Raportointini märistä kausista jatkuu.
Olen huomannut, että ne saavat minut aavistuksen vallattomiksi. Alan koittamaan onneani ihan eri tavoin, ja tuntuu kuin jokin olisi olkapäälläni ja kuiskuttelisi "anna mennä vaan".
Let's go!
JOHDANTO
Menin tänään kaupungille asioille, ja hoitamaan erään duunin loppuun - lähinnä viimeistelyä, ja sitten saisin juoda eräässä kahvilassa rauhassa kahvini ja jääveteni loppuun. Not a biggie.
Siellä oli jo tutuksi tullut myyjätär. Sellainen aika petité, ja pronssinvärinen (rusketus) pieni, nuori ja nätti sekä pirteä ilmestys.
Olemme tulleet aina hyvin toimeen. Mutta koskaan sen kummempaa ei ole päässyt syntymään, vaikka välillä on ollut sellaisia hetkiä jotka ovat olleet miellyttäviä.
Heitin hänelle sellaisen pikkutuhman huomion hänen sanavalinnoistaan, ja hän tietysti oli kuin kiusoiteltu nuori nainen vain tapaa niistä olla. Muka harmissaan, mutta silti niin mielissään. (Ei siis mitään negaamista, että tiedäkin sä se, vaan sellainen tilanteeseen sopiva lohkaisu, joka ei olisi kyllä mennyt jokaiselle läpi).
Tämä olisi hänen viimeisiä päiviään, ennen kun hän lopettaa nuo duunit ja muuttaa kokonaan pois. Tästä hän mainitsi heti alkuun. Ja puhuimme asian tiimoilta.
Oli se tietysti hieman haikeaa, mutta ajattelin että ei kai siinä mitään, se muuttaa pois, ja oli hauska tuntea.
Tässä tuli pieni deja vu - kassaneiti oli myös muistutelllut minua kovasti milloin hänen duuninsa loppuu. Mutta tilanne oli eri: olemmehan samasta kaupungista, se on raja jonka teen.
Välissä tämä kahvilaneitokainen kävi pörräämään lähistölläni, välillä katselimme toisiamme jne. Sitten kun hän käytännössä parkkeeraa viereeni (olin syventyneenä työskentelemään pöydässäni), ajattelin keskeyttää ja jututtaa häntä. Typy sitten alkoikin jutella innokkaasti, ja sanoa ettei hän näitä nyt oikeastaan ollut kiinnostunut järkkäilemään. Ja antauduimme taas uudestaan juttuun, kunnes molempien piti jatkaa hommiaan.
Sitten tulee:
VÄLIKOHTAUS.
Korvanapeistani loppuu musiikki. Jonkin verran edessä päin, näen miten hän puhuu jollekin miehelle. Kuulen että he puhuvat englanniksi. Olen jo laittamassa uudestaan musiikkia, mutta päätänkin koittaa salakuunnella.
Selviää että mies on amerikkalainen. He luultavasti tunsivat entuudestaan, nimittäin jenkki koitti tiedustella tästä lähdöstä ja että kuuluuko siihen läksiäiset esim. jossain baarissa. Typy sanoi että ei ole suunnitellut, saa nähdä. Lopuksi jenkki pyysi ilmoittamaan (numerot oli vaihdettu) tästä jos näin käy.
Mietin että se perhanan helppojen suomalaisten naisten maineen tunteva jenkkisika.
Tästä minuun meni märkien kausien uhmakas ajatus: "no kyllä minäkin".
Yleensä koen kilpailun alentavaksi, mutta nyt oli pakko suorastaan koittaa että mihin nämä kaudet kantavat.
Päätin mielessäni haastaa jenkin, joka selvästi koitti tuon viimeisiä päiviään täällä viettävän typykän pöksyihin päästä.
Tässä olisi kyseessä nyt Suomen maine.
Jos Ex PUA:n perse nousee ja laskee typykän päällä, ja näin välttää sen, että taas joku ulkomaalainen tekee naisistamme yhden "maailman ilmaisen huoratalon" vapaaehtoistyöläisen, olisi se isänmaallinen teko.
Siispä.
Ennen lähtöäni pistin seuraavan kappaleen soimaan, imin siitä maskuliinista energiaa ja tunsin miten sen sanoitukset saivat minut hymyilemään ilkikurisesti:
https://www.youtube.com/watch?v=APWRdxAWkKQ
Meinaisin saada myös tuolta tipulta kontaktit, ja näin ollen pelastaa maamme maineen. Muuten meille kohta nauretaan Kreikan ja Turkin yms. lisäksi myös lätäkön tuolle puolen.
MOVING IN FOR THE KILL.
Ei muuta kun lähtiessä jututtamaan typyä. Saimme olla kahden. (Myönnän, laskelmoin paikan lähtemiselle tämän mukaan, hahaha).
Jutustelemme, ja sen jatkuttua tovin, otan ja teen liikkeeni - siinä ei ole juuri kerrottavaa. SE joko onnistuu, tai ei. Vähäsen jännitti, että miten tämä yllättävä liike otetaan vastaan.
Typyn silmät olivat hämmästyneet kun hänelle selviää mikä on kuvio, mutta pian sitä seuraa hymyyn noussut suu, ja valkoiset hampaat.
Suu sanoo iloisesti: "Joo!"
Homma oli siinä.
Alkukarsinnoista on nyt selvitty.
Välierävastus: USA.
Nyt sitten katsotaan mitä tapahtuu näinä jäljellä olevina päivinä.
Toivotaan että märät kaudet suovat läksiäislahjan menevän perille, ilman että jenkki pääsee retostelemaan kotonaan.
POINTIT:
Palaan näihin myöhemmin, jotain mainittavaa on, mutta pääasiassa tämä on ollut opitun kertaamista.
MAT:n havaintojen suhteen pitää sanoa, että jos jenkki oli sellainen pitkä ja normaali, ehkä KTM-tasoa, niin ns. jenkkilisä tuntuu tekevän aikalailla.
Märät kaudet taas ovat "supervoima" joka turboboostaa yrityksesi.
Tipun ilme oli riemastunut toki myös siksi, että hän lyhyessä ajassa sai noin paljon kovaa huomiota.
Se kertoo myös syyn, miksi keskiverto tai alemman tason miehen on niin vaikea onnistua. Tuon ryhmän naiset menevät kuin kuumille kiville.
Olen huomannut, että ne saavat minut aavistuksen vallattomiksi. Alan koittamaan onneani ihan eri tavoin, ja tuntuu kuin jokin olisi olkapäälläni ja kuiskuttelisi "anna mennä vaan".
Let's go!
JOHDANTO
Menin tänään kaupungille asioille, ja hoitamaan erään duunin loppuun - lähinnä viimeistelyä, ja sitten saisin juoda eräässä kahvilassa rauhassa kahvini ja jääveteni loppuun. Not a biggie.
Siellä oli jo tutuksi tullut myyjätär. Sellainen aika petité, ja pronssinvärinen (rusketus) pieni, nuori ja nätti sekä pirteä ilmestys.
Olemme tulleet aina hyvin toimeen. Mutta koskaan sen kummempaa ei ole päässyt syntymään, vaikka välillä on ollut sellaisia hetkiä jotka ovat olleet miellyttäviä.
Heitin hänelle sellaisen pikkutuhman huomion hänen sanavalinnoistaan, ja hän tietysti oli kuin kiusoiteltu nuori nainen vain tapaa niistä olla. Muka harmissaan, mutta silti niin mielissään. (Ei siis mitään negaamista, että tiedäkin sä se, vaan sellainen tilanteeseen sopiva lohkaisu, joka ei olisi kyllä mennyt jokaiselle läpi).
Tämä olisi hänen viimeisiä päiviään, ennen kun hän lopettaa nuo duunit ja muuttaa kokonaan pois. Tästä hän mainitsi heti alkuun. Ja puhuimme asian tiimoilta.
Oli se tietysti hieman haikeaa, mutta ajattelin että ei kai siinä mitään, se muuttaa pois, ja oli hauska tuntea.
Tässä tuli pieni deja vu - kassaneiti oli myös muistutelllut minua kovasti milloin hänen duuninsa loppuu. Mutta tilanne oli eri: olemmehan samasta kaupungista, se on raja jonka teen.
Välissä tämä kahvilaneitokainen kävi pörräämään lähistölläni, välillä katselimme toisiamme jne. Sitten kun hän käytännössä parkkeeraa viereeni (olin syventyneenä työskentelemään pöydässäni), ajattelin keskeyttää ja jututtaa häntä. Typy sitten alkoikin jutella innokkaasti, ja sanoa ettei hän näitä nyt oikeastaan ollut kiinnostunut järkkäilemään. Ja antauduimme taas uudestaan juttuun, kunnes molempien piti jatkaa hommiaan.
Sitten tulee:
VÄLIKOHTAUS.
Korvanapeistani loppuu musiikki. Jonkin verran edessä päin, näen miten hän puhuu jollekin miehelle. Kuulen että he puhuvat englanniksi. Olen jo laittamassa uudestaan musiikkia, mutta päätänkin koittaa salakuunnella.
Selviää että mies on amerikkalainen. He luultavasti tunsivat entuudestaan, nimittäin jenkki koitti tiedustella tästä lähdöstä ja että kuuluuko siihen läksiäiset esim. jossain baarissa. Typy sanoi että ei ole suunnitellut, saa nähdä. Lopuksi jenkki pyysi ilmoittamaan (numerot oli vaihdettu) tästä jos näin käy.
Mietin että se perhanan helppojen suomalaisten naisten maineen tunteva jenkkisika.
Tästä minuun meni märkien kausien uhmakas ajatus: "no kyllä minäkin".
Yleensä koen kilpailun alentavaksi, mutta nyt oli pakko suorastaan koittaa että mihin nämä kaudet kantavat.
Päätin mielessäni haastaa jenkin, joka selvästi koitti tuon viimeisiä päiviään täällä viettävän typykän pöksyihin päästä.
Tässä olisi kyseessä nyt Suomen maine.
Jos Ex PUA:n perse nousee ja laskee typykän päällä, ja näin välttää sen, että taas joku ulkomaalainen tekee naisistamme yhden "maailman ilmaisen huoratalon" vapaaehtoistyöläisen, olisi se isänmaallinen teko.
Siispä.
Ennen lähtöäni pistin seuraavan kappaleen soimaan, imin siitä maskuliinista energiaa ja tunsin miten sen sanoitukset saivat minut hymyilemään ilkikurisesti:
https://www.youtube.com/watch?v=APWRdxAWkKQ
Meinaisin saada myös tuolta tipulta kontaktit, ja näin ollen pelastaa maamme maineen. Muuten meille kohta nauretaan Kreikan ja Turkin yms. lisäksi myös lätäkön tuolle puolen.
MOVING IN FOR THE KILL.
Ei muuta kun lähtiessä jututtamaan typyä. Saimme olla kahden. (Myönnän, laskelmoin paikan lähtemiselle tämän mukaan, hahaha).
Jutustelemme, ja sen jatkuttua tovin, otan ja teen liikkeeni - siinä ei ole juuri kerrottavaa. SE joko onnistuu, tai ei. Vähäsen jännitti, että miten tämä yllättävä liike otetaan vastaan.
Typyn silmät olivat hämmästyneet kun hänelle selviää mikä on kuvio, mutta pian sitä seuraa hymyyn noussut suu, ja valkoiset hampaat.
Suu sanoo iloisesti: "Joo!"
Homma oli siinä.
Alkukarsinnoista on nyt selvitty.
Välierävastus: USA.
Nyt sitten katsotaan mitä tapahtuu näinä jäljellä olevina päivinä.
Toivotaan että märät kaudet suovat läksiäislahjan menevän perille, ilman että jenkki pääsee retostelemaan kotonaan.
POINTIT:
Palaan näihin myöhemmin, jotain mainittavaa on, mutta pääasiassa tämä on ollut opitun kertaamista.
MAT:n havaintojen suhteen pitää sanoa, että jos jenkki oli sellainen pitkä ja normaali, ehkä KTM-tasoa, niin ns. jenkkilisä tuntuu tekevän aikalailla.
Märät kaudet taas ovat "supervoima" joka turboboostaa yrityksesi.
Tipun ilme oli riemastunut toki myös siksi, että hän lyhyessä ajassa sai noin paljon kovaa huomiota.
Se kertoo myös syyn, miksi keskiverto tai alemman tason miehen on niin vaikea onnistua. Tuon ryhmän naiset menevät kuin kuumille kiville.
Vastaukset 103
Vanhimmat
Eihän tässä ole joko-taista kyse. Pääset jenkin jälkiliukkaille.
Aika nihkeästi jaat sitä olennaisinta sanailua, mikä on aika turhaa peittelyä, kun petite tunnistaa itsensä kuitenkin, jos palstalle sattuu.
Joo no niitä ei lasketa. Mutta jenkki saa pitää, jos päätyy minun jälkiliukkaille, kun on lopulta menetetty tapaus muutenkin kun kerran muuttaa pois.
Mutta huomiona se on hyvä, että naiset ovat vaihtaneet monogamian hypergamiaan, eli moni joka luulee olevansa Se Yksi Mies, joka saa naisen kontaktit, onkin vain yksi monista, joita hypergamisesti kilpailutetaan karsintatyylisesti. Ei liiemmin kyllä rohkaise ottamaan naisia vakavasti sellainen.
No en halua antaa tosiaan liikaa tuntomerkkejä asian tiimoilta. Vain olennaisimmat tapahtumat - voinen vielä lisätä tuota pointit-osiota, vaikka olihan tämä tätä opitun kertausta.
Jälleen kerran, mikä minua ja jenkkiä yhdisti asiassa, oli se että olimme normaaleja. Eli siinä ei oikeastaan puhuttu mitään "pua talkia", tietysti olen tuon kanssa jokusen kerran aiemminkin jutellut, ja se on paskatestannut minua, mutta meillä on aina ollut sellainen tosi hyvä flow. Kuitenkin tämä meni käytännössä vaan siten, että normaalia jutustelua, ja sitten kontaktit.
Ei sen suurempaa taikaa oikeastaan.
Tietysti, taas ne tutut kiinnostuksen merkit, ja rohkea niiden mukaan toimiminen. Typsyn ilme kyllä oli palkitseva. Ihan kuten kassaneidinkin kohdalla, joten nämä palstakurppien valheet "naiset eivät anna kiinnostuksen merkkejä" tai tuttu idioottimainen "käännetään asia päälaelleen ja sanotaan että naiset antavat kiinnostuksen merkkejä kun oikeasti niitä ei kiinnosta" ovat sellaisia, että jos uskot niitä, et tule toistamaan tätä temppuani. Mutta olet kyllin fiksu ettet usko heitä. :) Tiedän sen.
(Löysin yhden kiintoisan videon, voin laittaa sen ehkä viikonlopun aikana - se kuvaa tätä ja minun "tyyliäni" aika hyvin ja mikä mielenkiintoisinta, sen yllättävää toimivuutta).
"Typsyn ilme kyllä oli palkitseva. Ihan kuten kassaneidinkin kohdalla"
Otat sellaisia naisia, joilla ei muuten flaksi käy ja heille osoitetut iskemisyritykset on harvassa.
Moni, mukaanlukien minä itsekin, tarvitsee neuvoja / apua juuri siihen, että miten pääsee siihen normaaliin flow'hun "ihastuksensa" kanssa. Näitä neuvoja PUA-yhteisö voi tarjota ja käsittääkseni tarjoaakin (en ole niin perehtynyt).
Itse olen sentään "onnekas", kun pystyn useimmiten rentoutumaan "jo" ensitreffien loppupuolella, ettei sentään naiselta vaadita useamman viikon satsausta ennen kuin flow löytyy.
Ne ovat helposti YTN-tasoa.
Parikymppisiä ja todella hyvännäköisiä. Lisäksi erittäin mukavia.
Täydellisiä kurppien vastakohtia.
Molempia tosiaan yhdisti se, että olin asioinut siellä pitkään.
Kahvilatypyn kanssa olimme keskustelleet pitkät tovit, se oli tuolloin aina silloin tällöin näyttänyt kiinnostuksen merkkejä.
Kassaneiti taas aina oli se, joka oli kysellyt minun kuulumisia,aloittanut keskusteluja jne.
Kumpikin oli mielissään kun sitten tein siirron heidän viimeisenä päivänään. Totta kai. Miksi ei olisi?
Ymmärrän tuon, ja neuvon siinä oikein mielelläni.
Ensinäkin, kun itse aloin päästä siihen flow-tilaan, sen pohjalla oli rentous.
PUA-aikoinani, olin hermostunut purilas, joka koitti muistella kaikki improvisaationäytelmän roolit ja sanat ulkoa, joten arvatenkin sitä flow:ta tapahtui todella harvoin.
Joten sinun täytyy vain heittäytyä siihen kanssakäymiseen. Itse tein sen vain sillä mentaliteetilla, että "nyt olen oma itseni, en yritä pakottaa mitään, vaan juttelen normaalisti ja katson miten nainen toimii".
Tuo asenne, PUA-asenteeseen jo mahdollista flown.
Ja muistaa se,että se on kaksisuuntainen tie.
Jos nainen heittäytyy yleisöksi, eikä ole kanssasi lavalla, on se punainen lippu.
Tällöin naisen luonne on joko ylimielinen, nainen voi olla itsekin ujo, tai häntä ei kiinnosta.
Ensimmäisessä tapaukssa lopeta heti, ja siirry seuraavaan.
Ja jos kolmas jatkuu pitkään, niin siirry silloin myös
Punaine pilleri on se, että myönnetään koko pariutumisen ja kanssakäymisen olevan kaksisuuntainen tie.
Sininen pilleri, PUA ja mainstream on sitä,että "se kaikki on miehen vastuulla".
Jälkimmäinen on myrkyllinen ja alistava oppi, ja olet vaarassa asettaa siksi ihan liikaa itsellesi vastuuta ja paineita.
Mutta tosiaan, tuo mainitsemasi flow on hyvin tärkeä juttu. Siinä on jotain olennaista.
Märkien kausien ansiosta,ne edelliset treffit meni uskomattoman hyvin, ilman mitään hermoilua ja valmistautumista.
Siten, että se oli nainen joka 1. ehdotti että jatkamme yhteydenpitoa 2. otti minuun yhteyttä sen jälkeen ja olemme edelleenkin jutussa.
Sanoisin silti että tähän pisteeseen pääsy, vaatii kokemusta, ja onnistumisia vyön alle. Mutta se on mahdollinen.
Nojoo, tavallaan tuttu tilanne kun esimerkiksi joskus pienessä sievässä ja positiivisen palautteen jälkeen saa voittamattoman (tappioista) välinpitämättömän olon päälle .Varsinkin tavistyttölöiden kanssa flow toimii silloin. Mutta tosiaan iskuja vyön alle ja kovaa päättäväisyyttä vaatii siirtää flow arkeen selvinpäin ja niihin polvet veteliksi vetäviin neitoihin.
Olet aivan oikeassa.
Nämä kaksi joista tässä puhuin ovat sellaisia, mutta auttaa kun he itse ovat niin mukavia ja jutussa mukana.
Joten ei kannata syyttää itseään, sillä se on aina kaksisuuntainen tie, joten on mahdollisuus että sinä et ole se joka on tehnyt väärin, vaan toinen on kivirekenä.
Lisäksi on tutkittu, että kaunis nainen vaikuttaa miehen aivoihin kognitiivisia kykyjä heikentäen. Joten siinä myös luonto tekee tepposet.
Kerran olen niin kauniin kanssa ollut jutussa, että tuntui että kaikki kokemus, taito ja rohkeus katosivat tyystin. Sille ei vain voinut mitään. Se oli täysin itsestään riippumaton reaktio.
No niin, nyt olet kerrankin pääsemässä johonkin käytännölliseen..
Joitain ätminkäisiä ajatellen ongelma onkin tuossa, että naisen pitäisi olla mukana Kyllä-moodissa. Sitä onneahan ei varmaan jokaiselle miehelle ole suotu. Ja tuntuu siltä, että itsellenikin vuosi vuodelta harvemmin. Miten sitten käännät naisen näyttämään vihreää valoa, jos se ei tule itsestään ?Kampaa naama ja öljyä hauikset?
Kaikki mistä kerron on nimenomaan käytännöllistä, sillä ne ovat tapahtuneet oikeassa elämässä. Eli, teorisointi tapahtuu pikemminkin tapahtuman jälkeen.
Siis täysin totta.
Eli se, että miten ylipäänsä tavata tai saada nainen siihen moodiin.
Silloin on pakko etsiä ehkä-naisia, mutta ainoa fiksu tapa toimia on silti aina panostaa kyllä-naisiin. Sillä nainen joka tapauksessa on se joka valitsee.
Eräs kuitenkin, mikä tässä on etuna, on se, että voit saada tämän lähestymistava avulla selville että oletko vain luulosairas-ATM, eli että oletko arvioinut tasosi liian alas ja ajautunut downward spiraliin siksi.
Kun itse pääsin kuivista kausista, minä nimenomaan tarkkailin kyllä-naisia. Ja se oikeastaan on tärkeää myös muina aikoina.
Nyt tietystii on ollut niitä joista ei ole voinut tietää, eli lähtökohtaisa ehkä-naisiakin, mutta niiden aika on sitten kun on varaa pelata uhkapelejä psykologisella pääomalla.
Toinen on sitten se, että otat riskin ja pelaat uhkapeliä ja pelaat numeropeliä.
Minulla on useammin ollut ongelmana, että olenko arvioinut tasoni liian ylös, kun vihreää valoa loistaa silmiin neljästä suunnasta. Tätä YTM-kuvitelmaa ei sitten uskalla riskeerata aloitteenteolla.
No, kuten sanottua, alkanut vuosien myötä jo helpottaa. Ehkä en enää myöskään niin tarkkaan noteeraa kaikkia, enkä hae vihreiden valojen loisteeseen.
Heh, se on ihan normaalia. Se on lämmittävä tunne, että saa tuollaisia signaaleja, ja ei tietenkään halua ottaa sitä riskiä että todellisuus pilaisi sen.
Mutta pikku hiljaa kannattaa testata sekin.
Negasit, nainen valitsee ja sitten "asiat vain tapahtuivat". Asia selvä.
En negannut. Korkeintaan hieman kiusoitelin sitä sen kaksimielisistä sanavalinnoista.
Nainen valitsee, kyllä. Niin tapahtuu aina jos käy flaksi.
Asiat vain tapahtuvat kun kumpikin haluaa samaa.
Mutta jos nainen ei ole valinnut, ei ne vain tapahdu.
Onko negaaminen kiusoittelua vai kiusoittelu negaamista? Miten niiden toimivat (tai ei-toimivat) voimat ja periaatteet eroavat toisistaan?
Negaus ei ole välttämättä kiusoittelua. Tokihan sen voi tehdä kiusoittelun muodossa.
Negaus myös tähdätään alussa, harkitusti ja laskelmoidusti kohti naista. Se on yleensä sellainen melko huumoriton loukkaus naista kohtaan, ja nainen kyllä tajuaa kun sellainen uppoaa. Naiset nimittäin uskovat että miehet ovat aina iskemässä heitä baarissa, ja nykypäivänä niin moni tietää negauksenkin, että se on tavallaan siis tila, jossa nainen katsooo erityisen tarkkaan kaiken mitä sanot.
Tämä minun kiusoittelu on taas sellaista spontaania, hyvien tilaisuuksien käyttämistä hyväkseen.
Kiusoittelu jää, jos siihen ei tule sopivaa tilaisuutta (tätäkin yritin PUA-aikoina, lähinnä negaus-mielessä ja pakolla).
Tämä johtaa siihen, että se sopii aina kuin nenä päähän. Se "toimii". Eihän se yksin ratkaise mitään, mutta on sellainen miellyttävä ja edukas lisä.
Tuo kiusoittelu on kanssa ollut tiettyjä luontaisia juttuja minussa, joihin olen palannut nyt kun olen poistunut PUA:sta ja lähtenyt etsimään muita resursseja.
Jos vertaa aikaa kun negasin ja kun kiusoittelin (nuorempana) ja nyt, niin jälkimmäinen on ehdottomasti parempi. Olen tosin joskus negannut luontaisesti tuolla tavalla, vaikka se ei tarkoitus ole sinällään ollutkaan.
Esim. naisella oli nuha, ja se puhui sellaisella duhadedä-äänellä. Otin nenästäni kiinni ja sanoin että se on hauskan kuuloinen kun sillä on nuha. Se näytti minulle sellaisen ärsyyntyneen pikkutytön tavoin kieltä ja sanoi "heh heh". Ja hymyili lopuksi. :)
Negaus taas, kuten sanottua, on käytännössä sellainen melko huumoriton loukkaus.
Pahimmillaan olen saanut negauksesta avarin (itse asiassa se muija tuntui kilahtaneen aivan täysin ja alkoi riehumaan baarissa :D ), jopa sellaisella kiusoittelunegauksella, mille eräs toinen nainen nauroi. Eli tuollainen on todella riskaabelia, ja tarpeetonta.
Muutekaan tämä kiusoittelu ei ole pakollinen, vaan sellainen mikä tuo mukavasti twistiä ja maustetta kanssakäymiseen, jos luontaisesti sen saa siihen. Olen vienyt naisia sänkyyn ilman negauksia ja kiusoittelujani. No problem.
Naiset nimittäin katsovat ja huomaavat aina nuo "laskemoidusti lisätyt" jutut, melko helpolla. Tuosta ei voi "jäädä kiinni".
Kaikella kunnioituksella, nuo sinun pua-kokeilut eivät kyllä ole olleet kovinkaan järkeviä.
Tietysti negauksen/kiusoittelun on tultava luonnostaan ja oikeassa rytmissä, oikeaan paikkaan. Tai ainakin niiden on päällisin puolin mentävä sellaisesta uskottavasti.
Jos tätä ei tajua, niin voi kiisus kun siihen vielä heittää jotain pua-niksejä!
Mulla on yksi kaveri joka edelleen tekee samaa kuin mitä kuvailit tehneesi, sillä ei ole mitään rytmitajua ihmisten suhteen.
Pitkän itsetutkiskelun paikka sillä, ja oletan että aika opettaa.
Negauksessa on nimenomaan oltava pientä kiusoittelua ja huumoria, ja sen on oltava mahdollisismman autenttista, kuten vaikka jollain stand-up-koomikolla.
Kun joskus tajuat mitä teet oikein, säännönmukaisuudet, opit varmaankin tehokkaammin myös soveltamaan niitä asioita.. jos et liikaa pelkää analysoinnin vaikuttavan ulosantiisi.
Et selvästikkään tunne koko PUA-juttua, vaan toimit sitä puolustelevana fanipoikana.
Negaus meni juuri kuten sanoin.
Ja Misery method josta se on peräisin, on nimenomaan tuollainen lineaarinen ja kaavamainen burgerointi. PUA:n ongelma on se jatkuva analysointi, ja siitä kärsii monet, koska itse tuossa opissa on valuvirhe; oppi ei pelaa, niin pitää jatkuvasti pyöritellä miten sen saisi toimimaan.
Ketä se auttaa, jos sinun pitää olla valmis tapaus jo ennen kun siihen ryhdyt?
Negaus ei missään nimessä ole lähtökohtaisesti humoristinen.
"Hienot kynnet, onko ne aidot?" Kuolen nauruun!
Sinulla on vielä paljon perehdyttävää, ennen kun alat opettamaan asiantuntijaa.
En tunne en, mutta sen mitä olen noita pua-videoita seurannut, en tunnista noita huumorittomia kaavamaisuuksia sitten lainkaan sieltä.
Negauksessahan tulisi olla kyse oman arvon todistamisesta naftilla välinpitämättömyydellä, kuten pienellä kiusoittelulla.. ja vaikket kuolisikaan nauruun, niin se humoristinen kepeys varmaan tuossakin ikälopussa heitossa lie aika oleellinen osa?
No mene ja tiedä.
Siinä samaa mieltä, että pahimmille burgereillekin tulisi olla apua alkuunpääsemiseksi.
Eihän sekään auta ketään jos ei ole seikkaperäinen huomioissaan ja analyyttinen raportoidessaan.
Kuka oikeesti jaksaa naisia noin paljon analysoida
Et ainakaan sinä, koska olet puskista ammuskeleva paskahousutäti, ja analyyttinen ajatteleminen ei oikein istu sinulle.
Vain lapsekas hetkessä eläminen ja tunneajattelu.
Pua jaksaa analysoida naisia, mutta ilman jää, kuten kävi kassaneidin kanssa vaikka lämmitteli kuukausitolkulla. ;)
Joku mies, joka kokee olevansa sisältään nainen, miehen kuoressa. Tästä seuraa suunnaton viha ja katkeruus oikeita naisia kohtaan, jotka saavat olla sitä mitä ovat, naisia, niin sisältä kuin päältäkin.
Miten näetkin noin tarkasti :)
Tuo kyllä osuu ja uppoo !
Miten näetkin noin tarkasti :)
Tuo kyllä osuu ja uppoo !
Kurppraivosta päätellen, taas osu ja uppos kateelliseen paskahousutätiin, joka säälittävästi joutuu puskista turvautumaan epätoivoiseen valheeseen ja passiivis-aggressiiviseen hymiöön (EN SUUTTUNUT!!! KATTOKAA VAIKKA, LAITOIN HYMIÖN!!")
Vittuttaako sinua enemmän se että sain kassaneidin, vaiko se että kassaneiti on YTN ja sinä ATN?
"Olen paskahousutäti, kommentoin itselleni ja kurpparaivoissani hoen Ex PUA:n lausumia sillä ne kirvelevät vieläkin xDDDDDDDDDDDD"
Näemmä on taas osunut ja uponnut.
Kumpi sinua vituttaa näistä enemmän vanha huora, tämän kertainen typy vaiko kassaneiti? :D
Shaming language ja henkilöhyökkäys.
Paskahousutätiin osu ja upposi.
Mutta sen sanon, että sinusta huomaa että olet sisäisesti kyllä nuori, itse asiassa noin esi-teini-ikäinen tyttö henkiseltä tasoltasi, sen huomaa jutuista. Ulospäin tosin olet kurppa, sellainen ruma täti.
Rakas oli pakko ampua puskista ku kutkutti niin paljon osumaa tarkkaa.
Sitä paitsi tiedätkö että ihmisillä voivat olla epätasapainossa feminiinset , maskuliiniset energiat. Joten ne vaikuttavat ihmisen olemukseen ja tapaan ajatella.
Sinussa on kyllä neitimäisyyttä välillä ;D
YTN = yksi tyhjä nainen
ATN = Aikuinen täydellinen nainen
Totuus on kultaakin kallimpaa ;P
"Mutta sen sanon, että sinusta huomaa että olet sisäisesti kyllä nuori, itse asiassa noin esi-teini-ikäinen tyttö henkiseltä tasoltasi,"
Sinusta huomaa, että YRITÄT olla nuori. Kiukuttelet kuin mikäkin teini, viljelet hymiöitä kuin 15v. parhaalle kaverilleen. Junasi puksuttaa kohti iltaa paljon meitä edellä. Hyvää matkaa setä.
Sinussa ei, mikä onkin yleinen kurpan ongelma.
Tiedät kyllä mitä ne tarkoittaa.
Te kurpat olette tosin osoittaneet, että teidän kohdalla aikuisuus meinaa vain rujoa ja epänaisellista ulkonäköä, mutta henkinen taso on jossain 5 vuotiaan tasolla.
Kurpparaivo on taas siis fakta.
Kumpi sinua vituttaa näistä enemmän vanha huora, tämän kertainen typy vaiko kassaneiti? Mikä ajoi sinut puskaan kurpparaivoamaan?
Ne molemmat ovat nuoria ja kauniita, joten ei ihme jos kurppa kilahti. :D
Sinun kanssa väkisinkin joutuu laskeutumaan alemmalle tasolle kun et ymmärrä tasokkaampaa naisen näkemystä etkä ymmärrä aikuisia naisia henkisesti. Sinä itse määräät tason.
Tuo oli taas kerran vähä-älyisen kurpan "itte oot"-defenssi. Sinä paskahousutätihin se tässä viljelet passiivis-aggressiivisia teinix-hymiöitä, kun yrität kompensoida kurpparaivoasi "EN OO VIHAINEN IHA TOSI XDDDDDDDDDDDDDD HAHAHAHAHAAA! Oon vaan passiivis.-aggressiivinen!"
Miehelle ikä on pelkästään etu. Vain te muumiopilluiset paskahousutädit joudutte kurpparaivon valtaan kun joku palstalla puhuu tai saa nuoren naisen, koska te tiedätte että se on teidän MA:n lohduton alamäki.
Minkä ikäinen muuten olet ja miten moni mies on käyttänyt sinua (ei näemmä käytä enää :D )?
"Itte oot!!"
Aika hyvin sanottu paskahousutädiltä, joka jatkuvasti ajautuu kurpparaivoon, josta siirtyy puskiin ampumaan koska on liian tyhmä ja pelkuri puhumaan itse aiheesta. Entä ulosanti? Passiivis-aggressiivisa teinix-hymiöitä ja täysin järjettömiä sekä lapsellisia henkilöhyökkäyksiä.
Ymmärräthän, että ne parikymppiset fiksut nuoret naiset, joiden kanssa voi puhua kaikesta maan ja taivaan alla, ovat sinua fiksumpia, naisellisempia ja ennen kaikkea nuorempia? :D
Kiitos :)
Pyydän anteeksi hyökkäystäni, kaduttaa etä lähdin mukaan tällaiseen touhuun.
Annathan anteeksi minulle ?
Ja olen ehkä mustis :( myös kun en sinua saa !
Hyvää viikonloppua :3
Peace !
Kiitos:)
Anteeksi että lähdin henkilöhyökkäykseen mukaan.
Taidan olla mustis :( kun en sinua saa.
Hyvää viikonloppua !
Peace !
Älä setä hermostu. Ikä tuo miehelle seisokki ongelmia ja helposti myös eturauhasvaivoja. Onko se joku etu? Joko ne siniset pillerit on käynyt mielessä? Onko sinulla lapsia? Jos ei niin miksi?
Saat anteeksi. Nyt mene, äläkä enää toista tyhmyyttäsi.
Samoin, tuollainen käytös ei paranna saumoja kanssani.
Jopa kuivina kausina minulla ei ollut vaikeuksia kävellä pois naisten elämästä, jos nämä eivät osanneet käyttäytyä.
Nyt märkinä kausina suhteet naisten kanssa ovat rikkaita, keskinäisesti palkitsevia ja miellyttäviä.
Kaikkein vähiten minua kiinnostaa dysfunktionaalinen suhde kurpan kanssa, joten sellaisen markkinointi ei osu eikä uppoa.
Esim. parikymppiseni lähettelee minulle ehdottelevia kuvia, ja kertoilee miten ei kestä sitä jos en ole paikalla, sillä hän suorastaan kuolee kiimaan kun ajattelee minua. Sellainen on naiseutta.
Sinun tulee aina ensin miettiä: mitä voin tehdä Ex PUA:n eteen, eikä sitä, että mitä sinä voit saada.
Olisi myös hyvä jos tuon perseilyn jälkeen hyvität tuon kaiken. Se, on naiseutta myös. (Feminismi on ruttoinen huoruus, jollainen pitää ruoskia naisesta pois, sillä sellaiseen sairastunut nainen on hyödytön). elukka).
:D Osu ja uppos, kurpparaivo on fakta ja paskahousutäti ei pystynyt kieltämään mitään mitä sanoin tai vastaamaan.
Minkä ikäinen muuten olet ja miten moni mies on käyttänyt sinua (ei näemmä käytä enää :D ), vanha homepillu?
No, no :)
Nyt lohkaisit taas provon joten haluatko jatkaa vielä loan heittoa?
Onneksi on ollut naisia ennen minua jotka ovat feminismin antaneet minulle itse siihen vaikuttamatta. Paitsi äänestämällä naisia vaaleissa.
Ilman feminismiä me naiset oltaisiin teidän miesten jalkarättejä vain.
Joten tässä asiassa olen sinun kanssa täysi eri mieltä.
Vapaus kuuluu kaikille sukupuoleen katsomatta.
Vaikutat kommenteillasi ääri muslimilta?
Miten olet noin takapajuinen ihminen naisten suhteen.?
Mitenkäs "tasa-arvoon" sopii se,että ajetaan vain oman sukupuolen etua, kuten sinä äänestäessäsi?
Sillä se on tasapainottunut , että olen nuorempana äänestänyt miehiä ja nyt naisia.
Viime vaaleissa annoin ääneni miehelle joka myös valittiin ministeriksi.
Se oli ainut kriteeri .
Oletko itse antanut äänesi molemmille sukupuolille vaaleissa?
Mitä no no? Oletko unohtanut miten tämä toimii?
Jos olet pahoillasi, niin se et ole sinä joka silloin voit asetella ylimielisesti ehtoja. Saati sitten aloittaa mässyttämään minulle vastaan.
Tyypillinen esimerkki siitä miten feminismi on sairailta naisille, sairaus muille naisille. "Mulla on oikeus koska oon nainen!!!":DDDDDDDDD"
Feminismi näemmä myös sinun kohdallasi on estänyt varsin tehokkaasti aikuiseksi kasvamisen, oletko huomannut?
Yhteiskunnallisesti feminismi ei ole muuta kuin ääriliike, mikä perustuu miesvihalle, ja naisten etuoikeuksien ajamiselle.
Ilman sitä naiset olisivat naisia, ja vallitseva sukupuolten sota ei olisi syttynyt.
Feminismin aiheuttama hypergamiaepidemia on tehnyt sen, että nyt porukka on sinkkuina vastoin tahtoaan. Toki, lopulta hypergamiset huorat huomaavat vanhoinapiikoina, että pöydät kääntyvät, joten kyllä se osuu omaan nilkkaankin. Mutta nainen suuressa tyhmyydessään - mikä on rajatonta- on niin itsekäs, että ennemmin sitten suo sen että koko porukka kuolee yksin, kuin että hän voisi parhaina vuosinaan naida tasonsa mukaisesti.
Mitä tarvetta feminismille on länsimaissa, samalla kun ne paskahousutätifemakot eivät uskalla tehdä mitään sille, että mainitsemasi äärimuslimit pitävät naisia ja tyttöjä seksiorjina?
Oletko ihan varma, etteivät he kerta kaikkiaan tule toimeen ilman feminismiä? ;)
En. Olen kyllä harkinnut naisehdokkaita. Mielestäni sukupuoli ei ole vaikuttanut äänestämiseeni mitenkään, vaan kyse on ollut esimerkiksi vaalikoneiden tuloksista ja joistain itselleni ehdottomista asioista. Kerran olin jo päättänyt äänestää nuorta naista, mutta hän ei vastannut mitään fb-kysymykseeni,joten se siitäkin. Koneiden ja mielipiteideni kanssa miehet ovat sopineet parhaiten yksiin tähän asti. Tosin yleensä olen nukkunut, joten ääniäni on saanut vain kolme.
Minusta aitoa tasa-arvoa ei ole jalkovälin katsominen äänestettäessä, ellei sitten ajatuksena ole panna se töihin yhteiseksi tai äänestäjän hyväksi. Näin on toiminit kai vain yksi ministerimissi? Tasapainottava jalkovälin äänestäminen tavallaan ymmärrettävää, JOS on tiedossa, että vähintään yhtä moni äänestää toisenlaista jalkoväliä jalkoväliperusteisesti. En ole kuullut kenenkään äänestävän kyrpäperusteisesti, mutta pillu on monellekin tärkein kriteeri. Näin ollen ehkä minun pitää alkaa femakoiden vastavoimaksi ja lopettaa pillujen äänestämisen harkitseminenkaan?
Kaiken voi nähdä negatiivisesti jos niin tuntuu paremmalta.
Negatiivisuus on myös tunnevamma.
Kaiken voi ymmärtää väärin ja nähdä negatiivisesti.
Negatiivisuus on myös tunnevamma.
En vihaa miehiä vaikka minulle on tehty seksuaalista väkivaltaa monta kertaa elämässäni. Ja kaltoin kohdeltu.
En osaa vihata miehiä.
Vihalla ei saa mitää hyvää aikaan päin vastoin viha vain lisääntyy ja aiheuttaa lisä pahaa. Elän ja jaan Mielummin Rakkautta.
Et sinä noilla kuluneilla kurpparaivopaskahousutäti urpoilulla upota ketään. Ei sentään ihan noin pienestä.
Passiivis-aggressiivisuus on myös (munatonta) vihaa. Ja varma merkki katkeruudesta.
Älä puhu paskahousutäti paskaa. Kurpparaivo on kohdallasi tosiasia, ja siksi aloit ammuskelemaan puskista ja tekemään henkilöhyökkäyksiä.
Paskahousutäti ei myöskään pystynyt kieltämään mitään mitä sanoin tai vastaamaan.
Minkä ikäinen muuten olet ja miten moni mies on käyttänyt sinua (ei näemmä käytä enää :D ), vanha homepillu?
Jep, suosittelenkin kaikkia pysymään erossa negatiivisista femakkokurpista.
En ole katkera vaan osaan Rakastaa.
Osaatko sinä Rakastaa naisia?
Näiden puheiden perusteella et osaa Rakastaa.
Sinusta huokuu inho naisia kohtaan.
Joten kaikki nämä juttusi naisistasi ovat sinun mielikuvituksen tuotetta, niillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Kyllä nainen huomaa jos mies on naistenvihaaja.
Naisilla on hyvä vaisto, älä unohda sitä.
Onneksi miehen ei tarvitse vaistota kuka on femakko, kun ne ylpeinä julistavat miesvihaansa.
Auta mua ymmärtämään mistä tuo pohjaton naisviha johtuu ???
Sen tiedän että täytyy olla pahaolo jos joka vastaukseen oksentaa ?
Minähän rakastan naisia. Poislukien tietenkin femakot ja kurpat, heitä säälin.
Elät itse petoksessa, ja yrität valehdella myös muille. Hyvin tyypillistä naisille.
Syyllistyit passiivis-aggressiivisuuteen, ja se on yksi kurpparaivon ilmenemismuoto; se on vihaa.
Miksi sinä et vastaa itsepetoksessa elävänä, kurpparaivoisena femakkona kysymyksiini mitä tulee feminismiin? Oletko tyhmä, ja faktojen sijaan vain valikoit itsekkäistä ja tunteellisista lähtökohdista käsin?
Mitä ihmeen säälimistä heissä on ?
Sääli on sairautta.
Vanhemmat naiset ovat nähneet elämä ja kyllä tietävät miten asiat on oikeesti.
Miksi edes ajattelet heitä ?
Nauti elämästäsi vielä kun voit ja unohda kurpat!
Ihan sama mitä sulle vastaa, sä väännät sitä raivokkaan oksennuksen heti.
Etkö osaa keskustella naisten kanssa asiaa. Turvaudut joka kerta herjaamaan.
Lapsellista neitimäisyyttä, pöh sanon minä.
"Sääli on sairautta"-hokijat ovat sairaita. Äärikovaa konservatiivisuutta muuten myös edustaa kyseinen lausunto ,miten lie sopii femakolle?
Säälin heitä, koska ovat antaneet katkeruuden viedä mukanaan ja pilata elämänsä.
Vanhemmista naisista en ole sanonut mitään.
Katkeruus on sairaus joka voi johtua niinkin kaukaa kuin lapsuudesta tai jostain väärin kohtelusta jota ei ole pystynyt antamaan anteeksi.!
Se on aina henkilökohtainen kärsimys.
En usko että keskustelijat projisoivat niitä näihin keskusteluihin , vaan ennemminkin vääristä tulkinnoita ja oletuksista totuutena.
"Sääli on sairautta" oli vähän ontuvasti sanottu.
Tarkoitan että asioihin pitää suhtautua realisti, totuuteen katsoen eikä mielistellen.
Et siis pysty vastaamaan.
Sitten ämmämäiseen tapaan käännät asian siten, että minä en pysty keskustelemaan, ja lopuksi vielä turvaudut shaming languageen, kurppa.
Se oli sinä, joka aloit ampua puskista taas, etkä edes yrittänyt puhua asiaa.
Sitten kaikki yritykset päästä asiaan menee siihen, kun ämmäilet itsesi aiheesta sivuun.
Sinä et pysty puolustamaan älyllisesti kantaasi, ja sinä et pysty perustelemaan käytöstäsi. Tyypillinen feministi. Yritetään saada muut tuntemaan myötähäpeää ja toteamaan "ei tuolle kannata puhua" ja sitten pidetään itseään voittajana.
Mutta sitten ihmettelet että miksi on naisvihaa? :D
Alkaisiko yhtään valjeta?
Kovin olet herkkä mies :)
Sinun älyllisyytesi ei riitä keskustelemaan asiallisesti asioista vaan turvaudut joka vastauksessa, kysymyksessä henkiseen väkivaltaan nimittelemällä minua monilla eri termeillä!
Olenko minä nimitellyt sinua pahasti ?
Sitä paitsi mistä me muka keskustellaan?
Ei minun tarvitse nimitellä koska olen henkisesti sinun yläpuolella.
Meidät on veistetty eri puista, minä olen Tammi ja sinä olet Kataja . Hahaaa ;D
Jopas nyt, että katkeruuteen sairastunut voi itse päättää milloin päästää katkeruutensa näkymään.
Ja sinä olet tyhmä kurppa, koska et taaskaan pystynyt vastaamaan, vaan kävit shaming languagen kautta henkilöhyökkäykseen - eli osu ja uppos taas, ja sinä todistit pointtini.
Onko suurikin moraalisuuden ja käytöstapojen osoitus sanoa "olen sinua parempi" vs. nimitellä?
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13687852#comment-79875973 Tuohon jätit vastaamatta, kun lähdit paskat housuissa ja naisvihakorttia heilutellen karkuun.
Tietysti, eihän femakon tarvitse oikeuttaa valhetta johon uskoo, sillä valhe on vain valhe.
Mieti sitä Puupää ;p
:D No missäs nyt se "mä en tunne vihaa, vaan pelkästään rakkautta" ja "oon feministi, en vihaa miehiä tai tunne kurpparaivoa" on?
Kamalaa raivoamista. :( Ja hirveän negatiivista, eikä silleen niinku hyviä fiboja ja rakkautta.
Muistathan, että se joka vihaa, se uskoo minuun. ;)
Et sinä määrää mihin minä vastaan :(
Katsoin aiheelliseksi olla vastaamatta koska ei kiinnostanut"jauhaa" samaa p*skaa.
Eikä enää kiinnosta joten hyvää illan jatkoa ja pidä itsesi miehenä !
Muista ettei pelimies löydä Rakkautta.
Jos avaat sydänmesi naiselle rehellisesti olemalla oma itsesi nii silloin sinulla voi olla mahdollisuus " naisen" kanssa.
Ensi täytyy rakastaa itseä jotta voi jakaa rakkauttansa toiselle. :)
Kuppi tuli täyteen sontaa :(
Uhrasin puolpäivää sinun, hänen kanssa enkä kokenut valaistusta :(
Et Sanonut mitään järkevää mihin olisin vastannut järkevästi ja kiinnostuneesti.
Tää oli yksi episodi järjettömyydestä ;D
En vihaa sinua vaan rakastan sinua :3
Pualla meni taas hermo, kun sai totuuden kuulla. Kassaneiti on mamujen patjana kuitenkin, mikä on parempi vaihtoehto kuin olla pienen katkeran pullan alla. :D
Totuuden? Eli joku katkera kurppa tietää asiat joita ei voi tietää paremmin kuin minä? Kuinka helvetin tyhmä sinä paskahousutäti oikein olet? :D
Joten, kumpi sinua vituttaa näistä enemmän vanha huora, tämän kertainen typy vaiko kassaneiti?
Kassaneiti on näemmä jäänyt sinulle kuukausiksi mieleen, joten se on varmasti se.
Menikö katkeralla pikkupojulla hermot?
Osu ja uppos siis, koska et pystynyt vastaamaan. :D
Kerro nyt, kumpi sinua vituttaa näistä enemmän vanha huora, tämän kertainen typy vaiko kassaneiti?
Ei kiinnosta vastata sulle.
Juuri vastasit paskahousutäti. :D
Mutta miksi välttelet seuraavaan vastaamista: kumpi sinua vituttaa näistä enemmän vanha huora, tämän kertainen typy vaiko kassaneiti?
Ymmärräthän, ettet voi tehdä mitään estääksesi minua ja heitä? Et kerrassaan mitään.
Kaikki vastarinta on hyödytöntä, ja minä, minä taas vahvistun vihastanne.
"Mutta miksi välttelet seuraavaan vastaamista: kumpi sinua vituttaa näistä enemmän vanha huora, tämän kertainen typy vaiko kassaneiti?"
Ei kiinnosta vastata. Mikä meni ohi?
"Kaikki vastarinta on hyödytöntä, ja minä, minä taas vahvistun vihastanne."
Ei sua vihata vaan sulle nauretaan.
Vastasit taas. :D
Siis, kumpi sinua vituttaa näistä enemmän vanha huora, tämän kertainen typy vaiko kassaneiti?
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13690054#comment-79875327
Taas tuota kurpan passiivis-aggressiivista logiikkaa.
Tekonauruun pystyy kuka vaan, ja te ämmät olette säälittävän läpinäkyviä yrittäessänne kompensoida sillä sitä faktaa että kiehutte kurpparaivosta.
No, tietääpähän osuneensa ja upottaneensa. Taas kerran.
Kestäisit paremmin sun vihaamisen kuin sulle nauramisen? Ja siksi haluat että sua vihataan? Onko sulle joskus naurettu joidenkin ihmisten taholta?
Mikään mitä teette tai sanotte ei tehoa minuun.
Oletteko te nyt oikeasti noin,tyhmiä, että jankkaamalla noita jokaisen tyhmän huoran ala-astetasoisia juttujanne, te teette naurettavaksi muut kuin itsenne?
Esim. Tuo teidän tekonaurunne on passiisivis-aggressiiviuutta, eli vihaa, ja sen osoitus. Jollain kana-aivoisen kurpan logiikalla te uskotte että tuo ylikompensointi ei näy muille. Joka kerta, te todistatte pointtini, ja se on voittoni.
Ja kyllä, haluan että minua joko vihataan tai rakastetaan. Te olette siinäkin asiassa varmoja.;)
Naisen iskeminen ei ole niin vaikeaa. Oltiin tunnettu naisen kanssa pari tuntia ja kysyin siltä että aletaanko seurustelee, se sanoi että joo ja 9 vuotta ollaan nyt oltu yhdessä. Nainen hyväksyi ulkonäköni vaikka en ole priimus, nainen itse tosi nätti ja kiva luonne. Monet tekee alotteista liian monimutkaisia , etsivät vikoja ja haukkuvat kun joku on liian lyhyt tai naam ei miellytä. Kaverit ei just löydä naisia kun naisilla on 5 kg liikaa painoa tai on kaupan kassalla töissä niin ei kelpaa. Idiootteja sellaiset.
Tuollainen voi toimia.
Mutta se ei vain ole yleistä.
Juttuhan on niin, että tuo on taas hyvä esimerkki klassisesta punaisesta pilleristä, minkä mukaan nainen valitsee.
Silloin kun osaa toimia, saa ihmeellisen oloisia tuloksia aikaan.
Esim. Ytmille tuo on verrattaen tavalllista.
Ei ytmin tarvitse roikkua kahta vuotta kytiksellä ennen kuin saa. Ei ytmi edes yleensä voi tehdä noin, koska ihastunut nainen ei kestä kaverinaisen roolia 2 vuotta.
Olet oikeassa, mutta tuossa oli pari tuntia aikajanana.
Tässä on muuten se video josta puhuin, katso ja kerro mitä olet mieltä:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13690122
Ajattelin että se voisi hieman havainnollistaa sitä mistä olen puhunut, kun siinä on kohtalaisesta samoja elementtejä sen kanssa, mistä olen kertonut omakohtaisesti.
Oho, lukihäiriö. No kyllähän tuo 2h toimii, jos on sitä kipinää. Kaikilla ei ole.
Ihmisten suhteet alkavat yleensä niin että kysytään toiselta aletaanko seurustelemaan. Niin ne alkaa!
Ilmeisesti sinä et kysy koskaan aletaanko seurustelemaan :(
Siis jos ymmärsin oikein niin pitäisikö antaa respektiä siitä että on jollekin myyjälikalle puhunut?
En usko että kaipaan kenenkään noin tyhmän rispektiä, joten älä vaivaudu, sen sijaan pysy passiivis-aggressiivisena. ":D" tuossa ota hymiö, niin tulee "uskottavuutta".
No eihän saduilla "ansaitulla" respektillä olekaan mitään merkitystä-
Ei niin. Joten sinä varmaan et olisi ihan niin epätoivoinen että tyytyisit vain pelkkää kateellista kurpparaivoasi sanomaan minua valehtelijaksi, vaan että sinulla on tarjota todisteet väitteesi tueksi? Sillä olisihan aika ironista, jos pahin valehtelija syyttää muita valehtelijaksi itse. Vain tyhmä huora olisi niin ajattelematon.
Miksi kirjoittelet tänne pitkät stoorit siitä, että kysyit jotain naista treffeille? Vai pääsitkö edes sinne asti? Paljon puhetta, vähän tekoja.
Koska voin tehdä niin.
Samoin, en aio pyytää sitä tässä tilanteessa treffeille, koska se muuttaa pois. Ei mitään hyötyä, sen sijaan yritän hakea viimeistä tilaisuutta uida sen liiveihin, esim. jonkun mahdollisen päättäjäisbileen tai muun sellaisen yhteydessä. Treffit vain jos saan ne johdateltua paritteluun.
Muuten tämä jää arvokkaaksi kokemukseksi "vyön alle", joten olen jo voittanut. Saa nähdä mihin märät kaudet riittää.