Missä tutut nimimerkit?

Monet palstalla vuosia kirjoitelleet on kai poistuneet muille kirjoitusmaille.

Mikkokaan ei ole kirjoitellut, vaikka Ounaksen varressa on tullut koko kesän vettä kuin aisaa.
Aslak kai poistui ihan oikeasti Lapin taivaallisille riekkomaille.
Mohikaanin väistyminen on hieman vähentänyt asiattomuuksia palstalla ja ekivaarin lähtö lisännyt.
Pakis ei ole vitsaillut, eikä hänestä ole havaintoja Äkväjoellakaan.
Potaskavaaran emäntä ei ole aiheuttanut sienimyrkytyksiä edes yhden hymiön vastauksillaan.
Jaikal ei koskaan oppinut kirjoittamaan uudistetulla palstalla eikä ml213 ja Mazdels ole voinut häntä enää seurata..
Leahim on teillä tietämättömillä (mulla saattaa olla numero tallessa), mutta auroraboreallis on vielä on seuranamme.
JukkaFinland lakimiehineen on jo aiemmin poistunut, kuten härski Friihetkin.
Ikuinen häviäjä Eroe Simpson on pitkään jaksanut kylvää asiattomuuksia puskajussina, vaikka menetti otteensa jo palstalle tullessaan.
Eenokin lähtö ei harmita ketään.
Uskovainen uskomaton Hirvas ei myöskään esitä kritiikkejään, eikä asiallisemmat merikukat ja suopursukat.
Tapio, uskossaan luterilainenkin on häipässyt.
Ja sekin soittelija jolla oli monta varjoa Artosta lähtien on kai palannut laavulleen.
Semper.Fidelis töräyttelee sotaista torveaan jossain muualla.
-
-
-
-
Työmies2 alias Pietu Aholainen jätti hauskuuttamisen jo varhain.

95

146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tomumaja-nen

      Läpileikkaus Pekulta foorumilaisista menneiltä ajoilta, nostalkista. Olen joskus piipahtanut foorumilla, mutta ei oikein huvita niinkuin kirjoitella.
      Jotenkin on aika meitä ittekutakin kai muuttanut, kai se siitä johtuu ettemme ole niin innokkaita enää.
      No kuulumisia tietenkin täältä Ounaksen varrelta, helareihin olen pitänyt välimatkaa, syytkin on olleet. Olkhot omissa oloissaan minä Jumalani kanssa omassani, näin on. Mutta uskonnon vapaus kaikille, kuulukoot mihin vain, mottoni. Joo vettä on sajellut, kylmääkin pitänyt, hilloja taijamma saaha, vaikka kalastus onkin ollut puurtamista, no jotain kuitenkin pakastimeen kertynyt. potutkin kasuaa ja kuokimme sitten ne vaikka myöhemmin syksyllä, joten kyllä ne ehtii. Tälläistä kylmää kesää en muista kyllä että olisi ollut minun aikanani, alle kahenkymmenen asteen ovat jääneet päivälämpötilat tältä kesältä.
      Hyvät uutiset. Itteäni olen käynyt kunnostamaan noin niinkuin ulkoisesti. Kuntosalin tapasen väsäsin, siellä käyn kuntoilemassa.. Niin sisäisestihän olenkin pysynyt kauniina, heh... Jumalaa en ole hylännyt, vaikka helareihin en yhteyttä pidäkkään.. Että näin...Mikko.

      • Kiitoksia vastauksesta sinne Ounaksen varteen ja terveisiä lapinmuorille.

        Avaukseni oli hieman puolueellinen, joten anteeksipyyntöni niille, jotka loukkaantuvat, mutta ainahan pitää vähän kärjistää, jotta syntyisi värikkäämpää keskustelua.
        Kaikkia tuttuja keskustelijoita en nopeasti muista, mutta vlistaa voi täydentää.

      • ykskommentti

        Täältä on hävinnyt monet niistä, joiden usko oli kirkasta ja joita sinä et näköjään muista. Surullinen tilanne, kun monet poistuvat joiden kirjoituksia olisi halunnut lukea.

      • Selvä.nakki
        ykskommentti kirjoitti:

        Täältä on hävinnyt monet niistä, joiden usko oli kirkasta ja joita sinä et näköjään muista. Surullinen tilanne, kun monet poistuvat joiden kirjoituksia olisi halunnut lukea.

        Kun homottaminen täällä alkoi poistui kaikki fiksut kirjoittajat. Torre, Peku ja muut ateistit ovat sen saaneet aikaan.

      • Selvä.nakki kirjoitti:

        Kun homottaminen täällä alkoi poistui kaikki fiksut kirjoittajat. Torre, Peku ja muut ateistit ovat sen saaneet aikaan.

        Kirjoittelin ensikertaa tällä palstalla noin 10 vuotta sitten ja silloin homojuttuja oli paljon enemmän kuin nyt.
        Aiemmin homoja vainottiin uskovaisten sheriffien johdolla, mutta ehkäpä homojutut on vähentyneet juuri sen takia, kun osa helluntailaisista näkee jo heidät ihmisinä ja muuttuneet siinä suhteessa suvaitsevaisenniksi.

      • ykskommentti kirjoitti:

        Täältä on hävinnyt monet niistä, joiden usko oli kirkasta ja joita sinä et näköjään muista. Surullinen tilanne, kun monet poistuvat joiden kirjoituksia olisi halunnut lukea.

        Yhteen putkeen ei kaikkia nimimerkkejä muista, mutta jos nimen kuulee niin heti tulee paljon muistikuvia.

      • selvä.nakki
        Pe.ku kirjoitti:

        Kirjoittelin ensikertaa tällä palstalla noin 10 vuotta sitten ja silloin homojuttuja oli paljon enemmän kuin nyt.
        Aiemmin homoja vainottiin uskovaisten sheriffien johdolla, mutta ehkäpä homojutut on vähentyneet juuri sen takia, kun osa helluntailaisista näkee jo heidät ihmisinä ja muuttuneet siinä suhteessa suvaitsevaisenniksi.

        Ei uskovat ole muuttaneet eivätkä muuta käsitystään homostelusta. Tuskin kuitenkaan homoja on apinoinakaan pidetty vaikka te atskut itseänne sellaisina pidättekin.

      • selvä.nakki kirjoitti:

        Ei uskovat ole muuttaneet eivätkä muuta käsitystään homostelusta. Tuskin kuitenkaan homoja on apinoinakaan pidetty vaikka te atskut itseänne sellaisina pidättekin.

        Onhan helluntailailla jo paljon homoseksuaalisuuden hyväksyviä ja myös siihen keskittyviä seurakuntia.

        Helluntailaisuudessa hyväksytään jo homoliittojakin.
        Helluntailainen pastori Kelsey Swope-Wise ja helluntailainen Piispa Erik Swope-Wise vihittiin avioliittoon 28.4.2012
        https://www.facebook.com/photo.php?fbid=397576887002618&set=a.124076224352687.28093.123892551037721&type=1&theater

      • selvä.nakki

      • Pe.ku kirjoitti:

        Kiitoksia vastauksesta sinne Ounaksen varteen ja terveisiä lapinmuorille.

        Avaukseni oli hieman puolueellinen, joten anteeksipyyntöni niille, jotka loukkaantuvat, mutta ainahan pitää vähän kärjistää, jotta syntyisi värikkäämpää keskustelua.
        Kaikkia tuttuja keskustelijoita en nopeasti muista, mutta vlistaa voi täydentää.

        Ei Mohikaani ole minekään poistunut, liioittelet taas tapojesi mukaan uskollisesti. Eikä oo pakko loukata, niin ei trenkää anteeksikaan pyydellä. Muuten kesä on aikaa, jolloin ei niin tiiviisti ole palstoilla, siki ollaan hrvakseen täällä, varmaan monen muun vakikirjoittajan poissa olon syy, hyvää kesänloppua ihan kaikille !

      • selvä.nakki kirjoitti:

        Ei uskovat ole muuttaneet eivätkä muuta käsitystään homostelusta. Tuskin kuitenkaan homoja on apinoinakaan pidetty vaikka te atskut itseänne sellaisina pidättekin.

        :-)

      • Pe.ku kirjoitti:

        Onhan helluntailailla jo paljon homoseksuaalisuuden hyväksyviä ja myös siihen keskittyviä seurakuntia.

        Helluntailaisuudessa hyväksytään jo homoliittojakin.
        Helluntailainen pastori Kelsey Swope-Wise ja helluntailainen Piispa Erik Swope-Wise vihittiin avioliittoon 28.4.2012
        https://www.facebook.com/photo.php?fbid=397576887002618&set=a.124076224352687.28093.123892551037721&type=1&theater

        Paha homma. Ikävää etteivät kaikki "kristityt" luota Kristuksen sanaan :-(
        Noh, tämäkin aika oli ennustettu Pyhissä Kirjoituksissa. Viettelysten täytyi tulla. Ja ne tulivat jälkikristilliseen maailmaan.
        Matt 18:1-7 Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?" Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut. Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee!
        > Avsikten med detta bibelstudium är att visa på det stora Avfall som Bibeln talar om för den yttersta tiden. Det handlar om ett avfall från den bibliska, kristna tron. Många lever i en en obiblisk tro att det skall bli en stor väckelse och skörd i den yttersta tiden, trots att Bibeln mycket tydligt visar på det motsatta. Om det nu skall bli ett stort avfall och vi lever i den tid då detta avfall börjar ske, då är det oerhört viktigt att vi förstår vad avfall är, genom vilka det kommer och på vilket sätt det kommer. Under bibelstudiets gång blir det allt mer klart att det stora Avfallet redan kommit över oss. Bibelstudiet pekar också på den gemensamma grund på vilken de står som i den yttersta tiden strävar efter en global enhet och ekumenik - avfallets ekumenik. Bibelstudiet är uppdelat i två delar. <
        http://bibelfokus.se/node/77
        VÄÄRÄ KÄNNI
        https://www.youtube.com/watch?v=AyACodY0hek
        > 2. Väärät henget valtaavat kirkon

        Tästä jutusta nimeltä holy drunkness ja kaikista siihen liittyvistä omituisista manifestaatioista, jotka saat kaupan päälle, on tänä päivän tullut niin tavallinen ilmiö etenkin karismaattisessa kristillisyydessä, että monet luulevat sen olevan raamatullinen ideaalitila kristityille. Mutta kuten tulemme näkemään, sellainen käsitys on vakava harhaoppi, jolta kokonaan puuttuu tuki Raamatusta. Sen sijaan tämän tyyppiset ilmiöt muistuttavat niitä, jotka esiintyvät hinduismissa, mystiikassa ja New Age-liikkeessä (kaikki nämä kolme ovat läheistä sukua). Näissä yhteyksissä manifestaatioiden takana olevaa voimaa tavallisesti Kundaliniksi, myös kutsuttu nimillä käärmevoima tai lohikäärme-energia, Monet ymmärtävät, että juuri tämä kundalinivoima nyt miehittää kaikki maailman eri kirkot epäpuhtaiden julistajien kautta, jotka sekä opettavat harhaoppeja että välittävät näitä saastaisia voimia. Lue tästä linkistä enemmän kundalini -ilmiöstä: http://bibelfokus.se/sv/question/101107 (huom. tätä linkkiä ei ole suomennettu)

        On ajattelemisen arvoista tietää, että entisaikojen herätysjulistajat karttoivat ”holy drunkness - manifestaatioita” kuin ruttoa (sellaista saattoi ilmetä myös silloin). Mutta tavallisesti sellainen tukahdutettiin nopeasti ennen kuin se meni yli laidan ja ettei se sammuttaisi Jumalan Henkeä menossa olevassa herätyksessä. Kirjailija Ian H. Murray kirjoittaa siitä, mistä tuli yksi Jonathan Edwardsin kokemuksista siinä herätyksessä, jota kutsutaan The first great awakening 1700-luvun USA:ssa (Edwards oli yksi suurista julistajista tuossa herätyksessä):

        "Hän tuli siihen sisäiseen näkemykseen, että oli ratkaiseva syy herätyksen taaksepäin menemiselle. Se nimittäin johtui niistä herätyksen ystävistä, jotka sallivat aidon ja puhtaan uskonnon sekoittuvan ”villin tulen” kanssa ja lihallisen innostuksen kanssa niin, että Jumalan Henki tuli murheelliseksi ja saatana siten sai yliotteen."
        Jonathan Edwards: A New Biography, s. 216
        Tuohon aikaan nähtiin nämä manifestaatiot (ilmiöt) joko epäpuhtaiden henkivaltojen, psykologisten ilmiöiden aiheuttamiksi. Tai ne myös aiheutti se, jota kutsuttiin ”haaveiluiksi” (liioitelluksi hurmioksi/hengelliseksi ylikuumenemiseksi). Juuri tätä ajatellen olemme nyt nähneet aivan järjettömän kehityksen kristikunnassa, kun nyt korotetaan näitä epäterveitä manifestaatioita Pyhän Hengen töiksi! Hank Hanegraaff kirjoittaa oikeaan osuvasti:

        "Juuri siitä, josta Jonathan Edwards toivoi pelastavansa ihmiset pois, on se, johon väärän herätyksen johtajat nyt yrittävät houkutella ihmiset antautumaan". <
        http://bibelfokus.se/node/236

      • KiinanJuutalainenKrisu
        Mohikaani_27 kirjoitti:

        Ei Mohikaani ole minekään poistunut, liioittelet taas tapojesi mukaan uskollisesti. Eikä oo pakko loukata, niin ei trenkää anteeksikaan pyydellä. Muuten kesä on aikaa, jolloin ei niin tiiviisti ole palstoilla, siki ollaan hrvakseen täällä, varmaan monen muun vakikirjoittajan poissa olon syy, hyvää kesänloppua ihan kaikille !

        Ajattelin samaa, että onpas loukkaava ketjun aloitus. "Mukava" sellaisten lukea, joita mollataan. Voihan sitä näinkin toisenuskoisille vittuilla.

        Ja miksei "muslimi Kooteeässää ja sen sivupersoona Soffiinaa" mainittu? Tämä on loukkaus! Olemme me niin pahoja ihmisiä, että pitäisi saada isot miinuspisteet islamin ja koomunismin suosimisesta, vaikken olekaan kommunisti, eikä Kooteeässä muslimi, mutta eihän tästä ketjusta mitään tule, jos pitäisi tämän foorumin perinteiden vastaisesti pysyä edes kerran Totuudessa!

        Mohikaanista pidän, vaikka käsityksemme teologisesti eroavat toisistaan, sillä hän on kyllä vakaa helluntaiuskossaan ja tätä kunnioitan. Ja taitaa ukolla jo olla ikääkin ja toisin kuin hellarit, me iranilaiset muslimiluterilaiset kunnioitamme ikäihmisiä, emmekä solvaa heitä.

        Myös Eenokista pidän, tuosta vakaasta herranomasta. Pappi Tapion poistumista en ihmettele. Raamattuhan suorastaan kieltää tämänkaltaisilla foorumeilla kirjoittelun, eikä täällä voisi uneksiakaan käyvänsä mitään hedelmällistä, hengellistä keskustelua, kun se ei ole tämän foorumin aihe, vaan helluntailaisuus.

        Ja missä on ystävämme Vastavoima, Vastis? Tuo jumalanlapsi, jota samoin täällä on runsaasti solvattu ja häntä perättömästi ja tarkoituksella väärinymmärretty, sillä maailma ja sen henki on paha.

        Tämä ei ole älykkäiden ihmisten foorumi, se on selvä.

      • Sairas_palsta
        ykskommentti kirjoitti:

        Täältä on hävinnyt monet niistä, joiden usko oli kirkasta ja joita sinä et näköjään muista. Surullinen tilanne, kun monet poistuvat joiden kirjoituksia olisi halunnut lukea.

        Näin on käynyt.

    • missähänekivaari

      Myöskään ekivaaria ei ole näkynyt palstoilla !

      • ekivaari minuakin eniten huolestuttaa.
        Joskus hän oli pitkään pois ja joku ilakoi hänen kuolleen ja kärventyvän helvetin tulessa, kunnes hän nousi haudastaan.
        Nyt hän ollut taas pitkään poissa.

      • * On kaiketi ihan oikeasti mennyt vuorten taa, toivon, että Jumala armahti, vaikka kielsi Jeesuksen ! ?

      • Mohikaani_27 kirjoitti:

        * On kaiketi ihan oikeasti mennyt vuorten taa, toivon, että Jumala armahti, vaikka kielsi Jeesuksen ! ?

        Ekivaari piipahti ihän jokunen päivä sitten tällä foorumilla, kirjoitti yhden viestin.

    • laukkuryssä

      Palstalla ei viitsitä kirjoitella sen vuoksi, että jokaista uskovaisen esittämää aihetta alkavat jotkut jumalattomat tyypit ja lyylit rääpimään ja vääntämään vääräksi. Ja kun Raamatun Kirjoituksetkin väännellään hevonperseeseen, niin eipä ole syytä alkaa heittelemään helmiä sikojen eteen, koska jumalattomat tallaavat ne ja repivät helmien haltijoita.

      Tämänkin mielipiteeni jotkut sanat joutuvat jumalattomain pilkan kohteeksi, koska jumalattomissa suurin osa on sanoista kiistelijöitä ja tyhjännaurajia.

      Olisivat edes paskahousuja. Tällä perusteella; että ennemmin se mies tulee paskahoususta kuin tyhjännaurajasta.

      • "Olisivat edes paskahousuja..."

        Tottakai ollaan, sitä mitä itse haluat.

    • Tervehdys kaikille palstalaisille pitkästä aikaa! Ja kiitos Pe.ku, kun muistit vielä. En ole kirjoittanut palstalle lähes vuoteen. Olen kyllä lukenut palstaa melko usein. Suomi24 -uudistuksen jälkeen keskustelupalstat muuttuivat mielestäni hankalammaksi seurata ja välillä on tuntunut siltä, että olen täällä sanottavani sanonut. Olisin myös aikaisemmin voinut olla hieman armeliaampi kannanotoissani.
      Elämässäni on tapahtunut muutoksia vuoden sisällä. Olen muuttanut Suomesta pois. Etäisyys on tuonut muutoksia ajattelutapaani niin, että ehkä joitakin jyrkkiä mielipiteitä on hioutunut pois ja toisten ihmisten - myös helluntailaisten - ymmärtämistä on tullut lisää.
      Kirjauduin nyt pitkästä aikaa tänne foorumille ja kirjautuminen onnistui hyvin. Ehkäpä tulevaisuudessa kirjoittelen tänne, nyt kun olen eläkkeellä ja on aikaa. Toivotan kaikille palstalaisille mukavaa kesää ja Jumalan Siunausta.

      • Hei mazdels, kiva kun ilmoittelet itestäsi. Ja kiva sekin kun peku muisti mainita minutkin kirjoituksessaan.

      • Terve Mazdels.
        Hyvä kun kerroit kuulumisia.
        En ennalta usakonut kenenkään pitkään palstalta pois olleen vastaavan.

      • auroraboreallis kirjoitti:

        Hei mazdels, kiva kun ilmoittelet itestäsi. Ja kiva sekin kun peku muisti mainita minutkin kirjoituksessaan.

        Hei auroraboreallis,kiitos vastauksesta ja hyvää kesän jatkoa.

      • huhhah-hei
        Pe.ku kirjoitti:

        Hei auroraboreallis,kiitos vastauksesta ja hyvää kesän jatkoa.

        Mikäs sua nyt vaivaa? Oletko saanut syöpädiagnoosin?

      • huhhah-hei kirjoitti:

        Mikäs sua nyt vaivaa? Oletko saanut syöpädiagnoosin?

        No et pahasti pieleen arvannut.
        Nyt on aikaa kirjoitella.
        Ajoin tuossa mönkijällä puukuormaa risukossa sillä seurauksella, että silmä nyrjähti ja polveen meni roska.

      • näin.päättelen
        Pe.ku kirjoitti:

        No et pahasti pieleen arvannut.
        Nyt on aikaa kirjoitella.
        Ajoin tuossa mönkijällä puukuormaa risukossa sillä seurauksella, että silmä nyrjähti ja polveen meni roska.

        Nuo vammat taitavat olla sinulla synnynnäisiä.

      • huhhah-hei kirjoitti:

        Mikäs sua nyt vaivaa? Oletko saanut syöpädiagnoosin?

        Ystävällisyys on aina järkytys Räyhikselle. Sitä ei kerta kaikkiaan saa palstalla olla, ei!

    • No hei Peku,
      Olen käväissyt täällä silloin tällöin, mutta tämän palstan layout on niin ikävä ettei näe puita metsältä.
      Mitä kuuluu? Juhlatkin menivät ilman että olisit kieppautanut tämän kautta noukkaamalla minut kyytiisi, mutta säästät bensaa, nuuka kun olet:)

      Minä olen tehnyt nappikauppaa tänä suvena ja saanut siitä hyvää massia. Muutenkin olen elänyt pirteänä ja keveänä tätä suvea. hyppäsin korketa raa'altaan 0,5m tyyli oli sikssaks. Parhainpana päivinäni meni 146cm kieppauttaen selkpuoli edellä rimaa kohti. Ne ajat olivat silloin, kun talkovoimin rakennettiin suomea pystyyn.

      Potaskavaaran seurakunnan ainoa jäsen on kadonnut...

      Mukavia aikoja oli 10 vuotta sitten tällä palstalla. Me tultiin tänne yht'aikaa melkein samalla kellon lyömällä. Sinä ryhtimiehenä olet pitänyt saman nimimerkin, kun me muut Mohikaania myöten olemme tuuliviireinä vaihdelleet kiihtymistilassa nimimerkkejä kunnes se ainut jäsen sieltä Potaskavaaralta jyrähti, et oot nm "pakis" siksi se sitten jäi.

      Oikein syrän alast teki mukavaa kun tutuilta tuli viestiä :)

      • Kyllä puoli metriä korkeutta on ihan kelpo tulos 1900-luvun alun lapselle.
        Minulla menee melkein sama, mutta olenkin paljon iäkkäämpi.
        Jussina oottelin sua vakipaikassa Linnatuulessa, vaan ei likkaa näkynyt ja ypöyksin Keuruun rientoihin ajoin. mutta ei sen väliä miten kuten koiranilmalla on ja leirialuekin oli mudan peittämä ja Mohiksenkin vaunu juuttunut rapakon keskelle.
        Niin sulla tais olla joskus yks nimimerkki, jonka mukaan nimettiin jokin kristillinen lehtikin.

        Hyvää syksyn odotusta ja koita ny sitten joskus postittaa itsesi tänne Äkväjoelle, kun kerran osoitteenkin tiedät.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Kyllä puoli metriä korkeutta on ihan kelpo tulos 1900-luvun alun lapselle.

        Niin, niin se aika kuluu. Näin nuorena ex- korkeushyppääjänä sitä haluaa vielä haasteita elämään. Olenkin ajatellut alkaa seuraamaan helluntailaisten palstaa ja helluntaiväen elämää. Kun ei enää kunnolla muista minkälaista heidän elämän sisältönsä on. Nykyisin kaikki uskontokunnat vaikuttavat samankaltaisilta, olen saanut sen selville että uskovat Raamattuun, mutta jotain outoa siinä on kun tulkinta on eri uskontokunnilla erilainen.

        Tämä tuo minulle paljon haastetta! Paljon enemmän kuin korkeushyppy. Taidankin olla hyppäämässä sellaista korkeutta jota ei ole olemassakaan.

        Äkväjoen asemalla odotin ja odotin ja satoi kaatamalla ja joku tuttu sieltä päin sanoi, että lähde hyvä tyttö jo etelään päin, ei se tule jota odotat on kuulemma mennyt Keuruulle tapaamaan sitä samaa jota on tapaillut jo hyvän aikaa....:D

      • pakis__ kirjoitti:

        Vihdoinkin positiivista, sikäli mikäli seuraat palstaa ja voinen itsekin ottaa osaa korkeuskisaan.
        Äkväjoella ei vettä satele, kunhan osaa valita sopivan henkisen tason (alinen, ylinen tai keskinen taso), ja kohtaamasi hepun rumpu noidedirre-symbolilla soimaan Radien-Jumalalle.
        https://www.youtube.com/watch?v=w3GYxn7uG0o

      • topisteineen

        Pakis ehti varmaan taas kadota, olisi voinut kertoa eikö Potaskavaaralla toimi enää hellapostikaan, vai mikä se nyt oli, jolla emännän sentään hätätapauksessa tavoitti .

      • potaskavaarasta

        täällähän minä, pitkästä aikaa. Paistin laitoin muhimaan, vaikka menihän tuohon aikaa, kun on uusi uuni. Pakko oli vaihtaa, kun luukku oli mennyt jumiin pitkän tauon aikana. Ei ollut ruostumatonta terästä?
        Terve myös muillekin, eritoten to..:lle sytämellinen tervehdys!

      • Pe.ku kirjoitti:

        Kyllä puoli metriä korkeutta on ihan kelpo tulos 1900-luvun alun lapselle.
        Minulla menee melkein sama, mutta olenkin paljon iäkkäämpi.
        Jussina oottelin sua vakipaikassa Linnatuulessa, vaan ei likkaa näkynyt ja ypöyksin Keuruun rientoihin ajoin. mutta ei sen väliä miten kuten koiranilmalla on ja leirialuekin oli mudan peittämä ja Mohiksenkin vaunu juuttunut rapakon keskelle.
        Niin sulla tais olla joskus yks nimimerkki, jonka mukaan nimettiin jokin kristillinen lehtikin.

        Hyvää syksyn odotusta ja koita ny sitten joskus postittaa itsesi tänne Äkväjoelle, kun kerran osoitteenkin tiedät.

        * Olisit nyt hyvämies poikennut vaunulla, joka ei tosin ollut, eikä ole liejussa, vaan pienellä mäenkummulla, ja peruskalliolla, mutta tavoillesi uskollisena vääntelet asioita mutkille. Ja en usko, että olitkaan täällä, kunhan huulta heität ?

      • topisteineen
        potaskavaarasta kirjoitti:

        täällähän minä, pitkästä aikaa. Paistin laitoin muhimaan, vaikka menihän tuohon aikaa, kun on uusi uuni. Pakko oli vaihtaa, kun luukku oli mennyt jumiin pitkän tauon aikana. Ei ollut ruostumatonta terästä?
        Terve myös muillekin, eritoten to..:lle sytämellinen tervehdys!

        Kiitos terveisistä , olin kovasti huolissani kun ei sinua missään näkynyt.

        Pakis näkyy parantaneen jopa korkeushyppyennätystään, se on nyt 0,50cm jos et ole huomannut. Pekingiin häntä ei silti lähetetä.

      • Pakiskin...moit siulle.......Muistatko kun sinne Il.marin laavulle olimme menossa?Ja pe.kukin oli tulossa...?Kivoja aikoja nuo olivat....

      • leahimnn2 kirjoitti:

        Pakiskin...moit siulle.......Muistatko kun sinne Il.marin laavulle olimme menossa?Ja pe.kukin oli tulossa...?Kivoja aikoja nuo olivat....

        Ai niin Il.mari unohtui minulta.
        Ilmarin laavusta tais olla kuvakin, ellen väärin muista.

      • leahimnn2 kirjoitti:

        Pakiskin...moit siulle.......Muistatko kun sinne Il.marin laavulle olimme menossa?Ja pe.kukin oli tulossa...?Kivoja aikoja nuo olivat....

        Hei sinne,
        En ollut Ilmarin laavulla. Se oli joku toinen:)

      • potaskavaarasta kirjoitti:

        täällähän minä, pitkästä aikaa. Paistin laitoin muhimaan, vaikka menihän tuohon aikaa, kun on uusi uuni. Pakko oli vaihtaa, kun luukku oli mennyt jumiin pitkän tauon aikana. Ei ollut ruostumatonta terästä?
        Terve myös muillekin, eritoten to..:lle sytämellinen tervehdys!

        Tervedys teille Postaskavaaran seurakunnan jäsen. Uusi uuninne ei toimi, eikö se vedä? Siihen auttaa, kun laittaa savupiipun päähän puutrahaletkua, uuni saa ikään kuin uutta happea.

      • topisteineen kirjoitti:

        Kiitos terveisistä , olin kovasti huolissani kun ei sinua missään näkynyt.

        Pakis näkyy parantaneen jopa korkeushyppyennätystään, se on nyt 0,50cm jos et ole huomannut. Pekingiin häntä ei silti lähetetä.

        Tervehdys teille to..:lle täältä lämpimästä, tummasta elokuun yöstä. Ajattelen teitä lämpimästi, koska olette vaeltaneet pitkän matka kansamme pysyen omalla vakaalla tiellänne. Olette valinnut oikean polun ja oikaiseet käsityksiämme asioista joista monet ovat montaa mieltä.

      • topisteineen kirjoitti:

        Kiitos terveisistä , olin kovasti huolissani kun ei sinua missään näkynyt.

        Pakis näkyy parantaneen jopa korkeushyppyennätystään, se on nyt 0,50cm jos et ole huomannut. Pekingiin häntä ei silti lähetetä.

        se on nyt 0,50cm jos et ole huomannut. Pekingiin häntä ei silti lähetetä."

        eikö lähetetä? ajattelin, että olisin AS-rajan rikkonut :(

      • pakis__ kirjoitti:

        Hei sinne,
        En ollut Ilmarin laavulla. Se oli joku toinen:)

        Sitä helposti muistaa väärin.
        Ite olit viime yönä kirjoittelusi aikoihin Aito avioliitto-laavulla Rautatientorin kulmalla sateenkaari-varjoinesi.
        En rohjennut häiritä, kun oli trooppinen yö ja lämpötila 20 potenssiin 2.

        "Aito avioliitto-laavulla ..."

        Älä kaikkea paljasta :) Henkan kanssa vain pidettiin hellettä ja ihailtiin sateenkaarta: :)

      • tomumaja-eikirj

        Yksi tyttö vielä, Hellari 83. Oli aktivinen kirjoittelija aikanaan, oisko omat koirat purasseet, jotenkin muistelen.
        Miten hillastelu? Tänään itte aloittelin koska hillan kyselijöitä on ollut. Seittemän tuntia taapersin jängällä ja seittemän kiloa sain. Hillastajiakin oli liikkeellä tavallista enemmän, sillä viime kesänä näin ainoastaan vain taikkuja.
        Jos palsta pysyisi näin kauniinakin, voisin vaikka aktivoitua itsekkin tänne ja kuviakin joskus laitella täältä Lapista mitä puuhailen ja unohtamatta tietenkin Jumalan sanaa.
        Tänään ihan tein ennätyksen aamutreenissä painojen kanssa, itteäni silloin jäätelöllä palkitsin.

      • Hellari83 juu, muistan aika vähän, kun en hänen kanssaan keskustellut.
        Kirjoitellut viimeisen viestinsä 12.9.2012.
        http://www.suomi24.fi/profiili/hellari83

        Minä en ole hillastellut pitkään aikaan, mutta joinain kesinä olen ostanut niitä tutuilta, mutta enemmän kuitenkin muita marjoja.

        Sulla taitaa mennä ylikunnon puolelle kun olet aamut salillasi ja päivät tarvot hillajängillä.
        Olisit olut tänään Kalevankisojen kiekonheitossa, niin olis saatu ainakin yksi mies Pekingin mm-kisoihin:)

      • ymmärrän
        Pe.ku kirjoitti:

        Hellari83 juu, muistan aika vähän, kun en hänen kanssaan keskustellut.

        Niin, pyörätuolilla on varmaan vaikea hillasuolla liikkua.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Hellari83 juu, muistan aika vähän, kun en hänen kanssaan keskustellut.
        Kirjoitellut viimeisen viestinsä 12.9.2012.
        http://www.suomi24.fi/profiili/hellari83

        Minä en ole hillastellut pitkään aikaan, mutta joinain kesinä olen ostanut niitä tutuilta, mutta enemmän kuitenkin muita marjoja.

        Sulla taitaa mennä ylikunnon puolelle kun olet aamut salillasi ja päivät tarvot hillajängillä.
        Olisit olut tänään Kalevankisojen kiekonheitossa, niin olis saatu ainakin yksi mies Pekingin mm-kisoihin:)

        ""Olisit olut tänään Kalevankisojen kiekonheitossa, niin olis saatu ainakin yksi mies Pekingin mm-kisoihin:)""

        On mulla tosissaan tähtäimessä master sm. kisat. Siis painonnostossa työntö/ tempaus. Aikaa on kolme vuotta ikäsarjassa 60-65 vuotiaille. Saa nähhä kuinka kuntoudun ensin vaivoista.

      • tomumaja- kirjoitti:

        Jos on vaivoja, niin ei kannata liikaa riuhtoa.
        Pelkkä hyvä yleiskunto on se kaikkein tärkein ja se pitää sairauksiakin loitolla.
        Halon hakkuu ja luonnossa liikkuminen on minun mielestä kaikkein parasta.

        Tässä kuntosalini. http://aijaa.com/Ja6jbu

      • * Oletkos Mikko vielä fbuukilla, ja kun et näy sivullani, vai ootko potkaissut pellolle ?

      • * Voikos 80v. osallistua niihin painonostokisoihin ?

      • tomumaja-eikirj
        Mohikaani_27 kirjoitti:

        * Oletkos Mikko vielä fbuukilla, ja kun et näy sivullani, vai ootko potkaissut pellolle ?

        En ole enää facebuukissa. Sitä ennen oli siellä kaverina sukulaisiani ja nuoruuden tuttuja, oli kyläläisiä ja helareita aina saarnaajiin asti. Sitten kaikki repes keväällä politikkaan, kun tämä "ryöstöhallitus" pääsi valtaan, itsekkin persuja äänestin ja syvästi olen katunut. Kävi ilmi että helarit siunailivat hallituksen touhut ja samalla vähävaraisiin kohdistuvat leikkauksetkin. Minut taas petettiin lupauksilla (Soini) ja kuinkas kävikään. Ei tuollainen esivalta joksi hallitustakin tituleerataan ole mikään Jumalan asettama ja ihmettelin kuinka uskovatkin hyväksyvät sen toiminnan. Mitä Jeesus oli mieltä, ei köyhien sortaminen ole uskovan touhuja, ja niin tuohtuneena potkin facebuukista kaikki uskovat kavereistani pois ja viimein erosin sieltä.
        Nyttemmin olen jättänyt aioiden hautomiset sikseen, mutta opetuksena näin kuinka uskovatkin menevät halpaan helposti. Päätinkin olla erillään muunmuassa helluntaiseurakunnasta sillä siellä oi oikeistolaisuus vallalla jonka varjolla pienituloiset saavat kärsiä.

        On helareissa oikeamielisiäkin mutta ovat hiljaa enimmäkseen.

        Muuten masters ikäkausi kisoihin osallistuu täysiään kasivitosetkin ja on oma sarjakin heille

      • tomumaja- kirjoitti:

        Tässä kuntosalini. http://aijaa.com/Ja6jbu

        Tomumajalle

        Kuntosalisi tila näyttää aika pysähtyneeltä :) Kuvasta päätellen olet siellä viimeksi voimistellut nuoruutesi päivillä:) Minä ilmoittaudun mummoryhmään kuntoilemaan. Lupasivat kevyttä liikuntaa, kehonhallintaa ja tasapainoa!

        Koivun oksilla kiipeily kehittää kehonhallintaa ja lisää hapenottokykyä vanholla päivilläkin.
        Olen harrastanut 1900-luvun alusta saakka.

      • Invamopo.lumihangessa
        Pe.ku kirjoitti:

        Koivun oksilla kiipeily kehittää kehonhallintaa ja lisää hapenottokykyä vanholla päivilläkin.
        Olen harrastanut 1900-luvun alusta saakka.

        Voiko invalidi kiipeittä koivuissa?

      • Invamopo.lumihangessa kirjoitti:

        Voiko invalidi kiipeittä koivuissa?

        Pe.ku ei ole invalidi. Hän kiipeilee kanssani koivun oksilla.

      • pakis__ kirjoitti:

        Pe.ku ei ole invalidi. Hän kiipeilee kanssani koivun oksilla.

        Voi, pakis_ tulee vanhat muistot mieleen.
        Muistatko kiipeilyt Meilahdenpuistossa, Seuraasaareen ei ollut vielä siltaa?
        Monet reissut ollaan tehty sen jälkeen ja paljon virrannut vettä Äkväjoessa.

        "tulee vanhat muistot mieleen"
        Juu, ihan on haikea mieli, näin se elämä kulkee ja Äkväjoessa vesi virtaa. Seurasaareen mentiin katsomaan Eino Leinon ulkoilmateatteria ja uiden tultiin takaisin, kun myöhästyttiin Seurasaaren lautalta.

        Onnemme on pitkäikä ja ainainen nuoruus jäljellä :)

      • Uidenkotakaisin

        Seurasaareen rakennettiin silta vuonna 1892.
        Epäilen ettei teillä vielä silloin ollut uimataitoa.

      • sdmxgvnsjolödfghn
        Uidenkotakaisin kirjoitti:

        Seurasaareen rakennettiin silta vuonna 1892.
        Epäilen ettei teillä vielä silloin ollut uimataitoa.

        Pakis elää mielikuvitusmaailmassa ja pitää sitä huumorina. Älykkyys ei ole hänen vahvin lajinsa.

      • pakis__ kirjoitti:

        "tulee vanhat muistot mieleen"
        Juu, ihan on haikea mieli, näin se elämä kulkee ja Äkväjoessa vesi virtaa. Seurasaareen mentiin katsomaan Eino Leinon ulkoilmateatteria ja uiden tultiin takaisin, kun myöhästyttiin Seurasaaren lautalta.

        Onnemme on pitkäikä ja ainainen nuoruus jäljellä :)

        "...ja uiden tultiin takaisin, kun myöhästyttiin Seurasaaren lautalta."

        Muistan tuokin ja halvemmaksihan tuli uiden kun raha oli silloin tiukassa.
        Etukannella hinta oli 25 penniä ja takakannella 40 penniä.

        Ja muistat kai kun yövyttiinkin joskus siellä tanssien jälkeen puuston kätköissä (^_-)

        "Ja muistat kai kun yövyttiinkin..."

        Apua, älä kaikkea paljasta:) iso kiitos vielä siitä limonadista jonka tarjosit Espan puistossa vaikka jouduinkin sen itse maksamaan.

      • sdmxgvnsjolödfghn kirjoitti:

        Pakis elää mielikuvitusmaailmassa ja pitää sitä huumorina. Älykkyys ei ole hänen vahvin lajinsa.

        "Pakis elää mielikuvitusmaailmassa..." kiitos kohteliaisuudesta:)

        Hmmm..... mielikuvitusmaailma.....?

        "Tyhmä uskoo kaiken minkä kuulee, järkevä harkitsee mitä tekee" :)))

      • pakis__ kirjoitti:

        "Ja muistat kai kun yövyttiinkin..."

        Apua, älä kaikkea paljasta:) iso kiitos vielä siitä limonadista jonka tarjosit Espan puistossa vaikka jouduinkin sen itse maksamaan.

        "............jonka tarjosit Espan puistossa vaikka jouduinkin sen itse maksamaan."

        Juu, muistan mutta syyllinen oli se myyjä lautahökkelissään, peri sen sulta uudestaan (ilkeä ihminen).
        Se oli jossain siinä, johon myöhemmin pula-aikana pystytettiin hyvin asiaa kuvaavasti Finnen patsas "Taru ja totuus"

    • työmiehen_haamu2

      Terve! Mukavaltahan tuo tuntuu, kun vielä muistat nimimerkin "työmies2". Nimimerkkiä ei enää ole, lienee loppunut innostus ja kaikki aiheesta sanottava tullut jo sanotuksi...ja postilaatikkokin alkoi olla spämmin vallassa. Nimimerkkiin olin saanut idean Simpauttajasta, jossa Hilippa laittoi arvontakupunkiin titteliksi työmies, vaikka emäntänsä yllytti laittamaan jotta "maanviljelijä". Pietu Aholainen tuli sitten toisesta suosikkielokuvastani... ; )

      Hattua nostan, että jaksat täällä esiintyä järjen äänenä ja osaltasi pidät keskustelupalstan keskustelupalstana eikä virtuaalisena herätyskokouksena!

      Mitä jäi mieleen aktiivivuosistani? Ehkä päällimmäisenä se tyhmän törkeä kielenkäyttö, joia jotkut uskovat (karitsanhäävieraat) täällä käyttivät. Että onko sellainen ominaista nimenomaan juuri helluntailaisuudelle? Helluntailaisuus kun tahtoo jostain syystä useinkin olla näiden linnauskovaisten tai muutoin räyhäkkääseen elämään mieltyneiden valinta, kun hurmoksellisesta yhteisöllisyydestä tulee tarve päästä osalliseksi.

      Tulee tätä palstaa aina välillä vilkaistua ja satunnaisilla nimimerkeillä olen saattanut joskus jonkun kommentinkin sekaan heittää. Että täällä ollaan, joskaan ei niin palavalla innolla kuin silloin ennen...

      • * " Hattua nostan, että jaksat täällä esiintyä järjen äänenä ja osaltasi pidät keskustelupalstan keskustelupalstana eikä virtuaalisena herätyskokouksena! " Vai " järjen ääenä" ? "Vain hullu sanoo sydämessään, ei ole Jumalaa". Pikemminkin "järjettömän" ääni , mitä pe.ku puhuu leikkiessään raamatuntuntijana ?

      • Terve Pietu.

        Mukava kun kirjoittelit kuulumisia.
        Sulla oli aina hyvää huumoria kirjoituksissasi ja nasevat vastaukset.

        Aina oltiin samaa mieltäkin asioista, lukuunottamatta joitain eriäviä mielipiteitä kristinuskon suhteesta islamiin.

      • Ehkäpä tuo foorumisi kelpaisi niille muutamalla palstalaiselle, jotka näköjään saavat vapaasta keskustelusta kymmensenttisiä paukamia niin sieluunsa kuin ruumiiseensakin.

      • saksetsakset

        Kuulin, että tuolla foorumilla moderoidaan viestejä aika urakalla. Pätkitään sieltä täältä, niin että itse asia hämärtyy.

      • peppuli
        saksetsakset kirjoitti:

        Kuulin, että tuolla foorumilla moderoidaan viestejä aika urakalla. Pätkitään sieltä täältä, niin että itse asia hämärtyy.

        Joo se muutta tekstit omaan oppiinsa sopiviksi. Ärsyttävä heppuli.

      • Juu, ei kalamosta taida kukaan kaipailla omalla palstallaankaan.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Ehkäpä tuo foorumisi kelpaisi niille muutamalla palstalaiselle, jotka näköjään saavat vapaasta keskustelusta kymmensenttisiä paukamia niin sieluunsa kuin ruumiiseensakin.

        Niin, tai ainakin kuvittelevat saavansa vapaasta keskustelusta paukamia.
        Neuvoksi heille, että paukamat voi helposti pestä kehostaan pois pienellä annoksella tervettä järkeä.

    • Täälhän mie olen..mutta mis pe.ku?????

      • Tervehdys leahimnn2 !

        Kiitoksia vastauksesta.
        Minä olen ihan samassa paikassa kuin sinäkin, eli "täällä".

      • :)......

    • theSNIPER.from_bushes

      ¤ ¤ PROVOJEN JESUIITTATROLLIEN MULTINIKIT ON AMMUTTU SEULAKSI JA SIKSI NE OVAT TIPPUNEET ¤ ¤ POISTUNEET KESKUUDESTAMME ¤ ¤ VARMISTIN ALHAALLA, LIIKKUVAT TAKANA JA TAAS ON YKSI MULTINIKKI PROVOTROLLIJESUIITTA RISTIKOSSA ¤ ¤ ÄLÄ NYKÄISE VAAN PURISTA HILJAA JA TASAISESTI, NIIN OSUU ¤ ¤

      • KooTee.Ne.AMPuu.TaaS

        MinÄ YMmärän täMän tappoUHKAUKSEKSI toiSINajatTELija kristITTYjä VASTAAN%

        VIPPULAMESSiAANI tahtoo OTTaa klaSSiset krisTITYT täHtäimeenSĽ12 APUA=

      • KooTee.Ne.AMPuu.TaaS kirjoitti:

        MinÄ YMmärän täMän tappoUHKAUKSEKSI toiSINajatTELija kristITTYjä VASTAAN%

        VIPPULAMESSiAANI tahtoo OTTaa klaSSiset krisTITYT täHtäimeenSĽ12 APUA=

        KTS on kai ainoa, joka kirjoittelee häiriöviestejä siitä syystä että hänet itsensä huomattaisiin.

      • luterilainen
        Pe.ku kirjoitti:

        KTS on kai ainoa, joka kirjoittelee häiriöviestejä siitä syystä että hänet itsensä huomattaisiin.

        Samanlainen häirikkö sinä Leo olet luterilaisuuspalstalla. Olet kohta vuoden tehnyt aloituksia joissa pilkkaat Aito avioliitto yhdistystä, uskovai ja Patmosta. Oletko sinä homo kun muuta asiaa ei sinulla ole?

    • trivia

      Hengissä ollaan. Keräsin kesällä monta sankollista karpaloa mehuksi ja puurotarpeiksi.
      Terveisiä Mikko/tomumajalle, leahimille, Mohikaanille, jaikalille, ekivaarille, ml213 ja pakikselle. Myös aloituksen tekijälle. Kirjoittelen tätä nykyä harvakseen toisella nimimerkillä ollen aikoinani merihukka/suopursukka.
      Monia muitakin voisi mainita sellaisia, jotka jotain omaperäistä esittivät. Homovihaviestit ovat todella vähentyneet ellei Mohikaani..... taas ala. Kolminaisoppi näyttää olevan vakioaihe edelleen ja jakaa uskovia.
      Uskonteoria junnaa yhä mielen tasolla. Mielen tasolla voi pohdiskella alituiseen kuinka monta erilaista Jeesuksen persoonaa mahtuu nuppineulan kärkeen.
      Leikki sikseen. Hyvää jatkoa kaikille, niillekin joiden nimimerkkiä en lausunut.

      ps. hyvä aloitus

      • Kiitoksia vastauksesta Merihukka ja hyvää jatkoa elämällesi.

    • Invamopo.lumihangessa

      Oletko Peku homo kun et muusta kirjoita luterilaisuuspalstalla? Tietääkö joku onko tämä exhellarisaarnaaja homo vai muuten vain vinksahtanu? Invamopoaankin kutsuu mönkijäksi :D

    • ajanhammas

      Niin se aika vierii... Tämänkin keskustelun aikana on jonkun keskustelijan maallinen vaellus päättynyt. Tiedä, onko itsellä vielä päiviä, viikkoja, kuukausia, vuosia edessä vai ehkä vain muutama tunti? Siksi mieti tarkkaan missä vietät iäisyytesi?

      • Joku onkin sanonut: "Elämä on ihmisen parasta aikaa"

    • trivia

      Kävin tökkäämässä viestiä jaikalin puolesta. Joku "robottiuskova" teki hänestä parjausaloituksen. Tämäkin toinen toisensa syöminen näkyy jatkuvan entisenlaisena. Mahtaako mitä ekivaarille kuulua. Ekikin monisti jakeita mutta hän puolusti näkemystään johdonmukaisesti ja esiintyi ystävällisesti.

    • onkoviljoonäkyny

      Mihin katosi tämä Nassen, joka ahkerasti täällä pilkkasi uskovia?

      • Juu, Nasse joo, hän oli aikalailla Mohikaanin tapainen siinä mielessä, että minäkuva liihoitteli aina kaikkien muiden yläpuolella.
        Joku hänet on varmaankin korjannut pois ihmisiä häiritsemästä?
        Itse omaaloitteisesti hän olisi siirtynyt sivuun ainoastaan siinä tapauksessa, että todellinen henkilöllisyytensä olisi paljastunut.

    • Tuonelanvahti

      Semper. Fidelis on palkattu heittelemään tulisia hiiliä kiukaaseen aina, kun lämpö alkaa hiipua.

      • minnemeni

        Tarkoittaako tuo sitä, että Semper F on saanut käsky poistua tästä ajasta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      101
      1497
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      84
      1064
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      976
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      573
      942
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      877
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      822
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      654
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe