Abortin tekeminen Raamatun malliin

joo-0

Tämä on pääasiassa osoitettu jyrille, mutta tiedoksi myös muille.

Aviorikoksesta epäillyn vaimon tutkiminen

11 Herra sanoi Moosekselle:

12 "Sano israelilaisille: Jos aviovaimo lankeaa uskottomuuteen 13 ja makaa toisen miehen kanssa, hän tulee saastaiseksi, vaikka asia ei ehkä tulekaan ilmi, kun naista ei ole saatu kiinni itse teosta eikä häntä vastaan ole todistajia. 14 Jos aviomiehen kuitenkin valtaa mustasukkainen epäilys, että hänen vaimonsa on ollut hänelle uskoton ja näin tullut saastaiseksi, hänen tulee, olipa epäilykseen aihetta tai ei, 15 viedä vaimonsa papin luo ja tuoda vaimonsa puolesta uhrilahjaksi kymmenesosa eefa-mittaa ohrajauhoja. Hän ei kuitenkaan saa kaataa jauhoihin öljyä eikä panna päälle suitsuketta, sillä tämä ruokauhri annetaan mustasukkaisen epäilyksen takia. Se on selvitysuhri, jonka tarkoituksena on tuoda ilmi, onko epäilyyn aihetta.

16 "Papin tulee viedä nainen Herran eteen, 17 ottaa saviastiaan pyhää vettä ja panna veteen tomua telttamajan lattialta. 18 Kun pappi on asettanut naisen Herran eteen, hänen tulee avata naisen hiukset ja panna hänen käsiinsä selvitysuhri eli mustasukkaisen epäilyksen takia annettu ruokauhri. Papilla tulee olla kädessään kirousta tuottavaa karvasvettä sisältävä astia, 19 ja hänen tulee vannottaa naista sanoen: 'Jos kukaan vieras ei ole maannut kanssasi etkä ole langennut saastaisuuteen, vaan olet pysynyt miehellesi uskollisena, tämä katkera kirovesi osoittakoon sinut syyttömäksi. 20 Mutta jos olet ollut miehellesi uskoton ja tullut saastaiseksi makaamalla jonkun muun kuin aviomiehesi kanssa' 21 -- tässä kohdin papin tulee vannottaa naista, uhata häntä kirouksella ja sanoa: 'silloin Herra tehköön sinusta varoittavan esimerkin, jota mainiten kansasi vannoo ja kiroaa. Herra kuihduttakoon lanteesi ja turvottakoon kohtusi. 22 Menköön tämä kirovesi sisuksiisi, niin että kohtusi turpoaa ja lanteesi kuihtuvat!' Ja nainen sanokoon: 'Aamen, käyköön niin!'

23 "Papin tulee kirjoittaa nämä kirouksen sanat ja huuhtoa sitten kirjoitus kiroveteen. 24 Vesi hänen on juotettava naiselle, niin että se menee hänen sisuksiinsa. 25 Papin tulee ottaa naiselta mustasukkaisen epäilyksen takia annettu selvitysuhri, omistaa se tarjousuhrina Herralle ja viedä alttarin luo. 26 Sitten papin on otettava ruokauhrista kourallinen selvitysuhriksi ja poltettava tämä osa alttarilla. Kun pappi on juottanut naiselle veden, 27 tapahtuu näin: Jos nainen on tullut saastaiseksi olemalla miehelleen uskoton, kirousta tuottava vesi menee hänen sisuksiinsa ja aiheuttaa hänelle katkeraa tuskaa. Hänen kohtunsa turpoaa, hänen lanteensa kuihtuvat ja hänestä tulee varoittava esimerkki, jota mainiten vannotaan ja kirotaan. 28 Mutta jos nainen ei ole saastainen vaan syytön, vesi ei vahingoita häntä, ja hän voi vastedeskin saada lapsia."

Jyrtsi väitti että olen 1992 käännösfani, mutta se ei pidä paikkaansa. Voimme käyttää vaikka 1933 käännöstä tai jotakin englannikielistä käännöstä, asialla ei ole merkitystä.

Tuo "lanteiden kuihtuminen" on muuten toinen nimitys sikiölle, koska juutalaisuudessa ainakin ennen muinoin sikiötä pidettiin naisen ruumiinosana, ei erillisenä henkilönä.

Ks. Talmud, Sanhedrin 80b
http://www.come-and-hear.com/sanhedrin/sanhedrin_80.html#80b_2

"But Rabina said: Read thus: If the calf was conceived and born before its mother was condemned, it is permitted: but if conceived before sentence and born after sentence, it is forbidden, because the embryo is a thigh [i.e., part] of its mother(2)"

"(2). In this case it is forbidden, not because it is the product of its mother, but because before birth it is part and parcel of its mother, and the prohibition of the latter applies to the embryo too. "

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siinä on naiselle näytetty hänen paikkansa. Nyt ne luulee olevansa vaikka mitä. Toisin oli ennen, kun toteltiin Herran sanaa.

    • ÄRKKOPEELÄINEN

      MUTTAMUTTA, USKOLLISUUDENHAN TULISI KUULUA MYÖSKIN AVIOMIEHEN REPERTUAARIIN!!!???, EIKÖVAIKKA???

      Mutta uskovaisten piireissä miehellä ON OIKEUS käyttää naisia, jopa pieniälapsia!!!, kuinmyös esmerk omistaa JALKAVAIMOJA JA MUITAKIN ns HAIRAHTUNEITA NAISIA, joilla ei ole enää kunniaa, mutta ON SE ;)

      Mutta jjumalauta, akan pittää olla 100% USKOLLINEN JA HYVEELLINEN!!!

      Voihan herrrajjjjeeee että maailma on kimurantti paikka!!! :(

      terveisin USKOLLINEN NAINEN, EI PAKOTETTUNA, VAAN OMASTA HYVÄSTÄTAHDOSTAAN HYVÄNTAPAINEN NAINEN :), EN huoraa, EN ole viinamäennaisia, EN vietä rietasta elämää, joista ominaisuuksista minua kylläkin IHMETELLÄÄN!!!

      Mutta siinäpähän ihmettelevät, jos ei heillä muuta ihmeteltävää tässämaailamassa ole:D

      • Taikauskonnoton

        Raamatun moraali nyt on mitä on. Tylyä touhua.

        Naisen pitää olla masokisti tai yksinkertaisesti tyhmä, jos huolii kiihkouskismiehen. No joissain maissa ei kyllä naisilla ole pahemmin mahdollisuutta päättää, mutta yllättäin sellaiset maat ovatkin juuri niitä kiihkouskovaisten hallitsemia.

        Maailma on selvästikin menossa tässä asiassa parempaan suuntaan, ainakin länsimaissa naisillakin alkaa olla tasavertaiset oikeudet. No kretujen mielestä se taas on huono asia.


    • jyristys

      Talmud ei ole Raamattu vaan höpöhöpölöpinää.

      • On Jumalan sanaa ja on Jumalan höpöhöpölöpinää?


      • jyrppii

        Siis ihan samaa höpölöpinää kuin Koraani ja v. 1992 väännöskäännös.


      • Taikauskonnoton
        jyrppii kirjoitti:

        Siis ihan samaa höpölöpinää kuin Koraani ja v. 1992 väännöskäännös.

        ..joka taas on ihan samaa höpölöpinää, kuin ne mistä ne on käännetty.


      • teeseiska

        Ihan täyttä höppälöppää kaikki muut tulkinnat paitsi valkoisen miehen Raamattu. Jumala antoi oikean tiedon haluamisistaan valkoiselle miehelle koska tiesi sen valloittavan maailman. Jumalalla kun ei ollut muuta keinoa viestittää sanaansa kaikille kansoille.

        No aikaahan siinä kului tommoset 2000 - 4000 vuotta , mistä sen nyt laskee, kunnes sana (Eurooppalainen kolonnialismi) saavutti kaikki maailman kolkat. Osattomiksi oikeasta uskosta jäi siis miljardit ihmiset näinä vuosituhansina ennen valkoisen miehen saapumista. Mutta rapatessa roiskuu ja hlvetissä on tilaa vääräuskoisille yllin kyllin.

        Vai olisiko se sittenkin niin, että maailman levinnein uskonto on se uskonto, sisältöön katsomatta, joka pääsi viralliseksi uskonnoksi Rooman valtakunnassa. Ja Rooman valtakunnan kautta pääasiassa Britti-imperiumin levitettäväksi ympäri maailman. Niin kuin englannin kieli josta tuli maailman levinnein myös.


      • joo-0

        "Talmud ei ole Raamattu vaan höpöhöpölöpinää."

        Ja UT ei ole Tanakh vaan höpöhöpölöpinää. Asialla ei merkitystä mitä henkilökohtaisesti ajattelet Talmudista. Tanakh ja Talmud ovat kummatkin juutalaisten kirjoituksia ja tuo Talmudin kohta vahvistaa tradition joka myös Tanakhissa.

        Turhaan räpistelet. Raamattu sallii abortin and thats it.


    • Taikauskonnoton

      Mooseslaiset on tosi reilukerhoporukkaa.

    • jyrtsikö

      Ei Mooseslaisia enää ole.
      Talmudsakki on ihan eri porukkaa.

      Eikä 1992 väännössakki ole ikinä Raamattua nähnytkään.

      • Taikauskonnoton

        Kyllä ainakin palstakreationistit ainakin tuntuvat olevan Jeesuksen oppeja halveksivia mooseslaisia.


    • joo-0

      Jyri yritti valehdella ketjussa "Siunaus tämän foorumin homoille".

      Jyri: "Höpöhöpö, ei Raamatussa ole mitään aborttolupaa vaan selvä kielto kuoleman uhalla. Siis henki hengestä sille joka monottaa raskaana olevaa vatsaan niin että tulee keskenmeno."

      Vastaukseni: "Valehtelet jyri. Henki lähtee ainoastaan jos naiselle sattuu pahempaa, mutta jos ainoastaan lievä pahoinpitely, josta keskenmeno niin selviää sakoilla."

      Toinen mooseksen kirja:

      (1933 käännös) 21:22. Jos miehet tappelevat keskenänsä ja loukkaavat raskasta vaimoa, niin että hän synnyttää kesken, mutta vahinkoa ei tapahdu, niin sakotettakoon syyllistä vaimon miehen vaatimuksen ja riidanratkaisijain harkinnan mukaan. 23. Mutta jos vahinko tapahtuu, niin annettakoon henki hengestä,

      (1992 käännös) 22 Jos ihmiset tappelevat keskenään ja samalla töytäisevät raskaana olevaa naista, niin että hän saa keskenmenon mutta hänelle ei aiheudu muuta vahinkoa, lyöjä maksakoon sakkoa sen mukaan, mitä naisen aviomies vaatii tai miten asia oikeudessa ratkaistaan. 23 Mutta jos muuta vahinkoa tapahtuu, annettakoon henki hengestä,

      Käännöksillä ei merkitystä tässäkään asiassa. Tämä myös vahvistaa että sikiötä pidetään naisen ruumiinosana, ei erillisenä henkilönä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14846
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    10. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3039
    Aihe