Tehkää parannus kun

aikaa vielä on...

Jesajasta

luku 55:6,7

6. Etsikää Herraa silloin, kun hänet voidaan löytää. Huutakaa häntä avuksi, kun hän on läsnä.

7. Jumalaton hylätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja kääntyköön Herran puoleen, niin Hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalan puoleen, sillä hänellä on paljon anteeksi antamusta.

Hesekielistä

Luku 18:30-32

30. Minä tuomitsen teidät, te israelin heimo, kunkin hänen teittensä mukaan, sanoo Herra, Herra.
kääntykää, palatkaa pois kaikista synneistänne, ja älköön syntivelka tulko teille lankeemukseksi.

31. Hylätkää kaikki syntinne, joilla te olette rikkoneet, tehkää itsellenne uusi sydän ja uusi henki.
Miksi te kuolisitte, Israelin kansa?

32. Eihän minulle ole mieleen kenenkään kuolema, sanoo Herra, Herra. Siis kääntykää, niin te saatte elää.

Apostolien Teoista

Luku 3:19,26

19. Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,

26. Ennen muita teille Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet siunamaan teitä,
kun kukin käännytte pois pahuudestanne.

Jesajasta

Luku 1:16-19

16. Peseytykää, puhdistautukaa! Pankaa pois pahat tekonne minun silmieni edestä, lakatkaa tekemästä pahaa.

17. Oppikaa tekemään hyvää. Harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.

18. Tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuran väriset, ne tulevat valkeiksi kuin villa.

19. Jos te suostutte ja olette kuuliaisia,
te saatte syödä maan hyvyttä.

20. Mutta jos te vastustatte ja niskoittelette, miekka syö teidät.
Herran suu on puhunut.

Jeremiaasta

Luku 18:1-17

1. Jeremialle tuli Herralta sana:

2. "Nouse ja mene alas savenvalajan työpajaan; siellä minä annan sinun kuulla sanani.

3. Minä menin alas savenvalajan työpajaan, jossa hän teki työtä pyöränsä ääressä.

4. jos astia, jota hän valmisti, meni pilalle, kuten savi voi mennä savenvalajan käsissä, niin hän teki siitä toisen astian, miten näki parhaaksi.

5. Silloin tuli minulle tämä Herran sana:

6. "Enkö minä voi tehdä teille, te Israelin heimo, kuten tekee tuo savenvalaja, sanoo Herra.
niin kuin savi on savenvalajan kädessä, niin te olette minun kädessäni, te Israelin kansa.

7. kerran minä uhkaan temmata pois, hajottaa ja hävittää kansan ja valtakunnan;

8. mutta jos se kansa kääntyy pois pahuudestaan, josta sitä uhkasin,
niin minä muutan mieleni enkä anna rangaistukseni kohdata sitä.

9. Toisen kerran taas minä lupaan rakentaa ja istuttaa kansan ja valtakunnan;

10. mutta jos se tekee sitä, mikä on pahaa minun silmissäni,
eikä tottele minua,
minä muutan mieleni enkä anna sille sitä hyvää, minkä olin luvannut.

11. Sano nyt Juudan miehille ja Jerusalemin asukkaille: Näin sanoo Herra:
Minä suunittelen teille onnettomuutta ja pidän neuvoa teitä vastaan.
Kääntykää siis kukin pahalta tieltänne ja parantakaa vaelluksenne ja tekonne.

12. Mutta he vastaavat: 'Se on turhaa!
Sillä me vaellamme omien neuvojemme mukaan, ja me teemme kukin oman pahan sydämensä paatumuksen mukaan.'"

13 Siksi Herra sanoo: "Kysykää kansojen keskuudessa, kuka on tälläistä kuullut?
neitsyt Israel tekee ylen kauhistuttavia tekoja!

14. katoaako Libanonin lumi koskaan aukealta kalliolta?
Ehtyvätkö kaukaa virtaavat vedet, kylmät, kuohuvat?

15. Mutta minun kansani on unhottanut minut.
He polttavat uhreja turhille jumalille.
Nämä ovat saaneet heidät kompastumaan teiltään, iäisiltä poluilta, menemään syrjäpoluille, raivaamattomalle tielle.

16. Niin he tekevät maansa kauhistukseksi, ainaiseksi ivan vihellykseksi.
Jokainen, joka ohitse kulkee, kauhistuu ja pudistaa päätään.

17. Itätuulen tavoin minä hajotan heidät vihollisen edessä;
Heidän hätänsä päivänä minä kännän heille selkäni enkä kasvojani.

10

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jatkoa 2

      Luukkaan Evankeliumista

      Luku 13:1-5

      1.Siihen aikaan Jeesuksen luo tuli ihmisiä, jotka kertoivat Pilatuksen surmanneen galilealaisia, niin että heidän verensä oli sekoittunut heidän uhrieläintensä vereen.

      2.Jeesus sanoi heille: Luuletteko, että he olivat syntisempiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska he joutuivat kärsimään tämän?

      3.Eivät olleet, sanon teille. mutta ellette tee parannusta, te kaikki samoin olette tuhon omia.

      4.Tai ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun torni Siloassa kaatui heidän päälleen. Luuletteko heidän syyllistyneen johonkin pahempaan kuin kaikki muut Jerusalemin asukkaat?

      5. Eivät olleet, sanon teille. mutta ellette tee parannusta, te kaikki samoin olette tuhon omia.

      Johanneksen Ilmestyksestä

      Luku 9:18,20,21

      18. Näistä kolmesta vitsauksesta kuoli kolmannes ihmiskuntaa: tulesta, savusta ja tulikivestä.

      20. Jäljelle jääneet ihmiset, ne jotka eivät kuolleet näihin vitsauksiin,
      eivät nöyrtyneet parannukseen kättensä teoista,
      että olisivat lakanneet kumartamasta riivajia sekä kultaisia, hopeisia, vaskisia, kivisiä ja puisia epäjumalankuvia, jotka eivät voi nähdä, eivät kuulla eivätkä kävellä

      21. He eivät nöyrtyneet parannukseen murhistaan, velhouksistaan, haureudestaan ja varkauksistaan.

      Luku 16:7-11,21

      7.Totisesti, Herra Jumala, Kaikkivaltias, oikeat ja vanhurskaat ovat sinun tuomiosi.

      8.Neljäs enkeli vuodatti maljansa aurinkoon, ja sille annettiin valta paahtaa ihmisiä kuumuudella.

      9.Ihmiset paahtuivat kovassa helteessä ja pilkkasivat Jumalan nimeä. hänen jolla on vallassaan nämä vitsaukset.
      He eivät kuitenkaan nöyrtyneet parannukseen, että olisivat antaneet hänelle kunnian

      10.Viides enkeli vuodatti maljansa pedon valtaistuimelle, ja sen valtakunta pimeni. He pureskelivat tuskissaan kielensä rikki

      11.Ja pilkkasivat taivaan Jumalaa tuskiensa ja paiseittensa tähden, mutta eivät nöyrtyneet parannukseen teoistaan.

      21.Suuria rakeita, talentin* painoisia, satoi taivaasta ihmisten päälle.
      Ihmiset pilkkasivat Jumalaa raevitsauksen tähden, sillä se oli tavattoman ankara.

      tässä jokaiselle mietittävää!

    • ...

      ...

      • HYvää asiaa!!

        Kiitos hyvästä aloituksesta!!

        Kun ihminen tarpeeksi paljon pilkkaa Jumalaa, uskovia, hengellisiä asioita, hän ns. "paatuu". Kovettuu. Ei enää voikaan tehdä parannusta, eli on lopullisen valintansa tehnyt, helvetin kansaa. Ilmestyskirja kertoo näistä "paatuneista"...

        " Ja viides enkeli vuodatti maljansa pedon valtaistuimelle, ja sen valtkunta pimeni. Ja he pureskelivat kielensä rikki tuskissansa, ja pilkkasivat taivaan jumalaa tuskiensa ja paiseittensa tähden, mutta
        EIVÄT tehneet parannusta teoistansa..." ( Ilm 16:10-11)

        Pienoismitassa tämä näkyy tälläkin profetiapalstalla? Pilkkaajat pilkkaavat, rienaavat. Ja? Sitten pureskelevat rikki kieltään, surkuttelevat itseään, koettavat herättää sääliä ja sympatiaa joissakuissa lukijoissa? Että katsokaa miten minua kohdellaan! Uskovat, kauheat tyypit! Olen näin avuton...

        ?? Niinpä niin? Pilkataan - sitten valitetaan ja surkutellaan.

        Eikä mikään PAKKO ole tulla tänne solvaamaan hengellisiä asioita: profetioita, uskoa, Raamattua.

        Mutta? Pilkkaajan polku kulkee kohden helvetin kuiluja. Jossakin vaiheessa on kynnys ylitetty. Sitten ei enää voi parannusta tehdä. Saatana on sitonut omansa, Jumala hyljännyt pilkkaajan omaan osaansa...

        Ei voinut Jeesus pelastaa Juudasta, kavaltajaa. Hän oli rajansa ylittänyt.
        Hän sortui omaan onnettomuutensa.

        Viisaat? Katsokaa ja oppikaa! Tä ON hyvä aloitus. Aina ajankohtainen: - tehkää parannus. Niin kauan kuin vielä armonaikaa on...


      • L-K.
        HYvää asiaa!! kirjoitti:

        Kiitos hyvästä aloituksesta!!

        Kun ihminen tarpeeksi paljon pilkkaa Jumalaa, uskovia, hengellisiä asioita, hän ns. "paatuu". Kovettuu. Ei enää voikaan tehdä parannusta, eli on lopullisen valintansa tehnyt, helvetin kansaa. Ilmestyskirja kertoo näistä "paatuneista"...

        " Ja viides enkeli vuodatti maljansa pedon valtaistuimelle, ja sen valtkunta pimeni. Ja he pureskelivat kielensä rikki tuskissansa, ja pilkkasivat taivaan jumalaa tuskiensa ja paiseittensa tähden, mutta
        EIVÄT tehneet parannusta teoistansa..." ( Ilm 16:10-11)

        Pienoismitassa tämä näkyy tälläkin profetiapalstalla? Pilkkaajat pilkkaavat, rienaavat. Ja? Sitten pureskelevat rikki kieltään, surkuttelevat itseään, koettavat herättää sääliä ja sympatiaa joissakuissa lukijoissa? Että katsokaa miten minua kohdellaan! Uskovat, kauheat tyypit! Olen näin avuton...

        ?? Niinpä niin? Pilkataan - sitten valitetaan ja surkutellaan.

        Eikä mikään PAKKO ole tulla tänne solvaamaan hengellisiä asioita: profetioita, uskoa, Raamattua.

        Mutta? Pilkkaajan polku kulkee kohden helvetin kuiluja. Jossakin vaiheessa on kynnys ylitetty. Sitten ei enää voi parannusta tehdä. Saatana on sitonut omansa, Jumala hyljännyt pilkkaajan omaan osaansa...

        Ei voinut Jeesus pelastaa Juudasta, kavaltajaa. Hän oli rajansa ylittänyt.
        Hän sortui omaan onnettomuutensa.

        Viisaat? Katsokaa ja oppikaa! Tä ON hyvä aloitus. Aina ajankohtainen: - tehkää parannus. Niin kauan kuin vielä armonaikaa on...

        Ei ne tee parannusta, en pilkkaajat. On etsikkoaika hukattu!


    • jatkoa 3

      tehkää parannus kun aikaa vielä on...

      Apostolien Teoista

      Luku 8:21-23

      21.Sinulla ei ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä.

      22.TEE SIIS PARANNUS*, käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa.
      Kenties sydämesi ajatus annetaan sinulle anteeksi.

      23.Minä näen sinun olevan täynnä katkeraa sappea ja kiinni vääryyden siteissä.

      Paavalin toisesta kirjeestä Tessalonikalaisille

      Luku 2:11,12

      11.Sen tähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,

      12.Että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan ovat mielistyneet vääryyteen.

      Jaakobin kirjeestä

      Luku 2:19

      19. Sinä uskot että Jumala on YKSI. Siinä teet oikein. Riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.

      Paavalin ensimmäisestä kirjeestä Timoteukselle

      luvut 4:1 ja 5:15

      1. Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina jotkut luopuvat uskosta, seuraten villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.

      5:15

      15. Ovathan jotkut jo kääntyneet pois seuraamaan Saatanaa.

      Matteuksen evankeliumista

      Luku 7:21-23

      21.Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra!, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se joka tekee taivaassa olevan Isäni tahdon.

      22.Moni sanoo minulle sinä päivänä:
      Herra, Herra, emmekö me sinun nimessäsi ennustaneet, sinun nimessäsi ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimessäsi tehneet monta voimatekoa?

      23.Silloin minä julistan heille: En ole koskaan teitä tuntenut. Menkää pois minun luotani, te laittomuuden tekijät.

      Jeremiaasta

      Luku 17:5-8

      5. Näin sanoo Herra: Kirottu on mies, joka turvaa ihmisiin, panee luottamuksensa omaan voimaansa, ja jonka sydän luopuu Herrasta.

      6. Hän jää alastomaksi arolle eikä näe mitään onnea tulevan; hän asuu poudan polttamissa paikoissa erämaassa, asumattomassa suolamaassa.

      7. Siunattu on Herraan turvaava mies, jonka turvana Herra on.

      8. Hän on kuin veden partaalle istutettu puu, joka ojentaa juurensa puron puoleen; helteen tuloa se ei peljästy, vaan sen lehvä on vihanta, ei poutavuonnakaan sillä ei ole huolta, eikä se herkeä hedelmää tekemästä.

      • jatkoa 4

        Johanneksen Evankeliumista

        Luku 3:17-20

        17.Jumala ei lähettänyt Poikaansa maailmaan TUOMITSEMAAN
        maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttaan PELASTUISI.

        18.Häneen uskovaa ei tuomita, mutta joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainoan Pojan nimeen.

        19.Tämä on tuomio, että valo on tullut maailmaan, mutta ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valoa, sillä heidän tekonsa olivat pahoja.

        20.Jokainen pahaa tekevä vihaa valoa eikä tule valoon, ettei hänen tekojaan nuhdeltaisi.

        Luku 12:46-50

        46.Minä olen tullut valoksi maailmaan, ettei kukaan, joka uskoo minuun, jäisi pimeyteen.

        47.Jos joku kuulee minun sanani eikä noudata niitä, minä en TUOMITSE häntä. sillä minä en ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan PELASTAMAAN maailman.

        48.JOKA HALVEKSII MINUA EIKÄ OTA VASTAAN SANOJANI, HÄNELLÄ ON TUOMITSIJANSA: SE SANA, MINKÄ OLEN PUHUNUT, ON TUOMITSEVA HÄNET VIIMEISENÄ PÄIVÄNÄ.

        49.Enhän mimä ole puhunut itsestäni, VAAN ISÄ, joka minut on lähettänyt, on määrännyt, mitä minun on sanottava ja mitä puhuttava.

        50.Minä tiedän, että hänen käskynsä on ikuinen elämä.
        Mitä minä siis puhun, minä puhun niin kuin isä on minulle sanonut.

        Sananlaskut 1:20-33

        »Viisaus huutaa kadulla, antaa äänensä kuulua toreilla; meluisten katujen kulmissa se kutsuu, porttien ovilta kaupungissa sanansa sanoo: Kuinka kauan te, yksinkertaiset, rakastatte yksinkertaisuutta, kuinka kauan pilkkaajilla on halu pilkkaan ja tyhmät vihaavat tietoa?

        Kääntykää minun nuhdeltavikseni. Katso, minä vuodatan teille henkeäni, saatan sanani tiedoksenne.

        Kun minä kutsuin ja te estelitte, kun ojensin kättäni eikä kenkään kuunnellut, vaan te vieroksuitte kaikkia minun neuvojani, ette suostuneet minun nuhteisiini, niin minäkin nauran teidän hädällenne, pilkkaan, kun tulee se, mitä te kauhistutte; kun myrskynä tulee se, mitä te kauhistutte, kun hätänne saapuu tuulispäänä, kun päällenne tulee vaiva ja ahdistus.

        Silloin he minua kutsuvat, mutta minä en vastaa, etsivät minua, mutta eivät löydä.»

        loput täsät luvusta

        29.He vihasivat ymmärrystä, eivät valinneet osakseen herran pelkoa

        30.Eivätkä suostuneet minun neuvooni, vaan pitivät halpoina kaikkia varoituksiani.

        31.Sen tähden he saavat syödä oman vaelluksensa hedelmiä ja saavat kyllänsä omista hankkeistaan.

        32.Yksinkertaiset surmaa heideän oma luopumuksensa, ja tyhmät tuhoaa heidän oma suruttomuutensa.

        33.Mutta joka minua kuulee, saa asua turvassa ja olla rauhassa onnettomuuden kauhuilta.

        Aamoksesta

        Luku 5:10

        10. He vihaavat sitä, joka portissa puoltaa oikeutta, ja totuuden puhuja on heille kauhistus.

        Jobista

        Luku 19:25-29

        25. Kuitenkin minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.

        26. kun tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.

        27. Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet-eikä hän ole outo.
        Tätä sydämeni ikävoi

        28. Kun te sanotte: 'vainoammeko todella häntä!' -minun muka syy

        29. peljätkää miekkaa, sillä viha on kohtaava pahoja töitä, miekan rangaistavia.
        Tietäkää, on olemassa Tuomari.


        Tässä jokaiselle mietittävää!


    • Muutoksen mahd.

      Raamatussa on esimerkkejä, että profetian sana - Jumalan sana - sai aikaan mielenmuutosta, katumusta ja parannusta. Ja Jumala arvostaa sellaista ihmisen nöyrtymistä. Ja mitä siitä voi seurata? Asiaa ao. linkissä.

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10002046

    • parannus

      Jobista

      Luku 33:14,17,18,29 ja 30

      14. Jumala puhuu tavalla tai toisella.
      sitä ei vain huomata.

      17. KÄÄNTÄÄKSEEN heidät pois pahasta teosta ja varjellakseen miestä ylpeydestä,

      18. SÄÄSTÄÄKSEEN hänen elämänsä turmiosta ja hänet juoksemasta keihäiden saaliiksi.

      29. Kaikkea tätä Jumala TEKEE kahdesti ja kolmastikin ihmiselle

      30. PALAUTTAAKSEEN hänet turmiosta ja ANTAAKSEEN hänelle elämän valon.

      Paavalin 2 kirjeestä korinttolaisille

      Luku 6:1,2

      1. Kristuksen työtovereina me KEHOTAMME TEITÄ VASTAAN OTTAMAAN Jumalan armon niin, ETTEI SE JÄÄ TURHAKSI.

      2. Hän näet sanoo: oikealla hetkellä minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut.
      Nyt on oikea hetki, nyt on pelastuksen päivä.

      Paavalin ensimmäisestä kirjeestä korinttolaisille

      Luku 10:12

      12 SEN TÄHDEN, JOKA LUULEE SEISOVANSA KATSOKOON ETTEI LANKEA.

      Juudaan kirjeestä

      5. Vaikka te sen tiedättekin, haluan kuitenkin MUISTUTTAA teitä siitä, että Herra, JOKA OLI PELASTANUT kansan Egyptistä, TOISELLA KERTAA TUHOSI NE JOTKA EI VÄT TULLEET USKOVIKSI.

      Markuksen evankeliumista

      Luku 16:16

      16. Uskoon tullut ja kastettu on pelastuva, mutta EPÄUSKOISENA pysynyt tuomitaan kadotukseen.

      Pietarin 2 kirjeestä

      luku 2:20-22

      20. Jos he Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeetkin maailman saastutuksia pakoon, mutta niihin taas kietoutuvat ja tulevat voitetuiksi, niin viimeinen on tullut heille ensimmäistä pahemmaksi.

      21. Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi tulleet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että he, opittuaan sen tuntemaan, kääntyvät pois heille annetusta pyhästä käskystä.

      22. Heille on tapahtunut, mitä tosi sananparsi sanoo: Koira palaa oksennukselleen, ja pesty sika rypee rapakossa.

      Pietarin 1 kirje

      Luku 4:17

      17. Aika on TUOMION alkaa JUMLAN HUONEESTA.
      Jos se ensiksi alkaa meistä, mikä onkaan niiden loppu jotka eivät USKO evankeliumia ja ole sille KUULIAISIA.

      Markuksen evankeliumista

      luku 1:15

      15. Hän sanoi: aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle.
      Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.

      Luuk. 17:20-21

      20. Jotkut fariseukset kysyivät Jeeuskelta, milloin Jumalan valtakunta oli TULEVA. Hän vastasi: Ei Jumalan valtakunta TULE NÄHTÄVÄLLÄ tavalla.

      21. eikä voida sanoa: Täällä se on, tai Tuolla. JUMALAN VALTAKUNTA ON NÄET SISÄLLISETI TEISSÄ JA TEIDÄN KESKELLÄNNE.

    • hyvä kesksutelu
    • tee parannus

      Lukekaa vain vanhoja keskusteluketjuja, tehkää parannus - saarnoja keskustelupalstoilla. Oikein hyvä. Hyvähän siitä tulee. Paitsi, jos onkin niin, että ihan itse tarvitsee parannusta, eikä tee sitä, vaan alkaakin saarnata parannuksen tehneille omaa asiaansa. Lukekaa, lukekaa täältä vanha ketju, sepä sitten virkistääkin ankeaa ja hämärää talvipäivää.
      Nyt alkaa jo pelottaa tosisaan. Missä menet suomi...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      65
      17353
    2. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      43
      5181
    3. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      303
      2846
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      156
      2198
    5. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      36
      2065
    6. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      24
      1734
    7. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      140
      1678
    8. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      409
      1606
    9. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      11
      1507
    10. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      14
      1389
    Aihe