Kristityt vähenee väkisin, eroanko minäkin?

fenno.maani

Mitä se kirkko nyt oikeesti miettii?
Minä en ole koskaan ollut näin kauhuissani kun kirkko ei tahdo nähdä Totuutta.

Suomeen tulee muslimeja joista ainakin eräiden mielestä vääräuskoiset länsimaalaiset pitää tappaa.
Kun niiden oppeja lukee täältä netistä niin sydän kylmenee ja kurkkuun nousee pala, ettei henki kulje.
Aivan kuin susilauma olisi tullut lammaslauman keskelle ja papit vaan silittää katsokaa nyt
miten ihania nämä ovat, ei yhtään pure eikä pistä.

Kun Suomessa oli pakkastalvi v. 1987 pakkasta pahimmillaan -35 astetta ja
pultsarit meni kirkon eteiseen lämmittelemään, niin kirkko ajoi ne pois.
(tarinankertoja erosi tuosta syystä kirkosta, minkä kuulin radiosta)

NiiN miksi maksamme kirkollisveroa kun ne antaa rahamme muslimien hyvinvointiin,
mutta eivät auta suomalaisia.
Fundeeraan vaan että pitäisikö joukolla erota kirkosta, kun puistattaa tuo muslimien lelliminen ja suomalaisten potkiminen.

Kuka pelastaa meidän tytöt valehtelevilta muslimeilta, jotka viekkaudella ja vääryydellä houkuttelevat tyttömme rakastumaan heihin ja pakolla käännyttävät kristityt tytöt muslimeiksi.
Kirkon pitäisi puolustaa suomalaisia ja estää muslimien kännytys-retket.
Kirkko ei välitä totuuksista.

Vähä aikaa sitten oli uutisissa että Suomessa on 700.000 köyhää. Eikö näistä löydy autettavia?
Entä kirjastot koulut tai vaikka se reumasairaala, niin ei. Mutta ulkomaille ja mamuille rahaa löytyy heti.
Pääkaupunkiseudun mamujen tulkkauspalveluihinkin menee 3,5 miljoonaa euroa
Tänään kuultiin miten vanhuksemme voivat niin ja niin huonosti, taas.

Lampaat ovat susien hampaissa, mutta kirkko vaan silittää susia.
Minua Pelottaa, mutta kirkko vaan syyttää suomalaisia rasisteiksi.

http://www.helsinginuutiset.fi/Uutiset/Paivan-Puheenaihe/Koventunut-keskustelu-maahanmuutosta-puistattaa-pappeja
"Keskustelussa koventunut linja on osaksi lehdistön syytä"
Lehdistö itsekin vain elää siitä, että jotakin jännää pitää saada otsikoihin.
(Irja) Askola täsmentää, että kirkon kanta maahanmuuttajiin tulee jatkossakin olemaan myönteinen.

Asia on sitten sillä selvä. Ei kirkon tehtävä olekaan enää suojella kristittyjä eikä suomalaisia?
Kyllä minä luulen että Jumalaan saa uskoa vaikka ei kuuluisikaan kirkkoon?

Kirkko avaa silmäsi, sydämesi ja katso mitä kristityille tehdään!

18

521

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin mikä oli se päivä kun ennen pitää erota kirkosta ettei tarvi maksaa kirkollisveroa kirkolle.
      Katsoimpa kuvia filmejä, juu-u, miten sen sit sanoisi, että kannattaisiko kirkon pappienkin katsoa millasia hellatutteleita he auttavat.

      • Rompix

        "Niin mikä oli se päivä kun ennen pitää erota kirkosta ettei tarvi maksaa kirkollisveroa kirkolle. "

        Viimeinen päivä joulukuuta.

      • Rompix kirjoitti:

        "Niin mikä oli se päivä kun ennen pitää erota kirkosta ettei tarvi maksaa kirkollisveroa kirkolle. "

        Viimeinen päivä joulukuuta.

        Jaahas, minkäs alan asiantuntija olet?
        Kun minä olen kuullut että se just Ei Ole Totta,
        vaan se on joko Loka tai Marraskuun vika päivä.

        Pitääkö käydä kysyy ateisti palstalta?
        Vai eikö Ateistit tiedä täällä edes tuota?
        Tiedättekö ateistit yleensä yhtään mitään?
        Juu en mä teidän porukoihin tule,
        Vaan seuraan Jumalaa ja Jumalan oppeja ihan yksin.
        Kyllä Vanha osaa noudattaa Jumalaa ilman kirkon rahan-ahnetta ja muslimia suosivaa sanomaakin.
        Pitäkää te kirkko ne muslimit, kuunnelkaa niiden oppeja, onko se Jumalasta vai Saatanasta?
        Onko kirkolla järkeä? Luuletteko että uskon harhaisiin oppeihinne, minä kysyn Jumalalta.

        Eilen näin sellasen kuvan niin suloisesta nappisilmästä, että hurlum,
        Kyllä se tulee kohta hakee suojelua kirkolta.
        Kirkko suojelee kun se on niin söpö nappisilmä ja niin pienikin vain 10 vuotta, eihän tuollainen pahaa osaa tehdä.
        Mä etsin sen linkin tänne kun ehdin niin saatte ihailla 10 v tyylinäytettä Saatanan opetuksista.

      • Rompix
        fenno.maani kirjoitti:

        Sinä oot varmaan kuullut vähän kaikkea muutakin ja ottanut ne todesta...

        "Eroamiseen ei liity enää kuukauden harkinta-aikaa, vaan se astuu voimaan heti, kun asiakirja on toimitettu maistraattiin. Sähköpostieroamisen tapauksessa ero katsotaan astuneen voimaan, kun maistraatti vastaanottaa sähköpostin. Maistraatti toimittaa eronneelle vahvistuksen, kun eroaminen on rekisteröity väestötietojärjestelmään.

        Evankelis-luterilaisen tai ortodoksisen kirkon jäsen voi erota kirkosta milloin tahansa, mutta verotus tapahtuu kalenterivuosittain. Vuoden alussa kirkkoon kuuluva henkilö maksaa kirkollisveroa koko vuoden, vaikka eroaisikin kesken vuoden."

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkosta_eroaminen_Suomessa

        Enskerralla kun näät sen jumalasi, niin pyydä siltä vähän neuvoja miten käyttäydytään tai haetaan tietoa.

      • fenno.maani kirjoitti:

        "Eroamisilmoituksen
        tulee olla tehtynä viimeistään verovuotta
        edeltäneen vuoden viimeiseen päivään mennessä,
        jotta verovelvollinen vapautuisi suorittamasta
        kirkollisveroa."

        Henkilöverotuksen käsikirja 2010; Verovuosi 2009, s. 756
        http://vero.fi/nc/doc/download.asp?id=7815;3246556

        Eli 31.12. pitää olla eroamisilmoitus tehty, jotta ei tarvitse maksaa kirkollisveroa ensi vuonna.

        Rompix Sori vaan mutta epäilenpä tuota ja siksi tarkistan aina kaiken.
        Ainahan yritetään viilaa linssii kaikkia ihmisiä.
        Esim
        Kun just tuota eräs tuttuni luuli ja erosi kirkosta joulukuussa ja
        raivosi mulle miten kirkkokin huijaa ihmisiä tälleen, eikä hän enää ikinä liittynyt taksin.
        Siitä vaan muistan että se ei ole Joulukuussa.
        Mistä minä voin tietää että jos laki on muuttunut, SiiS jos on ?

        Mutta varmuuden vuoksi kannattaa erota heti jos tuntuu ettei tahdo maksaa Kirkon muslimeja suojelevaa työtä.
        Minä käväsen kirkolla heti kohta ja pamautan sitä pappia jollain kovalla mielipiteelläni kirkon touhuista, kun on harmittanut tuo rahan ahnehtiminen jo pidempään, että kirkolla on jotain 200 miljardia euroa omaisuutta; metsää, osakkeita, rahaa, maata ja kaikkea.

        Minä kun olen oppinu että rahaa ei saa kerätä yli omien tarpeiden, ei saa ahnehtia, Kirkko!!
        Ne rahat pitää jakaa köyhille, siksi te olette niitä saaneet. Terveisn fennis

        Rompix yrittää pahaa vanhalle : ## Enskerralla kun näät sen jumalasi, ##
        Sanon vaan että hego hego, osta leego! Olet sääälittävä, jumalaa ei voi nähdä, opettelisit edes vähän sivistyksen alkeita.
        Paitsi muslimit voi nähdä, mutta se on jo ihan eriii juttu.
        Oikeen märkä ja iso Suukko Rompixillekin, olet säälittävän suloinen.

      • Whitewash kirjoitti:

        "Eroamisilmoituksen
        tulee olla tehtynä viimeistään verovuotta
        edeltäneen vuoden viimeiseen päivään mennessä,
        jotta verovelvollinen vapautuisi suorittamasta
        kirkollisveroa."

        Henkilöverotuksen käsikirja 2010; Verovuosi 2009, s. 756
        http://vero.fi/nc/doc/download.asp?id=7815;3246556

        Eli 31.12. pitää olla eroamisilmoitus tehty, jotta ei tarvitse maksaa kirkollisveroa ensi vuonna.

        Siltikään hei c´moon nyt kaverit.
        Mitä te yritätte?
        Eihän kirkkoherranvirasto ole edes auki uudenvuoden aattona.
        Öyts stöks stöks stöks
        Oottekste vähä hei ...
        Mutta yritys hyvä kymmenen, ei onnistu linssiin kusetus tälle tytölle.
        Mä olen kova luu ja osaan ajatella.

        Sitäpaitsi kirkkoherranvirasto on auki vähän niinku millon sattuu huvitamaan, siksi sinne kannattaa mennä heti ja kertoa terveisensä papistolle ym porukoille.
        Ne kysyy mielipidettä.
        Yks mun kaveri eros ja sanoi että se eroo kirkosta koska sen kissa kuoli kun se säikähti kun Kirkko ja Kaupunki putos postiluukusta sen kissan päälle joka siis makasi siinä postiluukun alla.
        : ) : ) : )

      • Eräs lukija

        ... maistraatissa ja netin kautta. Mikäli netti ei pimene ja sähköpostit kulkee, tuo siis onnistuu joulukuun viimeinenkin päivä. Marraskuun viimeinen on ajalta jolloin ns.katumuskuukausi oli vielä käytössä, mutta se on poistettu laista jo hyvän aikaa sitten. Viime joulukuun eroja voi ihastella osoitteessa http://mpolla.net/ek/

      • Eräs lukija kirjoitti:

        Kirkosta voi erota ja se alkaa kuulostaa ihan hyvältä, mutta älkää hyvät rakkaat suomalaiset erotko Jumalasta, se olisi todella pahasta.

        Jumalaa voi seurata ja totella ilman kirkkoakin,
        ja sitä koulukuntaa on Suomessa suurin osa!
        Mutta missä olisi sille ajatukselle yhteisö?
        Onko tietoa.

      • eroa heti
        Rompix kirjoitti:

        "Niin mikä oli se päivä kun ennen pitää erota kirkosta ettei tarvi maksaa kirkollisveroa kirkolle. "

        Viimeinen päivä joulukuuta.

        Jos eroaa kikkosta tämän vuoden puolella, niin ensi vuoden kirkollisveroa ei tarvi maksaa, mutta jos eroaa kovin loppuvuodesta, niin silloin kirkosta eroaminen ei eihdi verokorttiin ja se peritään, mutta palautetaan sitten lopullisessa verotuksessa. Verokortin kannalta takaraja on jossain joulukuun puolen välin paikkeilla (tai oli ainakin muutama vuosi sitten).

      • en tarvi uskontoa
        fenno.maani kirjoitti:

        Kirkosta voi erota ja se alkaa kuulostaa ihan hyvältä, mutta älkää hyvät rakkaat suomalaiset erotko Jumalasta, se olisi todella pahasta.

        Jumalaa voi seurata ja totella ilman kirkkoakin,
        ja sitä koulukuntaa on Suomessa suurin osa!
        Mutta missä olisi sille ajatukselle yhteisö?
        Onko tietoa.

        Eiköhän suurin osa kirkosta eronneista ole eroonut juuri siksi kun eivät usko Jumalan/Jumalien olemassa oloon.

    • Vaikka näyttäisit kuuluvan kirkkoon, vaikuttaa tekstisi perusteella, että kirkko ei ole sinun kirkkosi tai et ole allekirjoittamassa "kirkko olemme me" -ajatusta. Kirkko näyttäytyy jonain ulkopuolisena toimijana, joka potkii pultsarit ulos yms.

      Jos kokisit, että se on sinun kirkkosi, joka potkii pultsarit pakkaseen, pyrkisit varmaankin tekemään siitä parannusta. Mutta nyt näyttäisikin päin vastaiselta, olet suosittamassa "toiselle" parannusta, et itsellesi.

      Esimerkiksi ateistit eivät tarjonneet ilmeisestikään noille pultsareille mitään, muttei kukaan siitä heitä syytä? Kyseisen vahtimestarin olisi toki suonut löytää joku parempi ratkaisu.

      • Kyllä olen pidenpään vastustanut kirkon oppeja n vuodesta -74.
        En tietenkään kaikkea, vaan osaa siitä. Koska en olen kirkon työntekijä en voi vaikuttaa heihin tai heidän opetusmetodeihinsa.
        Eniten olen erimieltä siitä rahan-ahneudesta. Siten että Kirkko on rahan-ahne ja se on väärin.
        Ja seuraavaksi tulee omituiset Jeesuksen vedenpäälläkävelyt ym.
        Jesse oli ihan tavallinen ihminen, jonka kautta Jumala puhui ja Hän teki jotain, mutta Hän ei voi kävellä veden päällä. On väärin opettaa lapsille että Jeesus kävelee veden päällä, olkoonkin vertauksellista.
        JNE
        Se että olen kirkon oppien kanssa mielipide-erossa, ei kuitenkaan vaikuta minun ja Jumalan väleihin.
        Välimme olikin tässä katkolla pari vuotta, mutta se ei kuulu kirkolle. Me olemme jo välimme selvittäneet.
        Jumala on minun kanssani ja olen yksin Jumalan kanssa ilman kirkkoa, nyt sitten lopullisesti.

        Osa ateisteista tekee myös hyvää työtä Jumalan oppien mukaan. Jumalan lapsia hekin ovat, vaikkeivät sitä ymmärrä.
        Ja siksi veikkaan että 90% ateisteista vain vastustaa kirkkoa ei Jumalaa. Ystävistäni 90% uskoo Jumalaan ei kirkkoon. Olen pitkälti ollut melko samaa mieltä, kuitenkin kannatan Kirkon hyvän tekemistä ja Saatanan vastustamista, jos sitä ei päästettäisi joukkoomme.
        Miettikää mitä Jumala opettaa ja mitä Saatana opettaa.
        Etsikää ja suojelkaa lampaitanne, älkää silittäkö susia.

      • Tutulle miehelle kysymys
        Tiedätkö miten moni kuuluu kirkkoon, mutta ei usko Jumalaan?

        Ja totta on että Kirkko ei anna minulle paljookaan, eikä muuten monille muillekaan tämän kaltaisille, joita kirkko pitää kokoajan vääräuskoisina.
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9401116
        Eikä Kirkko ikinä muuta ajatusmaailmaansa ennenkuin on pakko.
        Ei minun eikä kenenkään muunkaan mielipiteet ole koskaan kiinnostaneet Kirkkoa.
        Kirkko kuuntelee vaan himo-uskovia, me muut olemme vain kirkollisveromaksajia.

      • Ja voitkos, Ripe valaista, mikä on se ateistien järjestö, joka ei "tehnyt mitään". Punainen Ristikö kenties? Luulen, että se kyllä jotain on tehnyt...

      • fenno.maani kirjoitti:

        Tutulle miehelle kysymys
        Tiedätkö miten moni kuuluu kirkkoon, mutta ei usko Jumalaan?

        Ja totta on että Kirkko ei anna minulle paljookaan, eikä muuten monille muillekaan tämän kaltaisille, joita kirkko pitää kokoajan vääräuskoisina.
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9401116
        Eikä Kirkko ikinä muuta ajatusmaailmaansa ennenkuin on pakko.
        Ei minun eikä kenenkään muunkaan mielipiteet ole koskaan kiinnostaneet Kirkkoa.
        Kirkko kuuntelee vaan himo-uskovia, me muut olemme vain kirkollisveromaksajia.

        Suomalaisista noin 49% uskoo Jumalaan. Kirkkoon kuuluu 75% tämän vuoden loppuun mennessä (;o))
        Siitä kun laskee, niin aika moni kuuluu kirkkoon, muttei usko Jumalaan.

        Tämä on siitä ongelmallinen juttu tutkia, että meihin on istutettu syvälle käsitys, että on "oikein" uskoa Jumalaan ja ateistit ovat moraalittomia ja pahoja. Lisäksi uskonasiat eivät näyttele juuri mitään roolia normaalin ihmisen elämässä. Todella moni sellainen, joka alkaa tutkia omaa uskoaan ja kirkon ja uskontojen opetuksia huomaa pikkuhiljaa olleensa aina itseasiassa ateisti.

        Olemme varmasti samaa mieltä siitä, että jokaisen ihmisen pitäisi tutkailla omaa uskoaan ja tutkia raamattua ja muuta kirjallisuutta ja miettiä, mikä jumalien ja uskontojen suhde on omassa elämässä ja tehdä ratkaisunsa uskonnollisiin yhteisöihin kuulumisesta sen perusteella?

    • nou hätä

      Muslimit tulee vielä perässä ja jättää uskonsa, kunhan heidänkin jäsenistön koulutustaso nousee.

      Uskonnottomien määrä tulee kasvamaan tasaisen varmasti.

      • einariii

        En vastusta kirkon oppeja sinänsä. Olen uskovainen ja nyt on pitänyt vakavasti miettii kirkosta eroomista. Kirkko on kun entinen DDR jonka tominnasta on 90% pelkkää byrokratiaa. Kirkko haluaa omistaa vaan kiinteistöjä joka sen tärkein juttu. Kuulin kun eräässä työntekijäkokouksessa määriteltiin mitä kukin teki prosentuaalisesti. Sarakkeessa sielunhoito ei ollut yhdelläkään työntekijällä mitään. Ja mielestäni sielunhoito olisi tärkeintä koko kirkon työssä. Näinollen ajattelen että tällainen kirkko saakin kaatua ihan siihen omaan mahdottomuuteensa. Itse haluaisin etsiä kirkon joka toteuttaa sitä alkuperäistä ideaa niinkun alkukirkko oli aikoinaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2635
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2233
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1957
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1685
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1671
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1636
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1616
    8. 91
      1563
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      125
      1432
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1274
    Aihe