.
Mielentilalausunnon mukaan Ali Ahmed Jamal, 32, oli teon tehdessään täydessä ymmärryksessä. Hän ja 57-vuotias uhri tunsivat toisensa ennestään. He olivat menneet ravintolasta aamuyöllä naisen kotiin, missä Jamal löi naista kerran kämmensyrjällä ja sitten kuristi tämän huivilla. Syyttäjä vaati Jamalille tuomiota murhasta, ja käräjäoikeudenkin mukaan teko oli kokonaisuutena arvioiden törkeä. Tuomio tuli silti vain taposta, sillä oikeus ei pitänyt tekoa erityisen raakana tai julmana muun muassa kuristamisen lyhyen keston takia.
Tapon lisäksi Jamalin syyksi luettiin maksuvälinepetos, sillä hän oli surman jälkeen käyttänyt uhrin maksukorttia 139 euron edestä. Käräjäoikeus myös määräsi Jamalin maksamaan uhrin kahdelle lapselle henkisestä kärsimyksestä 5 000 euroa korvausta kummallekin.
eli tämän kanssa olen seurustellut 2v ennenkuin paljastui kaikki todellisuus.
nyt olen päässyt eroon hänestä ja en ole onneksi joutunut kohtaamaan maaliskuusta lähtien muuta kuin oikeudessa, jossa oltiin hänen pahoinpiteyjen, uhkauksien ym..takia ja en saanut edes läh. kieltoa hänelle ,koska hän ei ole ollu minuun yhteydessä maaliskuun jälkeen , uusi uhri siis tiedossa..sääli häntä ja hänen perhettään koska hän terrorisoi kaikkia :(.. ja pahoinpitelyista ,tappouhkauksista hän pääsi kuin koira veräjästä,sillä minulla ei ollut todistajia, muuta kuin lääkärissä käynnit. haluan varoittaa tällä , että kaikkea voi tapahtua vaikka sitä vähiten odottaisi. suhteemme alkoi talvella 2007 , alku meni hyvin noin,3 kk jonka jälkeen tuli alkoholi kuvioihin ja kaikki muuttui. hän esiintyi minulle 25v etiopiasta kotoisin olevana joka siis oli valhetta oikeasti hän olikin 38v somalialainen ja siis tappanut v 2003 naisen ja istunut siitä 5v linnassa( aivan liian pieni tuomio)
narsisti kuin on ,niin osaa kaikki manipuloida ja esittää maailman ihaninta miestä, sitä ei normaali ihminen edes osaa tajuta. suhteen jälkeen myös paljastuikin että hän oli yrittänyt kaikkia sekä mies, että naispuolisia ystäviäni sekä hänellä oli koko ajan suhteita lähinnä vanhempiin miehiin!!. joiden luokse hän muuttikin jätettyäni hänet.
en edes jaksa kirjoittaa kaikkea kokemaani pahaa hänen takiaan siitä tulisi liian pitkä ja rankka lista , joten se siitä. jouduin muuttamaan pois rakkaasta kodistani kauemmaksi koska pelkäsin törmääväni häneen ,kun tiesin hänen pyörivän homo baareissa keskustassa ja asuin ihan niiden lähettyvillä.
tälläinen tapaus vie aikaa ,mutta tärkeintä ,että pääsee ajoissa kuin ei milloinkaan eroon tälläisista ihmisistä!
oma tarinani somali huijari/murhaajan kanssa !
10
790
Vastaukset
- 24
Hyvä, että kerroit tarinan tänne. Jospa joku Aliin hurmaantunut säästää henkensä.
Samasta aiheesta
http://keskustelu.suomi24.fi/node/1138646
Todella törkeää, että lieventävänä asianhaarana oli kuristamisen lyhyt kesto!
Suomen oikeuslaitos on pelkkä vitsi!- poika87_
joo suomen oikeus on ihan väärin! tollaset murhaajat saaliikkua vapaana ja jatkaa tekojansa kunnes OIKEESTI ne pysäytetään!! ja en varmasti ole hänen ainoa uhrinsa itseasiassa tiedän jo toisenkin!!
- hyvissä ajoin
poika87_ kirjoitti:
joo suomen oikeus on ihan väärin! tollaset murhaajat saaliikkua vapaana ja jatkaa tekojansa kunnes OIKEESTI ne pysäytetään!! ja en varmasti ole hänen ainoa uhrinsa itseasiassa tiedän jo toisenkin!!
Jokainen viaton uhri on turha, sillä musua suojellaan uskomattoman pitkälle Suomessa. Miksei samalla oteta käytäntöön musujen omaa suosimaa lakia "hammas hampaasta" ? Eikös Saudeissa tälläkin hetkellä pohdita tapausta, jossa toiselle halvaantumisen aiheuttanut halvaannutetaan samalla tavalla lääkärin toimesta.
Ja nuoret naiset, pliiiis, välttäkää musumiesten seuraa. Se ei tiedä hyvää. Olkaa pelkkiä kavereita vaan. Musuakat ei tähän pysty, heitä voimme vain sääliä.
- Kuukkeli_
läksit tietoa tuomaan....Ihanko itse kopioit.
Eikö jokainen, joka haluaa tietoa, osaa etsiä sitä itse.
Painu nukkumaan tuohon aikaan ja lopeta pöljyily- kakkeli_
Jokainen voi joutua omaa syyttömyyttään uhriksi, jolloin jossain itkee silloin uhrin lähiomaiset, äiti, lapset,
sisarukset. Uhri, joka ei "etsinyt tietoa", koska ei luullut sitä edes tarvitsevansa. - TaruJuulia87
Joku on noussut väärällä jalalla ylös :( Piis änd lööv hani
- wxwx1414
Tulee vaan valtiolle kalliimaksi tämä idiotismi... Kohta taas sama kulttuurinrikastaja rikastuttaa rikosrekisteriään murhalla ja taas pitää käydä pitkät lakiprosessit jotta hän saisi edes 5 vuotta kakkua!
- järkyttynyt****
Toivon sinulle hyvää jatkoa ja kaikkea hyvää. Kyllä tuosta vielä selviät, seuraavaksi vaan osaat olla varovaisempi. Kaikkea hyvää tulevaisuuteen
- n
niinhän kaikki miehet tekevät eivät vaan somalit. miehet pettää ja naiset pettää. ihmiset pettää.
siksi en halu olla minkäänlaisessa suhteessa. ei keneenkään voi luottaa.
on parempi olla yksin sillä olo on paljon turvallisempi.- menneisyydenkahleet
Paljon voimia sinne, kaikkea pahaa olet saanut kestää!
aina sitä luulee, ettei omaa erotarinaa hirveämpää voisi olla, vaan aina löytyy pahempaa ja surullisempaa..
itse tulin jätetyksi ilman sanan sanaa (ei väkivaltainen mutta henkisesti väkivaltainen mies).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tere Sammallahti: Sosiaaliturva pois vieraskielisiltä
Hän viittaa Iltalehden juttuun. IL kertoi maanantaina Kelalta saatuun tilastotietoon perustuen, että vieraskieliset muod3311860Nainen, tuskin muistan koska ollaan nähty
niin pitkä aika siitä on. Suurin ilonaihe elämässäni olit, ja tulevan onnen aamuaurinko. Tunnut niin minun omalta, tutul361745Voi minkä rikoksen teki
Kunnosti ihan pa..akuntoon päässeen tien ilman ELYn lupaa. Kyllähän se nyt viranhaltijaa kirpasee. Sellainen yritteliäis551187Torniolainen Tiiliä lukemaan
Torniosta kotoisin oleva Matti Heis. Kala ui nyt syvissä vesissä. Kolme vuotta tiilien lukua.21076- 751044
Mitä olen tehnyt
Mitä pahaa olen sinulle tehnyt? Rakastuin ja en pysty unohtamaan Miksi teet tämän minulle? Yritä ymmärtää, vaikka olet73967Kumpa kaikkeen vois palata
Askelia taaksepäin. Siihen hetkeen kun olit aitiopaikalla mielestäsi. Kaiken oli kuitenkin tarkoitus mennä näin7829Tuon sinulle jännitystä
Siksi pidät minusta. Tiedämme molemmat, että meistä ei voi tulla mitään todellista.76786Pitkään kestänyt ihastuminen
Oot niin kaunis🩷 Vaikutat tosi itsevarmalta, iloiselta ja puheliaalta. Voisi sanoa, että näen sinut jopa tietynlaisen73753Venäjän lennokkileikit ja provokaatiot tulee jatkumaan.
Yrittää härnätä Natoa vastaiskuun,koska sillä olisi halua ratkaista nopeasti sota käyttämällä taktista ydinasetta Ukrain145728