Porin itsensäpaljastelu ja vaparien viuhahduskampanja

Vaparien innoittama?

Vuosi sitten vapaa-ajattelijat pitivät ns. pyllykampanjan, jossa erään mainoskuvan keskushahmona oli alastomana pylly hyllyen viuhahtava mieshahmo. Kuvan yhteys vaparien kampanjoinnin sisältöön oli vähintäänkin epäselvä ellei muistanut, että tämäntyyppinen kampanjointi on ennenkin kuulunut vapariohjelmistoon: muistattehan pornolehtikampanjan muutaman vuoden takaa.

Tuli vain mieleen, että innostaako vaparien kampanjat perverssiyksiin? Tulipa vaan taas mieleen, kun luki tätä:

Porin Liinaharjan "alueen asukkailla on havaintoja lasten leikkikentän lähettyvillä oleskelleesta miehestä. Havaintojen mukaan itsensäpaljastelija on liikkunut alueella jo viime syksystä lähtien. Poliisin mukaan itsensäpaljastelusta on Porissa tehty tänä vuonna yksi rikosilmoitus. Se on tehty huhtikuussa ja kohdistuu Porin Isomäen alueelle."

http://yle.fi/uutiset/itsensapaljastelija_puhuttaa_porissa/7303005

26

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SNF

      Ällistyttävää. Ei itsensäpaljastelijoita vielä muutama vuosi sitten, ennen tuota kaiholla muistelemaasi kampanjaa, tainnut missään ollakaan. Eikun, hetkinen...?

      Eikä alastomia miehen takapuoliakaan kyllä kukaan tuota ennen ole missään nähnyt. Paitsi lehdissä, netissä, televisiossa, elokuvissa.

      Onko sulle jonkin pakkomielle hautoa päässäsi noita vapareiden mainoskampanjoita. Vai kiehtooko porno ja miesten takapuolet muuten, kun näitä jatkuvasti täälläkin pohdit?

      • Vaparien kaiku

        Vaparit tuntuvat innoittavan omituisilla kampanjoillaan kaikenlaisia omituisuuksia, kun juttua jatkuu tänne asti. Kun vaparit huutavat kummia kampanjoitaan, kaiku vastaa yhtä kummia. Luulisi vapareiden olevan iloisia, kun heidän kampanjat herättävät vastakaikua.


    • Rahahanat kiinni

      Paljonko näihinkin hölmöilyihin on pantu veronmaksajilta PAKOLLA kynittyä rahaa? Kysyn vaan. Vapariliitto on erotettava valtiosta.

      • ...

        Paljonko kirkon kirsuun on verovaroja kilahtanut? taisi olla jokin 220miljoonaa euroa.


    • adios stupido

      Aloittajan stoorit ovat tasoa, joka hyvin kuvastaa miksi ihmiset maksavat verojaan kirkolle. Valitettavasti siihen ei ole parannusta.

      • jajajajajajajaja

        Kun vaparien touhu on tuommoista, kirkolle maksaminen tuntuu monesta ateististakin erittäin järkevältä.


    • Jeejeejee.,

      Hyvä kun vaparien hölmöilyt pysyvät näkyvillä.

    • syväkurkku

      Pippelin esittely vaparien mainoksissa olisi vallan paikallaan, on ne sen verran mulkvisteja koko bolsuporukka.
      Pippeli vaparien tunnukseksi, vaatii verottajakin.

      • Nasse..

        Sösseli, laitahan korkki kiinni. Ihan vaan siksi että kestä juhannusrännin. Lomistahan sun ei tartte välitää, ne on enempi työssäkäyvän kansanosan murhe.


      • Sitä odotellessa

        Seuraavassa kampanjassa tyyppi luultavasti kääntyy ja juoksee heppi heiluen.


    • ....-

      Kai nyt sitten varmasti muistat ettet enää katsele Aku Ankka-lehtiä?

      • YÄK YÄK YÄK

        Ajatteletko sinä eläimiä "siinä mielessä"? Minä en.


    • VihainenVeronmaksaja

      Näiden tyyppien touhuja ei pitäisi rahoittaa verovaroin.

    • sösse

      Dirty Harry sanoi kerran jotenkin näin eräässä leffassa:... ei se naisen perässä pippeli pystyssä juoksiessa ainakaan Pelastusarmeijalle rahaa kerännyt.

      Siinäkin vakuuttava todistus, miksi pippeli olisi sopiva tunnus vapareille. Ei vaparitkaan kerää rahaa Pelastusarmeijalle.

    • Ville Vapari ;))

      Sösseä kiihottaa tuo miehen pylly. Mahtaako tapaus olla sama kuin tuttis, uskisfaija nautti perheensisäisiä?

      • Hä?

        Mikä ihmeen tuttis?


    • Hevarilta
      • Ihmettellen.

        Kummallinen kampanjahahmo se oli. Mitä ihmettä viuhahduksella on tekemistä sen kampanjan kanssa? Miksi te sotkette pervoilujanne kaikkiin kampanjoihinne? Sitten kun joku reagoi tähän, ihmetellään, että millainen tyyppi se on. kannattaisi vähän miettiä millaisia vaparit itse ovat, kun koko ajan vetävät puoleensa kummallisia kommentteja.


    • YÄK YÄK YÄK

      Onko Porissa vapariyhdistys?

      • onpa kuin onkin

        Ainakin on Satakunnan vapaa-ajattelijat. Eiköhän tuo Porista käsin toimi. Siitä onnittelut porilaisille.


      • Humanisti-vapari
        onpa kuin onkin kirjoitti:

        Ainakin on Satakunnan vapaa-ajattelijat. Eiköhän tuo Porista käsin toimi. Siitä onnittelut porilaisille.

        Vapariyhdistykset ovat pääosin maakunnallisia, niissä on jäseniä useista eri kunnista. Ja ne tekevät ihmisoikeus- ja kulttuurijärjestölle kuuluvaa neuvonta- ja edunvalvontatyötä koko maakunnan alueella, toki voimavarojen mukaan. Joidenkin käytännössä maakunnallisten yhdistysten nimi on kotipaikkakaupungin mukaan, esim. Oulun vapaa-ajatelijat, muta silti toimialue siis laajempi.


      • Humanisti-vapari
        Humanisti-vapari kirjoitti:

        Vapariyhdistykset ovat pääosin maakunnallisia, niissä on jäseniä useista eri kunnista. Ja ne tekevät ihmisoikeus- ja kulttuurijärjestölle kuuluvaa neuvonta- ja edunvalvontatyötä koko maakunnan alueella, toki voimavarojen mukaan. Joidenkin käytännössä maakunnallisten yhdistysten nimi on kotipaikkakaupungin mukaan, esim. Oulun vapaa-ajatelijat, muta silti toimialue siis laajempi.

        Se nimi olikin kuvaavasti Oulun seudun vapaa-ajattelijat, ks. muutkin
        http://vapaa-ajattelijat.fi/paikallisyhdistykset/


      • Selitys ilmeinen
        onpa kuin onkin kirjoitti:

        Ainakin on Satakunnan vapaa-ajattelijat. Eiköhän tuo Porista käsin toimi. Siitä onnittelut porilaisille.

        Ilmankos Porissa on pervoja.


      • bye bye
        Selitys ilmeinen kirjoitti:

        Ilmankos Porissa on pervoja.

        Sairain porukka Porissa oli se kristillinen nettijulkaisu posse jotka suomi24 palstallekkin vuosikaudet spämmäili islam-vastaisia tekstejä kunnes nelisen vuotta sitten kaksikosta toinen pidätettiin pikkutytön raiskausmurhasta, loppu se spämmääminenkin kuin seinään.


    • Ajattelija

      Tällekin ketjulle on ominaista, että papit kirjoittelevat härskejä, koska pelkäävät virkansa puolesta.

    • varokaa

      Nostan ketjun esiin, koska vapareilla on joku kokous Porin suunnilla. Katsokaa lastenne perään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      286
      4761
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      51
      2963
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      986
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    9. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      969
    Aihe