Eläinkauppojen naiset

Mies1985

Eläinkaupoissa käy paljon varhaisteininaisia jotka ovat useimmiten sympaattisen näköisiä ja oloisia. Eläinkaupassa on myös se hyvä puoli että siellä kaikilla on valmiiksi myönteinen ja positiivinen, ellei suorastaan herkistynyt olo koska kaikkialla on kauniita ja hellyyttäviä, kivasti suunniteltuja ja piirrettyjä eläinten kuvia ja tuotteita.
-
Mahdollisesti käy pieni porina akvaariossa ja kanit ja jyrsijät rahisevat hivenen häkeissään. Teininaiset liikuttuvat eläimistä ja usein kommentoivat niitä herkillä ylisanoilla. Voi kuvitella että tytöt pitäisivät samanlaista piipitystä ollessaan tosi rakastuneita ja jutellessaan poikaystävälle herkkänä hetkenä. Yökerhoissa ei sellaista näe vaan vain kireitä hymyjä ja raa'asti mittailevia ilmeitä. Pitäisiköhän yökerhoissakin olla jotain sellaisia kuvia jotka laskisivat miesten aggressioita ja saisivat naisia tuomaan vetoavampia piirteitään esiin? Toisaalta vaarana tietysti on että nainen nähdessään yhtaikaisesti 'komean' pumppaajaretaleen yhdistäisi eläimen kauneuden ja viattomuuden häneen ja tekisi kyseenalaisen valinnan.
-
Se onkin mukavaa että on tunteita ja minustakin olisi kivaa jakaa sellaisia tunteita. Kun siis menen eläinkauppaan niin voin liikuttua sekä lemmikeistä että teininaisista aivan kuten teininaiset tai vanhemmat naiset liikuttuvat lemmikeistä ja vauvoista mutta vähän pelkäävät miehiä. Nykyään kun olen vielä tällainen 100-kiloinen vaikka mieleltäni yhä yhtä herkkä kuin silloin 17-vuotiaana kun olin moraalittomasti
sairaalaan vangittuna ja sain liikkua kaupungilla rajoitetusti.
-
Silloin kävin ostamassa eläinkaupasta t-paidan siskolleni lahjaksi vaikkakin se oli niin iso että se sopi minullekin ja on pyörinyt nurkissa useita vuosia; siihen painettu kuva on vain hiljalleen kulunut ja haalistunut pois yhä enemmän.
Silloin sitä ostaessani, tai ainakin samassa kaupassa asioidessani, oli tiskin takanakin symppis teininainen joka nauroi jollekin rahaa koskevalle jutulleni. Se oli pitkään intiimein naiskokemukseni kunnes sitten muutama vuosi myöhemmin tapasin erään nettituttuni.

17

231

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • I love you

      "Nykyään kun olen vielä tällainen 100-kiloinen vaikka mieleltäni yhä yhtä herkkä kuin silloin 17-vuotiaana kun olin moraalittomasti
      sairaalaan vangittuna ja sain liikkua kaupungilla rajoitetusti."

    • Neverthy_28

      "Se oli pitkään intiimein naiskokemukseni kunnes sitten muutama vuosi myöhemmin tapasin erään nettituttuni."

      Paska hulttio mies. Kokematon se olla pitää. Mitäs Hu0rasit ympäriinsä.

      • Mies1985

        Kokeneeksi nainen alkaa tulla siinä vaiheessa kun paljastelee paikkojaan vaikkei kosketusta syntyisi. Tämä on kuitenkin kokeneisuuden lievin muoto.

        Nimittäin naiselle pelkkä alasti oleminen on jo kuin altistuisi vaaralliselle säteilylle. Siksi tässä hiljattaisessa telkkarin "kännissä olet ääliö" kampanjassakin naisia pelotellaan mainoksella jossa nainen nousee autosta ilman pikkuhousuja. Miehelle tuollaisella ei olisi mitään väliä koska ketään ei kiinnosta miehen alaosattomuus; taso saattaisi vain nousta jos mies olisi isokokoinen. Sen sijaan naiselle se tarkoittaa sitä että miesten silmät käyttävät ja kuluttavat häntä ja alastomaksi joutuminen miehen katseen alla on eräänlainen seksin esiaste.

        Sen sijaan juttelu ja rahan/tuotteidenvaihto kaupassa ei vielä ole lähellä tuota astetta.

      • 12213546789
        Mies1985 kirjoitti:

        Nimimerkistäsi voisi äkkinäinen päätellä sinun olevan mies.

      • Reipas Mies

        Eikö mielestäsi nainen "saa palkintoa" kun miehen katse kuluttaa häntä, eli tekee hänestä seksuaalisesti haluttavan.

        Olet oikeassa että naiselle on häpeällisintä olla alasti ilman valloitetuksi tulemista, kun miehelle munasillaan olo on vähän muille evvk katsovat vain että daa mikä tollo, etenkin jos weener ei ole salami.

    • sillitrooli

      Tämä on mielestäni hyvin mielenkiintoinen ajatus:
      "Pitäisiköhän yökerhoissakin olla jotain sellaisia kuvia jotka laskisivat miesten aggressioita ja saisivat naisia tuomaan vetoavampia piirteitään esiin?"

      Jos yökerhot olisi rakennettu kokemuksena vähemmän saalistusmaisiksi, enemmän henkistä yhteyttä luoviksi paikoiksi, niin syntyisikö pidempiä ja parempia parisuhteita?
      Olisivatko ihmiset valmiita maksamaan enemmän sisäänpääsymaksua yökerhosta, jossa ansaintamalli ei perustuisi pelkkään kiimaan ja viinaan, vaan siihen että luotaisiin virikkeellinen ympäristö toisilleen sopivien ihmisten löytää toisensa?

      • Unta näät

        Lauman yhteinen älykkyys laskee ainan joukon tyhmimmän tasolle, joten nämä "virikkeelliset" baarit jäisivät tyhjiksi kaikkien rynnistäessä niille samoille lihatiskiapajille kuin tänäkin päivänä.

      • sillitrooli
        Unta näät kirjoitti:

        Lauman yhteinen älykkyys laskee ainan joukon tyhmimmän tasolle, joten nämä "virikkeelliset" baarit jäisivät tyhjiksi kaikkien rynnistäessä niille samoille lihatiskiapajille kuin tänäkin päivänä.

        Mutta jos virikkeelliset baarit olisikin suunnattu lähinnä niille, jotka tänä päivänä eivät käy juuri missään baareissa tai yökerhoissa? Ja isompi sisäänpääsyhinta takaisi sen, että sedulatyypit eivät valtaisi paikkaa.

      • Dreamy McDreamster
        sillitrooli kirjoitti:

        Sitten sinne tulisi vain rikkaat ja eiköhän niille ole omat paikkansa. Ja on niitä virikkeellisiäkin ympäristöjä tapaamiseen mutta lihatiskin vetää suurimman yleisön ja sinne kannattaa muidenkin mennä koska tarjonta on isompi.

      • sillitrooli
        Dreamy McDreamster kirjoitti:

        Sitten sinne tulisi vain rikkaat ja eiköhän niille ole omat paikkansa. Ja on niitä virikkeellisiäkin ympäristöjä tapaamiseen mutta lihatiskin vetää suurimman yleisön ja sinne kannattaa muidenkin mennä koska tarjonta on isompi.

        Ei sen virikkeellisen ympäristön tarvitsisi ollenkaan kulkea nimillä "baari" tai "yökerho". Se voisi olla joku juhlatila, jossa järjestettäisiin esimerkiksi lyhyitä ruokakursseja ja peli-iltoja, joissa olisi alkoholitarjoilu. Lyhyt ruokakurssi voisi olla siis, että jokainen maksaa vaikka kolmekymppiä illasta, jossa valmistetaan kolmen ruokalajin illallinen yhdessä, ja sitten nautitaan se pidemmän kaavan mukaan. Peli-illoissa taas pelattaisiin lyhyt turnaus jotain lautapeliä vaikka.

        Kolmekymppiä ei ole paha hinta, ei vaikka ostaisi muutaman tuopin tai viinilasillisen siihen päälle, koska tavallisissa yökerhoissa ja baareissa ihmisillä kuluu toisaalta niin paljon rahaa juomiseen. Varsinkin miehillä kuluu.

        Ei sillä, nämähän ovat pelkkiä ajatuksia, joita heittelen ilmaan. Minusta itsestäni olisi vain niin kiva, jos joku tuollainen paikka olisi joskus löytynyt.

      • ...........

        Eiköhän niitä kaikenmaailman harrastuskerhoja ole jo. Se on eri asia sitten että juodaanko siellä alkoholia ja kuinka hottiksia misuja niissä käy.

    • ..........

      Tai ehkä niihin yökerhoihin voisi tuoda pari hamsteria icebreakeriksi ;D

      • sillitrooli

        En yhtään epäile, etteikö joku hamsterihäkki (vai -terraario?) ja vaikka iso akvaario baarin reunustoilla tai jossain tilaa jakavassa seinässä loisi heti vähemmän aggressiivista ilmapiiriä. Minusta Mies 1985 oli ihan oikeassa siinä.

      • ..........
        sillitrooli kirjoitti:

        En yhtään epäile, etteikö joku hamsterihäkki (vai -terraario?) ja vaikka iso akvaario baarin reunustoilla tai jossain tilaa jakavassa seinässä loisi heti vähemmän aggressiivista ilmapiiriä. Minusta Mies 1985 oli ihan oikeassa siinä.

        Hamsterihäkki, äänekäs musiikki ja alkoholitarjoilu kuulostaa kyllä eläinsuojelurikokselta.

    • Vauvamies

      Mikä v*ttu on teininainen?

      • Reipas Mies

        Eläimet ovat aitoja, ne antavat takaisin mitä itse annat. Niillä ei ole taka-ajatuksia tai kykyä harhauttaa valheilla. Eläimen luottamus on mitä aidointa.

        Tai kuten aina sanon näistä yökerhoista/baareista seksipartnerin arvonta mestoina että minusta niissä ei ole "tekemistä". Se iskemisen show-työ on se tekeminen kuka nauttii siitä tykkää tietty erilailla baareilusta kuin mies joka vaan juo oluet ja pelaa kavereiden kanssa biljardia.

        Eihän se suomi-baari voi olla mikään hiton häkkikanala jossa on 1:1 jokaiselle mätsäävä mimmi suhteessa populaan. Silti kiistaton fakta on että laadukkaat alfat vievät jyvät akanoista, ja pahin pudotus peli tulee ennen valomerkkiä tai viimeistään taksijonossa. Ei liene epäselvää että turhautuneimmat miehet ovat väkivaltaisempia kuin ne jotka saavat tulosta ja henkistä tyydytystä naisen saamisen ansiosta.

    • Ei yllättänyt

      Ai nyt jo esiteini-ikäiset ovat naisia? Jep jep. Koskahan sä tuijottelet haaveillen ala-asteikäisiä tyttöjä? Tai noh, ties vaikka jo tekisitkin niin...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sen uskon että et

      Sä oikeasti kovin helpolla muihin rakastu ja ehkä se on molemminpuolista
      Ikävä
      62
      1144
    2. Mies nähdäänkö?

      Missä voitais tavata? En jaksa enää odottaa.🙄🌞🤎
      Ikävä
      70
      1132
    3. Kela kelaa toimeentulotukia takaisin

      Ylen sivulla juttu, kun vähäisen omaisuuden takia peritään tukia takaisin ja uhataan ulosotolla. Jutussa yksi mielenkii
      Maailman menoa
      80
      897
    4. Onkohan nyt niin, että kärvistellään kumpikin tykönämme

      Toisiamme miettien ja ikävöiden. Miettien kuinka ihanaa olisi vaan olla sen toisen lähellä.. Mitä luulet mies?
      Ikävä
      46
      790
    5. Siksi meidän suhteesta

      Ei koskaan tule mitään. Ei ikinä vaikka rakastettiin toisia. Olet uskomaton valehtelija. Säälin sua että olin niin pakko
      Ikävä
      72
      688
    6. Mä unohdan kyllä

      Sut ajallaan. Mitä enemmän aikaa kuluu niin olet muisto. Toki tämä yhteys hankaloittaa mut et sä jaksa kovin pitkään vai
      Ikävä
      25
      687
    7. Työnsin sut aikoinani pois nainen, koska en ollut varma hyväksikäyttäisinkö sinua

      Olin varma, että hyväksikäyttäisin sinua, tai että et olisi tarpeeksi kaunis tai kiva minulle, sen takia työnsin sinut p
      Ikävä
      53
      680
    8. Syytön mä siihen oon

      Että tykkään susta 😘 Hyvää yötä ❤️
      Ikävä
      56
      672
    9. Minulla on edelleen

      ikävä sinua mies. En itsekään pysty ymmärtämään, mistä tämä tunne vielä näiden vuosien jälkeen kumpuaa. Olisipa meillä o
      Ikävä
      28
      655
    10. Näin paljon somalian kielen tulkki tienaa

      Istu ja hämmästy. Ammatti jota ei edes tarvittaisi Suomessa ilman maahanmuutto bisnestä. Tulkin keskimääräinen palkka ol
      Maailman menoa
      146
      642
    Aihe